Museokello 2014

Kulttuuriympäristö- ja museouutisia Pirkanmaalta 2014 kulttuuriympäristö arkeologia paikalliskulttuuri rakennusperintö perinnerakentaminen museo kulmakunta kylä identiteetti kulttuuritahto kivikausi silta puisto lapinraunio kampaleima eräsija koekuoppa tulipesäke torppa kiuas mylly rajakivi iskos tynnyriholvi lähde kotiseutu tarinapaikka kuppikivi kaivaus uhrilehto kulttuuriympäristö arkeologia paikalliskulttuuri rakennusperintö perinnerakentaminen museo kulmakunta kylä identiteetti kulttuuritahto kivikausi silta puisto lapinraunio kampaleima eräsija koekuoppa tulipesäke torppa kiuas mylly rajakivi iskos tynnyriholvi lähde kotiseutu tarinapaikka kuppikivi kaivaus uhrilehto

Vauhtia vapaaehtoisuudesta!

Suomi tunnetaan lukuisien museoiden maana, jotka ovat syntyneet kansalaisten aktiivisuuden tuloksena. Osakuntanuoret keräsivät kesälomiensa aikana esineistöä ja kyläyhdistykset siirsivät rakennuksia pelastaen näin katoavaa kansankulttuuria. Näistä työn hedelmistä saamme nyt nauttia koulujen kotiseutuopetuksessa, kesätapahtumissa ja museokäynneillä.

Elämä muuttuu, ihmisten tarpeet vapaa-ajalla muuttuvat, samoin myös museoympäristöt. Vaikka vapaa-aika lisääntyy ja fyysisesti elämä helpottuu, nykyajan pirstaleisessa ja median täyttämässä elämässä on yhä vaikeampi löytää ihmisiä jatkamaan vapaaehtoisesti edeltäjiensä työn perintöä.

Tarvitaan uusia toimintamuotoja, joiden avulla ihmiset löytävät tiensä kulttuuriperinnön pariin.

Tästä esimerkkinä ovat mm. kulttuuriluotsitoiminta ja adoptoi monumentti-hanke. Parhaimmillaan vapaaehtoistoiminta museossa tarjoaa virkistystä elämään ja museo saa aktiivisia museokävijöitä ja konkreettista apua.

kansalaisten ja viranomaisten yhteistyö. Muita päivän aiheita käsitellään kansalaistoiminnan ja kulttuuriluotsauksen lisäksi jutuissa Maiseman koreografia avautuu kylätiellä ja Uittoyhdistyksen talo muuntuu rakennuskulttuurikeskukseksi.

Suomen kotiseutuliitto on keskusjärjestö maamme kulttuuriperinnöstä huolehtiville järjestöille. Uusi puheenjohtaja Janne Vilkuna kirjoittaa Kotiseutuliiton painopisteistä, joita tänä vuonna on mm. paikallismuseotoiminnan kehittäminen. Siihen liittyen työn alla on valtakunnallisesti koordinoidun koulutuksen suunnittelu museonhoitajille. Maakunnassa tapahtuvasta vapaaehtoistoiminnasta kertovat Lempäälän akkaporukka ja topparoikka sekä Mäntän rajakivien inventoinnista kertova juttu.

Syksyllä 2013 käynnistyi Tampereen kaupungin museopalveluissa kulttuuriluotsitoiminta. Toiminnasta kertovat lehdessä sekä vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Pilvi Tuomainen että kulttuuriluotsit itse.

Omasta puolestani voin sanoa, että on ollut hienoa nähdä ihmisten innostus toimintaan. On ollut myös hämmästyttävää millaisten sattumusten kautta ihmiset ovat löytäneet tiensä kulttuuriluotsiksi.

Kauan odotettu Näsilinnan kunnostus on vihdoin käynnissä. Asiaa juhlistaa tässä lehdessä kaksikin juttua. Toinen kirjoitus käsittelee Näsilinnassa pidettyä Teknillisen yliopiston dokumentointikurssia ja toinen restaurointityön haasteita. Palanderin talon friisi-löydöt herättivät hämmennystä ja ihastusta viime vuoden keväänä. Friisi-maalausten innoittamana Pirkanmaan maakuntamuseo järjesti näyttelyn Taidetta ja tarinoita Palanderin talossa.

Tilaisuus oli ainutkertainen, sillä nyt Palanderin talon ateljee on myyty yksityisomistukseen. Taidemaailman katseet suuntautuvat tänä kesänä Mänttään jossa on avautunut uusi Göstan paviljonki.

Pirkanmaan maakunnallinen museopäivä pidettiin Vapriikissa 11.4.2014 teemalla vauhtia vapaaehtoisuudesta. Päivän avauspuheenvuoron piti kulttuuriympäristöyksikön päällikkö Tuija-Liisa Soininen.

Hän jatkaa päivän aiheiden käsittelyä kirjoituksessaan miten hyvää kansalaistoimintaa saadaan rakennettua ja millaista parhaimmillaan voi olla

Suomesta tuli tämän vuoden alusta Unescon maailmanperintökomitean jäsen. Tampereen Tammerkosken alueen pyrkimyksistä ja mahdollisuuksista päästä maailmanperintölistalle kerrotaan tässä lehdessä. Kulttuuriperintö kuuluu kaikille. Nauttikaamme sen hedelmistä niin työn täyttämässä arjessa kuin lomallakin.

Maakuntamuseotutkija Anu Salmela

2

Sisällys

2014

2 Pääkirjoitus

Anu Salmela

3 Sisällys ja julkaisutiedot 4 Kansalaistoimintaa rakentamassa

Tuija-Liisa Soininen

8 Kotiseutuliitto, kotiseutumuseot ja kulttuuriperintö

Janne Vilkuna

10 Kulttuuriluotsitoiminta rantautui Tampereelle

Pilvi Tuomainen

12 Mikä ihmeen kulttuuriluotsimuseokaveri

Anneli Pöllänen. Tuula Virmanen, Arla Pajunen

17 Maiseman koreografia avautuu kylätiellä

Jaakko Simola

Julkaisija:

20 Uittoyhdistyksen talo muuntuu rakennuskulttuurikeskukseksi

Tampereen museot – Pirkanmaan maakuntamuseo

22 Liikamaiden rajapyykkejä etsimässä

Vastaava toimittaja:

Harri Metsälä

Markku Pohja

25 Lähde mukaan vapaaehtoiseen kulttuuriympäristön hoitotyöhön

Miia Hinnerichsen

26 Paulan aika vaihtuu Amurissa

Anu Salmela

28 Akkaporukka ja topparoikka

Ritva Mäkelä

30 Taidetta ja tarinoita – näyttely Palanderin talossa

Kirsi Kaivanto

34 Göstan uusi paviljonki kunnioittaa vanhaa kulttuuriympäristöä

Susanna Yläjärvi

36 Kahvihuoneen tarinoita - Taidetta koteihin ja konttoreihin

Lasse Honkanen

38 Uudistunut Siiri-tietopalvelu on avattu verkossa

Vadim Adel

40 Tampereen Tammerkosken alue maailmanperintökohteena

Sari Koivuaho

44 Tutkimusmatkalla Näsilinnassa

Iida Kalakoski

46 Unelmasta painajainen vai painajaisesta unelma

Seija Hirvikallio

50 Aino ei ole täällä enää

Tuija-Liisa Soininen

Tuija-Liisa Soininen

Toimittaja:

Anu Salmela

Taitto:

Tuija Rikala

Etukansi:

Kulkijoita Museoiden yössä, Anu Salmela

Takakansi: Tuija Rikala

Painopaikka:

Hämeen Kirjapaino Oy 2014

Painos: 1100 kpl

ISSN-L 0786-3314 ISSN 0786-3314 (painettu lehti) ISSN 2242-3656 (verkkojulkaisu)

3

Kansalaistoimintaa rakentamassa Tuija-Liisa Soininen

Kirjoittaja on kulttuuriympäristöyksikön päällikkö Pirkanmaan maakuntamuseossa Voiko viranomainen rakentaa kansalaistoimintaa? Sehän on kansalaislähtöistä! Miten kansalaistoiminta määritellään? Usein kansalaistoiminta määritellään ihmisen aktiiviseksi toiminnaksi, jota tehdään yhdessä toimien, yhteiseksi hyväksi. Viranomainen kyllä tietää, mikä olisi yhteistä hyvää ja hyödyllistä kulttuuriperinnön kannalta, mutta miten saada kansalaiset innostumaan asiasta?

Mihin hävisivät muinaisjäännökset?

Joskus viranomainen saattaa sysätä jonkun toiminnan käyntiin. Esim. toistakymmentä vuotta sitten Pirkanmaalla ei juurikaan harrastettu arkeologiaa. Museossa ei ollut ollut arkeologia pariin kymmeneen vuoteen.

Inventointeja ja kaivauksiakin oli vuosien varrella, mutta 1990-luvun kartoitukset paljastivat, että rauhoitettujen muinaisjäännösten säilymisestä oli tullut sattumankauppaa. Syitä voitiin hakea niin maankäytönsuunnittelijoista, maanomistajista kuin itse museoviranomaisistakin. Yksi

muutosliike monien joukossa oli se, että museo kutsui 1990-luvun puolivälissä Hämeen museoon arkeologiasta kiinnostuneita ihmisiä ja yllytti heitä perustamaan arkeologian harrastajayhdistyksen. Ajatuksena oli muuttaa arkeologisten kohteiden suojelu myös kotiseututyöksi, lisätä silmäpareja arkeologisen perinnön tilan valvontaan. Sarsa r.y perustettiinkin pikapuoliin ja se elää ja voi hyvin tänäkin päivänä. Päävastuu ja -ansio toiminnan virittämisestä oli tietenkin vapaaehtoisilla, mutta museolla oli vähintään pikkusormi pelissä mukana.

Olli Soininen

Sarsa ry talkoilee.

4

Vadim Adel

Kansalaistoimintaa rakentamassa

Arkeologi työssään.

Paikallinen kulttuuritahto Maakuntamuseossa ryhdyttiin puhumaan paikallisesta kulttuuritahdosta ja sen merkityksestä kulttuuriympäristön vaalimisessa. Käsitteen toi laajempaan julkisuuteen ensimmäiseksi muistaakseni Museoviraston arkeologian osaston nuori osastonjohtaja Jukka Moisanen. Siinä osuttiin kulttuuriperinnön vaalimisen kulmakiveen. Hyvänä esimerkkinä olivat edellä mainitut arkeologiset kohteet, joita suojeli jo 1960-luvun alusta lähtien ns. luja muinaismuistolaki. Jokainen arkeologi törmäsi laista huolimatta tuhottuihin arkeologisiin kohteisiin. Mitä neitseellisempi maakunta oli maakuntamuseotyön ja arkeologien suhteen, sitä useammin vuosikymmeniä aiemmin löydettyjen kohteiden päältä löytyi taloja ja teitä. Joskus kulttuuriperintökohteet tuhoutuivat siksi, että niistä ei välitetty, joskus sen vuoksi, että niiden olemassaolosta ei tiedetty.

Vähemmistönä kuitenkin lienevät olleet täysin tahalliset rikkomiset. Selvää oli myös, että paikallisten asukkaiden oli vaikea kokea arkeologista kulttuuriperintöä omaksi kulttuuriperinnökseen. Kokolailla helpompaa oli vaalia esimerkiksi vuoden 1918 tapahtumapaikkoja tai vaikkapa rajamerkkejä. Johtopäätös nähdystä oli, että kulttuuriympäristö on aina paikallista, olipa se miten arvokasta tahansa. Jos paikallisten valvova katse ei arvostanut kulttuuriperintökohteita, ei niitä voitu suojella tyydyttävästi myöskään lain ja asetusten avulla.

Pirkanmaan maakuntamuseolla on ollut ilo olla mukana kehittämässä monia kansalaisystävällisiä kulttuuriympäristöpalveluita. EU-projektissa Citizen Perspective on Cultural Environment and Heritage 2005-2006 tehtiin asiakastutkimuksia. Selvitettiin, mistä asukkaat saivat kulttuuriympäristötietonsa ja miten he kokivat asioinnin museoviranomaisen kanssa. Sen yhteydessä järjestettiin

myös Suomen ensimmäiset kulttuuriympäristömessut.

Museo oli myös uljaasti luomassa Tampereen ensimmäisiä Open space-tilaisuuksia, joissa tutkittiin, miten saadaan kansalaiset mukaan arvottamaan kulttuuriympäristöä.

Museossa työskenteli tällöin jo erinäisten testausprojektien jälkeen korjausrakentamisneuvoja tai kansan ehkä paremmin tuntema perinnerakennusmestari, jonka tehtäviin kuului neuvoa käytännönläheisesti, miten edetä vanhan rakennuksen korjaamisessa. Korjausneuvonta on ollut tärkeää tukitoimintaa vanhojen rakennusten omistajille, jotka kamppailevat monien haasteiden kanssa säilyttäessään yhteistä kulttuuriperintöämme. Palvelua on pyritty jakamaan tasapuolisesti kaikille avuntarvitsijoille. Tärkeää on ollut myös arvostaa jo tehtyä työtä ja luoda yhteistä arvopohjaa paitsi kulttuuriympäristön omistajien myös niiden kanssa, jotka esim. hyödyntävät välillisesti hyvin hoidettuja perinnemaisemia.

Asenteella Edellä kuvattua toimintaa kutsutaan Pirkanmaan maakuntamuseossa pehmeäksi suojeluksi. Sillä on sävyero verrattuna puhtaasti lakisääteisestä viranomaistoimintaan, jota varsinkin menneinä vuosikymmeninä kuvasi parhaiten käsite kova suojelu. Tosin kovasta suojelusta puhuminen on jo sinänsä pientä liioittelua. Kulttuuriperinnön turmelemisesta ei saa kovia rangaistuksia. Jokunen kirkonpolttaja on joutunut vankilaan saakka. Esihistoriallisten kohteiden tuhoamisesta on tähän asti selvinnyt sakoilla tai huomautuksin. Kulttuuriympäristöä voi kuitenkin yrittää suojella jäykähkösti, lakia, oikeuksia ja velvollisuuksia korostaen. Kyse on kommunikoinnista. Pehmeä suojelu on kuuntelemista, kuulemista, auttamista, vuorovaikutteisuutta, tiedon saatavuuden varmistamista ja yhdessä tekemistä. Kommunikointi, jota tarvitaan, on usein juuri sellaista jolle ei tunnu löytyvän aikaa. Kovemmassa suojelussa viranomainen antaa reunaehdot hieman

5

Kansalaistoimintaa rakentamassa

ylhäältäpäin, valvoo lain toteutumista ja kulttuuriympäristön tilaa sekä aika usein hallitsee myös asiaan liittyvää tietoa. Pehmeää suojelua voidaan tehdä myös tutkimusten ja maankäytönsuunnittelun yhteydessä, harrastajien, maanomistajien, luottamusmiesten, opiskelijoiden ja koululaisten parissa.

Asenne voi myös olla valintakysymys ja se voi myös riippua tilanteesta. Usein ilmenee kuitenkin, että suojelun asia hyötyy jossain määrin joustavuudesta. Jotta suojelutahto säilyisi viranomaisen poistuttua paikalta, on hyvä jaksaa ymmärtää maanomistajan näkökulmaa.

Oletettavasti vain pehmeällä suojelulla eli omaehtoisen suojelun tukemisella päästään kulttuurisesti kestävään kehitykseen

Pois kotoa Miksi ihmiset sitten lähtevät mukaan kansalaistoimintaan? Puhutteleeko kulttuuriperinnön siirtäminen jälkipolville vai onko paketti monisyisempi? Osallistuminen

6

kuvaa yksilön kiinnittymistä yhteisöön tai mukanaoloon yhteisöllisesti tärkeissä prosesseissa. Siinä on kyse kuulumisesta johonkin. Osallistaminen taas on usein viranomaisen työkalu. Siinä kansalainen nähdään hieman passiivisena objektiivina, jota yritetään houkutella mukaan. Viranomainen yrittää osallistaa, mutta pääsemmekö osallistamisesta osallistumisvaiheeseen?

Tampereella kansalaiset perustivat Tampereen rakennuskulttuurin keskus -hankkeen. Kyseessä on toiminnaltaan maakunnanlaajuinen neuvontakeskus, jossa annetaan vertaisneuvontaa. Maakuntamuseota ja muita viranomaisia yritetään osallistaa mukaan toimintaan. Päävastuun kantavat kuitenkin kansalaisjärjestöt.

Vaikeuksista huolimatta toiminta uusiutuu ja kehittyy.

Hanke näyttää kumpuavan kansalaisten omista tarpeista.

Heillä on verkostoja ja he ovat oikeasti osallisia.

Myös viranomainen voi viritellä hankkeen ja toivoa, että kansalaiset ottavat sen omaksensa. Pirkanmaan maakuntamuseo perusti 2009 Adoptoi monumentti –

Kansalaistoimintaa rakentamassa

• halu tulla rauhoittumaan ja rentoutumaan luonnon kauniille paikoille.

• Tarve nähdä elämän kiertokulkuun liittyvää jatku- vuutta vanhoja kohteita hoitaessaan • Halu olla luonnossa • Mahdollisuus tehdä käsillä jotakin, mikä on hyvää vastapainoa arjen kiireelle ja suorituskeskeisyydelle: • Mahdollisuus olla poissa kotoa, hieman eri ulottu- vuudessa

Vastauksissa ei ole niinkään huolehdittu kulttuuriperinnön säilymisestä jälkipolville tai muista kulttuuriympäristön tilaa koskevista laajemmista haasteista.

Museoväki siis miettii, miten saada kansalaisia kiinnitettyä kulttuuriympäristön vaalimiseen. Samalla se on huolissaan oman työaikansa riittävyydestä. Resurssit ovat kaikilla vähissä, joillakin jopa vähenemään päin.

Vapaaehtoistenkin ajasta kilpailevat arkityö ja vapaa-ajasta monet alun perin ajan säästämiseksi kehitetyt laitteet ja fasiliteetit. Jotta suojelutyö olisi vetovoimaista, sen täytyy siis vähintään vedota johonkin perustarpeeseen suojelijoiden elämässä. Ehkä oman kortensa kekoon kantavat kuitenkin myös kulttuuriperintökohteiden omat erityisominaisuudet: ympäristö, tarina ja rauha, jotka antavat mahdollisuuden ”päästä pois kotoa”.

Pispalan pulteriaidan infotaulun paljastus.

Miia Hinnerichsen

toiminnan. Kansalaiset voivat adoptoida arkeologisen tai rakennetun perinnön kohteen ja hoitaa sitä hoitosuunnitelman mukaisesti. Lisäksi museo kannustaa siihen, että adoptoijat kertovat omalla tavallaan kohteista omissa sidosryhmissään ja toimivat tiedon tulkitsijoina. Museo haluaa tavallaan antaa kohteet takaisin paikalliselle väestölle. Toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka kangerteluiltakaan ei ole vältytty. Tällä hetkellä adoptoijia puhututtaa mm. se, mitä he saavat loppujen lopuksi tehdä ko. kohteella. Vastaukseksi ei välttämättä riitä se, että he saavat hoitaa sitä hoitosuunnitelman mukaisesti.

Kun Adoptoi monumentti -toimijoilta on kysytty motiiveita siihen, miksi ovat lähteneet mukaan toimintaan, löytyy mm. seuraavia syitä:

7

Kotiseutuliitto, kotiseutumuseot ja kulttuuriperintö Janne Vilkuna

Kirjoittaja on Suomen kotiseutuliiton puheenjohtaja ja Jyväskylän yliopiston museologian professori Suomen kotiseutuliiton perustehtävä on alan keskusjärjestönä auttaa noin 800 jäsenyhteisöään toteuttamaan paikallista ja alueellista koti­seututyötään. Yksi liiton kolmesta painopistealueesta on kuluvana vuonna kotiseudun tutkimuksen edistäminen kehittämällä kotiseutu­arkistoja, kotiseutujulkaisuja ja paikallismuseotoimintaa.

O

petus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2010 nimeämän paikallismuseoiden kehittämistyöryhmän päätehtävä oli ”linjata ja tehdä esityksiä ei-ammatillisesti hoidettujen, säätiö- ja yhdistyspohjaisten ja kunnallisten paikallis- ja kotiseutumuseoiden sekä erikoismuseoiden toiminnan kehittämiseksi ja paikallisen kulttuuriperinnön vaalimiseksi.”

Työryhmän pohjatyö oli selvittää ao. museotoiminnan nykytilan laajuus.

Rakkaudesta kulttuuriperintöön -loppuraportin valmistuessa vuoden 2012 alussa oli kuitenkin selvää, ettei merkittäviä lisäresursseja ollut jaossa.

Yksi työryhmän toimenpide-ehdotuksista oli tästä huolimatta: ”Suunnitellaan ja toteutetaan valtakunnallisesti koordinoitu ja sertifioitu museonhoitajakoulutus.” Eräänlainen esimerkki vastaavasta kotiseudun muistiin liittyvästä koulutuksesta on jo, sillä

8

arkistolaitos ja kotiseutuliitto toteuttivat vuosina 2011–2013 kaikilla maakunta-arkistoalueilla kotiseutuarkisto-osaajan kurssikokonaisuuden.

Samantapainen kotiseutumuseoiden väelle tarkoitettu kurssikokonaisuus on paraikaa suunnitteilla museoviraston (ja maakuntamuseoiden), Suomen kotiseutuliiton, Finlands svenska hembygdsförbundin ja Suomen museoliiton yhteistyönä.

Näen paikallismuseotyössä muun muassa kaksi perus- eli kokoelmatyöhön liittyvää haastetta: esineiden matalan museoarvon ja nykyajan tallennuksen vähyyden. Esineillä on pääasiassa matala museoarvo siksi, että niiden käyttö- yms. oheistiedot ovat jääneet vähälle kuvaukselle esineitä vastaanotettaessa. On selvää, että kauan aikaa sitten vastaanotettujen esineiden alkuperäisten oheistietojen hankkiminen on jälkeenpäin perin hankalaa, ellei mahdotonta.

Tilanne ei ole toivoton, sillä esineelle jolla on vähän tai ei lainkaan oheistietoja, niitä voidaan kartuttaa antamalla yleisölle mahdollisuus kertoa muistoja ja kokemuksia vastaavasta esineestä: ”Meille ostettiin samanlainen Niemisen koneliikkeestä. Eno huolsi sitä ja aikanaan isä vei sen mökille ja siellä … jne.” Näin juuri tuon esineen ja samalla koko kokoel-

man ja museon museoarvoa voidaan merkittävästi lisätä.

Ammatilliset museot ovat jo pitkään siirtäneet kokoelmiensa kartuntaa menneisyyden ”pelastamisesta” nykyajan ilmiöiden ja niiden todistuskappaleiden eli esineiden, valokuvien, äänitteiden ja elokuvien tallennukseen. Siksi on järkevää esimerkiksi tarkoin harkiten hyväksyä kokoelmiin joka vuosi täsmälleen 12 valokuvaa, ei enempää eikä vähempää. Sellaisia tuoreeltaan otettuja valokuvia, jotka kertovat jostain kotiseudun keskeisestä kohteesta, ilmiöstä tai tapahtumasta. Näin valokuvien määrä pysyy hallinnassa ja aikaa riittää vähintään yhtä tärkeään asiaan eli kuvien varustamiseen monipuolisilla tiedoilla (mitä, missä, milloin).

Kotiseutumuseoiden hoitajien kurssitusta suunniteltaessa tullaan pitämään mielessä, ettei vapaaehtoisten ylläpitämiä paikallis- ja kotiseutumuseoita pidä pitää ammatillisesti hoidettujen museoiden kaltaisina.

Vaikka molemmat keräävät, säilyttävät ja esittelevät kokoelmiaan muistiorganisaatioina, paikallis- ja kotiseutumuseot ovat ensisijaisesti paikallisyhteisönsä sekä sosiaalinen väline että toimintakenttä. Yhdessä tekeminen ja oleminen ovat niissä tärkeintä!

Kotiseutuliitto, kotiseutumuseot ja kulttuuriperintö

Suomen Kotiseutuliitto ry https://kotiseutuliitto-yhdistysavain-fi.directo.fi/

Kotiseudulle synnytään tai sinne muutetaan. Kotiseututyön yksi keskeinen päämäärä on luoda edellytyksiä ihmisille tutustua kotiseutuunsa.

Olen usein korostanut, että ymmärrys kotiseudun historiasta on valtava resurssi, sillä kun ymmärrämme mistä olemme tulossa ja missä olemme, pystymme ehkä myös suunnittelemaan minne menemme. Tämän ajallisen jatkumon haltuun otto on tärkeää myös siksi, että se haastaa meidät elämään juuri nyt. Siten se aktivoi ja yllyttää meitä ottamaan vastuun elämästämme, lähimmäisistämme ja ympäristöstämme.

Perinteisesti kotiseutuun on tutustuttu etenkin lähimmäisten opastuksella, koulun kotiseututunneilla, museossa ja lukemalla kotiseutukirjallisuutta. Internet on mahdollistanut tiedon saavutettavuuden aivan uudella tavalla. Viime elokuussa avattiin Kotiseutututkimuksen ABC nettikäsikirja (www.kotiseutuliitto.fi/abc). Teosta ei painettu, vaan se laitettiin verkkoon sekä saavutettavuuden että sisällön jatkuvan luomisen ja päivittämisen mahdollisuuden vuoksi. Yllytän tutustumaan ja käyttämään!

Kuokkalan museoraitin lastenpäivä on suosittu tapahtuma Lempäälässä.

Suomessa on noin 2600 nuorisoseuran, työväenyhdistyksen, maamiesseuran ja monen muun yhteisön ylläpitämää seurantaloa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuodesta 2004 lähtien delegoinut seurantalojen korjausavustusten jakamisen Suomen kotiseutuliitolle. Viime vuonna jakosumma oli 1,7 miljoonaa euroa, mistä Pirkanmaalle myönnettiin 16 talolle yhteensä 136 500 euroa avustuksen ollessa 2000–19 000 euroa. On tärkeää muistaa, ettei hakematta saa!

Euroopan neuvoston Kulttuuriperinnön yhteiskunnallista merkitystä koskeva puiteyleissopimus hyväksyttiin Portugalin Farossa 2005 – sieltä sopimuksen lyhyempi nimi Faron sopimus – ja se astui voimaan 2011.

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi sopimuksen ratifioinnin valmistelun Museoviraston ja Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Faron sopimus pyrkii muun muassa osallistuttamaan kansalaisjärjestöt aktiivisiksi kulttuuriperintötoimijoiksi. Sopimus on siksi hyvin linjassa perustuslakimme 20 pykälän kanssa: ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.”

Keskeisin syy Faron sopimuksen tarpeelle on yhteinen eurooppalainen näkemys, ettei kulttuuriperintö ja sen vaaliminen ole yhteiskunnallinen kulu, vaan monipuolinen hyvän elämän resurssi. Sen nauttimisen ja käytön yksinoikeutta ei ole kenelläkään, sillä se kuuluu kaikessa monipuolisuudessaan kaikille.

Soili Niskanen

Piirros: Tuija Rikala

fg

9

Kulttuuriluotsit

Kulttuuriluotsitoiminta rantautui Tampereelle Pilvi Tuomainen

vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Kulttuuriluotsit ovat vapaaehtoisia, jotka ovat perehtyneitä paikkakuntansa kulttuuri- ja liikuntatarjontaan. Luotsit toimivat vertaistuen periaatteella seurana ja avustajina henkilöille, jotka kaipaavat kaveria esimerkiksi museokäynnille. Tampereella luotsit tekevät muutakin kuin toimivat kavereina museoissa ja liikuntapalveluissa.

K

paikkakunnille hieman erilaisena ja erinimisenä. Tampereella luotsitoiminta käynnistyi viime vuonna.

Tampereella kulttuuriluotsitoimintaa alettiin kehittää museopalveluihin kuuluvassa kulttuurikasvatusyksikkö TAITEssa. Luotsitoiminta päätettiin suunnata ensisijaisesti 60 vuotta täyttäneille henkilöille, jotka ovat siirtymässä tai siirtyneet eläkkeelle.

Toiminta tarjoaa vapaaehtoisille mielekästä tekemistä, uusien asioiden oppimista ja yhteisön johon kuulua eläkkeelle siirtymisen jälkeen.

Luotsitoiminnassa on tärkeää myös

Pilvi Tuomainen

ulttuuriluotsitoiminta sai alkunsa Jyväskylässä vuonna 2006, jolloin Jyväskylän taidemuseon museolehtori Sirpa Turpeinen sai ajatuksen, että tarvitaan ”joku tuomaan asiakkaat kulttuuripalveluiden luokse kädestä pitäen”. Luotsitoiminnan taustalla on ajatus siitä, että kulttuuri kuuluu kaikille - myös sellaisille henkilöille, jotka eivät yksin pääse kulttuurin pariin. Kulttuuriluotsitoiminta edistää kulttuurin saavutettavuutta ja madaltaa kynnystä museon ja yleisön välillä. Jyväskylästä luotsitoiminta on levinnyt viime vuosina monille eri

Kävelyreittiä suunniteltaessa Tampellan alueen kartalle merkittiin paikat, joihin luotsien kuulemat tarinat ja muistot liittyivät.

10

sosiaaliset suhteet ja yhdessä tekeminen. Tampereella luotsitoiminnan erityispiirteenä on se, että luotsit osallistuvat museoihin suuntautuvien luotsausten lisäksi muuhunkin kulttuuri- ja liikuntapalveluiden toimintaan.

Vapaaehtoiset mukaan museoiden toimintaan Ensimmäinen luotsien perehdytyskurssi järjestettiin loka-marraskuussa 2013. Kurssin aikana käytiin läpi vapaaehtoistoiminnan periaatteita, tutustuttiin museopalveluihin ja toiminnassa mukana oleviin museoihin.

Kurssilta valmistui 20 vapaaehtoista luotsia, jotka saivat valita osallistuvatko he Vapriikin kuva-arkiston kokoelmatyöhön vai Tampellan alueella tehtävään kulttuuriperintötyöhön.

Lisäksi osa luotseista tekee luotsauksia museoihin.

Kevään aikana kuva-arkiston luotsit suunnittelivat ja kokosivat yhteistyössä henkilökunnan kanssa kuva-arkiston valokuvista näyttelyn.

Luotsien kokoama Mennen tullen -näyttely käsittelee liikkumista Tampereella ennen ja nyt. Näyttely on esillä 13.5.–25.8.2014 Kahvila Amurin Helmessä. Tämän lisäksi luotsit osallistuivat myös muuhun kuva-arkiston kokoelmatyöhön.

Tampellan alueen luotsit osallistuivat puolestaan kevään aikana Tampellan alueella tehtävään kulttuuriperintötyöhön yhteistyössä Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa. Aluksi luotsit tutustuivat alueen historiaan, jonka jälkeen he

Kulttuuriluotsit

maahanmuuttajia.

Kevään aikana luotsitoiminta levisi museopalveluista liikuntapalveluiden puolelle. Luotsien toiselta perehdytyskurssilta, joka järjestettiin maalis-huhtikuussa, valmistui 9 uutta luotsia. Nyt Tampereella on siis jo 29 luotsia. Jatkossa luotsia on mahdollista pyytää maksutta kaveriksi museoiden lisäksi myös kaupungin kuntosaleille ja kävelylenkeille.

Luotsitoiminnan merkitys Luotsitoiminnan tarkoitus on lisätä kaupunkilaisten hyvinvointia ja ennaltaehkäistä syrjäytymistä.

Se mahdollistaa kaupunkilaisten osallistumisen kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden toimintaan ja sen kehittämiseen.

Konkreettisesti tämä näkyy mm. siinä, että vapaaehtoiset osallistuvat meidän kaikkien yhteisen kulttuuriperinnön hoitoon Vapriikin kuva-arkistossa. Luotsitoi-

minta muokkaa museoita yhteisöllisemmiksi. Toiminnan myötä museot koetaan enemmän ”meidän kaikkien museoiksi”, joissa on tilaa useille toimijoille. Luotsit mahdollistavat myös tukea ja seuraa tarvitsevien pääsyn kulttuurin ja liikunnan pariin.

Tiesitkö, että luotsin kanssa voit tutustua näyttelyyn tai kuntoilla kaupungin kuntosalilla maksutta?

Lisätietoja toiminnasta ja luotsipyynnöt: Pilvi Tuomainen, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Puh. 040 806 3910 pilvi.tuomainen@tampere.fi www.tampere.fi/taite

Marika Tamminen

haastattelivat alueella työskennelleitä sekä nykyään työskenteleviä ja asuvia henkilöitä. Luotsit litteroivat eli kirjoittivat tekemänsä haastattelut puhtaaksi, jonka jälkeen haastattelut tallennetaan museon Siiri-tietokantaan. Tekemiensä haastattelujen pohjalta luotsit suunnittelivat ja vetivät yhteistyössä Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa kävelyn Tampellan alueella Museoiden yössä 17.5.2014.

Kävelyllä kuultiin alueen historiaa ja tarinoita sekä muistoja.

Luotsauksia tekevät luotsit levittivät kevään aikana ahkerasti tietoa luotsitoiminnasta Tampereella pitämällä lukuisia tietoiskuja palvelusta järjestöissä, yhdistyksissä, palvelukeskuksissa ja erilaisissa tapahtumissa. Tämän lisäksi luotsit luotsasivat kevään aikana hieman yli 200 henkilöä museoihin noin 80 luotsikäynnillä. Luotsattavana oli ikäihmisten lisäksi mm. mielenterveys­ kuntoutujia ja heidän omaisia sekä

Kulttuuriluotsien suunnittelema ja toteuttama Mennen tullen -näyttely herätti ihastusta ja muistoja siitä miten Tampereella on ennen liikuttu.

11

Kulttuuriluotsit

n e e m h Mikä i kulttuuriluotsimuseokaveri Kolme erilaista tarinaa siitä miten kulttuuriluotsaus on löytänyt tiensä ­ihmisten arkeen ja mitä toimintamahdollisuuksia se tarjoaa harrastajalleen.

Anneli Pöllänen

kirjoittaja toimii Tampereella kulttuuriluotsina Sattuma

Pilvi Tuomainen

Elokuisena päivänä 2013 osallistuin Tampellan Pellavantorilla pidettävään Viola-kodin järjestämään kesätapahtumaan. Ohjelman lomassa huomasin pari nuorta naista, joita en aikaisemmin ollut nähnyt näillä kulmilla, toinen heistä oli vapaaehtoistoiminnan koordinaattorimme Pilvi Tuomainen. Hän oli kertomassa tilaisuudessa Tampereella aloitettavasta uudesta vapaaehtoistoiminnasta, josta en ollut aikaisemmin kuullut. Vastaavaa toimintaa on ollut

muissakin kaupungeissa, mutta nyt luotsaaminen rantautui myös Tampereelle.

Innostuin asiasta heti ja myöhemmin kuulin, että olin tullut valituksi tähän joukkoon. Pilvi Tuomainen on meidän kannustava ohjaajamme ja kouluttajamme ja meidät nimettiin demokraattisessa äänestyksessä kulttuuriluotseiksi. Tilanne oli itselleni sattuma, olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja lisäksi juuri vapautunut 41-vuoden työputkesta.

Hain sopivaa vapaaehtoistoimintaa ja löysin sellaisen. Porukka tuntui heti omalta.

Kulttuuriluotsi Anneli Pöllänen tallentaa Tampellassa pitkään työskennelleen rouva Kaisa Kuuselon tarinaa.

12

Perehdyttäminen Museoihin tutustuminen oli aluksi varsin mielenkiintoista, koska en aikaisemmin ollut käynyt edes kaikissa kohteissamme. Syksyn kestäneen yhdessäoppimisen jälkeen rohkenin sitten kaveriksi tuttaville ja vähitellen museovieraille, päivitämme säännöllisesti luotsiporukalla kokemuksiamme ja näin asioihin sai lisää näkemystä. Vapaaehtoistoiminnassa on myös eri vivahteita ja jokaiselle löytyy tarpeen mukaan erityyppisiä hommia. Jos ei selviä yksin, voi pyytää luotsikaverilta tai museoväeltä apua.

Kulttuuriluotsit

Oma kiinnostus Olen aina työskennellyt asiakaspalvelussa ja varmaan siksi ihmisten parissa oleminen tuntuu luontevalta, teen mielelläni luotsauksia museoihin.

Rinnalle ovat sitten nousseet haastateltavat, joilta kerätään muistitietoa teollisen Tampellan ajasta.

Ilahduttavaa on, miten mielellään ihmiset kertovat elämästään ja omista muistoistaan. Useimmat ovat tuoneet haastatteluun kirjallista lisämateriaalia, lehtileikkeitä, valokuvia ja esineitä.

Muistitieto herättää aluksi hämmennystä, olen käyttänyt rinnalla sanaa tarina, joka on aina yksilöllinen ja aito. Haastatteluja on ollut eri-ikäisten ja hyvinkin erilaisissa tehtävissä olleiden henkilöiden tai heidän jälkeläistensä kanssa. Tunnelma tilanteissa on ollut mukava ja minua on pyydetty haastattelemaan eli yksi haastattelu on poikinut toisen. Olen saanut paljon tietoa ja lähihistoria on ylipäätään alkanut kiinnostaa enemmän. Työ jatkuu, kalenterissani on tulevia sovittuja tapaamisia vielä alkavalle kesälle.

Toiminnan helmiä Mieleeni on erityisesti jäänyt tapaaminen Kaisa Kuuselon kanssa, hän on aikoinaan työskennellyt tovin Pellavassa ja edesmennyt puolisonsa

konepajalla. 97-vuotias Kaisa-rouva oli heti valmis sopimaan ajankohdan tavataksemme asunnossaan, vaikka tutustuimme aivan muissa merkeissä. Näin kirjattiin ajallisesti ja maantieteellisesti pitkä tarina: Kaisa syntyi ja kävi koulunsa Joensuussa, opiskeli Helsingissä ja aviomiehen työn kautta päätyi Tammerkosken rantamille.

Voin sanoa, että tarina kertoo myös suomalaisen naisen asenteesta ja rohkeudesta parhaimmillaan.

jektistamme oli tässä hyötyä. Kaupungin museot olivat avoinna kello 18–24, luotsit päivystivät illan aikana.

Kuva-arkistossa toimivien luotsien työstämä mielenkiintoinen valokuvanäyttely Mennen tullen avattiin Kahvila Amurin Helmessä.

Myös Amurin työläismuseokortteli on kesällä luotsauksen piirissä ja sain siellä Museoiden yön vieraana hienon opastuksen, kiitos Rahvaanmusiikin kerholle.

Verkostoituminen

Tulevaisuus – eteenpäin

Olemme olleet kertomassa luotsitoiminnasta esimerkiksi Seniorimessuilla, Kulttuuritorilla ja Museoiden Yössä. Asiasta ovat pyytäneet kertomaan tilaisuuksiinsa myös toiset yhteisöt ja järjestöt, ja vastaavasti me luotsit olemme olleet aktiivisesti tarjoamassa infoa toiminnastamme.

Kevään kohokohta Museoiden yö kruunasi koko ensimmäisen kauden toiminnan ja tamperelaiset saatiin joukolla liikkeelle, myös säiden haltija suosi meitä. Tampellan alueella järjestettiin mm. vajaan tunnin mittainen kulttuurikävely. Kierros sisälsi seitsemän pysähtymiskohdetta.

Me luotsit saimme osallistua museoväen kanssa suunnitteluun ja toteutukseen, muistikeruupro-

Luotsitoiminta kehittyy ja saa uusia ulottuvuuksia. Nyt joukkoomme on saatu lisää väkeä myös miehiä ja tarkoituksena on yhdistää liikunta ja kulttuuri. Ihan hyväksi havaittu yhdistelmä ja toimii niin luotsien kuin heidän luotsattaviensa terveysreseptinä. Samalla voi vaihtaa tuoreet mielipiteet nähdystä ja koetusta, se tarvehan meillä ihmisillä yleensä on.

Taustalla on tuo hieno vapaaehtoistoiminnan ajatus, ei ole pakkoa, ja jos into johonkin loppuu voi siirtyä sujuvasti toiseen tehtävään tai ottaa levähdystauon. Motivaatiota ylläpitää meidän asiakkaamme eli kulttuurinja liikunnanharrastajat sekä vapaaehtoisjoukkomme vetäjineen.

Kesän hengähdämme ja osa mökkeilee, mutta luotsaustoimintaa on silti koko ajan. Jossain vaiheessa ajatukset siirtyvät syksyyn ja se on varma, että silloin räväkkä porukkamme tarttuu uusin mielin uusiin haasteisiin.

Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille museoiden ystäville – ottakaa pyörä ja polkekaa museoon!

Anu Salmela

Kulttuuriluotsit kertoivat Tampellan alueen kävelyllä kevään aikana kuulemiaan ja tallentamiaan muistoja ja tarinoita alueeseen liittyen.

13

Kulttuuriluotsit

Tuula Virmanen

Kirjoittaja toimii kulttuuri- ja liikuntaluotsina

monen monta kertaa katsomassa samaa näyttelyä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä jokainen luotsaus on erilainen. Kukin luotsattava kiinnittää huomionsa eri asioihin ja mieltymykset vaihtelevat. Joka kerta saan uutta ajateltavaa, huomaan uusia yksityiskohtia ja kuulen uusia mielipiteitä.

Jos voin luotsattavilleni antaa mieleenpainuvan kokemuksen, niin yhtä hyvin saan niitä itse heiltä!

Tänä keväänä toimintaan lisättiin liikunta. Voimme siis lähteä mukaan lenkille, puistojumppaan tai kuntoilemaan. Ajattelin, että se ei minulle sovi, koska liikkumiseni rajoittuu lähinnä kävelemiseen. Sitten kävi mielessä, että ehkäpä voisin tällä tavoin ”huijata” itseäni muunkinlaiseen liikuntaan.

Olen nyt ollut sauvakävelylenkeillä ja tutustunut kaupungin kuntosalitoimintaan. Odotan innolla jumppahet-

kiä lämpiminä kesäiltoina vaikkapa Hämeenpuistossa.

Luotsitoiminnan myötä olen saanut runsaasti uusia, samanhenkisiä kavereita. Sen lisäksi pysyvät ja vaihtuvat näyttelyt ovat olleet kiinnostavia. Samalla, kun olen tutustunut museoiden tarjontaan, olen myös lisännyt omaa tietämystäni kyseisistä aiheista.

Toivonkin, että luotsitoiminta laajenisi koskemaan esim. musiikki-, elokuva-, kirjasto- ja tanssiharrastuksia. En keksi juurikaan parempaa tapaa ikäihmisten, maahanmuuttajien tai syrjäytyneiden saamiseksi mukaan monenlaiseen toimintaan.

Jos tarjonta olisi vielä laajempaa, niin jokainen löytäisi helposti juuri sen itseänsä kiinnostavan aktiviteetin.

Näin voisi tutustua uusiin ihmisiin, saisi kulttuurikokemuksia ja pystyisi ”viihdyttämään itseään” luotsien kanssa mielipiteitä vaihtaen.

Luotsit ja kulttuuriluotsikoordinaattori Pilvi Tuomainen retkellä Heiskan taiteilijakodissa Jyväskylässä.

14

Hanne Laitinen

K

ävin viime syksynä Vapriikissa ja otin sieltä mukaani Museo-lehden. Sitä kotona selaillessani löysin artikkelin kulttuuriluotsauksen aloittamisesta Tampereella. Olen aina tykännyt historiasta ja käynyt mielelläni museoissa. Siinäpä minulle oiva harrastus!

Ilmoittauduin kurssille mukaan ja onnistuin pääsemään tähän ”pilottiporukkaan”.

Heti ensimmäisessä tapaamisessa Juicen kirjastossa alkoi tuntua siltä, että nyt on kaupunki onnistunut kahdella tavalla; meitä elämän taitekohdassa olevia, mutta aktiivisia ja innokkaita luotsikokelaita aktivoidaan, ja toisaalta mahdollistetaan meidän avullamme hieno kokemus niille, jotka eivät yksin tulisi lähteneeksi kulttuurin pariin.

Työelämässä ollessani olin jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa ja koin sen itselleni tärkeäksi. Eläkkeelle jäätyäni lisääntyi aikaisempi ompeluharrastukseni merkittävästi, mutta päivittäiset kontaktit muihin vastaavasti vähenivät. Luotsina voin tavata edelleenkin ihmisiä asiakkaina, joten tasapaino harrastusten välillä säilyy.

Olen talven ja kevään mittaan kiertänyt luotsikollegani Lahja Leppäkorven kanssa monissa paikoissa kertomassa tästä toiminnasta. Olemme saaneet runsaasti positiivista palautetta ja päässeet tutustumaan erilaisiin järjestöihin, palvelukeskuksiin ja kerhoihin. Tämäkin on ollut yksi luotsitoiminnan hienoja kokemuksia.

Toinen iloisesti yllättänyt asia liittyy näyttelyihin. Mietin alussa, että saattaa olla puuduttavaa käydä

Kulttuuriluotsit

Arla Pajunen

Kirjoittaja toimii kulttuuriluotsina

O

Pilvi Tuomainen

len Arla Pajunen Kaukajärveltä.

Olin 10 vuotta vaikeasti sairaan mieheni omaishoitaja ja käytännöllisesti katsoen kotiin sidottu neljän seinän sisään. Varsinaiselta ammatiltani olen ollut yrittäjänä ja sitä ennen postivirkailijana. Mieheni kuoltua kaksi vuotta sitten olin hukassa, kun minulla ei ollut enää muita kavereita kuin virtuaali-ihmiset. Nökötin kotona viikosta toiseen tietokoneen ääressä kunnes näin viime syyskuussa Tampereen kaupungin tiedotuslehdessä olleen ilmoituksen kulttuuriluotseista. En miettinyt hetkeäkään, vaan laitoin siitä paikasta anomuksen vetämään. Nyt olen tässä kertomassa teille kuinka palkitsevaa ja antavaa tämä museokaveruus on ollut.

Olen päässyt 70-vuotiaana takaisin yhteisöön, jossa on ihanat toverit ja mitä ihanin johtaja, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Pilvi Tuomainen. Tunnen siis kuuluvani johonkin,

en ole enää vain joutilaana ajelehtiva joutava vanhus.

Olen tehnyt luotsina jonkin verran ns. lobbauskeikkoja eli käynyt kertomassa meistä vapaaehtoisista kulttuuriluotseista ja toiminnastamme.

Kohteenani ovat olleet palvelutalot ja aikuisneuvola. Minun infokanavani on ollut myös sosiaalinen media, jossa olen tehnyt monellakin kanavalla tunnetuksi tätä toimintaa. En tiedä onko sitä kautta tullut luotsauspyyntöjä, mutta itse olen saanut viestejä, jossa ihmiset kertovat käyneensä omatoimisesti tutustumassa eri näyttelyihin. Onpa ollut vieraita jopa Saarijärveltä ja Helsingistä asti.

Eräs mielenkiintoinen info-tilaisuus oli Tesoman Olkkarissa, joka on ikäihmisten kohtaamispaikka Länsi-Tampereella. Lähiseudun asukkaat käyvät viettämässä Olkkarissa aikaansa. Minua lämmitti erityisesti se, että jo Olkkarin ikkunassa olevassa

päiväohjelmassa oli minut mainittu, olin siis yksi päivän ohjelmanumero.

Kerroin uudesta luotsipalvelusta, jonka kaupunki tarjoaa vapaaehtoisten välityksellä ja esittelin käyntikohteita. Kuulijani innostuivat asiasta niin, että rupesivat heti kokoamaan porukkaa ja suunnittelemaan käyntiä Vapriikissa. Sovimme tälle käynnille päivän vajaa viikko Afrodite-näyttelyn avajaisten jälkeen. Loppujen lopuksi kolme henkilöä saapui Vapriikin ala-aulaan sovittuna päivänä. He olivat ihan haltioissaan kaikesta näkemästään ja nyt olen saanut jo soiton, että keräävät uutta porukkaa kierrokselle kanssani.

Minusta tässä luotsauksessa on nimenomaan hienointa vastavuoroisuus eli se, että kun kierrän ihmisten kanssa museosta toiseen, niin saan siitä itselleni valtavasti iloa ja toivoakseni myös luotsattavani ovat saaneet itselleen jotain uutta ajateltavaa.

Luotsauksen lisäksi minulla on ollut onni päästä mukaan Vapriikin kuva-arkiston arkeen. Valokuvausta harrastavana pidin itseäni jopa etuoikeutettuna päästessäni mukaan. Olen saanut vanhojen valokuvien käsittelyyn monipuolisen ohjauksen, joka on vaatinut kuva-arkiston väeltäkin paljon voimia - varsinkin kuva-arkiston luotsitoimintaa ohjaavalta Antti Liuttuselta. Kuulin juuri eräältä Koukkuniemen entiseltä hoitajalta viisauden, että vanhojen ihmisten opastamisessa pitää olla kärsivällinen. Tätä kärsivällisyyttä Antilta on meille piisannut.

Meillä kuva-arkiston vapaaehtoisilla oli kevään projektina valokuvanäyttelyn kokoaminen Kahvila Kulttuuriluotsit pohtivat Mennen tullen -näyttelyn ripustusta Kahvila Amurin Helmessä.

15

Marika Tamminen

Kulttuuriluotsit

Vapriikin kuva-arkiston luotsit pussittamassa valokuvia kuva-arkiston henkilökunnan kanssa.

Amurin Helmeen. Näyttelyn nimeksi tuli Mennen tullen ja se kertoo liikkumisesta ennen ja nyt. Kevään aikana valitsimme näyttelyyn tulevat vanhat kuvat museon Siiri-tietokannasta, skannasimme kuvat uudelleen, laadimme kuvatekstit sekä suunnittelimme näyttelyn julisteet. Lisäksi valokuvasimme liikkumista nykypäivänä ja olimme mukana ripustamassa näyttelyä. Näyttely on osoitus siitä mihin me seniori-ikäiset kulttuuriluotsit pystymme.

Olemme olleet kuva-arkistossa myös pussittamassa kuvia säilytys-

16

pusseihin. Eli jokainen kuva pannaan yksitellen valkoiset käsineet kädessä sille sopivaan pussiin ja pussin päälle kirjoitetaan diaarinumero, joka annetaan kaikille kuva-arkistoon saapuville kuville. Meistä vapaaehtoisista tuo pussitus oli niin hauskaa puuhaa, että pussitimme yhdessä hujauksessa lähes koko vuoden pussit. Olemme saaneet lisäksi ohjausta vanhojen valokuvien skannaamiseen.

Ajatella, että tämän kaiken uuden ja ihmeellisen olen saanut kokea,

kun rohkeasti tartuin tilaisuuteen ja lähdin vapaaehtoiseksi museoon.

Lauantaina 17.5. Tampereella vietettiin Museoiden yötä. Minä tavallaan pidin tapahtumaa meidän viime syksynä koulutettujen kulttuuriluotsien kevätnäyttelynä osaamisestamme, sillä silloin meidät löysi eri kohteista ja ohjelmanumeroista esittelemässä mitä olemme kevään aikana saaneet aikaan.

MAISEMAN KOREOGRAFIA avautuu kylätiellä

Jaakko Simola

Kirjoittaja on koreografi ja museoalan työntekijä, koulutukseltaan filosofian maisteri ja tanssitaiteen maisteri.

Liikkeen, liikkumisen, tanssin ja mobiilikulttuurin monialaisesta tutkimisesta on tullut laajasti jaettua valtavirtaa. Samoin tilat, paikat ja maisemat vaikuttavat kiinnostavan lähes kaikkia ihmisiä. Nekin otetaan haltuun liikkeessä. Liikkumisen näkökulmilla on tämän vuoksi suuri merkitys paikallisen kulttuuriperinnön vaalimisen ja ympäristön laadukkaan suunnittelun tukena.

Koreografia, liike ja maisema Ihmisen kaikki aistit perustuvat kehon liikkeisiin. Havainnot maisemasta syntyvät liikkeessä. Arki on liikettä. Liike tekee tiloista tai paikoista merkityksellisiä.

Koreografi on esitysten, liikkeen ja kehollisuuden asiantuntija. Kun vuonna 2011 päätin tehdä opinnäytetyöni Helsingin yliopiston kansatieteen oppiaineeseen, saatoin yhdistää henkilökohtaiset kiinnostukseni.

Syntyi pro gradu -tutkielma Kylätiellä – kulttuurimaiseman analyysi ja liikkeessä tapahtuva paikkakokemus koreografiana.

Olen käyttänyt tutkielmassani koreografiaa käsitteenä jäsentämään maiseman kokemista liikkeessä.

Maiseman koreografia tarkoittaa tässä työssä liikkeen potentiaalista ja todellista historiallista ilmenemistä kolmessa muodossa: 1. objektiivisessa, fyysisessä maisemassa, joka tarjoaa tietyt konkreet-

tiset kehykset fyysisille liikkumismahdollisuuksille, 2. subjektiivisessa maisemassa, joka syntyy maiseman ja sen kokijan välisenä merkityksenantona ja 3. maisemasta tehdyissä esityksissä, tämän tutkimuksen tapauksessa lähinnä tekstin muodossa olevana kuvauksena.

Maisemantutkimuksen teillä Valitsin tutkimukseni kohteeksi lapsuuteni kotiympäristön eli Myttäälän-Mälkilän alueen, joka on osa Pälkäneen maakunnallisesti merkittävää maisemaa. Pirkanmaalla vanhat kulttuurimaisemat ovat moni-ilmeisiä ja kerroksellisia, täynnä tietoa ja elettyjä kokemuksia. Itse eletyn ja koetun maiseman sisältä voi tehdä toisenlaisia ja tutkimuksen kuvaa rikastavia havaintoja kuin täysin yleisistä lähtökohdista.

Tutkielmani tavoitteena oli tuottaa tietoa, joka tukisi kulttuurimaisemien kuvaamista liikkeen näkökulmasta museo- ja kulttuuriperintöaloilla. Yhdessä maisemassa voi olla valtavasti liikettä: ihmisiä, eläimiä, kulkuneuvoja, tuulta, visuaalista liikettä tai näiden suhteita. Maiseman kaikkia mahdollisia liiketapahtumia on siksi mahdotonta esittää. Tällöin on valittava, mikä on kulttuuriperinnön kannalta kiinnostavaa.

Tutkimustehtävänä oli vastata kysymykseen, miten kulttuurimaisemia voi kuvata tekstinä liikettä

korostavan ja siihen sopivan koreografia-käsitteen avulla niin, että maisemien fyysiset elementit ja kulttuurihistorialliset merkitykset sekä toisaalta liikkeessä tapahtuva elämys liittyisivät mielekkäällä tavalla yhteen. Miten konkreettinen kylätie taipuu kansatieteelliseksi kuvaukseksi tai koreografiseksi malliksi?

Lähestyin aihetta fenomenologisella asenteella eli korostin välittömän aisti- ja liikehavainnon merkitystä tulkinnassa. Tutkin aluetta havaintokävelyiden muodossa paikalliselta kylätieltä käsin. Kuljin noin 3 km pituisen kylätieosuuden useita kertoja aina eri asioihin huomiota kiinnittäen. Kuljin alueen vanhojen karttojen kopioiden kanssa. Tällä tavalla pystyin yhdistämään niistä saatavan tiedon suoraan maiseman keholliseen kokemiseen.

Tarkastelin maisemaa kolmesta aikatasosta käsin: 1800-luvun alku, 1930-luku ja vuodet 2011 – 2012.

Havainnoinnin aloitin nykyajasta ja etenin vasta sitten historiaan karttojen kanssa.

Havaintojen pohjalta saatoin tehdä maisemasta liikettä korostavan analyysin tekstikuvauksina, jotka perustuivat edellä mainittuihin aikatasoihin. Maiseman jäsentämisessä käytin apuna myös episodin käsitettä. Tiellä oli nimittäin jaksoja, joilla oli oma kokemuksellinen luonne. Mukaan tekstiin liitin alueen historiallista tietoa ja aikaisempia tekstikuvauksia,

17

Nina Paakkunainen

Maiseman koreografia avautuu kylätiellä

Vihan kaunis maa Syrjänharjulla. Taustalla Mälkilä ja Myttäälä.

18

Maiseman koreografia avautuu kylätiellä

Maisema koreografina Kesällä 2013 hyppäsin teemojeni kanssa toiseen rooliin ja tein tanssiteoksen Vihan kaunis maa. Se liittyi Pälkäneen Kostianvirran taistelun 300-juhlavuoden ohjelmaan. Lokakuussa 1713 virralla käytiin suuren Pohjan sodan yksi ratkaisutaistelu, jossa Venäjän armeija löi ruotsalaiset ja suomalaiset joukot. Pälkäneellä kasvaneena olen tiennyt taistelun perusasiat lapsesta lähtien, mutta silti tilanteen syvempi ymmärtäminen on ollut vaikeaa. Historiasta puhumisen ja paikan väliltä on tuntunut puuttuvan linkkejä. Pääsin työryhmäni kanssa todistamaan maiseman kehollisen kokemisen avainluonnetta nyt esityksen tekemisessä.

Vihan kaunis maa oli sarja tansseja ja tekoja, jotka esitin muusikko Leena Paukkusen kanssa maisemien keskellä ja osittain niillä paikoilla, jotka liittyvät suoraan historialliseen taisteluun. Yleisön vaellus hiljaisuu-

Mälkilän kulttuurimaisema tieltä nähtynä.

dessa paikasta toiseen noin 1,5 km oli osa esityksen liikettä ja kokemista. Kostianvirran rannalta kuljimme kylän halki Syrjänharjuun. Mukana oli neljällä vaelluksella yhteensä lähes 200 vaeltajaa. Kulkua johdatti eteenpäin tanssi, puhe ja musiikki.

Vaatturi Nina Paakkunaisen tulkinta 1700-luvun miehen puvusta viritti katsomaan maisemaa historian näkökulmasta.

Esityksen tarkoituksena oli tuoda nykytaiteen muodossa esille näkymätöntä historiaa sekä käsitellä viha-aihetta yksityisen ihmisen kokemuksen kannalta. Tuhansien sotilaiden toiminnan ja paikallisen kärsimyksen ymmärtäminen ei ole helppoa 2000-luvun Suomessa.

Fyysisellä vaellusesityksellä oli tässä luonteva rooli. Esiintyjän tekoja etsin vaellusreitiltä eli sovitin fyysisiä kokemuksia ja historiatulkintoja tanssin kielelle. Kylänraitilla kulkeminen oli samalla interventio keskustan arkeen. Nykypäivä ja historia kohtasivat näin odotetulla tavalla. Työn tekemisen avuksi tuli myös esi-isäni Matti Simonpoika. Olen yhdeksäs sukupolvi hänestä laskettuna. Uudesta historiantutkimuksesta olin lukenut, että Matin ja hänen perheensä koti poltettiin taistelun jälkeen. Yksityisen ihmisen kuviteltu tunnekokemus toi historian lähelle.

Taiteen tekeminen maaseudun upeissa kulttuurimaisemissa voi omalta osaltaan tukea paikalliskulttuurin elävyyttä, hyvinvoinnin arvoja ja ympäristön merkitystä identiteetille sekä halua edelleen vaalia näitä.

Teos tarjosi yleisölle syyn pohtia paikallista ja Suomen historiaa ja kulttuuria 1700-luvulla sekä mahdollisuuden löytää oman maiseman kerroksellisia merkityksiä ja kaikkialla maailmassa tutut inhimillisen kärsimyksen ja toivon kokemukset.

Esitys oli myös tärkeä sosiaalinen tapahtuma, joka toi erilaisia kulttuuria harrastavia ihmisiä yhteen.

Yleisöpalaute oli hyvin positiivinen.

Teoksen tukijoina olivat Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto, Luopioisten Säästöpankkisäätiö ja Pälkäneen kunta.

Mitä maisema opetti Jokainen maisema on ainutkertainen.

Liikkeen ja koreografian huomioon ottaminen maiseman havainnoinnissa ja tutkimuksessa voi yhdistää kokemukset ja elämykset sekä kovan faktatiedon. Liike voi olla tärkeä avain maiseman lukemiseen. Näin voi löytyä aivan uutta tietoa. Tällaisen tiedon ja kokemusten jakaminen tukee oman ympäristön arvostamista ja hoitamista hyvin mielekkäällä ja hauskalla tavalla.

Jaakko Simola

jotka vertautuvat näin uuteen tietoon.

Vaikka liike ja liikkumisen laatu ovat muuttuneet tutkimusalueen historiassa, ne kuvaavat toisaalta myös maiseman jatkuvuutta. Kylätie antaa nykyihmiselle mahdollisuuden kokea kehollisesti jotain vastaavaa kuin 1800-luvun alun kulkijalle.

Paikkojen käyttötavat ja merkitykset ovat voineet vaihtua, mutta tietyillä maiseman pisteillä on voinut olla erityinen painoarvo liikkumisen kannalta. Esimerkki on kylien välissä oleva pieni metsikkö, jossa on ollut perimätiedon mukainen uhripaikka, satoja vuosia lääninrajan yksi piste, 1920-luvulta lähtien kyläkoulun piha ja nykyään paikallismuseo ja päiväkoti. Paikka on ollut aina liikkumisen tärkeä kohde ja osa paikallista sosiaalisen elämän koreografiaa.

19

Uittoyhdistyksen talo

muuntuu rakennuskulttuurikeskukseksi Harri Metsälä

Kirjoittaja on enimmäkseen haalarit päällä työskentelevä arkkitehti ja Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja.

Keskuksen tarkoituksena on opastaa ja tukea vanhan rakennuskannan korjausta ja kunnossapitoa. Jo rakennusvaiheessa talolla on ollut lukuisia yleisötapahtumia, neuvontapäiviä ja opastusta. Hanketta on dokumentoitu tarkasti, eri korjausvaiheista on videoita ja artikkeleita hankkeen internetsivulla trkk.fi.

Yli satavuotias Uittoyhdistyksen talo Tampereen Pispalassa on välttynyt suurilta muutoksilta monivaiheisesta historiastaan huolimatta. Talon ilme ja henki on hyvin alkuperäinen ja harmoninen. Sellaisena talo on myös oivallinen esimerkki vanhan talon kunnostuksen ongelmaken-

tästä ja haasteista. Siksi talon kunnostushanke toimii samalla jo osana keskuksen neuvonta- ja opetustyötä.

Tyhjillään olleen talon kiireisimmät korjauskohteet ovat yleensä vuotavat katot ja alimpia hirsiä uhkaava koholle noussut pihamaa sekä liian lähellä rakennusta oleva kasvillisuus. Niinpä tässäkin hankkeessa aloitettiin ulkovaipan kunnostuksella. Kolmiorimahuopakatto uusittiin, kuistien lahonneet alahirret vaihdettiin, kasvillisuutta raivattiin ja pihamaata muotoiltiin, kunnostettiin ikkunat ja julkisivu maalattiin.

Puuosia on vaihdettu säästävän

korjaamisen periaatteella, jolloin vain tuhoutuneet osat uusitaan ja muilta osin kunnostetaan. Tällöin saadaan talon tunnelma säilymään ja samalla säästetään luontoa ja rahaa.

Seuraavaksi on tarkoitus siirtyä kunnostamaan talon sisäpintoja ja teknisiä järjestelmiä. Talossa ei ole ollut keskuslämmitystä eikä märkätiloja, pesulla on käyty saunassa ja ulkohuussit ovat palvelleet piharakennuksessa. Osa talon uuneista kunnostetaan käyttökuntoon, mutta varsinaisen lämmitysjärjestelmän rakentaminen on suuri askel niin valintaprosessina kuin investointina-

Irma Rantonen

Pispalan Uittoyhdistyksen talo muuttuu rakennuskulttuurikeskukseksi. Logo odottaa vielä nasevaa nimeä.

20

Irma Rantonen

Uittoyhdistyksen talo muuntuu rakennuskulttuurikeskukseksi

Niko Palonen vetää juuri avattua Varaosapankkia.

kin. Myös talon lämmöneristystä ja ilmatiiviyttä joudutaan parantamaan.

Korjaustyön periaatteina pidetään edelleen säästävää korjausta ja turhan työn ja tarpeettomien laitteiden välttämistä. Tätäkin osaa kunnostustyöstä tullaan seuraamaan hankkeen nettisivulla. Tehtävät valinnat ja niiden perustelut ovat siten kaikkien samassa tilanteessa olevien nähtävissä.

Tampereen rakennuskulttuurikeskuksen taustalla on vuonna 2011 käynnistynyt EAKR-hanke, jota on tarmokkaasti vetänyt projektipäällikkö Irma Rantonen. Päättymässä olevan hankkeen työtä jatkamaan on perustettu Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys ry. Yhdistyksen jäseninä voivat olla sen tavoitteita tukevat yritykset ja yhteisöt. Yhdistys pyrkii pitämään toimintansa vähintään maakunnallisena eikä toimi pelkästään keskuksen seinien sisällä.

Yhdistyksen ja keskuksen keskeinen tehtävä on rakennuskulttuurin ja rakennusperinnön hoidon edistäminen ja olemassa olevan rakennuskannan vaaliminen. Yhdistys edistää raken-

nusten laadukasta ja arvot huomioon ottavaa kunnossapitoa ja korjaamista.

Keskukselle etsitään parhaillaan nasevaa nimeä nimikilpailun avulla.

Keskuksen tavoitteena on saattaa yhteen alan toimijat, rakennusten omistajat, asukkaat, korjaajat, suunnittelijat, tekijät ja taitajat ja toisaalta oppilaitokset ja viranomaisetkin. Talosta tulee visiomme mukaan elävä ja vilkkaassa käytössä oleva tietopankki ja kohtauspaikka yleisölle ja ammattilaisille. Tämän tavoitteen mukaisesti on jo hankkeen alkuvaiheista asti järjestetty monenlaisia yleisötapahtumia. Talolla ja sen pihamaalla on pidetty syksyisin Euroopan rakennusperintöpäivään liittyen avoimien ovien tapahtuma näyttelyineen ja keväisin talo on ollut Taidesuunnistus-tapahtuman kohteena. Lähikoulujen oppilaat ovat lisäksi olleet pitämässä paikallis- ja rakennushistoriaan liittyviä työpajoja talolla. Työmaalla on kesällä ollut kahtena päivänä viikossa asiantunteva opas esittelemässä korjaushanketta yleisölle.

Hankkeen ja nykyisin yhdistyksen järjestämät Entistä parempi -luentoillat ovat olleet pohjustamassa jatkuvaa opastusta ja valistustyötä.

Tulevana kesänä olemme tiivistämässä yhteistyötä Maakuntamuseon kanssa, perinnerakennusmestari on aloittamassa vastaanottoa keskuksella muutamana päivänä.

Keskuksen yhteydessä on myös aloitettu rakennusosien kierrätys ja välitys. Osaajarekisteri on työn alla.

Keskuksella on myös oma julkaisusarja, Vanhan rakennuksen kunnostusopas. Oppaat ilmestyvät ainakin aluksi vain sähköisinä ja ne ovat ladattavissa keskuksen sivulta. Nämä avaukset ovat vain pieni osa valtavasta ideapankista, joka on syntynyt sidosryhmien kanssa pidetyissä innostuneissa työpajapäivissä. Yhdistyksellä on suuri haaste saada aikaan toimivat tilat ja jatkuva rahoitus tälle tarpeelliselle toiminnalle – todellinen tilaus ja innostus on kuitenkin kannustimena.

21

Liikamaiden

rajapyykkejä etsimässä Markku Pohja

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva entinen Mäntän kaupungingeodeetti 1700-luvun lopulla suoritetuissa isojakotoimituksissa annettiin paikka paikoin taloille maata enemmän, kuin isojakosäännösten mukaan olisi pitänyt. Vuonna 1878 käynnistyi silloisessa Keuruun pitäjän Lietun jakokunnassa toimitus, jossa jakokunnan tiloista erotettiin niille liikaa annetut maat. Neljän vuoden kuluttua maat kuitenkin palautettiin tiloille, mutta rajoja osoittavat kivipyykit jäivät maastoon. Mäntässä käynnistyneessä hankkeessa tullaan vapaaehtoistyönä dokumentoimaan vielä löydettävissä olevat rajapyykit.

Isojako Isojako Keuruun pitäjän Lietun jakokunnassa aloitettiin vuonna 1791 ja vahvistettiin vuonna 1813. Tätä nykyä jakokunta kuuluu Mänttä-Vilppulan kaupunkiin. Isossajaossa jakokunnan kaksi taloa jaettiin neljäksi. Vuoden 1775 isojakoasetuksessa määrättiin, kuinka paljon tiluksia isossajaossa saatiin muodostuville tiloille antaa.

Lietun jakokunnassa tämä määrä oli 1700 tynnyrinalaa (= 838 ha) manttaalia kohti. Kun jakokunnan talojen yhteenlaskettu manttaali oli 1,0625, niille olisi voitu myöntää tiluksia kaikkiaan 1806 tynnyrinalaa.

Jakotoimituksessa laaditun kartan mukaan jakokunnassa oli tiluksia yhteensä 8065 tynnyrinalaa. Valtiolle kuuluvaa kruununpuistoa jakokunnan maista ei muodostettu. Talolliset katsoivat saaneensa omakseen sen, mikä tilanrajojen sisäpuolelle jäi. Miten on selitettävissä, että taloille voitiin antaa tiluksia yli nelinkertaisesti siihen nähden, mitä niille säännösten mukaan olisi kuulunut antaa? Selitys

22

”ylimääräisten” maiden antamiseen on se, että nuo ylimääräiset maat olivat ”joutomaita”, joita ei tarvinnut ottaa lukuun tiluksien määrää laskettaessa. Joutomaiksi tulkittiin tuolloin suot ja soiset alueet, kalliot ja jakokunnan alueella Keurusselällä olevat saaret.

Liikamaiden erottaminen 1840-luvulle tultaessa olivat metsä- ja maanmittausviranomaiset havainneet, että suoritetuissa isojakotoimituksissa ei kaikki ollut mennyt tarkoitetulla tavalla. Vuonna 1848 annettiin keisarin vahvistama Maanmittausohjesääntö. Tässä laiksi katsottavassa ohjesäännössä määrättiin muun ohella korjaamaan isojakotoimituksissa tehdyt virheet. Yhdeksi korjaustoimeksi määrättiin, että jakokunnittain tuli tarkastella, oliko tiloille annettu isossajaossa liikaa tiluksia.

Vaasan läänin kuvernööri näyttää olleen tässä toimessa aktiivinen.

Kuvernöörin määräämiä toimituksia liikamaakysymyksen ratkaisemiseksi

pidettiin Keuruun lisäksi ainakin Virtain, Ähtärin, Jyväskylän, Laukaan ja Saarijärven pitäjissä.

Lietun jakokunnassa liikamaiden erottamistoimitus käynnistettiin 14.6.1878. Kun maanomistajat olivat tajunneet, mistä oli kysymys, he valittivat toimituksen aloittamisesta ensiksi maanjako-oikeuteen ja siitä edelleen Senaatin oikeusosastoon.

Senaatti kuitenkin totesi, että liikamaiden erottamistoimitus oli säännösten mukainen ja hylkäsi maanomistajien valituksen.

Valitusprosessin osoittauduttua tuloksettomaksi erottamistoimitusta jatkettiin 10.7.1883. Toimitusmaanmittari tulkitsi liikamaiden erottamisen toteutuvan siten, että joutomaat rajataan erilleen ns. verollisesta maasta ja joutomaiden rajat määritellään noudattaen isojakokartalle merkittyjä tiluskuvioiden rajoja. Kun tämän periaatteen mukaisesti toimittiin, rajoja tuli käytäväksi ja rajamerkkejä rakennettavaksi paljon.

Liikamaiden palauttaminen Oliko maanomistajien tyytyminen siihen, että he menettivät lähes ¾ niistä maista, joita he olivat kymmeniä vuosia pitäneet omanaan? Näin ei kuitenkaan käynyt. Maanomistajat olivat epäilemättä saaneet kuulla, miten muualla oli toimittu. Niinpä he tekivät Senaatin talousosastolle

Maanmittauslaitoksen keskusarkisto. Arkistoviite Vilppula 5:101.

Liikamaiden rajapyykkejä etsimässä

Maanmittauslaitoksen keskusarkisto. Arkistoviite Vilppula 5:125.

Ote Keuruun pitäjän Lietun jakokunnassa 1791-1813 suoritetun isojakotoimituksen kartasta.

Ote Lietun jakokunnassa 1878-1885 suoritetun liikamaiden rajankäynti- ja kartoitustoimituksen kartasta. Toimituksessa oli liikamaiden rajat määrä käydä noudattaen mahdollisimman tarkoin isojakotoimituksen kartan mukaisia tiluskuvioiden rajoja.

23

Liikamaiden rajapyykkejä etsimässä

Kivipyykkien dokumentointi Käynnistyneessä hankkeessa tullaan vapaaehtoistyönä dokumentoimaan tiedot rakennetuista pyykeistä. Pyykkien sijaintia osoittavat merkinnät on vanhan toimituskartan perusteella siirretty nykyiselle maastokartalle.

Kartan avulla pyykit etsitään ja valokuvataan ja tallennetaan niistä tarpeelliset tiedot. Osa 136 vuotta sitten rakennetuista pyykeistä on hävinnyt

mm. peltoja raivattaessa. Pyykkejä arvioidaan olevan kuitenkin vielä jäljellä satoja. Tämän kirjoittajan ohella dokumentointityöhön osallistuu tässä vaiheessa kaksi suunnistuskarttojen tekijää ja kaksi valokuvaajaa.

Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologit ovat luvanneet jatkossa ottaa kantaa siihen, onko perusteita katsoa joidenkin noista pyykeistä olevan kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Viisikivinen pyykki.

Hannu ja Anne Nuutinen

Keskimääräistä parempikuntoisena säilynyt pyykki n:o 639 Mäntän Kälvinsalossa.

24

Nelikulmainen pyykki.

Marika Tamminen

1887, jolloin Senaatti palautti liikamaat tiloille.

Piirrokset: Mirja Haikala

anomuksen saada takaisin tiloista erotetut maat. Tähän Senaatti myös myöntyi. Ilmaiseksi talolliset eivät maita saaneet, vaan Senaatin 10.5.1887 tekemän päätöksen mukaisesti liikamaat palautettiin tiloille sitä vastaan, että tilojen manttaali korotettiin kaksinkertaiseksi.

Liikamaita erotettaessa Lietun jakokunnan tilojen rajoille rakennettiin vuonna 1878 kaikkiaan 992 rajapyykkiä. Laillisen rajamerkin aseman pyykit saavuttivat vuonna 1883 ja sen aseman ne taas menettivät vuonna

Lähde mukaan vapaaehtoiseen kulttuuriympäristön hoitotyöhön!

Pirkanmaan maakuntamuseon 2009 käynnistynyt Adoptoi monumentti –toiminta tarjoaa kaikille pirkanmaalaisille mahdollisuuden aloittaa uusi mielenkiintoinen harrastus oman asuinympäristönsä kulttuuriympäristön hoitajana.

Adoptoija ei omista kohdettaan, vaan huolehtii vanhasta rakennuksesta ja muinaisjäännöksestä, tarkkailee sen kuntoa, voi tutkia kohteen historiaa tai järjestää halutessaan paikalla erilaisia tapahtumia.

Hoito-ohjeet ja tarvittavat neuvot saa Pirkanmaan maakuntamuseolta.

Sopiva hoitokohde voi olla vaikkapa torppa, linnavuori, mylly, kiviaita, laululava, röykkiöhauta, kioski, pyyntikuoppa, lato, muinainen asuinpaikka, aitta, polttokenttäkalmisto, maitolaituri, uimahuone, puolustusvarustus, silta tai makasiini. Pienikin kohde voi olla merkittävä!

Hoitoporukka voi olla seura, yhdistys, yritys tai julkisyhteisö, kuten koulu. Jotkut ovat perustaneet yhdistyksen varta vasten hoitokohteensa ympärille. Osaan kohteilla järjestettävistä hoitotapahtumista tai talkoista voi osallistua kuka tahansa.

Miia Hinnerichsen

Kiinnostavatko muinaisjäännökset tai vanhat rakennukset?

Haluaisitko tehdä jotakin konkreettista niiden hyväksi?

Adoptoi muinaisjäännös tai rakennus!

Pispalan moreeni ry järjesti komeat juhlallisuudet adoptoimallaan Pispalan pulteriaidalla marraskuussa 2013, kun kohteelle pystytettiin infotaulut kertomaan kiviaidan historiasta.

Tampereen Tammelassa sijaitseva Annikin kivikioski sai toukokuussa 2014 järjestetyissä kunnostustalkoissa uuden lattian.

Miinu Mäkelä

Etsimme uusia adoptoitavaksi soveltuvia kohteita ja niille hoitajia.

Tiedätkö tarkoitukseen sopivan muinaisjäännöksen, rakennuksen tai rakennelman? Haluatko mukaan toimintaan? Ota yhteyttä!

Pirkanmaan maakuntamuseo, tutkija Miia Hinnerichsen p. 040 800 7389, adoptoimonumentti@tampere.fi Lisätietoa toiminnasta ja tapahtumista sekä vapaita hoitokohteita nettisivuiltamme www.adoptoimonumentti.fi Adoptoi monumentti myös Facebookissa ja Twitterissä!

25

Paulan aika vaihtuu Amurissa

Tiennäyttäjät. Tampereen museoiden amanuenssit Ritva Palo-oja, Leena Willberg ja Paula Leinonen vuonna 1982 Amurissa.

26

Paula Leinosella ehti vierähtää lähes neljäkymmentä vuotta museossa ja monet kahvit on keitetty niin Hämeen museossa, Teknillisessä museossa, Amurissa kuin Vapriikissakin.

Hän aloitti uransa kesäharjoittelijana 1976 ja jo tällöin hän pääsi suunnittelemaan Amurin työläismuseokorttelia. Paula oli alusta alkaen mukana asuntojen rakentamisessa. Huonei-

den asukkaat kehitettiin henkikirjojen pohjalta kuvaamaan Amurin väestöä. Sisustukseen kerättiin tietoja perunkirjoista, kirjallisuudesta ja haastatteluista. Tietokonemallinoksia ei tuohon aikaan tehty vaan yksityiskohtaiset suunnitelmat piirrettiin luonnollisessa koossaan liidulla lattialle Teknillisen museon suojissa.

Näin varmistettiin, että näytteille

Paula imuroimassa ryijyä Hämeen museossa 1970-luvun lopulla. Terttu Palomaa avustaa.

Kahvitauko Hämeen museon kattotasanteella.

Amurin sisustusta vuodelta 1938.

Kuvat: Vapriikin kuva-arkisto

tulevat esineet oikeasti mahtuivat Amurin huoneisiin.

Vuonna 1980 Paulasta tuli museoamanuenssi. Uransa aikana hän keräsi laajan asiantuntemuksen Amurin työläisväestön elämästä ja asumisesta. Uutta tietoa kerättiin haastattelemalla vanhoja asukkaita. Teknillisen museon palo 1989 oli suuri takaisku Tampereen museotoimelle. Esineistöä jouduttiin hankkimaan uudelleen yleisölahjoitusten avulla.

Paulan jäätyä eläkkeelle Amurin tapahtumatoiminnasta ja aukiolosta vastaa Vapriikin tuottaja Tuire Hänninen. Kokoelmayksikkö hoitaa Amurin kokoelmia vastuuhenkilönään Liinu Lampi.

Paulan läksiäisiä vietettiin prinsessakahvien merkeissä Vapriikissa ja samalla muisteltiin menneitä työvuosia. Oheinen kuvasarja vie muistoihin vuosien varrelta.

Paula Teknillisen museon työhuoneessa.

Kahvitauko Amurissa kesällä 1985. Paula keskellä.

27

Akkaporukka ja topparoikka Ritva Mäkelä

Kirjoittaja on tietokirjailija ja Lempäälä-Seuran sihteeri.

Lempäälä-Seuralla on vapaaehtoistoimintaa varten omat järjestäytyneet joukkionsa, erikseen naisille ja miehille. Molemmille on vuosien kuluessa muodostunut omat tehtävänsä ja epäviralliset nimityksensä: akkaporukka ja topparoikka.

E

niten vapaaehtoisia Lempäälä-Seura tarvitsee Kuokkalan museoraitilla, joka on usean erikoismuseon muodostama kokonaisuus.

Se on ainutlaatuinen siinä mielessä, että museot on perustettu rakennuksiin, joita myös aikaisemmin käytettiin kyseiseen tarkoitukseen. Siten esimerkiksi kauppamuseossa toimi kymmeniä vuosia ennen museota

oikea kauppa. Samoin pajamuseo eli pitkän elämän oikeana pajana. Parturi- ja suutarimuseot on perustettu sepän asuinkiinteistöön, jossa sijaitsee myös sotaveteraanien perinnekammari. Lisäksi samaan rakennukseen on tuotu näytteille hammaslääkärin välineet. Pieneläjän asuinrakennus, Puskeman Kustaan tölli on siirretty muualta. Raittiin kuuluu myös

Sakkola-museo, joka esittelee rajan taakse jääneen pitäjän perinnettä.

Sitä ylläpitää Sakkola-säätiö.

Nykyisin vapaaehtoistoiminta on täysin toisenlaista kuin museoraitin toiminnan alkuaikoina, jolloin jopa aukiolo ja opastus hoidettiin talkoilla.

Tärkeimmät työpäivät ovat nykyisin ne, jolloin museoraitilla järjestetään työnäytöksiä ja teemapäiviä: lasten-

28

Ritva Mäkelä

Anja Voutilainen on työnäytösten uskollinen taitaja, joka tulee museoraitille kehräämään vähintään kerran kesässä.

Akkaporukka ja topparoikka

Ritva Mäkelä

Vohveliteltassa riittää kävijöitä työnäytöspäivinä. Työn touhussa pöydän takana Lempäälä-Seuran rahaston­hoitaja Soili Niskanen ja naisten talkooporukan vetäjä Kaija Virtanen. tuonut työnäytöspäiviin ohjelmallisia elementtejä ja erilaisia esiintyjiä.

Kunta kustantaa myös sepän takomaan pajassa kesäsunnuntaisin.

Oma lukunsa ovat talviset toimintapäivät, joita on viime vuosina pyritty lisäämään. Joulun alla on muutamana vuonna järjestetty tonttupolku. Kuumaa mehua on jaettu milloin sormet kankeina kylmästä ja milloin märkinä vesisateessa – ja aina pimeässä pelkkien kynttilöiden valossa. Tänä vuonna tonttupolku on vaihtumassa lokakuiseksi kekrisunnuntaiksi, mutta ilman talkooväkeä ei sekään synny. Toinen talvinen työpäivä on suuren suosion saavuttanut lumenveistotapahtuma, jossa talkooväki paistaa makkaraa. Ennen tapahtumaa työllistää lumien kasaus.

Joskus toiminta on onnistunut yli odotusten. Niin kävi muun

muassa pari vuotta sitten, kun Lempäälä-Seuran talkoolaiset pyrkivät elvyttämään pellavaperinnettä.

Siemeniä taisi tulla levitettyä peltoon turhan tiuhaan, sillä sadon suuruus yllätti. Pelto kukki sinisenä ja valkoisena sekä ennen kaikkea runsaana, mutta kaikelle kasvaneelle pellavalle oli vaikea keksiä käyttöä.

Soili Niskanen

päivä koti- ja lemmikkieläimineen kesäkuussa sekä työnäytöspäivä heinäkuussa.

Talkooväen työ alkaa jo monta tuntia ennen kuin museot avataan yleisölle. Miehet pystyttävät museopihalle teltat, tuovat varastosta pöydät ja tuolit sekä kaiken mitä kulloinkin tarvitaan. Naiset tekevät kauppamuseorakennuksen keittiössä esivalmisteluja, jotta kävijöillä riittää suuhunpantavaa. Useimmiten tarjolla on makkarakeittoa ja vohveleita, lisäksi kahvio toimii yhdessä museopihan ulkorakennuksista.

Naisilla riittää töitä koko päivän ajan, ja joskus jono on pitkä varsinkin vohveliteltan edessä. Miehillä päivän aikana tehtävät helpottuvat, sillä seuraava suurempi urakka on vasta, kun kaikki taas puretaan ja siirretään takaisin varastoon.

Myös työnäytökset hoituvat pääosin talkoolaisten voimin. Uskollisia joka vuosi työskenteleviä taitajia ovat muun muassa kehrääjä ja tuohisormusten tekijä. Viime vuosina talkooväen taakkaa tosin on helpottanut yhteistyö Lempäälän kunnan kulttuuripalvelujen kanssa. Kunta on

Telttojen pystytystä ennen työnäytösten alkua.

29

Taidetta ja tarinoita – näyttely Palanderin talossa Kirsi Kaivanto

FM, näyttelyn käsikirjoittaja ja koordinaattori Tampereella, Keskustorin etelälaidalla sijaitsevassa Palanderin talossa koettiin melkoinen yllätys keväällä 2013, kun eräästä huoneistosta löytyi korjaustöiden yhteydessä aiemmin tuntemattomia seinämaalauksia, friisejä. Maalaukset olivat lähtökohtana näyttelylle, jonka Vapriikki järjesti Palanderin talon viidennen kerroksen ateljeessa 2014 helmikuun kahden viimeisen viikon aikana.

30

tunnelmaltaan staattinen esittäen paikoillaan seisovia miehiä ja hevosia. Hevosten perässä on heinäpaalin täyttämä reki, miehet keskustelevat keskenään. Neljännen huoneen maalauksen aiheina ovat kuhilaat ja vilja-aitat. Ne on toteutettu käyttäen teräviä ääriviivoja samaan tyyliin kuin kulmahuoneen maalaus.

Kuka friisit on aikanaan tilannut ja kuka ne on maalannut? Kysymyksiin ei ole saatu vastausta.

Vapriikin kuva-arkisto

Friisit paljastuvat Palanderin talon länsipäädyn neljännen kerroksen asuinhuoneiston uuden omistajan teettämä peruskorjaus paljasti ennen tuntemattomat friisimaalaukset. Maalaukset löytyivät öljysilotteen ja useiden tapettikerrosten alta. Korjaustöiden yhteydessä ne otettiin osittain esille.

Friisejä on neljässä Keskustorille avautuvassa huoneessa. Katon rajaan maalattujen friisien korkeus on jokaisessa huoneessa n. 50 cm. Kussakin huoneessa on aiheeltaan erilainen, toistuva kuvakerronta.

Vaikuttavin kuva-aiheeltaan lienee rakennuksen kulmahuoneen friisi.

Maalaus on toteutettu terävin viivoin ja tummin värein kuvaten hevosilla hurjaa vauhtia ratsastavaa miesjoukkoa. Ratsukot kulkevat ympäri huonetta päätyen yhteen nurkkaan, jossa on jokin rakennus, mahdollisesti linna. Viereisen huoneen maalauksessa soudetaan kirkkoveneillä. Teoksessa sen vesivärimäinen värimaailma ja soutamisen rytmi on toteutettu taidokkaasti. Kolmannen huoneen, keittiön, friisimaalaus on

Ajatus näyttelystä syntyy Tieto paljastuneista friisimaalauksista otettiin Pirkanmaan maakunta­ museossa innostuneesti vastaan.

Henkilöstön keskuudessa kehittyi oitis ajatus näyttelystä, jossa esiteltäisiin löytyneiden maalausten lisäksi Palanderin taloa – yhtä aikansa arkkitehtonista helmeä. Idea näyttelystä syntyi spontaanisti, mikä merkitsi ettei näyttelyä ollut merkitty Vapriikin vuoden 2014 näyttelykalenteriin.

Niinpä sille alettiin etsiä tilaa talon ulkopuolelta. Esille tulleista vaihtoehdoista Palanderin talon viidennessä kerroksessa sijaitseva ateljeetila

Hugo Simberg Palanderin talon ateljeessa.

nousi ykkösvaihtoehdoksi. Sen ainoa ”vika” oli, että vapaata aikaa tässä vilkkaasti varatussa tilassa oli vasta noin puolen vuoden kuluttua. Näyttelyn puuhaajat päättivät odottaa, sillä Palanderin talon ateljeeta pidettiin odottamisen arvoisena paikkana friisien esittelylle.

Näyttelyn järjestäminen vaatii aina yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Palander -näyttelyn osalta ensimmäinen askel otettiin, kun ateljeen va-

Taidetta ja tarinoita – näyttely Palanderin talossa

Palanderin talon rakennuspiirustus, Birger Federley raamisesta sovittiin sitä vielä tuolloin hallinnoineen Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa (ateljee ja siihen liittyvä asunto on näyttelyn jälkeen myyty yksityisomistukseen.)

Mikä Palanderin talo?

Palanderin talon rakentaminen on eräs ilmentymä Tampereella koetusta vireästä rakennustoiminnasta 1800- ja 1900-luvun vaihteessa.

Rakentamisen mahdollisti voimakas taloudellinen nousukausi, joka oli seurausta Tampereen kehittymisestä 1800-luvun kuluessa huomattavaksi teollisuuskaupungiksi. Tämä edellytti tehtaiden, liikerakennusten ja asuntojen rakentamista. Arkkitehtuurissa tämä ilmeni uutena ”nuorena tyylinä”, jugendina. Jugend sopi mainiosti tyyliksi, kun Tammerkosken länsipuolen jo hieman ränsistyneeksi koettua rakennuskantaa alettiin kohentaa. Asialla olivat erityisesti pankit ja vaurastuneet kauppiaat, jotka kilvan pystyttivät monikerroksisia kivitaloja

asuin- ja liikekäyttöön.

Eräs jugendkauden rakennuttajista oli varatuomari, kaupunginviskaali Karl Verner Palander. Hän oli hankkinut tontin Keskustorin etelälaidalta ja tilasi rakennuspiirustukset asuin- ja liiketaloa varten juuri uransa aloittaneelta arkkitehti Birger Federleyltä. Viisikerroksiseen rakennukseen oli määrä tulla liiketiloja ensimmäiseen kerrokseen ja suurikokoisia asuinhuoneistoja ylempiin kerroksiin. Viidenteen kerrokseen suunniteltiin lisäksi ateljee Palanderin Viivi-puolison taideharrastusta varten. Rakennuksesta valmistui 1901 idänpuoleinen osa, pääporras ja ateljee. Palanderit muuttivat asumaan neljänteen kerrokseen, Verner piti asianajotoimistoa kolmannessa kerroksessa ja Viivi aloitti taiteen harrastamisen.

Rakennus seisoi muutamia vuosia tornimaisena torsona torin laidalla.

Ennen rakennustöiden jatkamista Palander halusi muutoksia Federleyn

piirustuksiin ja tilasi uudet piirustukset rakennusmestari Vihtori Heikkilältä. Ennen kuin länsiosa valmistui 1905 Heikkilän laatimien piirustusten mukaan, asiassa oli käyty Federleyn nostama pitkä ja värikäs oikeusjuttu, joka ei lopulta päättynyt kummankaan voittoon.

Näyttelyaineisto Jos neljännen kerroksen friisimaalauksista ei ollut aiempaa tietoa, tiedossa oli, että Palanderin taloon liittyy mittava määrä tamperelaista kulttuurihistoriaa. Näyttelyn tavoitteena oli valottaa friisien ohella talon rakennushistoriaa sekä kertoa tarinoita talon elämästä ja lukuisista ateljeessa työskennelleistä taiteilijoista. Talon rakentamisen aikoihin oli vallalla ihanne kokonaistaideteoksesta. Tätä toteutettiin myös Palanderin talossa. Julkisivun kipsikoristeet, pääportaikon stukkokoristeet ja lyijylasi-ikkunat suunnitteli saksalaissyntyinen Willy Baer, taiteilija

31

Friisimaalaus Kirkkovenesoutajat, osa.

Carl Bengts maalasi pääportaikon pohjakerrokseen kaksi seinämaalausta freskotekniikalla. Lisäksi hänen tiedetään maalanneen ateljeen ja ateljeehen liittyvän parvekehuoneen seinään maalaukset.

Ateljeessaan Viivi Palander aloitti taideharrastuksensa, johon hänelle antoi ohjausta jo noihin aikoihin maineikas Axel Gallen-Kallela. Viivi tarjosi ateljeetaan myös muiden taiteilijoiden käyttöön. Mainitun Bengtsin ohella heitä olivat Kaarlo Atra, Gabriel Engberg ja Kalle Löytänä.

Sittemmin, kun Viivi oli muuttanut (1903) Helsinkiin, Verner ja hänen tuore puolisonsa Hanna antoivat ateljeen taiteilija Hugo Simbergin käyttöön. Hän luonnosteli ateljeessa Tampereen tuomiokirkkoon tulevia freskomaalauksiaan. Myöhemmin, kun Palanderit olivat jo muuttaneet pois talosta, ateljeessa ovat työskennelleet taiteilijat Lennu Juvela, Evert Porila, Kimmo Kaivanto ja Marra Lampi.

Tarinat Näyttelyn nimessä luvattiin myös tarinoita. Viivi Palanderin muistelmat olivat käsikirjoittajalle eräs lähde niiden ammentamiseen. Kirjassaan Viivi kertoo eläväisesti perheen arki- ja seuraelämästä sekä taideharrastuksistaan, kuvataiteesta ja teatterista.

Hän kuvailee muun muassa kuinka tapasi ensi kerran Gabriel Engbergin ja kuinka hän oli ”kuin tulessa” Axel Gallénin saapuessa ateljeehen ohjaamaan häntä maalaamisessa.

Näyttelyssä tarinat esitettiin tekstiplansseina. Eräässä on Axel Simonen -nimisen pojan lämminhenkinen muistelus kuinka hänestä tuli Simbergin köynnöksenkantajapoika ja minkälaista oli olla mallina Palanderin talon ateljeessa taiteilijan luonnostellessa Köynnöksenkantajat -freskoaan tuomiokirkkoon. Esillä oli myös toisenlainen, traaginen tarina.

Se on Hanna ja Verner Palanderin kirjaama sisällissodan aikainen

tapahtuma, jonka heidän10-vuotias Gösta-poikansa näki Keskustorilla. Hevosta oli tulitettu kahdesta suunnasta, minkä seurauksena se oli lyyhistynyt kuolleena maahan.

Myöhemmin Gösta Palander kertoi tapahtuman Kimmo Kaivannolle. Tarina vaikutti Kaivantoon niin, että hän kuvasi kuolevan hevosen sisällissodan ankarien taisteluiden ilmentäjänä Tampereen historiasta kertovassa moniosaisessa Tori-teoksessaan.

Näyttelyssä oli esillä Kaivannon luonnoksia hevosta varten sekä valokuva koko teoksesta. ”Se on se. Ihmeellinen päivä, jona itse Turun maaherra harppoi pitkin askelin Tammerkosken rusthollin sänkipelloilla edes takaisin ja sanoi, että tähän tulee katu ja tuosta lähtee poikittain toinen. Pistäpäs poika siihen keppi pystyyn.” Näin alkaa professori Viljo Rasilan artikkeli, jossa hän kuvailee inspiroituneesti Kaivannon Tori-teoksen Tontin jako -osaa. Artikkeli kokonaisuudessaan oli mukana näyttelyssä kuultuna äänenä tulkitsijanaan näyttelijä Ahti Jokinen.

Tuumasta toimeen

Marika Tamminen.

Loppuvuodesta 2013 näyttelyarkkitehdin ja käsikirjoittajan suunnittelukokouksilla ja tutustumis-/ mittauskäynnillä ateljeessa. Näyttelyarkkitehdin suunnittelun tuloksena syntyneiden teksti- ja kuvaplanssien tulostaminen tilattiin alan firmasta.

Sama yritys teki myös tarratulosteet friisimaalauksista. Allekirjoittanut valitsi ja hoiti näytteille asetettavien

32

Näyttelytilaan tehtiin jäljennökset tarratulosteena neljännen kerroksen huoneistosta löytyneistä friiseistä. Ikkunassa on näytteet Palanderin talossa olleista lyijylasi-ikkunoista.

Marika Tamminen

taideteosten lainaamisen Hiekan taidemuseosta sekä Tampereen taidemuseon ja Nykytaiteen museon/ Tampereen kaupungin kokoelmista.

Teosten lainaaminen edellytti lisäksi yhtä Helsingin matkaa. Osalle teoksista otettiin vakuutus.

Taideteosten lisäksi esille asetettiin jonkin verran muutakin aineistoa kuten Tampereen museoiden kokoelmiin kuuluvat näytteet Palanderin talossa olleista lyijylasi-ikkunoista sekä villakankainen jugend-pöytäliina rekvisiittakokoelmasta. Lisätyötä aiheutui syystä, että ateljee ei ole varsinainen näyttelytila. Valaistus oli riittämätön ja ateljeeta oli ”naamioitava” rakentamalla seinäke huoneen toisella pitkällä seinällä olevan pienoiskeittiön eteen.

Muita näyttelyyn järjestämiseen liittyviä toimia oli muun muassa Viljo Rasilan artikkelitekstin luenta, joka käytiin tallentamassa Ahti Jokisen työhuoneella Onkiniemessä. Julisteen ja avajaiskutsukortin suunnitteleminen hoitui näppärästi talon omana työnä. Avajaisia varten oli suunniteltava myös ohjelma ja tarjoamiset. Avajaisten ohjelma yhtä puhujaa lukuun ottamatta voitiin toteuttaa talon omin voimin, mukaan lukien musiikkiesitys klarinetilla.

Kun vuosi 2014 alkoi ja avajaispäivä lähestyä, lähes kaikki oli lähes valmista – paitsi näyttelyn pystyttäminen. Näyttelyprosessi ei ollut tähän mennessä juurikaan aiheuttanut ”sydämentykytystä”. Nyt sitä alkoi kuitenkin olla havaittavissa, koska näyttelyn rakentamiseen/pystykseen

oli aikaa vain yksi työpäivä. Pystytyshommat aloitettiin rivakasti avajais­ aamuna. Ensin rakennettiin ateljeen seinäke. Tämän jälkeen seurasi suuritöinen vaihe, kun ateljeesta ja kahdesta pienemmästä huoneesta siirrettiin kalusteet plus muu irtain tavara ateljeehuoneiston ei-näyttelytilana käytettyyn huoneeseen, josta näin tuli näyttelyn ajaksi varasto.

Vasta siirtotyön jälkeen voitiin asentaa valot, virittää äänilaite, kiinnittää planssit, taideteokset ja friisien tarratulosteet sekä laittaa lyijylasit ikkunoiden väliin. Avajaisissa tarjottavat juomat oli tuotu hyvissä ajoin keittiön jääkaappiin jäähtymään. Muu tarjottava tarjoilijan ja tarjoilupöydän kera haettiin Vapriikista. Sitten kun vielä aseteltiin kukat maljakkoon, laitettiin ateljeen nurkkaan pöytä vieraskirjalle ja esitteille sekä purnukka näyttelyvieraiden vapaaehtoista pääsymaksua varten, alettiin olla valmiita vastaanottamaan vieraita.

Loppu hyvin… ...Kaikki hyvin, sillä kaikki palaset loksahtivat hienosti kohdilleen.

Koska näyttelytila sijaitsi kerrostalon ylimmässä kerroksessa, häiriön minimoimiseksi päädyimme vierailujen ennakkovaraukseen. Otimme vieraita vastaan 20 hengen ryhmissä neljästi päivässä. Käytäntö toimi hyvin, vaikkakaan emme ehtineet vastata kaikkiin varaussoittoihin. Näyttely oli avoinna 14 päivää ja kävijöitä oli lähes 1000. Näyttelyssä kävi siis runsaasti väkeä ja palaute oli positiivista. Monille kävijöille oli elämys jo pelkästään päästä näkemään mitä Keskustorille avautuvien isokokoisten ikkunoiden takana on. Näyttelyn järjestäjille prosessi puolestaan opetti kuinka monen työntekijän aikaa, taitoa ja ennen kaikkea tilaa kalenterissa tällainenkin pienimuotoinen näyttely vaatii. Piste iin päällä onnistuneen näyttelyn jälkeen olisi friisimaalausten tekijän henkilöllisyyden selviäminen.

Palanderin talon rakennuspiirustus, Birger Federley

33

Göstan uusi paviljonki

kunnioittaa vanhaa kulttuuriympäristöä Susanna Yläjärvi

Kirjoittaja työskentelee suunnittelijana Serlachius-museoissa

Serlachius-museoiden suurhanke, taidemuseo Göstan yhteyteen rakennettu paviljonki avataan yleisölle 14. kesäkuuta Mäntässä. Suuresta koostaan huolimatta Göstan paviljonki ei pöyhkeile, vaan kunnioittaa vanhaa arvokasta kartanomiljöötä.

P

uolessatoista vuodessa Joenniemeen on noussut museorakennus, joka moninkertaistaa taidemuseo Göstan tilat. Taiteen ehdoilla rakennetun laajennusosan kokonaisala on 5 700 neliömetriä ja huoneistoala 3 500 neliömetriä. Rakennus on 135 metriä pitkä ja korkeimmillaan 17 metriä korkea.

Näyttely-, asiakas-, ravintola- ja kokoustilojen lisäksi rakennukseen tulevat ajanmukaiset kokoelma-, taidesäilytys- ja työskentelytilat säätiön mittavaa taidekokoelmaa varten.

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö

omistaa yhden Pohjoismaiden merkittävimmistä yksityisistä taidekokoelmista. Siihen kuuluu noin 10 000 luetteloitua teosta.

Laajennusosan suunnittelu käynnistyi vuonna 2010, jolloin taidesäätiö julkisti avoimen, kansainvälisen arkkitehtikilpailun. Kilpailusta muodostui suurin, joka Suomessa on koskaan järjestetty. Siihen saatiin peräti 579 kilpailuehdotusta.

Kesällä 2011 voittajana palkittiin barcelonalaisen MX_SI architectural studion ehdotus Parallels, joka antaa Joenniemen puiston ja kartanon lisäksi arvoa suomalaiselle puulle.

Puulla onkin ollut suuri merkitys Serlachiuksen suvulle ja Mäntälle, joka kehittyi Gustaf Adolf Serlachiuksen vuonna 1868 perustaman puuhiomon ympärille. Tuhannet työntekijät Mäntässä ovat saaneet pian 150 vuoden ajan elantonsa puusta.

Puun ja lasin vuoropuhelua Puuta ja lasia hienovaraisesti yhdistävän paviljongin rakentaminen on kestänyt puolitoista vuotta ja sujunut vaikeuskertoimista huolimatta hyvin.

Paviljongin kantavana rakenteena on noin sata liimapuukehää, jotka jäävät osittain näkyviin rakennuksen ulkoja sisäseiniin. Rakennuksen monimuotoisuutta kuvaa se, ettei siinä ole juuri lainkaan suoria kulmia.

Paviljonki rajoittuu kartanon puistometsikköön ja laskeutuu loivana kaarena kohti Melasjärven rantaa.

Rakennuksen sijoittamisessa kiinnitettiin erityistä huomiota arvokkaaseen puistoon, jota on pyritty säästämään myös rakentamisen yhteydessä mahdollisimman tarkoin.

MX_SI:n arkkitehdit Boris Bezan, Héctor Mendoza ja Mara Partida

Timo Nieminen

Göstan paviljonki laskeutuu Joenniemen puistossa loivana kaarena kohti Melasjärven rantaa. Suuresta koostaan ja modernista arkkitehtuuristaan huolimatta se kunnioittaa vanhaa kartanoympäristöä.

34

Timo Nieminen

Mikään paviljongin rakentamisessa ei ole ollut yksinkertaista. Puuta ja lasia yhdistävässä rakennuksessa ei ole juuri yhtään suoraa kulmaa.

halusivat suunnitelmassaan häivyttää puiston ja sisätilojen välistä rajaa: puisto saa jatkua suurien ikkunoiden kautta sisälle rakennukseen.

Toisaalta suuret peililasiset ikkunat moninkertaistavat ulkopuolella puistonäkymän ja tarjoavat kiinnostavia kuvakulmia rakennukseen ja sen arkkitehtuuriin.

Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen on tyytyväinen paviljonkiin, joka sijoittuu hienovaraisesti ja luontevasti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön.

– Haluamme, että uusi Gösta asettuu omanlaisella, tästä ajasta kumpuavalla identiteetillään osaksi Joenniemen kartanon historiallisia kerroksia ja toivottavasti myös kestää aikaa niin, että se joskus tulevaisuudessa koetaan paikkaan ja

sen henkeen olennaisesti kuuluvaksi rakennukseksi, hän korostaa.

Serlachius-museot palaa juurilleen Uuden museorakennuksen myötä Serlachius-museot palaa juurilleen.

Taidesäätiön vuonna 1933 perustanut vuorineuvos Gösta Serlachius keräsi omana aikanaan kultakauden taiteen lisäksi myös nykytaidetta ja hankki teoksia sen ajan avantgardistisilta tekijöiltä.

– Kultakausi, modernismi ja suuret mestarit kiinnostavat meitä toki jatkossakin, mutta haluamme tulla mukaan tämän ajan taidekentälle, esitellä ja kerätä taidetta, joka herättää keskustelua ja kommentoi oman aikamme maailmaa, Pauli Sivonen korostaa.

Hänen mukaansa Serlachius-museoiden on turha yrittää tehdä

samoja asioita, mitä tehdään suurissa kaupungeissa. – Haluammekin tuoda Suomen taide-elämään uuden, omanlaisemme äänen, pelata omaa peliämme. Olemme nykytaiteen kentällä uusi toimija, ja tämä ulkopuolisuus kannattaa hyödyntää.

Serlachius-museot haluaa jatkossa tehdä nykytaiteilijoiden, kuraattoreiden ja tutkijoiden kanssa syvempiä ja pitkäkestoisempia yhteistyöprojekteja. – Esimerkiksi teemanäyttelyitä tehdessämme haluamme kutsua taiteilijoita ja kuraattoreita Mänttään pohtimaan yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa näyttelyn teemoja, Sivonen pohtii.

35

Kahvihuoneen tarinoita

Taidetta

koteihin ja konttoreihin Lasse Honkanen ”Nykytaidetta on oikeastaan helppo ymmärtää”, lausui nuori Pasi saaden firman koko kahvihuoneen hiljaiseksi.

Herättämästään huomiosta hämmentyneenä Pasi alkoi selittää outoa mielipidettään. ”Oltiin eilen taidenäyttelyssä ja minä nautin siitä”.

Kahvihuone oli edelleen hiljaa, kunnes laskutuksen Irma äkkäsi mistä oli kysymys. ”Olitko näyttelyssä uuden tyttöystäväsi kanssa?”

Pasi punastui ja myönsi näin olleen. ”Tuossa vaiheessa kaikki näyttää kauniilta ja auvoisalta,” totesi Suurola. ”Mutta odotahan, kunnes olette naimisissa. Kyllä silloin tau-

36

lutkin rumenee”. ”Naulankantaan Suurola. Juuri noin olen viime aikoina ajatellut”, puuttui puheeseen insinööri Mielonen. ”Mikäs Mielosta rassaa?” kysyi Kaisa kirjanpidosta.”Olen aina luullut, että teillä menee hyvin.” ”Niinhän meillä meneekin. Kohta on taas hääpäivä. Tänä vuonna päätettiin juhlia antamalla toisillemme vain yhden lahjan”. ”Pääsetpä halvalla”, kadehti Suurola. ”Niinhän sitä luulisi. Mutta kun vaimo halusi lahjaksi Veli Tyrnävän taulun”. ”Tyrnävä? Olen lukenut siitä jostain naistenlehdestä”, muisti Kaisa.

”Joo, me osuttiin kesällä sattumalta Tyrnävän ateljeeseen.

Kävi niin onnettomasti, että vaimo ihastui yhteen tauluun ja halusi ostaa sen”. ”Oliko kallis?”, uteli nuori Pasi. ”Kolme ja puoli tonnia ja ruma kuin mikä. Minä tietysti hermostuin ja sanoin, ettei se mahdu meidän sohvan päälle. Taulu oli tehty paksulle puulevylle. Taiteilija Tyrnävä sanoi, että se sahaa kummasta reunasta tahansa pois sen verran kuin tarvii ja signeeraa työn uudelleen. Hinta tietysti laskee, kun se hinnoittelee neliöitten mukaan”. ”Taitaakin olla enemmän bisnesmies kuin taiteilija”, arveli Suurola. ”Niin minäkin sanoin, eikä kaup-

Piirros: Tuija Rikala

poja tullut. Nyt vaimo alkoi taas puhua taulusta”. ”Joko ostit sen?” kysyi Irma. ”En vielä. Olen pannut hanttiin.

Vanhana insinöörinä katselen mieluummin hyvin rakennettuja suoria valkoisia seiniä kuin tauluja, joista en mitään ymmärrä”.

Suurola oli hiljaa ja näytti miettivän. ”Minulla taitaa olla ratkaisu pulmaasi! Osta sinä vaimollesi taulu, mutta pyydä häneltä lahjaksi tyhjä seinä. Voit istua sohvalla katsellen tyhjää seinää, kun taas vaimosi istuu vastapäätä ihaillen Tyrnävää!” ”Niinhän minä teenkin!” iloitsi Mielonen. ”Vaimo aina valittaa, kuinka vaikeaa minulle on ostaa lahjaa, mutta minähän voin pyytää

aina lahjaksi tyhjän seinän. Kiitos Suurola! Voisinpa saada tyhjän seinän! Äänekäs rykäisy käänsi katseet ovella seisovaan johtajaan. Hän kävi kahvihuoneessa vain silloin, kun joku tarjosi pullaa.

Nyt johtaja hymyili maireasti ja piilotteli jotain selkänsä takana. ”Enpä ole ennättänyt aikoihin kahvilla käydäkään.” ”Onko sulla pullaa selän takana?” uskalsi nuori Pasi kysyä.

Johtaja otti selän takaa ruskeaan paperiin käärityn litteän paketin. ”Ei tässä ole pullaa. Olen viime aikoina ajatellut työympäristömme viihtyisyyttä muulla tavalla. Näin kevään kynnyksellä annan meil-

le kaikille yhteisen lahjan. Olen lukenut, että taide lisää työhyvinvointia”.

Hän kuori paperin pois paketin päältä. ”Ajattelin lisätä kahvihuoneen viihtyisyyttä tällä taidehankinnalla”.

Hän käänsi taulun toisten nähtäväksi. ”Sehän on Tyrnävä!” ähkäisi Mielonen. ”Kas, Mielonen tuntee taidetta! Hankittiin tämä viime kesänä.

Vaimoni ostatti sen meille kotiin, mutta se ei oikein sopinut mihinkään. Ajattelin tuoda sen tänne kaikkien iloksi, mutta taiteen ystävä Mielonen saakin ripustaa taulun huoneensa seinälle.”

37

Uudistunut Siiri-tietopalvelu on avattu verkossa http://siiri.tampere.fi/ Vadim Adel

kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi ja Siiri-vastaava Keväällä 2014 nettiin avattiin uusi tietopalvelu, jonka aineisto kuvaa monipuolisesti Tampereen ja Pirkanmaan historiaa ja nykypäivää. Kyseessä on julkinen versio Pirkanmaan maakuntamuseon/Tampereen museoiden uudesta esine-, kuva- ja kulttuuriympäristötietokannasta – Siiristä.

Siiri on Tampereen museoiden ja pirkanmaalaisten paikallismuseoiden yhteinen tietopalvelu, josta voi etsiä Vapriikin kuva-arkiston valokuvia, Tampereen museoiden esineitä ja Pirkanmaan kulttuuriympäristöön liittyvää tietoa. Siirissä on myös 15 pirkanmaalaisen paikallismuseon esineitä ja valokuvia. Siiri-tietokannassa oli vuoden 2014 alussa noin 200 000 valokuvaa, esinettä ja kulttuuriympäristökohdetta. Tietokanta täydentyy jatkuvasti tutkimuksen, dokumentoinnin ja digitoinnin edetessä.

Siirin uudessa internet-versiossa on tärkeimpänä uutuutena Kulttuuriympäristö-osio, jossa on tietoja Pirkanmaan erityyppisistä kulttuuriympäristökohteista ja -alueista, niihin liittyvistä tutkimushankkeista sekä Pirkanmaan maakuntamuseon antamista viranomaislausunnoista. Kaikki kohteet, alueet tai tutkimushankkeet eivät kuitenkaan ole tietokannassa.

Se ei siis ole täysin ajantasainen, mutta täydentyy jatkuvasti. Viranomaisja suunnittelukäyttöön saa tarkempia tietoja Pirkanmaan maakuntamuseolta pyytämällä.

Tietopalvelun hakutoiminnot ovat hyvin monipuolisia. Siirin etusivulla olevan perushaun avulla voi etsiä

38

valokuvia, esineitä ja erilaisia kulttuuriympäristötietoja. Mikäli et tiedä, mihin Siirin osaan etsimänsä aineisto kuuluu, voit kirjoittamalla vapaan hakusanan tekstikenttään hakea Siirin kaikista erilaisista aineistoista.

Järjestelmä tuottaa listauksen hakusanaa parhaiten vastaavista kohteista. Mikäli haluaa tutkia ainoastaan esim. valokuvia tai arkeologisia kohteita, voi valita tekstikentän vieressä olevasta valikosta myös yhden hakutyypin. Lisäksi Siirin uudessa nettiversiossa on käytettävissä haku paikannimellä, joka kohdistuu kaikkiin aineistoihin.

Tarkennetun haun lomakkeeseen pääsee valitsemalla halutun osion (valokuvat, esineet, kulttuuriympäristö). Kulttuuriympäristö-osion sisällä pitää lisäksi valita aineistolaji tarkemmin (esim. arkeologinen kohde). Tarkennetulla haulla voi hakea samanaikaisesti useilla eri kriteereillä, jotka löytyvät valikoista. Lisäksi voi rajata tai laajentaa saatuja hakutuloksia lisätoiminnoilla. Kulttuuriympäristötiedon hakutulokset esitetään selkeästi taulukkomuodossa, jossa kohteita voi järjestää halutun sarakkeen mukaan.

Erityisesti kulttuuriympäristöosiossa erityyppisten kohteiden ja alueiden tiedoissa on linkkejä tietokannan muuhun aineistoon: lausuntoihin, tutkimuksiin, kuviin, esineisiin. Kaikkia aineistotyyppejä on mahdollista linkittää keskenään, mikä nopeuttaa huomattavasti tiedon hakua.

Siirin Kulttuuriympäristö-osiossa

on seitsemän aineistotyyppiä eli alaosiota: Alueet Tietokantaan on tallennettu tietoa erityyppisistä alueista, joita ovat hallinnolliset alueet eli kylät ja kaupunginosat, erilaiset tutkimusalueet, kulttuurihistoriallisesti arvokkaat aluekokonaisuudet sekä maakunnallisesti ja valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet. Aluetieto kattaa vain osan Pirkanmaata ja karttuu sitä mukaa kun tutkimus- ja tallennustyö etenevät.

Arkeologiset kohteet Tietokantaan tallennetaan tietoja tunnetuista kiinteistä muinaisjäännöksistä eli muinaismuistolain suojaamista kohteista sekä muista arkeologisista kohteista. Aineisto on koottu arkistoja rekisteritiedoista ja sitä päivitetään jatkuvasti kenttätutkimusten uusilla tiedoilla. Viime vuosina Siirin arkeologinen aineisto on karttunut joka vuosi noin 200 kohteella ja 150–200 tutkimushankkeella digitointiprojektien ansiosta. Kattavimmat kohdetiedot ovat peräisin maakuntamuseon omista tutkimuksista, joita on tallennettu Siiriin vuodesta 2007 alkaen; muista kohteista on vain perustietoja.

Tarkempia tietoja kaikista kohteista saa Pirkanmaan maakuntamuseolta.

Rakennettu ympäristö Siiriin on tallennettu tietoa rakennetun ympäristön kohteista (pihapiiri, kiinteistö tai muu suppeahko, rajattu kokonaisuus) sekä yksittäisistä rakennuksista. Tiedot karttuvat sitä mukaa kuin tutkimus- ja tallennustyö

etenevät. Pirkanmaan maakuntamuseon tutkimukset on tallennettu Siiriin vuodesta 2007 alkaen, myös muita inventointitietoja digitoidaan jatkuvasti. Osa kohteista on tallennettu museon tutkijoiden tarkastuskäyntien yhteydessä.

Haudat ja hautausmaat Tietokantaan on tallennettu Pirkanmaan maakuntamuseon ja Tampereen hiippakunnan inventoinneissa vuodesta 2012 alkaen inventoidut haudat muistomerkkeineen sekä yksittäisiä muissa yhteyksissä selvitettyjä kohteita. Hautausmaan tiedot avautuvat Rakennetun ympäristön kohteet -linkin kautta, joka löytyy yksittäisen haudan tiedoista. Tietokantaa täydennetään tietojen karttuessa ja aikaisempaa tutkimusaineistoa digitoidaan jatkuvasti. Toistaiseksi kaikkia hautamuistomerkkien inventointitietoja ei julkaista verkossa.

Muistomerkit Tähän osioon tallennetaan perustietoja ja kuvia Pirkanmaan alueen muistomerkeistä. Tällä hetkellä Siiriin on tallennettu kattavimmin

toiseen maailmansotaan liittyvien muistomerkkien tietoja. Hautamuistomerkit löytyvät hautojen ja hautausmaiden yhteydestä.

Tutkimushankkeet Siiriin tallennetaan tietoa erilaisista tutkimuksista ja selvityksistä, jotka koskevat Pirkanmaan alueen kulttuuriympäristöä. Kattavimmat tiedot koskevat Pirkanmaan maakuntamuseon omia tutkimuksia, joita on tallennettu Siiriin vuodesta 2007 alkaen; myös muiden tutkimusten perustietoja viedään tietokantaan jatkuvasti.

Tutkimusten lisäksi Siiristä löytyy tietoa muistakin maakuntamuseon hankkeista.

Lausunnot Tietokantaan on tallennettu Pirkanmaan maakuntamuseon viranomaislausunnot vuoden 2013 alusta.

Kaikkien Pirkanmaan kiinteiden muinaisjäännösten paikkatiedot sekä suuri osa rakennetun ympäristön ja erityyppisten alueiden paikkatiedoista on myös tallennettu Siiriin.

Kartalle pääsee kätevästi jokaisen

kohteen yhteydessä olevan Näytä kartalla -painikkeen avulla. Siirin paikkatiedot voi avata selattaviksi myös paikkatietoikkuna.fi -palvelun kautta. Kartalla työskennellessä saa kohteen perustiedot näkyviin omaan infoikkunaan.

Paikallismuseoiden kokoelmissa on kuvia sekä museoiden esinekokoelmista että kuntien ja museoiden kuvakokoelmista. Aineiston määrä lisääntyy digitoinnin edetessä.

Siiri-tietokanta sisältää vain osan museoiden valokuvista ja esineistä sekä niihin liittyvästä tiedosta.

Kaikki Siiri-museot eivät julkaise kokoelmiaan verkossa. Tällä hetkellä Siirissä julkaisevat kokoelmiaan seuraavat tahot: Hiekan taidemuseo, Hämeenkyrön kunta/Hämeenkyrön kotiseutumuseo, Nokian kaupunki, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Kangasalan kotiseutumuseo, Vesilahden kotiseutumuseo, Pirkkalan kunta/ Reipin museo, Suomen jääkiekkomuseo ja Vilppulan museo. http://siiri.tampere.fi/

39

Tampereen Tammerkosken alue

maailmanperintö­kohteena?

Sari Koivuaho

Kirjoittaja on tamperelainen vapaa toimittaja ja filosofian maisteri Tammerkosken rannat asutettiin pysyvästi aikaisintaan 1000-luvun alkupuolella. Tammerkosken vesivoimaa käytettiin hyväksi jo keskiajalla jauhomyllyjen pyörittämisessä. Varhainen teollisuus käytti voimanlähteenään vesirattaita ja höyrykoneita. 1850-luvulta alkaen virtaava vesi ohjattiin laitosten vesiturbiineihin, joista akselistot siirsivät liikkeen koneisiin.

Vedenkorkeutta alettiin säännöstellä padoilla 1870-luvulla. Suomen ensimmäinen kunnallinen sähkölaitos perustettiin Tampereelle vuonna 1888.

Tampereesta tuli Suomen ensimmäinen suuri teollisuuskaupunki Tammerkosken tehtaiden historia

Marika Tamminen

Tampellan tehdasalue sai alkunsa vuonna 1842 kosken itäiselle rannalle perustetusta rautamalmia jalostaneesta masuunista. Masuuni kuitenkin muutettiin pian konepajaksi. Konepajan lähistölle perustettiin Suomen ensimmäinen pellavatehdas.

Nämä tehtaat yhdistyivät vuonna 1861. Tampellan tärkeimmiksi tuotteiksi tulivat höyryveturit, turbiinit, paperikoneet ja pellavakankaat.

Skotlantilainen James Finlayson perusti Tammerkosken länsirannalle konepajan vuonna 1820. Vuonna 1828 tehtaasta tuli Suomen ensimmäinen puuvillatehdas. Finlaysonin johtajan Wilhelm von Nottbeckin myötä tehdasalueesta muodostui kuin pienoisvaltio kaupungissa. Tehtaan alueella oli poliisi, sairaala, koulu, lastenkoti, kirkko ja pankki.

Puuvillatehtaasta tuli Suomen ensimmäinen suurteollisuuslaitos.

Finlaysonin alueelle tuli pohjoismaiden ja silloisen Venäjän valtakunnan ensimmäinen sähkövalo 15. maaliskuuta 1882.

Frenckellin tehdasalueella käynnistyi Suomen ensimmäinen pape-

40

rikone vuonna 1842. Alussa paperin raaka-aineena käytettiin lumppua, olkea ja puuhioketta. Vähitellen paperi alettiin tehdä jatkuvana “konepaperina”, eikä enää arkkeina Verkatehdas aloitti toimintansa kosken alaputouksen itärannalla vuonna 1856. Tehtaan tärkeimpiä tuotteita olivat villakangas, huopa ja flanelli. Tehdas toimi vuoteen 1975 asti. Tehdasalueesta purettiin suuri osa 1970-luvulla ja se herätti voimakasta vastustusta.

Tammerkoski ja maailmanperintökriteerit Tammerkosken teollinen kulttuurimaisema koskettaa kolmea Unescon maailmanperintökriteeriä, jotka kuvaavat urbaania kulttuurimaisemaluonnetta. Jotta kohteesta voisi tulla maailmanperintökohde, ei kuitenkaan vaadita enempää kuin yhden kriteerin täyttymistä. ”Kolmannen kriteerin mukaan kohteen tulee todistaa ainutlaatuisesta tai vähintään poikkeuksellisesta olemassa olevasta tai kadonneesta kulttuurisesta traditiosta tai sivilisaatiosta. Tampereen keskusta on

ainutlaatuinen ja näyttävä esimerkki teollisuusalueesta kaupungin ydinkeskustassa.” Logististen ja tuotannollisten syiden johdosta on Tammerkosken teollisuus lähes kokonaan loppunut. Tehtaista ainoastaan Takon kartonkitehdas toimii yhä. ”Neljännen kriteerin mukaan kohteen tulee olla erinomainen esimerkki tietystä rakennustyypistä, arkkitehtonisesta tai teknologisesta kokonaisuudesta tai maisemasta kuvaten merkittäviä historian vaiheita.”

Tammerkoski on urbaani, teollinen, kompleksinen kulttuurimaisema, joka sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa ja on ratkaisevasti vaikuttanut kaupungin kehittymiseen. Alueella on ollut suuria tehtaita, jotka ovat edustaneet pohjoisten alueiden taloudelliselle kehitykselle tärkeitä teollisuudenaloja. Kosken rantojen tehdasalueet, voimalaitokset, padot ja kosken ylittävät sillat muodostavat monipuolisesti teollisuuden historiasta kertovan kokonaisuuden. Tämä maamme tunnetuin teollinen kaupunkimaisema on nimetty yhdeksi Suomen kansallismaisemista.

Tampereen Tammerkosken alue maailmanperintökohteena?

”Viidennen kriteerin mukaan kohteen tulee olla erinomainen esimerkki perinteisestä asutuksesta, meren- tai maankäytöstä tai ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksesta erityisesti silloin, kun ilmiö on tullut haavoittuvaksi peruuttamattomien muutosten paineissa. Koskimaisema tehtaineen, puistoineen ja molemmin puolin aukeavine järvineen on ainutlaatuinen kaupunkikeskustan maisema.” Tammerkoski on hyvä esimerkki ihmisen, luonnon ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta.

Tammerkosken mahdollisuudet tulla maailmanperintökohteeksi Jotta joku kohde hyväksytään maailmanperintökohteeksi, sen pitää ensin olla kansallisella tentative-listalla eli aieluettelossa. Suomen aieluettelossa ovat tällä hetkellä Ristiinassa olevat Astuvansalmen kalliomaalaukset, Pattijoen kastelli Raahessa, Hauensuolen kalliopiirrokset Hangossa, Ukonsaari Inarissa, Paimion parantola ja Saimaa–Pielinen-vesistöalue.

Aieluettelo päivitetään noin kymmenen vuoden välein. Se on päivitetty viimeksi vuonna 2004. Seuraava päivitys on tarkoitus tehdä tänä kuluvana vuotena.

Marika Tamminen

Vanhat Tammerkosken rannoilla sijaitsevat tehdasrakennukset ovat pääosin uudiskäytössä. Tampellan entisessä kiinteistössä sijaitsee nykyään muun muassa Museokeskus Vapriikki ja Tampereen oikeustalo. Finlaysonille kuuluneissa kiinteistöissä sijaitsee muun muassa Työväenmuseo Werstas, elokuvateatteri Plevna, Siperian liikekeskus, IT-alan yrityksiä ja oppilaitosten tiloja. Entisissä Frenckellin tehtaan tiloissa on Tampereen kaupungin virastoja. Verkatehtaasta purettiin kaikki muut, paitsi värjäämö ja konttori. Tehtaan alueelle rakennettiin myöhemmin kauppakeskus Koskikeskus, Ilves-hotelli ja kerrostaloja. Kehräsaaren alueella on ravintoloita, liikkeitä, Pirkanmaan elokuvakeskus ja elokuvateatteri Niagara.

Museovirastossa kulttuuriympäristönsuojelun parissa työskentelevän erikoisasiantuntijan Margaretha Ehrströmin mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM asetti viime vuonna maailmanperintötyöryhmän pohtimaan maailmanperintösopimuksen kansallista strategiaa.

Työryhmän tarkoituksena oli käydä läpi Suomen aieluetteloa ja esittää luetteloon uusia kohteita. Tampereen lisäksi oli ehdolla muitakin kohteita Suomen aieluetteloon. OKM:n kulttuuriasiainneuvoksen Päivi Salosen mukaan Euroopassa on enemmän maailmanperintökohteita kuin muualla maailmassa. Sen vuoksi voi olla vaikeampaa saada lisättyä suomalaisia kohteita maailmanperintö­ luetteloon.

Finlaysonin ja Frenckellin alueet muodostavat monipuolisen palvelukeskuksen kaupungin ytimessä.

41

Kuva-Pallas

Tampereen Tammerkosken alue maailmanperintökohteena?

Tampereen tehdasmiljöö rakentui Tammerkosken rannoille Näsijärven ja Pyhäjärven väliin.

Tampereen kaupunki pyysi Museovirastolta elokuussa 2006 tahdonilmausta siitä, voisiko Tammerkosken teollisella maisemalla olla sellaisia kansainvälisiä arvoja, jotka puoltaisivat sen ehdottamista Unescon maailmanperintökohteeksi.

Museovirasto katsoi tuolloin, että tarvittaisiin tarkempia selvityksiä, joiden tekemiseen virastolla ei ollut kuitenkaan valmiuksia. Tampereen kaupunki toivoi myös kuulevansa maailmanperintöasiain neuvottelukunnan näkemyksen Tampereen teollisen kulttuurimaiseman mahdollisuuksista maailmanperintökohteeksi. Maailmanperintöasiain neuvottelukunnan kokoontuminen viivästyi parilla vuodella. Loppujen

42

lopuksi vastaus ei ollut kyllä eikä ei.

Kaupungin toivottiin järjestävän asiaa pohtivia konferensseja ja sitä kehotettiin odottamaan parempia aikoja.

Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikön päällikön Tuija-Liisa Soinisen mukaan maailmanperintöstatus merkitsisi ainakin Tampereen seudun matkailulle ja elinkeinoelämälle hyvää! Hänen mukaan globaalistrategian mukaisia aliedustettuja kohteita maailmanperintöluettelossa ovat muun muassa kulttuurimaisemat, 1900-luvun rakennusperintö ja luonnonperintö. Tuija-Liisa Soininen tapasi viime vuoden syksynä aiheen tiimoilta Vapriikissa Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tuotantojohtaja

Toimi Jaatisen kanssa Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostetin, joka ilmaisi hankkeelle myötämielisyytensä. Sen jälkeen asia ei ole kuitenkaan edistynyt. Pallo lienee jälleen kerran Museovirastolla, jonka tehtäviin kuuluu maailmanperintöhankkeiden esittäminen tentatiivilistalle. Museo on yrittänyt pitää keskustelua yllä, mutta muuten aktivoituminen pitäisi tapahtua erityisesti Museoviraston päässä. Tampereen kaupunki on ollut valmis tekemään selvityksiä, kunhan niillä on jokin selvä tilaus ja tarkoitus. Museovirasto on ilmoittanut päivittävänsä seuraavaksi kotimaisen tentatiivilistan. Sen johdosta on lupa odottaa, että virasto ottaa uudelleen harkintaansa myös Tammerkosken

Tampereen Tammerkosken alue maailmanperintökohteena?

teollisuusmaiseman mahdollisuudet.

Työn on pitänyt alkaa vuonna 2014.

Sillä välin Tampereen kaupunki on perustanut kansallinen kaupunkipuisto -työryhmän, johon Tuija-Liisa Soininenkin kuuluu. Kansallinen kaupunkipuisto -hanke merkitsee hieman erilaisen statuksen hakemista Tampereen kaupungille eikä senkään saamisesta olla vielä varmoja. Hanke näyttää jo nyt kuitenkin tuovan esille hienosti Tampereen erityisiä kulttuuriperintöarvoja.

Margaretha Ehrströmin mukaan ei ole tarkemmin mietitty, mitä urbaani teollisuusmaisema merkitsee kansainvälisesti. Tampereella on tehty toimenpiteitä, jotka ovat heikentäneet alueen yhtenäisyyttä eheänä säilyneenä teollisena kokonaisuutena. Esimerkiksi 1970-luvulla purettiin Tammerkosken alueella ollut Verkatehdas. Lisäksi vuonna 2005 purettiin Finlaysonin värjäämö. Jotta Tammerkosken aluetta voitaisiin harkita maailmanperintökohteeksi, tulee

Aarne Pietinen. Vapriikin kuva-arkisto

Verkarannan aluetta vuonna 1939.

sen olla suojeltu kansallisella lainsäädännöllä. Suojelu takaa kohteen säilymisen.

Tampereen kaupungin suunnittelujohtajan Taru Hurmeen mukaan Tammerkosken alueen rakennuksista on enää suojelematta Takon tehdasrakennus, Vanha kirjastotalo, alakosken voimala sekä Koskikeskus ja Finlaysonin värjäämön paikalle tulleet uudet asuintalot. Kaiken kaikkiaan Tammerkosken teollisen kulttuurimaiseman säilyttämisessä

Vuosi 2012 oli Unescon maailman­ perintösopimuksen 40-vuotisjuhlavuosi.

Vuoteen 2008 mennessä sopimukseen oli liittynyt 185 valtiota. Maailmanperintökomitea on maailmanperintösopimuksen toimeenpaneva elin. Sopimuksen tavoitteena on ihmiskunnan ainutlaatuisen kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttäminen, hoidon järjestäminen, arvostuksen lisääminen ja tiedon jakaminen. Suomi on valittu Unescon maailmanperintökomitean jäseneksi kaudelle 2014-2017. Suomea maailmanperintökomiteassa edustavat Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet sekä Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen.

Pirkanmaan maakuntamuseo

Uutta ja vanhaa yhteen sovitettuna Finlaysonin Värjäämön paikalla.

on onnistuttu varsin hyvin. Tehdasrakennusten uudelleenkäyttöratkaisut ovat saaneet palkintoja ja kansainvälistä tunnustusta. Nähtäväksi jää, tuleeko Tammerkoskesta joskus Unescon maailmanperintökohde!

43

Unelmasta painajainen vai painajaisesta unelma?

Seija Hirvikallio, arkkitehti

Näsilinnan restaurointiasiantuntija ja sisäpuolen restaurointitöiden valvoja Vuosia suljettuna olleen Näsilinnan restaurointityöt ovat vihdoin alkaneet. ­Viranomaismääräysten soveltaminen vanhan arvorakennuksen kunnostamiseen on haasteellinen tehtävä.

T

ampereen Näsinkalliolla sijaitseva Näsilinna (ent. Milavida) valmistui vuonna 1898 Peter von Nottbeckin perheen asuinpalatsiksi. Perhe edusti 1800-luvun lopun säätyläisperhettä, joka hallitsi Tampereen Finlaysonin tehdasyhdyskuntaa. Nottbeckin perheen traaginen kohtalo johti siihen, että Tampereen kaupunki osti uusbarokkipalatsin

pian sen valmistumisen jälkeen vuonna 1905. Näsilinna toimi Hämeen museona lähes koko 1900-luvun ja odotti suljettuna remontin alkua vuodesta 1998. Suljettuna ollessaan rakennus toimi Tampereen kaupungin museotoimen varastona. Vesikatolla kasvoi koivuja, kun restaurointisuunnittelu käynnistettiin.

Alkuperäinen Karl August Wreden julkisivupiirustus vuodelta 1898.

44

Tampereen kaupunki aloitti restaurointisuunnittelun ensimmäisen kerran vuonna 2008, mutta työ keskeytettiin kaupungin taloudellisen tilanteen vuoksi. Ensimmäisessä vaiheessa Näsilinna suunniteltiin museotiloiksi. Suunnittelu käynnistettiin uudelleen vuoden 2013 alussa. Käyttötarkoitusta pohdittiin

Mikko Salminen

Unelmasta painajainen vai painajaisesta unelma?

Vanhoja kipsikoristeita jouduttiin uusimaan. Räystään alle asennetut kipsistä valetut konsolikoristeet olivat huonokuntoisia.

apulaispormestarin työryhmässä ja sen tuloksena Näsilinnan pääkerros päätettiin suunnitella ravintolaksi ja toinen kerros museon tiloiksi.

Näsilinnasta tehtiin rakennushistoria­ selvitys ja vanhaa pääaulan väritutkimusta täydennettiin suunnittelun ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2008. Selvitysten jälkeen oli selvää, että lyhyt Nottbeckien aika ja Peter von Nottbeckin ja arkkitehti Karl August Wreden yhteistyönä syntynyt harvinainen uusbarokkipalatsi ja sen tyylinmukaiset pääkerroksen salien sisustukset nostettiin tärkeimmäksi historialliseksi arvoksi sekä Tampereen historian, henkilöhistorian että arkkitehtuurinhistorian näkökulmasta.

Mikko Salminen

Arkkitehdin unelma

Ikkunoiden yläpuolella on von Nottbeckin monogrammit ja niitä jouduttiin osittain uusimaan.

45

Unelmasta painajainen vai painajaisesta unelma?

Tampereen kaupunki halusi restauroinnin yhteydessä uusia kaikki palatsin tekniset järjestelmät, kunnostaa julkisivut ja vesikaton sekä rakentaa rakennuksen sisätiloista korkeatasoisen julkisen tilan. Tavoitteet määriteltiin hankesuunnitelmassa ja tarkoitus oli tehdä toimivia ja kestäviä ratkaisuja palatsin pelastamiseksi ja samalla pyrkiä kunnioittamaan rakennuksen alkuperäistä arkkitehtuuria ja historiaa.

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaan vanhojen rakennusten korjaussuunnittelussa on mahdollista soveltaa rakentamismääräyskokoelman määräyksiä. Päätös poiketa niistä on vaikea niin suunnittelijoille, rakennusvalvonta- ja pelastusviranomaisille kuin rakennuttajallekin.

Pääsääntöisesti määräyksistä ei haluttu poiketa merkittävästi. Kaikista tehdyistä ratkaisuista keskusteltiin pitkään ja ratkaisuja hiottiin vielä purkutöiden jälkeen.

Mikko Salminen

Kaupungin realistinen unelma

Uusittu von Nottbeckin monogrammi.

Museosuunnitelmat muuttuvat Museotoimi ehti jo luonnostella koko rakennuksen ottamista uudelleen museon käyttöön ja tulevia näyttelykokonaisuuksia ehdittiin jo suunnitella työn ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2008. Toisessa vaiheessa museon käyttöön tuli vain palatsin toinen kerros pääkerroksen jäädessä yksityisen ravintolan käyttöön. Museokonsepti piti rakentaa uudelleen. Tärkeintä oli saada vanha hieno palatsi uudelleen eläväksi.

Rakennuksen mahdollisuudet nähtiin monipuolisesti.

Seija Hirvikallio

Museoviraston painajainen Näsilinna ei ole suojeltu rakennus, mutta Museovirasto päätettiin ottaa mukaan suunnitteluun siksi, että paras mahdollinen restaurointitietämys olisi suunnittelun tukena ja työmaan käytössä. Museovirasto olisi halunnut säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäisiä kerrostumia ja rakenteita, mihin pyrittiinkin niin paljon kuin kestävyyden, toimivuuden ja tulevan käytön vaatimukset sallivat.

Nottbeckien aika päätettiin kuitenHuonokuntoinen räystäskulma ja ruostuneet tukiteräkset kunnostettiin.

46

kin pitää pääkerroksen restaurointitavoitteena, sillä se varmistui myös Tampereen kaupungin toiveeksi.

Myös museotoimi oli tämän kannalla, sillä pääkerroksen uusbarokkisalien esittely osana museokierrosta tulisi olemaan merkittävä osa museokäynnin elämyssisältöä.

Näsilinnan alapohjien ja vesikaton rakenteita sekä julkisivurappauksia jouduttiin laajasti uusimaan rakenteiden kestävyyden vuoksi ja alapohjarakenteiden osalta tulevan ravintolakäytön vuoksi. Vanhojen alapohjien lämmöneristetäytteet oli poistettava sisäilmaston laadun varmistamiseksi. Myös sisäpintojen käsittelyissä otettiin huomioon alkuperäiset pintakäsittelyt ja materiaalit mutta myös tuleva käyttötarkoitus.

Alkuperäisiä rakenteita pystyttiin säilyttämään mm. keittiöpäädyn vanha porrashuone, joka mitoitukseltaan ei täyttänyt poistumistieportaan viranomaismääräyksiä. Tässä kohdin nähtiin viranomaisten joustava suhtautuminen ja määräysten soveltamiskyky vanhojen arvorakennusten restaurointisuunnittelussa. Johtava

Julkisivujen värikerrostumat tutkittiin ja väreistä tehtiin mallit hyväksyttäviksi.

rakennustarkastaja teki rakennuslupavaiheessa aloitteen portaan säilyttämisestä. Myös julkisivun koristerappauksia pystyttiin säilyttämään arvioitua enemmän.

Painajaisesta unelma Näsilinnan vanhoja ajallisia kerrostumia on dokumentoitu suunnitteluvaiheessa ja niitä dokumentoidaan lisää työmaan kuluessa ja kootaan

erilliseen restaurointiraporttiin.

Purettuja ja uudelleen rakennettavia rakennusosia, kipsikoristeita ja pintamateriaaleja tallennetaan lisäksi relikteinä museotoimen varastoon.

Teknillisen yliopiston arkkitehtiopiskelijat inventoivat ansiokkaasti Näsilinnan ajallisia kerrostumia harjoitustöissään, jotka täydentävät aiemmin tehtyjä selvityksiä.

Näsilinnan restaurointityömaa on mielenkiintoinen ja haastava. Uskon, että lopputulos on kaikkia projektin osapuolia ja kaupunkilaisia tyydyttävä ja jopa ilahduttava.

Taistelu Näsilinnasta vielä valvottaa, mutta tasapainoinen rauha häämöttää aamun koitossa. Pakko nähdä taistelun yli.

Vapriikin kuva-arkisto

Seija Hirvikallio

Unelmasta painajainen vai painajaisesta unelma?

47

Tutkimusmatkalla

NÄSILINNASSA Iida Kalakoski

Iida Kalakoski on arkkitehti ja arkkitehtuurin historian tutkija, joka on toiminut tuntiopettajana Tampereen teknillisessä yliopistossa ja opetti myös Näsilinnassa järjestetyllä dokumentointikurssilla 2013.

Historiallisten rakennusten korjaus ja uudiskäyttö edellyttävät kohteen syvällistä tuntemista. Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtiopiskelijat pääsivät harjoittelemaan rakennushistoriallisen tiedon hankintaa ja raportointia viime keväänä järjestetyllä intensiivikurssilla Näsilinnassa.

Keväinen kaksiviikkoinen täyttyi innostavista alustuksista, kiinnostavista keskusteluista ja yllättävistä havainnoista. Kurssi ei jättänyt kylmäksi opetushenkilökuntaakaan, joka vaikuttui paitsi rakennuksesta itsestään myös opiskelijoiden heittäytymisestä Näsilinnan lumoihin.

K

evään kurssi sai alkunsa kun Pirkanmaan Maakuntamuseon rakennustutkija Hannele Kuitunen otti yhteyttä Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin historian oppituoliin ja siellä professori Olli-Paavo Koposeen. Oppituolillemme tarjoutui harvinainen tilaisuus päästä toteuttamaan dokumentointia eräässä Tampereen mielenkiintoisimmista rakennuksista.

Näsilinna oli muutosten edessä ja rakennuksen kunnostussuunnittelu oli viimeinkin käynnistetty. Kunnostuksen tueksi tarvittiin selvitysaineistoa rakennuksen ominaispiirteistä ja arvoista. Tarvetta oli myös tallentaa muistiin mittavia muutostöitä edeltävä tilanne; rakennus siinä asussaan kuin se pitkän museohistoriansa jälkeen oli. Kuitusen yhteydenotto muotoutui pika-aikataululla dokumentointikurssiksi, jonka tavoitteena oli aiemman, yleispiirteisen dokumentoinnin täydentäminen syvällisemmillä, teemakohtaisilla tarkasteluilla.

Opetushenkilökunnan suunnalta

Kurssilaiset tutkivat arkistosta löytämiään pohjapiirroksia Näsilinnan keittössä.

Iida Kalakoski

48

innostuneisuutta varjosti vain huoli aikataulun tiukkuudesta. Onnistuisimmeko saamaan ajoissa kasaan sisällöllisesti kiinnostavan kurssin sekä riittävän määrän kiinnostuneita opiskelijoita? Kevätlukukausi oli jo suunniteltu ja edennyt pitkälle ja kuvittelimme sen loppuvan kevään tenttiviikkoihin kuten tavallisestikin.

Sopiva ajankohta intensiivikurssille löytyi kuitenkin lukukauden jälkeisiltä kahdelta toukokuun viikolta.

Muutenkin huolemme osoittautuivat turhiksi, kun jo alustava sähköpostiviesti kurssista sai opiskelijoilta kiinnostuneita vastauksia. Kun myös kaikki vierailijaluennoitsijoiksi pyydetyt tahot lupautuivat mukaan, alkoi kurssin toteutuminen vaikuttaa todennäköiseltä. Lopulta kurssilaisia oli kolmetoista, joiden joukossa muutama valmis arkkitehti sekä ilahduttavan vaihteleva joukko eri vaiheiden opiskelijoita. Säät suosivat kurssia ja mukaansatempaava rakennus piti kurssilaiset otteessaan koko kahden viikon ajan ja vähän ylikin.

Tavallisesti työpäivät jakaantuivat siten, että aamupäivällä kuulimme asiantuntijaesityksen Näsilinnaan tai rakennushistoriaselvityksiin liittyvistä aiheista. Luennoitsijoiden joukossa oli mm. Näsilinnan korjaushankkeen

Tutkimusmatkalla Näsilinnassa

kokonaisselvitystä vaan pikemminkin eräänlainen kooste selvityksiä, joiden punaisena lankana toimii opiskelijoiden innostus ja yhteinen huoli rakennuksen tulevaisuudesta.

Kurssin päätyttyä opiskelijat syventyivät töidensä viimeistelyyn ja me kurssin järjestäneet tahot jäimme jännityksellä odottamaan sen tuloksia. Kurssi oli jo sinällään positiivinen kokemus, mutta oli tärkeää saada myös konkreettisia tuloksia, siis valmiita harjoitustöitä, jotka erinomaisesti onnistuttuaan lisäsivät ja syvensivät tietoa tutkimuksen alla

olleesta rakennuksesta. Opiskelijoiden ahkeruus ja innostuneisuus poikivat hienon sadon ja töistä syntyi nyt internetistäkin hakusanalla Näsilinna 2013 löytyvä laaja raportti sekä näyttelyaineistoa. Opiskelijoille kurssi antoi mahdollisuuden syventyä perinpohjaisesti erääseen rakennuskulttuurimme helmeen ja soveltaa arkkitehtuurin historian oppeja todellisen hankkeen yhteydessä.

Opiskelijapalautteesta päätellen vastaavanlaisen yhteistyön toteutuminen jatkossakin olisi enemmän kuin tervetullutta. Jäämme siis innolla odottamaan tulevia yhteistyökuvioita.

Kurssilaisia Näsilinnan katolla. Kuvassa myös professori Olli-Paavo Koponen sekä perinnerakennusmestari Tapani Koiranen.

Iida Kalakoski

osapuolia sekä rakennushistoriaselvitysten laatimisen asiantuntijoita.

Lounaan jälkeen opiskelijat saivat tutustua Näsilinnaan omatoimisesti oppituolimme opetushenkilökunnan läsnä ollessa. Töiden edetessä ja niiden aiheesta riippuen opiskelijat saattoivat käyttää iltapäiviään myös kotikoneen tai arkistojen ääressä.

Tavallisimmin noin neljän aikaan kokoonnuimme yhdessä käymään läpi päivän havaintoja ja töiden etenemistä. Iltapäivän keskustelutilaisuudet antoivat paljon ajateltavaa ja yhdessä pohtiminen oli innostavaa. Työskentelytapa riippui pitkälti valitusta aiheesta, museotoiminnan historiaa tutkinut kurssilainen vietti paljon aikaa arkistolähteiden ääressä, kun taas talotekniikkaan tutustunut opiskelija muun muassa konttasi rakennuksen ullakolla ajoittamassa Näsilinnan varhaisimpia sähkövetoja.

Lattiapintoihin perehtynyt konsultoi työtään varten lattiakorjausten konkareita ja rautakaiteita puolestaan dokumentoitiin herkällä piirustustekniikalla. Opiskelijat valitsivat siis aiheensa ja käsittelytapansa oman mielenkiintonsa mukaan, eikä töistä näin ollen synny kaikenkattavaa

Iida Kalakoski

Näsilinnan korjaussuunnitelmista käytiin kurssin aikana monia mielenkiintoisia keskusteluja.

49

Aino ei ole täällä enää Tampereen museopalveluiden tutkija, FM arkeologi Aino Nissinaho kuoli 28.11.2013 Tampereella.

Hän oli syntynyt 24.9. 1956 Sodankylässä. Tampereen kaupungin palvelukseen Aino siirtyi Liedon Vanhalinnan museon intendentin paikalta 7.1.2003. Ainolla oli mittava arkeologinen kenttäkokemus mm.

Turun yliopiston palveluksessa.

Opinnoissaan Aino erikoistui erityisesti arkeologiseen asutusprosessiin, maisema-analyyseihin ja ihmisen ja ympäristön vuorovaikutussuhteisiin.

Häntä kiinnostivat elinkeinostrategiat eri aikoina. Kenttätyössä hän rakasti kokeilla uusia menetelmiä ja teknisiä laitteita. Aino aloitti uransa Tampereella museolehtorina tehtävänään tuottaa kulttuuriympäristöopetusta Museokeskus Vapriikissa ja kouluissa. Työ laajeni koskemaan kulttuuriympäristönsuojelun viranomaistehtäviä, jossa hänen osaamisaluettaan

olivat erityisesti kulttuurimaisemat ja arkeologia. Aino rakasti ideoida uusia toimintamuotoja ja tapoja kohdata kansalaisia. Ainon tuotteiksi voidaan lukea Vapriikissa sellaiset toimintamuodot kuin esim. kulttuuriperinnön ajokortti maahanmuuttajille ja Adoptoi monumentti –ohjelma.

Viimeisenä työnään hän sai valmiiksi kauan suunnittelemansa arkeologian opaskirjan nuorille: Muinaishaudan salaisuus ja kuinka se paljastetaan.

Kirja julkistettiin 20.9.2013. Sen esipuheessa Aino vastaa arkeologeille niin usein esitettyyn kysymykseen, miksi lähdit lukemaan arkeologiaa: Minä kiinnostuin vanhoista asioista jo lapsena. Kavereiden kanssa seikkailimme autiotaloissa. Niiden vinteiltä löytyi kaikenlaista jännittävää tutkittavaa, kuten sarjakuvalehtiä, kirjoja, rikkinäisiä huonekaluja ja hylättyjä pikkutavaroita. Myös taipumukseni arkeologiaan ilmeni

varhain. Kellareiden rauniot, tuhoutuneiden rakennusten törröttävät uuninperustukset, rautaromukasat, hiekkakuopat ja sodan aikaiset korsut olivat mielestäni todella mielenkiintoisia. Aino oli työtoverina reilu, suorasanainen, luotettava, huumorintajuinen ja rento. Hän pärjäsi melkein kaikessa. Hän oli sivistynyt filosofi, harrasti kirjallisuutta ja kuunteli oopperaa. Hän oli myös puutarhuri, tunsi sienet ja marjat sekä oli taitava antaumuksellinen kokki ja kulinaristi. Pohjoisen kasvattina metsä oli hänelle erityisen tärkeä. Ainolle oli tärkeää päästä esimerkiksi ulkomaan reissulla hetkeksi yksin, paikalliseen metsään. Siellä hän vasta omien sanojensa mukaan orientoitui. Ainoa kaivataan päivittäin ja joskus on vaikea uskoa, että hän ei ole enää täällä. Vahva persoona jättää vahvan muiston.

Tuija-Liisa Soininen

Kuvat: Pirkanmaan maakuntamuseo

Ainon esimies, työtoveri ja ystävä

50

Vapriikin uusi opaskirja nuorille kertoo, millaista arkeologin työ todellisuudessa on. Kirjan ohjeilla voi lisäksi rakentaa kodan, tehdä saviastian ja kokata muinaiseen tapaan. Tästä alkaa jännittävä matka esi­historiaan!

Aino Nissinaho: Muinaishaudan salaisuus ja kuinka se paljastetaan. Kirjaa voi ostaa Vapriikin museokaupasta hintaan 22€.

Minä muistan

Pyynikin kirkkopuistosta uusi esite Kirkkopuistosta on valmistunut uusi esite ja sitä saa Aleksanterin kirkosta, Frenckelin palvelupisteestä ja Pirkanmaan maakuntamuseosta. Lisäksi esite löytyy netistä Pyynikin kirkkopuiston sivulta. Pyynikin kirkkopuiston muistomerkkien puhdistus ja kunnostaminen on käynnistynyt. Työtä on ollut tekemässä kivikonservaattori Virve Suominen.

Minä muistan – muistikuvia lapsuudesta ­-kuvapaketti on lainattavissa Pirkanmaan maakuntamuseosta. Kuvapaketin lainaaminen on maksutonta. Varaukset ja tiedustelut maakunta­museotutkija Anu Salmela, 0500 830 130.

51

52