1 minute read

Ruuti VIIMEIN KUIVAA?

VPS jatkaa edelleen kauden ensimmäisen voiton metsästystä, kun IFK Mariehamn saapuu vieraaksi Hietalahteen perjantaina 5.5. Viidennen kierroksen ottelu tulee olemaan jännitystä täynnä, kun vaasalaiset odottavat maalihanojen avaamista innolla.

VPS on ottanut ensimmäiseltä neljältä kierrokselta kaksi pistettä kahdesta tasapelistä. Kauden aloitus on kuitenkin ollut olosuhteisiin nähden haastava poissaolojen ja kovien vastustajien merkeissä. Joukkue on kokenut haasteita hyökkäyspelaamisen toteuttamisessa, eikä maaleja ole vielä saatu aikaan. Viime kierroksen tasapeli erittäin aktiivista jalkapalloa pelaavaa FC Honkaa vastaan oli kuitenkin pelillisesti hyvä suoritus, ja maalipaikkoja nähtiin viimein runsaasti.

Advertisement

VPS sai huonoja uutisia sairastuvalta, kun Kalle Multanen ja Riku Jääskä siirtyivät pitkäaikaisloukkaantuneiden listalle Joonas Vahteran seuraksi. Alkukaudesta asti avainpelaajien loukkaantumisista kärsinyt VPS pyrkii poissaoloista huolimatta rakentamaan laadukkaan avauskokoonpanon kentälle. Honka-ottelussa Peter Michaelin, Roni Huddin ja Savio Roberton tähdittämä hyökkäyslinja onnistui hyvin maalittomuudesta piittaamatta, joka osoitti joukkueen potentiaalin hyökkäyskolmanneksella. Vaikka joukkue on kohdannutkin haasteellisia hetkiä kevään aikana, VPS lähtee yhä nälkäisempänä tavoittelemaan kauden ensimmäistä maalia ja voittoa samanaikaisesti.

IFK Mariehamn on aloittanut kautensa vaisusti. Neljältä ensimmäiseltä kierrokselta joukkue on ottanut yhden pisteen tasapelistä Ilvestä vastaan kotikentällään. Avauskierroksen tasapelin jälkeen maarianhaminalaiset ovat kärsineet kotitappiot FC Lahtea ja KuPSia vastaan, sekä hävinneet KTP:lle vieraissa. IFK Mariehamn kuitenkin avasi maalihanansa jo avauskierroksella, ja on onnistunut tekemään toistaiseksi neljä maalia neljässä liigaottelussa.

Maarianhaminalaiset pitävät sarjataulukossa toistaiseksi häntäpaikkaa yhden pisteen voimin. IFK Mariehamn on kuitenkin pelannut yhtäjaksoisesti Veikkausliigassa vuodesta 2005 lähtien, eikä joukkuetta kannata aliarvioida. IFK Mariehamn vahvisti kokoonpanoaan vastikään maajoukkuetason pelaajalla, kun saudi-arabialainen Abdulfattah Tawfiq Asiri saapui ryhmän vahvuuteen sopimuksella, joka ulottuu kauden loppuun asti. Saudipelaaja tulee olemaan vaarallinen ase joukkueen hyökkäyslinjassa, jota kannattaa pitää silmällä. Daniel Norrménin luotsaamassa ryhmässä muita avainpelaajia tällä kaudella ovat ranskalaissenegalilainen vahvistus Aly Ndom, maalinteossa jo onnistunut ja HJK:sta lainalla oleva nuorukainen Samuel Anini Jr, sekä puolustuksen tukipilari Timi Lahti

More articles from this publication:
This article is from: