Museokello 2008

Page 12

Kissanmaan kaupunginosassa näkyvät yhä suomalaisen 1950-luvun asuinaluesuunnittelun ihanteet Mi i a H i n n e ri c h se n Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikön tutkija

Kissanmaa on yksi Tampereen 1950-luvulla syntyneistä asuinalueista. Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikössä tutkittiin kaupunginosan rakennettua ympäristöä vuonna 2007. Kissanmaan todettiin edustavan esimerkillisellä tavalla suomalaista 1950-luvun asuinaluesuunnittelua. Yhtenäisenä säilyneellä asuinalueella on merkittävää kulttuurihistoriallista ja rakennushistoriallista arvoa.

T

ampereen kaupunki toteuttaa vuosina 2008-2009 Kissanmaan kaupunginosan asemakaavoituksen, jonka tarkoituksena on turvata

alueen rakennetun ympäristön arvojen säilyminen. Kaavoituksen pohjaksi laadittiin vuonna 2007 Maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämä rakennetun ympäristön perusselvitys. Selvitys tehtiin projektityönä Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikössä. Tutkijoina toimivat Kirsi Kaivanto ja Miia Hinnerichsen. Työn ohjauksesta vastasi rakennustutkija Hannele Kuitunen. Kissanmaan rakennetun ympäristön inventoinniksi nimetyssä selvityksessä eriteltiin Kissanmaan kulttuurihistoriallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokkaat ominaispiirteet, jotka tulisi huomioida alueen tulevassa asemakaavoituksessa ja muutoshankkeissa. Selvitystyö kohdistui alueen 1940-luvun lopun ja 1960-luvun alun välisenä aikana rakennettuihin asuinrakennuksiin. Tätä vanhempaa rakennuskantaa Kissanmaalla ei ole säilynyt ja uudempaakin rakennuskantaa alueella on melko vähän. Kissanmaan kaupunginosan raja piirretty punaisella ja tutkimusalue sinisellä. Tutkitut kiinteistöt on merkitty värillisillä palloilla.

Kartta: Tampereen kaupungin mittausosasto Muokkaus: Hannele Kuitunen, Pirkanmaan maakuntamuseo

12


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.