This is Visiiri, the student magazine of Tampere University. We are an independent journalistic publication, and we aim to keep our readers informed and entertained. We cover a variety of topics about university life, culture and society.
We are sorry to inform you that all the articles in this print issue are written in Finnish. However, we do publish some articles in English online, at visiirilehti.fi.
Give us a read, and let us know what kind of articles you would like to see in English in the future! For now, you can look at the pretty pictures and maybe use the paper for a scrapbooking project.
SCAN THIS CODE TO HEAD TO THE ENGLISH CONTENT ON OUR WEBSITE.
14
24 YLIOPISTO OLI KULTTUURISHOKKI
8
KAVALLETUN AINEJÄRJESTÖN TALOUS ROMAHTI
10
KIELIVALIKOIMAN KARSIMINEN KOHISUTTAA MARIA
TÄMÄN NÄKÖISET TYYPIT TEKIVÄT LEHDEN
TOIMITUS
AD
Milo Kiviranta Harjoittelija
TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT
Ida Korolainen Kaho Suzuki
Etukannen kuva: Juuso Pikkarainen
6. vuosikerta
JULKAISIJA
Tampereen ylioppilaskunta
TOIMITUKSEN OSOITE
Kalevantie 4, 33100 Tampere toimitus@visiirilehti.fi
MEDIAMYYNTI
samuli.aerikkala@trey.fi helky.kouri@trey.fi
PAINOPAIKKA
Punamusta Media Oyj
Liikkuvuuden myytti
Kun vuoden ensimmäinen Visiiri ilmestyy helmikuun alussa, joillakin onnekkailla on jo nimi paperissa kesän työ- tai harjoittelupaikkaan. Toiset ovat vielä työnhaun alkumetreillä. He ovat saattaneet esimerkiksi vasta kutsua työnantajan kahville, kuten Ylen jutussa (16.1.2026) ansiokkaasti neuvottiin. “Päämäärätietoinen kahvittelu mahdollisten työnantajien kanssa on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi löytää uusi työpaikka itselle nopeasti ja edullisesti”, jutussa todetaan.
Työmarkkinatilanne on kuitenkin tällä hetkellä sen verran karu, että keinovalikoimaa voisi mielestämme laajentaa. Kahvin sijaan työnantajan voisi kutsua suoraan kaljalle tai viedä hänelle vaikkapa lahjoja. Bonuspisteitä, jos kosiskelun voi mennä tekemään paikan päälle johonkin maakuntien syvään ytimeen, koska liikkuvuus on tärkeää.
Suomalaisessa työvoimapuheessa liikkuvuus on iskusana. Työvoiman pitäisi liikkua, ihmisten tulisi olla valmiita muuttamaan ja mukautumaan työn perässä. Liikkuvuutta pidetään sekä yksilön hyveenä että yhteiskuntamme pelastuksena. Jos työtä ei löydy, vika on asenteessa, ei rakenteissa. Opiskelijaelämässä tämä puhe törmää kuitenkin nopeasti todellisuuteen, varsinkin nyt.
TÄSSÄ NUMEROSSA Aukusti Palosaari käsittelee jutussaan asumistuen katkeamista kesäksi ja sen vaikutuksia opiskelijoiden mahdollisuuksiin ottaa vastaan kesätöitä tai harjoittelupaikkoja toiselta paikkakunnalta (s. 20). Muutos ei tietenkään varsinaisesti estä ketään liikkumasta, voihan oman asunnon alivuokrata ja töistä saa palkkaa, ja miksi näistä tuista pitää taas nillittää.
Käytännössä liikkuvuus saattaa kuitenkin tarkoittaa kahden asunnon vuokraa, kuukausien ennakointia tai taloudellista puskuria, jota kaikilla ei ole. Työn vastaanottaminen muuttuu laskutoimitukseksi siitä, ovatko kokemus, verkostot tai “hyvä CV-merkintä” taloudellisen riskin arvoisia.
Tätä on liikkuvuuden myytti: ajatus siitä, että työmahdollisuudet olisivat kaikille avoimia, kunhan on tarpeeksi aktiivinen ja oma-aloitteinen. Työn perässä liikkuminen vaatii kuitenkin rahaa ja jonkinlaisia turvaverkkoja, ja ilman niitä muuttaminen voi olla riski.
Kesätyönhaku tekee tämän näkyväksi joka vuosi. Työpaikkoja ehkä olisi, mutta kaikki eivät ole aidosti saavutettavissa. Kun liikkumista vaaditaan ja samaan aikaan sen edellytyksiä kavennetaan, ongelma ei ole opiskelijoiden motivaation puute vaan ristiriitainen järjestelmä.
Maria Muilu
Päätoimittaja
Maria Muilu Päätoimittaja
Joel Peltonen
Aliina Ruuttunen
Venni Uotila
Juuso Pikkarainen
Salla Toiviainen
Otto Rantanen
Joonas T. Laine Aukusti Palosaari
Jaakko Leinonen
Helmi Isotupa
Tässä on Treyn tämän vuoden
hallitus
TAMPEREEN YLIOPPILASKUN-
TA Treyn vuoden 2026 hallitus järjestäytyi kokouksessaan joulukuussa. Puheenjohtajaksi valittiin kuudennen vuosikurssin energiatekniikan opiskelija Tami Nordström (Kahden Tähden Teekkarit). Nordström toimi viime vuonna Treyn hallituksen järjestövastaavana. Hän on myös Tampereen Teekkarit ry:n aktiivi.
Hallituksen varapuheenjohtajaksi ja strategiasta, eduskuntavaaleista, toimeentulosta, asumisesta sekä kestävästä kehityksestä vastaavaksi jäseneksi valittiin filosofian opiskelija Rudi Valtonen (Viva).
Lisäksi hallitukseen valittiin seuraavat kahdeksan jäsentä:
Eero Tammivuori (International Representatives Group): kansainvälisyys, kansallinen koulutuspolitiikka
Ele Rantasalmi (TREY:n demariopiskelijat): kaupunkivaikuttaminen, toimeentulo, asuminen ja ympäristö, yritysyhteistyö
Hiski Hämäläinen (Kahden Tähden Teekkarit): viestintä, tapahtumat
Silja Volanen: hyvinvointi, yhdenvertaisuus, liikunta, terveys, jäsenpalvelut
Sumu Sirén (Brothers and Sisters of Alpha-Chemistry): paikallinen koulutuspolitiikka, tuutorointi
Treyn hallituksen valitsee ylioppilaskunnan edustajisto aina kalenterivuoden mittaiseksi toimikaudeksi
kerrallaan. 49-henkinen edustajisto määrittää muun muassa Treyn talousarvion sekä toimintasuunnitelman, ja hallituksen tehtävä taas on käyttää hallinto- ja toimeenpanovaltaa ja vastata toimintasuunnitelman toteutumisesta. Puheenjohtajan lisäksi hallitukseen valitaan sen toiminnan eri sektoreista vastaavia jäseniä enimmillään 11 kappaletta.
Hallitus vastaa ylioppilaskunnan päivittäisestä toiminnasta ja tekee vaikutustyötä niin yliopistotasolla kuin laajemmin. Kokouksia hallitus pitää lukuvuoden aikana tyypillisesti kerran viikossa. Ylioppilaskunnan käytännön arjen ja erinäisten palvelujen pyörittämiseksi Treyllä työskentelee erilaisia asiantuntijoita ja toimistotyöntekijöitä.
Menisin naimisiin tiskaamisen kanssa. Se on kivaa ja meditatiivista, yksi mun lemppareista. Fuck pyykkääminen ja ehdottomasti kill imurointi.
Pekko Korvuo kuvajournalismi, maisteriohjelman 1. vuosi
Kill tiskaaminen, se on kamalaa. Likainen paistinpannu meinaa aina jäädä keittiöön pyörimään viikoksi. Marry pyykkääminen, se ei vie kovin paljoa aikaa, ja kiss imurointi, se ihan menettelee.
Laura Kuisma tuotantotalous, 1. vuosi
Marry imurointi, imurointi on parasta. Pyykkääminen on ihan okei, joten se voisi olla fuck ja tiskaaminen kill. Siitä mä en pidä yhtään.
Venla Haapaniemi sosiaalityö, 5. vuosi
ONKO SINUN
KERHOLLASI POSTIA?
Ota yhteyttä toimitukseen: toimitus@visiirilehti.fi
Heipä hei!
Kerhopostia
Akateeminen Biljardikerho BREIKKI ry on 2023 keväällä perustettu Tampereen opiskelijayhteisön biljardikerho. Ydintoimintaamme kuuluvat kahden viikon välein järjestettävät peli-illat, joita pidetään sekä Tampereen keskustan että Hervannan biljardibaareissa. Lisäksi perinteiksi muodostuneita tapahtumia ovat mm. Akateemisen kasipallon mestaruuskisat sekä Bilisapprot. Tutustuaksesi toimintaamme ja lämminhenkiseen harrastelijaporukkaan sinun ei tarvitse olla kovista kovin biljardihai, vaan vain halu pelata hyvässä seurassa riittää. Voit aina ottaa kaverin mukaan madaltaaksesi sosiaalista kynnystä osallistuessasi peli-iltoihimme.
Kerhon jäsenmaksu on 5 € ja sillä lunastat oikeuden peli-iltojen hintakattoon eli et joudu maksamaan pelailuista ikinä kahdeksaa euroa enempää. Tarkoituksemme on siis mahdollistaa lajin kokeileminen ja harrastaminen matalalla kynnyksellä niin sosiaalisesti kuin rahallisestikin.
Parhaiten tietoa meistä ja seuraavista peli-illoista löydät nettisivuiltamme akateeminenbreikki.fi. Lisäksi Instagram löytyy nimellä @akateeminenbreikki
Nähdään peleillä!
Logo:
Roosa Kuusivaara
ITU talousry:nromahti kavalluksen myötä
Kavalluksen kohteeksi joutunut varhaiskasvatuksen opettajiksi opiskelevien ainejärjestö ei pysty tällä hetkellä maksamaan laskujaan tai järjestämään tapahtumia. Tukitoimena myytyjä kannatusjäsenyyksiä on ostettu jo lähes 170.
TAMPEREEN YLIOPISTON varhaiskasvatuksen opettajiksi opiskelevien ainejärjestö ITU ry:n talous on romahtanut kavalluksen myötä. ITU ry:ltä on kavallettu yli 20 000 euroa rahaa. Ainejärjestö jätti joulukuussa asiasta tutkintapyynnön Sisä-Suomen poliisille.
ITU ry:n puheenjohtaja Lotta Kivistön mukaan ainejärjestöllä ei ole kavalluksen myötä rahaa tällä hetkellä juuri mihinkään.
“Tilanne on se, että emme pysty maksamaan juoksevia kuluja juuri ollenkaan, esimerkiksi laskuja ja tällaisia pakollisia menoja. Erään lahjoituksen myötä pystyttiin juuri vaihtamaan nimenkirjoitusoikeus, mutta yleisesti ei pystytä sijoittamaan oikein mihinkään ja on avoimia laskuja, joita pyritään saaduilla varoilla heti maksamaan”, Kivistö sanoo.
Hänen mukaansa jäsenistölle ei käytännössä voida järjestää tapahtumia, joihin menee rahaa. ITU ry:ssä on noin 300 jäsentä.
Ainejärjestön oli tarkoitus järjestää maaliskuussa 70-vuotisjuhlat, mutta Kivistön mukaan ne päätettiin siirtää vuodella eteenpäin. ITU ry ei myöskään esimerkiksi pysty sponsoroimaan hallituslaistensa osallistumista muiden ainejärjestöjen vuosijuhlille.
“Muuten meillä ei ole mitään konkreettista, mitä voisimme esimerkiksi myydä varallisuuden kerryttämiseksi. Tarvittaessa ollaan pohdittu, että pitää alkaa tekemään maksuusuunnitelmia niiden yritysten kanssa, joille laskuja on auki”, Kivistö sanoo.
Esitutkinta
kesken
Tapauksen tutkinnanjohtaja Antti Uusipaikka Sisä-Suomen poliisista kertoo Visiirille, että asiaa tutkitaan edelleen törkeänä kavalluksena. Kavalluksessa henkilö varastaa jo hallussaan olevia mutta toiselle kuuluvia varoja. Kavallusta pidetään törkeänä, kun kavallettu summa ylittää noin 15 000–17 500 euron rajan. Rangais-
tus törkeästä kavalluksesta on vähintään neljä kuukautta tai enintään neljä vuotta vankeutta.
Poliisi on kertonut kavalluksen olleen yli 20 000 euroa, mutta poliisi tai ITU ry eivät voi vielä kommentoida kavalluksen määrää sitä tarkemmin. Kivistö sanoo, että ITU ry:n talouden kontekstissa kyseessä on todella suuri siivu siitä, mitä esimerkiksi vuosijuhlia varten oli säästetty.
Esitutkinta on yhä kesken, eikä poliisi juuri kommentoi tutkinnan tässä vaiheessa muitakaan tapauksen yksityiskohtia.
“Poliisillakaan ei ole kaikki vielä tiedossa”, Uusipaikka sanoo.
Poliisi ei kommentoi esimerkiksi teon motiivia tai sitä, kuinka pitkän ajan kuluessa kavallus on tapahtunut. Tapaus ei ole vielä edennyt syyteharkintaan.
Puheenjohtaja Kivistö muotoilee, että poliisilla on tekijästä epäily, mutta enempää hänkään ei voi asiasta sanoa.
Poliisi ei vielä arvioi, millä aikataululla ITU ry:n kavallustapauksen tutkinta etenee.
Kannatusjäsenyys ja pienkeräyslupa
ITU ry julkaisi tammikuun puolivälissä tiedotteen kannatusjäsenyyksien myymisestä järjestön talouden tukemiseksi. Kuka tahansa saa ostaa kannatusjäsenyyden yhdeksi vuodeksi kymmenen euron hintaan.
Kannatusjäsenyys on ollut ITU:ssa mahdollinen vuoden 2025 kevätkokouksesta asti, jolloin yhdistyksellä ei ollut vielä tietoa kavalluksesta. Tuolloin kannatusjäsenyys maksoi viisi euroa. Yhdistys järjesti kavallukseen liittyen tammikuussa ylimääräisen kokouksen, jossa hallitus päätti nostaa kannatusjäsenyyden hinnan kymmeneen euroon.
“Tiedettiin jo ennalta, että moni meidän alumneista ja muista tukijoista oli sen summan valmis maksamaan”, Kivistö sanoo.
Kannatusjäsenet pääsevät esimerkiksi liittymään joillekin ainejärjestön viestintäkanaville ja ostamaan lippuja joihinkin tapahtumiin, kuten sitseille. Kannatusjäsenyys ei anna äänioikeutta yhdistyksen kokouksiin tai oikeutta hankkia ITU ry:n haalareita.
Tammikuun puolivälissä uusia kannatusjäseniä oli tullut vajaassa viikossa jo lähes 170. Kivistön mukaan heistä iso osa tuli vuorokauden sisällä tiedotteen julkaisemisesta. Jotkut ovat ostaneet itselleen jopa useamman kannatusjäsenyyden.
Kivistön mukaan ITU on tekemässä poliisille pienkeräysluvan, jotta jär-
jestö voisi ottaa vastaan myös isompia lahjoituksia esimerkiksi yhteistyökumppaneilta tai alumneilta.
Kivistö haluaa kiittää kaikkia kannatusjäsenyyden ostaneita.
“Ja jos saadaan se pienkeräyslupa, niin edes kymmenen sentin laittaminen auttaa. Aivan ihanaa on se yhteisöllisyys ja se, miten valmiita ihmiset ovat auttamaan.”
Tuki lämmittää
Kivistö sanoo, että puheenjohtajana tilanteen keskelle joutuminen on ollut shokki ja aiheuttanut paljon stressiä ja huolta.
“Kun asia tuli ilmi, niin kyllä yksi yö meni miltei täysin unettomana, ja on surettanut paljon. ITU ry on mulle tosi rakas ja tärkeä, ja olen halunnut huolehtia jäsenten ja muiden hallituslaisten hyvinvoinnista.”
Kivistö kehuu tapauksen tiimoilta herännyttä poikkitieteellistä solidaarisuutta. Hän kertoo, että toisen ainejärjestön hallitus on ollut heihin yhteydessä ja tarjonnut tapahtumatilojaan ilmaiseksi ITU:n käyttöön.
“He lupasivat auttaa meitä myös suunnittelemamme kannatushaalarimerkin tilaamisessa. Kaikki rakkaus sitä järjestöä kohtaan, aivan ihanaa että he auttaa.”
Toinen järjestö ei ollut vielä tehnyt asioista virallista päätöstä.
Myös esimerkiksi muut kasvatustieteellisen tiedekunnan ainejärjestöt ja niiden puheenjohtajistot ovat tukeneet itulaisia. Alumnit ja entiset puheenjohtajat ovat laittaneet Kivistölle viestiä ja tarjonneet apua. Tukea ovat antaneet myös Suomen opettajaksi
opiskelevien liitto (SOOL) ja Tampereen ylioppilaskunta Trey. Kivistön mukaan Trey antoi ohjeet esimerkiksi yhdistyksen ylimääräisen kokouksen järjestämiseen ja SOOL tarjosi apua jäsenistölle viestintään.
ITU ry:llä oli juuri järjestäytymiskokous, jossa jaettiin hallitustoimijoille pestit.
“Hekin ovat olleet tosi valmiita ideoimaan ja keksimään keinoja varainkeruuseen. Järjestäytymiskokouksessa ideoita vain tulvi.”
Poliisi kehottaa luomaan esteitä tilinkäyttöön
Rikoskomisario Antti Uusipaikka sanoo, että juuri ainejärjestöön liittyvää vastaavaa kavallustapausta hänelle ei tule mieleen. Esimerkiksi kouluryhmien tai urheiluseurojen tilien epäiltyjä kavalluksia poliisille kuitenkin tulee säännöllisen epäsäännöllisesti.
Uusipaikka kommentoi yleisellä tasolla, että järjestöjen tilien käytölle kannattaisi olla jonkinlaisia esteitä.
”Esimerkiksi kahdella tai useammalla ihmisellä olisi ainakin tarkastusoikeus tilille, vaikka suoraa tilinkäyttöoikeutta ei olisi. Se toisi estettä sille, ettei tulisi liian suuri houkutus.”
Uusipaikka ei ota kantaa ITU ry:n tapaukseen, mutta kommentoi, että ihmisillä on erilaisia tarpeita rahalle. Peliongelma, päihdeongelma tai muuten taloudellista harkintakyvyn puutetta.
”Pienellä varmistuksella voisi estää sellaisen, ja siihen pystyisi nopeimmin myös puuttumaan.”
Yliopisto lopetti ePress-palvelun tilauksen
Digitaalisia lehtiä tarjoavasta palvelusta luopuminen tuli monille opettajille yllätyksenä.
TAMPEREEN YLIOPISTON kirjasto ei jatkanut digitaalisen sanoma- ja aikakauslehtipalvelu ePressin tilausta vuoden 2025 päätyttyä. Palvelun kautta opiskelijat pääsivät lukemaan ilmaiseksi esimerkiksi Aamulehteä, Helsingin Sanomia ja monia muita lehtiä.
Yliopiston kirjaston Avoin julkaiseminen ja tietoarkistot -tiimin palvelupäällikkö Teemu Makkonen kertoo, että tilauksesta luovuttiin ensisijaisesti merkittävän ja ennakoimattoman hinnannousun vuoksi. Palvelussa oli Makkosen mukaan myös muita haasteita, kuten se, että lehtiä pystyi lukemaan vain yliopiston tiloissa ja yhtäaikaisten käyttäjien määrä oli rajattu.
Makkonen toteaa myös, ettei lehtipalvelun tarjoaminen ole yliopiston kirjaston ydintehtävä.
“Yliopistokirjaston aineistohankinnan painopiste on tieteellisissä aineistoissa, joten sanomalehtipalvelu ei ole meidän toimintaympäristössämme kirjastoaineistojen ydintä.”
Korvaavaa palvelua ePressille ei Makkosen mukaan ole ainakaan tällä hetkellä saatavilla, mutta markkinoi-
ta seurataan aktiivisesti. Tilauksesta vapautuneella hankintamäärärahalla katetaan muun aineiston hinnannousua ja hankitaan kurssikirjoja.
Journalistiikan yliopistonlehtori Katja Lehtisaari sanoo, että ePressin tilauksen loppuminen tuli yllätyksenä hänelle ja muille opettajille, joiden kanssa hän on puhunut aiheesta. Lehtisaaren mukaan ePressiä on käytetty opetuksessa jonkin verran, osittain siksi, ettei muuta vastaavanlaista palvelua ole ollut käytettävissä yliopistolla.
Lehtisaari toteaa, että palvelun käyttöä on vähentänyt se, että palvelu ei ole ongelmaton.
“Haasteena on ollut se, että se tarjoaa aineistot pdf-muodossa, mikä on vähentänyt ePressin käyttökelpoisuutta.”
Myös muista palveluista luovuttiin
Epress ei ollut ainoa palvelu, jonka sopimus yliopiston kanssa päättyi vuodenvaihteeseen. Katja Lehtisaari nostaa esiin Integrum Profi -palvelun, jonka kautta on ollut saatavilla venä-
jänkielisiä medialähteitä.
“Sitä on käytetty niin tutkimuksessa kuin opetuksessa, etenkin venäjän opintosuunnassa, ja tämänkin palvelun käytön loppuminen tuo haasteita opetukseen ja tutkimukseen.”
Lehtisaarella on selkeä toive siitä, millaiselle mediapalvelulle olisi tarvetta opetuksessa.
“Jokin palvelu, jossa olisi pääsy eri julkaisujen aineistoihin, mielellään myös verkkolehtien arkistoihin, ja jossa olisi hyvät hakutoiminnot ja mahdollisuus aineiston tallennukseen, olisi edelleen tarpeen opetuksessa.”
Tampereen yliopiston lisäksi myös Pirkanmaan kirjastot ovat luopuneet ePress-palvelusta viime vuoden lopussa.
Yliopiston kirjaston toimipisteissä on painettuina luettavissa Aamulehteä, Helsingin Sanomia ja joitakin aikakauslehtiä. Painettujen lehtien valikoimaa voidaan täydentää toiveiden perusteella. Kotimaisia aikakauslehtiä voi lukea myös ilmaisella E-kirjasto -sovelluksella.
ALIINA RUUTTUNEN
GALLUP: MISTÄ LUET UUTISIA?
En oikeastaan lue uutisia kovinkaan paljoa. Pysyin asioista perillä useimmiten Tiktokin kautta.
Nea Hellsten englanti, 3. vuosi
Luen uutisia aika monesta paikasta, esimerkiksi X:stä, Ilta-Sanomista, Yleltä ja Helsingin Sanomista. Tykkään pysyä asioiden tasalla läpi päivän.
Selailen Hesaria puhelimelta päivittäin.
Tito Vilenius konetekniikka, 6. vuosi
Kimmo Korhonen politiikan tutkimus, 3. vuosi
Uutisia luen useimmin Yleltä. Joka päivä uutisia ei tule luettua, yleensä sellainen pari kertaa viikossa.
Oona Hintikka englanti, 3. vuosi
Eniten luen Helsingin Sanomia. Uutisia luen oikeastaan koko ajan.
Anni Hasu politiikan tutkimus, 3. vuosi
Opiskelijaedustajat esittivät vastaehdotuksen
Kielikeskukseen kaavailtuihin muutoksiin
Kielikeskuksen tarjontaan esitettyjen muutosten käsittely etenee. Ehdotukset ovat herättäneet eripuraa koulutusneuvostossa. Opiskelijaedustajat kokevat, että kielivalikoiman kaventaminen sotii yliopiston kansainvälisyysstrategiaa vastaan.
KIELIKESKUKSEN opetussuunnitelmaan esitettyjä leikkauksia käsiteltiin koulutusneuvoston kokouksessa tammikuussa. Kielikeskuksen valikoimasta suunnitellaan vuosien 2027–2030 opetussuunnitelmassa karsittavan japanin, kiinan, korean, portugalin, italian ja latinan opetus. Muutoksen jälkeen Kielikeskuksen kielitarjonta supistuisi nykyisestä 13 kielestä vain seitsemään. Jäljelle jää-
mässä olisivat saksa, ranska, espanja, venäjä, englanti, ruotsi, ja suomi toisena kielenä. Ehdotukseen sisältyy myös päätös venäjän kielen opintojen laajuuden supistamisesta aiemmasta kuudesta opintojaksosta vain neljään. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei venäjää olisi ehdotuksen läpi mennessä enää mahdollista valita pakolliseksi tutkintoon kuuluvaksi vieraaksi kieleksi.
Kokouksessa paikalla olleet opiskelijaedustajat esittivät vastaehdotuksen japanin kielen säilyttämisestä kielivalikoimassa nykyisessä neljän kurssin laajuudessaan. Vastaehdotus hävisi äänestyksen. Opiskelijaedustajat ovat kuitenkin jättäneet kokouksessa pöytäkirjaan eriävän mielipiteen ehdotuksesta.
Kielikeskuksen johtaja Taina Juurakko-Paavola ei vielä osaa sa-
Milo
Kiviranta
Teksti ja kuvat: Milo Kiviranta
noa, onko eriävällä mielipiteellä käytännön vaikutuksia asian käsittelyn etenemiseen.
“Tällaista tilannetta ei aikaisemmin ole ollut. Alkuperäinen ehdotus kuitenkin hyväksyttiin kokouksessa sellaisenaan, joten se etenee konsistorin käsittelyyn”, Juurakko-Paavola kertoo.
Konsistori tekee lopullisen päätöksen asiasta maaliskuussa.
Koulutusneuvoston kokouksessa opiskelijaedustajana paikalla ollut Ville Porkka kertoo, että vastaehdotuksen tavoitteena oli jonkinlaisen kompromissin syntyminen.
“Me opiskelijaedustajat emme ylipäätään pidä kielivalikoiman kaventumista hyvänä asiana. Olisi kuitenkin aika epärealistista ehdottaa, että mitään ei muutettaisi. Ajattelimme, että jokin Aasian kieli olisi hyvä yrittää säilyttää, sillä ehdotus hankaloittaa todella paljon kansainvälistymistä kyseiseen maanosaan. Japani on myös tilastollisesti ollut sekä vaihtokohteena että kurssivalikoimassa hyvin suosittu”, Porkka perustelee.
Prioriteettina tutkinnon edellyttämät kurssit
Ehdotusta on perusteltu resurssisyillä, mutta budjettileikkauksista asiassa ei kuitenkaan ole kyse. Kielikeskuksen vuosittainen budjetti on tähänastisella 2020-luvulla pysynyt euromääräisesti melko tasaisena, noin 4,3 miljoonan euron paikkeilla.
Juurakko-Paavola selventää, että asiassa on kyse saatavilla olevien resurssien jakoon liittyvistä kysymyksistä.
“Kielikeskuksen rahoitusta ei ole leikattu, mutta se ei myöskään ole lisääntynyt. Oppilasmäärät taas ovat kasvussa. Se tarkoittaa, että on priorisoitava tutkintoihin pakollisina kuuluvia kieliopintoja. Resursseja tarvitaan siis erityisesti akateemiseen kirjoittamiseen ja suomi toisena kielenä -opetukseen”, Juurakko-Paavola sanoo.
“Tähän liittyy myös koko yliopis-
Kielikeskuksen sivuilla tarjottiin vielä 21.1. useita todennäköisesti lopetettavia kieliopintoja. (kuvankaappaus kielikeskuksen sivuilta)
toa koskeva yhteinen linjaus, että on pyrittävä edistämään opiskelijoiden tavoiteajassa valmistumista.”
Opetustarjontaan vaikuttavat myös uudessa ulkomaalaislaissa muuttuneet pysyvän oleskeluluvan saamisen kriteerit. Jatkossa pysyvää oleskelulupaa hakeva korkeakouluopiskelija voi osoittaa kielitaitonsa 15 opintopisteen laajuisilla suomen tai ruotsin kielen opinnoilla. Tällä hetkellä Tampereen yliopiston kansainvälisiin tutkinto-ohjelmiin kuuluu pakollisia suomen kielen opintoja kolmen opintopisteen edestä. Suomen kielen opintoja on siis mahdollistettava kansainvälisille opiskelijoille jatkossa huomattavasti enemmän.
Kielikeskus on ilmoittanut, ettei muutoksilla tule olemaan henkilöstövaikutuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että henkilöstön määrä pysyy samana. Karsittavien kielten opetuksesta vastanneet opettajat ovat pää-
sääntöisesti työskennelleet yliopistolle määräaikaisilla työsopimuksilla. “Nykyisellä henkilöstömäärällä on pärjättävä, joten resursseja on ohjattava uudelleen. Jos jostakin kielestä vapautuu tehtävä, sitä ei välttämättä täytetä saman kielen opettajalla, vaan katsotaan missä resursseja tarvitaan eniten”, Juurakko-Paavola selventää.
Vaihtoon lähtijöiden tuen mahdollisuutta selvitetään
Jo keväällä 2024 uutisoitiin muun muassa suurta suosiota nauttineiden japanin kielen opintojen jäädyttämisestä seuraavalle lukuvuodelle. Toteutuneiden kurssien näkökulmasta Kielikeskuksen tarjonta onkin käytännössä jo tuolloin kutistunut kolmestatoista kahdeksaan kieleen – japanin lisäksi myös kiinan, korean, portugalin ja italian opetuksessa on
ollut pidempiä taukoja. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta puolestaan tiedotti hiljattain ottaneensa vuodesta 2026 eteenpäin vastuulleen Tampereen yliopiston latinan kielen opetuksen. Latinaa voi siis jatkossakin opiskella, muttei totutusti Kielikeskuksen kautta, vaan osana historian kurssitarjontaa.
Kielikeskuksen opetussuunnitelman kielivalikoima ei siis aina ole vastannut yksiselitteisesti sitä, mistä kielistä on tarjolla kursseja opiskelijan valittavaksi. Juurakko-Paavolan mukaan ehdotetut muutokset myös johdonmukaistaisivat opetustarjontaa.
“Suunnittelun on oltava pitkäjänteistä. Emme jatkossa halua toimia niin, että opetussuunnitelmasta löytyy jotain, mikä pystytäänkin toteuttamaan vain kerran kolmen vuoden aikana. Opiskelijoidenkin kannalta on parempi ratkaisu, että valittavissa on sellaisia kieliä, joista tarjotaan opetusta jokaisena lukuvuonna”, Juurakko-Paavola sanoo.
Opetussuunnitelmaan sisältyvän muutoksen kohdalla kyse olisi siis aikaisempaa pysyvämmistä ratkaisuista. Linjaus kielten karsimisesta kokonaiseksi opetussuunnitelmakaudeksi tarkoittaisi sitä, ettei viiden karsittavaksi ehdotetun kielen opiskeleminen Kielikeskuksella olisi välttämättä vuonna 2027 aloittavalle opiskelijalle kandiopintojen aikana lainkaan mahdollista.
Tämä on herättänyt huolta esimerkiksi vaihtoon lähtemistä harkitsevien puolesta. Juurakko-Paavola kertoo, että Kielikeskus selvittää myös mahdollisuuksia avittaa opiskelijoiden kieliopintoja sen oman tarjonnan ulkopuolella.
“Emme tahdo estää kenenkään suunniteltua vaihtoon lähtöä. Esimerkiksi japaniahan on mahdollista opiskella kesäyliopistossa, missä se on maksullista. Tahdomme selvitellä, voisiko yliopiston tulevaisuudessa olla mahdollista esimerkiksi kustan-
Tampereen ylioppilaskunta Trey moitti esitystä ja viestintää sen ympärillä virallisessa lausunnossaan joulukuussa. Lausunnossa ylioppilaskunta esittää kritiikkiä Kielikeskuksen toiminnan kehystämisestä “arvovalinnaksi resurssien kasvattamisen tai kieliopetuksen määrän vähentämisen välille.” Tällaisen viestinnän katsotaan lausunnossa sivuuttavan keskustelun kielitaidon arvosta ja hyödyistä opiskelijoille ja yliopistolle.
Kaavaillut muutokset herättävät ylioppilaskunnassa huolta myös opiskelijoiden yleisen kielitaidon tason laskusta sekä kansainvälistymisen ja kansainvälisen tutkimusyhteistyön mahdollisuuksien heikkenemisestä. Esille nostetaan myös epäilys ehdotuksen yhteensopivuudesta yliopiston
kansainvälisyysstrategian kanssa.
Huolenaiheisiin yhtyy myös koulutusneuvoston opiskelijaedustaja Ville Porkka.
“Me opiskelijaedustajat koemme, että kielivalikoiman kaventaminen sotii kansainvälisyysstrategiaa vastaan. Meitä huolestuttaa esimerkiksi ehdotuksen vaikutus vaihtoon lähtemisen mahdollisuuksiin sekä opiskelijoiden yleissivistykseen ja kansainvälisissä työtehtävissä toimimiseen”, Porkka sanoo.
Opiskelijoiden mahdollisuus vaikuttaa asian käsittelyn etenemiseen on rajallinen. Porkka kokee asian tiimoilta organisoitumisen silti olennaiseksi.
“Olemme opiskelijajärjestöjen voimin valmistelemassa Treyn kannan tueksi omaa kannanottoa, johon keräämme allekirjoituksia. Konsistorin käsittelyyn se ei välttämättä vaikuta, samoin kuin kokouksessa jätetty eriävä mielipide. Haluamme kuitenkin, että opiskelijoiden kanta tulee tämän asian käsittelyssä hyvin selväksi.”
Teksti: Salla Toiviainen
Kuva: Milo Kiviranta
Unelmointi on radikaalia, etenkin nyt
Miksi kukaan nuori aikui nen ei enää unelmoi?
Olemmeko epäonnistu neet sukupolvena, jonka kuuluisi olla energinen, toiveikas ja val mis taistelemaan paremman maailman puolesta?
Unelmat ja haaveet tuntuvat jääneen toissijaisiksi ajassa, jota hallitsee kysymys riittävän toimeentulon turvaamisesta sekä huoli työpaikan saamisesta tai sen säilyttämises tä. En itsekään muista, milloin vii meksi olisin keskustellut kenenkään kanssa unelmista tai haaveista. Ja se on surullista.
Tuntuukin siltä, että nykyhetken tärkein taito on jatkuva sopeutuminen. Sopeutumisen paras ystävä taas on varautuminen: tulevaisuuteen on suhtauduttava ennen kaikkea riskinä, jonka seurauksia tulee minimoida. Monelle kohtuullinen elämä onkin tällä hetkellä ensisijainen tavoite. Se on seurausta leikkauspolitiikasta, joka kaventaa sitä, mitä uskalletaan edes pitää mahdollisena.
POLITIIKKATOIMET
kohdistuvat yhteen ydinryhmään, jonka varaan Suomen tulevaisuus lasketaan. Kun hallitus leikkaa koulutuksesta ja opiskelijoiden toimeentulosta, se leikkaa samalla juuri siitä joukosta, jonka odotetaan olevan työkykyinen, motivoitunut ja uskaltava. Luulisi, että juuri nyt tarvittaisiin elämänsä ja työnsä mielekkäiksi kokevia ihmisiä, joilla on mahdollisuus levätä, harras-
KOLUMNI
taa ja halutessaan esimerkiksi perustaa perhe. Tätä tilannetta ei synny, mikäli opiskelijat ja opiskelemaan hakeutuvat pyrkivät ensisijaisesti tekemään vain ”järkeviä päätöksiä” ja optimoimaan kaikki mahdolliset valintansa.
On valtavan lamaannuttavaa elää maailmassa, jossa tietynlainen tulevaisuus esitetään väistämättömänä, ja ihmisen tehtäväksi jää vain reagoida siihen, mitä kriisit ja päätökset milloinkin aiheuttavat. Siksi unelmointi ei ole naiivia vaan radikaalia. Se haastaa maailman, joka kohtelee tulevaisuutta hallittavana riskinä ja tunnistaa, että tärkeitä ovat myös toiveet, vaatimukset ja uskallus kuvitella toisin.
Kirjoittaja on politiikan tutkimuksen opiskelija, joka haluaisi jälleen unelmoida.
KUN HALLITUS LEIKKAA KOULUTUKSESTA JA OPISKELIJOIDEN
TOIMEENTULOSTA, SE LEIKKAA SAMALLA JUURI SIITÄ
JOUKOSTA,
JONKA ODOTETAAN OLEVAN TYÖKYKYINEN, MOTIVOITUNUT JA USKALTAVA.
Teksti: Ida Korolainen
Kuvat: Joel Peltonen
Eri luokkaa
Keskiluokkanormista poikkeava tausta voi tehdä
yliopistomaailmaan solahtamisesta hankalaa.
Lastenkodissa kasvanut maisteriopiskelija Noora Ikonen muistuttaa, että yliopistossa tarvitaan monenlaisten ihmisten ajatuksia.
Koulutuksen periytyminen Suomessa on fakta, josta ei pääse mihinkään. Vuonna 2024 julkaistun OECD-raportin mukaan korkeakoulututkinto on Suomessa 60 prosentilla niistä
25–64-vuotiaista, joiden vähintään toisella vanhemmalla on korkeakoulutus. Mikäli korkeakoulutaustaa perheessä ei ole, luku tippuu 30 prosenttiin.
Jos omassa sosiaalisessa ympäristössä korkeakouluttautuminen ei ole ollut normi, voi opintojen alkaessa törmätä yhteiskuntaluokkien välisiin kulttuurieroihin.
”Kyllä yliopisto on todella keskiluokkainen ympäristö. Tänne tuleminen oli iso kulttuurishokki”, sanoo Tampereen yliopistossa sosiaalipolitiikkaa opiskeleva Noora Ikonen Hän on äitinsä puolelta ensimmäinen
ylioppilas ja koko sukunsa ensimmäinen yliopisto-opiskelija.
Espoossa kasvanut Ikonen aloitti yliopisto-opintonsa vuonna 2019 asuttuaan ensin pari vuotta maalla ja saatuaan ensimmäisen lapsensa. Nyt hän kirjoittaa graduaan lastensuojelulain toteuttamisesta lastensuojelun laitoshuollossa. Aihe on omakohtainen: Ikonen asui itse kahdeksan vuotta lastenkodissa.
”Lastensuojelutaustastahan tullaan todella vähän korkeakouluun. Itselleni opiskelu on ollut pakokeino, ja minua oli kuitenkin kannustettu lukemiseen ja kouluttautumiseen. Se
oli kriittinen ero, sillä tunnen myös monta ihmistä, joille on lapsesta asti sanottu, ettei teistä ole mihinkään”, Ikonen sanoo.
Luokkien liminaalissa
Luokka ei ole ainoastaan tilastoja tai koulutus- ja tuloeroja. Luokassa on kyse kulttuurista, kielestä ja tavoista elää. Työläistaustasta yliopistoon tulleita naisia tutkinut sosiologi Mari Käyhkö on kirjoittanut tutkimusartikkelissaan, miten poikkeava luokkatausta akateemisessa maailmassa voi aiheuttaa tunteen “liminaalisuudesta” eli kahden erilaisen maailman välissä elämisestä. Työläistaustainen on yliopistossa vähemmistöasemassa ja samaan aikaan eriytyy myös kotimaailmastaan.
Myös Noora Ikonen tunnistaa il-
miön ja kertoo, että paljon kavereita on jäänyt matkasta kouluttautumisen myötä. Jotkut vanhat tutut ovat esimerkiksi sanoneet suoraan, että Ikonen puhuu liian akateemisesti.
”Kerran ajauduin isän kanssa riitaan, kun puhuin segregaatiosta. Tuollainen käsitteistö voi tuntua tärkeilevältä. Yliopistossa olen taas ollut aina eri tavalla liikaa. Täällä kulttuuriin ei kuulu suorapuheisuus, vaan ennemmin hiljaisuus ja kohteliaisuus. Oma ulosantini on joskus tulkittu esimerkiksi vihaiseksi.”
Ikonen ei kuitenkaan samaista itseään työväenluokkaan. Omaa sosiaalista taustaa ovat määrittäneet ennemmin työttömyys, päihdeongelmat ja alakulttuurit. Isä istui vuosia vankilassa. Ensimmäiset luokkaerot Ikonen muistelee huomanneensa eskari-ikäisenä, kun kavereiden kodeissa
oli ehjät huonekalut, omat huoneet ja samanlaiset astiat. Toisten perheissä mistään ei tarvinnut luopua Linnanmäki-reissun vuoksi.
Kuplat puhki
Aina omista lähtökohdista puhuminen ei ole ollut yliopistoympäristössä Ikoselle helppoa. Häpeä kuitenkin lakkasi, kun hän päätyi tilanteeseen, jossa oli pakko avata suu.
”Olin tilaisuudessa, jossa eräs huono-osaisuustutkija puhui ’narkkareista’. Hän perusteli sanan käyttöä sillä, että hänen tutkimuskohteensa olivat käyttäneet sitä itsestään. Mietin että nyt riittää, ja kysyin, ymmärtääkö hän puhuvansa perheenjäsenistäni ja ystävistäni. Yhdellekään näistä ihmisistä tuollainen puhe ei olisi ookoo. Tuollaisissa tilanteissa taustastani
Noora Ikonen kuvattiin Pakkahuoneenaukion...
puhuminen on tarpeellista, jotta saa ihmiset pois kuplastaan ja ymmärtämään omaa asemaansa.”
Ikonen sanoo, että huono-osaisuuteen liittyy paljon sisäistettyä itseinhoa ja itsensä pienentämistä. Tutkijana pitäisi hänen mielestään olla varovainen, ettei toista arvotusta omassa puheessaan.
”Tutkija on kuitenkin valta-asemassa tutkittaviinsa nähden. Pitäisi olla herkkyyttä sille, millaista häpeää tutkimustilanteisiin voi liittyä, jos vaikka huumeidenkäyttäjänä tai asunnottomana päätyy keskusteluun arvostetun tutkijan kanssa.”
Yhteiskuntaluokkien hierarkia on syvällä myös kielessämme. Työväenluokkaa tutkinut Mari Käyhkö on kiinnittänyt huomiota siihen, miten arkiset puheet yksilöistä, jotka ”ponnistavat kouluttautumalla korkeam-
malle” ja ”kiipeävät tikapuita ylöspäin” ilmentävät oletusta siitä, että kouluttautumisen motiivina olisi aina halu paeta omaa taustaa ja tulla keskiluokkaisiksi.
Vaarallista politiikkaa
Tilastollisesti korkeakoulutus ei tuo mukanaan ainoastaan korkeampaa elintasoa, vaan myös paremman terveyden ja jopa lisää elinaikaa. Lisäksi korkeakouluissa verkostoidutaan toisten korkeakoulutettujen kanssa. Heinäkuussa 2025 Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, että myös lasten saamisesta on tullut luokkakysymys Suomessa. Perheellistyminen on yleisintä korkeakoulutetuilla ja hyvässä asemassa olevilla.
Samaan aikaan koulutuksesta kuitenkin leikataan. Suomen kehi-
tys poikkeaa muista OECD-maista, selviää Education at a Glance 2025 -raportista. Kun muissa jäsenmaissa koulutuksen rahoitus keskimäärin kasvoi vuosina 2015–2022, Suomessa sitä vähennettiin. Kokonaan työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten määrä on myös kasvanut, ja tässäkin Suomen kehitys on muita OECD-maita kielteisempää.
”On yhteiskuntarauhaa järkyttävää ajaa ihmisiä koko ajan yhä ahtaammalle. Nyt leikataan koulutuksen lisäksi lastensuojelusta, sosiaaliturvasta ja kolmannen sektorin ennaltaehkäisevästä työstä. Meillä on paljon työttömyyttä, huostaanottojen määrä nousee ja meillä on yhä vahvempia huumeita. On vaarallista, jos ihmisillä ei ole enää mitään menetettävää.”
...ja yliopiston Päätalon portaissa.
Maskit ja Ikonen kuvattiin sosiaalipolitiikan tiloissa Linna-rakennuksessa.
Kaikki tämä on Ikosen näkökulmasta luokkavihamielistä politiikkaa. Sosiaalisen liikkuvuuden kasvamista on turha päätösten myötä odottaa, hän sanoo.
Fake it till you make it
Jos yliopistomaailma tuntuu tuntemattomalta, sopeutuminen saattaa vaatia aikaa. Ikonen kannustaa armollisuuteen itseä kohtaan. Opintojen alkaessa voi tulla vastaan yllättävän paljon reflektoitavaa, jos sosiaaliset erot ovat kovin suuret.
”Täällä voi huomata jääneensä paitsi asioista, jotka ovat muille normaaleja. Tuollaisten asioiden käsittely voi olla kipeää ja viedä resursseja.”
Ikonen on opintojen myötä löytänyt ystäviä erilaisista taustoista. Osalla on hyvinkin samankaltaiset lähtökohdat, toisilla ei. Suurimmalle osalle muiden taustalla ei ole väliä, eivätkä ihmiset ole tuomitsemassa, Ikonen muistuttaa.
”Jos et osaa puhua niillä termeillä, mitä täällä käytetään, puhu omillasi. Ei tarvitse olla niin tärkeänä.”
Ikoselle ryhmätyöt olivat tärkeä väylä kasvattaa luottamusta ja löytää samaistumispintaa muihin. Ryhmätöissä oli pakko opetella irti yli-itsenäisyydestä.
”Keskiluokkaista kulttuuriahan voi halutessaan opetella niin kuin mitä tahansa taitoa. Minusta on mielenkiintoista opetella uusia tapoja. Fake it till you make it”, Ikonen sanoo pilke silmäkulmassa.
Ikoselle omista kokemuksista on ollut myös ammatillista ammennettavaa. Yhteiskunta-alalla kokemukset luokasta, päihdeongelmista ja lastensuojelusta jäsentyvät teoreettisesti ja osallisuustutkimuksesta tulee syvempää, kun aiheet koskettavat henkilökohtaisesti. Sen sanottuaan Ikonen lainaa rap-artisti Julma Henriä:
”Voi sanoo että asian tuntee / ku luit siitä kirjat / ja tiiät milt se tuntuu.”•
TAUSTA VAIKUTTAA VALINTOIHIN
Suomessa korkeakoulutus on järjestetty niin sanotulla duaalimallilla, eli se jakautuu ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
Perheen koulutustaso vaikuttaa tutkitusti siihen, valitseeko korkeakouluun hakeva mieluummin ammattikorkeakoulun vai yliopiston. Perhetaustojen erot näkyvät koulutuspoluissa silloinkin, kun lasten osaamistaso on sama.
Sosiologian erikoistutkija Laura Heiskalan joulukuussa 2024 valmistuneesta väitöstutkimuksesta selviää, että kouluissa hyvin pärjäävät lapset hakevat todennäköisemmin yliopistoon, jos perhetausta on korkeakouluttautunutta, ja ammattikorkeakouluun, mikäli perheessä ei ole korkeakoulutusta. Ammattikorkeakoulut siis ikään kuin houkuttelevat matalammin koulutettujen perheiden hyvin pärjäävät lapset pois yliopistoista. Myöskään hylätyksi tuleminen yliopistoihin hakiessa ei Heiskalan tutkimuksen mukaan hidasta korkeakoulutetuista perheistä tulevia yhtä paljon – he hakevat useammin uudelleen.
Aukusti Palosaari
Kuvitus:
Joel Peltonen
Opiskelijoiden kesätuen leikkaus iskee liikkuvuuteen
Tuleva kesä on ensimmäinen, jolloin opiskelijat jäävät ilman asumistukea kesäkuukausilta. Uudistus muuttaa opiskelijoiden laskelmia siitä, mihin kaupunkiin työharjoittelun perässä kannattaa lähteä.
Suomalaisen opiskelijan taloudellinen todellisuus on muuttunut. Viime elokuussa voimaan tullut uudistus siirsi opiskelijat yleisen asumistuen piiristä takaisin opintotuen asumislisään. Tuleva kesä on ensimmäinen testi sille, miten uudistus vaikuttaa opiskelijoiden oman alan harjoitteluihin ja työvoiman liikkuvuuteen.
Kun opiskelijat saivat yleistä asumistukea, tuki rullasi taustalla läpi vuoden tuloista riippuen. Nykyinen asumislisä on sidottu opintotukikuukausiin. Koska harvat suorittavat kesällä opintoja, tuki katkeaa monelta kesäkuukausien ajaksi kokonaan. Tämä nostaa uuden kynnyksen aloilla, joilla työharjoittelut vaativat muuttoa toiselle paikkakunnalle.
Tampereen ylioppilaskunta Treyn sosiaalipoliittinen asiantuntija Ilona Taubert näkee muutoksessa riskit valmistumisen hidastumisesta
ja osaamisen kapenemisesta.
“Jos ei ole rahaa lähteä suorittamaan harjoittelua muualle, näkyy vaikutus valmistumisessa.”
Hän arvioi, että opiskelijoille jää kaksi vaihtoehtoa: ottaa enemmän opintolainaa tai tehdä enemmän töitä.
“Jos opiskelija joutuu ottamaan enemmän työtunteja, niin jostain ne tunnit on pakko ottaa, ja opiskelijankin on pakko nukkua", Taubert sanoo.
1800 euron palkka hupenee kuluihin
Uusi tilanne koskettaa esimerkiksi lääketieteen opiskelijoita, joille opintoihin kuuluu paljon pakollisia harjoitteluja, jotka usein suoritetaan opintojen loma-aikoina.
Tampereen lääketieteen kandidaattiseuran (TLK) puheenjohtaja Marjut Kettunen korostaa, ettei kyse
ole lääketieteen opiskelijoiden kohdalla varsinaisesta toimeentulokriisistä, vaan työn taloudellisen kannattavuuden heikkenemisestä.
Kolmannen vuoden lääketieteen opiskelija saa kesällä tyypillisesti noin 1800 euron harjoittelupalkan. Se on opiskelijalle kohtuullinen summa, mutta kahden asunnon loukussa laskelma muuttuu.
”Siitä ei jää oikein mitään käteen, kun maksaa kaksi vuokraa ja elämisen kulut uudella paikkakunnalla”, Kettunen sanoo.
Hänen mukaansa asunnon alivuokraaminen ei ole erityisen yleistä.
Kun asumistuki puuttuu, opiskelija joutuu pohtimaan, onko 3–4 viikon harjoittelu muualla taloudellisesti järkevää, vai olisiko helpompaa ottaa töitä oman alan ulkopuolelta kotikaupungista.
Hyvinvointialueiden talousvaikeudet ja opiskelijoiden sisäänottomää-
Teksti
rien kasvu ovat vaikuttaneet harjoittelupaikkojen määrään.
“Toissa vuonna jokaiselle halukkaalle riitti harjoittelupaikka Tampereelta, mutta tänä vuonna tilanne meni huonompaan suuntaan”, Kettunen kertoo.
Osa lääketieteen opiskelijoista jäi ilman yliopiston järjestämää paikkaa. Harjoittelut on kuitenkin pakko suorittaa. Käytännössä harjoittelu täytyy suorittaa loma-aikana.
Tyypillisiä kohteita ovat keskussairaalakaupungit: Seinäjoki, Jyväskylä, Lahti ja Lappeenranta. Asuminen järjestyy usein kavereiden sohvilla, kimppakämpissä tai menemällä omalle kotipaikkakunnalle.
Ongelma säteilee myös yliopistokaupunkien ulkopuolelle. Kunnat ja hyvinvointialueet, jotka kilpailevat kesätyöntekijöistä, saattavat joutua uuden tilanteen eteen.
“Kunnat, joilla ei ole erityisesti ve-
tovoimaa muuten kuin hyvällä työpaikkamaineella, siis kaupungit jotka tarvitsisivat kesätyöntekijöitä, kärsivät merkittävästi”, Kettunen sanoo.
Erityisesti pienemmät kunnat ovat vaarassa jäädä ilman hakijoita.
“Ihmiset joutuvat tekemään valintoja sen mukaan, mihin rahat riittävät.”
Toimeentulotuki on jäykkä turvaverkko
Vaikka taloudellisesti tiukimmilla olevilla on mahdollisuus hakea toimeentulotukea, se on harvoin toimiva ratkaisu työssäkäyvälle harjoittelijalle. Kela laskee tuloksi myös nostamattomat opintolainat, mikä pakottaa opiskelijat velkaantumaan ennen muiden tukien saamista.
Maahanmuuttoviranomaisten linjaus siitä, että Suomeen saapuvan vaihto-opiskelijan on tultava toimeen 800 eurolla kuukaudessa, antaa os-
viittaa siitä, paljonko rahaa elämiseen tarvitsee. Jos opiskelijan palkasta suurin osa menee kahden asunnon vuokriin, jäädään tästä summasta helposti jälkeen.
Tukimuutoksen seuraukset voivat näkyä tarkemmin vasta vuonna 2027.
“Monet tämän kesän sopimukset on lyöty lukkoon jo kuukausia sitten”, Marjut Kettunen arvioi.
Hän uskoo, että ensi syksynä monet opiskelijat laskevat tarkemmin, onko maakuntaan lähteminen enää vaivan arvoista.
Treyn Ilona Taubert kehottaa opiskelijoita hakemaan apua riittävän aikaisin, jos kesän asumiskuviot ja niiden maksaminen stressaavat.
“Kannattaa olla Kelan yhteyksissä ja hakea tukea ajoissa.”
Teksti: Aukusti Palosaari
Kuva: Milo Kiviranta
Kuvitus: Joel Peltonen
KOMMENTTI: VASTAUS
MAAKUNTIEN
LASKEMASSA SENTTEJÄ
Viime kesänä halusin kipeästi oman alan töitä. Ensimmäisen vuoden toimittajaopiskelijana
Aamulehden kesätöistä oli turha haaveilla, koska kilpailu on kovaa ja kokemusta vähän. Niinpä hain maakuntiin.
Muutama puhelu ja napakka työhakemus toivat paikan Ilkka-Pohjalaisesta. Saavuin Seinäjoelle muuttoautolla päivä ennen ensimmäistä työpäivää. En tiennyt kaupungista ketään tai mitään. Se oli parasta, mitä olisin voinut tehdä: kesä meni lentäen, ja opin enemmän kuin koko ensimmäisen vuoden opinnoissa. Tutustuin uusiin ihmisiin ja näin, miltä toimittajan työ oikeasti näyttää. Ei enää pelkkää teoriaa luentosalissa.
Mutta. Jouduin maksamaan kahta vuokraa, koska Tampereen asuntoani ei voinut laittaa alivuokralle. Seinäjoella maksoin solusta, jossa majoituin ystäväni kanssa. Asunto huokui 1990-luvun karua estetiikkaa muovimattoineen ja kulahtaneine kalusteineen. Kämppä sijaitsi Seinäjoen tuetun asumisen alueella, mutta silti reilusti yli puolet palkasta paloi asumiskustannuksiin. Onneksi asumistuki auttoi, ja pystyin keskittymään työhön enkä stressannut vuokrasta. Tuki kuittasi tarpeeksi suuren osan Tampereen asunnosta.
Joulun välipäivinä tuurausvuoroja tehdessäni pohdin seuraavan kesän suunnitelmia. Edellinen kesä oli mukava, mutta taloudellisesti melko mitätön. Nyt Kela ei maksa enää asumistukea kesäkuukausilta, joten rahaa jäisi omaan käteen vielä vähemmän. Ensimmäinen ajatukseni oli, kannattaako lähteä?
KESÄTYÖ MUUTTUU nopeasti tienaamisesta pelkäksi hyväntekeväisyydeksi, kun palkkaa ei jää syksylle. Kesätyöt muuttuvat säästötalkoiksi, joissa pitää jättää rahaa
sukanvarteen ja toivoa, että asuminen järjestyy halvalla. Ja entä he, joiden harjoittelu on palkatonta tai he, joiden palkka on vielä toimittajankin tienestiä pienempi? Yhtälö sopivan asunnon ja maakunnan välillä käy nopeasti haastavaksi.
Kun oman alan työ ei ole taloudellisesti kannattavaa, voi opiskelukaupungin jäätelökioski kuulostaa houkuttelevammalta tienauskeinolta.
Yksittäisen ihmisen toimeentuloon liittyvä ongelma on ikävä, mutta vielä suurempi ongelma on rakenteissa. Maakunnat tarvitsevat opiskelijoita kesätöihin. Kunnanlääkärinkin pitäisi joskus saada lomailla, mikä vaatii yliopistokaupungeista saapuvia alan opiskelijoita. Kun opiskelijat eivät enää koe kannattavaksi lähteä, työvoima ei liiku.
Monelle harjoittelupaikasta tulee kesätyöpaikka, ja kesätyöpaikasta tulee valmistumisen jälkeinen työpaikka. Kun tämä ketju katkeaa, kaikki häviävät. Hallitus puhuu työvoiman liikkuvuudesta ja työn vastaanottamisen kannattavuudesta. Samaan aikaan se tekee päätöksen, joka nakertaa molempia.
En ole varma, lähtisinkö enää pois yliopistokaupungista muuten kuin pakon edessä. Seinäjoen kesä oli upea ja opin valtavasti. Se oli juuri sitä, mitä opiskelijan pitää saada tehdä: ottaa riskejä, kokeilla uutta ja kerätä kokemusta.
Nyt taloudellinen riski on ikävän suuri.
Jossakin pikkukunnan paikallislehdessä toimituspäällikkö miettii, mistä löytäisi kesätoimittajan joka osaisi haastatella, kirjoittaa ja ymmärtäisi journalismin perusidean. Vastaus istuu Tampereen yliopistolla ja laskeskelee, miten rahat riittävät.•
Mitä vittua?!
Miksi opiskelijaravintolat nostivat hintojaan?
Korkeakouluopiskelijoita odotti joululomalta palatessa kukkaroa järisyttävä jymy-yllätys. Kelan ateriatuen määrää kasvatettiin vuodenvaihteessa Valtioneuvoston päätöksellä, mikä nosti myös opiskelijalounaan hintaa. Ateriatuki kasvoi 2,55 eurosta 2,80 euroon, ja samalla opiskelijaruuan enimmäishinta kohosi kokonaisella 15 sentillä, siis 2,95 eurosta 3,10 euroon.
Tampereella peruslounaan hintaa ovat nostaneet muutoksen jälkeen 3,10 euroon kaikki opiskelijaravintolat, myös ylioppilaskunnan omistuksessa oleva Juvenes. Mistä hämäräperäisestä kulissien takana suhmuroinnista tässä oikein on kyse?
Miksi opiskelija-aterian hintaa päätettiin nostaa, Juveneksen toimitusjohtaja Bodil Ståhl?
Kelan päätöksen taustalla on Mara
ry:n selvitys siitä, paljonko ravintovaatimuksia vastaava ja kulut kattava opiskelija-ateria kustantaa. Selvityksen pohjalta opiskelijaruuan hintaa päädyttiin nostamaan yhteensä 40 senttiä, eli Kelan ateriatukea 25 senttiä ja aterian lopullista hintaa 15 senttiä. Juveneksella nostimme ateriaan hinnan tähän 3,10 euroon, niin kuin tekivät kilpailijatkin, jotta pystymme laajentamaan tarjontaamme.
Mistä opiskelijalounaan hinta koostuu?
Hinta koostuu pääosin raaka-aineja henkilökuntakustannuksista sekä muista kuluista. Siihen sisältyy sekä Kelan kustantama osuus että opiskelijan maksettavaksi jäävä osuus. Ruuan hintaan kuuluu ruokajuoma, salaatti-, leipä- ja maustepöydät sekä yksi useammasta lämminruokavaihtoehdosta, myös kasvis- tai vegaanivaihtoehto.
Mihin hinnannostosta saadut lisätuotot päätyvät?
Noin kaksi kolmasosaa menee raaka-aineostoihin. Osa menee myös henkilöstön palkkoihin, sillä matkailu- ja ravintola-alan työehtosopimuksessa on korotettu palkkoja. Hinnan nousu ei tosin kokonaan kata näitä palkankorotuksia.
Vaikuttiko Juveneksen opiskelijaomisteisuus päätökseen jollakin tapaa?
Kyllä vaikutti. Päätös siitä, että suurin osa tuotoista ohjataan raaka-aineostoihin, on suora linjaus omistajastrategiassa. Omistajamme ovat myös asiakkaitamme, joten hinnan korotuksen on näyttävä lautasella. Tavoitteena on monipuolistaa valikoimaa sekä tarjota enemmän opiskelijoiden toive- ja suosikkiruokia.
Teksti ja kuva: Milo Kiviranta
Pedon
kitaan
MARIA MATTILA YMMÄRTÄÄ MUUSIKOIDEN VASTARINNAN TEKOÄLYÄ KOHTAAN. HÄNEN MISSIONSA ON OPETELLA TUNTEMAAN VIHOLLINEN.
Teksti ja kuvat: Juuso Pikkarainen
“
MINÄ EN VOI ASETTUA VASTAAN, EN VOI
VOITTAA TAI KUKISTAA SITÄ. MUTTA USKON
SIIHEN, ETTÄ VOIN TEHDÄ SEN JOLLAIN
LAILLA VOIMATTOMAKSI.”
Räntäsateisena iltana matkalla kotiin päätin ottaa laiskuuttani riskin ja kuunnella Spotifyn viikon suositukset -listaa. Heti ensimmäisenä korviin rävähti rockabillyhenkinen biisi, joka oli yllättäen varsin hyvä.
Biisi kuulosti raikkaalta ja tässä ajassa tehdyltä: rockabillyn ja varhaisen rock and rollin perinteistä ja kliseistä tietoiselta, mutta ei niihin kangistuneelta. Sanoitukseen oli löydettävissä queer-henkinen luenta, rokkitempuilla leikiteltiin, mutta kappale tuntui silti tarpeeksi erilaiselta kaikkeen aikaisemmin kuulemaani verrattuna.
Biisi ei ollut ihmeellinen, mutta tuntui kokonaisuutena itsenäiseltä ja olemassaololtaan jotenkin perustellulta. Innostuin: kuka tämmöistä tekee?
Ryhdyin kaivelemaan tietoja artis-
tista ja levy-yhtiöstä, mutta kummastakaan ei löytynyt mitään. Epäilykseni alkoivat herätä. Mitä enemmän pohdin musiikkia, levynkansia ja artistin esittelytekstiä, sitä enemmän aloin vakuuttua siitä, että kyseessä on tekoälyllä tehtyä musiikkia. Yhtäkkiä kaikki oli selvää: levynkannet, biisit ja tekstit olivat selvää tauhkaa. Esittäjällä oli täysin keksitty ja geneerinen nimi eikä hänen olemassaolostaan ollut merkin merkkiä.
Tuli höynäytetty olo. Miten saatoin mennä tähän halpaan?
Peto nimeltä Suno
Lähden etsimään vastausta Onkiniemen Ateljeelta. Yhteisötaidetilan perustaja, kuvataitelija ja tamperelainen muusikko Maria Mattila on kutsunut minut leikkimään pedon kanssa. Sen
nimi on Suno.
“Olin nähnyt Instagramissa pari klippiä, missä tyypit oli tehneet ‘ihan valmiita biisejä’ Sunolla”, Mattila kertoo.
“Ajattelin, että ei tämä voi pitää paikkaansa, ja sitten tietenkin piti itse kokeilla.”
Ensin täytyy kaivaa kuvetta. Yleisölle kolmisen kuukautta sitten julkaistu tekoälymusiikkimalli on ehtinyt olla Mattilan käytössä juuri kuukauden päivät, ja laskutuskausi on päättynyt. Mattilan tili on miinuksella, joten ensin pitää päästä nollille ja sitten vielä siirtää rahaa Sunon kuukausimaksun verran.
“Laitat Visiirin maksamaan”, Mattila sanoo.
Sinun jäsenmaksusi, pedon kitaan. (Toim. huom. Visiiri ei maksanut kuukausimaksua.)
Maria Mattila on varsin yllättävä
henkilö Sunon käyttäjäksi. Hänen Mara Balls -nimellä sooloartistina ja Jukka ja Jytämimmit sekä Lover -yhtyeissä tekemänsä musiikki on analogista, vaihtoehtoista tai vähintäänkin retrohenkistä rokkia.
Mattila on perustanut Tampereelle useita diy-henkisiä yhteisötiloja. Hän toimii veistospuiston talkkarina asuntoa vastaan ja myy ikivanhan pakettiautonsa kyljestä mainostilaa levykaupalle laskujen maksamiseksi. Hän kertoo olevansa ylpeästi yrittäjä, tosin jyrkän systeeminvastaisessa hengessä.
Suno-peto tuli vastaan raskaan syksyn päätteeksi, kun Mattila sai hermoromahduksen ja jäi sairaslomalle. Hän kertoo taloudellisen ahdingon ja henkilökohtaisen elämän haasteiden johtaneen “oikosulkuun”.
“Sielullinen vikatila sai mut etsimään mitä tahansa ulospääsyä. Su-
KUKA?
Maria Mattila
s. 1983
Tamperelainen muusikko, kuvataiteilija ja kulttuuriaktivisti.
Perustanut yhteisötaidetila Onkiniemi Ateljeen 2020, kansankioski Romu & Randomin 2018 ja kulttuuritila Keltaisen Talon 2014.
Julkaissut 13 levyä, kasettia ja EP:tä ja pitänyt 23 taidenäyttelyä.
Palkittu Finnish Blues Awards -gaalassa vuoden tulokkaana 2018. Keltainen Talo sai Tampereen kaupungin vuoden kulttuuritekopalkinnon 2014.
nosta tuli mulle hetkellinen pakopaikka”, Mattila selittää.
Sen kanssa luomista voisi kokeilla omaehtoisemmin.
“Tekoäly ei ainakaan väsy mun pulputtaviin ideoihin, toisin kuin ihmiset”, Mattila nauraa.
Tähän hätään ohjelmasta olikin apua.
“Olin silloin aika lailla sekoamisen partaalla. Tilani oli niin tukala sillä hetkellä, että kun sukelsin tänne, uppouduin kellon ympäri”, Mattila sanoo.
Maailman paskin mainoskappale
Sunoa on helppo ja hauska käyttää. Ensin klikataan create, ja eteen lävähtää punainen äänitysnappi.
Päätämme tehdä kappaleen yhdessä: ensin Mattila hyräilee neljä tahtia,
sitten minä, ja sama uusiksi. Melodia on simppeli.
Sitten jumalainen luomistyö voi alkaa. Päätämme vaatia pedolta soul-biisiä: syötämme asiasanoiksi “groovy, percussive, motown, lofi”.
“Vittu, mä en… Joo. Tää on täysmysteeri”, Mattila mutisee.
Kuluu parikymmentä sekuntia, ja kone antaa kaksi ehdotusta kuunneltavaksi. Toinen kuulostaa ”maailman paskimmalta Citymarketin mainoskappaleelta”, ja toinen suurin piirtein samalta, mutta miesäänen scat-laulamana.
Mattilan hyräilemä melodia on kuitenkin säilynyt samanlaisena, ja mitä ihmeellisempää, minun viikonloppuna käheäksi rääytyllä äänelläni improvisoituun melodiaan on löytynyt oikeat nuotit.
”Lauluntekijänä biisintekoni alkaa siitä, että minulla on päässä jokin melodia tai riffi”, Mattila kuvaa.
“Minua kiinnosti nimenomaan se, voisiko tämä korvata sen, että ottaa kitaran käteen. En minä ollut etsi-
mässä mitään valmista biisiä, vaan sitä, osaako se vastata mun impulssiin”, Mattila kuvaa alkuperäistä kiinnostustaan.
Eikä tässäkään mistään oikeasta kappaleesta ole kysymys.
Mutta kohta on! Seuraava vaatimus on laulaja:
”Pyydetään että ’deep lushy female vocals’, ja annetaan tän koneen päättää, mistä se haluaa laulaa”, Mattila sanoo.
Peto ei ihan ymmärrä. Koitamme uudelleen. Ja uudelleen. Annamme sanoituksille aiheen: ”matches” ja ”love”. Valitsemme laulajan sukupuolen binäärisestä kytkimestä. Se tepsii.
Sanoitukset ovat jotakuinkin järkevät, kuten myös kappaleen sointikuva, mutta ei tällä kyllä vielä ketään huijattaisi. Mattilan riffi löytyy, ja ehkä minunkin: toisen säkeistön taustalla on torvifraseerauksia joissa tunnen sormenjälkeni, vaikkakin varsin etäisesti.
Onko tämä nyt sitten meidän tekemämme kappale? Mattilasta ei varsi-
naisesti, vaikka meidän panoksestamme se on syntynyt:
”Mutta että kuinka iso prosentti tästä on meitä?”
Ehdotan vielä toista koetta: mitä jos hyräilisimme jotain olemassa olevaa kappaletta ja yrittäisimme sitten tehdä sen uudestaan tekoälyllä? Vaikkapa Mara Ballsin Älä mee siihen taloon joka palaa?
Ei. Siihen Mattila vetää rajan. Sanoo, ettei uskalla.
Mattila sanoo, että pelko paljastaa asetelmasta paljon, mutta ei osaa tarkentaa täsmälleen mitä.
”Joku vaisto minussa suojelee, että en halua mennä sinne.”
Taloon, joka palaa.
Veren makua ja elinvoimaa
Meillä on hauskaa. Nauramme ja hymyilemme toisillemme ja ihmettelemme vekottimen tuotoksia. Silti tulee vähän likainen olo.
”Kyllä tän pitäis olla laitonta”, Mattila toteaa.
Hän ymmärtää kaltaistensa muu-
Mattilan bluetooth-kaiutin on rakennettu bensakanisterin sisään.
“
SE PAKOTTAA TEKEMÄÄN TAITEESTA
NIIN SIELUUN MENEVÄÄ, ETTÄ
TEKOÄLYN TUOTTAMA PASKA
KALPENEE SEN RINNALLA.”
sikoiden keskuudessa yleisen vastarinnan tekoälyä kohtaan, ja sen, etteivät hänen kollegansa halua ”liata sormiaan” tai rahoittaa Sunon kaltaisia yrityksiä.
”On tämä mustakin ihan todella epäilyttävää”, Mattila sanoo ja jatkaa:
”Mullahan on kaikki maailman syyt vihata AI-avusteista taidetta.”
Hän kertoo opiskelleensa lukion jälkeen graafiseksi suunnittelijaksi ja menettäneensä sitä kautta elantonsa jo kertaalleen teknologiselle kehitykselle.
”Nykyään kuka tahansa voi tehdä logot kännykällään samalla kun käy paskalla”, hän lataa.
Nyt muusikko-Mattilalle uhkaa käydä samoin. Hänen missionsa onkin nyt opetella tuntemaan vihollinen: löytää sen puutteet ja heikkou-
det ja toisaalta oman, inhimillisen tekemisen vahvuudet.
”Jos tämä auttaisi minua pääsemään kiinni siihen ydinmehuun, vaikka että mikä musiikissa oikeasti koskettaa”, hän pohtii.
”Esimerkiksi live-energia on täysin korvaamatonta. Se taika, mikä on siinä, että ihminen esittää elävää musiikkia ihmiselle”, Mattila sanoo.
Tekoälymusiikki saattaa Mattilan mukaan myös tehdä ihmisten tekemästä musiikista parempaa.
”Jotenkin ajattelen, että se paine voi jollain lailla terävöittää musiikissa sitä, mikä on inhimillistä, maistuu vereltä ja sykkii jotain elinvoimaa. Että se pakottaa tekemään taiteesta niin sieluun menevää, että se tekoälyn tuottama paska kalpenee sen rinnalla.”
Tässä ajassa utopioista on pulaa, mutta ehkä toivoa on. Jos tekoäly kerran tuottaa kiihtyvällä tahdilla sellaisia mukiinmeneviä kappaleita, johon itsekin kapsahdin, voivat ne kokea inflaation. Kenties viiden tai kymmenen vuoden päästä inhimilliset elementit, kuten melkein nuottiin osuva laulu, särkyvä ääni tai sinne päin soitettu kitarasoolo nousevat arvoon arvaamattomaan?
Mattila nyökyttelee. Hän sanoo, että taistelu tekoälyä vastaan on vasta alussa, mutta lamaantuminen tai asian kieltäminen ei kannata.
”Minä en voi asettua vastaan, en voi voittaa tai kukistaa sitä. Mutta uskon siihen, että voin tehdä sen jollain lailla voimattomaksi”, Mattila kuvaa.
”Mutta luovuttamiseen ei ole varaa. Se on yhtä kuin kuolema.”•
TEKOÄLYLLISYYTTÄ EI VOI SELVITTÄÄ
Musiikin tekijänoikeusjärjestö Teoston lakiasianjohtaja Jenni Kyntölä sanoo, ettei Teostolla ole mahdollisuuksia tietää tai tunnistaa äänitteen tekotapoja, kuten tekoälyn käyttöä.
”Meillä ei tällä hetkellä ole käytössä sellaisia mekanismeja, joilla voisimme valvoa teosilmoitusten yhteydessä ilmoitusten oikeellisuutta.”
Kyntölän mukaan Teosto joutuu vain luottamaan siihen, että tekijä noudattaa velvollisuuttaan ilmoittaa teoksen tekijänoikeudet oikein. Teoston ehdot käytännössä kieltävät tekoälyllä tehdyn kappaleen ilmoittamisen omiin nimiin.
Kyntölän näkökulma näyttää vahvistavan, että taistelu tekoälyä vastaan on vasta aluillaan. Lainsäädäntö kehittyy tekoälyn perässä.
”Luulen, että olemme tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa, jossa kaikki on vielä todella epäselvää”, Kyntölä sanoo.
”EU:n tekoälyasetuksessa näille tekoälypalveluille tulee digitaalisten kopioiden metatietoihin liittyviä merkintävelvollisuuksia, jonka myötä tilanne varmasti selkeytyy”, hän jatkaa.
Yksityishenkilöillekin on tarjolla työkaluja, joilla havainnoilleen voi hakea varmuutta. Internetissä palveluitaan tarjoavat erilaiset tekoälyn käytön tunnistusohjelmat, kuten Sightengine ja Tintap.
Kuvitus: Miho Suzuki
Teksti: Otto Rantanen
Kuvitus: Joel Peltonen
Suihketta kaikkeen
MIKSI KAIKKI ON NYKYÄÄN SUIHKETTA? MISTÄ
YHTEISKUNNAN SUIHKEFIKOITUMINEN KERTOO?
Tampereen yliopiston alumni Mikko Alatalo lauloi vuonna 1974 olevansa maalaispoika ja laittavansa suihketta kainaloon. Mikäli tunnustelen yhteiskunnan yleistä pulssia oikein, nyt hän laittaisi sitä myös onteloon, kuontaloon ja ylipäätään vartaloon. Suihkefikaatio nimittäin leviää, ja se valvottaa minua öisin.
Miksi kaikki on nykyään suihketta? Onko suihke uusi laastari? Laastareilla on totuttu taistelemaan haavojen sidonnan lisäksi esimerkiksi nikotiiniriippuvuutta, lisääntymistä ja muistisairautta vastaan. Nyt näyttää siltä, että suihkeet alkavat ohittaa laastarit kulttuurisessa merkityksessään. Kukaan ei vain puhu siitä.
NOPEA KATSAUS vessani kaappiin paljastaa suihkefikaation sumuiset kasvot: suihkeita on ihan helvetisti.
Suljetulle silmälle suihkutettavalla nesteellä voi välttää silmätippojen laittamisen. Lisäksi löytyy korvavaikkua liuottava korvasuihke, suuhun
suihkittava d-vitamiinisuihke ja iholle sumutettava aurinkorasva.
Sitten on flunssan oireita helpottava sinkkisuihke, joka on kaikille tuttu, koska usein sitä käyttää luentosalissa viereen istahtava tuntematon tyyppi juuri kun itselle olisi tärkeää pysyä terveenä.
Uusimpana lisäyksenä on suolavettä ponnekaasupullosta sieraimen kautta sieluun asti truuttaava laite. Sillä saa sieraimet auki ilman nenäsuihkekoukkua, joka on muuten loistava esimerkki suihkefikaation synkistä puolista.
Erilaisia suihkeita on nettiapteekissa 325 erilaista tuotenimikettä. Lääke- ja kosmetiikkateollisuuden (hiuslakka, setting spray, kylmäsuihke, suihkurusketus jne.) lisäksi ilmiö on levinnyt muuallekin. Nykyään vuoan tai paistinpannunkin voi voidella suihkeella.
MISTÄ yhteiskunnan suihkefikaatio sitten johtuu? Mikä on se syvävirtaus, josta tämä suihku pulppuaa?
Kertooko se vieraantuneesta kehosuhteestamme, kun emme halua lähmätä käsiämme aurinkorasvaan?
Vai myöhäiskapitalismista, jossa uusia innovaatioita ei enää synny, vaan ainoa keino tuottaa lisäarvoa osakkeenomistajille on paketoida vanhoja tuotteita uuteen muotoon? Vai laiskuudestamme ja infantilisoitumisestamme, kun emme jaksa enää imeskellä sinkkipastillia, laittaa silmätippoja, avata oliiviöljyn kierrekorkkia, ottaa aurinkoa tai niistää?
Jotain hyvää suihkefikaatiossakin silti on. Se on nimittäin ratkaissut yhden merkittävän tasa-arvokysymyksen.
Lääketeollisuuden innovaatioita tehtäessä miesten ehkäisy on perinteisesti sivuutettu, koska naisten kehoja on kivempi sörkkiä ja miesten antaa olla rauhassa. Suihkefikaation hyväksi puoleksi luettakoonkin se, että Axen body sprayn myötä mies voi nyt saavuttaa sataprosenttisen ehkäisyn vain suihkepullon painalluksella.
Pauliina Hallilan työ on monipuolista.
Teksti: Helmi Isotupa Kuvat: Aliina Ruuttunen
He ruokkivat sinut
KAMPUSRAVINTOLAT OVAT TODENNÄKÖISESTI
TUTTUJA PAIKKOJA JOKAISELLE OPISKELIJALLE.
MILLAISTA ON NIIDEN TYÖNTEKIJÖIDEN ARKI?
Etunurtsille johtavan terassin ovi on talveksi lukittu ja sisään päästäkseen täytyy kiertää Kampusareenan sivuovelle. Aurinkoinen pakkaspäivä valaisee Reaktorin sen isoista ikkunoista. Reaktori on yksi neljästä Hervannan kampuksen lounasravintolasta ja sijaitsee keskellä kampusta. Yleensä ruuhkaisen ruokailusalin pöydissä is-
tuu nyt vain harvoja opiskelijoita, joiden väleissä on reilusti etäisyyttä.
Salissa kuuluu vain työntekijöiden puheensorina, kun he hääräilevät ympäriinsä. Yksi lisää ruokaa linjastolle, kassalla toinen odottaa ruokaa keräävien asiakkaiden saapumista ja sermin takana kolmas järjestelee korkeita lämpökaappeja. Tänään ruokalistalla on lihapullia, joten kassalla olo vaatii erityistä tarkkuutta.
Työntekijöitä Reaktorissa on päivittäin 18, joista salissa seitsemästä yhdeksään, loput keittiön puolella tai edustustarjoilijoina. Pääasiassa työ on asiakaspalvelua, siivoamista, tuotteiden esillepanoa sekä taustatyötä, kuten tilausten tekemistä ja suunnittelua. Tiskaamassa on päivittäin kaksi työntekijää, mutta siellä auttavat kaikki.
Kahvion kahvipönttöjen ta-
kana on salin vuoropäällikkö Laura Uschanoff. Hän on työskennellyt Reaktorissa neljä vuotta. Työtään hän kuvailee kiireiseksi: opiskelijoita on paljon, joskin juuri nyt on rauhallista.
Opiskelijoista Uschanoffilla on positiivista sanottavaa.
”Kaikki käyttäytyvät tosi hyvin, kivoja asiakkaitahan täällä on. Nuorten kanssa on kivaa olla.”
Hän iloitsee erityisesti usein käyvistä tutuista asiakkaista, joiden kanssa yhteisen läpän heitto ja kuulumisten vaihto piristävät.
Toisaalta hän toivoisi enemmän yhteistyötä kiltojen ja ainejärjestöjen kanssa, kuten iltatapahtumia. Aloitetta on kuitenkin hänen mukaansa hankala tehdä, sillä toimijoita on niin monia, ja on epäselvää kehen pitäisi olla yhteydessä.
”Niistä killoista voitaisiin tulla vaikka tänne esittäytymään, jotta pystyttäisiin tekemään enemmän yhteistyötä”, Uschanoff kannustaa.
Uschanoffin toiveissa asiakkaille on myös hygienia-asioihin liittyvä tarkkaavaisuus. Leivälle olisi parempi käyttää ottimia sormien sijaan, ja niistäminen kannattaa jättää linjaston jälkeen, etteivät pöpöt leviäisi.
Joidenkin koulujen ruokaloissa tarjottimien pois jättäminen on havaittu käteväksi ratkaisuksi tiskin, sähkön ja ajan säästämiselle. Reaktorissa on kokeiltu samaa, mutta se aiheutti liikaa hämmennystä –Uschanoffin mukaan mellakan – joten tarjottimet otettiin takaisin käyttöön.
Lihapullat piilossa ja hävikkiä vaa’alla
Hetken jutustelun jälkeen paikalle saapuu Anne Turunen, Reaktorin ravintolapäällikkö, joka ohjaa kanssaan pöytään. Ennen istuutumista tiedustelen mahdollisuutta päästä käymään
keittiön ja tiskihuoneen puolella. Elintarvikelainsäädännön asettamat linjaukset eivät ole puolellamme, emmekä pääse kuvaajan kanssa näkemään sitä, mitä paikan kulisseissa tapahtuu.
Turunen on toiminut Reaktorin ravintolapäällikkönä kaksi vuotta. Hänen aiempi työpaikkansa oli suljettu henkilöstöravintola pääkaupunkiseudulla, joten yliopistoympäristö Tampereella oli hyppy tuntemattomaan. Turunen sanoo, että Reaktorin tiimi on toimiva, yhteisöllinen ja ammattitaitoinen. Tiimin kesken on helppo puhua vaikeistakin asioista.
Töissä Turunen on innoissaan siitä, että päivittäisessä asiakaspalvelussa pääsee kohtaamaan ihmisiä useista lähtökohdista ja satunnaisesti petraamaan myös kielitaitoa. Lisäksi hän on mielissään asiakaskunnan monipuolisuudesta.
”On nuorta ja vanhempaa sekä eri kansalaisuuksia.”
Asiakkaista puhuessaan hän mainitsee useaan otteeseen opiskelijoiden
olevan “aivan ihania”, erityisesti siksi, että heiltä saa palautetta välittömästi. Turunen kertoo myös, etteivät asiakaskohtaamiset sijoitu pelkästään kassatyöhön. Linjaston väleistä tervehtiessä saa nähdä innoissaan syömään tulevat asiakkaat.
Välillä ruoissa, kuten kalapaloissa tai lihapullissa, on lounastajille kappalerajoituksia. Joskus niitä eksyy lautaselle liikaa, joko vahingossa tai tahallaan. Tällöin pulitetaan lisämaksu. Turunen nauraa, kun kysyn rajoitusten valvomisesta.
”Hauskinta on, kun osa piilottaa lihapullia perunamuusiin. Onhan tämä liiketoimintaa ja siksi siitä sanotaan, mutta emme me niitä tikulla laske.”
Lounastajia Reaktorissa käy päivästä ja vuodenajasta riippuen päivittäin noin 1000–2000. Turunen kertoo, että päivän ruuat mitoitetaan tietylle määrälle syöjiä. Jos kaikki ottavat lisäpullia, ruokaa ei riitä kaikille.
Vaikka joskus ruoka saattaa loppua kesken, myös hävikkiä syntyy. Näin
Anne Turunen on toiminut Reaktorin ravintolapäällikkönä kaksi vuotta.
Tiskin taakse on liihotellut perhosia ja mystinen koukkumuodostelma.
Palautteessa ikävöidään kotikaljaa ja toivotaan korianterivaroituksia.
”JOSKUS TUNTUU, ETTÄ KAIKKI
HEITETÄÄN VAIN ENSIMMÄISEEN LAARIIN. VÄLILLÄ SIELTÄ LÖYTYY
LUSIKOITAKIN.”
suurille massoille lounasta tarjoavissa paikoissa sitä on vaikeaa välttää. Turunen kertoo, että Reaktorissa ruokahävikin kertymistä pyritään ehkäisemään ja määriä seurataan päivittäin. Tavoite on, että päivässä sitä tulisi korkeintaan 26 grammaa annosta kohden. Toistaiseksi on Turusen mukaan pysytty alle tavoitteen.
”Osa ottaa ruokaa niin, että sitä menee biojätteeseen. Compassilla yritetään ohjeistaa syömään fiksummin. Voi olla, että vatsa vaan ei vedä tai syödään silmillä ja otetaan vahingossa liikaa.”
Kierrätyksessä asiakkaat voisivat Turusen mukaan muutenkin valpastua.
”Joskus tuntuu, että kaikki heitetään vain ensimmäiseen laariin. Välillä sieltä löytyy lusikoitakin.”
Linjastolta ruokaa päätyy harvemmin roskiin, koska sitä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan seuraavana päivänä. Kaikkea ruokaa ei laiteta heti esille ja ruokia täydennetään tarvittaessa. Ruokia mitoittaessa on ennustettava asiakasmääriä. Työ sisältää siis paljon kikkailua ja arvailua. Välillä poikkeava hiljaisuus herättää Turusen mukaan pohdintaa siitä, mitä muualla on ruokana tai onko jokin opiskelijatapahtuma käynnissä.
Opiskelijat vaikuttavat työhön
Kysyn Turuselta toiveita opiskelijoille yhteisen olemisen helpottamiseksi.
”Mä tiedän heti!” hän hihkaisee, ”Se, ettei kaikki tulisi samaan aikaan syömään.”
Turunen ymmärtää, että luentojen loppumisen jälkeen on nälkä, mutta samalla hän toivoo, ettei asiakkaiden tarvitsisi jonottaa. Yleensä ruoka kuitenkin riittää ja jono vetää nopeasti. Ruuhka-aikaan jonon etenemistä hänen mukaansa sujuvoittaisi, jos opiskelijakortti tai sovellus olisi valmiiksi esillä.
”Se pitää myös näyttää joka kerta. Ei auta, että kertoo käyneensä eilenkin, vaikka onhan se kiva kuulla”, Turunen hymähtää.
Viimeiseksi Turunen esittää toiveen, jonka noudattamisesta olisi iloa seuraavalle ruokailijalle ja päivän loppusiivouksessa työntekijöille.
”Pöydästä lähtiessä voisi katsoa, ettei sitä ole kauttaaltaan ripoteltu ruoantähteillä.”
Taitaa siis olla hyvä, että tarjottimet ovat yhä käytössä.
Odotan ravintolaan kiirettä luentojen loppumisen jälkeen, mutta linjastolle ilmestyy vain pieni jono, johon toppatakit luovat illuusion ahtaudesta. Kassalla apulaisravintolapäällikkö Pauliina Hallila tervehtii ja kiittää opiskelijakorttejaan esitteleviä lounastajia. Hallila kertoo työnsä olevan monipuolista.
”Olen ollut aiemmin paikoissa, joissa pitää olla mielin kielin, joten siihen verrattuna täällä on rentoa ja opiskelijat ovat mukavia.”
Välillä työ on hänen mukaansa myös rankkaa, koska päivän aikana täytyy liikkua paljon ja kiireisillä hetkillä tauolle pääsy saa odottaa. Kiirettä kuitenkin jaksaa, sillä työpäiviä ovat piristämässä kivat ja rennot opiskelijat.
Lähtiessäni paikan nimitys vielä mietityttää, joten palaan kahvion tiskille vuoropäällikön luo. Millä käsitteellä olisi parasta kutsua yliopiston ruokapaikkoja: ruokala vai ravintola? Uschanoff miettii hetkisen ja toteaa nopeasti ravintolan kuulostavan ruokalaa paremmalta, lukeehan se myös paikan nimessä.•
RAVINTOLAKETJUT KAMPUKSILLA
Tampereen yliopiston kampuksilla on lounasravintoloita useammalta eri firmalta.
• Compass Group pyörittää keskustassa Minervaa ja Hervannassa Reaktoria.
• Tampereen ylioppilaskunta Treyn omistaman Juveneksen ruokapaikkoja on jokaisella yliopiston kampuksella kaksi.
• Sodexo toimii keskustan Linnassa ja Hervannan Hertsissä.
• Kaupin kampuksella ravintoloita operoi Juveneksen lisäksi Pikante.
• Kampusravintoloiden lisäksi Kela-ateriatuettua lounasta tarjoavat kampusten ulkopuolella Juveneksen Piha Frenckellissä ja Rata Hippoksessa.
Someseksikästä lukemista
BOOKTOK ON MAAILMALLA JO ILMIÖ, JA SUOMESSA SEURATAAN PERÄSSÄ. TOIMITTAJA LUKI JA
ARVOSTELI KOLME SOMENÄKYVYYTTÄ SAANUTTA SUOMALAISTA KIRJAA.
Kirjat ovat löytäneet uuden näkyvän areenan Tiktokissa. Booktok, tai Suomessa kirjatok, on Tiktokin alayhteisö kirjaihmisille. Se on kasvanut valtavasti vuosien varrella: talouslehti Forbesin artikkelin mukaan booktok-hashtag keräsi vuonna 2025 kaikkiaan 370 miljardia katselukertaa. Aihetunnisteen alla julkaistaan kirja-arvioita, kirjaostosten esittelyjä, livevideoita kirjan lukemisesta ja kaikkea muuta, mitä someluova kirjafanikunta keksiikään.
Kirjasomen myötä on kehittynyt uudenlainen kansainvälinen ja verkostoitunut yhteisö, jonka piirissä tuoreet ja tuntemattomammat tekijät saattavat ponnahtaa esille. Toisaalta myös vuosien takaiset klassikot voivat saada booktokissa uudenlaista näkyvyyttä. Kirjasomea on kiitelty siitä, että se on herättänyt monilla lukuinnon uudelleen henkiin, sillä sen myötä lukemisesta on tullut uudella tavalla yhteisöllistä. Toisaalta kirjasomea on kritisoitu monimuotoisuuden puutteesta, kaupallisuudesta sekä on-
gelmallisten aiheiden glorifioimisesta. Suomessa kirjasome on ilmiönä verrattain tuore, mutta kasvavissa määrin merkittävä. Esimerkiksi kirjakaupoista booktok-pöydät löytyvät jo lähes vakiona. Niitä tähdittävät useimmiten teokset kansainvälisiltä kirjailijoilta ja suomalaisedustus on vähäistä. Esille on kuitenkin jo noussut uusia kirjailijoita, jotka ovat käyttäneet somealustoja tehokkaasti uransa välineenä.
Teksti: Venni Uotila
MILLAISIA KIRJOJA BOOKTOKISSA SITTEN TRENDAA?
Poimin tähän juttuun arvosteltavaksi kolme suomalaista teosta, jotka ovat saaneet kirjasomessa jonkinlaista näkyvyyttä. Valinnat tein omien somehakujeni sekä esimerkiksi Suomalaisen kirjakaupan ja Kirja.fi -sivuston kokoamien listojen perusteella. Kirjat ovat verrattain tuoreita ja edustavat erilaisia tyylilajeja.
Liina Putkonen
Unohdettujen unelmien kirjasto (Tammi, 2023)
MENEHTYNYTTÄ ÄITIÄÄN sureva Aina Varjoranta muuttaa kesäksi pieneen Kielokosken kylään kirjastonhoitajaksi vanhaan kirjastoon. Alkaa tarina, jossa tutustutaan tiiviiseen kyläyhteisöön ja sen ihmisiin, setvitään monenkirjavia ihmissuhdekuvioita ja selvitetään sukujen vaiettuja salaisuuksia.
Kirjan juoni ampuu vähän joka suuntaan. Tarinan monien henkilöhahmojen sivujuonet jäävät vajaiksi, jolloin juonimateriaalia on paljon mutta kokonaisuus on levällään. Tarinan mysteerielementti on osittain ennalta-arvattava, eikä se missään vaiheessa herätä samanlaista uteliaisuutta kuin laadukas mysteeri tarinassa usein tekee.
Henkilöhahmot ovat sydämellisiä ja kyläläisten keskinäisestä kanssakäymisestä tulee lämmin olo. Hahmot ovat aitoja kaikkine arkielämän
haasteineen. Vaikka platoniset ystävyyssuhteet vakuuttavat, romanttiset suhteet eivät niinkään. Päähenkilön kolmiodraama on hämmentävä ja vuorovaikutustilanteet jopa kiusallisia. Hahmojen välinen jännite ja kemia puuttuvat. Hahmoja on myös lyhyehkössä kirjassa niin monta, että ne jäävät väkisinkin yksipuolisiksi. Toisaalta monen erilaisen hahmon olemassaolo luo aidon kyläyhteisön tuntua.
Kirjasta välittyvä Suomen kesän tunnelma ja ihana maalaisromantiikka ovat mieltä hiveleviä. Halu karata kirjastonhoitajaksi pieneen kaukaiseen suomalaiskylään on uusi tunne, mutta kirjan lukemisen jälkeen todellinen sellainen.
KENELLE? Kirja sopii lukijalle, joka kaipaa kevyttä feel-goodia ja eskapismia talven pimeyden keskellä.
VENNI ANALYSOI: MIKSI TÄMÄ ON SOMESUOSITTU? “Hyvän mielen romanttinen teos, joka sisältää myös kehitystarinallisia elementtejä, uppoaa ihmisiin juuri kirjasomen maailmassa hyvin.”
Lotta-Sofia Saahko
Koti kulttuurien välissä (Tammi, 2022)
MUISTELMATEOKSESSA kirjailija ja sisällöntuottaja Lotta-Sofia Saahko kertoo oman elämäntarinansa. Lotta on kaksivuotias, kun hänen perheensä muuttaa Saksaan. Lotan ollessa teini-ikäinen perhe muuttaa Kiinaan. Ensimmäisen kerran Lotta muuttaa pysyvästi lähtömaahansa Suomeen, kun hän on 18-vuotias. Tarina etenee kronologisesti varhaislapsuudesta nykyhetkeen, asuinpaikasta toiseen.
Omaa kulttuuria ja identiteettiä käsitellään tarinassa tavallisten arkikokemusten kautta, jotka lienevät kulttuuri-identiteettiään kyseenalaistamattomalle jokseenkin itsestäänselvyyksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi jalkapallomaajoukkueen kannatus.
Tarinassa kuvaillaan avoimesti ja rehellisesti vaikeita tunteita, kriisejä sekä nuoruuden kipuilua. Perhe on
tärkeässä roolissa, kun Saahko käsittelee omaa identiteettiään, aikuistumisen vaikeutta sekä eroja sisarusten kulttuuri- ja kieli-identiteettien välillä.
Teosta lukee hieman kuin lasten tai nuorten kirjaa, sillä kertojana on nuori Lotta. Kirja ja sen teemat olisivat kenties saaneet hieman lisää syvyyttä, jos kerronnassa olisi esiintynyt jonkinlaista “nyky-Lotan” metapohdintaa.
Kirja on kiinnostavaa luettavaa ihmiselle, jolle kulttuurinen identiteetti on ollut hyvin selkeä läpi elämän.
KENELLE? Tämä kirja sopii ja tarjoaa varmasti samaistumispintaa lukijalle, jolla on samankaltaisia kulttuuri-identiteettiristiriitoja tai ihan vain lukijalle, jota erilaiset kulttuurit kiinnostavat.
VENNI ANALYSOI: MIKSI TÄMÄ ON SOMESUOSITTU? “Lotta-Sofia Saahkon somevideot, etenkin
Lotta ja Pappa -sarja, nousivat suosituiksi somessa. Uskon, että Saahko sai tällä paljon näkyvyyttä myös omalle kirjailijanuralleen. On olemassa useita muitakin esimerkkejä siitä, että somejulkisuus on boostannut sisällöntuottajien kirjojen suosiota.”
Elina Pitkäkangas
Sang (WSOY, 2022)
KUVITTEELLISEEN tulevaisuuden Itä-Aasiaan sijoittuva nuorten fantasiaromaani Sang kertoo 16-vuotiaasta Kong Daweista, joka joutuu vastoin tahtoaan kauas eroon perheestään ja päätyy valtakunnan pääkaupunkiin julman hallitsijattaren johtaman valtaklaanin palatsiin.
Tarina rakentuu hyvin ja juoni etenee soljuvasti, paikoin hieman hitaasti. Juoneen kaipaisi reippaampaa tempoa. Kirjan kolmannessa osassa tapahtuu hyppy tulevaisuuteen, jonka seurauksena on vaikea samaistua päähenkilön muuttuneeseen mielenmaisemaan ja kehittyneisiin ihmissuhteisiin, vaikka ajallinen loikkaus onkin tarinan etenemisen kannalta tarpeellinen valinta.
Henkilöhahmot ovat lähestyttäviä ja monitahoisia. Rakkaus on kirjan kantava teema ja hahmojen läheisiin liittyvät vahvat motiivit voi tuntea luissa ja ytimissä. Antagonistit on kirjoitettu taidokkaan vastenmielisiksi.
Etualalla ovat yhteiskunnalliset teemat, kuten eriarvoisuus ja raha. Kirjan tunnelma on synkän dystooppinen ja ajatuksia ravisteleva.
KENELLE? Kirja sopii kauniista kerronnasta pitävälle yhteiskunnalliselle ajattelijalle, jolle kelpaa kevyempi fantasia.
Maailmaa kuvaillaan mielenkiintoisesti ja perusteellisesti, ja vilkkaan pääkaupungin hulina ja palatsin seesteiset puutarhat on helppo nähdä mielensä maisemissa. Toisinaan kerronta on liiankin kuvailevaa, jolloin se tuntuu yliampuvalta ja tekstin napakkuus kärsii. Kieli on kuitenkin hienoa ja hauskaa, ja lukukokemus on hyvä muistutus alkuperäiskielellä lukemisen mahtavuudesta.
VENNI ANALYSOI: MIKSI TÄMÄ ON SOMESUOSITTU? “Fantasiagenre on nostanut suosiotaan.
Kirjailija Elina Pitkäkangas on ollut myös yksi ensimmäisiä suomalaisia kirjasomettajia.”
Kohuja olisi voinut penkoa enemmänkin
Iida Sunell: “Kirjoitin graduni suomalaisten kansanedustajien ja ministerien poliittisista kohuista. Kandini liittyi myös poliittisiin skandaaleihin, ja siitä jäi sellainen fiilis, että voisin vielä mielelläni jatkaa saman aiheen tutkimista.
Aineiston keräämiseen lähdin suurella innolla. Oli tosi hauskaa penkoa vanhoja uutisarkistoja ja kasata materiaalia, mutta huomasin nopeasti, että aineistoa ja aihetta oli pakko rajata.
Minua olisi kiinnostanut tutkia enemmän esimerkiksi sitä, onko poliitikkoja skandaalien jälkeen valittu puolueiden sisäisiin luottamustehtäviin. Kaikkien alun perin kiinnostaneiden näkökulmien sisällyttämiseen ei kuitenkaan gradun puitteissa ollut tilaa.
Paras hetki oli se, kun lopulta pystyi toteamaan aineiston olevan kasassa ja näkemään, minkälaisia huomioita sieltä nousi esiin. Tutkimuskysymykset ja rajaus kannattaa ehdottomasti miettiä tarkasti heti alkuvaiheessa, ettei päädy tekemään hirveästi turhaa työtä. Itse lähdin prosessiin liian lavealla otteella, ja jouduin monta kertaa selkeyttämään sitä itselleni.
Toisena vinkkinä suosittelisin ehdottomasti pusertamaan työn valmiiksi mahdollisimman kokonaisena pötkönä. Gradua työstäessäni olin osan ajasta tekemässä harjoitteluja. Välillä jouduin siis pitämään pitkiä taukoja, jotka venyttivät prosessia ja lisäsivät oikolukemisen ja korjausten tarvetta.
Tällaisen aiheen vaarana oli myös se, että tauon aikana saatettiin käydä vaikka uudet presidentinvaalit, jolloin osa tiedoistani kerkesi vanheta kesken prosessin.”
GRADU
Otsikko: Suomalaiset poliittiset kohut ja skandaalit sekä niiden seuraukset
Ala: Politiikan tutkimus
Mitta: 118 sivua
Kauan kesti: Kaksi vuotta, välissä harjoittelujen pituisia taukoja.
Kuinka rankkaa oli asteikoilla 1–5? “Ehkä 3,5. Prosessi vei tosi paljon aikaa ja oli hankala tietää, milloin lopettaa viimeistely ja viilaaminen.”
Excelin pyörittely oli kivaa
Anni Heikkilä: “Diplomityöni käsittelee tärkkelysperunan viljelyn tilakohtaista hiilijalanjälkilaskentaa ja sen kehittämistä. Pelaan Lapualla pesäpalloa, ja yritys jolle tutkimukseni tein on yksi joukkueemme sponsoreista. Heillä oli tarve tällaiselle tutkimukselle, ja se mätsäsi hyvin opintoihini.
Aihe oli kiinnostava, ja lähdin työstämään sitä aika innoissani. Tykkäsin kandin tekemisestä, joten odotukset dipasta olivat positiiviset. Ympäristötekniikan kandiin ei kuulu minkäänlaista harkkaa, ja olen ollut koko opiskeluajan käytännössä puoliammattilaisurheilija. Se on tavallaan ollut työni. Yritysmaailma ja oman alan työelämä oli siis ennestään melko tuntematonta. Se lisäsi tähän oman haastavuutensa.
Hankalinta oli toimia yhtäkkiä hyvin vähäisellä kokemuksella projektin johtajana. Tiimiin kuului myös työnantajafirman sekä yliopiston edustajia. Tietyllä tapaa lankojen piti pysyä minun käsissäni, mutta toisaalta esimerkiksi aikataulusta määräsi enimmäkseen työantaja. Se oli asetelma, joka vaati totuttelua. Kaikkein kivointa taas oli Excelin pyörittely. Tämmöinen perus insinöörin vastaus.
Työn tekeminen tästä aiheesta ei yleisesti ottaen eronnut kandista kovin paljoa tai tuntunut omalla kohdalla sitä huomattavasti vaikeammalta. Yleisenä neuvona sanoisinkin, että jos kandista on selvinnyt, ei itselleen kannata asettaa liian korkeaa kynnystä lähestyä diplomityön tekemistä. Ei se välttämättä sen kummoisempaa ole. Aloittaminen on aina hankalinta, mutta liikkeelle voi lähteä aina jostakin yhdestä pienestä jutusta kerrallaan. Ei tarvitse heti lähdössä sykkiä täysillä eteenpäin. Kyllä asiat alkavat edistymään painollaan.”
Kauan kesti: Vuosi, varsinaisia työtunteja noin 300. Taukoja loi tarvittavan datan työnantajalta saamisen odottelu.
Kuinka rankkaa oli asteikoilla 1–5? “Varmaankin 2. Verkkainen työtahti auttoi varmasti asiaa.”
Kuva: Iida
Teksti ja kuvat:
Joonas T. Laine
Omissa tiloissa
Oma tila on henkinen tai fyysinen paikka, joka tuntuu omalta, itselle hyvältä. Kävimme haastattelemassa ja kuvaamassa kolmea Tampereen korkeakouluyhteisön jäsentä, jotka raottivat verhoa omaan tilaansa.
OMA NURKKA ON KUIN KUPPI KAAKAOTA
Jonna Myller
Yhteiskuntatutkimuksen kolmannen vuoden opiskelija ja “nörttitaiteilijasekasotku”
“Oma tilani on kokonaisuudessaan ehkä kämppäni, mutta kaikista eniten sängyn alue. Tämä on se paikka, missä olen ihan vaan rauhassa. Tänne tulen, jos olen väsynyt enkä jaksa maailmaa. Käperryn kaikkien näiden pehmolelujen, tyynyjen ja peittojen sekaan.
Ellei ole muita töitä, niin hereillä ollessani vietän 90 prosenttia ajasta tietokoneella opiskellen, pelaten tai muuten. Kun en jaksa enää tehdä näitä asioita, tulen tänne rentoutumaan ja vapautumaan siitä, mitä ikinä tuol-
la koneella odottaa. Tietysti myös nukun täällä, se nyt on aika selvää.
Tässä nurkkauksessa on nämä minun kivat kuvat ja ihana pehmeä sänky. Tämä on semmoinen kupla, joka fyysisesti rajautuu tähän nurkkaukseen. Osin huonekaluja mukaillen kämpän läpi menee henkinen raja. Sen ulkopuolella on toinen tila ja sisällä minun kuplani, joka on hiljainen ja rauhallinen tila. Ei tarvitse huolehtia opinnoista, töistä tai mistään muustakaan. Tämä paikka on vähän kuin kuppi kaakaota.
Aloitin oman nurkkauksen rakentamisen, kun muutin kotoa lukiota varten Savonlinnaan. Tässä on ollut aina osana sänky, sen kaikki peitot, tyynyt ja pehmolelut, seinillä olevat kuvat sekä kattoon, lattialle tai mo-
lempiin tulevat valot. Nämä kaikki ovat muodostuneet monien vuosien aikana mun oman tilan osiksi. Kasvit ovat uusin lisäys, ne tulivat mukaan viisi vuotta sitten.
Tavallaan olen löytänyt oman tilan sieltä Savonlinnasta, ja kuljetan sitä mukanani paikasta toiseen. Pehmoleluhai Päärynän sain myös lahjaksi Savonlinnassa. Hän ei ole niin jämäkkä kuin ennen ja kaipaisi pesua, mutta hän on ihan yhtä rakas silti. Nasu-pehmolelu mulla on ollut ihan lapsesta asti.
Kaikilla näillä on tarina ja ne ovat itselleni tärkeitä. Nämä ovat tärkeä osa sitä, että mulla on täällä ’’kodin olo’’. Jos nämä asiat yhtäkkiä häviäisivät, niin tämä olisi paljon surullisempi paikka.”
FLOW-TILA MUSIIKKIA TEHDESSÄ
Saku Smolander
Informaatiotutkimuksen neljännen vuoden opiskelija ja artisti, julkaissut musiikkia vuodesta 2022 lähtien artistinimellä Birdtattoo
“Oma tilani on tietokoneen ääressä musiikkisoftan ollessa auki. En tarvitse musiikin tekemiseen juuri muuta kuin tietokoneen, softan ja sen sisällä olevia työkaluja. Tilassani on myös midi-koskettimet, mutta käytän niitä aika harvoin. Tässä vieressä on nokkahuilu, jota olen käyttänyt muutamia kertoja. Löytyy täältä siis oikeitakin instrumentteja, mutta ne eivät ole kovin aktiivisessa käytössä. Hakeudun omaan tilaani eniten silloin, jos on joku tosi selkeä tunne-
tila: jos olen ärsyyntynyt, vihainen tai iloinen. Välillä hakeudun tilaani myös, jos olen kuluttanut jotain taidetta, vaikka musiikkia, käynyt museossa tai ihan mitä tahansa muuta, joka on pistänyt mieleen ajatuksen, että tuosta olisi siistiä kirjoittaa biisi.
Oma mielentilani vaikuttaa musiikkiini paljon. Jos olen vaikka vihainen, niin silloin siinä tilassakin on ehkä vihaa ja jotain patoutumista.
En osaa mitään muuta taidemuotoa. En osaa piirtää, en osaa maalata, en osaa hirveästi valokuvata tai tehdä videota. Minä osaan tehdä musiikkia. Kun on joku asia, josta haluan kertoa tarinan tai johon haluan purkaa tunteita, niin musiikki on se ainut väylä, jonka kautta voin sen tehdä.
Parhaimmillaan tulee flow-tila, jolloin voin olla tässä kuudesta kahdeksaan tuntia syömättä, juomatta tai käymättä vessassa. Olen täysin tuolla maailmassa ja tuntuu, että kaikki muu unohtuu ympäriltä, kun siihen uppoa. Tietysti välillä tapahtuu niin, että tekee biisiä 20 minuuttia, joka ei lähde. Silloin ärsyttää ja miettii, että miksi tätä tekee ja kannattaako tätä enää tehdä.
Sanoisin, että tilani on sekä henkinen että fyysinen. Kaikki mitä teen omalle keholle vaikuttaa siihen, kuinka paljon voin tehdä musiikkia. Esimerkiksi se, kuinka paljon liikun tai syön, on täysin irroittamatonta itsestä ja omasta toiminnasta. Jos keholla on huono olla, jos itsellä on huono olla, niin ei tule fiilistä tai inspiraatiota tehdä tätä.’’
KOTONA KESKUSTELLESSA
Miro Kotilainen
Tampereen Akateeminen Mahti ry:n sulkapallojaoston puheenjohtaja ja sosionomi
“Oma tilani on erityinen mielentila, johon pääsen, kun keskustelen jostakin asiasta kunnolla syventyen muiden kanssa. Usein jos puhutaan vain konkreettisista asioista, niin ne ovat vain faktoja, joita voi luetella. Tilanne muuttuu, kun aletaan puhua kokemuspohjaisista asioista kuten ihmissuhteista, maailmankatsomuksesta, filosofiasta tai jostain mikä liittyy inhimillisyyteen ja inhimilliseen kokemukseen. Keskusteleminen henkilökohtaisista asioista vaatii tietynlaista haavoittuvuutta. En tarkoita niinkään mitään tiettyä keskustelunaihetta,
vaan tapaa keskustella.
Minulle tuollainen keskustelu on psykologinen ja henkinen kokemus. Siinä tilassa ollessa tuntuu, että fyysinen ympäristö sekä ajantaju helposti hämärtyy ja katoaa. Se tuntuu jotenkin merkitykselliseltä ja intensiiviseltä. Jos keskustelua on käyty useita tunteja, niin sen jälkeen huomaa, että aivot ovat aika väsyneet. Sieltä tilasta takaisin oikeaan elämään tai ympäristöön loksahtaminen tuntuu aika hurjalta.
Sitä mukaa kun olen oppinut tuntemaan itseäni parikymppisenä paremmin, olen tietoisesti alkanut hakeutumaan kohti ja rakentamaan tilanteita, joissa pääsen keskustelemaan toisten kanssa. Olen myös haalinut paljon ystäviä ja kavereita, jotka jakavat samanlaisen mielenkiinnon
pohtimiseen. Kehityskulku on ollut vähän samanlainen, kuin jos huomaa pitävänsä jostain urheilulajista tai muusta harrastuksesta.
Yritän saada hyviä keskusteluita kavereideni kanssa vähintään pari kertaa kuukaudessa. Keskimäärin näitä tilanteita on varmaan useampi viikossa. Meille on kahden kaverin kanssa muodostunut jo pieneksi perinteeksi kokoontua keskiviikkoisin esimerkiksi kahville.
Monimutkaisten ja abstraktien asioiden sanoittaminen ymmärrettävään ja helposti pureskeltavaan muotoon on itselleni aivopähkinä tai haaste, jota kohti haluan aina mennä. Kun onnistun sanoittamaan elämään liittyvän himmelin siten että toinen ymmärtää ja samaistuu, niin siitä tulee myös todella nähty olo.’’
YHTEINEN YSÄRI
Palstalla esitellään Visiirin esivanhempien jälkiä.
Sisältövaroitus: humanistivihamielisyys.
(Anturi 30.1.1996)
Viisaita sanoja Aki Kaurismäeltä, jonka elokuva Kauas pilvet karkaavat oli juuri julkaistu.
(Aviisi 31.1.1996)
Mikä tekee kristillisistä penkkareista kristilliset? Kenties vain Pia ja Tero tietävät.
(Aviisi 31.1.1996)
Kehityksen kehittymistä: puhelin, johon voi soittaa.
(Aviisi 31.1.1996)
Monitulkintainen surrealistinen sarjakuva eri ainejärjestöjen lehtiä arvostelevasta artikkelista.
(Aviisi 31.1.1996)
Kolmekymmentä vuotta sitten biomuovien vallankumous on ollut aivan nurkan takana.
