Mallinuket maailmalle Kirsi Kaivanto
Haiharan nukke- ja pukumuseon tarpeettomiksi käyneet mallinuket olivat aikansa säilössä Hatanpään kartanon kellaritiloissa. Kun tuli aika luopua niistä, haiharalaiset halusivat nuket kiertoon ja käyttöön. Niinpä nukkeja tarjottiin pirkanmaalaisille paikallismuseoille, ehtona nouto Tampereelta Hatanpään säilytystiloista. Tiina Hirvelä
42
J
aettavia mallinukkeja oli reilusti puolensataa. Oli naisia, miehiä, tyttöjä ja poikia, oli perusasennossa seisovia, istuvia sekä erilaisiin asentoihin ’jähmettyneitä’. Lisäksi jaettavana oli erivärisiä ja -mallisia peruukkeja. Jakoprosessi aloitettiin tiedustelemalla paikallismuseoiden tarvetta ja mahdollisuutta noutaa nukkeja Tampereelta. Museot saivat myös esittää toi-
veensa nukkien määrästä, sukupuolesta ym. Kyselyyn vastasi parikymmentä innokasta nukennoutajaa. Vastauksissa oli toiveita niin mallinukkien lukumäärästä kuin sukupuolesta. Eräs paikallismuseo kaipasi nukkea esittämään kylmäasentajaa. Vakoilumuseo toivoi miehekkäitä nukkeja, kun taas Kuhmalahden kotiseutumuseo toivoi saavansa miesnuken kantamaan sodanaikaista lumipukua. Mielenkiintoinen oli myös toive saada pienikokoinen naisnukke ja kookas miesnukke esittämään Mary ja Axel Gallénia Ruoveden Kalelaan. Viime vuoden elokuun aikana järjestettiin kaksi noutopäivää. Näistä ensimmäinen oli aurinkoinen loppukesän päivä, ja noutoväkeä alkoi hiljakseen kerääntyä kartanon pihamaalle. Itse jakotilaisuus oli melkoista ”härdelliä”, sillä kellaritiloissa oli pölyistä ja varustautumisesta huolimatta liian vähän valoa. Nukkien jakaminen sujui kuitenkin hyvässä hengessä, tosin pois kannettaessa mallinuket yllättivät koollaan ja painavuudellaan. Kun nuket oli saatu autoihin, kellarin ovensuuhun sijoitetusta laatikosta sai valita sopivan peruukin valitsemilleen nukeille. Koska kaikki halukkaat eivät päässeet paikalle ensimmäisenä jakopäivänä, järjestettiin heitä varten vielä toinen. Sen jälkeen lähes kaikki mallinuket oli saatu uusiin koteihin. Ehkä ensi kesäkaudella saamme tutustua uuden elämän saaneisiin mallinukkeihin Pirkanmaan paikallismuseoissa, kuten Maryyn ja Axeliin Kalelassa. Entä mitä puetaan Vilppula-Seuran noutaman pariskunnan ylle, ja mitä mahtaa Welaatan maitolaiturimuseo kehittää naispuolisen nuken ylle?