1 minute read

Pääkirjoitus

Kevät on jo pitkällä, sanoi mummo lumessa. Vappu lähestyy ja sitä edeltävät lähes karnevaalimaiset opiskelijatapahtumat ikään kuin luovat jo horisonttia tulevalle kesälle. Vapusta on tullutkin vähän suomalaisempi vastine mardi gras’sille tai sambakarnevaaleille. Jos ei muuten, niin väkeä on kaduilla, positiivisessa mielessä. Viimeisiä kursseja vedetään, ja osa pääseekin jo heti vapun jälkeen kesälaitumille tai kesätyön pariin. Onneksemme olemme kevään aikana saaneet nauttia niin Hol-seminaarista kuin odotettujen lavatanssien paluusta täällä Joensuussa. Ymmärtääkseni kevät on muutenkin sujunut hyvin Varnitsan osalta. Mielestäni se on jo hienoa! Toivon mukaan kesästäkin tulisi lämmin, sillä ainakinitse ajattelin ottaa sen rennosti sorvin ääressä tai missä ikinä seikkailenkaan kesän aikana.

Niin, lehden teemaksi valikoitui tällä kertaa seikkailu. Jokainenhan meistä on elämässä nähnyt ja kokenut erilaisiaasioitaniinkotonakuin maailmallakin. Teemastatuli myöshiemanennakoivanajankohtainen, sillä Varnitsa lähettää toukokuun lopussa pienen retkikunnan Prahaan ottamaan selvää millaista on Myyrän luvatussa maassa. “Matka” muuten tarkoittaa tšekiksi äitiä, sellainen hauska sattuma ja muistutus lähestyvästä äitien päivästä, jos ei muuta. Matkustaminen on onneksi alkanut helpottua sitten koronavuosien, sillä enää juuri missään ei vaadita maskeja tai todistuksia. Toisaalta matkustelu Venäjälle tai Ukrainaan ei ikävä kyllä vaikuta helpolta näinä aikoina... noh, joskus tulevaisuudessa sitten. Nykyäänhän matkustelun helppous on mahdollistanut mitä erikoisempia ja halvempia seikkailu mahdollisuuksia. Aikoinaan mm. moni suomalainenlähti Saksaanjääkärikoulutukseen osasyynä seikkailun halu. Nykyisin Itämeren toiselle puolelle matkustaminen ei siis ole enää yhtä kaukainen ajatus, mitä se oli reilu sata vuotta sitten. Kirjallisuudestahan löytyy myös näitä esimerkkejä, miten ”lähialueelle” matkustaminen on ollut suurikin juttu elämässä, esimerkiksi Seitsemän veljeksen Juhani oli poikakatraan ainoa, joka oli käynyt kylän ulkopuolella Turussa. Noh suurikin seikkailu voi olla kulman takana, sitä ei Frodokaan aavistanut. Etäisyys kotoa ei oikeastaan ole sen suhteen kovinkaan merkittävää, tärkeintähän on, että sen sellaiseksi kokee Olkaamme siis jokainen oman elämämme mandalorialaisia!

Advertisement

Rehellisesti sanoen on hieman haikeahko fiilis lähteä näinkin nopeasti jo kesälaitumille, vaikka onhan tässä joku nelisen kuukautta tullut opintojen ohella niin hallitus-, Seminaari- kuin lavatanssihommiakin tullut tehtyä. Jos totuutta on uskominen, niin olemme ehdotomasti ansainneet hieman taukoa opinnoista näin kesän ajaksi. Siksi kesä onkin hyvää aikaa ladata akkuja uutta työsarkaa varten, vaikka se kuluisikin työnmerkeissä. Kannustankin teitärakkaitakanssavarnitsalaisia nauttimaan kesästä omalla tavallanne hyvin, kuului siihen sitten jäätelö päivässä tai interrail-seikkailu. Täytyy tosin muistaa, että vielä ei pidä nielaista ennen kuin tipahtaa, sillä edessä on vielä vappu juhlittavana. Toipukaa aatosta ja nauttikaa kesästä!

Erkki Jokinen

Varnitsa-lehden Päätoimittaja