
1 minute read
Avovettä ja maastopolkuja Maastothriathlonissa
VedenjakajaReitistön maastotriathlon elokuun puolivälissä tarjoaa elämyksiä ja jännitystä tosiurheilijoille ja kuntoliikkujille sekä heidän perheilleen. Myös yleisö on tervetullutta seuraamaan jännittävää kilpailua molempina kisapäivinä. Triathlonreitin varrelle ja kisakeskukseen on vapaa pääsy.
Advertisement
Viikonlopun ohjelmassa on lauantaina 13.8. kisattava yksilökilpailu, jossa lajeina ovat 1 000 metrin avovesiuinti, 35 kilometrin maastopyöräily sekä kahdeksan kilometrin polkujuoksu. Sunnuntaina 14.8. on vuorossa ryhmien ja kuntoilijoiden maastoviesti, johon voi osallistua 2-4 hengen joukkueissa. Matkat ovat tässä lyhyemmät eli 500 metrin avovesiuinti, 20 kilometrin maastopyöräily sekä viiden kilometrin polkujuoksu. ”Haluamme, että maastotriathlon on hauska tapahtuma, johon voi osallistua myös perheenä tai kaveriporukalla”, kertoo tapahtuman kilpailuosuudesta vastaavan XStreamsin Cristian Kundt. Maastotriathlonin lisäksi tapahtumassa on tarjolla lapsille ohjattua tekemistä ja lajikokeiluja sekä liikuntaa koko perheelle. Sunnuntaina on lapsille ja nuorille oma leikkimielinen kilpailunsa. Tapahtumaan kuuluu myös Partaharjukeskuksessa pidettävät liikunnan ja hyvinvoinnin messut. ”Hyvissä ajoin ennen kilpailua järjestetään lisäksi webinaarisarja, jossa annetaan vinkkejä mm. kestävyysharjoittelusta, ravitsemuksesta, kehonhuollosta ja liikkuvuudesta sekä välineistön huoltamisesta”, Cristian Kundt mainitsee. Webinaarisarjan vetäjänä toimii kestävyysvalmentaja ja huippu-urheilun asiantuntija Toni Roponen. Paikallisten toimijoiden yhteistyötä Maastotriathlon sai alkunsa STEP-koulutuksen vapaan sivistystyön kurssien suunnittelusta. Aluepäällikkö Jaana Väisänen otti yhteyttä XStreamsin yrittäjään Cristian Kundtiin ulkoiluun ja liikuntaan liittyvän tapahtuman kehittämiseksi Pieksämäelle. Yhteistyöllä syntyi nyt järjestettävä triathlontapahtuma. XStreams vastaa varsinaisesta kilpailun toteutuksesta ja STEP-koulutus keskittyy tapahtuman oheisohjelmaan sekä webinaarisarjan toteutukseen. Tapahtumaa ovat lisäksi järjestämässä kilpailukeskuksena toimiva Partaharjukeskus, paikalliset urheiluseurat, Pieksämäen kaupunki sekä Osuuskunta Asemapaikka. VedenjakajaReitistön maastotriathlon 12.-14.8.2022 Partaharjukeskus ja Partaharjun maasto. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: