Kuolemanpelko hävisi

MINNA HELASEN yksi varhaisimmista lapsuusmuistoista on tapaus, jossa hän näpisti kaupasta. Asia jäi vaivaamaan, ja hän kertoi siitä äidilleen. Äiti sanoi, että Jumala antaa anteeksi.

Minnaa alkoi kiinnostaa, kuka Jumala on. Hän halusi tulla uskoon mutta ei tiennyt, mitä se tarkoittaa. Tyttö toivoi rippileirin tuovan asiaan selvyyttä, mutta siellä hän koki olevansa vääränlainen uskovaksi.

Joitain vuosia myöhemmin Minnan maailmaa järkytti naapurin pojan kuolema. Kuolemanpelko valtasi Minnan mielen, ja hän uskoi kuolevansa kolarissa. Siihen aikaan autoissa ei ollut turvavöitä, ja uutisissa kerrottiin vähän väliä kuolonkolareista.

Eräänä iltana Minna oli koiransa kanssa lenkillä, kun tuntematon mies pysähtyi hänen eteensä ja ojensi Jeesuksesta kertovan lehden. Tilanne oli eriskummallinen, sillä tavallisesti koira räyhäsi miehille – ei kuitenkaan tällä kertaa. Minna piti sitä sattumana, mutta kun tilanne toistui uudestaan joitain päiviä myöhemmin, hän päätti lähteä seurakuntaan.

”Tänään voi olla sinun viimeinen iltasi. Nosta kätesi ylös, jos haluat antaa elämäsi Jeesukselle”, tilaisuudessa sanottiin. Minna taisteli mielessään kutsua vastaan, kunnes hän nosti kätensä ylös. Hänen puolestaan rukoiltiin, mutta sillä hetkellä hän ei tuntenut mitään ihmeellistä.

– Kotona katsoin itseäni peilistä ja näin, miten silmäni loistivat. Ymmärsin, että jotain oli muuttunut ja kuolemanpelko hävinnyt.

Minna Helanen sairastaa harvinaista sidekudossairautta. Hän ei pelkää kuolemaa vaan uskoo kuolemanjälkeiseen elämään taivaassa.

KUVA: KAROLIINA RAUHIO-POKKA

Jokaisella on oma ristinsä kannettavanaan. Lohtua minulle tuo se, ettei taivaassa ole enää sairautta.

Minna on myös opetellut kiittämään siitä terveydestä, jota hänellä vielä on.

– Otan vastaan kaiken avun, minkä saan. Apuvälineet auttavat ylläpitämään toimintakykyäni.

Sängyn pohjalla maatessa mieleen saattaa kuitenkin hiipiä turhautumisen ja riittämättömyyden tunteet.

– Silloin ajattelen, mitä hyötyä minusta muka on ja miksi Jumala sallii sen, että en voi tehdä mitään, Minna pohtii ja jatkaa:

– Mutta olen arvokas riippumatta siitä, mitä teen tai mihin kykenen. Olen Jumalan käytettävissä sellaisena kuin olen.