2 minute read
Nautiskele monipuolisesti lähiruoasta
Kotimainen, lähellä tuotettu ruoka kiinnostaa meistä useimpia. Lähiruoka on myös osa kokonaisvaltaista hyvinvointia, eikä siitä tarvitse luopua lomamatkallakaan.
Pieksämäen alueen paikallisten tuottajien herkkuja on saatavilla niin tilamyymälöistä, marketeista kuin paikallista ravintoloistakin. Uutta tänä kesänä tarjoaa pieksämäkeläinen juomavalmistaja Mahla Forest, jonka tilamyymälä palvelee asiakkaita toukokuusta lähtien. Etelä-Savon vuoden 2021 nuorina yrittäjinä palkittujen Juha ja Aino-Maaria Tarkiaisen yritys on tunnettu koivun mahlasta sekä kotimaisista luomuraaka-aineista valmistetuista virvoitus- ja alkoholijuomista. ”Pihapiiriin myymälässä on myynnissä valmistamiemme juomien lisäksi pieniä eriä kausituotteita sekä paikallisten käsityöläisten tuotteita. Myymälän yhteydessä on myös pieni kahvila”, kertoo Aino-Maaria Tarkiainen. Mahla Forest perusti viime vuonna aputoiminimen Tarkiainen Winery, jonka alla myydään alkoholijuomia sekä alkoholittomia kuohuviinejä. Näitäkin tuotteita on myynnissä uudessa tilamyymälässä. Mahla Forestin tuotteita on myynnissä myös S-ryhmän ja Keskon myymälöissä sekä Alkossa.


Mahla Forestin valikoimista löytyy juomia niin juhlaan, vapaa-aikaan kuin arkeenkin. Kesän 2022 uutuus on kesäkahvio ja tilamyymälä. Jäppilän Kievari tarjoilee aitoamerikkalaisia makuelämyksiä.
Herkuttelemaan Jäppilään Ruokamatkaajan kannattaa ehdottomasti vierailla Pieksämäen reissullaan myös Jäppilässä. Vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta löytyy ravintola Jäppilän Kievari sekä Jäppilän Kievarin myymälä. Jäppilän Kievarissa nautit maankuulua, jenkkityylistä ruokaa. Herkuttele aitoon Yhdysvaltojen etelävaltioiden tyyliin avotulella grillattuja,
Klassikkolimonadeilla kelpaa kippistää vaikkapa Pieksämäen vierailun kunniaksi
Jäppilän Kievarista saat myös tilauksesta amerikkalaiseen tapaan savustettuja tuotteita, kuten vaikkapa briskettiä

Bella Bakeryn herkkutiski on kuin suoraan New Yorkista - maistuisiko kokonainen cheesecake vai tyytyisitkö tällä kertaa yhteen sliceen? hitaasti savustamalla kypsytettyjä aitoja Cajun herkkuja. Täällä kaikki on itse valmistettua lähellä tuotetuista raaka-aineista. Kievari on avoinna kesällä keskiviikosta lauantaihin klo 12-18. Lauantaisin ehkä vähän pidempäänkin. Ja kannattaa todellakin muistaa pöytävaraukset, sillä Jäppilän Kievari on kesäaikaan suosittu vierailukohde! Pistäydy seuraavaksi tien toiselle puolelle, amerikkalaisia leipomoherkkuja myyvään Kievarin myymälään Bella Bakeryyn. Nauti paikan päällä pienessä viihtyisässä kahvilassa tai ota mukaan kotiin viemisiksi. Bella Bakeryssä kannattaa maistaa ainakin aitoa amerikkalaista juustokakkua. Leivottu Jäppilässä! Myymälä avoinna torstaisin ja perjantaisin. LISÄTIEDOT:
www.mahlaforest.com www.jappilankievari.com
Muista myös nämä! • Marjatila Kolehmaisen Paholaisen hillo sekä muut marjatuotteet, Siikamäki (Siikamäen Suoramyyntihalli) • Anjan Leipähuoneen leivät ja leivonnaiset, Siikamäki (Siikamäen Suoramyyntihalli) • Virtasalmen Viljatuotteen gluteenittomat jauhot, Virtasalmi (tilamyymälä ja Siikamäen Suoramyyntihalli) • Heponiemen tilan mansikat ja vihannekset, Jäppilä (tilamyymälä ja kahvila)

#kattaasavon #safkaasavosta #ukkobistrodeli
KAHVILA LOUNAS Á LA CARTE DELI SHOP

PIEKSÄMÄEN VETURITALLIT Tallikankaankatu 3, 76100 Pieksämäki