Varhainen kirjallinen kuvaus pirkanmaalaisesta muinaismuistosta on maanmittari Daniel Hallin Pirkkalan pitäjää koskevassa dokumentissa, joka on päivätty vuodelle 1783. Hän kertoi Näsijärven rannalla Reuharinsaaressa sijaitsevasta lapinrauniosta. Hall merkitsi lapinraunion isojaon karttaan ja kuvasi muinaista hautaröykkiötä ja siitä löytyneitä saviastianpaloja. Alueen muinaismuistoista voi löytää myös lyhyitä viitteitä 1700-luvun lopulta Suomen ensimmäisestä sanomalehdestä ”Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo”. Lehden numerossa 15.4.1775 kerrottiin muinaisista linnoista mm. Aulangolla ja Janakkalan Hakoisissa. Lisäksi mainittiin, että Sääksmäellä ja Pälkäneellä pitäisi olla useita paikkoja, joissa kansan kertoman mukaan oli muinainen linna. Syyskuun 30. päivänä 1778 lehdessä kirjoitettiin lappalaisten muinaisista asuinsijoista ja mainittiin Hämeessä olleen lappalaisten linnan Näsijärven saaressa Messukylän pitäjässä. Lempäälän Päivääniemen rautakautinen kalmisto lienee tunnetuimpia alueen muinaisjäännöksiä, ja se mainittiin lehdessä 30.5.1791. Kirjoittelu jatkui 1800-luvun sanomalehdissä, kuten Uudessa Suomettaressa, Tampereen Sanomissa ja Morgonbladetissa. Päivääniemestä, Lempäälän Aimalasta ja Akaan sakastista kirjoittivat Borgå Tidning, Åbo Tidning ja Morgonbladet 1830-, 1870- ja 1880-luvuilla. Yleisemmin muinaismuistojen suojelusta ja niiden hävittämisestä kirjoittivat 1800-luvun lopulla valtionarkeologi J. R. Aspelin ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Sakari Topelius. MUINAISESINEITÄ OTETAAN TALTEEN Pirkanmaalta kuten muualtakin Suomesta on hyvin varhaista tietoa tavasta ottaa talteen vasarakirveitä ja säilyttää niitä ”ukko-
91
senvaajoina”. Kiviesineiden käyttö taikakaluina oli yleismaailmallinen ilmiö, joka hiipui kansan keskuudessa vähitellen, kun omaksuttiin käsitys siitä, että ne olivatkin muinaisten ihmisten tekemiä. Ruotsin vallan ajalla muinaisesineistä olivat voimassa aluksi keskiajan maanlait, sitten vuoden 1666 kuninkaallisen plakaatin säännöt ja vuoden 1734 valtakunnan lain varkauden kaaren säädökset. Muinaisesineitä kerättiin antikvaarisesti harrastuneiden henkilöiden voimin ja sittemmin valtiovallan ohjaamana jo varhain, ja niistä muodostui vähitellen museoituja kokoelmia. Varhaisimmat Pirkanmaan alueelta Helsingin yliopiston historialliseen museoon (sittemmin Kansallismuseo) toimitetut esineet on löydetty 1830-1850-luvuilla. Saattoi kulua vuosia esineen löytymisestä siihen, että se päätyi museoon ja luetteloitiin sen kokoelmaan. Varhaisin tunnettu museoon päätynyt löytö on Sääksmäeltä vuonna 1834 löytynyt vasarakirves. Sen löysi Vanajanselän lahdenpohjukasta Aleksanteri Kallenpoika Levander. Esine oli kulkeutunut Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori C. A. Gottlundille, joka lahjoitti sen myöhemmin museoon. Seuraavat kokoelmaan lähetetyt esineet ovat Kangasalta (vasarakirves, löytöaika epävarma, luetteloitu 1840), Urjalasta (pronssineula, löytynyt 1841, lahjoitettu museoon 1842), Mouhijärveltä (vasarakirves, löydetty 1841, lahjoitettu 1850) ja Vesilahdelta (kivikirveitä ja kivinen kourutaltta, löytöaika epävarma, lunastettu 1854). Urjalassa talteen otetun pronssineulan tarina on poikkeuksellinen: esine löytyi ammutun villihanhen kuvusta. Mouhijärven vasarakirves löytyi puolestaan kolmen tynnyrin syvyydestä kaivettaessa hautaa kirkkomaalla. Esineen toimitti museoon kruununnimismies. Vesilahdelta löytyneet