Vapriikin kuva-arkisto
lahdesta. Kun tehtaalla alettiin käyttää polttoaineena kivihiiltä, siirtyi Pässi sen kuljetuksiin. Pässillä oli erityyppisiä tavaravaunuja: kaksiakselisia halkovaunuja, kuuppavaunuja kivihiilen kuljetusta varten, puuvillavaunuja sekä niin sanottu ”Lintus-vainaan lumiaura”. Pässi ja sillä tehtävät työt työllistivät Finlaysonilla lukuisia ihmisiä. Veturin kuljetukseen tarvittiin kaksi miestä, veturimies ja jarrumies, joka seisoi viimeisen vaunun takana. Toisinaan jarrumiehiä oli useampiakin. Mäkinen rata ja ahdas
Pikku-Pässin kuljettaja Paavo Hokkanen 1950-luvun lopulla.
Teuvo Mäkinen, Vapriikin kuva-arkisto
Myös koululaisilla oli tapana matkustaa “jäniksenä” koulumatkoilla. Jarrumiesten ei olisi tullut hyväksyä tätä, mutta toisinaan asiaa katsottiin läpi sormien. Amurilaiset pojankoltiaiset keksivät käyttää Pässin raiteita talviaikaan hyväkseen siten, että sahasivat ja kuljettivat valtavin ponnistuksin Särkän Rumppilammikosta ison jäälohkareen, jolla he sitten laskivat rataa pitkin. Parhailla keleillä vauhtia riitti Hämeenpuistoon saakka. Paavo Hokkasen muistetaan sadatelleen, kuinka lapset olivat ajaa Mustankallion kohdalla junan alle. Toinen huvittelun aihe oli ratavartijan härnääminen. Joitain onnettomuuksiakin Pässin radalla sattui. Toisinaan autot ajoivat Pässin alle tietämättöminä siitä, että kun kuljettaja löi jarrut lukkoon, ei juna vain hetkessä pysähtynyt. Kolarit eivät juuri heilauttaneet useita tonneja painavaa veturia vaunuineen. Autoille kävi huonommin. Muutamien henkilöiden muistetaan myös jääneen junan alle, mutta kuolemantapauksia ei tiedettävästi sattunut.
tehtaan piha aiheutti monia vaaroja. Veturimies soitteli kelloa joka nurkan takana ja aina tarpeen vaatiessa. Pässin vakinaisia kuljettajia tiedetään olleen kolme. Sähköjunan ensimmäinen kuski oli veturinkuljettaja Jalava, joka oli toimessaan kymmenen vuotta. Hänen jälkeensä Pässiä kuljetti lähes kolmisenkymmentä vuotta Vihtori Kaunisto, lempinimeltään ”Mursu”. Viimeiset kahdeksan vuotta ohjaamoa hallitsi Paavo Hokkanen, joka oli ollut tätä ennen jarrumiehenä. Amurin ylikäytävän kohdalla oli ratavartijan koppi. Vartijan tehtävänä oli aina Pässin lähestyessä sulkea muu liikenne. Lisäksi tehtaalla oli palkattu ”ratainsinööri” radan puhtaanapitoon. Talvella ja kiireellisinä aikoina henkilöstöä saattoi olla enemmän. Talvella lisää työtä teetti se, että kiskot jäätyivät ja sähköjohtimet olivat jatkuvasti huurteessa. Reitillä oli myös molempiin suuntiin mäki, josta ei tahtonut päästä ylös. 1950-luvulle tultaessa Valtion rautatiet halusi laajentaa Porin rataa kaksiraiteiseksi. Samaan aikaa Finlaysonin tehtaalla siirryttiin kiinteän polttoaineen käytöstä öljyn käyttöön. Halkotarhalle ja
Pässille ei ollut enää tarevetta. Kapearaiteisen rautatien sähköjohtimet ja ratakiskot poistettiin vuonna 1957. Rataa jäi vielä jäljelle tehtaalta puuvillavarastolle ja tehtaan sisätiloihin. Finlaysonilla kuljetukset alettiin hoitaa autoilla ja sähkötrukeilla, joita voitiin käyttää sisätiloissakin. Pässi ajoi viimeisen matkansa 3.12.1957 kello 18.00. Viimeisellä matkallaan Santalahteen päätti kuljettaja Hokkanen kokeilla Pässin nopeutta. Monet epäilivät, mahtaako Pässi pysyä kiskoilla, mutta veturivanhus kesti vielä tämän rasituksen ja saapui ehjänä varastolle. Siellä se työnnettiin vajaan lepäämään ja odottamaan museointia. Pässi kirjattiin 25.11.1958 Teknillisen museon diarioon, jonne veturi saatiin Oy Finlayson-Forssa Ab:ltä. Pässi on nyt sijoitettuna Tampereen museoiden kokoelmakeskukseen Ruskoon ja odottaa kunnostamisesta. Pässi tamperelaisten muistoissa Etenkin Amurissa viime vuosisadan alkupuolella eläneet muistavat Pässin hyvin. Monet Finlaysonilla työskennelleet käyttivät Pässiä joskus – virallisten sääntöjen vastaisesti – kulkuneuvona joko mennessään ruokatunnille tai sieltä palatessaan.
Vapriikin kuva-arkisto
Pikku-Pässi työntämässä puuvillavaunuja Finlaysonin tehtaalle, 1936.
.
Pikku-Pässi 1950-lopulla. Erääseen Finlaysonilla työskenelleeseen Pässi oli tehnyt suuren vaikutuksen. Hän riimitteli nimimerkillä “V.S.” tehdaslehteen oodin junavanhukselle: ”Polttoaineen kuljetusta on huoltanut juna tää, joka radan poistuttua käytöstä nyt häviää. Halon, hiilen siirrossa on tehnyt pitkän päivätyön, taannoin, vuosikaudet kulki Santalahteen myöskin yön. Kosken pohjalta kun irtos kiviä ja kantoja, Niillä täytettiinkin silloin Santalahden rantoja. Parin kilometrin matkan siirsi juna irtomaan, teki kolmivuoroisesti työtä – aikataulun toimekkaan. Laatuaan on juna ollut Tampereella yksin vaan, puolisataa vuotta kohta jatkanut kulkuaan. Autoille nyt polttoaineen siirtotoimet kaikki jää. Emme enää tämän jälkeen junaa radallansa nää.”
13