Mikä on KASTU-projekti?
Venäjän kasvillisuuspaloista leviävien pienhiukkasten aiheuttamiin terveysuhkiin ja niiden torjuntaan keskittyvä KASTU-projekti on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoima hanke, joka kuuluu Tekesin Turvallisuusteknologiaohjelman kansallista turvallisuutta koskevaan osioon. Hankkeen tarkoituksena on monitieteisen tutkimustiedon avulla tuottaa korkeatasoisia ratkaisuja, jotka kohottavat Suomen kansallisen turvallisuuden aiempaa merkittävästi paremmalle tasolle kasvillisuuspaloista leviävien savujen aiheuttaman terveysvaaran osalta.
Venäjän suuret metsä- ja kasvillisuuspalot ja niistä aiheutuvien savujen leviäminen laajoille alueille Euroopaan ovat jokakesäinen ilmiö. Viime vuosina kevään ja kesän savujaksot ovat ovat paitsi ulottuneet yhä suurempaan osaan Etelä-Suomea myös kestäneet entistä kauemmin. Ilmastonmuutoksen myötä kuivuudesta johtuvat loppukesän palot tulevat todennäköisesti tulevaisuudessa lisääntymään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (entinen Kansanterveyslaitos) arvioi yhden, useita viikkoja kestävän, savujakson aikana tapahtuvan jopa parikymmentä ennenaikaista kuolemaa, puhumattakaan savuille altistuvan väestön pahenevista terveysongelmista. Vaikka pahiten kärsivät jo ennestään hengitys- ja sydänsairauksia potevat, koskevat savujen terveyshaitat jokaista.
Filtrete -suodatin ja Velco -venttiili hämmästyttivät
sisäilmatutkijoita
Metsäpaloista aiheutuvien terveysriskien haittojen torjuntaan perustettu KASTU-projekti testasi mahdollisuuksia suodattaa pienhiukkaset sisälle johdettavasta korvausilmasta. Terveysilma osallistui hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen, jonka tarkoituksena oli selvittää ja testata potentiaalisia ratkaisuja sisäilman laadun parantamiseen. Toteutetussa kenttäkampanjassa espoolaiseen omakotitaloon vaihdettiin puisissa tuuletusluukuissa olleiden narullasäädettävien lautasventtiilien (5 kpl) tilalle automaattisesti ulkolämpötilan mukaan säätyvät Velco VTR-100korvausilmaventtiilit ja vastaavasti vanhat karkeasuodattimet korvattiin Filtrete G-LAMsuodattimilla. Asunnon olohuoneessa ollut vanha seinäventtiili korvattiin uudella Velco -venttiilin ja Filtrete -suodattimen yhdistelmällä, malli Velco VLR-100. Lisäksi sisäilman puhdistukseen käytettiin kahta Filtrete -ilmanpuhdistinta asunnon suuren koon takia.
Ilmanvaihdon parantaminen on mahdollista
VTT:n tekemät mittaukset antoivat selkeän kuvan Velco -venttiilien ja Filtrete -suodattimien korkeasta laadusta. Sisäilmapuhdistimen ja korvausilmasuodattimen avulla sisäilmasta pystyttiin poistamaan terveydelle haitalliset (alle yhden mikrometrin kokoiset) pienhiukkaset 97 prosenttisesti. Tuloksen mahdollisti erityisesti suodattimessa käytetty tekniikka. Alunperin Filtrete on suunniteltu lääketieteelliseen käyttöön, jossa suodattimelta vaaditaan sekä hyvää ilmanläpäisykykyä että korkeaa epäpuhtauksien erotusastetta. Suodatinkankaan kuiduissa on pieni sähköinen varaus, joten näkymättömätkin pienhiukkaset tarttuvat siihen kuin magneettiin.
Huokoinen rakenne mahdollistaa ilman virtauksen pienellä painehäviöllä.
Paitsi KASTU-projektin kannalta, tulos oli hyvä uutinen myös yksityishenkilöille. Asunnon ilmanvaihdon merkittävä parantaminen on jokaisen ulottuvilla. Filtrete -suodattimella varustetut Velco -venttiilit ovat helposti asennettavissa mihin tahansa asuntoon, kerrostalosta kesämökkiin. Ne ovat vaivattomia käyttää ja tutkitusti saavat aikaan tervettä sisäilmaa. Erityisesti allergikot sekä sydän- ja hengitystiesairauksista kärsivät hyötyvät helpommin hengitettävästä, puhtaasta ilmasta, mutta myös terve ihminen ansaitsee raikkaan sisäilman. Kalliiksikaan ei ilmanvaihdon parantaminen tule: tässä esimerkkikohteessa uusien venttiilien ja suodattimien hinnaksi tuli vain noin 300 euroa. Venttiilien vaihtotyö vastaavanlaisessa kohteessa sujuu helposti ilman erikoistyöluja, eikä ammattiasentajaa tarvita.
Sisäilman laatu paranee entisestään suodattamalla sisällä syntyvät epäpuhtaudet. Normaali asuminenkin lisää pienhiukkasten määrää sisäilmassa, esimerkiksi vaatteista ja tekstiileistä irtoaa pieniä hiukkasia, samoin kuin lasten sisäleikeistä. Filtreten tehokas suodatuskyky on jo aiemmin todettu useissa ulkomaisissa testeissä ja nyt myös Suomessa. VTT:n KASTU-hankkeen tutkimusosio osoitti, että sisäilmanpuhdistin tuo merkittävää lisäarvoa asukasviihtyvyyteen ja terveyteen. Tärkeä lisäetu Filtete Ultra Slim -puhdistimessa verrattuna perinteisiin puhdistimiin on laitteen helppohoitoisuus: Filtretessä on vain yksi, helposti vaihdettava, edullinen suodatin. Laitteen hinta on alle 300 euroa.
Olettamus, että kiinteistön ilmanvaihdon parantaminen on hankalaa ja kallista ei pidä paikkaansa. Hyvä sisäilma on helposti ja edullisesti toteutettavissa jokaiseen kotiin ja työpaikkaan kuten vapaaajan tiloihinkin. Puhdas ja raikas sisäilma on nykypäivää. Siitä ei kannata tinkiä!

Kuvateksti:
Mittaukset osoittivat selvästi tehokkaan ilmansuodatuksen hyödyt.