Akatemian vallankäyttäjät

Konsistori. Niin siis mikä? Yliopiston läpi voi aivan hyvin marssia tietämättä, ketkä käyttävät korkeinta akateemista valtaa Tampereella. Mitäpä jos kuitenkin lukisit tämän artikkelin, ja ottaisit askeleen kohti tiedostavaa, kunnollista kansalaista.

Milloin opettajan on viimeistään palautettava opiskelijan essee arvioituna?

Mitä reittejä pitkin Tampereen yliopistoon voi päästä –voiko joihinkin opintoihin tulla maksullista väylää pitkin, jos on kansainvälinen opiskelija? Kannattaako yliopistoon perustaa uusi robotiikan tutkinto-ohjelma?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohtii Tampereen yliopiston konsistori. Se ei ole yksittäinen virkamies saati maatalouskoneen osa, vaikka saattaa sellaiselta kuulostaa.

Konsistori on 19-jäseninen joukko, jonka on tarkoitus käyttää korkeinta akateemista valtaa Tampereen yliopistossa. Kahdeksan konsistorin jäsentä edustaa professoreita, kuusi muuta opetus- ja tutkimushenkilökuntaa ja viisi opiskelijoita.

Tämä arjessa näkymätön ja oudon kuuloinen hallintoelin jää helposti kaukaiseksi. Yliopisto on helppo lasketella läpi tietämättä koko yliopistohallinnosta mitään. Kaiken aikaa jotkut kuitenkin käyttävät akateemista valtaa ja tekevät yliopistoarkeen vaikuttavia päätöksiä.

Kuohujen kautta kompromissiin

On kulunut jo neljä vuotta siitä, kun Tampereen kolme korkeakoulua tulivat yhdeksi. Siitä lähtien Tampereen yliopiston johtamisjärjestelmä on toiminut näin: Korkeinta akateemista valtaa käyttää 19-jäseninen konsistori, joka muun muassa hyväksyy opetussuunnitelman, perustaa tai lakkauttaa tutkinto-ohjelmia, päättää opiskelijoiden valintakriteereistä ja valitsee yliopistolle hallituksen.

Tämä siis on akateemista valtaa. Yliopisto on myös taloudellinen ja hallinnollinen kokonaisuus.

Konsistori nimittää seitsenhenkisen hallituksen, joka kanavoi yliopiston rahoitusta ja päättää esimerkiksi kiinteistöjen käytöstä. Hallitus myös valitsee yliopiston ylimpään johtoon rehtorin ja vararehtorit, provostin sekä tiedekuntia johtavat dekaanit.

Kokonaisuutta johtaa rehtori, joka tekee hallitukselle esityksiä ja vastaa yliopiston kehittämisestä.

Kun entiset Tampereen yliopisto (Uta) ja Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) yhdistyivät, oli sovitettava yhteen kaksi tapaa johtaa yliopistoa.

Nykyisellä keskustakampuksella oli totuttu malliin, jossa yliopiston väelle – professoreille, tutkijoille, opetushenkilökunnalle ja opiskelijoille – annettiin paljon valtaa koko yliopiston johtamiseen. He käyttivät sitä muun muassa konsistorissa ja yliopiston hallituksessa.

Hervannassa taas oltiin tyytyväisiä ratkaisuun, jossa yliopiston hallituksessa istuu yliopiston ulkopuolisia asiantuntijoita eri tieteenaloilta. Näin vältettäisiin se, että yliopiston eri koulutusalat vetäisivät rahoitusta kotiinpäin omaan tiedekuntaan ja yksikköön.

Lopputuloksena uuden yliopiston selkärangaksi otettiin Hervannasta tuttu säätiömalli. Se perustuu ainakin keskustakampuksen väen näkökulmasta enemmän ylhäältä tehtyihin linjauksiin kuin yliopistoyhteisön demokratiaan.

Nämä kaksi ajattelutapaa kohtasivat ryminällä, minkä esimerkiksi konsistorin opiskelijajäsenet saivat huomata uuden yliopiston perustamisvaiheessa. Kokoukset päättyivät usein erimielisiin äänestystuloksiin, ja jopa professorien huutoa kuultiin. Konsistorin ja muiden yliopistosäätiön hallintoelinten asemasta ja vallasta käytiin vääntöä.

Mitä nykyään tarkoittaa siis korkein akateeminen valta, jota konsistori käyttää?

Inhimillistä yliopistoa vääntämässä

Konsistorin opiskelijaedustajana toista vuottaan istuva Eemeli Lahtinen antaa ymmärtää, ettei konsistorissa enää kuohu samaan tapaan kuin siirtymäkaudella. Hän kuvailee työilmapiiriä sopuisaksi ja opiskelijaedustajien asemaa tasavertaiseksi suhteessa muuhun konsistoriin – lukuun ottamatta sitä, että opiskelijat ovat määrällisesti konsistorin pienin joukko.

”Asioihin on vaikutettu, mutta aina ei niin onnistuneesti”, Lahtinen sanoo jo haastattelun alkupuolella.

Hän on ollut mukana kannattelemassa opiskelijoiden ääntä esimerkiksi tapauksessa, jossa pohdittiin, ovatko maksulliset niin kutsutut polkuopinnot kansainvälisille opiskelijoille väylä tiettyihin tutkinto-opintoihin.

”Kyse on ylipäätään siitä, keille suomalai- nen korkeakoulujärjestelmä on saavutettavissa. Halutaanko kannattaa kehityskulkua, jossa entistä useampi tulee maksullisia reittejä korkeakoulutukseen? Käytetäänkö yliopiston resursseja siihen, että koulutus on helpompaa saavuttaa?” Lahtinen tiputtelee kysymyksiä.

Samaan aikaan samaa asiaa pohtinut Aalto-yliopisto päätti jättää maksullisen väylän käyttämättä. Tampereen yliopisto teki päinvastoin – Lahtisen harmiksi.

Onnistumisena hän nostaa esiin sen, kuinka tuoretta robotiikan tutkinto-ohjelmaa perustettaessa opiskelijajäsenet painottivat konsistorille, että tutkinto-ohjelmia on mietittävä kokonaisuutena. He saivat konsistorin pohtimaan, menettäisivätkö olemassa olevat samankaltaiset tekniikan tutkinto-ohjelmat opiskelijoita robotiikalle.

”Kyllä se on hyvä, että näistä päättämässä on myös opiskelijoita. Tiedämme kaikista parhaiten, mikä vaikuttaa siihen, että opiskelija pystyy suorittamaan opintoja ja valmistumaan. Mietimme, ovatko päätökset inhimillisiä, jotta opiskelija ei olisi aina se väliinputoaja kaikessa päätöksenteossa”, Lahtinen tiivistää.