Pieksämäen Parhaita 2022

Page 1

PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 1


Pieksämäen kesässä

TAIDETTA JA TAPAHTUMIA Pieksämäki juhlii tänä vuonna 60 -vuotista taivaltaan siirryttyään kauppalasta kaupungiksi 60 vuotta sitten. Juhlavuoden ympärille onkin ollut hienoa koota näkyville paikallisia osaajia ja taitajia sekä täältä lähtöisin olevia osaajia. Pieksämäki on profiloitunut monessa yhteydessä kaupungin ja muiden toimijoiden välisen yhteistyön tekijäksi. Tämä näkyy erityisen hyvin kesän tapahtumissa. Kolmas sektori toteuttaa upeita tapahtumia Pieksämäellä; kesäteatterit tarjoavat lukuisia ensi-iltoja ja esityksiä, kuorot esiintyvät kesän tapahtumissa ja seurat sekä yhdistykset liikuttavat pieksämäkeläisiä tapahtumissa ja tempauksissa. Kulttuurikeskus Poleenissa on lukuisia näkemisen arvoisia taidenäyttelyitä. Toukokuun lopulta elokuun puoliväliin on esillä Jukka Rintalan Elämän juhla –näyttely, heinäkuussa Poleenin kirjaston näyttelytilassa Suomen Kirjainstituutin tuottama Pekka Vuoren lastenkirjakuvitusten kiertonäyttely Alushameita, hajusuolaa ja tonttuja. Kirjastossa on koko kesän ajan esillä myös Pasi Lensun valokuvanäyttely Järvien salaisuudet. Iso-Pappilassa päärakennuksen edessä on sijainnut apupapin asunto, johon Sylvi Kekkonen syntyi 122 vuotta sitten. Tällä paikalla on vuonna 1980 pystytetty muistokivi. Pappila on kesäisin matkailukohde, jossa tapahtuu monenmoista. Tarjolla on teatteria, taidenäyttelyitä, puistokonsertteja ja onpa siellä jopa murhamysteerikin. Nukkekoti – Joonas Auringon huvila sijaitsee Hiekanpäässä, upean hiekkarannan äärellä ja on todellinen lasten kulttuurin helmi. Tarjolla on kesäisin lasten kulttuuria tutuksi tekeviä työpajoja ja teemapäiviä sekä tietenkin lasten liikennepuisto. Savonradan museo sekä Jäppilän ja Virtasalmen perinnemuseot ovat avoinna kesäkävijöille tuoden historiaa esille tähän päivään. Savonradan museo on ainutlaatuinen Pieksämäen pitkän rautatieperinteen ilmentäjänä. Kaikki tämä on vain osa upeaa Pieksämäen tapahtumien kesää. On vielä mainittava Taidekatu, joka on kaikkien saatavilla aivan Pieksämäen keskustassa, näyteikkunoista voit ihailla taidetta milloin vaan, koko kesän ajan. Ja VedenjakajaReitistölle voi mennä samoilemaan tai retkipyöräilemään omatoimisesti. Olen varma, että kaikille löytyy täältä mukavaa tekemistä, koettavaa ja katseltavaa. Pieksämäellä arki sujahtaa raiteilleen ja kaupunki pysyy liikkeellä myös kesällä! Hyppää mukaan!

Päivi Majoinen

kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja

2 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


Tässä esitteessä VALIKOITUJA KOHTEITA JA -TAPAHTUMIA Big Wheels & Savo Vintage.................................................. 6 Häkkilän Tila......................................................................... 8 Kulttuurikeskus Poleeni.................................................... 10 Nukkekoti Joonas Auringon Huvila................................. 10 Partaharjukeskus ................................................................ 12 Pieksämäen Iso-Pappila..................................................... 14 Pieksämäen Kauppatori..................................................... 16 Pöyhölän Pappila................................................................. 18 Teittilän Talli........................................................................20 Veturitori ja Veturitallit.....................................................22 ARTIKKELIT JA HAKEMISTOT Monipuolinen näyttelykesä................................................ 4 Paikallisoppaat ja matkapaketit.......................................24 Ysihotelli - hotellitason majoitusta keskustassa............26 Pieksämäen majoitusliikkeitä...........................................27 Poimintoja Pieksämäen mökkimajoituksesta...............28 Monipuoliset erikoiskaupan palvelut.............................30 Poimintoja Pieksämäen ostosmahdollisuuksista.......... 31 Nautiskele monipuolisesti lähiruoasta .......................... 34 Mistä apu, kun reissussa nälkä yllättää?........................36 Kesäillan kuutamo ja tanssi Salmen Lavalla..................38 Avovettä ja maastopolkuja Maastothriathlonissa.........39 Poimittua Pieksämäen kesäteatteritarjontaa................40 Vauhtia & pärinää moottoriradoilla.................................42 TÄRKEÄT YHTEYSTIEDOT Matkailuneuvonta.......................................... 044 588 2219 .................................................................info@pieksamaki.fi ..........................................................www.visitpieksamaki.fi Tiedot tarkistettu ajantasalle esitteen painohetkellä. Löydät uusimman version digilehtenä osoitteesta www.pieksamaenparhaita.fi

PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

Esitteen julkaisijat: Tapahtumaverkko ry ja Pieksämäen kaupunki. Kansi: Whitewall Oy, Pieksämäen kaupungin graafiset elementit Kamua Oy. Tekstit ja kuvat: Tero Eloranta / Viestintä Oy Prodictum, Terho Häkkinen, Kimmo Peltonen, Ira Honkonen / Viestivasama, Markku Lyyra, Heidi Harmanen, Riikka Kinnunen, Jone Matilainen, Hannu Tuppurainen, Kirsi Ojaniemi, Pathw Photos, Mari Lindholm, Tanja Vaak, Heikki Skyttä sekä esitteessä mukana olevat yritykset ja toimijat. Esitteen aineisto on osittain maksullista ilmoitustilaa. Taitto: Whitewall Oy. Oikeudet ajankohtien, hintojen ja muiden tietojen muutoksiin pidätetään. PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 3


Taidekatu, Jukka Rintala, vedenalainen maailma

MONIPUOLINEN NÄYTTELYKESÄ juhlistaa 60-vuotiasta Pieksämäen kaupunkia

Pieksämäen näyttelykesä on monipuolinen. Taidekatu 2022 -tapahtuma juhlistaa kauppalasta kaupungiksi 60 vuotta sitten kasvanutta Pieksämäkeä. Kulttuurikeskus Poleenissa juhlistetaan puolestaan muotitaiteilija Jukka Rintalan 45-vuotistaiteilijajuhlavuotta Elämän juhla -näyttelyllä. Taidekatu-tapahtuma levittäytyy ympäri Pieksämäen keskustaa 28.5.-31.7.2022. Se esittelee reilun parinkymmenen paikallisen sekä pieksämäkeläislähtöisen taiteilijan töitä paikallisten liikkeiden ja liikehuoneistojen näyteikkunoissa 24/7 avoinna olevassa ikkunagalleriassa. Lisäksi Taidekadun ohjelmassa on muun muassa katutaidetta, nukketeatteria, valokuvaajien

Jukka Rintala on yksi Suomen kuuluisimpia suunnittelijoita. Useasti palkittu muotitaiteilija tunnetaan etenkin ylellisistä iltapuvuistaan ja sisustustekstiileistään.

ja luovan kirjoittamisen ryhmän näyttely sekä Iso-Pappilassa paikallisten kesäteattereiden open stage, lyhytnäytelmä Murhamysteeri ja kesänäyttelyt.

”Taidekatu-tapahtuman näyttelyt sekä muu ohjelma tuovat monipuolisesti paikallista kulttuuria ja Pieksämäen kaupunkia esille”, sanoo tapahtuman koordinaattori Heidi Harmanen. Uutta on taiteen myyntipäivä sekä kivijalkaliikkeisiin puuhattavat pienimuotoiset tapahtumat. Myös erilaisia työpajoja nuorille on suunnitteilla.

Taidekatu-tapahtuma tuo jälleen taidetta liiketilojen näyteikkunoista muodostuvaan ikkunagalleriaan Pieksämäen keskustaan. 4 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

Pariin otteeseen järjestetystä tapahtumasta vastaa tänä kesänä Pieksämäen kaupunki yhdessä paikallisista toimijoista koostuvan työryhmän kanssa. Taidekatu-tapahtuma on saanut alkunsa taiteilija Satu Tanin ajatuksesta tuoda elämää tyhjiin liiketiloihin ja taiteen helposta saavutettavuudesta. Rakennusneuvos Matti Lipsanen on auttanut liiketilojen hankkimisessa.


Täysi kattaus Jukka Rintalan taidetta Pieksämäen näyttelykesän ehdoton huippu on muotisuunnittelija Jukka Rintalan elämäntyötä esittelevä Elämän juhla -näyttely Kulttuurikeskus Poleenissa.

Lisätietoja: www.poleeni.fi www.taidekatu.fi www.pieksamaenisopappila.fi

”Näyttely juhlistaa Jukka Rintalan pitää uraa. Matkalla on kulkenut rinnalla puoliso, pieksämäkeläislähtöinen Matti Vaskelainen. Hän vastaa myös Rintalan näyttelyn visualisoinnista”, kertoo Poleenin näyttelyvastaava Tiina Kerminen. Näyttelyyn on tulossa täysi kattaus Jukka Rintalan tuotantoa, kuten uniikkeja pukuja, alkuperäisiä taideteoksia sekä teemakattauksia. Vahva viiva ja toisaalta kepeys ovat tunnusomaisia piirteitä Jukka Rintalan puvuissa ja maalauksissa. Molempia on runsaasti mukana näyttelyssä. Avajaisten yhteydessä 25.5. pidetään myös maksullinen muotinäytös sekä Angelika Klasin konsertti. Elämän juhla on esillä Poleenissa 14.8.2022 saakka. ” Jukka Rintala on ajatellut esittelevänsä näyttelyään kesällä Pieksämäellä muutamaan otteeseen. Suunnitelmissa on lisäksi pienimuotoisia työpajoja akvarelli- ja muotipiirtämisestä”, paljastaa Tiina Kerminen. Poleenin kirjastossa nähdään kesällä Suomen Kirjainstituutti Pukstaavin tuottama Pekka Vuoren lastenkirjakuvitusten kiertonäyttely Alushameita, hajusuolaa ja tonttuja sekä palkitun luontokuvaajan, pieksämäkeläislähtöisen Pasi Lensun näyttely Järvien salaisuudet. Lensu pitää kesällä näyttelyyn liittyen myös luennon vedenalaisesta valokuvauksesta.

Poleenin näyttelyssä nähdään muun muassa Jukka Rintalan alkuperäisiä maalauksia sekä pukusuunnitelmia. PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 5


BIG WHEELS 23.7.2022 Information in ENGLISH, SWEDISH and ESTONIAN can be found from our website at www.bigwheels.fi

Seuraa meitä Instagramissa ts @bigwheelseven

6 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


Jo 20 vuotta kromin kiiltoa kaupungin täydeltä!

Pieksämäen kesäperinteisiin vuodesta 2002 alkaen kuulunut harrasteajoneuvotapahtuma Big Wheels täyttää jälleen heinäkuussa 2022 kaupungin keskustan kiiltävällä kromilla, iloisilla ihmisillä ja murisevilla moottoreilla jo peräti kahdettakymmenettä kertaa! Parhaimmillaan yli 1.500 ajoneuvoa ja 18.000 hengen yleisön Poleenin puiston järvimaisemiin houkutellut koko kaupungin kesäfestivaali on erikois-, klassikko- ja harrasteajoneuvojen, kustomien ja hot rodien kokoontumisajo, jossa voit nähdä menopelejä vanhoista mopoista ja kuplavolkkareista, amerikanrautojen kautta näyttäviin jenkkirekkoihin. Tapahtuma-alueella on lapsille pahviautoverstas ja polkuautoille on varattu oma kokoontumisalueensa. Tapahtuma-alueen laidalle sijoittuva basaarikuja tarjoaa myös runsaasti harrasteautoaiheisia oheistuotteita varaosanippeleistä ja autoaiheisista paidoista aina pienoismalliautoihin. Mukana on myös monipuolinen kattaus kansainvälistä katuruokaa - savolaisia lettuja ja muikkuja toki unohtamatta. Tapahtuma päättyy klo 17 starttaavaan suureeen autoparaatiin, joka kiertää noin 14 km reitin Pieksämäellä ja Naarajärvellä päättyen rautatieaseman tienoille. Mukana on jälleen myös yleisölle suunnattu paraatikatsomokilpailu. Lauantain ajan kantakaupungin alueella kuuluu myös Radio Big Wheels, joka lähettää nostalgista musiikkia sekä tapahtumaan liittyvää ohjelmaa. Yleisöpaikoitustilaa Veturitalleilla sekä ohjatusti jäähallin, uimahallin ja urheilutalon ympäristössä - seuraa opasteita

LAUANTAI 23.7.2022 klo 10.00-17.00 kokoontumisajo Poleenin puistossa klo 17.00-19.00 suuri cruising -autoparaati kaupungin kaduilla PÄÄSYLIPUT 2022 Lauantain päivätapahtuma 10e/hlö, alle 15-vuotiaat veloituksetta aikuisen seurassa. Lauantain iltabileisiin ikäraja 18 vuotta, iltabileliput myydään erikseen. Lisätietoa iltaohjelmasta löydät nettisivuiltamme. JÄRJESTÄJÄ Big Wheels Events (Hugedelay Oy) www.bigwheels.fi fb.me/bigwheelsfinland instagr.am/bigwheelsevents TIEDUSTELUT JA YHTEISTYÖSOPIMUKSET info@bigwheels.fi + 358 (40) 5631 433 / Heikki PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 7


HÄKKILÄN TILA

8 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


Juhlia, tapahtumia ja tarinoita aidossa maalaismiljöössä!

Aidossa maalaismiljöössä sijaitseva Häkkilän Tila vanhoine rakennuksineen tarjoaa upeat puitteet järjestää erilaisia tilaisuuksia pienistä perhejuhlista isoihin tapahtumiin. Häkkilässä tilaisuudet järjestetään aina yksilöllisesti tilaajan toivomuksesta. Idyllisen pihapiirin vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1800-luvulta. Alkuperäistä rakennuskantaa on täydennetty lähialueilta siirretyillä vanhoilla rakennuksilla. Häkkilässä nähtävillä olevaa talonpoikaisesineistöä täydennetään koko ajan perinteitä kunnioittaen. Antiikkia ja löytöjä 23.-24.7.2022 Suosittu Antiikkia & Löytöjä -tapahtuma valtaa Häkkilän järjestyksessään jo 18. kerran! Tapahtumaa kauppiaita saapuu ympäri Suomen. Mukana tuttuun tapaan antiikkia, rompetta ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ryhmille esityksiä ja ohjelmaa

Häkkilän Tila Heinälammentie 50 77120 Venetmäki www.hakkilantila.fi Avoinna sopimuksen mukaan. VUOKRATTAVAT TILAT • Päärakennuksessa tilat 50-70 henkilölle • Kivinavetan salissa tilat 200 henkilölle TIEDUSTELUT JA VARAUKSET Marianne Häkkinen 044 986 1765 marianne@hakkilantila.fi

Ryhmille Häkkilä tarjoaa tilauksesta myös räätälöityjä tarinatuokioita ja muita esityksiä eri teemoilla ympäri vuoden. Saatavana tarjoilujen kanssa, olitpa sitten vailla ruokailua tai kahvittelua. Ps. Häkkilän Tilan löydät myös Facebookista ja sosiaalisessa mediassa suosittelemme hashtagia #HakkilanTila

PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 9


KULTTUURIKESKUS POLEENI

NUKKEKOTI - JOONAS AURINGON HUVILA

Kuminan kioskikahvilasta löydät mm. virvokkeita ja pientä purtavaa leikkien keskelle! 10 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


KULTTUURIKESKUS POLEENI Kulttuurikeskus Poleeni on kaupunkilaisten yhteinen olohuone. Salista löydät musiikkia ja teatteria, näyttelytiloista kuvataidetta, kirjastosta tietoa ja tarinoita, Seutuopistosta hyötyä ja huvia. Poleenissa sijaitsee myös Soisalo-opiston musiikkiopisto sekä kotiseutuarkisto. Poleenista on vuokrattavissa useita kokoustiloja. Tervetuloa mukaan monipuoliseen toimintaan! Tuoreimmat kuulumiset ja tunnelmat talosta löydät Poleenin sivuilta www.poleeni.fi Pieksämäen näyttelykesän ehdoton huippu on muotisuunnittelija Jukka Rintalan elämäntyötä esittelevä Elämän juhla -näyttely Kulttuurikeskus Poleenissa 26.5.-14.8.2022.

KULTTUURIKESKUS POLEENI Savontie 13, Pieksämäki www.poleeni.fi poleeni@pieksamaki.fi Ma - To klo 8-18 Pe klo 8-17 La klo 9-14 sekä tapahtumien aikana KAHVILA-RAVINTOLA & LIPUNMYYNTI Tarkista aukioloajat www.poleeni.fi 0400 855 614 lipunmyynti@poleeni.fi kahvila@poleeni.fi POLEENIN KIRJASTO

NUKKEKOTI - JOONAS AURINGON HUVILA Kaunis Nukkekoti – Joonas Auringon huvila sijaitsee Pieksäjärven kauniissa rantamaisemassa Hiekanpääniemessä, kävelymatkan päässä Pieksämäen keskustasta ja rautatieasemalta. Nikkarityylisen huvilan alakerrassa sijaitsevat Kuminan Kioskikahvila ja teatterisali. Yläkerrassa ovat leikkihuone roolivaatteineen, merirosvoprinsessa Persiljan kammari, Joonas Auringon hytti, Laivakissa Korianterin oma vinttikomero, Täti Eulalian kädentaitohuone sekä nukkekotinäyttely. Piha-aluella on myös peuhumökki, Ateljé-talo, nuotiopaikka, riippusilta sekä liikennepuisto. Kaikkien käytössä on myös runsaasti erilaisia pihapelejä, mm. jättifortuna. Nukkekodin aukioloajat: 7.6.-13.8.2022 ti-pe 10-16 la 9-14 Nukkekodin hinnat: Alueelle ja Huvilaan vapaa sisäänpääsy. Työpajat, liikennepuisto ja esitykset: 2-10€. Esteettömyys: Huvilan alakertaan on esteetön sisäänpääsy ja peuhumökin yhteydestä löytyy inva-wc.

044 787 4023 kirjasto.poleeni@pieksamaki.fi Ma - To klo 8-18 Pe klo 8-17 La klo 9-14 Omatoimiaika, jolloin ei kassapalveluja ma-pe klo 8-11, la klo 9-14 SEUTUOPISTO 044 588 2211 seutuopisto@pieksamaki.fi MUSIIKKIOPISTO 040 713 8636 suvi.lehtoranta-stahl@soisalo-opisto.fi KOTISEUTUARKISTO 040 595 6562 pieksamakiseura@gmail.com PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 11


PARTAHARJUKESKUS

12 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


Partaharjukeskuksessa viihdytään kaikkina vuodenaikoina!

Partaharjukeskus ja sitä ympäröivä ainutlaatuinen, kaunis luonto luo puitteet menestyksekkäille ja luoville kokouksille, virkistäytymiselle ja unohtumattomiin juhlatilaisuuksiin aivan Pieksämäen kupeessa.

PARTAHARJUKESKUS

Erilaisia kokoustiloja on 10-180 hengen ryhmille, juhlatilat jopa 350 hengelle ja majoitustiloja 200 hengelle.

www.partaharjukeskus.fi

Toimivat kokoustilat ja rauhalliset majoitushuoneet tarjoavat viihtyisää olemista yhdessä Suomen johtavista kurssi- ja leirikeskuksista. Varaa Partaharjukeskus perhejuhliin, pikkujouluihin tai vietä rento kokous- ja virkistyspäivä esimerkiksi takkatuvallamme! Partaharjukeskus soveltuu erinomaisesti myös leirien järjestämiseen. Luonnossa liikkuville on tarjolla monenlaista aktiviteetteja. Esteetön 1,9 km pitkä luontopolku sekä patikkareittejä Salvos-järven ympäri. Reitin varrella uudet kodat ja näkötorni-sekä levähdyspaikat. Lisäksi maastopyöräilijöille on reittejä yli 40 km. Pihapelimme sekä SM-mitat täyttävä frisbeerata ja harjoittelurata ovat vapaasti ryhmien käytettävissä. Patikoi, suuntaa hiihtoladulle tai pulahda avantoon uimaan! Rantasaunallamme on käytössä myös kylpytynnyri.

Partaharjuntie 361 76280 Partaharju

VUOKRATTAVAT TILAT • Kokoustilat • Juhlatilat • Saunat • Majoitustilat • Ristikiven kirkko TIEDUSTELUT JA VARAUKSET Partaharjun myyntipalvelu 044 725 4124 myynti@partaharjukeskus.fi www.partaharjukeskus.fi

Samalla reissulla piipahdat myös tutustumassa metsän keskellä sijaitsevaan ainutlaatuiseen nähtävyyskohteeseen Ristikiven kirkkoon. Kysy myös ohjelmapalveluistamme joita toteutamme yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Kesäkuun alusta asiakkaitamme sekä reitistöillä liikkujia palvelee KESÄKAHVILA. Kahvila avoinna joka päivä klo 10Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista! PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 13


PIEKSÄMÄEN ISO-PAPPILA

14 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


Vehreä, yli 200-vuotias Pieksämäen Iso-Pappila puistoineen kutsuu kesämatkailijoita viipymään tunnelmallisessa ympäristössä keskellä kaupunkia. Kesäpappila tarjoaa tasokkaita taidenäyttelyitä, kesäteatteria, konsertteja, perinnevintin vanhojen esineiden tarinoita ja kirjakirpputorin löytöjä. Hetki kahviossa kruunaa pappilakäynnin.

Sylvi Kekkosen synnyinpappila!

Pieksämäen Iso-Pappila on kustavilaistyylinen pappilarakennus. Yli 210 vuotta vanhaa upeaa pappilarakennusta ympäröi kaunis puutarha, Sylvi Kekkosen puisto. Talvisaikaan rakennuksessa toimii Seutuopiston kuvataidekoulu. Pieksämäen Iso-Pappilan kesätoiminta on siirtynyt yhdistyspohjaisesta toiminnasta Pieksämäen kaupungin toteuttamaksi vuoden 2021 alusta. Lämpimästi tervetuloa! KESÄN 2022 KESÄTEATTERIT Pappilan Pihan Kesäteatteri: Robin Hood, esityskausi: 9.6.- 26.6.2022 Länsmäkiset esittää: Kaakana – Muuta en asiasta tiijä & Jag vet inget annat, esitykset: Pe 8.7. klo 18, La 9.7. klo 13, Su 10.7. klo 13 ja klo 18 Poleenin Teatteri: Pappilan Salaisuudet, ensiesitys La 28.5., esityskausi: 2.7.- 27.8.2022 KESÄN 2022 KONSERTIT 8.6. klo 18 Elokuvasävelet & Ikivihreät - Seutuopiston Jouset (vapaaehtoinen maksu) 15.6. klo 18 Rakkauslauluja kesäiltaan – Aki Hietala ja Piia Säpyskä-Hietala (liput 10€) 6.7. klo 18 Keskellä kesää – Mieslaulajat (vapaaehtoinen maksu) 8.8. klo 18.30 Iltasoitto – Pieksämäen puhaltajat (vapaaehtoinen maksu)

PIEKSÄMÄEN ISO-PAPPILA Sylvinkuja 5, Pieksämäki Puh. 050 3362013 isopappila@pieksamaki.fi pieksamaenisopappila.fi AVOINNA 23.6. - 14.8.2022 Ma suljettu Ti-to 11 - 17 Pe - su 11 - 15 Ma suljettu PÄÄSYMAKSUT Aikuiset 3 eur Lapset ja eläkeläiset 2 eur Alle kouluikäiset ilmaiseksi

KESÄNÄYTTELYT 23.6.-17.7.2022 Pieksämäki-seura: Harrastuksia ja kädentaitoja Pieksämäen seudulla 1950- ja 60-luvulla (keskisali, alakerta) Elsa Heikkilä ja Tarja Kunttunen: Rakenteita – muotoja – kuvia (iso sali ja välisali, alakerta) Mari Tamminen: Akvarelleja 20 vuotta (vinttikamari) KESÄNÄYTTELYT 19.7.-14.8.2022 Pieksämäen kuvataideseuran kesänäyttely (alakerta) Sirkka-Liisa Itkosen muistonäyttely (vinttikamari) PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 15


PIEKSÄMÄEN KAUPPATORI

16 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


Kauppatori on kaupunkilaisten kesäterassi! KAUPPATORI Kauppatori Häyrisentie 1 76100 Pieksämäki www.pieksamaki.fi

Pieksämäen Kauppatorin elämä vilkastuu kesäksi! Kauppatorille on hyvä tulla ostoksille, tapaamaan tuttuja ja nautiskelemaan kahviloissa sekä ruokapaikoissa. Torilla tapahtuu * Vapputori la 30.4. klo 8-14, klo 10 DuoOuJee * Kesäkauden avajaiset la 14.5. klo 9-15 Maria Tyster * Maanpuolustusjuha & Arjenturvatapahtuma la 11.6. klo 9 - 15, klo 11 Rakuunasoittokunta * Kultakurkku karaokekisa ke 29.6. klo 16-19 * Yhteislauluilta ke 6.7. klo 17-19 * Kauppatori soi ”Toritanssit” 13.7. klo 16-19, Tanssiorkesteri Calibra ja Koivukujan katusoittajat * Harmonikka soi ke 20.7. klo 16 - 19 * Kalamarkkinat la 13.8. klo 8-16 Kaija Lustila & JariPuhakka Lisää Pieksämäen Kauppatorin monipuolista ohjelmatarjontaa löydät www.visitpieksamaki.fi -sivustolta! Markkinapaikka Pieksämäen kauppatori on säilyttänyt hyvin paikkansa perinteisenä kauppapaikkana. Kesäkautena päivittäin paikalla on runsaasti vakituisia ja kiertäviä torimyyjiä.

Löydät kauppatorimme myös Facebookista ja Instagramista! TORIMYYNTI Arkisin 7 – 14 Kesällä 7 – 18 MARKKINAT Kuukausimarkkinat 2022 ma 3.1. ma 7.2. ma 7.3. ma 2.5. ma 6.6. ma 4.7. ma 1.8. ma 3.10. ma ja ma 7.11. klo 8-16 Kevätmarkkinat 2022 ti ja ke 5.4. - 6.4. klo 8-18 Kesämarkkinat maanantai ja tiistai 6.-7.6. klo 8-18 Kalamarkkinat la 13.8. klo 8 - 16 Syysmarkkinat 2022 ti ja ke 6.9. - 7.9. klo 8-18

Syys- ja kevätmarkkinat täyttävät torin ääriä myöten, eivätkä kauppiaat ole unohtaneet kuukauden ensimmäisinä maanantaina pidettäviä kuukausimarkkinoita.

Joulumarkkinat 2022 ma 12.12. klo 8-18

Kahvilat ja ruokapaikat

LISÄTIEDOT JA TORIPAIKKAVARAUKSET

Pieksämäen Kauppatori tarjoaa myös hyvän paikan istahtaa katselemaan kaupungin menoa jäätelön, kahvin ja suolaisen parissa. Tarjolla on erilaista tarjottavaa, jokaisen makuun.

p. 040 147 7556 (ark. 10 – 15) pmktori@pieksamaki.fi T:mi Terho Häkkinen PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 17


PÖYHÖLÄN PAPPILA

Suosittu s kesälounaa heinäkuuss !

18 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


Herkullinen pitopöytä ja upeat puitteet = onnistuneet juhlat!

Ravintola Pöyhölän Pappila tarjoaa ryhmille mukavan pysähtymiskohteen aivan kaupungin kupeessa. Voit herkutella notkuvasta pitopöydästä ja kuunnella talon mielenkiintoista historiaa. Pihapiirissä on majoitusta vanhan ajan tyyliin luhtiaitassa ja aamiaista voi nauttia pappilan rauhallisessa miljöössä. Talon historia ulottuu aina 1600-luvulle. Pappilarakennus on tehty 1800-luvun alkupuolella ja se on pyritty säilyttämään rakenteiltaan mahdollisimman alkuperäisenä. Pappila on sisustettu antiikki-tyylihuonekaluilla. Paikkoja löytyy noin 120 hlö:lle. Kunnostettu kivinavetta eli pihatto antaa lisätilaa esimerkiksi tansseille tai muulle ohjelmalle. Kokoukset onnistuva uudessa kokoustilassa, jossa on omat av-laitteet. Ravintola on avoinna tilauksesta. Viikonloppuisin ja yleisinä juhlapäivinä palvellaan myös yksittäisiä asiakkaita. Kesäisin suosittua lounasta on tarjolla keskiviikosta perjantaihin koko heinäkuun ajan! Soita ja kysy kattausaikoja!

PÖYHÖLÄN PAPPILA Pöyhöläntie 170 PYHITTY (Pieksämäki) www.poyholanpappila.fi Meillä, Teillä tai muualla: - syntymäpäivät - häät - muistotilaisuudet - ristiäiset, rippijuhlat - kokoukset - sukujuhlat - bussiryhmät yms. Kysy tarjousta! TIEDUSTELUT JA VARAUKSET Ravintola Pöyhölän Pappila Minna Vihonen Puh. 050 307 8387 info@poyholanpappila.fi

Huom! Pöyhölän Pappilasta voit myös tilata ruoat kotiin tai muualle joko tarjoilun kanssa tai ilman. Pitopalvelu- ja noutomenut löytyvät Pöyhölän Pappilan kotisivuilta. Myös täyte- ja voileipäkakut noudettuna!

PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 19


TEITTILÄN TALLI

Veera Manninen on menestynyt kansainvälisillä kilpakentillä Euroopassa

20 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


Lämminhenkinen talli keskellä kaunista maalaismiljöötä!

Teittilän Talli on lämminhenkinen, kauniissa maalaismiljöössä sijaitseva suomen ratsastajainliiton hyväksymä ratsastuskoulu.

TEITTILÄN TALLI Vilhulantie 360 76850 Naarajärvi

Teittilän Talli löytyy Vilhulasta, läheltä Naarajärven taajamaa. Pieksämäen keskustaan tallilta on matkaa noin kahdeksan kilometriä.

www.teittilantalli.com

Teittilän Talli sijaitsee upeiden, rauhallisten ja monipuolisten ratsastusmaastojen keskellä ja tallilla on käytössä mm. avara maneesi, kaksi valaistua ulkokenttää sekä maastoesterata.

Teittilän Tallin palveluihin kuuluvat mm.

Useana vuonna Teittilän Talli on tullut tunnetuksi myös upeista loppukesällä järjestettävistä Teittilän Tallin Horse Show -esityksistään Teittilän Tallin toiminnasta, tulevien ratsastusleirien ohjelmasta sekä lomamökeistämme tarkempaa tietoa kotisivuiltamme.

TOIMINTA JA PALVELUT

• ratsastustunnit ja valmennukset • ratsastusleirit kaikentasoisille • kristilliset leirit • erityisryhmien ratsastus ja ratsastusterapia • maasto ja kotaretket YHTEYSTIEDOT Ratsastuksenopettaja Päivi Manninen Puh. 040 733 3205 teittilantalli@gmail.com Teittilän Talli on SRL:n hyväksymä ja valvoma ratsastuskoulu.

PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 21


VETURITALLIT & VETURITORI

Veturitallien vieressä sijaitsee Prisma Pieksämäki sekä vapaata tonttitilaa liike-elämän tarpeisiin

Veturitori soveltuu monipuolisesti myös erilaisiin urheilitapahtumiin, konsertteihin, messuihin - vain mielikuvitus on rajana 22 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


Veturitori tarjoaa upeat puitteet moniin eri tilaisuuksiin! PIEKSÄMÄEN VETURITALLIT JA VETURITORI Tallikankaankatu 3 76100 Pieksämäki Pieksäjäiset on syksyisin Veturitorilla järjestettävä suosittu toiminnallisen harjoittelun joukkuekilpailu

Pieksämäen Veturitallit toimivat moneen käyttötarkoitukseen soveltuvana vapaa-ajan ja viihtymisen keskuksena Pieksämäen kaupungin keskustassa. Veturitallien historia ulottuu yli 120 vuoden taakse. Rakennusten arkkitehtuurissa näkyy viitteitä aina 1800-luvulta saakka. Veturitallien piirteissä korostuvat korkea huonekorkeus, punatiilellä verhoillut seinät sekä isot ristikkoikkunat. Rakennuksen historiasta veturien kunnostuspaikkana kertoo Veturitallien kupeeseen rakennetun Veturitorin lattiaan maalattu kääntöpöytä. Jopa 10 metriä korkea, 1 850 neliötä käsittävä Veturitori toimii monenlaisten tapahtumien näyttämönä. Veturitorilla on mahdollista järjestää messuja, konsertteja, seminaareja, koulutuksia, liikuntatapahtumia ja muita erilaisia tilaisuuksia. Veturitorille on vuokrattavissa myös kalustoa, tekniikan palveluja ja esiintymislava. Esiintyjien lämpiötilat sijaitsevat esiintymislavan välittömässä läheisyydessä. Lämpiön tiloja voi käyttää myös kokoustiloina. Veturitori sopii yritysten ja yhdistysten suuriinkin tapahtumiin, koska paikalle mahtuu kerralla liki 2 000 henkeä. Veturitorin vuokrattavien tapahtumatilojen yhteydestä Veturitalleilta löytyy myös muita palveluita, mm. kaupungin nuorisotilat, Prisma, Spesia Puoti, Coronaria ja viihtyisä ravintola Ukko Bistro&Deli.

Sijainti kaupungin ydinkeskustassa, 150 metriä rautatie- ja linja-autoasemalta sekä torilta. VETURITORIN TILAVARAUKSET ​ Kulttuurikeskus Poleeni (ark. klo 10-15) Puh. 044 388 3413, 040 085 5714 VANHAT VETURITALLIT -HANKE ​ Hankkeessa korjattiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaat veturitallit sekä saunarakennus säilyttäen veturitallien historialliset ominaispiirteet ja luonne. Samaan aikaan rakennettiin myös uudisrakennus, Veturitori, joka muodostui kun veturitallien sisäpiha katettiin rakennettiin modernein menetelmin. Veturitallihankkeen rahoittajina toimivat Pieksämäen kaupunki, Etelä-Savon Ely-keskus, EU:n aluekehitysrahasto ja Etelä-Savon maakuntaliitto. PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 23


PAIKALLISOPPAAT & -PAKETIT

Esimerkkikohde: Häkkilän tila, kestikievari 1860-luvulta Opastus: Terho Häkkinen, ”Alabertti”

Esimerkkikohde: Kiehtova Pieksämäen Iso-Pappila Sylvi Kekkosen synnyinpappila oman ikivanhan puistonsa keskellä. Monipuolinen tutustumiskohde kulttuurista ja perinnehistoriasta kiinnostuneelle retkeilijälle. Opastus: Päätoimittaja Ilkka Seppä. Tunnettu historian ja perinnetiedon tuntija. Sylvi Kekkosen vaiheisiin erityisesti perehtynyt. Myös Pieksämäen historian ”tietäjä”. 24 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022


Pieksämäeltä löytyy ryhmämatkailijalle monipuolisesti erilaisia tutustumiskohteita. Ottamalla mukaan paikallisopastuksen tutustut seutuun syvemmin!

Olisiko opastettu ryhmämatka juuri sinun juttusi?

Opastuksia löytyy monesta eri näkökulmasta ryhmän kiinnostuksen mukaisesti - haluatteko historiaan, kulttuuriin, ympäristöön vai kenties vedenjakajaseudun maantieteseen painottuvan opastuspaketin? Matkapaketit opastuksineen räätälöidään aina ryhmän toiveiden ja koon mukaisesti. Voitte valita omaan pakettiinne juuri teille sopivat kohteet, ruoka- ja ostospaikat sekä oheisohjelmatTarjolla on kaupunki- ja päiväopastuksia sekä teatteripaketteja kulttuurinälkäisille. Tarjous kannattaa kysyä myös yön-yli reissusta.

Alabertti, kievarin ajomies Terho Häkkinen, rooliopastus

Sopivia ryhmämatkakohteita esitellään myös tämän esitteen sivuilla, esimerkiksi Pieksämäen Iso-Pappila sivulla 14, Häkkilän tila sivulla 8, Kulttuurikeskus Poleeni sivulla 10, Partaharjukeskus sivulla 12, Veturitori sivulla 22. Tiedustelut ryhmille, puh. 040 147 7556 Sähköpostitse: pmktori@pieksamaki.fi

Opas ja tietäjä Ilkka Seppä

Opas ja koulutettu Metsämieliohjaaja Tuula Eloranta

Esimerkkikohde: Haapakosken Ruukki Opastetulla ruukin kierroksella astutaan menneeseen aikaan, tutustutaan Suomen rautaiseen teollisuushistoriaan, ruukin tunnelmaan ja tarinoihin.

Opas suomi/englanti Tuula Lindholm

PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 25


Ysihotelli TARJOAA HOTELLITASON MAJOITUSTA KESKUSTASSA

Pieksämäellä matkailevia palvelee tänä kesänä uusi hotellitasoinen majoituspaikka Ysihotelli. Laadukkaat ja persoonallisesti sisustetut huoneet majoittavat turisteja, paikkakunnalle sukuloimaan saapuvia sekä työmatkalaisia Hotelli sijaitsee entisissä verotoimiston tiloissa, mikä näkyy huoneiden persoonallisissa tilaratkaisuissa. Ensimmäisessä vaiheessa on käytössä 12 huonetta Martinkartanon kiinteistön ylimmässä, neljännessä kerroksessa. Myöhemmin syksyllä tulevat käyttöön kolmannen kerroksen hotellihuoneet sekä toisen kerroksen sauna ja neuvottelutila. Saunaa ja noin 20 hengen 26 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

neuvottelutilaa vuokrataan myös hotellin ulkopuoliseen käyttöön. Ysihotellin huoneet on maalattu jokainen erisävyisellä maanläheisellä värillä. Suurimmat huoneet ovat reilun parinkymmenen neliön kokoisia. Osa huoneista voidaan yhdistää väliovi avaamalla toisen huoneen kanssa isommaksi

perhehuoneeksi. Huoneiden varustukseen kuuluvat oma kylpyhuone, jääkaappi, mikroaaltouuni, televisio sekä veden- ja kahvinkeitin. Huoneissa ja käytävillä on laadukkaat ja kestävät vinyylilattiat. Kerroksiin vie pääovelta hissi. ”Kaikki materiaalit ovat laa-


dukkaita. Hankinnoissa, kuten esimerkiksi huonekalut, jääkaapit ja televisiot, olemme hyödyntäneet paikallisia liikkeitä”, kertoo yrittäjä Aki Kontro.

MAJOITUSLIIKKEITÄ PIEKSÄMÄELLÄ

Hotellin rakennustöiden pääurakoitsijana on toiminut Kontron oma paikallinen Ysiysi-Rakennus. Myös muut urakoitsijat ovat paikkakunnalta.

Lomatrio Kangasniementie 18, Naarajärvi Puh. 020 741 5510 www.lomatrio-koskelo.fi

Jäppilän Majoitus Jäppilän Kirkkotie, Jäppilä Puh. 040 874 8585 / Kaisa

Montolan Koulun Majatalo Välitie 24, Montola Puh. 050 5912240 myynti@cosmicteippaus.com www.montolankoulunmajatalo. com

Osassa huoneita järvinäkymä Osa huoneista on Keskuskadun puolella, osa vastakkaisella puolella ikkunat etelään kauppatorille päin. Osasta Keskuskadun puoleisista huoneista on jopa näkymä Pieksänjärvelle. ”Aamiaistarjoilua meillä ei ole itsellä, mutta pyrimme tekemään siinä yhteistyötä naapurissa sijaitsevan ravintola kanssa”, kertoo yrittäjä Aki Kontro. Ysihotelli toimii nettivarauksella, eikä sillä ole varsinaista vastaanottoa. Huone varataan etukäteen netissä tai puhelimitse. Maksun jälkeen asiakas saa ovikoodin, joka avaa hotellin ulko-oven sekä huoneen oven.

Lisätietoja: Aki Kontro, puh. 0400 574098 www.ysihotelli.fi Pääkuva: Osassa Ysihotellin huoneista on parisänky. Yhden hengen sängyissäkin nukkuu mukavasti, sillä ne ovat 90 cm leveitä. Yläkuva: Tilavissa huoneissa on useissa vuodesohvat ja pienemmissäkin huoneissa kivat nojatuolit. Alakuva: Pöytätilaakin löytyy töiden tekoa tai oman iltapalan nauttimista varten.

Motopark Raceway Motoparkintie 62, Virtasalmi info@motopark.fi www.motopark.fi Nikkarila Metsäopistontie 100 Puh. 045 660 1553 www.nikkarilanyhteiso.fi www.facebook.com/nikkarila Partaharjukeskus Partaharjuntie 361 76280 Partaharju Puh. 040 554 2801, myynti 044 725 4124 myynti@partaharjukeskus.fi www.partaharjukeskus.fi Pöyhölän Pappila Pöyhöläntie 170, Pyhitty Puh. 050 307 8387 www.poyholanpappila.fi Wanhan Neuvolan Majatalo Selkiöntie 24, Pieksämäki Puh. 045 189 0710 www.wanhanneuvolanmajatalo.fi Ysimajat Uistinkuja 6, Pieksämäki Puh. 050 518 7640 www.ysimajat.fi Ysihotelli Keskuskatu 16 B, Pieksämäki www.ysihotelli.fi

PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 27


Poimintoja Pieksämäen MÖKKIMAJOITUKSESTA

Ahvenisen kämpät, Pieksämäki Puh. 050 559 8145

Kaisa Huttunen, Jäppilä Puh. 0400 193 777

Aimo Nykänen, Virtasalmi Puh. 0400 275 653

Katri Paunonen, Naarajärvi Puh. 050 345 1257

Esa ja Satu Pöntinen, Vanaja 050 398 0080 / 050 353 0965

Ketunranta, Virtasalmi Puh. 0400 741 647 www.ketunranta.fi

Esko Sopanen, Pyhitty 050 353 8987 / 040 519 7422 Vesa ja Outi Rissanen, Jäppilä 050 067 2964 / 050 570 6192 Hällinmäen majat, Virtasalmi Puh. 040 809 1778 Jani Naukkarinen, Naarajärvi Puh. 044 3541166

28 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

Kukkaroniemen mökki, Pieksämäki, p. 044 5963 433 www.kukkaroniemi.fi Lamminmäen metsästysseuran maja, puh. 040 7421 340 www.lamms-maja.net Lehtorannan Lomamökit, Pieksämäki, p. 0400 250 010 www.lehtorannan-lomamokit. com

Lomahuvila Tikkamäki, Virtasalmi, p. 0400 741 647 www.ketunranta.fi Facebook: Ketunranta Lomamökit Keidas, Neuvola Puh. 0400 173 393 Luokin Loma, Neuvola Puh. 044 363 6532 www.luokinloma.fi Maalaistalo Sipilä, Venetmäki Puh. 050 331 3663 Facebook: Maalaistalo Sipilä Marttilan Lomamökit, Neuvola puh. 050 512 5290 marttilanlomamokit.nettisivu. org


Matinvuori, Jäppilä Puh. 0400 719 051 www.matinvuori.fi Mika Luukkanen, Jäppilä Puh. 040 548 5426 Monnin Leirikeskus, Virtasalmi Puh. 050 338 4560 Mukkulan mökit ja maatila Jäppilä, esteettömyys 0500 747203, 050 5457894 www.mukkulanmaatila.com Pekka Suhonen, Jäppilä Puh. 040 5264772

www.kaijonselka.blogspot.fi Teittilän Talli, Naarajärvi 040 733 3205 / 040 596 6025 www.teittilantalli.com Tmi Lakeside Villas, Jäppilä Puh. 040 570 2565 www.lakesidevillas.fi Ulla Hynninen, Jäppilä Puh. 040 528 2017 www.nettimokki.com/pieksamaki/2299 Vesa Ylönen, Kylmämäki Puh. 040 522 3220

Pirjo ja Kari Lappi. Jäppilä 050 5242162 / 0500 947 872 Reijo Poikolainen, Paltanen Puh. 040 508 3222 Rusinlahti, Jäppilä Puh. 0400 357 967 Kaijonselän mökit, Pyhitty Puh: 040 510 7326

Majoitu mukavasti Virtasalmella Iso-Tikkalan rannalla. Suurimäentie 100, 77330 VIRTASALMI Puh. 0400-741 647 www.ketunranta.fi Facebook: Ketunranta

Tapahtuma TARJOTIN Su 1.5. klo 10-15 Weturitorin Markkinat, Veturitori To 19.5. klo 17 Veistoskierros, lähtö Sibeliuspuisto La 21.5. klo 13 Resinaralli raiteilla 200-250 Ke 25.5. klo 19 Muotinäytös ja konsertti ”Around the word”, Kulttuurikeskus Poleeni La 4.6. klo 17-.. PGN-Fest gospel­ tapahtuma, Heikinlammen lava La 18.6. JM Paltanen, Paltasen moottorirata La 25.6., 2.7., 9.7., 16.7. klo 10-14 Venetmäen Kyläseuran kirpputori, riihimyymälä sekä kahvila Pe-Su 22.-24.7. Radalle.com Motopark Festivals, Motopark La 23.7. klo 10-17 Big Wheels, klo 17-19 cruising-paraati La-Su 23.-24.7. klo 10-16 Antiikkia ja Löytöjä, Häkkilän Tila, Venetmäki La 23.7., Su 24.7., La 30.7. klo 1014 Venetmäen Kyläseuran kirpputori, riihimyymälä sekä kahvila La-Su 13.-14.8. JM Paltanen, Paltasen moottorirata La-Su 13.-14.8. VedenjakajaReitistön Maastotriathlon Su 18.9. klo 9-15 Olo & Elo -messut, Veturitori Su 2.10. klo 10-15 Weturitorin Markkinat, Veturitori La-Su 22.-23.10. klo 10-16 Weturitorin antiikki- ja keräilymessut, Pe-La 4.-5.11. Pieksäjäiset, Veturitori Su 13.11. Naisten messut, Veturitori Su 27.11. klo 10-15 Weturitorin Markkinat, Veturitori La 10.12. Joulutori, Veturitori Kauppatorin tapahtumat sivulta 16. Iso Pappilan tapahtumat sivulta 14. Muutokset mahdollisia. Tarkista ajantasainen tieto Pieksämäen kaupungin ylläpitämästä tapahtumakalenterista www.pieksamaki.fi/tapahtumat/ PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 29


Monipuoliset

ERIKOISKAUPAN PALVELUT löytyvät sujuvasti Pieksämäeltä

Virkisty kahvilla. Keski Cafessa voi nauttia kahvihetkestä ja seurata keskustassa liikkuvia ihmisiä.

Erikoiskaupan liikkeitä löytyy Pieksämäeltä suuri määrä verrattuna moneen muuhun saman kokoluokan kaupunkiin. Oli sitten kyse terassilaudoista, naisten tai miesten vaatteista, lasten leluista, sisustustekstiileistä, urheiluvälineistä, kodin elektroniikasta tai silmälaseista, näitä ja monia muita erikoistuotteita ei tarvitse lähteä hakemaan muualta. Moni Pieksämäen erikoisliikkeistä löytyy lyhyen kävelymatkan päässä keskustan kauppatorilta. Jo nopea kierros osoittaa, että tarjolla olevien palvelujen määrä on todella laaja. 30 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

Täältä löytyy useita vaatekauppoja, kenkäkauppa, huonekalu- ja sisustuskauppoja, käsityökauppa, lelukauppa, valokuvaamo, rauta- ja rakennustarvikekauppoja, terveystuotekauppa, kauneushoitoloita, parturi-kampaamoja, kulta- ja kellokauppoja, apteekkeja sekä optikkoliikkeitä. Moni kivijalkaliike on säilynyt Pieksämäellä, koska asukkaat käyttävät mielellään paikallisia palveluja. Niitä suosivat myös täällä etenkin kesäisin asuvat mökkiläiset sekä turistit. Yksi merkille pantava piirre on vahva paikallisten kauppiaiden yhteishenki. Hyvä henki näkyy jo siinä, että naapurikauppaa suositel-

laan lähes poikkeuksetta asiakkaalle, jos omasta valikoimasta ei kysyttyä tuotetta löydy. Paikallisten erikoiskauppiaiden oma yhdistys, Pieksä ry, tekee myös paljon työtä palvelujen tunnettuuden eteen. Esimerkkeinä kauppiaiden yhteisistä ponnistuksista ovat torstaiset ostospäivät, Shopping-torstait, jolloin yhdistyksen jäsenliikkeet palvelevat pidennetyillä aukioloajoilla. Shopping-torstaisin on ollut myös erilaisia teemoja tempauksia liikkeissä. Kesäisin Pieksä ry järjestää jo perinteeksi muodostuneen vilttikirppis-tapahtuman Pieksänjärven rannassa. Pieksämäen erikoikaupan liik-


keisiin voi tutustua Pieksä ry:n sivuilla osoitteessa pieksamakishopping.fi Poimintoja Pieksämäen ostosmahdollisuuksista Virtuaalinen tavaratalo PieksämäkiShopping www.pieksamakishopping.fi AL Aritea Oy Kalevalankatu 33 Puh. 0207 497 070 Facebook: AL Aritea Oy Facebook: Aritean Myymälä Bovallius-Palvelut Oy Verkkokauppa Hallipussi 1 Puh. 040 661 4199 verkkokauppa.bovallius.fi

Rentouttavaa lomaa. Kauneushoitola Kallassa voi hemmotella itseään mm. kuumakivihieronnoilla ja kasvohoidoilla

Green Trail Oy Keskuskatu 26 Puh. 015 348 444 www.greentrail.fi

Kirpputori Feria Tallikatu 3-5 Puh. 040 4103715 Facebook: Kirpputori Feria

Hyttisen Leipomo Eerontie 5, Naarajärvi Puh. 015 611 184

Kukkia M. Skön Kauppatori Puh. 0400 671 267

Hyvätuuli Highland Jäppiläntie 1383, Jäppilä Puh. 015 4301690 www.hyvatuuli.fi

Kultaniekka, kultaseppä Kirsi Pelkonen Kauppatie 5, Jäppilä Puh. 040 591 4911 www.kultaniekka.fi

Kalamania Puh. 040 773 0239 Facebook: Kalamania oy Kangas- ja sisustusliike Blue Velvet Oy Keskuskatu 5 Puh. 050 5811 055 www.bluevelvet.fi Kauppatori Pieksämäki Puh: 040 147 7556 Facebook: PMKkauppatori K-Citymarket Pieksämäki Kukkaroniementie 3 www.k-ruoka.fi/kauppa/k-citymarket-pieksamaki Kesport Pieksämäki Keskuskatu 18 Puh. 0207 401 150 Facebook: Kenkä Kesport Pieksämäki

Kyläkauppa Siikamäen Suoramyynti Varkaudentie 980, SiikamäkiPuh. 040 7022 554 www.suoramyyntihalli.fi Kyytselän Jäätelö Läänänmäentie 145 Puh. 050 322 2550 www.kyytselka.fi Lapin kukkaja hautauspalvelu Keskuskatu 17-19 Puh. 050 475 8255 www.lapinkukkajahautaus.fi Lelupuoti Nallukka Askartelupuoti Sirkkis Keskuskatu 16 B Puh. 015 348 370 www.sirkkis.fi

Mahla Forest Oy Tilamyymälä ja kesäkahvio Kangasniementie 705 Puh. 040 7650222 Facebook: Mahla Forest www.mahlaforest.com Marjan Kukka Seunalantie 2, Naarajärvi Puh. 015 611 888 www.marjankukka.fi Moilas myymälä-kahvila Paakarinpolku 1, Naarajärvi Puh. 044 761 4422, 015 7851 251 www.moilas.fi Muotipukimo Frilla Häyrisentie 6, Pieksämäki Puh. 040 751 5974 / Satu 040 701 4953 / Anne-Maria www.facebook.com/muotipukimofrilla/ Mäntylän lammastila Maavedentie 2, Jäppilä Puh. 0500 586 330 www.lauranlammas.com Optikko ja Kello Seppänen Keskuskatu 16 Puh. 015 481 456 www.optikko-kello.fi Osmotex Pieksämäki Keskuskatu 18 Puh. 0440-500108 www.osmotex.com PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 31


Phonent Oy Häyrisentie 2 info@phonent.fi Puh. 040 952 1138 www.phonent.fi Prisma Pieksämäki Kangaskatu 6, Pieksämäki www.s-kanava.fi/web/suur-savo/ toimipaikka/prisma-pieksamaki/708273362 Punainen Tupa Käsityöyrittäjien myymälä ja kotiseutumuseo Virastotie 1, Virtasalmi Puh. 044 7883557/0500 186224 Putiikki Sepponen Savontie 2, Pieksämäki Puh. 015 341 412 Facebook: Putiikki Sepponen Savo Cycles Fatbike vuokraamo Jonni: 0504076397 savocycles.johku.com Spesia Puoti Tallikankaankatu 3, Veturitallit www.spesia.fi/asiakastyot-ja-palvelut/spesia-puoti/

Viemisiksi paikallisia käsitöitä. Jäppiläläisen Taontapaja Arcturuksen tuotteita on myynnissä Parturi-kampaamo Imagessa. 32 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

Säästötalo Äijäpark Tukikohdantie 2, Länsiväylä, Pieksämäki Puh. 0440 500 109 Facebook: Säästötalo Taito Shop Pieksämäki Keskuskatu 16 Puh. 0440 162 244 www.taitoitasuomi.fi/pieksamaki Taontapaja Arcturus Keskuskatu 12 Puh. 050 360 3995 Facebook: Taontapaja Arcturus Tarukivi Laitinen Rajakankaantie 419 Puh. 0400 676 159 www.tarukivi.suntuubi.com Team Sportia Pieksämäki Kaaritie 12 Puh. 020 729 1801 www.teamsportia.fi Urheilu Tenhunen Ky Keskuskatu 7 Puh. 0440 228 594 www.urheilutenhunen.fi ViaDia Keskuskatu 24 Puh. 044 779 1115

Facebook: ViaDia-tori Pieksämäki Valokuvaaja Jone Matilainen Häyrisentie 3 LH 2 Puh. 044 967 4410 www.jonematilainen.com Vedenjakajakauppa Itsepalveluvuokrausvalikoimasta löytyy maastopyöriä, kanootteja, kajakkeja, SUP-lautoja, telttoja, lapsenkantoreppu ym. vedenjakajareitisto.fi/kauppa/ Vedenjakajan Viinitila Oy Paikallisesti kotimaisista marjoista tuotettuja puna- ja valkoviinejä sekä pientuottajien käsityönä valmistettuja elintarvikkeita. Suonenjoentie 522, puh. 050-5124636, www.anolakeskus.fi Väisäsen kukkakauppa ja hautaustoimisto Ky Savontie 12 Puh. 015 481 668 www.vaisasenkukkakauppa.fi

Lisää ostospaikkoja: www.visitpieksamaki.fi www.pieksamakishopping.fi


PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 33


Nautiskele

MONIPUOLISESTI LÄHIRUOASTA! Kotimainen, lähellä tuotettu ruoka kiinnostaa meistä useimpia. Lähiruoka on myös osa kokonaisvaltaista hyvinvointia, eikä siitä tarvitse luopua lomamatkallakaan.

Pieksämäen alueen paikallisten tuottajien herkkuja on saatavilla niin tilamyymälöistä, marketeista kuin paikallista ravintoloistakin. Uutta tänä kesänä tarjoaa pieksämäkeläinen juomavalmistaja Mahla Forest, jonka tilamyymälä palvelee asiakkaita toukokuusta lähtien. Etelä-Savon vuoden 2021 nuorina yrittäjinä palkittujen Juha ja Aino-Maaria Tarkiaisen yritys on tunnettu koivun mahlasta sekä kotimaisista luomuraaka-aineista valmiste-

Jäppilän Kievari tarjoilee aitoamerikkalaisia makuelämyksiä.

tuista virvoitus- ja alkoholijuomista. ”Pihapiiriin myymälässä on myynnissä valmistamiemme juomien lisäksi pieniä eriä kausituotteita sekä paikallisten käsityöläisten tuotteita. Myymälän yhteydessä on myös pieni kahvila”, kertoo Aino-Maaria Tarkiainen. Mahla Forest perusti viime vuonna aputoiminimen Tarkiainen Winery, jonka alla myydään alkoholijuomia sekä alkoholittomia kuohuviinejä. Näitäkin tuotteita on myynnissä uudessa tilamyymälässä. Mahla Forestin tuotteita on myynnissä myös S-ryhmän ja Keskon myymälöissä sekä Alkossa.

Mahla Forestin valikoimista löytyy juomia niin juhlaan, vapaa-aikaan kuin arkeenkin. Kesän 2022 uutuus on kesäkahvio ja tilamyymälä. 34 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

Herkuttelemaan Jäppilään Ruokamatkaajan kannattaa ehdottomasti vierailla Pieksämäen reissullaan myös Jäppi-

Klassikkolimonadeilla kel paa kippistää vaikkapa Pieksä mäen vierailun kunniaksi

lässä. Vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta löytyy ravintola Jäppilän Kievari sekä Jäppilän Kievarin myymälä. Jäppilän Kievarissa nautit maankuulua, jenkkityylistä ruokaa. Herkuttele aitoon Yhdysvaltojen etelävaltioiden tyyliin avotulella grillattuja,


saat myös Jäppilän Kievarista iseen ala ikk er tilauksesta am tuotteita, ja ttu ste vu sa an tapa ettiä isk br a ap kuten vaikk

Bella Bakeryn herkkutiski on kuin suoraan New Yorkista - maistuisiko kokonainen cheesecake vai tyytyisitkö tällä kertaa yhteen sliceen?

hitaasti savustamalla kypsytettyjä aitoja Cajun herkkuja. Täällä kaikki on itse valmistettua lähellä tuotetuista raaka-aineista. Kievari on avoinna kesällä keskiviikosta lauantaihin klo 12-18. Lauantaisin ehkä vähän pidempäänkin. Ja kannattaa todellakin muistaa pöytävaraukset, sillä Jäppilän Kievari on kesäaikaan suosittu vierailukohde! Pistäydy seuraavaksi tien toiselle puolelle, amerikkalaisia leipomoherkkuja myyvään Kievarin myymälään Bella Bakeryyn.

Nauti paikan päällä pienessä viihtyisässä kahvilassa tai ota mukaan kotiin viemisiksi. Bella Bakeryssä kannattaa maistaa ainakin aitoa amerikkalaista juustokakkua. Leivottu Jäppilässä! Myymälä avoinna torstaisin ja perjantaisin. LISÄTIEDOT: www.mahlaforest.com www.jappilankievari.com

Muista myös nämä! • Marjatila Kolehmaisen Paholaisen hillo sekä muut marjatuotteet, Siikamäki (Siikamäen Suoramyyntihalli) • Anjan Leipähuoneen leivät ja leivonnaiset, Siikamäki (Siikamäen Suoramyyntihalli) • Virtasalmen Viljatuotteen gluteenittomat jauhot, Virtasalmi (tilamyymälä ja Siikamäen Suoramyyntihalli) • Heponiemen tilan mansikat ja vihannekset, Jäppilä (tilamyymälä ja kahvila)

#kattaasavon #safkaasavosta #ukkobistrodeli

KAHVILA LOUNAS Á LA CARTE DELI SHOP PIEKSÄMÄEN VETURITALLIT Tallikankaankatu 3, 76100 Pieksämäki

PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 35


Mistä apu Pieksämäellä, kun REISSUSSA NÄLKÄ YLLÄTTÄÄ

Konttiravintola Mortonin annoksia.

Pieksämäeltä löytyy apua niin pieneen kuin suurempaankin nälkään satunnaisille matkailijoille tai vaikka suuremmillekin ryhmille. Tällä aukeamalla muutamia poimintoja seudun tarjonnasta. ABC Pieksämäki Vehkanotko 5 Puh. (015) 206 2490 abcpieksamaki@sok.fi www.abcasemat.fi/asemat/ abc-pieksamaki

AnolaKeskus, Vedenjakajan Viinitila Suonenjoentie 522 Puh. 050 5124636 www.anolakeskus.fi

El Centro Pizzeria & Kebab Savontie 3 Puh. (015) 482 042 www.pizzeriaelcentro.fi 36 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

Fit Café / Bola Pieksämäki Karjalankatu 37 Puh. 050 4080 280 www.bolapieksamaki.fi/palvelut/ fitcafe/

Jäppilän Kievari / JKstreetfood Jäppilän Kirkkotie 3, Jäppilä Puh. (015) 610 130 www.jappilankievari.com

Kylmiä ja kuumia juomia, makeisia ja pieniä välipaloja.

Amerikkalaista BBQ- ja cajunruokaa, tilausravintola.

Herkkukahvila Pieksämäen Kauppatori

Kahvila-Ravintola Fellini

Puh. 040 734 8120 Torikahvila.

Hesburger Pieksämäki Keskuskatu 13 Puh. (015) 341 390 www.hesburger.fi

JR Fast Food Asema-aukio, Pieksämäki Puh. 015 341900, Facebook: JR Fast Food Perinteistä grilliruokaa, maailman pienin Elvis-museo.

Marjatie 5-7, Pieksämäki Puh. 046 654 1201 www.ravintolafellini.com Aitoitalialainen ravintola.

Keski Cafe Kauppatori 3 Puh. 020 7871009 Facebook: Keski-Cafe Lounaskahvila torin laidalla.

Heponiemen Tila Heponiementie 46, Jäppilä Puh. 045 189 7160 Kesäkahvila, viehättävä maalaismiljöö alpakoineen ja ka-


noineen, mansikkaa, perunaa, herneitä ja yrttejä.

Jen Thairuoka Kaakinmäenkatu 14 2B Puh. 046 576 5550 Facebook: JEN-Thairuoka

Konttiravintola Morton Häyrisentie, Kauppatori 1 Puh. 040 6718785 www.morton.fi Hampurilaisistaan tunnettu kesäravintola Kauppatorilla.

Kulttuurikahvila Poleeni Savontie 13 Puh. 044 0481062 www.poleeni.fi

Lomatrio Kangasniementie 18 76850 Naarajärvi Puh. 020 741 5510 lomatrio@lomatrio-koskelo.com www.lomatrio-koskelo.fi Lounaskahvila, ryhmäruokailut.

Mahla Forest Oy Kangasniementie 705 Puh. 040 7650222 Facebook: Mahla Forest www.mahlaforest.com Tilamyymälä ja kesäkahvio.

Moilas Oy Myymälä-Kahvila Paakarinpolku 1, Naarajärvi Puh. (015) 785 1251, 044 761 4422 www.moilas.fi

Partaharjukeskus

Ravintola Taica

Partaharjuntie 361, Partaharju Puh. 044 725 4124 www.partaharjukeskus.fi

Keskuskatu 16 Puh. 050 365 3313 www.ravintolataica.com

Tilausravintola ryhmille, juhlat, kokoukset, erä- ja luontoruokailut, retkieväät.

Lounas, a la carte, juhlat, kokoukset.

Pelda Pizzeria Savontie 45 Puh. 040 123 9367 www.foodora.fi

Pizza House Keskuskatu 54, Pieksämäki 09 42890245 www.pizzahousepieksamaki.fi

Pizzeria Revontuli Lampolahdenkatu 6 Puh. 040 198 7233 www.foodora.fi

Pöyhölän Pappila Pöyhöläntie 170, Pyhitty Puh. 050 307 8387 www.poyholanpappila.fi Tilausravintola kauniissa miljöössä, pitopalvelu, juhlat, ym.

Ravintola Blancco Tallikatu 9, Pieksämäki Puh. 015 348744 www.ravintolablancco.com Ravintola HiiliWille Sarkaniementie 90, Siikamäki Puh. 0400 176 315 tai 040 550 2547 www.hiiliwille.net Tilausravintola, juhlat, ym.

Santsikahvi Länsiväylä 3 Puh. 044 239 7650 www.santsikahvi.fi Lounaskahvila, pitopalvelua.

Torikahvila Mailuska Kauppakatu 5, Pieksämäen kauppatori Puh. 0500 168944 / Kirsi Kesäkahvila.

UKKO Bistro & Deli Tallikankaankatu 3 Puh. 010 764 2480 www.raflaamo.fi/fi/pieksamaki Veturitallien yhteydessä, juhlat, kokoukset, lounas, a la carte.

Wanha Hot Car Grilli Moilaskuja 1, Naarajärvi Puh. 040 120 4411

Ysimajat Uistinkuja 6 Puh. 050 518 7640 www.ysimajat.fi Lounas, ryhmille tilausruokailut, juhlat ja tilaisuudet.

Lisää makupaloja kahvilaja ravintolatarjonnastamme : www.visitpieksamaki.fi

Leipomon tehtaanmyymälä ja lounaskahvila, ryhmäruokailut.

Nikkarila Metsäopistontie 100 Nikkarilan keittiö 040 028 2494 www.nikkarilanyhteiso.fi Tilausravintola, juhlatilat, kokoukset.

Paltasen kahvila ja lohikalastus Järvisuomentie, Paltanen Puh. 040 5410666, 0400 753602 Kesäisin avoinna.

Ravintola Blanccon salaattipöytä. PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 37


Kesäillan kuutamo

Salmen lavalle käydään puista siltaa pitkin. Lava sijaitsee pienessä saaressa ja viereisestä saaresta löytyy kahvila.

JA TANSSIT

SALMEN LAVALLA

Sen tietävät monet Suomen huippuartistit ja aktiivisesti tanssilavoja kiertävä kansa. Hienompaa ei voi olla kuin kesäillan kuutamo Salmen lavalla Jäppilässä. Tanssilavoilla yli 50 vuotta kansaa tanssittanut Eija Sinikka puki tunnelman sanoiksi alkuvuodesta sanomalehden syntymäpäivähaastattelussaan: ”Laulat ja katselet, kun kuu nousee taivaanrannasta ja järvelle tulee kuunsilta”. Salmen lava lienee Suomen pienimpiä tanssilavoja, mutta ehdottomasti ympäristöltään yksi hienoimmista. Tämä Suomen olympiavuonna 1952 valmistunut lava sijaitsee saaressa Syvänsi-järven rannalla. 38 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

”Salmen lavalle tullaan tanssimaan läheltä ja vähän kauempaakin. Osa tanssijoista tulee paikan päälle omalla asuntoautolla. He tanssivat illan ja jatkavat sitten matkaa seuraavalle lavalle hyvin nukutun yön jälkeen”, kertoo kesän tansseista vastaavan ohjelmatoimisto C-Viihteen Juha Lipponen. Tänä kesänä Salmen lavalla tanssittavat juhannuksen alusviikolta alkaen aina elokuun puoliväliin saakka torstaisin kotimaan kärkinimet. Joukossa on paljon jo vakioesiintyjiä, kuten mm. Arto Nuotio, Nina Åkerman, Leif Lindeman, Sanna Liimatainen sekä Markku Aro. ”Meillä on suunnitteilla Jäp-

pilä päivien yhteyteen myös pienimuotoinen 60-luvun teemailta. Katsotaan, millaisilla kokoonpanoilla se toteutuu”, paljastaa Juha Lipponen. Syksyllä C-Viihteen järjestämät tanssit jatkuvat Pieksämäellä Veturitorilla Paalupaikka Areenan tansseissa lauantaisin. Veturitorille mahtuu kerralla yli tuhat tanssijaa, joten tila ei lopu kesken. Tanssipaikkana Veturitori on myös yksi maan upeimmista. ”Veturitorille meillä on syksyksi 2022 luvassa todella kova kattaus huippunimiä”, Juha Lipponen lupaa. Lisätiedot: www.c-viihde.fi


Avovettä ja maastopolkuja VedenjakajaReitistön maastotriathlonissa

VedenjakajaReitistön maastotriathlon elokuun puolivälissä tarjoaa elämyksiä ja jännitystä tosiurheilijoille ja kuntoliikkujille sekä heidän perheilleen. Myös yleisö on tervetullutta seuraamaan jännittävää kilpailua molempina kisapäivinä. Triathlonreitin varrelle ja kisakeskukseen on vapaa pääsy. Viikonlopun ohjelmassa on lauantaina 13.8. kisattava yksilökilpailu, jossa lajeina ovat 1 000 metrin avovesiuinti, 35 kilometrin maastopyöräily sekä kahdeksan kilometrin polkujuoksu. Sunnuntaina 14.8. on vuorossa ryhmien ja kuntoilijoiden maastoviesti, johon voi osallistua 2-4 hengen joukkueissa. Matkat ovat tässä lyhyemmät eli 500 metrin avovesiuinti, 20 kilometrin maastopyöräily sekä viiden kilometrin polkujuoksu. ”Haluamme, että maastotriathlon on hauska tapahtuma, johon voi osallistua myös perheenä tai kaveriporukalla”, kertoo tapahtuman kilpailuosuudesta vastaavan XStreamsin Cristian Kundt. Maastotriathlonin lisäksi tapahtumassa on tarjolla lapsille ohjattua tekemistä ja lajiko-

keiluja sekä liikuntaa koko perheelle. Sunnuntaina on lapsille ja nuorille oma leikkimielinen kilpailunsa. Tapahtumaan kuuluu myös Partaharjukeskuksessa pidettävät liikunnan ja hyvinvoinnin messut. ”Hyvissä ajoin ennen kilpailua järjestetään lisäksi webinaarisarja, jossa annetaan vinkkejä mm. kestävyysharjoittelusta, ravitsemuksesta, kehonhuollosta ja liikkuvuudesta sekä välineistön huoltamisesta”, Cristian Kundt mainitsee. Webinaarisarjan vetäjänä toimii kestävyysvalmentaja ja huippu-urheilun asiantuntija Toni Roponen.

Paikallisten toimijoiden yhteistyötä Maastotriathlon sai alkunsa STEP-koulutuksen vapaan sivistystyön kurssien suunnittelusta. Aluepäällikkö Jaana Väisänen otti yhteyttä XStreamsin yrittäjään Cristian Kundtiin ulkoiluun ja liikuntaan liittyvän tapahtuman kehittämiseksi Pieksämäelle. Yhteistyöllä syntyi nyt järjestettävä triathlontapahtuma. XStreams vastaa varsinaisesta kilpailun toteutuksesta ja STEP-koulutus keskittyy tapahtuman oheisohjelmaan sekä webinaarisarjan toteutukseen. Tapahtumaa ovat lisäksi järjestämässä kilpailukeskuksena toimiva Partaharjukeskus, paikalliset urheiluseurat, Pieksämäen kaupunki sekä Osuuskunta Asemapaikka. VedenjakajaReitistön maastotriathlon 12.-14.8.2022 Partaharjukeskus ja Partaharjun maasto. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: vedenjakaja.fi/maastotriathlon PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 39


Poimittua Pieksämäen seudun KESÄTEATTERITARJONTAA ’22 Muutokset mahdollisia, tarkista esitysaikataulu tapahtuman järjestäjien sivuilta!

Halkokummun kesäteatteri

TULITIKKUJA LAINAAMASSA

Ohjaus ja dramatisointi Tuomo Salmela La 25.6.22 klo 13.00 ja 18.00 Ti 28.6. klo 18.00 To 30.6. klo 18.00 Pe 1.7. klo 18.00 Su 3.7. klo 13.00 ja 18.00 Ti 5.7. klo 18.00 To 7.7. klo 18.00 Pe 8.7. klo 18.00 Su 10.7. klo 18.00 040 5133 483 teatteri.halkokumpu@gmail. com

Virtasalmen Hällinmäen kesäteatteri

Länsmäkiset esittää

HULVATON HOTELLI

Muuta en asiasta tiijä & Jag vet inget annat Ohjaus ja käsikirjoitus Juhani Joensuu

ohjaus Iiris Salmela Esitykset: To 30.6. klo 18 Su 3.7. klo 14 ja 18 Ti 5.7. klo 18 To 14.7. klo 18 Su 17.7. klo 14 ja 18

046 6179805 tai virtasalmen­ teatteriry@gmail.com Facebook: Virtasalmen teatteri ry Pappilan pihan kesäteatteri

ROBIN HOOD

Ohjaus Iiris Salmela www.halkokummunteatteri.fi VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki

ADALMIINAN YHDEKSÄN HENKEÄ Käsikirjoitus ja ohjaus: Marko Lyyra

Pe 17.6 klo. 18.00 Ensi-ilta Su 19.6 klo. 18.00 Ma 20.6 klo. 18.00 Ke 22.6 klo. 18.00 Su 26.6 klo. 18.00 Ma 27.6 klo. 18.00 Ke 29.6 klo. 18.00 Su 3.7 klo. 18.00 Ma 4.7 klo. 18.00 Porsaskosken kylätalo Haukivuorentie 192, Neuvola Liput 15€ ja alle 15v ilmaiseksi Marko Lyyra 040 509 7242 Facebook: VR Naytelmakerho Pieksämäki 40 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

Esitykset kesäkuussa, ensi-ilta torstaina 9.6. klo 18, muut esitysajat netistä. Pieksämäen Iso-Pappila Sylvikuja 5, Pieksämäki www.pieksamaenisopappila.fi Jäppilän yrittäjien kesäteatteri

OEKEITA IMMEISIÄ Kirjoittanut Maija-Liisa Isosomppi Ohjaus Pirjo Särkkä Su 24.7. klo 18 Ke 27.7. klo 19 La 30.7. klo 18 Su 31.7. klo 15 Ke 3.8. klo 19 Esitysoikeudet SUNKLO Esityksen kesto 2h, sis. väliajan Liput 15€, Lapset 7-12v. 7€ www.jappila.fi

KAAKANA

Esitykset: Su 3.7. klo 13 Häkkilän tila, ensi-ilta To 7.7. klo 18 Hankasalmi Museokylä Pe 8.7. klo 18 Pieksämäen Iso-Pappilan piha La 9.7. klo 13 Pieksämäen Iso-Pappilan piha Su 10.7. klo 13 ja klo 18 Pieksämäen Iso-Pappilan piha La 16.7. klo 13 Virtasalmen Ojintalo Su 17.7. klo 13 Jäppilän ulkoteatteri /monitoimitalo Esityksen kesto 2h, sisältää väliajan. Liput 15€, myös korttimaksut (alle 15 vuotta ilmaiseksi) Lipunmyynti tuntia ennen esitystä. Varaukset ja ennakkomyynti 040 749 5550 tai terho.hakkinen@venetmaki.fi www.lansmakiset.fi Partaharjun kesäteatteri

RAKASTETTU JOHANSSON

Ohjaus Annikki Saha Esitykset elokuussa. www.partaharjunnaytelmapiiri.fi


Poleenin teatteri Iso-Pappilassa

PAPPILAN SALAISUUDET

Käsikirjoitus Tarinasta todeksi kurssin työryhmä Pieksämäeltä Ohjaus Jari Tuononen Esitykset: La 28.5. ensiesitys (aika netissä) La 2.7. klo 21 Pe 8.7. klo 21 Ti 12.7. klo 21 Ke 20.7. klo 21 Su 14.8. klo 21 La 20.8. klo 21 La 27.8. klo 21 Pieksämäen Iso-Pappila Sylvikuja 5, Pieksämäki www.pieksamaenisopappila.fi

ANOLAKESKUS

VEDENJAKAJAN VIINITILA

GOLFKENTTÄ

KESÄ-

KAHVILA

Seuraa tapahtumatietoja ja aukioloaikojamme www.anolakeskus.fi www.anolagolf.fi Suonenjoentie ���, ����� Pieksämäki ��� ��� ���� PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 41


Vauhtia & pärinää MOOTTORIRADOILLA

Moottoriurheilun ja vauhdin ystäville Pieksämäeltä löytyy peräti kaksi moottorirataa; Motopark Raceway ja Paltasen autourheilukeskus.

Motoparkin erikoisuus on asfalttirataan kuuluva varttimailin eli noin 400 metrin mittainen kiihdytysrata, jolla järjestetään kiihdytyskilpailuja. 3,5 kilometrin asfalttiradan lisäksi Motoparkissa on hiekkapohjainen rallirata. Radalla ajetaan kiihdytyskilpailujen lisäksi mm. moottoripyöräkilpailuja, historiallisen autojen kilpailuja sekä drifting-kilpailuja. Kesän 2022 tapahtumia ovat FHRA:n kiihdytysajon kaksi SM-osakilpailua kesä- ja heinäkuussa sekä Radalle.com -tapahtuma festareineen heinäkuussa. Motoparkin rata on vapaina ajopäivinä avoinna myös tavallisille harrastaja-autoilijoille sekä moottoripyöräilijöille. Oman ratapäivän voi Motoparkissa maksaa kätevästi myös työnantajan myöntämillä liikunta- ja virike-edulla.

Tiesitkö, että Jari Ketomaa ja Esapekka Lappi ovat myös harjoitelleet aikoinaan Paltasen autourheilukeskuksessa.

Yrityksille järjestetään tilauksesta teemapäiviä, joissa pääsee työporukalla kokeilemaan ajamista radalla. Ratapäivän päätteeksi Motoparkissa voi kesäisin majoittua Motomajojen aittamökeissä, majoitushuoneissa sekä telttaja asuntovaunupaikoilla. Jokamiesluokkaa Paltasella Paltasen autourheilukeskus on tullut tunnetuksi jokamiesluokan kilpailuista. Alueella

on n. 900 metrin mittainen jokkisrata, joka on pääosin soraa ja osin asfalttia. Paltasella ajetaan myös kartingia rata-alueen keskellä olevalla radalla sekä off-roadia. Parin viime vuoden ajan radan omistava Pieksämäen Urheiluautoilijat ovat tehneet autourheilukeskuksessa kunnostus- ja muutostöitä, joilla radat on saatu vastaamaan tämän päivän autourheilun vaatimuksia. Paltasen rata soveltuukin SM-tason kilpailutoimintaan ja täyttää kilpailujen asettamat vaatimukset. Tänä kesänä Paltasen autourheilukeskuksessa tullaan ajamaan jokamiehenluokan JM Paltanen -aluemestaruuskilpailut 18.6.2022 ja 13.14.8.2022.

Motopark on Itä-Suomen ainoa moottorirata. Se sijaitsee Virtasalmella 35 km päässä Pieksämäen keskustasta. 42 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022

Lisätiedot: • www.motopark.fi • Facebook: Pieksämäen Urheiluautoilijat ry


PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022 - 43


44 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2022