Karhu
myyttinen metsän kuningas MARJO MERILUOTO-JAAKKOLA
Helmikuun 24. päivä, Talvi-Mattina, talven selkä taittui. Silloin Karhu käänsi kylkeä pesässään ja huokaisi: “Yö puolessa, pikipalli peräsuolessa”. Sitten se alkoi taas imeä käpäläänsä ja nukahti. Talvi-Mattina 2010 avautuva Karhun vuosi -näyttely tuo Vapriikkiin karhun, Suomen kansalliseläimen. Näyttely vie museokävijän karhumetsään vuodenkierron ajaksi. Karhun vuoden kuluessa tulee tutuksi karhu myyttisenä metsän kuninkaana, muinaisten suomalaisten palvomana jumalana ja esiisänä. Toisaalta esiin nostetaan karhun nykyinen asema kiisteltynä suurpetona ja metsästäjän tavoitelluimpana saaliina. Myyttisen karhun rinnalla kulkee vahva tietopaketti karhusta luontokappaleena.
Yksi Karhun vuosi -näyttelyn keskeisistä teemoista on suomalaisten erityinen, muista eläimistä poikkeava suhde karhuun. Sen taustalla on karhun tärkeä asema muinaissuomalaisessa mytologiassa.
Karhujumala
Karhun syntymä talvipesässä piilossa ihmisen silmiltä kiehtoi ihmistä. Uskottiin, että karhu syntyi taivaassa, Otavassa,
2
mistä se laskettiin maan päälle hongan latvaan. Se kuoli syksyllä pesäänsä ja syntyi uudelleen keväällä niin kuin luonto talven jälkeen heräsi uuteen kukoistukseensa. Karhun talviuni ja ylösnousemus vuodenkierron mukaisesti nostivat karhun jumalalliseen asemaan osana ihmiskunnan vanhinta uskomusta, hedelmällisyyskulttia. Karhun syntytarinaa toistaneet karhulaulut ja -riitit
säilyttivät yhteisön elinvoimaa ja torjuivat, epäonnet ja sairaudet. Tänä päivänä karhulaulut ovat runsaslukuinen todistusaineisto suomalaisten aina 1800-luvulle asti harjoittamasta karhukultista.
Karhu kantaisä
Monet pohjoisen kansat pitävät karhua kantaisänään. Esiisäuskomusten taustalla ovat lukuisat, koko pohjoisella
alueella tunnetut kertomukset karhusta, joka otti puolisokseen pesästään turvaa hakeneen nuoren naisen. Heidän pojastaan sikisi ihmisen suku. Myös pyyntikulttuurin suomalaisille karhu oli totemistinen esi-isä ja patriarkka. Sitä ei saanut tappaa, vaan se herätettiin talvipesältä ja kaadettiin tarkkojen rituaalien mukaisesti. Karhun suhde yhteisöönsä varmistettiin, kun se kaadon jälkeisissä peijaisissa - karhun häissä - naitettiin sukuun. Karhun sukulaisena metsästäjät saivat karhun tiedon ja pääsivät erityisasemaan ympäröivässä luonnossa. Karhun puolisona naisilla oli karhuun aivan erityinen suhde. Naisen tulikin karhun kohdatessaan vain nostaa hameensa ja karhu kääntyi pois. Kuvat: Antti Leinonen
ihmisen piirteitä ja sen silmien suora katse on sielukas. Karhu Mesikämmen on myös ihmisen kaltainen herkkusuu - nykykarhujen tiedetään pitävän dominokekseistä, mutta ei mintun makuisista! Kun metsän rauha syksyllä häiriintyy metsäautoteillä alkavan rallin, huutojen ja koiranhaukunnan vuoksi, osaavat rajan pinnassa elävät karhut siirtyä Venäjän puolelle turvaan metsästäjien aseilta. Karhumyytti elää voimakkaana.
Karhu vai ihminen?
Suomalaiset ovat kautta vuosituhansien nähneet karhussa inhimillisiä piirteitä. Karhu nousee kahdelle jalalle kuin ihminen ja katselee ympäristöään kannoillaan keinuen. Se metsästää, kalastaa ja marjastaa. Se osaa viheltää, ilmehtiä ja kyynelehtiä. Karhun jalanjälki muistuttaa ihmisen jalanjälkeä, sen kasvot muistuttavat
3