Vähin äänin -käsiohjelma

Page 1

JA KOREOGRAFIA SATU TUITTILA

OHJAUS

Koreografian tekeminen on aina jännittävä ja pitkä matka. Vähin äänin -matkani alkoi jo muutama vuosi sitten luontokadosta lukemalla ja kuulemalla aiheesta seminaareissa sekä uusien yhteistyökumppanien etsimisellä Jyväskylän seudulta. Uskon ryhmätyöskentelyyn, siihen, että kaikki osallistuvat teoksen rakentamiseen ja tuovat mukaan osaamistaan sekä myös astuvat epämukavuusalueelle, oppimaan jotain uutta. Tätä kirjoittaessa lopputulos häämöttää jo, monimuotoisena ja suuren tekijäjoukkonsa näköisenä. Vakavasta aiheesta huolimatta teoksen tekeminen on ollut ilo. Toivon esityksen inspiroivan myös sinua, etsimään ja löytämään oman tapasi tukea luonnon monimuotoisuutta.

Satu Tuittila ohjaaja-koreografi

Valokuva: Anne-Maarit Kinnunen

TYÖRYHMÄ

Konsepti ja ohjaus: Satu Tuittila

Koreografia: Satu Tuittila yhteistyössä esiintyjien kanssa

Tuotanto: Satu Tuittila, Panu Halme Terhi Kuokkanen ja Laura Suonperä (Tanssiryhmä Off/Balance), Jyväskylän kaupunginteatteri, Ilona Laine (tiedeviestintä ja tapahtumat)

Tekstit: Panu Halme yhteistyössä työryhmän kanssa

Valosuunnittelu: Jonna Rautala (Jyväskylän kaupunginteatteri) Äänisuunnittelu: Mikko Väärälä

Kuoron johto: Kirsi Kaunismäki-Suhonen

Pukusuunnittelu, maskisuunnittelu: Jaana Kurttila Pukusuunnittelijan assistentti ja neulemallien suunnittelu: Mira Nurmela, Savonia-ammattikorkeakoulu

Neulojat: Anna Siljander, Mira Nurmela, Suvi Tuulia Meskus, Riitta Karhunen, Aada Paaso-Rantala, Satu Tuittila

Maskikonsultaatio: Suvi Taipale, Jyväskylän kaupunginteatteri Tila-ajattelu: Jaana Kurttila, Jonna Rautala, Satu Tuittila

Yhteistyökumppanina: Ruamjai-kuoro

Valokuvat: Matti Häyrynen

Sudenkorennon kuva: Ilona Laine

Kansikuvan tanssijan kuva: Matti Häyrynen

Kollaasin graafikko: Hanna Salomäki

Käsiohjelman taitto: Saija Jäntti, Jyväskylän kaupunginteatteri

ESIINTYJÄT

Tanssijat:

Anne-Maarit Kinnunen ja Riikka Puumalainen (Off/Balance JKL), Janne Kilpiö (Turku) Tutkimus ja esiintyjä: Panu Halme (luonnonsuojelubiologian dosentti)

Ruamjai Vocal Ensemble:

Ayla Brinkmann

Lale Cevirel Pablo Delahay Olli Helle Ville Hämäläinen Outi Kaltiokumpu Elina Kanninen Vilma Kivimäki Susanna Leppänen Tomi Pesonen

Asko Puhakka Anniina Roiha Saana Suutari

Simone StClair Stevenson Otto Turunen

Rap-osuudet: Soul Valpio

MUSIIKIT

Joki virtaa (Vähin äänin) säv.& sov. Vilma Kivimäki ja Susanna Leppänen san. Simone St Clair Stevenson ja Ossi Valpio

Villit sanoivat säv. & sov. Eero Koivistoinen san. Aulikki Oksanen Linnut ovat levottomia säv. & sov. Eero Koivistoinen san. Claes Andersson

Hyvään maahan säv. & san. Piia Viitanen sov. Olli Helle Nouse ylös! säv. Mikko Väärälä san. ja tekstin sovitus Ossi Valpio

Maailma on kaunis säv. Kassu Halonen san. Vexi Salmi sov. Kirsi Kaunismäki-Suhonen

konsultointi Ville Kurki Väitöskirjatutkija Anna-Kaisa Tupala, (Katoava luonto -hanke, Jyväskylän yliopisto) Hilkka Hyttinen Satu Syyrakki Aili Ukkola Raija Kurttila Sirpa Ryynänen YHTEISTYÖSSÄ: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTEATTERI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO / KATOAVA LUONTO -HANKE TANSSIRYHMÄ OFF/BALANCE RUAMJAI-KUORO TEOKSEN TOTEUTTAMISTA OVAT TUKENEET: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN KULTTUURIRAHASTO KONEEN SÄÄTIÖ TAITEEN EDISTÄMISKESKUS POHJOIS-SAVON TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TURUN ESITYKSET OVAT TOTEUTUNEET AURINKOBALETIN JA LÄNTISEN TANSSIN ALUEKESKUKSEN TUELLA
KIITOKSET: Dramaturginen
ENSI-ILTA OLI 30.9.2021 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTEATTERIN PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.