Tiedekunnan pitkäaikainen hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen jäi eläkkeelle vuoden 2014 lopussa Olin fysiikan laitoksen johtaja sen muuttaessa Nisulankadulta Ylistönrinteelle vuonna 1996. Jo laitoksen johtajana opin tuntemaan Matin, ja tämä olikin varmaan yksi syy miksi suostuin ehdokkaaksi dekaanin tehtävään. Tähän aikaan dekaanin valitsi tiedekuntaneuvosto ensimmäisessä kokouksessaan. Erittäin tasaisen äänestyksen jälkeen minut valittiin dekaaniksi vuonna 1996 ja jatkoin tässä tehtävässä aina vuoden 2009 loppuun. En tiedä olisinko ollut kiinnostunut jatkamaan ilman erinomaista hallintopäällikköä. Pari kertaa Matti yritti saada minut lähtemään ehdokkaaksi rehtorin vaaliin, mutta silloin en ollut vielä tähän tehtävään valmis, vaan halusin käyttää aikaani tutkimukseen. Osan parhaista julkaisuistani teinkin dekaanina ollessani.
Matilla oli merkittävä asema myös nanotiedekeskuksen rahoituksen hankkimisessa. Matilla oli tapana sanoa, että ministeriö haluaa meiltä hyviä ehdotuksia. Matti olikin merkittävä taustavaikuttaja nanotieteiden rahoituksen saamisessa. Myös EU-rakennerahastojen tuen saamisessa tiedekunnan hankkeisiin oli Matilla sormensa pelissä.
Matti oli ollut tiedekuntasihteerinä (myöhemmin nimitys muuttui hallintopäälliköksi) jo useita vuosia minun tullessani dekaaniksi. Tämä helpotti minun tehtäviäni ja hyvin nopeasti Matti lunasti varauksettoman luottamukseni. Matti opasti, että dekaanin vaihtuessa hallintopäällikön tulee muuttaa toimintansa uuden dekaanin toiveiden mukaiseksi. Tämä tuntui minusta aivan ihmeelliseltä lojaalisuudelta tiedeyhteisöä kohtaan ja samalla osoitti tehtäväni vaativuuden – minullahan olisi aidosti päätösvaltaa ja vastuuta.
Matti harrastaa mehiläistenhoitoa, ja innostui usein kertomaan niistä ihaillen niiden monimutkaista yhteiskuntaa. Kun tulin rehtoriksi, Matti lainasi minulle kirjan ”Honeybee democracy”, joka hänen mukaansa voisi kuvata hyvin päätöksentekoa myös yliopistoyhteisössä. Kirjaa lukiessani opin paljon mehiläisistä ja kollektiivisesta päätöksenteosta. Tiettyä yhtäläisyyttä havaitsin minäkin tiedeyhteisön ja mehiläisten päätöksenteossa: Etsitään tietoon perustuvaa konsensusta. Tämä kuvaus sopii myös Matin toimintaan hallintopäällikkönä.
Vuosien myötä luottamukseni Mattiin kasvoi ja näyttikin siltä, että hän tiesi ajatukseni – tai sitten me vain ajattelimme suurista linjoista samalla tavalla. Tiedekunnassa oli keskusteleva ilmapiiri. Matti piti tärkeänä, että asioista sovittiin tiedekunnan johtoryhmässä, vaikka päätös olisikin viimekädessä dekaanin. Matti oli sitkeä keskustelija ja jaksoi argumentoida ajatuksiaan, kunnes sai myös epäilijät puolelleen. Toisaalta, jos Matin tahto ei mennyt läpi ja päätös oli tehty, hän hyväksyi sen ja oli heti valmis edesauttamaan päätöksen toimeenpanoa.
Matti oli tiukka matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan puolustaja ja hallintorutiinien uudistaja. Tämä johti joskus kahnauksiin yliopiston keskushallinnon kanssa ja jouduin puolustamaan Matin näkemyksiä. Rehtoriksi tultuani huomasin kuitenkin, että myös yliopistopalveluissa arvostettiin Matin ammattitaitoa.
Matti Manninen
Matti teki useita merkittäviä aloitteita tiedekunnan aseman parantamiseksi. Matin johdolla tehtiin valtakunnallinen luonnontieteellisen alan tutkimuslaitekannan kartoitus, jonka pohjalta käytiin opetusministeriössä ehdottamassa erillistä laiterahoitusta. Uskon, että tällä oli merkittävä vaikutus siihen, että Akatemia avasi infrastruktuurihakuja. Jyväskylä menestyi näissä hyvin, koska Matti piti tärkeänä, että toimintasuunnitelmassamme on aina ajantasainen suunnitelma tulevista laitetarpeista. Sitkeys laiterahoituksen edistämisestä on nyt palkittu, kun Akatemialla on tutkimusinfrastruktuurikomitea ja jokavuotinen infrastruktuurihaku.
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta | 7