Tule teettämään biometrinen näköanalyysi silmistäsi ja koe tarkinta näkemistä.
Varaa nyt aikasi silmälääkärin tai optikon vastaanotolle!
Vapaita aikoja silmälääkärille: 11.12. Tiina Karhu 12.12. ja 19.12. Jarkko Jaatinen
Varaa aika numerosta 017 821 1311
Yläsavolaisen pääkirjoitus
Ihmeen hyvää
Iisalmesta Kuopiossa
Jouni Huttunen
Iisalmi ja iisalmelaisuus kautta yläsavolaisuus tekivät marraskuun viimeisenä päivänä melkoisen rantautumisen kalakukkokaupunki Kuopioon. Kymmenen bussilastillista kannattajia, satoja junantuomia ja kymmeniä henkilöautoilla saapuneita. Syystä että?
IISALMEN PELI-KARHUT vastaan Helsingin Jokerit. Mestiksen kärkikamppailu. Niiralan hallin lehtereillä oli liki 3900 katsojaa. Vain vertailun vuoksi: hallia isännöivän KalPan SM-liigaotteluitten yleisökeskiarvo on ollut kuluvalla kaudella hieman vajaat 3700 katsojaa, jota sitäkin pidetään varsin oivana määränä.
IPK:n ja Jokereitten kanssa samaan aikaan pelattu SM-liigan Pelicans-Sport -peli veti 2572 katsojaa ja HPK-Jukurit -ottelu keräsi 2651 katsojaa.
Mestiksessä on viimeksi nähty yhtä hehkuvaa herkkua kaudella 2004-05, kun Sami Kapanen, Kimmo Timonen ja Adam Hall viilettivät NHL:n työsulun aikaan KalPan nutussa. KalPa palasi tuon kauden päätteeksi SM-liigaan melkoisen suvereenin sesongin jälkeen.
NYT SAMAA POVATAAN kautta kiekkorintaman Jokereille. Narripaitojen tulee kuitenkin kuormata sitä ennen tieltään kolme estettä. Ensin pitää voittaa Mestis - ja sarjan pudotuspeleissä hyvin todennäköisesti esimerkiksi IPK. Sitten pitää kukistaa vielä SM-liigan jumbo, joka on hyvin todennäköisesti näillä näkymin Mikkelin Jukurit. Ja nyt mennään herkulliselle alkulähteelle.
Eli Kuopiossa Niiralan montussa nähtiin ilmiö. Tapahtuma, jolle oli olemassa ilmeisen iso tilaus. Syitä on monia.
IPK:STA ON TULLUT viimeistään viime kauden Mestis-mestaruuden kautta koko maakuntaa koskettava sympaattinen seura, jonka vankkureilla halutaan olla mukana.
Ja totta kai sekin vaikuttaa, että IPK on KalPan yhteistyöseura. Organisaatioitten taustalla on lisäksi monia merkittäviä ja isoja samoja yhteistyökumppaneita kuten Ponsse ja Olvi. Jokerit on puolestaan tällä erää Mestiksen mediadynamo; seura, joka halutaan nähdä niin kotihallissa Nordiksella kuin vieraskaukaloissakin.
Eikä vähiten konkareitten vuoraaman ykköshyökkäysketjunsa Juhamatti Aaltonen - Valtteri FilppulaAntti Pihlström ansiosta.
Leijonalegendoja yhtä kaikki. Ja Mestiksen katsojille ja seuraajille suurta herkkua.
Toiset lasit
Optimo Iisalmi Kauppakatu 17, puh. 017 821 0061
Avoinna: ma, ti, ke ja pe klo 9.30–17
Optimo Kiuruvesi Torikatu 1, puh. 08 764 990
Avoinna: Torstaisin klo 9–13
Optikon ja Silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 sekä www.silmalasikauppaoptimo.fi.
Jokereitten nykyinen valmentaja Risto Dufva asuu Mikkelissä ja hän luotsasi aikoinaan Jukurit kahteen otteeseen Mestiksen mestariksi.
Eli Jukurit vastaan Jokerit ensi kevään SM-liigakarsinnoissa? Nykyinen Dufva vastaan entinen Dufva?
Se olisi täyttä herkkua se. Mitäpä tästä puuttuu?
Se että IPK heittää kapulaa rattaisiin.
JÄÄKIEKON SM-liigassa on ollut ja vallinnut tällä kaudella erikoinen tilanne.
Päävalmentajia on potkittu pihalle alkukaudesta äärimmäisen vähän.
Sarjajärjestelmän uusiminen voi olla yksi syy. Kun vain kaksi joukkuetta jää pudotuspelien ulkopuolelle, niin tulevaisuutta halutaan varmistaa varman päälle pelaamalla. Ettei tarvitse maksaa usealle valmentajalle liksaa.
Eli toivotaan, että peli lähtee jossain vaiheessa kulkemaan.
Sitä on nyt toivottu pitkin syksyä ainakin Mikkelissä, Oulussa, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Lahdessa. Jos Jokerit vielä vahvistaa rivejään, niin näistä joillekin käy ohraisesti. Siis niissä karsinnoissa.
InTilitoimisto
Luotettavaa paikallista kirjanpitoa pienyrittäjille
Lähetä viimeisin kirjanpitolaskusi sähköpostiini, niin leikkaan siitä -40% pois!
Itä-Viron kylpylämatka 6.-11.4. Noorus Spa ph 535€ Hinta sisältää bussi- ja laivamatkojen lisäksi majoituksen 2hh, paikallisretket ja kylpylän palvelut aukioloaikoina. Hoidot lisämaksusta. Narva-Joesuu Spa th 595€ Hinta sisältää bussi- ja laivamatkojen lisäksi majoituksen 2hh, kylpyläpaketin mm. hoidot ym kylpylän palvelut aukioloaikoina. Kylpylämatka Haapsaluun 30.3.-5.4.
Iisalmen keskustassa sijaitseva Kahvila Hilla on ollut nyt vuoden ajan uuden yrittäjän Susanna Riikosen omistuksessa. Kahvilayrityksen ostaminen Iisalmesta on ollut hänelle erittäin mieluisa päätös. – Jos miettii tätä mennyttä vuotta, niin kyllä tämä on ollut juuri sitä, mitä ajattelin, hän kertoo.
Riikonen muutti Iisalmeen vuonna 2019 ja työskenteli aluksi useissa paikallisissa yrityksissä, kuten Prismassa ja Citymarketissa. Vieraan palveluksessa oleminen ei kuitenkaan tuntunut omalta.
– Huomasin, että se ei ollutkaan oikein minun juttuni. Olen aina viihtynyt yrittäjänä. Yrittäjätaipaleensa hän aloitti Ruokolahdella toimineella huoltoasemalla, jossa hän ehti työskennellä yhteensä kahdenkymmenen vuoden ajan. Iisalmeen hänet toi savolainen mies. Riikonen, sekä hänen tyttärensä Pipsa muuttivat Ylä-Savoon tammikuussa 2019.
– Olin positiivisesti yllättynyt tästä kaupungista. Ajattelin aluksi, että Iisalmi olisi ihan kuollut paikka, mutta tämähän onkin paljon elävämpi ja hengittää terveemmin kuin moni muu kaupunki. Yritystoiminta on täällä vahvaa, ja ympärillä on paljon maataloutta, mikä
luo myös muuta siihen liittyvää yritystoimintaa alueelle.
RIIKONEN korostaa, että Iisalmen kaupungin tarjoama ilmainen yritysneuvonta oli merkittävä apu Kahvila Hillan liiketoiminnan aloittamisessa. – Menin ehkä vähän skeptises-
ti sinne, koska olin ollut yrittäjänä niin pitkään, että ajattelin itse tietäväni, mitä tämä vaatii. Mutta sieltä saatu apu ylitti odotukset. Katri Tuunela kaupungilta teki valtavasti työtä yrityskaupan eteen ja auttoi käytännön asioissa. Tuli rauhallinen olo, kun sain tukea paperishow’hun ja hakemusten tekemiseen.
Riikonen kehottaa muitakin yrittäjiä hyödyntämään neuvontapalveluita, sillä niistä voi olla apua myös myöhemmissäkin vaiheissa. – Yritysneuvonta ei ole pelkästään aloitteleville yrittäjille, vaan se luo turvaa myös esimerkiksi minulle, kun tiedän että jos tarvitsen apua, niin sieltä sitä saan.
AJATUS OMAN kahvilan perustamisesta oli Riikosella ollut mielessä jo pitkään.
– Kuusi vuotta sitten istuin Hillassa ensimmäistä kertaa ja sanoin miehelleni, että haluaisin juuri tällaisen kahvilan. Vuosi sitten kesällä olimme mökillä, kun selailin lehteä ja
huomasin jutun, jossa kerrottiin Hillan etsivän uutta yrittäjää. Huudahdin heti miehelleni: "Nyt Hilla on myytävänä!"
Sovin heti tapaamisen yrityskauppojen merkeissä. Riikonen arvostaa saamaansa tukea uutena kahvilayrittäjänä. Tällä hetkellä hänellä on
kahvilassa kahvilavastaavana Katri Kärkkäinen, joka tuntee Hillan toiminnan jo entuudestaan.
– Tutustuin Katriin ollessani Prismassa töissä ja näin siellä myös sen, miten taitava Katri on. Hän oli siihen aikaan minun työkaverini siellä. Ostettuani Hillan, kysyin heti Katrilta, tulisiko hän minulle töihin kahvilavastaavaksi. Katri on ollut tosi suuri tuki, kun hänelle tämä oli tuttu paikka ja hän tiesi mitä täällä tehdään. – Myös entinen yrittäjä Jaana oli minulla hetken aikaa töissä Hillassa. Jaana lähti sitten muihin töihin, mutta häneltä saan aina kysyä neuvoa ja hän auttaa mielellään. Riikonen arvostaa myös paikallisten yrittäjien kesken syntynyttä yhteistyötä. – Me iisalmelaiset kahvilat emme kilpaile keskenämme, vaan tuemme toisiamme. Käymme myös toistemme luona asiakkaina. Kahvila Hilla elää nyt kiireistä sesonkiaikaa joulun alla, jolloin erityisesti tilaustyöt työllistävät. Riikonen iloitsee myös siitä, että suurempien kaupunkien kahvilakulttuuri on rantautunut myös Iisalmeen. – On todella mukavaa, että asiakkaat tulevat meille myös työskentelemään tietokoneella, tai nauttimaan kahvia työporukalla. Monet asiakkaat tulevat ihan vain lukemaan lehtiä, kuuntelemaan musiikkia kuulokkeista, sekä katselemaan ohikulkevia ihmisiä kahvittelun lomassa, Riikonen iloitsee.
– Oma kahvila oli toiveiden täyttymys, Susanna Riikonen kertoo.
Mitäkö haluaisin joululahjaksi?
Kaivinkoneen tietysti
Jos joulupukki osaisi lukea ajatuksia, joutuisi Joulupukin pajan tontut lelujen lisäksi nikkaroimaan melkoisen määrän kaivinkoneita: keltaisia, oransseja, keltaharmaita, vihertäviä, keltavalkoisia, pieniä, suuria, rautaisilla tai kumisilla pyörillä ja teloilla kulkevia. Vain mielikuvitus on rajana mihin Joulupukin tuomaa kaivinkonetta voisi käyttää. Mielikuvituksen lisäksi tiedot, taidot ja rohkeus tarttua toimeen ohjaisivat kaivinkoneen mitä uskomattomampia käyttötarkoituksia.
Joulu on täynnä unelmia. Uusi vuosi on lähellä ja ilotuliteiden täyttämän taivaan alla annetaan lupauksia itselle ja muille, lupauksia, joiden täyttämiseen alkava vuosi on mitä sopivin ajankohta. Lupaukset liittyvät itseen, perheeseen, töihin, kavereihin tai vaikka harrastuksiin. Mikäpä olisi parempaa, jos yhdellä lupauksella voisi täyttää useamman oman ja monia muiden toiveita. Yhdellä pienellä, mutta merkitykseltään suurella päätöksellä voi muuttaa oman elämän, saada suuren määrän vaihtoehtoja niin työntekoon kuin vapaa-ajan rientoihin. Hankkisinko kaivinkoneen tai opettelisin käyttämään sitä kuin ammattilainen.
Siinäpä miettimistä joulun pyhiksi. Glögin ja piparkakun seuraksi mielikuvia hämärtyvään joulun ajan iltaan. Mihinkä kaivinkonetta voisi käyttää. Aina kun rakennetaan, paikalle mittaporukan jälkeen saapuu useimmiten kaivinkone taitavan kuljettajan
kera. Perustuksille mittaan tasattu pohja, pintamaiden siirto ja varastointi, uusilla tiluksilla usein tienteko on ensimmäisiä töitä. Monen näköistä osaamista tarvitaan ja käytetään. Tekniikka on tullut koneisiin kuljettajan avuksi, nopeuttamaan ja varmentamaan lopputulosta.
Rakentamista harvemmin tekee kaivinkoneenkuljettaja, mutta usein hänet vielä rakennukselle kutsutaan. Pihan laitto, kaivojen teko tai putkien veto on helpompaa kuin lapiopelissä.
Suomessa rakennetaan useimmiten puusta; pyöreästä, pelkasta, kappaletavarasta tai clt-levyistä, siis puusta. Puuta käytetään ulkokuoreen, sisäseiniin, lattioihin ja kattoihin sekä runkoon, joka monesti eristetään puukuidulla. Monet rakennusmateriaalit tulevat paperiin tai kartonkiin pakattuina, harjannostajaisissa ruoka ja juomat tarjotaan puupohjaisilta lautasilta ja lihapullat popsitaan puukuidusta tehdyllä haarukalla.
Mistäpä puu rakennukselle. Puutehtaalta, jossa raakapuu jalostetaan paperiksi, laudoiksi, levyiksi tai komposiiteiksi. Myös rakennukselle tuleva sähkö saattaa tulla puuta polttamalla tehdystä höyrystä. Tehtailla puuta käsitellään usein kaivin-/materiaalinkäsittelykoneilla tai muilla suurilla koneilla.
Puut tehtaalle kulkevat suuria ja pieniä teitä. Niiden rakennukseen pääsääntöisesti
ovat osallistuneet eri kokoiset kaivinkoneet kuljettajineen. Myös teiden kunnossapitoon kaivinkoneiden käyttö on lisääntynyt lumien käsittelystä vesakon ja heinän niittoon.
Puut tietenkin metsästä. Metsässä kaivinkoneet tekevät suuren osan metsien uudistamiseen liittyvistä raskaista töistä mm. maanmuokkauksen ja joskus myös istutuksen. Kaivinkoneita voidaan käyttää myös taimikonhoitoon erilaisten lisälaitteiden avulla. Kaivinkoneita käytetään talviaikaan myös puiden hakkuuseen.
Mihinkä kaivinkone ei taipuisi. Tässä oli vasta rakentamiseen ja siihen liittyvien materiaalien hankintaan liittyvä työ. Tai oikeastaan puupohjaisten materiaalien hankintaan liittyvät.
Töitä kaivinkoneenkuljettajalle löytyy niin kaupungeista, tehtailta ja terminaaleista kuin myös maaseudulta syrjäisemmät metsät mukaan lukien.
Tämä oli vain yksi tarina joulun aikaan, miksi kaivinkone on, niin monen unelma, vaikka sitä ei aina uskalla sanoiksi pukea.
Jos Joulupukki kaivinkoneen toisi, mitä mä sillä tekisin. Ainakaan mahdollisuuksia ei puuttuisi. Riveriassa kolmen maakunnan rajalla Valtimolla on Paja, jossa toiveet ja unelmat koneenkäyttötaidoista käyvät toteen. Ei pelkästään kaivinkoneiden käyttöön, vaan kaikkiin suuriin metsätaloudessa käytettäviin koneisiin -
harvestereihin, ajokoneisiin, puutavara-autoihin - saa Valtimon Pajalta oivat opit. Myös niiden huoltoon ja korjaukseen Valtimolta, Riveriasta saadut opit ovat mahdollistaneet monia työ- ja urapolkuja läpi vuosikymmenten.
Kun vuosi vaihtuu alkavat uudet kurssit. Käy katsomassa kaivinkone ja muut konekoulutukset Riverian sivuilta.
Haku on auki, tee hyvä uudenvuoden lupaus, työllistävä lupaus.
Hyvää joulunaikaa ja koneikasta sekä opettavaista uutta vuotta.
Tommi Anttonen tiimipäällikkö, metsäala,
Ammattitaitoa asenteella
Kiinnostaako itsenäinen ja vaihteleva työ metsässä?
Haluatko vaihtaa alaa? Arvostatko hyviä työllisyysnäkymiä?
Metsäalan perustutkinto
Metsäkoneenkuljettaja
Harvesterin tai ajokoneenkuljettaja
Kaivinkoneenkuljettaja
> Aloitus 9.1.2025
> Puutavara-auton kuljettaja
> Aloitus B-korttilaiset 9.1.2025
> Aloitus C-korttilaiset 9.1.2025
Katso metsäalan koulutus ja hae:
Metsäkoneeasentaja
> Oppisopimuksella
Opiskelu onnistuu myös oppisopimuksella. Voit opiskella myös tutkinnon osan ammatillisen tarpeesi mukaan.
JÄTTEET JÄRJESTYKSEEN JOULUNA - LAJITTELUOHJEITA
Alumiinivuoat, foliot ja metalliset esineet:
Glögipullot ja -tölkit:
Metallinkeräykseen tyhjinä ja kuivina.
Palautuspullot kauppaan. Muut lasipullot tyhjinä ja kuivina lasipakkausten keräykseen. Kartonkitölkit tyhjinä, kuivina, litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina kartonkipakkausten keräykseen.
Ilotulitteet:
Käytettyjen ilotulitteiden jätteet sekajätteeseen. Palauta räjähtämättömät raketit myyjälle tai säilytä ensi vuoteen.
Joulukalenteri:
Yllätyslahja- tai suklaajoulukalenterista kartonkiosat kartonkipakkausten keräykseen. Muoviosa sekajätteeseen tai muovipakkausten keräykseen. Tavallinen kuvajoulukalenteri sekajätteeseen.
Joulukortit:
Käytä askartelussa tai tee pakettikorteiksi, muuten paperinkeräykseen. Askartelukartongista tehdyt omatekoiset kortit liimattuine koristeineen lajitellaan sekajätteeseen. Soivat onnittelukortit sisältävät pariston, joten ne lajitellaan sähkölaitteisiin.
Joulukukat:
Kääre- ja silkkipaperit sekajätteeseen. Puhtaat ja kuivat pakkaukseen käytetyt sanomalehdet paperinkeräykseen, märät ja likaiset sekajätteeseen. Muovinen pakkausmuovikääre sekajätteeseen tai muovipakkausten keräykseen. Koristeet ja nauhat sekajätteeseen. Kasvinosat ja mullat kompostiin tai biojätteeseen. Muoviruukku sekajätteeseen.
Joulukuusi:
Kuivata ja pilko polttopuuksi, haketa seosaineeksi kompostoriin tai vie veloituksetta jätekeskukseen tai risujätteen keräyspaikalle. Kuusen voi myös viedä kiinteistön jätepisteeseen, jolloin ne kerätään sekajätteen mukana. Muovikuuset voi laittaa sekajätteisiin.
Kinkunliemet ja -rasvat:
Hyödynnä liemi kastikkeissa. Jähmetä rasva ja laita kompostiin, sanomalehteen käärittynä biojätteeseen tai maitopurkkiin pakattuna biojätteeseen tai sekajätteeseen. R
asvaa ei saa kaataa viemäriin!
Kinkun luu:
Kynttilät ja tuikkujen metallikuoret:
Suosi kynttilälyhtyjä, joihin voit vaihtaa kynttilän. Steariini, kynttilänpätkät ja hautakynttilät sekajätteeseen. Metalliosat ja tuikkukuoret metallinkeräykseen.
Lahjanauhat, lahjapaperit ja lahjakassit:
Uudelleenkäyttö, jos mahdollista. Käyttökelvottomat lahjanauhat, lahjapaperit ja lahjakassit sekajätteeseen.
Paristot:
Puhdista lihoista ja laita sekajätteeseen. Lahjapapereita ei saa laittaa paperinkeräykseen!
Palauta myyntipisteisiin, jätekeskukselle tai jäteasemille. Teippaa virtanavat piiloon.
Sähköiset jouluvalot:
Otetaan vastaan kotitalouksista veloituksetta jätekeskukseen, jäteasemille sekä muihin tuottajayhteisöjen hyväksymiin sähkölaitteiden vastaanottopisteisiin.
Tähtisadetikut: Voi laittaa käytettyinä metallinkeräykseen.
tinat:
Tinoja ei saa laittaa sekajätteeseen, metallinkeräykseen tai paristonkeräykseen! Tinan voi korvata steariinilla ja mehiläisvahalla. Steariini kuuluu lopuksi sekajätteeseen ja mehiläisvahan voi laittaa joko biojätteeseen tai sekajätteeseen.
Säilytä tina ja käytä seuraavan vuoden taikoihin. Ellei uusiokäyttöä löydy, tinat voi toimittaa maksutta vaarallisten jätteiden keräykseen jätekeskukseen tai jäteasemille. Rauhallista
YLÄ-SAVON JÄTEHUOLTO OY
Kierrätyskatu 15 74140 Iisalmi Neuvoja-tiedottaja p. 040 527 3014
Ylä-Savon jätekeskus p. 017 743 379 www.ylasavonjatehuolto.fi
metsätilat.fi
SUOMEN SUOSITUIN
metsien ja tonttien kauppapaikka
Sonkajärvi, Kokkomäki, kok.p-ala 52,7 ha Puusto 3290 m3 kahdessa palstassa. Myyjä pidättää itsellään määräalan, jolla rakennukset. Ulkopalstan alueelle suunnitteilla tuulivoimapuisto. Hyvät tieyhteydet ja välittömiä harvennusmahdollisuuksia. Hp. 129 000 €. Tarj. 16.12.2024 mennessä.
Iisalmi, Kotikylä, p-ala 1,25 ha Kotikyläntien varressa. Puusto 390 m3. Uudistuskypsää metsää. Hp. 22 900 €. Tarj. 16.12.2024 mennessä.
Lapinlahti, Horsmanmäki, p-ala 10,6 ha Puusto 960 m3. Myyjä pidättää itsellään erillisen määräalapalstan, jolla tontti rakennuksineen. Taimikkoa ja varttunutta kasvatusmetsää. Istutustarvetta, tie perille. Hp. 43 900 €. Tarj. 23.12.2024 mennessä.
Vieremä, Rotimo, p-ala 32,8 ha Puusto 2875 m3. Metsäautotie perille. Välittömiä harvennusmahdollisuuksia. Hp. 139 000 €. Tarj. 23.12.2024 mennessä.
Iisalmi, Koukunjoki, p-ala 7,5 ha Puusto 1120 m3. Varttunutta kasvatusmetsää ja uudistuskypsää. Metsäkoneura perille. Hp. 55 000 €. Tarj. 23.12.2024 mennessä. Vieremä, keskusta Metsänhoitoyhdistyksen katutason huoneisto, 50,5 m2:n kaksio kerrostalossa liikenneympyrän vieressä. Huoneisto on muutettavissa asuinhuoneistoksi tai voi jatkaa edelleen toimistokäytössä. Käyttövesiputkien saneeraus toteutettu tänä vuonna. Hp. 29 900 € tai tarjous. https://www.etuovi.com/kohde/ 45134421?haku=M2169870548
Jukka Haataja 0400172 274
Tarjoukset viimeisenä voimassaolopäivänä klo 15 mennessä.
Kohteista tarkemmin metsatilat.fi ja etuovi.com
Järvi-Suomen Metsätilat LKV
Jukka Haataja 0400 172 274
Sonkajärvi, Iisalmi, Lapinlahti, Varpaisjärvi, Nilsiä, Juankoski ja Kaavi
Juha Karppinen 040 561 5046 Vieremä, Kiuruvesi ja Pielavesi
TAIDELAHJA – TAITEEN JA KULTTUURIN MYYNTINÄYTTELY IISALMEN KULTTUURIKESKUKSEN, KARL COLLAN -SALISSA LAUANTAINA 14.12. KLO 10-14.
Ensimmäistä kertaa järjestettävä taiteen ja kulttuurin myyntinäyttely Taidelahja 14.12.2024 tuo paikalliset taiteilijat yhteen. Tapahtumaidea syntyi kulttuuripalveluissa halusta tukea paikallisia taiteilijoita. Tapahtumassa eri taiteenalojen tekijät pääsevätkin tuomaan itseään ja taidettaan esille matalalla kynnyksellä. Mukana ovat mm.
Iisalmen kuvataideseura, Iisalmen Kameraseura sekä Iisalmen muusikot ja taiteilijat ry. Tapahtumassa kävijät voivat löytää itselle tai läheiselle upean joululahjan. Mikä olisikaan uniikimpi lahja kuin taideteos? Maalausten lisäksi tapahtumasta voi löytää mm. paikallisten bändien levyjä, sarjakuvia, taidekoruja, keramiikkaa ja maa-
lattuja kivitaloja.
Tervetuloa kulttuurikeskukselle ihastelemaan ja tukemaan paikallista taidetta!
Lisätietoja antaa: Jonna Isokoski vs. kulttuurituottaja p. +358404894004 jonna.isokoski@iisalmi.fi
Sukupolvien yhteistyöllä ainutlaatuisia
lahjoja ja palkintoja, rakkaudella Vieremältä
Anni Leppänen
teksi, kuvat Kellopuoti
PKP-Trading on perinteinen perheyritys, joka yhdistää kaksi sukupolvea. Se on toiminut vuodesta 1980 lähtien Ylä-Savon alueella, ensin Kiuruvedellä ja nykyään Vieremällä. Yrittäjinä toimivat vanhemmat Liisa ja Hannu Lappalainen ja tyttäret Eveliina Lappalainen ja Hannele Mähönen
– PKP-Tradingin näkyvin osa on Kellopuodin Vieremän myymälä ja sen verkkokauppa, joiden valikoimissa on muun muassa kelloja, koruja, lahjoja, laukkuja, aurinkolaseja, kuksia ja puukkoja. Toinen tärkeä osa yrityksemme toimintaa on PalkintoPKP, joka tarjoaa ratkaisuja kaikkeen palkitsemiseen esimerkiksi kunnille, kaupungeille, kouluille, yrityksille, yhdistyksille ja seuroille, kertoo toisen sukupolven yrittäjäosakkaana toimiva Eveliina Lappalainen.
Uusimpana innovaationa yritys tarjoaa itse suunnittelemiaan ja valmistamiaan puisia palkintoja sekä lahjatuotteita. Näissä yhdistetään CNC- koneistusta ja tuotteet yksilöidään laserkaivertamalla.
– Koronavuosien aikana palkitseminen muuttui tosi paljon. Tästä syystä halusimme kehittää jotain uutta ja erilaista, joten aloimme valmistamaan kotimaisesta puusta tehtyjä palkintoja ja mitaleita. Nyt niiden rinnalle on tullut käytännöllisiä lahjoja, kuten keittiötuotteita ja kelloja, Eveliina Lappalainen kertoo.
PalkintoPKP valmistaa puutuotteensa käsityönä tunteella ja rakkaudella Vieremällä. Yritys panostaa vastuullisuuteen, ekologisuuteen ja kierrätettävyyteen, jotka näkyvät niin tuotantotavoissa kuin raaka-ainevalinnoissakin. Kaikilla yrityksen valmistamilla puutuotteilla on myös Avainlippu-merkki.
– Nykyään ihmisillä on jo kaikkea, eikä turhia tavaroita haluta antaa. Siksi keskitymme tuotteisiin, joilla on merkitystä ja käyttöä. Esimerkiksi Kellopuodin tuotteista yksilöidyt kuksat ja puukot ovat suosittuja lahjoja.
Kaiverrus on yksi tapa tehdä
lahjasta erityinen. Perinteiset "Matti 50v." -kaiverrukset ovat vaihtuneet yksilöityihin mietelauseisiin, jotka tuovat lahjoihin henkilökohtaisuutta ja muistuttavat lahjansaajaa lahjanantajasta arjen keskellä. – Esimerkiksi kuksa, johon on kaiverrettu mietelause,
Nykyään ihmisillä on jo kaikkea, eikä turhia tavaroita haluta antaa. Siksi keskitymme tuotteisiin, joilla on merkitystä ja käyttöä.
on saajalleen ainutlaatuinen lahja. Se tuo iloa ja hymyn kasvoille joka kerta, kun hän lähtee luontoon ja nauttii nokipannukahveista, Lappalainen kuvaa. Eveliina Lappalainen oli jo nuoresta pitäen selkeä urasuunnitelma: hän halusi tulla yrittäjäksi ja jatkajak-
si vanhempiensa yritykseen. – Minulla oli alusta asti vahva ajatus olla mukana perheyrityksessämme, kehittyä siinä ja kasvaa sen mukana. Nyt olenkin ollut jo reilut 15 vuotta yrittäjänä ja osakkaana tässä, hän kertoo. – Rakastan tätä vapautta ja luovuutta, jonka yrittäjyys tarjoaa. Tällä hetkellä minulla on kova into päästä tekemään ja suunnittelemaan uusia tuotteita nimenomaan puusta. Voisi jopa sanoa, että sormet syyhyää puuta. Tuotesuunnitteluun ja valmistukseen Eveliinan isä Hannu Lappalainen tuo mukanaan vuosikymmenien kokemuksen puusepäntyöstä ja kultasepänalalta, kun taas Eveliina kertoo itse vastaavansa enemmän mm. tuotteiden graafisesta suunnittelusta ja uusista innovaatioista. – Meillä on yhdistetty kahden sukupolven parasta osaamista ja tuotteet tehdään sukupolvien yhteistyönä, Lappalainen lisää.
HYVÄN MIELEN JOULUKAMPANJA
Kellopuodin perinteiset arvot heijastuvat tänä vuonna myös hyvän mielen joulukampanjassa. Yritys valmistaa puisia joulukuusenkoristeita, ja tästä syntyi ajatus lahjoittaa 250 kappaletta koristeita tänä jouluna. Tavoitteena on, että nämä pienet muistamiset tuovat iloa esimerkiksi varhaiskasvatukseen, ikäihmisten asumisyksiköihin tai muihin yhteisöihin, jotka voisivat jakaa joulukoristeita eteenpäin. Kuten kaikki PalkintoPKP:n puutuotteet, myös nämä joulukoristeet valmistetaan Vieremällä kotimaisesta koivuvanerista – rakkaudella ja vastuullisuudella.
– Minulle tuli tunne, että on paljon ihmisiä, jotka eivät saa joulunaikaan postikortteja tai muita muistamisia. Halusin olla mukana tuomassa heille hyvää joulumieltä, kertoo Lappalainen.
Kellopuodin Eveliina kutsuu asiakkaitaan mukaan ehdottamaan lahjoituksen vastaanottavia tahoja. Ehdotukset voi lähettää 16.12.2024 mennessä Eveliinalle sähköpostitse osoitteeseen: eveliina@kellopuoti.fi
Hannu Lappalainen
Eveliina Lappalainen
Hannele Mähönen
• Omakotitalot
• Remontit pölyttömästi alipaineistuksella
• Vesivahinkojen kuivatus ja korjaus
• Vesieristys sertifikaatilla
• Tulisijamuuraukset ja -korjaukset
Työt tehdään urakka- tai tuntiveloituksella ja ne ovat kotitalousvähennyskelpoisia.
Rakennusalan töitä vuodesta -85 Ylä-Savon alueella
Uusilla toisen sukupolven ladattavilla hybrideillä ajat yli 100 kilometriä täysin sähköisesti. Vetokoukku veloituksetta Tiguan ja Passat Business eHybrid -malleihin.
volkswagen.fi Volkswagen Golf Comfort eHybrid Edition 150 kW hinta alk. 40 593 € CO₂-päästöllä 6 g/km. Golf eHybrid-malliston yhd. EU-kulutus 0,3/5,0* – 0,4/5,3* l/100 km, CO₂-päästöt 6–8 g/km. Volkswagen Tiguan Comfort Business eHybrid 150 kW hinta alk. 47 065 € CO₂-päästöllä 9 g/km. Tiguan eHybrid-malliston yhd. EU-kulutus 0,4/5,6* – 0,4/5,8* l/100 km, CO₂päästöt 9–10 g/km. Volkswagen Passat Variant Comfort Business eHybrid 200 kW hinta alk. 51 194 € CO₂-päästöllä 9 g/km. Passat eHybrid-malliston yhd. EU-kulutus 0,4/5,5* – 0,4/5,7* l/100 km, CO₂-päästöt 9 g/km. Suositusvähittäishinnasto 5.11.2024 (Golf ja Passat) ja 1.10.2024 (Tiguan) WLTP**. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Kuvien autot erikoisvarustein. *Ladattavan hybridimallin yhdistetty kulutus ajettaessa hybrid-käytöllä/polttomoottorilla akun ollessa tyhjä. **Ajoneuvon kulutus ja toimintamatka on määritelty maailmanlaajuisesti yhtenäistetyn testimenetelmän (WLTP) mukaisesti. Ilmoitettu WLTP-kulutus ja -toimintamatka saattavat vaihdella olennaisestikin riippuen mm. kuljettajan ajotavasta, akkukapasiteetista, lataamisen säännöllisyydestä, sähkövarusteiden käytöstä, mahdollisen lisälämmittimen käytöstä, ulkolämpötilasta, sääolosuhteista, matkustajien ja kuorman määrästä, valitusta ajoprofiilista tai tieprofiilista. Volkswagenin maahantuoja on K Auto Oy. Volkswagenin jälleenmyyjät ovat Bifa, Jyväskylän Autotarvike, Käyttöauto, Pörhön Autoliike, Savilahden Auto, Traktoauto ja K-Auto Volkswagen.
Pörhön Autoliike Oy tarttui tärkeään asiaan ja lahjoitti Iisalmen Aluetaksi Oy:lle kaksi lasten turvaistuinta.
- Iso kiitos lahjoitukselle. Tarpeeseen tulivat. Saimme ajanmukaistettua siltä osin varustusta. Entiset istuimet olivat parinkymmenen vuoden ikäisiä, kertoo Iisalmen Aluetaksi Oy:n hallituksen jäsen Jarmo Niskanen
- Uudet istuimet toimivat moderneilla Isofix-kiinnityksillä. Eli kyseessä ovat todellakin päivitetyt ajanmukaiset turvaistuimet.
TURVAISTUIMET
NYKYINEN NORMI
Niskasen mukaan tarvetta lasten turvaistuimille tulee takseissa tasaiseen tahtiin.
- Tilauksen yhteydessä esitetään toive. Kun tiedossa on lapsen ikä ja paino, niin sitten
vain istuin paikalleen ja matkaan. Vanhemmille lapsille on tarjolla sitten istuinkoroke. Menneinä vuosikymmeninä lasten turvaistuimet olivat takseissa harvinaisuuksia, mutta nykyisin todella yleisiä.
- Ovat olleet itse asiassa jo pitkään. Ja istuimet ovat todellakin kehittyneet paljon, kiittelee Niskanen, joka oli
ideoimassa uusien turvaistuimien hankintaa.
- Heitin Pörhöllä huollon yhteydessä, että istuimien uusimiseen olisi tarvetta. He ottivat sitten siitä heti kopin.
TAKSIT TÄRKEÄ ASIAKASKUNTA
Pörhön Autoliikkeelle taksit
ovat tärkeä ja merkittävä asiakaskunta.
- Autoja uusitaan ja varsinkin huolletaan todella paljon. Kun kilometrejä tulee tiiviisti ja paljon, niin kyllähän se huoltojen tarpeuskin korostuu, kertoo Pörhön Autoliike Oy:n myyntijohtaja Juhani Kakkinen
- Kalusto täytyy pitää tasaisesti
liikenteessä, joten pyrimme todella nopeaan ja tehokkaaseen palveluun. Kuten tietysti muittenkin asiakkaitten suhteen. Turvaistuimien lahjoituksen suhteen ei Pörhöllä tarvinnut pitkään miettiä.
- Kun ilmeinen tarve oli olemassa, niin tartuimme toimeen. Hyvällä yhteisellä asiallahan tässä ollaan, summaa
Kakkinen. - Oikein turvallista matkaamista vaan kaikille lapsiperheille!
Iisalmen aluetaksi Puh. 0100 86 400
HUNAJALÄHDE
OY:LLÄ ON PITKÄT PERINTEET HUNAJALÄHDE OY:LLÄ ON PITKÄT PERINTEET
Jouni Määttä
Lapinlahtelaisella Hunalähde Oy:llä on pitkät perinteet vuosien takaa. Nyt yritystä pyörittävät Kari ja Päivi Lappi. Karin isä Erkki aloitti mehiläisten hoidon harrastepohjalta jo vuonna 1976. Sittemmin yritys on laajentunut todella isoksi ja Lapeilla on myynnissä hunajaa käytännössä koko Suomen alueella.
Hunajalähde Oy:llä on nykyään mehiläispesiä noin 200–300 yli kahdellakymmenellä mehiläistarhalla. Tarhat sijaitsevat noin 20 kilometrin säteellä ja niitä on Lapinlahdella, Iisalmessa ja Kuopiossa. Hunajalähteellä on jälleenmyyjiä noin 30. Hunajaa on tarjolla esimerkiksi Iisalmen, Siilinjärven ja Kuopion S-marketeissa sekä Iisalmen ja Kuopion Citymarketeissa sekä Prismoissa ja Lapinlahdella useissa myyntipisteissä. Kaukaisin jälleenmyyntipaikka on peräti Ivalossa saakka. Hunajaa saa myös paikan päältä yrityksestä suoraan ja tai it-
sepalvelukioskista ja verkkokaupasta.
- Meillä on tarjolla esimerkiksi Metsäkukka-hunajaa, erilaisia makuhunajia, huulivoiteita, ihovoiteita ja suuren suosion saanutta Propolista, kertoo yrittäjä Kari Lappi.
- Tikat ovat aiheuttaneet pesille viime keväänä jonkin verran vahinkoa. Nyt me on suojattu pesiä laittamalla niiden ympärille verkkoja. Karhut tekivät joitain vuosia sitten vahinkoja, mutta
nyt on viitostien itäpuolella suojattu pesät sähköaidoilla ja näin ollen ei ole tullut enää karhujen aiheuttamia vahinkoja. Varroapunkki on suurin uhka mehiläispesille. Tätä punkkilajia torjutaan luonnonmukaisilla menetel-
– Remontti- ja rakennuspalvelut – Vesikattojen pesut ja pinnoitukset – Piha- ja salaojaremontit – Kaivuri- ja pienkuormaintyöt
VIEMÄREIDEN
millä suihkuttamalla syksyisin pesiin oksaalihappoa ja näin punkeista kuolee noin 90 %, selvittää Kari Lappi. - Mehiläiset talvehtivat pesien sisällä olevissa 20 senttisissä talvipalloissa, joissa kuningatar on aina keskellä ja sen ympärillä on naarasmehiläiset, urosmehiläiset on syksyllä ajettu pois pesistä. Koska hunajat on kerätty pois pesistä, niin me annamme pesiin ruuaksi nestesokeria niin sen antaman energian avulla mehiläiset pysyvät lämpimänä. Keväällä aina ensimmäiseksi tarkistetaan onko pesissä vielä riittävästi ruokaa, toteaa Kari Lappi.
-Uutuutena meillä on nyt niin sanotut kummimehiläispesät. Niistä voi ostaa osuudet joko lahjaksi tai itselle. Siitä saa sitten hunajaa yhdestä kymmeneen purkkiin, ja me lähetämme kaikkiaan asiakkaan sähköpostiin 15 videota, joista voi koko ajan seurata mitä pesillä tapahtuu. Näitä hunajia voi sitten tilata omalla etiketillä ja postikulut kuuluvat samaan hintaan, iloitsee Kari.
Nykyään kotimaisten aitojen hunajien suosio on kasvanut sillä ulkomaiset hunajat ovat todettu ikävä kyllä väärennöksiksi, ja asiakkaat ovat alkaneet tämän ymmärtää.
Kun laatu ja toimitusvarmuus ratkaisevat, niin ota yhteyttä! Puh. 050 358 1040
Ostetaan kuormalavoja jatkuvasti.
Palvelutiskissämme paikallisia kalatuotteita. Myös tilauksesta.
• käsiohjelmat
• pääsyliput
• tarrat • etiketit
Tervetuloa!
• postikortit • kirjat ecoprint
Kari ja Päivi Lappi ovat toimeliaita yrittäjiä ja he ovat asiakasystävällisiä niin kuin yrittäjien pitääkin olla.
SALIBANDYSEURA FBI:N P12 POJAT PÄÄSEVÄT TESTAAMAAN
KILPAILULLISIA RAJOJA LAJIN SUURSEUROJA VASTAAN HELSINGISSÄ
P12 joukkue on tällä hetkellä 12 pojan porukka lajista innostuneita ja sitoutuneita pelaajia ja lisäksi harjoitusrinkiin on alkaneella kaudella otettu mukaan tulevaisuutta ajatellen kolme nuorempaa pelaajaa. Pelaajat ovat harrastaneet lajia 4–7 vuotta. Joukkue on osoittautunut ikäluokassaan ainutlaatuiseksi juniorisalibandyn talenttiryhmäksi Savo-Karjala ja Kainuu alueella. Ryhmä ilmoitettiin ensimmäisen kerran salibandyliiton alaiseen sarjatoimintaan kaudella 2022–2023, jolloin pojat olivat kahdeksan- ja yhdeksänvuotiaita. Tätä ennen joukkue oli osallistunut lähialueen seurojen yhteistyössä pyörittämään salibandyn matalankynnyksen Kainuu-Savo harrastesarjaan.
JO ENSIMMÄISELLÄ salibandyliiton sarjakaudella joukkue osoitti osaamistaan ja pysäyttäjää ei tuntunut alueelta löytyvän. Ihmettelyä ja kummastelua riitti jo
tuolloin alueemme ansioituneissa suurseuroissa. Sama tahti jatkui viime kaudella myös P11 sarjassa. Tästä johtuen heräsikin ajatus lähteä hakemaan haasteita ja rajoja tutun Savo-Karjala ja Kainuu alueen ulkopuolelta. Kaudella 2023–2024 joukkueen pelatessa P11 sarjaa se osallistui oman aluesarjan lisäksi kolmeen alueen ulkopuoliseen turnaukseen. Helsinki floorball cup 2024 pelattiin tammikuussa, salibandyliiton ylialueellinen lopputurnaus pelattiin huhtikuussa Imatralla ja Talent Cup toukokuussa Jyväskylässä. Turnauksista haluttiin saada uusia haasteita ja tätä kautta myös kokemusta lajissa kehittymistä ajatellen.
kin muodostunut muutaman vuoden aikana oma yhteisö joukkueen taustatueksi, joka on innostuneena
JOUKKUEEN ARJESSA
tärkeässä osassa ovat olleet myös lasten vanhemmat, jotka ovat aktiivisesti olleet mukana ja osallisena mahdollistamassa joukkueen toimintaa niin pelimatkoilla kuin kotiturnauksissa. Vanhemmista on-
ja kiinnostuneena seurannut poikien kehitystä pelikentillä, ja samalla tukenut poikien liikunnallista kehitystä.
TAMMIKUUSSA 2024 joukkue osallistui ensimmäisen
kerran Helsingissä pelattavaan kansainväliseen suureen junioriturnaukseen Helsinki floorball cupiin, jossa pelaajat pääsivät mittaamaan tasoaan isompien seurojen juniorijoukkueita vastaan. Pääkaupunkireissun yhteydessä joukkue pääsi myös osalliseksi salibandyn liigaotteluun Westend Indians – OLS. Joukkue sai kutsun tapahtumaan ja samalla haasteen pelata yleisön edessä näytösottelun Indiansin saman ikäryhmän joukkuetta vastaan erätaukojen aikana. Pojat ottivat innoissaan haasteen vastaan ja näin ollen kisaturnauksen kylkiäisenä tuli vielä hieno kokemus salibandyn liigaottelusta katsomossa ja liigakentältä.
Moni suomalainen iso ja jopa menestynyt lajiseura onkin ihmetellyt pientä ja piskuista FBI:tä ja sitä, miten meidän pienestä pelaajamassasta on jalostunut taitava ja kilpailuhenkinen joukkue. Tieto joukkueesta, seurasta ja sen edusta-
masta paikkakunnasta on levinnyt lajiyhteisössä kiitettävästi.
TAAS TAMMIKUUSSA lähdemme uudestaan retkelle Helsinkiin ja pelaamaan HFC 2025-tapahtumaan. Tapahtumassa on jälleen mukana maamme suuria ja menestyneitä lajiseuroja kuten esimerkiksi Hawks Helsinki, Esport Oilers Espoo, TPS salibandy Turku, SaiPa SB Lappeenranta jne. Osallistumisen tavoitteena on päästä katsastamaan tämän hetken valtakunnallista tasoa P12 ikäryhmässä sekä samalla tuomaan esille osaamistamme ja peli-iloa täältä Ylä-Savosta.
JOTTA VOISIMME jatkossakin tarjota tälle porukalle ja kaikille muillekin innokkaille ja potentiaalisille pelaajille sekä ryhmille kehitystä ja motivaatiota tukevat kilpailulliset haasteet niin olisi tärkeä saada lajiharrastajien taakse lisää yhteistyökumppaneita ja tukijoita. Iso kiitos tähänastisille tukijoille.
Mitä yhteistä keuhkoahtaumataudilla ja sydänter veydellä on?
THARROS on kliininen lääketutkimus, jossa selvitetään, ehkäisevätkö keuhkoahtaumataudin hoidot mahdollisesti keuhkoahtaumataudin pahenemisvaiheita ja vakavia sydäntapahtumia, kuten sydämen vajaatoimintaa ja sydänkohtauksia.
Ymmärrämme keuhkoahtaumataudin vaikutuksen arkielämääsi, joten olemme tehneet osallistumisesta helppoa.
Useimmat käynnit voi tehdä videopuheluina ja tutkimushoidon saa kotiin toimitettuna
Ota selvää, olisiko THARROS -tutkimus sinulle sopiva: Tutkija Sakari Nieminen 040 126 3009
to-pe 12.-13.12. sekä ma-pe 16.-20.12. Kattaukset klo 10.30/11 ja klo 13 Hinta: 34 €/hlö (lapset 4-7 v. 10 €, 8-12 v. 15 €) lauantaina 14.12. ja 21.12. Kattaukset klo 11.00 ja klo 13.00 Hinta 25 €/hlö, lapset 10 € (4-12 v.) HUOM. 12.12. alkaen ei muuta lounasta tarjolla
tilaukset 16.12. mennessä, nouto 23.12. klo 10:30-13. Tilauslista ja -ohjeet osoitteessa: www.ravintolaskilla.fi/ajankohtaista/ ► Tutustu ja varaa: www.ravintolaskilla.fi
Autolasien ykkönen
Autojen tuulilasit ja korjaukset! www. savonlasituote.fi
• Autokorjaamo
• Hitsaus
• Hiekkapuhallus
• Kolarimaalaus
• Ajovalojen kiillotus ja kovetelasitus
• Takuu-ruostesuojaukset ja äänieristemassaukset, myös isot autot
• ÖLJYNVAIHDOT ALE! Vain ajanvarauksella!
Uutta vanhoihin runkoihin • ovet • tasot • allas
välitilalevyt
• Sähköiset kirjanpidon ja taloushallinnon peruspalvelut yrityksille ja yhdistyksille
• Kustannustehokas ja joustava palvelu www.etilit.fi
valot • hana 044 3666 503, merja.korkalainen@etilit.fi
Keittiökeskus Oy 0400 671 545 / Ismo Puurunen 0400 935 499 / Anna-Maija Puurunen - olemme sovitusti auki
Rakennatko uutta vai korjaatko vanhaa? Ota ensin yhteys ELEKTRIA sähköammattiliikkeeseen, niin säästät kustannuksissa ja varmistat alan parhaan palvelun.
• Asiantunteva suunnittelu.
• Osaava asennus.
• Korkealaatuiset sähkötuotteet.
Asennus ja tarvikkeet meiltä:
SUTISEN AUTOPUUNAUS
CNP ModeLock nostaa keraamisten suihkepinnoitteiden riman, tarjoten luotettavan ja pitkäkestoisen – jopa 18 kuukauden – suojan auton ulkoisille pinnoille.
TODELLINEN KERAAMINEN SUOJA: Poikkeuksellista lujuutta vettä, likaa, UV-säteitä ja kemikaaleja vastaan.
KESTÄVÄ KIILTO: Antaa autollesi upean kiillon ja säilyttää sen näyttävänä pitkään.
Tmi Matti Sutinen, Iisalmi
Juha Lukkarinen 0440 543 060
Koneurakointi
Olli 040 743 2096
Teemme Peltikarjalanpiirakoita, jouluisia juustokakkuja ja muita jouluherkkuja joulun alla ja niitä voi varata ennakkoon puh. 044 9892 565
Ensi kesän yo-ja rippijuhlien varaukset on alkaneet, olethan ajoissa liikkeellä.
Tsemppiä joukkueelle! Hillan väki toivottaa hyvää joulunaikaa!
Pidätte yritykset liikkeessä ja kaupungin elinvoimaisena. Kun kaipaatte apua työvoima-asioissa, täällä me ollaan. eezy.fi
IKH: Savon Rautaosa juhli Vuoden Yritys -palkintoa ja 16-vuotista taivaltaan
Anni Leppänen teksti ja kuvat
IKH Savon Rautaosa juhlisti Iisalmen Vuoden Yritys 2024 -palkintoaan, sekä 16-vuotista taivaltaan keskiviikkona 27.11. Koko päivän tapahtuma käynnistyi jo heti aamulla ovien auettua, kinkkukuponkien jaolla. Ensimmäiset 50 asiakasta saivat kinkkukupongin, joka oikeutti ilmaiseen kinkkuun yli 20 euron ostosten jälkeen. Jonot liikkeen pihalle alkoivat muodostua jo ennen kello kuutta. Kupongit menivät nopeasti kaupaksi. Martti Korolainen oli yksi paikalle saapuneista asiakkaista, joka ehti napata kinkkukupongin itselleen. – Tulin ostamaan öljyä jo aamusta, sillä olen lähdössä heti metsään tämän jälkeen. Tämä kinkku oli mukava extra ostosten päälle.
– Käyn täällä asiakkaana muulloinkin. Palvelu on toiminut hyvin ja kaikkea tavaraa löytyy, mitä tarvitseekin, Korolainen kehuu.
Liikkeen yrittäjä Ismo Partanen oli tapahtuman keskiössä, vastaanottaen asiakkaita ja huolehtien juhlajärjestelyistä. Aamu oli ollut kiireinen, mutta onnistunut.
– Puoli kahdeksaan mennessä kaupassa on käynyt jo 100 asiakasta. Vaikka ruuhkaa on ollut, ihmiset ovat olleet kiltisti, Partanen kertoo kinkkujen
jaon lomassa.
– Meillä oli tilattuna kaikkiaan yli 350 kiloa kinkkua.
Partanen kertoi aloittaneensa päivänsä jo ennen kuutta.
– Tulin tänne puoli kuudelta juoksentelemaan, kun piha piti laittaa valmiiksi.
Kansalaisaloite Varkauden ja Iisalmen yöpäivystysten säilyttämisen puolesta oli myös tärkeä osa tapahtumaa, ja Partanen käytti tilaisuutta hyväkseen muistuttaakseen siitä.
– Kun menen tuonne kahvipaikalle kohta jakamaan kahvia, niin kysyn, oletko kirjoittanut nimen kansalaisaloitteeseen.
Päivään mahtui myös juhlan tuntua.
– Puolen päivän maissa tulee varmasti lisää jonottajia, sillä silloin on täytekakkukahvit.
Riitta Kuopiosta kertoi, että hänen puolisonsa on IKH:n kanta-asiakas ja hän tuli tapahtumaan osallistuakseen myös kansalaisaloitteen allekirjoittamiseen.
– Tulimme myös sen takia, että haluamme olla mukana varmistamassa päivystyksen säilymisen Iisalmessa. Riitta oli tuonut Partaselle tuliaisena itse neulomansa upeat villasukat. Sukkalahjan taustalla oli yksinkertainen syy:
– Ismo on hyvä jätkä! Hän kehaisee. Partanen otti kiitokset vastaan pilke silmäkulmassa.
– Kiitos kehuista, tässähän alkaa ihan punastumaan, Partanen ilahtuu.
Riitta oli tuonut Ismo Partaselle tuliaisena itse neulomansa upeat villasukat. Sukkalahjan taustalla oli yksinkertainen syy: – Ismo on hyvä jätkä! Riitta kehaisee.
Ensimmäiset 50 asiakasta saivat kinkkukupongin, joka oikeutti ilmaiseen kinkkuun yli 20 euron ostosten jälkeen. Jonot liikkeen pihalle alkoivat muodostua jo ennen kello kuutta.
Kinkkua oli jaossa yhteensä yli 350 kiloa. Ismo Partanen jakoi kaikki kinkut itse.
Martti Korolainen oli yksi paikalle saapuneista asiakkaista, joka ehti napata kinkkukupongin itselleen.
Puoli kahdeksaan mennessä kaupassa on käynyt jo 100 asiakasta.
Vaikka ruuhkaa on ollut, ihmiset ovat olleet kiltisti.
Kesport
Tykkää meistäFacebookissa
(44,95) Rukka Taasi -rukkanen
Tervetuloa lahjaostoksille!
Avion Jr tekninen
Pssst,, nämä ja paljon muuta pakettiin käärittävää!
Neljä vaatemyymälää kertoo tulevan talven muodista, ja mitkä värit sopivat useimmille henkilöille – "Ihmiset jakautuvat neljään eri värivuodenaikaan". (Osa 2.)
VAATEKAUPPA HANNU
Vaatekauppa Hannu on kivijalkaliike Kiuruvedellä, jossa on monipuolinen valikoima erilaisia vaatteita niin naisille kuin miehille.
1. Mitä ajankohtaista on tiedossa myymälään?
- Myymälässä on valmistauduttu talveen talvipukeutumisen suhteen. Talvitakki- ja housuvalikoima on runsaimmillaan, ja niissä on otettu huomioon myös isot koot. Sisäpukeutumisen valikoimaan on tullut muun muassa erilaisia neuleita, joiden suhteen on myös monipuolinen valikoima. Joululahjamyynti näkyy myymälän tuotevalikoimassa yö- ja oloasuin sekä aamutakein.
2. Miltä näyttää tulevan talven muoti?
- Talveen kuuluu ehdottomasti erilaiset neuleet ja neuleissa onkin monipuolinen valikoima. Niissä on väljyyttä, erilaisia printtejä, kimallusta sekä glitteriä. Neuleita löytyy myös mekko- ja tunikamallisena, paitaversiona sekä jakkumuodossa. Miehille on myös hyvä tarjonta neulepaitoja ja valikoimassa on ohuempaa ja paksumpaa neuletta. Neuleen voi halutessaan pukea esimerkiksi kauluspaidan kanssa.
3. Mitkä vaatemallit, materiaalit ja värit ovat tällä hetkellä erityisesti muodissa?
- Vaatemalleja on todella paljon, koska pyrimme palvelemaan kaikenikäisiä naisia ja miehiä. Tämän päivän mekkotrendissä näkyy edelleen esimerkiksi väljyys, puffihihat, poikkileikkaukset sekä röyhelöt. Valikoimasta löytyy myös a-linjaisia mekkoja sekä kotelomekkoja. Mustaa mekkoa on sesongista ja vuodenajasta riippumatta ympäri vuoden.
- Värimaailman suhteen kulunut vuosi on ollut poikkeuksellisen värikäs myymälässä, koska tarjolla on ollut monipuolinen valikoima erilaisia värejä vaatteissa. Loppuvuoden juhlissa näkyy paljetteja ja säihkettä melkein kaikissa vaatteissa.
- Luonnonmateriaaleista puu-
Avataanpas vähän, mitä kuuluu talven muotiin
villa, pellava sekä silkkituotteet ovat kysyttyjä, mutta nykyään myös viskoosi on tykätty ja miellyttävä materiaali. Elastaani tuo vaatteisiin joustavuutta, joten sitä ei sovi unohtaa.
4. Millä tavoin erilaiset trendit ja sesongit näkyvät pukeutumisessa?
- Trendit saapuvat Savoon aina vähän jälkijunassa. Hyvänä esimerkkinä ovat leveälahkeiset housut ja farkut, jotka ovat löytäneet tiensä vasta nyt meidän katukuvaamme, vaikka muualla ne ovat olleet muodissa jo useamman vuoden ajan. Erilaiset sesongit näkyvät värien osalta siten, että keväisin suositaan kirkkaita värejä, kun taas syksyisin värimaailma on maanläheinen. Loppuvuoden juhlat tuovat säihkettä ja kimallusta pukeutumiseen. Suomalaiset rakastavat mustaa pukeutumisessa, joten sitä on paljon tarjolla.
5. Pukeutuvatko asiakkaat nykyään käytännöllisyys vai tyyli edellä?
- Asiakkaat pukeutuvat yleensä käytännöllisyys edellä, ja se näkyy esimerkiksi naisten kohdalla juhlamekkoa ostaessa, jolloin juhlamekolta toivotaan monikäyttöisyyttä. Miehillä laadu kas, hyvin istuva puku käy moneen tilaisuuteen, ja paitaa sekä solmiota vaih tamalla asukokonaisuudes ta saa aina tehtyä erilaisen. Tärkein kriteeri asuvalinnas sa on, että pukeutuja viihtyy valitsemissaan vaatteissa.
6. Kuinka hintojen nousu vaikuttaa asiakkaiden ostopäätöksen tekemiseen?
- Vaatekauppa Hannussa hinnat ovat nousseet maltillisesti. Merkkejä on useita, joten hintahaitari voi olla suuri eri merkkien välillä. Yleisesti ottaen hintojen nousu on vaikuttanut asiakkaiden ostokäyttäytymiseen siten, että vaatteita ostetaan harkiten ja tarpeeseen.
7. Ovatko asiakkaat hyödyntäneet pinnalla olevaa värianalyysia vaatteiden valinnassa ja millä tavoin?
- Värianalyysit eivät ole täällä erityisen pinnalla. Toki niitä on aina ollut, ja osa asiakkaista noudattaa tarkoin saamaansa värikarttaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että pienikin sävymuutos ihossa tai hiuksissa muuttaa värianalyysin tuloksia. Värianalyysia tärkeämpänä pidän sitä, että asiakas tykkää itse vaatteessa olevasta väristä.
8. Mikä väri sopii mielestäsi useimmille henkilöille ja mistä syystä?
- Mielestäni khakinvihreä on sävy, joka sopii
mihin vuodenaikaan tahansa, ja se käy niin vaalealle kuin myös päivettyneelle iholle, sekä naisille ja miehille. Toinen sävy, joka sopii suurimmalle osalle ihmisistä, on navy. Valtaosa suomalaisista ostaa enemmän silti mustaa, vaikka se on monen suomalaisen kasvoilla liian jyrkkä sävy.
9. Minkä neuvon antaisit asiakkaille vaatteiden valinnan suhteen?
- Vaatteen koolla ei ole merkitystä, kun etsitään sopivaa ja hyvin istuvaa vaatetta. Eri merkeillä on eri mitoitukset, joten sen vuoksi koot heittelevät, ja vaatetta kannattaa aina sovittaa. Monet vaatteet eivät myöskään henkarissa pääse oikeuksiinsa, joten siitä syystä on myös tärkeä sovittaa vaatetta. Asiakkaan on myös hyvä muistaa, että kivijalkaliikkeessä hän saa henkilökohtaista palvelua oikean koon valinnassa. Vaatteen huolto on myös tärkeää, koska väärin huollettuna myös laadukas
materiaali menee pilalle. Minulle on tärkeää, että asiakas tykkää ostamastaan vaatteesta, ja näin tiedän, että vaatetta tulee käytettyä.
Kysymyksiin vastasi Vaatekauppa Hannun Reetta Hyvärinen.
VAATEKAUPPA SINGI
Vaatekauppa Singi toimii pääasiassa Kiuruvedellä ja Pielavedellä. Molemmissa myymälöissä on monipuolinen tuotevalikoima naisten ja miesten vaatteita.
1. Mitä ajankohtaista on tiedossa myymälään?
- Tällä hetkellä on menossa joulusesonki, joka näkyy myymälöissämme siten, että asiakkaat ostavat vaatteitamme joululahjoiksi.
2. Miltä näyttää tulevan talven muoti?
- Emme kulje oikeastaan muodin perässä. Ensisijainen syy hankkia valikoimaamme tuotteita, on vaatteiden käytännöllisyys ja kysyntä.
3. Mitkä vaatemallit, materiaalit ja värit ovat tällä hetkellä erityisesti muo-
teen suosimme värejä laidasta laitaan ja emme ole vain "muutaman värin kauppa." Asiakkaat pitävät siitä, kun saavat talvellakin pukeutua esimerkiksi oranssiin, keltaiseen, pinkkiin ja vihreään.
4. Millä tavoin erilaiset trendit ja sesongit näkyvät pukeutumisessa?
- Sesongit seuraavat eri vuodenaikoja, mutta myymälöissämme ei juurikaan seurata trendejä sen kummemmin.
5. Pukeutuvatko asiakkaat nykyään käytännöllisyys vai tyyli edellä?
- Käytännöllisyys on ensisijainen kriteeri, jonka perusteella asiakkaamme pukeutuvat. Osa asiakkaista tietenkin suosii omaa tyyliänsä.
6. Kuinka hintojen nousu vaikuttaa asiakkaiden ostopäätöksen tekemiseen?
- Hintojen nousu vaikuttaa asiakkaiden ostopäätökseen, ja myymälämme etuna on, että hinnat ovat maltilliset oman maahantuonnin ansiosta.
7. Ovatko asiakkaat hyödyntäneet pinnalla olevaa värianalyysia vaatteiden valinnassa ja millä tavoin?
- Materiaaleina suosittuja ovat luonnonmateriaalit, kuten bambuviskoosi, puuvilla, pellava sekä villa. Talviaikaan kyseisiä materiaaleja yhdistetään osittain
Haastattelussa oli mukana neljä vaatemyymälää. 27.11.24 Yläsavolaisessa julkaistiin Vaatemaailman ja Marituulten haastattelut.
- Muutama asiakas on tullut myymälöihin värikartan kanssa. Kuitenkin asiakkaat valitsevat loppujen lopuksi vaatteen oman mielenkiinnon ja lempivärin mukaan.
8. Mikä väri sopii mielestäsi useimmille henkilöille ja mistä syystä?
- Värejä ei mielestäni voi yleistää kaikille sopiviksi. Asusteen värin valintaan vaikuttaa henkilön hiusten, silmien ja ihon väri. Asiakkaan omat mieltymykset ratkaisevat lopullisen värivalinnan. On mahdollista, että asiakkaalla on menossa niin sanottu "värikausi", jolloin hän suosii tiettyä väriä.
9. Minkä neuvon antaisit asiakkaille vaatteiden valinnan suhteen?
- Mikäli asiakas haluaa kuulla myyjän mielipiteen, niin tällöin myyjä voi antaa asiakkaalle vinkkejä tai neuvoja. Lopullisen ostopäätöksen tekee kuitenkin asiakas itse.
Kysymyksiin vastasi Vaatekauppa Singin Maritta Singh. Kirjoittaja on Yläsavolaisen toimitusharjoittelija.
Migant nahkaiset maiharit villavuorella ja kitkapohjalla 36-42
Migant nahkaiset nilkkurit turkisvuorella ja kitkapohjalla 36-42 139,95
TopMan laajalestiset nilkkurit villavuorella ja kitkapohjalla 36-43
ASKEL nahkaiset nilkkurit teddyvuorella 41-47
alk.
Kotimaiset Sievin nilkkurit villavuorella ja kitkapohjalla XL-lesti 41-48
Pitoa liukkaille nastakengillä 36-47
Kotimaiset Sievin kengät villavuorella ja kitkapohjalla XL-lesti 36-42
TopMan laajalestiset nilkkurit villavuorella ja kitkapohjalla 40-47
Pukinkonttiin lämpimät tossut ja pistokkaat 36-46
Palvelemme • Ma-To 9-17.30 • Pe 9-18 • La 9-14
Palveleva kenkäkauppa Kiuruvedellä
Kiurukatu 3, Kiuruvesi p. (017) 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi • www.facebook.com/laukkujakenka
Oletko koskaan sanonut näin tai kuullut jonkun sanovan näin, kun on ollut puhe esimerkiksi kuntoilusta tai yleensäkin itsensä kuntoon laittamisesta tai ihan vain hyötyliikunnan lisäämisestä omaan arkeen. Milloin elämässä on edes niin paljon kaik kea muuta, että omaa hyvinvoin tia ei kannata parantaa. Ihminen elää yhden elämän (ainakin oman käsitykseni mukaan) ja se kannattaa elää, niin että on mahdollisim man hyvä ja ter ve olla. Onko sellais ta hetkeä, milloin on sitä kuuluisaa aikaa riittävästi ja jos sitä on, niin milloin tiedät sen olevan käsillä juurikin silloin.
Monet ovat varmasti kuulleet vertauskuvan hätätilanteesta lentokoneessa. Kun tilanne on päällä ja happinaamarit tipahtavat eteesi, niin ensimmäisenä laitat maskin omille kasvoillesi ja vasta sen jälkeen vierustoverillesi. Ei toisinpäin, vaikka
vierelläsi istuisi oma lapsesi. Tämä tarkoittaa sitä, että kun huolehdit itsestäsi, niin jaksat huolehtia silloin myös muista paremmin.
Monet kerrat olen keskustellut ihmisten kanssa, jotka ovat huolehtineet lapsistaan aina siihen saakka, kun he ovat lähteneet pois kotoa ja vasta sitten on herätty todellisuuteen, että pitäisikö minun nyt huolehtia myös itsestäni. Monet ovat myös tässä vaiheessa sanoneet, että voi kun olisin osannut aloittaa jo silloin, kun lapset olivat pieniä. Ikinä ei ole toki myöhäistä aloittaa. Aina on hyvä aika.
Kun itse voi hyvin, niin jaksaa paremmin myös sitä muuta elämää. Toki tilanteet vaihtuvat ja elämä vie eteenpäin. Välillä liikutaan vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän. Tärkeintä kuitenkin on, että huolehditaan itsestämme. No kun nyt on vähän kaikkea...
Pitkät aamutakit koot 34/36-50/52 69,95
Velourioloasut koot 34/36-50/52 79,95
Lahjakortti on onnistunut lahjavalinta!
Niemistenkatu 1, 74700 Kiuruvesi p. 017 753 002 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-13.00 www.vaatekauppahannu.fi www.facebook.fi/vaatekauppahannu
JOULUPUKIN KANSSA!!!
MEILLÄ ON RUNSAS VALIKOIMA LAHJAKSI SOVELTUVIA
KIRISTÄMÄTTÖMIÄ KÄYTTÖVAATTEITA
JA ASUSTEITA NAISILLE JA MIEHILLE, esim.:
• puuvillaiset alusvaatteet • olo- ja yöasut
• henkselit ja vyöt • kotim. korvaläpät
• neulemyssyt ja huivit sekä kaulurit
• kotim. villahousut sekä Teseman huippukiristämättömät (myös diabeetikoille sopivat) merinovilla- ym. sukat
• villatossut sisäkäyttöön
JA PALJON MUUTA!!!
EIJA JA MARITTA -TONTUT AUTTAVAT TARVITTAESSA LAHJAN VALINNASSA!
Lahjakortti meille on myös oiva lahja! Rakkaasi saa itse valita lahjansa!
ja pesuhuoneremontit
Kuljetuspalvelut
Nosturipalvelut
Piha- ja ongelmapuiden kaato 26 m asti kourasahalla
22.12. Jääkiekko-ottelu IPK U20 – KOOVEE jäähallissa klo 12.20.
IISALMI
KUVALIPPAAN ELOKUVAT
11.12. Vaiana 2 klo klo 16.40, Kesto 1 h 39 min, K-7 (4). 11.12. Pieni pala kakkua klo 13, Kesto 1 h 37 min, K-7 (4), Hopeatähti-esitys. 11.12. Wicked klo 19, Kesto 2 h 41 min, K-7 (4). 12.12. Astrid Lindgrenin joulutarinoita klo 17, Kesto 0 h 52 min, S/T. 12.12. Baletti: PÄHKINÄNSÄRKIJÄ klo 18.30, Kesto 2 h 9 min. -20.12. Iisalmi POP UP, Citykäytävä, Pohjolankatu 6, Iisalmi. Avoinna ti-pe klo 9-16.30, la klo 9-14.30.
SHELL’S ANGLES 2 - KALAJOEN HIEKAT, InTeatteri Iisalmen Työväentalo, Pohjolankatu 11 A 11.12. klo 18, 13.12. klo 18, 14.12. klo 14, 17.1. klo 18, 18.1. klo 14, 24. 1. klo 18, 25.1. klo 14.
11.12. Päivänpolttavat-juttutupa Iisalmen kaupunginkirjaston yläkerrassa klo klo 10-11. Seur. 15.1. 12.2., 12.3., 16.4. 11.12. Jääkiekko-ottelu IPK – RoKi jäähallissa klo 18.30. 12.12. Matkailun aamiaistilaisuus Raatihuoneella klo 8-9. 12.12. VIIHDEORKESTERI GOES JOULU (1h) klo 13 ja klo 19. 12.12. Lukukoira ilman ajanvarausta kirjastossa klo klo 17-18 13.12. Aamiaishetki 16–40-vuotiaille Omat avaimet 4You -toimistolla (Savonkatu 23, Iisalmi) klo 9-10.30. 13.12. Lucia-juhla Pyhän Ristin kirkossa klo 14 alkaen. 13.12. Musiikkiopiston syyskauden päätöskonsertti klo 19 Kulttuurikeskuksen Eino Säisä -salissa.
13.12 Speden Naisen logiikka klo 20.30 Spa Hotel Runnilla.
14.12. Marttojen joulumyyjäiset Iisalmen Nuorisotalolla, Kirkkopuistonkatu 25 klo 9-12.
14.12. Mansikkaniemen tonttupolku Metsäpirtiltä tuulimyllylle ja niemen tulipaikalle klo 10-15. Polku on omatoimisesti käveltävissä ja katseltavissa jouluun asti. Osoite: Vanha Kainuuntie 6A, Iisalmi.
14.12. Lasten Lauantai klo 11-13, Savonkatu 22, Iisalmi.
14.12. Jääkiekko-ottelu IPK – K-Vantaa jäähallilla klo 17.
14.12. Badding -musikaali PARATIISI Kulttuurikeskuksella klo 18. 14.12. Kupliva Joulushow Spa Hotel Runnilla klo 20.30. 17.12. Riemukas joulu – urkukonsertti Pyhän Ristin kirkossa klo 12-13. 17.12. Iltapäiväkahvit 16–40-vuotiaille Omat avaimet 4You -toimistolla (Savonkatu 23, Iisalmi) klo 13-14.30. 17.12. IJF 2024 – Timo Hirvonen NY7 feat. Randy Brecker & Tuure Kilpeläinen Kulttuurikeskuksella klo 19. 18.12. Laulu tähtien takaa – joulukonsertti Pyhän Ristin kirkossa klo 18-19.
18.12. Jääkiekko-ottelu IPK – TUTO Hockey jäähallissa klo 18.30. 20.12. Tangokuninkaallisten Eija Kantolan ja Pasi Flodströmin Joulun Henki -konsertti Kulttuurikeskuksella klo 19. 20.12. JUHA TAPIO: Joulu 2024 Kustaa Aadolfin kirkossa klo 19. 21.12. Iisalmen seurakunnan Joulumyyjäiset seurakuntatalolla klo 10-12.
21.12. Jääkiekko-ottelu IPK U20 – JYP Ak jäähallissa klo 15.20. 21.12. Iisalmen Mieslaulajat: Joulun taikaa, laulun aikaa Spa Hotel Runnilla klo 17.
23.12. Riemukas joulu – urkukonsertti Pyhän Ristin kirkossa klo 19.
25.12. Hanskin Joulun Päiväkaraoke Spa Hotel Runnilla klo 12-16.
25.12. Joulupäivän Tanssit Spa Hotel Runnilla klo 20.30. 26.12. Iloiset Tapanin tanssit klo 18 Iisalmen Nuorisotalolla.
28.12. Jääkiekko-ottelu IPK – Ketterä jäähallissa klo 17.
28.12. Kinkunsulatustanssit: Pekka Hoo & Moilaset Spa Hotel Runnilla klo 20.30.
-31.12. Ikkunatarina näyttely Musta Piste., Savonkatu 23. 8.1. Lautapeliporukka Noppa klo 17 Iisalmen kaupunginkirjastolla. Seur. 5.2. 5.3. 9.4.
11.1. Marita Taavitsainen & yhtye Spa Hotel Runnilla klo 20.
-30.1. Iisalmen Kameraseura ry:n vuosinäyttely Kulttuurikeskuksella.
Esitykset: 13.12. klo 19-21.30, 15.12. klo 13-15.30, 20.12. klo 19- 21.30, 11.1. klo 19-21.30 , 12.1. klo 13-15.30, 17.1. klo 1921.30 ja 18.1. klo 19-21.30
12.12. Maksetut Viulut -joulukiertue Kiuruveden kirkossa klo 18. 13.12. Sibelius-lukion JouluShow Liikuntahallissa klo 18. 13.12. Hotelli Peltohovissa BESS K-18. 17.12. Jouluinen hetki kirjastolla klo 09:30 11:00 17.12. Joululaulujen ilta Kiurusalissa klo 18-19.30. 20.12. Tunnelmallinen uinti Kiuruveden uimahallissa. Aamulla klo 6.45-9.00 (Alaovi auki klo 6.45-7.00, yläovi auki klo 6.45-8.30). Illalla klo 17.30-20.30. Tunnelmauinnin ajan uimahalli K-15.
LAPINLAHTI
11.12. Kello 15 soitot. Kuopion konservatorion Lapinlahden toimipisteen sello-oppilaat esiintyvät Lapinlahden pääkirjastossa klo 15 alkaen. 11.12. Lapinlahden kansalaisopiston joulukonsertti klo 18 Varpaisjärven kirkkossa. -18.12. Kuntoillen! -toimintaryhmä keskiviikkoisin klo 18-19.30 Kuntosali Nosteella 15–29-vuotialle lapinlahtelaisille nuorille. Lisätietoa ja ilmoittautumiset puh. 040 5197 305
tai www.lapinlahti.4h.fi. JOULULASTUNEN KÄDENTAITOPAJAT 12.12. klo 12.15-13.30 Jussinpihan palvelukeskus, teema kivitontut 17.12. klo 10-14 Lapinlahden kirjasto, teemana tonttuovet Lastenkulttuurikeskus Lastun maksutonta työpajatoimintaa lapinlahtelaisille perheille Varpaisjärvitalolla (Kauppatie 20, Varpaisjärvi) joka kk viimeinen keskiviikko klo 9-12 18.12. Keskiviikkokerho joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 9-11 Taidemuseo Eemilissä. Avointa taidetoimintaa, jossa tutustutaan yhdessä taiteen kokemiseen ja tekemiseen kaikkia aisteja käyttäen, leikkien, toimien ja omia taideteoksia tehden ja eri taiteenaloja tutkien.
12.12. klo 17-19
Torstaikerho Lastun verstaalla, Linnansalmentie 85, 73100 Lapinlahti, joka kuukauden toinen torstai. 14.12. Joulua ja perinteitä Horsmanmäen Erän majalla klo 14-16, Horsmanmäen tie 523, Lapinlahti. 15.12. Jouluinen eläintilaseikkailu klo 16-18, Lahdenperäntie 72, Lapinlahti. Yli 5-vuotiaille. Järjestetään kun 6-8 lasta ilmoittautuu mukaan. Ilm. Jennalle 0453591528. | -31.12. Lastu haastaa Lapinlahden 150 v. juhlavuonna Kylien kätköistä -taidehaasteeseen. Kyläläisiä innostetaan nostamaan esiin kylillä olemassa olevaa taidetta ja tekemään uutta eri tavoin samalla hoitaen ja huolehtien omasta arkiympäristöstä. -31.12. #Roskataidehaaste Roskataidehaasteessa taiteillaan roskista ja samalla huolehditaan ympäristöstä. Kerää ympäristöstä löytämäsi roskat, kokoa löytämäsi roskat yhteen ja muotoile niistä taideteos. Ota teoksesta valokuva muistoksi ja jaettavaksi.
Julkaise teoksesi tunnisteilla #Roskataidehaaste ja @lastenkulttuurikeskuslastu, niin Lastu löytää teokset ja nostaa niitä esiin. Kerää lopuksi roskat ja lajittele ne niille kuuluviin roskiksiin.
- 5.1.25 Hehkua ja virkeätä liikettä: Lapinlahden kunnan 150-vuotisjuhlavuoden näyttely, Taidemuseo Eemil. -3.1.25 Kerttu Rädyn ja Liisa Kataisen näyttely Lapinlahden pääkirjaston näyttelytila Aniarassa
-2.2.25 Joka kodin Paavo Kaikkonen: maalauksia -näyttely Taidemuseo Eemilissä.
13.12. Satuhetki Sonkajärven kirjastossa klo 9.30-10. 15.12. Sukevan joulumyyjäiset kyläkeskuksella klo 12-14. 29.11. Tule kulkemaan jouluinen tonttupolku Sonkajärven kotiseutumuseon alueelle kello 9-11 ja kello 18-19.30. Tonttupolku on käveltävissä jouluun saakka.
Kulttuuria, luontokohteita, liikuntaa ja paljon muuta! @iisalmijatienoot
- 31.12. Paula Antikainen Onko maaseudulla tulevaisuutta? -valokuvanäyttely Sonkajärven kirjastossa. Puolenpäivän yhteislaulut Kirjastotalon salissa keskiviikkoisin klo 12-13 15.1.25 12.2.25 12.3.25 9.4.25
6.-29.1.2025 Essi Kotilaisen ja Marjo Vornasen “Ilmaisia haaveita” -taidenäyttely Sonkajärven kirjastotalolla.Tervetuloa avajaisiin 3.1. klo 17!
RAUTAVAARA
12.12. UIMAREISSU Iisalmeen Lähtö klo 9.45 Ollintorilta. 12.12. Kuopion kansalaisopisto onnittelee 150-vuotiasta Rautavaaran kuntaa lahjoittamalla yhteisötaideteokset kuntalaisten iloksi. Tule kanssamme juhlimaan kirjastolle klo 12-14. 13.12. Eräkirkko torilla klo 18-19. 15.12. Kauneimmat Joululaulut kirkossa klo 19-20. 17.12. Kaiken kansan joulujuhla srk-talolla klo 11. 17.12. Yhteisöilta kunnantalon valtuustosalissa klo 17-19. 20.12. Nokipannukahvit torilla klo 10-14. 22.12. Joulurauhaa-konsertti kirkossa klo 18. -23.12. Joulukahvila kunnantalolla ma-pe klo 10-15.
VIEREMÄ
12.12. Satusukellus: Jouluinen satu Vieremän kunnankirjastossa klo 9.15-9.45. 13.12. Perinteinen Kulttuurimäen joulu klo 9.30 ja 19 Kotiseutumuseon pihapiirissä ja kirkossa. 14.12. Joulumyyjäiset Rientolassa klo 11-15. 15.12. Kokoperheen joulutapahtuma klo 11-14 Vieremän Huvitorpalla. 15.12. Tule joulu kultainen -konsertti Vieremän kirkossa klo 16. 18.12. Iltanuotio Einarin puistossa klo 17-19. 19.12. Jouluyön ihme -konsertti Vieremän kirkossa klo 18. -27.12. Lyhty taidekilpailu 2024 -taidenäyttely Vieremän kunnankirjastossa.
A & M LUOSTARINEN OY
A & M Luostarinen Oy
• Kauppamäentie 22 74230 SALAHMI
Matti Luostarinen 040 561 0381
Aku Luostarinen 040 827 1629
Jani Hyvönen 0400 992 246
TULOSSA / myynnissä :
millä sivulla Ylä-savon onni piileksii?
Oikein vastanneiden kesken arvomme 20 euron lahjakortin valitsemaasi yritykseen, jolla on ilmoitus tässä lehdessä. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja voittaja julkaistaan seuraavassa Yläsavolaisessa. Vastausaika pe 13.12.2024 asti.
Lähetä vastaus tekstiviestillä tai WhatsAppilla 046 5070 2823
(norm. tekstiviestimaksu) tai sähköpostilla: kilpailut@yläsavolainen.fi
Voit myös postittaa vastauksen os. Kivirannantie 32, 74130 Iisalmi.
Puh.
Valitsemasi yritys
Ylä-Savon Onni löytyi sivulta: Nimi
Yläsavolaisen anagrammikisa
Selvitä anagrammi ja osallistu Yläsavolaisen anagrammikisaan
Oikein vastanneiden kesken arvomme 20 euron lahjakortin valitsemaasi yritykseen, jolla on ilmoitus tässä lehdessä. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja voittaja julkaistaan seuraavassa Yläsavolaisessa.
Vastausaika pe 13.12.2024 asti.
Lähetä vastaus tekstiviestillä tai WhatsAppilla 046 5070 2823
(norm. tekstiviestimaksu) tai sähköpostilla: kilpailut@yläsavolainen.fi
Voit myös postittaa vastauksen os. Kivirannantie 32, 74130 Iisalmi.
Numeroiduista ruuduista muodostuu sana. Ratkaise ristikko ja selvitä muodostuva sana.
Oikein vastanneiden kesken arvomme 20 euron lahjakortin valitsemaasi yritykseen, jolla on ilmoitus tässä lehdessä. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja voittaja julkaistaan seuraavassa Yläsavolaisessa.
Vastausaika pe 13.12.2024 asti.
Lähetä vastaus tekstiviestillä tai WhatsAppilla 046 5070 2823 (norm. tekstiviestimaksu) tai sähköpostilla: kilpailut@yläsavolainen.fi Voit myös postittaa vastauksen os. Kivirannantie 32, 74130 Iisalmi.
Nimi
Puh.
Valitsemasi yritys
Numeroista muodostuva sana:
Selvitä piilosana(t) kuvien ja niihin liittyvien anagrammien avulla! Laita kuvan kirjain (tai jokin vaihtoehdoista) ao.anagrammin kohdalle!
K
ALTIS= RAKASTA= VALVE UI=
OPITTE= KOIVU= SALO JOI= ANISOLUT= RUMA SUU= TUNNELIN= UNEN PIAN= ETANAJIVE=
Monen merkkisiä. Uusia, uudenveroisia, käytettyjä.
KAIKISSA TAKUUT. LAATUKONEITA SOPUHINNOIN. Myös maksuaikaa. Myymälä, ei nettikauppa. Koneet kokeiltavina. Tiedät mitä ostat. Tuo vaikka vanha koneesi huoltoon tai vaihtoon.
KONEKAPP/HYVÄTIKKI
RIISTAKATU 10, IISALMI ARK. 10-14, P. 0400 373 336
Palvelemme 60 vuoden kokemuksella.
Tee taloudestasi
linnunlaulua
Huolettomat tilitoimistopalvelut osoitteesta:
tilitaltti.fi
Anagrammi Kuvavihje
PARMA RAMPA V RUOTSI SOTURI A LAITTEET ATLEETTI R
AJAT OHI HOITAJA I
UJO LOMA LUMOOJA K
IME JALAT MATELIJA S HARTO ITKI KORTTIHAI E
KUSKI AJAA KUISKAAJA N TEE LINNAA AATELINEN P OLIIVIMAJA VOIMAILIJA E KATTOBAARI AKROBAATTI L
KARI KORJAA RAAJARIKKO Ä LUKIJAN ETU KUUNTELIJA T TURKAN INGA KUNINGATAR I
KÄRJEN ELÄIN KERJÄLÄINEN N
Edellisen Anagrammikisan ratkaisu.
Ylä-savon Onni piileksi sivulla 19. Ylä-Savon Onnin löysi Kauko Huttunen.
Hän voitti 20 euron lahjakortin K-Rauta Masaan.
ONNEA VOITTAJALLE!
Anagrammikisan vastauksen variksenpelätin
ratkaisi Hannu Väänänen
Hän voitti 20 euron lahjakortin lounasravintola ILVOLANPIRTTIin.
ONNEA VOITTAJALLE!
yläsavolaisen ristikkosanan adventtiaika
ratkaisi Esko Juntunen
Hän voitti 20 euron lahjakortin K-Supermarket torikulmaan.
ONNEA VOITTAJALLE!
Kustantaja: Ykköstapahtumat Oy
Vastaava päätoimittaja: Sami Repo 040 485 7926, sami@ylasavolainen.fi
Toimitus ja asiakaspalvelu: Kivirannantie 32, 74130 Iisalmi, 040 485 7926
Näköislehti ja uutispalvelu: www.yläsavolainen.fi
Ilmoitusmyynti: Sami Repo 040 485 7926, sami@ylasavolainen.fi
Kattila- ja kiuasarinat, vapaa-ajan asuntojen Takka, Takkasydän, Kamiina-arinat
Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2024! Tervetuloa perinteiselle joulupuurolle perjantaina 13.12. klo 10 alkaen niin pitkään kuin puuroa riittää
Lämpimät suihkut ja pehmeät suodattimet meiltä pukinkonttiin!
Ota uusi vuosi vastaan huolettomasti varaamalla LVIK-laitteesi huollot ajoissa! yhteistyökumppaneitamme riit
Kaikki Iisalmen, Kiuruveden, Lapinlahden, Rautavaaran, Sonkajärven ja Vieremän tapahtumat yhdestä osoitteesta!