Pispalan – Tahmelan alueen rakennetun kulttuuriympäristön inventointi 2008, 2009 ja 2012
Loppuraportti 2013
Pienipiirteisyydellä ja mittakaavalla viitataan yksinkertaiseen, melko koristelemattomaan, kooltaan hillittyyn ja sopusuhtaiseen rakentamiseen. Jyrkkiin rinteisiin rakentaminen taas on luonut persoonallisia ja usein hyvin innovatiivisiakin piirteitä rakentamiseen. Näihin kuuluvat mm. korkeat, joskus jopa usean kerroksen korkuiset kivijalat sekä rinteen jyrkkyydestä johtuvat erikoiset sisäänkäyntiratkaisut.
Kaupunkirakenteen tiiviys on seurausta suhteellisen pienikokoisista tonteista, mikä vapaasti rakentuneella työväestön asuinalueella johtui ymmärrettävästi varojen puutteesta; pieni tontti oli suurta edullisempi. Pispalassa maisema on aina ollut keskeisessä asemassa. Ympäristön huomioiminen rakentamisessa näkyy tavassa rakentaa ympäristöön sopivin rakennusmateriaalein ja muodoin, siten että järvimaisema ei kokonaan peity naapurustolta. Perinteinen pispalalainen rakennustapa on jättänyt maiseman näkyviin rakennusten välistä myös kadunkulkijalle, mikä monelta uudisrakennuksen rakentajalta tuntuu unohtuneen.
Kattokaltevuudet, kattojen mallit ja muodot vaihtelevat vapaasti muodostaen elävän maisemallisen elementin, ns. viidennen julkisivun, mikä rinnemaastossa on erittäin tärkeässä asemassa. Perinteinen katemateriaali on ollut päre, huopa tai saumattu pelti. 1940-luvulla yleistynyt tiilikate tai 1980-luvun lopulta alkaen yleistynyt tiilijäljitelmäpelti (profiloitu pelti), eivät materiaalina sovi 1900-luvun alkupuolen rakennuksiin. Kattojen maailma on perinteisesti ollut myös melko ehyt, mistä johtuen suurikokoiset ja erimalliset katon pystyikkunat eli frontonit tai modernit lapeikkunat eivät istu maisemaan. Pispalassa tyypillisimpiä vinttikerroksen valontuojia ovat olleet rakennuksen tyylistä riippuen pienikokoinen ehyträystäinen poikkipääty, puolipyöreä lunetti-ikkuna tai kolmioikkuna.
Pispalan kaupunkikuvalle tyylipillinen piirre on maaston muotoja mukaileva katuverkko, joka on syntynyt vähitellen poluista ja kulkureiteistä teiksi ja edelleen nykyisiksi kaduiksi sekä tietenkin portaiksi. Kehityksen näkee myös kadunnimissä. 1900-luvun alkupuoliskolla muodostuneet kulkureitit nimettiin teiksi: Koulutie, Pispantie ja Mäkitie. Lisäksi käytettiin tarkemmin kuvailevia nimityksiä, kuten Sauna-Maijan mäki, Kellosepän mäki, Mankeli-Niemisen mäki. Tampereen kaupunkiin liittämisen jälkeen tiestä tuli katuja; Provastinkatu, Pispankatu ja Mäkikatu. Teiden linjaukset ovat muuttuneet melko vähän, mutta korotukset, suoristaminen ja pinnoitteiden muutos on ollut voimakkaampaa. Katujen kunnossapidon ja liikennemäärien kasvun vuoksi monet toimet ovat kuitenkin olleet välttämättömiä. Erityisen hyvin perinteisen kapean katutilan ovat säilyttäneet Erämiehenkatu, Hiidenkatu, Provastinkatu, Pispankatu, Mäkikatu ja Rajaportinkatu sekä Rinnekatu.
34