
3 minute read
VAIHTAMALLA PARANI
Kun Pirita Ollila valmistui ylioppilaaksi vuonna 2018, hänellä oli suuri halu päästä yliopistoon – ei niinkään päästä opiskelemaan jotain tiettyä alaa, vaan päästä nimenomaan yliopistoon.
”Hain ensimmäisellä hakukerralla Turun yliopiston valtiotieteelliseen, enkä päässyt. Se pääsykoe oli aikamoinen herätys. Se oli ihan erilainen koe, kuin mihin olin lukiossa tottunut.”
Advertisement
Seuraavana vuonna Ollila laski ylioppilastodistuksensa pisteet ja huomasi, että pääsisi todennäköisesti sillä suoraan sisään Vaasan hallintotieteisiin.
“Minulla ei ollut varsinaista kiinnostusta, saati ymmärrystä siitä, mitä hallintotieteet alana on. Pisteet riittivät sinne, ja se tuntui silloin tärkeimmältä.”
Ollila halusi kuitenkin pelata varman päälle. Hän päätti tehdä myös pääsykokeen ja osallistui hallintotieteiden valmennuskurssille.
”Pääsykoeluvusta ei meinannut tulla yhtään mitään. Se oli niin puuduttavaa. Jälkikäteen mietittynä jo se kertoi siitä, että hallintotieteet alana ei ole minun juttuni.”
Vaasan yliopiston hallintotieteiden ovet kuitenkin avautuivat vuonna 2019. Opinnot Vaasassa eivät kuitenkaan sujuneet ja Ollila koki jatkuvasti, ettei ole oikeassa paikassa.
Opiskelu väärällä alalla heijastui kokonaisvaltaisesti elämään ja kokemukseen itsestä. Voimakas ahdistus ja epävarmuus tulevasta olivat jatkuvasti läsnä, ja olo oli koko ajan hirveän hankala.
”Opiskelu ja ammatillisuus ovat iso osa minun identiteettiäni. Siksi välivuodet ja opinnot väärällä alalla herättivät paljon vaikeita tunteita. Ei päässyt toteuttamaan sitä, minkä kokee omassa elämässään tärkeäksi.”
Ollila päätyi tekemään hallintotieteiden opintojen sijaan
Kuka?
» Pirita Ollila on toisen vuoden kansainvälisen politiikan opiskelija.
“OLEN ÄLYKKYYSTESTIADDIKTI. OLEN KIELTÄNYT NE ITSELTÄNI, KOSKA MUUTEN LÄHTEE KÄSISTÄ JA NE ALKAVAT VAIKUTTAA MUUHUN ELÄMÄÄN JA ITSETUNTOON.” töitä vuoden ajan.
”Mietin, mitä oikeasti haluan elämältä. Samalla tein avoimen yliopiston kautta esimerkiksi yhteiskuntatutkimuksen kursseja. Ne opinnot kiinnostivat.”
Yhteiskuntatieteistä etenkin valtio-oppi ja kansainvälinen politiikka puhuttelivat. Ollila löysi Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen koulutuksen. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että nyt on löytynyt oma ala.
”Selasin yliopiston sivuilta politiikan tutkimuksen kursseja ja innostuin koko ajan vain enemmän ja enemmän. Samalla minua pelotti se, että olin menettänyt ensikertalaisuuteni ja pelkäsin, etten tulisi enää pääsemään mihinkään muuhun yliopistoon.”
Ollila ei uskaltanut kertoa läheisilleen, että oli hakemassa Tampereen yliopistoon. Oman opintopolun rikkonaisuus herätti häpeän tunteita. Omiin mahdollisuuksiin pääsykokeissa oli hankalaa uskoa.
“Heittäydyin siihen pääsykoelukemiseen ihan täysillä. Se oli haastavaa aikaa, sillä annoin niille pääsykokeille ihan kaikkeni.”
Ollila lähestyi pääsykokeita sillä ajatuksella, että hän yrittää niin monta kertaa kuin tarvitsee: sisäänpääsy vaatii vain sinnikkyyttä. Jos nyt ei nappaa, niin ensi vuonna sitten.
“Ajattelin, että yksikään hakukerta ei mene hukkaan. Jokainen pääsykoekevät kerryttää tietoa, josta on myöhemmin hyötyä. Ajattelin myös, että voin oppia lisää itsestäni ja siitä, mitä teen väärin, jos en nyt pääse sisään.”
Luku-urakka palkittiin. Ovet Tampereen yliopistoon aukenivat vuonna 2021.
“On ollut ihan mieletöntä huomata, miten paljon omista opinnoistaan voi nauttia. Sitä on ihana verrata kokemukseen hallintotieteiden opiskelusta. Se kuilu on niin valtava. Silloin olin onneton ja hukassa, nyt teen sitä mikä tuntuu omalta ja mistä nautin suuresti.”
Lauri Laajan koulutuspolku otti arvaamattoman käänteen, kun hän joutui vuonna 2014 ennen ylioppilaskirjoituksiaan vakavaan lasketteluonnettomuuteen.

"Olin koomassa 3,5 viikkoa. Puolen vuoden aikana sairaala tuli tutuksi. Aluksi oli hankalaa, kun ei tiedetty mihin tulevaisuudessa enää pystyisin."
Diagnoosi oli vakava aivovamma.
Laaja opetteli lukemaan ja kirjoittamaan uudestaan. Aluksi keskittyminen oli hankalaa, mutta pienin askelin arjen asiat palautuivat elämään. Lopulta lukioonkin saattoi varovasti palata.
"Kun pysyin 45 minuuttia hereillä ruotsin tunnilla, niin ajattelin että tämä on voitto! Ensi kerralla olen täällä kaksi tuntia."
Laaja opiskeli kuntoutuksen ohessa Eiran aikuislukiossa kaksi vuotta. Jokainen läpi mennyt kurssi lisäsi motivaatiota.
Neuropsykologi kielsi esimerkiksi pitkän matematiikan ja fysiikan lukemisen, koska nämä aineet vaativat eniten aivotyötä. Opinnot lääketieteellisessä eivät pyörineet tuolloin Laajan mielessä. Tavoite oli saada vain kirjoitukset maaliin pienin askelin.
"Ajattelin, että lääkis on niille fiksuille tyypeille, jotka ovat hyviä koulussa - minä taas olen jalkapalloilija, joka ei osaa keskittyä mihinkään. Lähtökohtani olivat aika huonot", Laaja toteaa nauraen.
Kirjoitusten jälkeen ei ollut selvää, mikä olisi seuraava suunta. Laaja työskenteli kuntosalilla ja nuoriso-ohjaajana, jolloin hän ohjasi syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.
"Ihmisten auttaminen tuntui hyvältä. Mietin, missä ammatissa voisin auttaa ihmisiä löytämään heidän elämässään paremman suunnan. Sen myötä kirkastui, että minusta tulee lääkäri."
Ensimmäinen hakuvuosi oli vuonna 2016. Silloin Laajalle valkeni, miten isosta projektista oli todellisuudessa kyse: hän ei ollut lukenut lukiossa mitään niistä aineista, joita hakuprosessissa nyt tarvittiin. Ensimmäinen vuosi meni hakuprosessiin tutustumisessa.
"Päätin, että teen joka päivä parhaani ja jonain päivänä saatan olla tarpeeksi hyvä."
Toisena hakuvuotena Laaja sai pääsykokeissa muutaman kemian tehtävän oikein. Siitä hän näki, että prosessi meni eteenpäin. Edistys motivoi.
Kolmantena hakuvuotena kaikki osa-alueet alkoivat olla jo melko hyvin hallussa. Neljäntenä hakuvuotena pitkäjänteisyys palkittiin – lääkiksen ovet avautuivat.
Laaja herkistyy, kun keskustelemme tuosta päivästä, jolloin hän sai tietää tulleensa valituksi. Samppanja avattiin ja suoritusta juhlittiin koko perheen voimin.
Neljään hakuvuoteen mahtuu laaja kirjo tunteita. Toisinaan myös usko itseen on koetuksella. Miten vaikeiden tunteiden kanssa selviää?
"Minulla oli tietty motivaatiosoittolista, jonka kuuntelin läpi ratikassa aina kun menin lukemaan. Se oli neljä vuotta sama, kahdeksan biisin soittolista."
Laaja korostaa, että pääsykoe ei ole koskaan ihmisen elämän ainoa asia. Elämässä on kavereita, perhettä ja vaikeitakin tapahtumia. Mutta silloin kun menee lukemaan, täytyy kaikki keskittyminen saada siihen, tavalla tai toisella.
"Olin kuitenkin armollinen itselleni. Kun oli päiviä, jolloin kaikki meni pieleen, niin sitten mentiin nukkumaan ja herättiin taas seuraavaan päivään."
Tärkeää pitkässä hakuprosessissa on päättää se, että lopulta minusta tulee lääkäri. Epäröinnille ei kannata antaa tilaa. "Opin neurokuntoutuksesta sen, että jos ajattelee ettei pysty johonkin, niin sitten ei ainakaan pysty. Siksi on tärkeää uskoa omaan päämääränsä."
Kuka?
"MULLA JÄI PIENENÄ AINA KESKISORMI LUKKOON JA JOUDUIN ISTUA SEN PÄÄLLE, ETTÄ SE SUORISTUU."