Rehti oamk

Page 20

Hän ymmärsi, ettei ole viallinen ja Kotoa on peräisin myös Tynkkysen usko. ettei Jumala voisi luoda ihmistä, jota Perheen sisällä on liikuttu lestadiolaiei hyväksyisi. ”Mä olen tällainen, tälsuudesta baptismiin, tosin Tynkkynen laiseksi Jumala on minut luonut ja itse on luterilainen. Hän käy aktiivisesti that’s it. Mä olen rakastettu ihan tälkristillisen kentän tapahtumissa, kuten laisenaan.” eri herätysliikkeiden ja vapaiden suuntien kesäjuhlissa. ”Mulla on vähän selTynkkysen mukaan seurakunnissa on lainen fiilis, että jos upotaan johonkin vallalla konservatiivitiettyyn kuplaan, vaiksuus, joka ei ole pelka lestadiolaisuuden tapaan, niin saatetaan kästään Raamatusta alkaa elää siellä sisälperäisin, vaan ylipäälä ja eikä enää tajuta, tään liittyy aikaan, että on olemassa muijota aiemmat sukuEn ihan istunut takin.” Tynkkysen mupolvet ovat eläneet. vanhempien muottiin, Homoseksuaalisuus kaan on tärkeää käydä keskustelua itsensä vaan ajattelin omilla on ollut lääketieteelkanssa siitä, mikä on lisesti määriteltynä aivoillani. oikein ja voiko jostain sairaus ja laissa rikos toisesta ajattelumalvielä muutama vuosilista ammentaa oppekymmen sitten. ja omaansa. ”Jos olen huomannut, että toiset ajattelevat asian paljon järke”Vaikka nykyään pystytään teologisesvämmin, niin voin vaihtaa oman pintti perustelemaan, että homoseksuaatymäni ja väärän ajatukseni pois.” lisuudessa ei ole mitään väärää, niin vanhat, voimakkaat mielikuvat, joita Avoimuus ja avarakatseisuus eivät aina vanhemmilla sukupolvilla on, eivät ole olleet nuorelle miehelle helppoja millään meinaa lähteä irti.” asioita. Tynkkynen osallistuu ahkerasti seurakuntaelämään, on ehdokkaana Seurakunnissa eletäänkin murrosaiseurakuntavaaleissa ja kirjoittaa uskaa. Tiukassa olevat mielipiteet ovat kosta aiheelle omistetussa blogissaan. lieventymässä. Tynkkystä ei ole kosTunnolliselle kristitylle ajatukset ja kaan seurakuntapiireissä tuomittu, kiusaukset, erityisesti biseksuaalisuuvaikka biseksuaalisuuden tullessa julteen viittaavat, aiheuttivat valtavia ki seurakunnan suunnasta kuuluikin tunnontuskia. Uskon ja biseksuaalisuupieni kohahdus. ”Minussa ei muuttuden yhdistäminen oli vaikeaa. ”Mietin, nut mikään. Ainut asia, mikä muuttui, mikä minussa on mennyt pieleen.” oli ihmisten tietoisuus minusta. Kaiken sen ajan olen ollut biseksuaali, Mies ei kuitenkaan luovuttanut, vaan luki mutta senkin ajan olen palvellut seuRaamattua ja muuta alan kirjallisuutta. rakunnassa.”

Suurten asioiden äärellä Tynkkysestä paljastuu vakavampikin puoli. 20

Itsestään ylpeä hinttaripersu Perussuomalaisista löytyy penttioinosia, joille homoseksuaalisuus on tabu ja tasa-arvoinen avioliittolaki pelkkää ”höpöhöpöä”. Tynkkynen on kuitenkin ylpeä perussuomalainen, vieläpä johtoportaassa. ”Jos kysytään, että minkälainen on ihmisten kuva stereotyyppisestä perussuomalaisesta, niin se on varmaan aika tiukka ja eksklusiivinen. Mutta jos mennään käytännön tasolle, niin siellä skaala on hirveän laaja. On sukupuolensa korjanneita ja vaikka minkälaisia ihmisiä, minä esimerkiksi.” Tynkkynen peräänkuuluttaa median roolia. Perussuomalaisten riveistä esille nostetaan äärikonservatiiviset lausahdukset, kun samaan aikaan tavallisten perussuomalaisten tavalliset mielipiteet eivät nouse keskiöön. Siten ihmisten mielikuva Perussuomalaisista on värittynyt. ”Eikä se kuva muutu, jos mielipiteitä ja ilmiöitä ei tuoda monipuolisesti esiin. Jos olen ollut vaikka Maikkarin tai Ylen haastattelussa ja kertonut, että kuulun seksuaalivähemmistöön, niin ei sitä julkaista.” Tynkkysen mukaan seksuaalisuudesta ei silti tarvitse nostaa haloota. Seksuaalisuudesta tulee helposti jotain epänormaalia, kun asiasta uutisoidaan jatkuvasti. ”Toisaalta ajattelen kuiten-


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.