punos 3 2011

Page 5

ensimmäinen puheenjohtaja ja melkoinen ideanikkari Arto Simola. Hän testasi myös monia Raketti-lehden ideoita alueen pinskuilla.

Yhteistyökumppaneita ja uusia haasteita TUL-seura Hakunilan Riento ja Vaaralan Demokratian Pioneerit olivat yhdistyksiä, joiden myötä pioneeritoiminta sai voimakkaan kulttuuripanostuksen, jonka yhtenä ilmenemismuotona oli vuonna 1976 rekisteröity ohjelmaryhmä Karviaiset ry.

Mikko Salovaara

laiskunnasta, jota nimeä Vantaa aiemmin kantoi. He olivat tulleet työn ja leivän perässä kuka mistäkin puolin maatamme. Vaikka Arto ja Riitta olivat kuin palkollisia, olivat hekin yhteiskunnallisesti sangen aktiivisia vapaaehtoistyössä eli mukana monissa muissakin järjestöissä, eritoten

Karviaiset lauloivat itsensä sekä pioneeritoimintaa Suomen kartalle ja laulunystävien korviin ja sydämiin. Vaarina itseäni lämmittää tänä päivänä, että parivuotias lapsenlapseni on päiväkodissa oppinut noita 70-luvulla Karviaisten ja Marjatta Meritähden tunnetuksi tekemiä mainioita lastenlauluja. Hakunilan alue on osa Vantaan kaupunkia, joskin yhä maalaismaisia peltoja omaava. Läheisestä Sipoonkorvesta on juuri tullut kansallispuisto. Ilolla muistan omia vetovuosiani Hakunilan pinskuissa, kun teimme päivä- ja yöretkiä vieruskorpeen ja vaadimme sen suojelua jo silloin. Historia menee nopeasti, päätökset ovat usein hitaita.

Arto Simola kokkina.

Alkuvuodesta Hakunilan Pioneerit ry. piti 40-vuotisjuhlansa, johon tein monikymmenkuvaisen historiakatsauksen. Sen ”loppuhenkosena” oli seuraava vaativa kasvatushaaste: ”Tavoitteena on, että toi-

Nykytoimijoille intoa ja taitoa tulevaisuustehtäviinsä toivottaen

mintaan osallistuvista ihmisistä kehittyisi ja kasvaisi itsenäisiä ja yhteiskunnallisesti tietoisia vapaita ja kriittisiä yksilöitä, jotka kykenevät kantamaan vastuun omista teoistaan.”

Antti Honkonen

Osaston nuorta polvea Tiltun tytär Katri, (vas.) Sanna Aittomäki ja Tiltun toinen tytär Milja pienten tytärtensä kanssa.

Riitta Heiniä eli Tiltu.

5 Punos 3/2011


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.