Kahvihuoneen tarinoita
Museokulttuuria Piirros: Stina Riikonen
Lasse Honkanen
T
oimistossa oli taas kahvitauon aika, kahvihuone alkoi täyttyä. Suurolakin myyntiosastolta oli päässyt paikalleen ja saanut mukinsa täyteen. ”No, kuinkas viikonloppu meni?” hän aloitti vakiokysymyksellään. ”Kiitos hyvin, harrastimme museokulttuuria”, vastasi projektipäällikkö Mielonen. ”Oho! Minä se harrastan vain ruumiinkulttuuria.” ”Niinhän sinä. Me käytiin koko perhe museokierroksella.” ”Kyllä mäkin museoissa käyn”, puuttui nuori Pasi puheeseen. ”Taisi olla viime syksynä viimeks, mutta siellä oli tylsää, ei nähny kuin muita ihmisiä.” ”Sehän outoa”, ihmetteli Irma laskutusosastolta.”Sattuiko se olemaan Tampere-päivä?” ”Tietysti, silloinhan pääsee ilmaseks. Kuka nyt museoon muulloin menee?” ”Esimerkiksi me”, sanoi Mielonen. ”Meillä oli oikein mukava museosunnuntai. Lapsetkin tykkäsivät. Eikä edes maksanut paljon.” ”Lehdissä on kirjoiteltu paljon Tampereen taidemuseoiden tilantarpeesta”, sanoi Kaisa kirjanpidosta.”On pohdittu, pitäisikö taidetta laittaa vanhaan tehtaaseen vai rakentaa uusi museorakennus.” ”Minulla on asiasta idea!” kiirehti Suurola sanomaan. ”Jossain jutussa mainittiin, että uuden museorakennuksen pitäisi olla monumentti, joka tuo turisteja kaupunkiin. Mieleeni tuli New Yorkin Guggenheimin museo. Siinähän on jonkinlainen spiraalimainen kävelyramppi. Rampin seinällä riippuu taideteoksia, joita
voi kulkiessaan katsella. Mikä on meillä sellainen pyöreä rakennus, jossa riittää seinää ja johon voi spiraalimaisesti ripustaa taideteoksia?” Suurola katseli innostuneesti ympärilleen. ”Näsinneula tietysti!” hän kiljaisi ennen kuin kukaan ennätti edes miettiä. ”Sehän on jo monumentti, joka vetää turisteja ja siinä on tietysti hissin lisäksi raput. Ripustetaan taulut tornin rappuun. Siinäpä vasta oiva spiraaligalleria! Yleisö voi mennä hissillä ylös ja tulla rappuja alas ja ihailla samalla hienoa taidetta! Kovakuntoisemmat voivat tehdä reissun toisinpäin. Ei tarvitse tehdä kallista rakennusta eikä rempata vanhaa tehdasta. Säästyvät veronmaksajien rahat ja Näsinneulakin saa aivan uutta käyttöä!” ”Mihinkäs ne veistokset laitetaan?” kysyi Kaisa. ”Niitähän voi laittaa Näsinneulan aulaan, olihan siellä pitkän aikaa se puinen Kekkosen ETYK-naamakin. Ja akvaariota ja planetaariota voitaisiin piristää parilla veistoksella. Vanhaan hyljealtaaseenkin voitaisiin laittaa jokin vedenkestävä veistos, jota olisi mukava katsella akvaarion lasi-ikkunasta. Pari ruminta veistosta voisi laittaa huvipuiston kummitusjunaan. Ja onhan se delfinaariokin! Delfiinithän voisivat hypätä …” ”… ja sinä voisit hypätä sinne delfiinialtaaseen vähän viilenemään”, jatkoi Irma Suurolan lausetta. ”Älähän nyt Irma, minähän vasta ideoin! Etkö kuullut firman kursseilla luovuuskonsultin sanovan, että ideoiden pitää ensin virrata vapaasti ja sitten vasta ruvetaan karsimaan.” ”Me karsimme ideasi jo tässä vaiheessa”, totesi Mielonen.
29