XXX TTK30

Page 1

TTK 30

1


XXX TTK 30

20.8.-11.10.2020 Galleria Valo, Katve 1 ja 2, Arktikum, Rovaniemi Taiteiden tiedekunnan henkilökunnan näyttely Lapin yliopisto

Toimittanut Leila Lipiäinen Kuvaajat Marko Junttila, Satu Miettinen, Susanna Vuorjoki, Elisa Alaluusua, Anssi Korpela, Michael Marnin Jacobs, Anu Jormalainen Graafinen ilme ja taitto Sara Korkala ISBN 978-952-337-231-3


3


Juhlapuhe Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan 30-vuotisjuhlanäyttely XXX antaa tärkeän julkaisukanavan henkilökunnan taiteelliselle työskentelylle. Yhteisen näyttelyn teemana on ollut roomalaiset kolme kymmentä merkkiä – XXX. Tämä voidaan myös tulkita sosiaalisen median halausta tarkoittavana merkkinä. Takana olevat kolme vuosikymmentä ovat kasvattaneet vastaanottavan ja toisistaan huolta pitävän yhteisön. Yhteisnäyttelyt tuovat esiin Taiteiden tiedekunnan henkilöstön taiteellisen ilmaisun laaja-alaisuuden ja monipuolisuuden. Yhteisnäyttelyt toimivat myös tärkeänä yhteisöä lujittavana ja yhteen liittävänä voimana. Niillä on tärkeä rooli tiede- ja taideyliopiston kokonaisuudessa korostamassa taiteen asemaa ja autonomisuutta. Tärkeä osa yhteisnäyttelyitä on ammattimainen ja osaava kuratointi, jonka tähän näyttelyyn on tehnyt Hannele Nyman. Iso kiitos hänelle hienosti tehdystä työstä. Tiedekunnan yhteiset näyttelyt eivät toteudu ilman koordinointia, jonka Leila Lipiäinen on taas kerran tehnyt. Iso kiitos Leilalle. Yhteisnäyttelyissä korostuu henkilökunnan tarve luoda merkityksiä visuaalisen ilmaisun ja taiteellisen ajattelun kautta. Nämä merkitykset rakentavat tarinoita, joita kerrotaan näyttelytöiden kautta. Näyttelyt ovat tärkeä osa taiteilijan identiteettiä ja keskustelua laajemman yleisön kanssa. Ne avaavat keskusteluyhteyden rovaniemeläisen ja lappilaisen yleisön kanssa sekä ovat näyteikkuna Arktikumissa vieraileville matkailijoille. Onnittelut ja kiitokset näyttelyn taiteilijoille, joiden työt luovat merkityksen XXX-näyttelylle ja sen teemoille. Satu Miettinen Taiteiden tiedekunnan dekaani, Palvelumuotoilun professori, Lapin yliopisto 4


5


Kuraattorin puhe Hyvät taiteilijat, kutsuvieraat ja kaikki läsnäolijat oli ilo tutkia runsaita näyttelyyn lähetettyjä hakemuksia. Niiden edustama monipuolisuus kuvastaa tiedekunnan luonnetta ja moninaisia taitoja. Niistä muodostui myös se tärkein eli se, mitä näyttely sisältää. Oli inspiroivaa tehdä valinnat pelkästään teoskuvien perusteella, tutustumatta tekijöiden taustoihin eli niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Päädyin valitsemaan mukaan laajan kokonaisuuden, ei vain muutaman taiteilijan esiintymistä, onhan kyseessä juhlanäyttely. XXX oli salliva teema. Kuratointia tehdessä valikoimasta hahmottui neljä alateemaa, joiden ympärille kokonaisuutta on hahmoteltu. Katsojalla on vapaus tehdä omat, toivottavatkin ajatuskytköksensä. Neljä kuraattorin ajatusrakennelmaa ja niiden taiteilijat ovat: VAATE tunteiden, merkitysten ja taidon kantajana. Sen alle hahmottuivat Elisa Alaluusuan Pitsipaidat, Mirja Hiltusen lyhytelokuva ja installaatio, Michael Marnin Jacobsin Hänen syysmekkonsa, Ana Nuutisen paperileikkauspuvut ja Johanna Oksanen Kankaan henki, joka otti meidät vastaan sisään tullessa. Toisena yksinkertaisesti ELÄMME. Tämä hetki, meidän perintömme ja toisaalta uusin silmin näkeminen. Yksityinen ja yhteinen. Pienet hetket ja suuret ajatukset. Satu Miettisen Smokes and Meditation, Anssi Korpelan Onnen etsijät ja löytäjät, Tuija Hautala-Hirviojan aikaa luotaavat litografiat, Timo Jokelan dokumenttivideo, Susanna Vuorjoen syanotypiat bulgarialaisen maalaiskylän ajattomuudesta, Jari Mikkolan viimeaikojen tuntemukset maailmanmenosta, Pirjo Puurusen valokuvasarja muistumista lähimenneisyydestä ja Tom Engblomin veistokset Sokeiden vaellus ja Ota minut vastaan, jotka ovat 6

syntyneet ideoista, jotka tulevat mistä vain ihmiselämän järkevältä ja järjettömältä alueelta Kolmantena RAKENTEET, sekä konkreettiset että ajatukselliset. Kalle Lampelan leikinkaltainen rakennekollaasi, Leila Lipiäisen esinelähtöiset teokset, yhtenä XxX, Jari Rinteen äänitilat kuulokkeille tiedekunnan taipaleelta, Piia Pyrstöjärven herkät lankaveistokset, Ritva Jääskeläisen ja Heidi Pietarisen ryijyt tulkintoina samasta Google-kuvasta ja Esa Meltauksen akvarellit, jotka tuovat rakenteet näkyviksi ja ovat samalla osa taiteen riemua ja elon ihmettä. Ja neljäntenä KAIKEN KAUNEUS JA ANKARUUS. Anu Jormalaisen valokuvasarja maailmanlopun tiestä, jääkarhujen kodissa, Pohjois-Amerikan mantereen pohjoisimmassa kolkassa. Eija Timosen Hyisen matkan valokuvat ja Marja Ylioinaan kukkakimppujen kauneus, joka muistaa tiedekunnan tärkeän päivän. Korona-aika on merkinnyt monenlaisia uudelleen järjestelyjä, yllätyksiä ja ihmettelyä elämäämme. Taiteen osalta yksi siivu on ollut taiteen merkityksen näkyväksi tuleminen. Kun galleriat ja museot avattiin uudelleen kolmen ja puolen kuukauden sulun jälkeen, oli ensireaktio riemu. Ihmiset tulivat heti ja olivat myös tunteellisia. Monelle kierrokset taiteen parissa ovat tärkeä osa tavallista arkea. Eräs ystävistä totesi, että taide merkitsee hänelle kauneutta, josta voi nauttia kerta toisensa jälkeen, olipa se omalla seinällä (tai katossa tai lattialla tai kylpyammeessa), galleriassa, museossa tai päänsisäisinä muistikuvina. Mutta se merkitsee myös ärsytystä: kun ei ymmärrä jotain, kun tuntuu oudolta, ei saa kontaktia teoksen edessä. Se ei ole hänelle huono asia. Aivot ja mieli tarvitsevat herättelyä, ärsykkeitä, uudelleen ajattelua.


Taiteilijalla on valta saada tämä aikaan. Esa Meltauksen mukaan yksi kauneimpia lauseista on puolalaisen runoilijan Stanisław Jerzy Lecin ”Runoilija kalastaa virrassa, joka virtaa hänen lävitseen.” Tai kuten Anu Jormalainen sanoo: ”Näen kaiken ja vähän enemmän.” Olen viime aikoina lukenut uutta käännöstä filosofi Plutarkhoksen 2000 vuotta vanhoista teksteistä (Mielen tyyneydestä, suom. Juhana Torkki, Otava 2020). Plutarkhos pohtii: ”Meidän tulisi järjestää kokemukset sieluumme niin kuin värit ovat maalauksessa: kirkkaat ja valoisat etualalle, synkät peittoon ja taakse. Kokonaan niitäkään sävyjä ei ole mahdollista poistaa eikä niistä voi täysin vapautua. Niin kuin lyyran ja jousen, niin myös maailman harmonia syntyy vastavuoroisesta liikkeestä, eikä ihmisyyteen kuuluvissa asioissa ole mitään puhdasta ja sekoittumatonta. Musiikissa on matalia ja korkeita säveliä ja kieliopissa vokaaleja ja konsonantteja, mutta muusikon tai grammaatikon taito ei ole sitä, että hyljeksii ja välttää niistä yksiä tai toisia, vaan sitä, että osaa käyttää niistä kaikkia ja muodostaa sopivia yhdistelmiä.” Nautitaan ja vastaanotetaan nyt tämän näyttelyn ajatukset, ärsytyksetkin ja tunteet. Onnea siis 30-vuotiaalle tiedekunnalle, onnea ja kiitos taiteilijoille ja Leilalle, jolla on homma hanskassa. Paljon tulevaa kauneutta ja ajatusten herättelyä! Hannele Nyman Kuraattori


XXX Taiteiden tiedekunta 30 vuotta Valo- ja Katve-gallerioissa Arktikumissa on esillä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan henkilökunnan XXX -yhteisnäyttely. Näyttelyllä juhlistetaan jo kolmella vuosikymmenellä toiminutta Lapin yliopiston taiteiden tiedekuntaa. Näyttelyyn osallistuu 23 taiteilijaa ja esillä on 36 yksittäistä taideteosta tai teossarjaa vuosilta 2018-2020. Näyttelyn teokset edustavat pitkälti perinteisiä kuvataiteen lajeja, kuten kuvanveistoa, valokuvaa, piirustusta ja maalausta, mutta esillä on myös uudempia taiteenlajeja, kuten installaatioita ja mediataidetta. Taideteollisuus ja muotoilu ovat myös edustettuina. Näyttelyn teema nivoutuu kolmea vuosikymmentä merkitsevään lukuun XXX, jonka jokainen tekijä sai nivoa ja tulkita vapaasti tekemiseensä. Taiteiden tiedekunta perustettiin elokuussa 1990. Mitä kaikkea kolmeen vuosikymmeneen mahtuukaan? Näkyykö jo nostalgiselta tuntuva 1990-luku näyttelyn teoksissa?

Näyttely jatkaa jo vuosittaiseksi muodostunutta taiteiden tiedekunnan henkilökunnan osaamista esittelevää perinnettä. Henkilökunnan näyttelyt avaavat yleisölle monipuolisesti taiteiden tiedekunnan taiteen, tutkimuksen ja muotoilun laajuutta sekä antavat mahdollisuuden myös opiskelijoille ja henkilökunnalle nähdä minkälaisten taiteellisten kysymysten kanssa opettajat, lehtorit ja professorit askaroivat. Näyttelyn kuraattorina toimii pitkän linjan galleristi Hannele Nyman, joka tunnetaan työstään taiteilijoiden ja muotoilijoiden parissa myös kirjoittajana ja kuvatoimittajana. Viimeiset 14 vuotta hän toimi Helsingin Taiteilijaseurassa, sitä ennen Arabian museossa ja vuoden alusta helsinkiläisen Galleria Dueton toisena galleristina. Päivätyön ohessa aktiivisesti kulkeneet kirja-, kirjoitus- ja tutkimusprojektit ovat liittyneet kulttuurihistoriaan, muotoiluhistoriaan ja taiteilijoihin. Kalle Lampela Apulaisprofessori, kuvataide, Lapin yliopisto

8




TEOKSET


Elisa Alaluusua | osa teoksesta Pitsipaita II | 2020 Grafiitti paperille, kehystettynä 90 x 90 cm.

12


“You have to begin to lose your memory, if only in bits and pieces, to realise that memory is what makes our lives. Life without memory is no life at all… Our memory is our coherence, our reason, our feeling, even our action. Without it, we are nothing.” Luis Buñuel, Memoirs Otteita luonnoskirjasta, tammikuu 2019: Paula-tädin jäämistöstä löytyi kasapäin käsintehtyjä pitsitöitä: virkattuja paitoja, koristeltuja pyyhkeitä, applikoituja lakanoita. Paula oli naimisissa isoenon kanssa ja ajoi trukkia työkseen. Isoenon kuoltua täti eristäytyi. Dementia teki elämän vaikeaksi. Halusin kunnioittaa Paulan muistoa ja kättensä taitavuutta. Sarja grafiittipiirroksia pitsitöiden pohjalta sai alkunsa. Monet piirrokseni noudattavat ennalta määrättyjä sääntöjä; ne auttavat pysymään läsnä tekoprosessissa. On keskityttävä. Pitsipiirrosten jatkuva viiva on kuin alkuperäisten pitsitöiden katkeamaton lanka. Hiljaisina tunteina piirustuspaperin ääressä ajattelin Paulaa ja sitä, että lapsettomana hänellä ei ollut ketään kenelle käsityötaitonsa opettaa. Lukemattomat tunnit ovat kuluneet yksinäisyydessä käsitöiden ääressä. Pitsipiirroksia on syntynyt useiden vuosien kuluessa. Työprosessin aikana ajatukset ovat selkiytyneet ja surusta on syntynyt kauneutta. Pitsipiirrokset tarkastelevat kädentaitoja, perinteitä, naiseutta, muistamista ja muistia. Vähitellen piirtämisen kautta hahmottuivat myös sanat sille, mitä yritin työlläni löytää. Kauneutta ja toivoa mielen pimeydestä huolimatta. Heinäkuu 2020: Mitä enemmän asiaa pohdin, sen vaikeampi on löytää sanoja. 13


Tom Engblom | osa teoksesta Ota minut vastaan | 2019 Puu, paperi, vatsalaukun kalvo, K 400 cm.

14


Kuvanveistäjänä olen pitkään työstänyt asetelman aihepiiriä. Se, mikä minua siinä kiinnostaa löytyy esineiden symboliikasta. Esineiden ”arvolatauksia” yhdistelemällä saadaan aikaiseksi visuaalinen leikki, jossa tilanteeseen tuodaan uusia ja arvaamattomiakin sisältöjä, tulkinnan tasoja ja tunnelmia. Tilallisuus veistäjän näkökulmasta on fyysistä kokemista. Teoksen aistiminen tilassa, sen keskellä tai äärellä on tekemiseni ytimessä. Materiaaleina käytän kaikkea mitä on saatavissa ja mikä tukee teoksen idean sisältöjä. Ideoita teoksiini saan ympäristöstäni. Ne voivat olla poliittisia tai poeettisia, oikeastaan mitä vain elämän järkevältä tai järjettömältä alueelta.

15


Tuija Hautala-Hirvioja | Onkin jo lokakuu | 2019 Kivilitografia, 26 x 26 cm.

16


Aika ja aikakaudet, menneisyys ja nykyaika ovat olleet keskeinen osa tutkijaminääni. Kuvataide oli kauan minulle osa tutkimustyötä ja lähinnä väline ymmärtää taiteilijan tapaa hahmottaa näkemäänsä. 2000-luvulla minua alkoi kiinnostaa kuvan tekeminen itsessään. Iän karttuessa ajasta on tullut henkilökohtaisempi ja luonnosta sekä vuodenkierrosta aiempaa merkityksellisempi. Hetki sitten olin nuori ja nyt lähestymässä eläkepäiviä, ajan nopeasta kulumisesta huolimatta elämisen ja olemisen riemua on riittänyt. Tämänhetkistä suhdettani aikaan kuvaavat Edith Södergranin runon Olemisen riemu viimeiset säkeet teoksesta Tulevaisuuden varjo (1920): Aika – murhaaja, aika – tuhoaja, aika – lumoaja, tuletko täynnä uusia juonia, tuhat kavalaa aietta mielessäsi tarjoamaan minulle olemassaolon, joka on kuin pieni siemen, kuin kerälle kiertynyt käärme, kuin kari keskellä merta? Aika – murhaaja, mene pois minun luotani! Aurinko täyttää rintani ääriään myötä suloisella hunajalla ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet, mutta aina ne loistavat kauhua tuntematta. Aikasuhdettani ja runon tunnelmaa olen hakenut litografian vedoksiin, joissa kevät virittää kesän odotuksen, mutta pian käsillä on jo syksy.

17


Mirja Hiltunen | Shared Skills – In Grandma’s Thoughts | osa II, 2018-2019 Lyhytelokuva (6:20); nukkeinstallaatio; verka. Kuvaus, editointi: Mirja Hiltunen Käännös, teksti ja graafinen suunnittelu: Venla Aho Nukenvaatteet: Maarit Bergman ja Vili Puotiniemi Nuket: Arctic Doll 18


In Grandma’s thoughts -sarja rakentuu kohtaamisista ja keskusteluista pohjoisella pallonpuoliskolla elävien isoäitien kanssa. Itse olen yksi heistä, nyt jo neljän lapsenlapsen mummo. Minulla on ollut onni elää lähellä heitä ja tätä pohjoista luontoa. Kehoni, mieleni ja sieluni ovat kiinnittyneet vahvoin aistisin, kokemuksellisin ja toiminnallisin sitein pohjoiseen ympäristöön ja elämään. Arktinen ympäristö ja sen kulttuurit ovat nopean muutoksen kourissa ja muutos tapahtuu jo omana elinaikanani. Pohdinnat millaisia haasteita lastenlapseni joutuvat kohtaamaan tulevaisuudessa ovat saaneet minut kääntymään muiden isoäitien puoleen. Mitä arvoja, asenteita ja taitoja he haluavat jakaa seuraaville sukupolville? In Grandma’s thoughts -teoskokonaisuuden ensimmäinen osa Онежье - Onezh’ye on kuvattu Komin tasavallassa Venäjällä ja esitetty ensimmäisen kerran Piritim Sorokin Syktyvkar State University -galleriassa Syktyvkarissa 2017. Nyt esillä oleva Shared skills on ollut esillä Nesnassa (2018) sekä Syktyvkarissa (2019). Kanadan Yukonin territorion pääkaupungissa Whitehorsessa 2019 kuvattu kokonaisuuden kolmas osio on parhaillaan työn alla. Arctic Doll -nuket syntyvät Pohjois-Euroopan ainoassa nukketehtaassa, Suomen Lapissa. Niitä on valmistettu jo vuodesta 1953 lähtien. Nuket ja niiden puvut on suunniteltu ja käsintehty pyrkimyksenä kunnioittaa paikallisuutta, käsityöperinteitä ja alueen kulttuureita. Islan, Kaiuksen ja Vilin mummo Maarit on valmistanut pukuja nukeille vuodesta 1998. Eräänä päivänä teimme yhdessä lasten kanssa retken jännittävään nukketehtaaseen Jaatilassa. Myöhemmin Maarit opetti Viliä ompelemaan nuken takkia kotistudiossaan pienempien sisarusten säestäessä taustalla. Shared skills on tarina käsityön voimasta ja oppimisen ilosta, tarina jakamisesta ja rakastamisesta. 19


Michael Marnin Jacobs | Hänen syysmekkonsa | 2018 Hopeagelatiini negatiivi, pigmenttivedos, 63 x 80 cm.

20


For an extended period of time my fine art practice has concentrated on the perception of historical events and specific topographical histories. The concentration and manner of these explorations expand multi-directionally from the ground of history through to the presence of absence. Subject matter such as absence, illness, doubt, loss and redemption are my current and primary concerns and are brought directly into my artistic explorations.

21


Timo Jokela | Kuerin matka | 2020 Dokumenttivideo yhteisötaiteellisesta työskentelystä Äkäslompolossa kesällä 2018, 10:00.

22


Yhteisötaiteellinen ympäristötaideteos Kuerin matkassa toteutettiin Äkäslompolon kylässä kesällä 2018 yhteistyössä Art Äkäslompolo taidetapahtuman kanssa. Teos on kannanotto alueella voimakkaasti huolta ja ristiriitoja aiheuttaneeseen Hannukaisen kaivoshankkeeseen. Äkäslompolon lappilainen tunturikylä on nykyään pääasiassa matkailusta ja puhtaan luonnon antimista elävä yhteisö. Tavoitteenani oli tarjota yhteisön asukkaille vapaamuotoinen ja vuorovaikutuksellinen ”tila, aika ja paikka” keskustelulle ja tuntemusten purkamiselle. Konfliktoituneen matkailun ja kaivosteollisuuden asemasta pyrin nostamaan teoksellani esiin paikallisten asukkaiden ekokulttuurisen elämismaailman. Kylän kupeella kohoaa Kuertunturi, sen sivuitse virtaa Kuerjoki. Useimmille nimet eivät avaudu. Kuer on Kemin-Lapin kadonneesta saamenkielestä periytyvä meritaimenen vanha, jo kadonnut, paikallinen nimitys. Merestä nousevan kalan merkityksestä kertoo jo se, että se on antanut nimensä joen lisäksi tunturillekin. Kuerjoki ja kylän läpi virtaava Äkäsjoki ovatkin Torniojoen ja koko Itämeren alueen tärkeimmät meritaimenen kutujoet, jotka nyt kaivostoiminnan myötä vaarantuvat suuresti.

Kuerin matka -ympäristöteos sekä videoteos Kuerin matkassa Äkäslompolossa liittyvät toimintaani sekä taiteilijana että tutkijana. Työskentelyni on eräänlaista visuaalista etnografiaa, metodia, jolla pyrin tuomaan moniäänisesti esille Pohjoisen ympäristökulttuurin kerrostumia ja kytkeytymiä, nykytermein ilmaistuna post-humanistisessa ja uusmaterialistisessa hengessä. Yhteisöllisillä ympäristötaideteoksilla pyrin luomaan sellaisia dialogisia tiloja ja tilanteita, jotka voivat toimia pohjoisen post-koloniaalisissa tilanteissa neuvotteluna, dekolonisaationa, kulttuurin elvyttämisen, revilisaation, välineinä ja samalla lisäten yhteisöjen joustavuutta ja sopeutumista, resilienssiä, vääjäämättömissäkin muutoksissa.

Valitsin teoksen toteutustavaksi puun ja perinteisen hirsirakentamistekniikan. Halusin tällä valinnalla aktivoida erityisesti paikallisten miesten jutustelua tutun työn parissa. Dokumentoin teoksen rakentamisen parissa virinneitä keskusteluja kaloista matkailuun, kaivoksesta metsän marjoihin, kylän arjesta maailman menoon. Näistä aineksista syntyy videoteos Kuerin matkassa Äkäslompolossa.

23


Anu Jormalainen | End of the World Road osa Linnut | 2019 Pigmenttivedos, Adhensive Canvas kovalevylle, 57 x 85 cm.

24


USA:n pohjoisin asuttu paikkakunta, Utqiaġvik 8. toukokuuta 2019. Jääkarhujen koti. Kuljen Pohjoisen Jäämeren reunalla, pitkin maailmanlopun tietä. End of the World Road, sanovat. Pohjois-Amerikan mantereen pohjoisimman kohdan, Point Barrow ́n kääntöpaikalla tuoksuu valaanpyyntikaudelta. Katson maailman katon yli kotiin. Näen kaiken, ja vähän enemmän. Ajattelen elämää, joka saapuu eteeni vasta 11 tuntia myöhemmin – muille se on jo mennyttä. Kuulen arktisten lintujen ikiaikaiset laulut. *** Alaskaan (USA) toukokuussa 2019 suuntautuneen opintomatkan mahdollisti Suomen Kulttuurirahaston Keskusrahastolta saatu apuraha.

25


Ritva J채채skel채inen | osa teoksesta Seamstress | 2018 100 % villa, puuvilla, sekoitelangat, k채sinkudottu ryijy, 80 x 60 cm.

26


Osallistuimme tekstiilitaideteoksillamme kansainväliseen The 4th Istanbul Design Biennial -näyttelyyn Istanbulissa vuonna 2018. Teoksemme (Cinderella, Pietarinen 2018; Seamstress, Jääskeläinen 2018) olivat osa ruotsalaisen tekstiilitaiteilija Emelie Röndahlin yhteisöllistä Weaving Stop time -teoskokonaisuutta, tekstiilitaideteosta. Röndahlin sosiaalisessa mediassa esittämän kudontakutsun perusteella toteutusvaiheeseen valikoitui 27 kansainvälistä tekstiilitaiteilijaa. Biennaalin näyttelykurataattorina toimi belgialainen muotoilualan kuraattori ja opettaja Jan Boelen. Weaving Stop time -kudontaprojektissa tekstiilitaiteilijoiden tehtävänä oli kutoa oma tulkinta Google -hakukoneen Textile Labor Turkey -hakusanalla löytyvästä kuvasta. Teosten kudontatekniikka perustui Ghiordesin eli Gördesin -ryijysolmuun, joka on yleisesti käytetty solmu mm. suomalaisissa ryijyissä ja itämaisissa matoissa. Tekstiilitaideteosten tarkoituksena oli herättää kysymyksiä siitä, kuinka paljon sallimme Googlen vaikuttavan jokapäiväiseen elämäämme ja käsitykseemme maailmasta. Cinderella ja Seamtress -teokset esittelevät paradoksaalisesti myös tekstiiliteollisuuden fyysisyyden, perinteet, hiljaisen tiedon ja käsityön merkityksen. Weaving Stop time -teoskokonaisuus on ollut esillä aikaisemmin myös Ranskassa (A School of School) ja Belgiassa (Z33 C-Mine) vuonna 2019. Cinderella ja Seamstress -teoksia ei ole aikaisemmin esitetty Suomessa.

27


Anssi Korpela | Onnen löytäjä | 2020 Mv-valokuva, 42 x 60 cm.

28


Taiteellisessa työskentelyssäni materiaalit ja niiden ominaisuuksien ymmärtäminen ovat usein läpikulkeva punainen lanka. Oli kyse sitten muotoiluprojektista tai kuvan tekemisestä. Puu on materiaaleista itselleni kaikkein mielenkiintoisin. Kiinnostus uusien tekniikoiden oppimiseen, löytämiseen ja keksimiseen sekä tietynlainen käsityöläisyys ovat olleet aina läsnä työskentelyssäni. Valokuvissani, varsinkin tämän vuotiseen henkilökunnan 30-vuotisjuhlanäyttelyyn valikoituneissa kuvissa, itseäni puhuttelevat kuvien hetkellisyys ja ohikiitävyys ajassa. Se, mikä on tuon ohitse vilistävän hetken tunnelma kuvan ottohetkellä, jää katsojan tulkittavaksi.

29


Kalle Lampela | osa teoksesta Nimetön | 2018 Seinäinstallaatio, puu, vaneri, pahvi, kovalevy, mdf-levy, akryyli, öljyväri, värikynä, lyijykynä, musta gesso, marker, akryylimarker, polyuretaaniliima, puuliima, niitit, naulat, ruuvit, dammarhartsi, koko muuntuva.

30


Minulla ei ole yhtä ja ainoaa tapaa työskennellä. Ei liioin yhtä teemaa, jota aina käsittelisin. Pikemmin se, mitä teen, on vaihdellut – ja vaihtelee – hyvin paljon: pikkutarkasta piirtämisestä kokeellisiin ja performatiivisiin piirustusprosesseihin ja leikinkaltaisiin, kollaasimaisiin rakentelun, piirtämisen ja maalaamisen yhdistelmiin, konstruktioihin. Mutta, jos pitäisi sanoa yksi nimittäjä, joka pulpahtaa pintaan, kun ajattelen taiteellisia ponnistuksiani, olisi se aika. Jollakin metafyysisellä, eksistentiaalisella tasolla olen kuvannut ajan kulumista, vaikka en aina täysin tietoisesti tai ilmiselvästi. Toinen nimittäjä on kollaasi. Lainaaminen, ”sämplääminen”, jo olemassa olevasta kuva- tai muusta materiaalista koostaminen, yhdistely ja liimaaminen, on minulle ominaista. Olennaista työssäni on tavoittaa syvä, keskittynyt mielentila, jossa materiaalit: puun-, vanerin-, levyn- tai pahvinpalat, ja värit, sävyt ja tekstuurit löytävät toisensa siten, että yhdistelmä vastaa intuitiivista, tekemisen hetkellä vielä näkymätöntä muototavoitetta. Työ on sattumanvaraista jäljen jättämistä. Taiteen tekeminen on minulle elämänfilosofista harjoitusta.

31


Leila Lipiäinen | XxX | 2020 Triptyykki, linokaiverrus japaninpaperille, liisteri, syväpainopaperi, ompelukoneen laatikot, painokirjasimet, 38 x 50 cm.

32


Teen esinelähtöisiä teoksia ja installaatioita löytämistäni esineistä. Niiden maailma on täynnä tarinoita, mennyttä ja elettyä. Muokkaan löydettyjä, muutan niitä, yhdistän yllättäviä ja arvottomiakin esineitä toisiinsa ja saan näin aikaan jotain uutta. Materiaalin uudelleen käyttäminen sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta poiketen tuo toisenlaisen mahdollisuuden jatkaa esineen elämää. Hylätyistä, arjessa huomaamattomista esineistä ja rikkinäisistä materiaaleista tulee merkityksellisiä ja arvotonkin materiaali voi välittää arvokkaan viestin katsojalle. Käytetyn esineen taakse kätkeytyy aina joku, tuntematon. Tällä kertaa kohtasin vanhat ja kauniit ompelukoneiden laatikot. Annelle kiitoksia! Muistan lapsuudestani Singerin polkemisen, ompelukoneen tuoksun ja äänet. Polkuompelukoneen molemmin puolin oli kapeat ja syvät puiset laatikot täynnä lankoja, puolia ja koetilkkuja. Teemat, jotka minua kiinnostavat liittyvät muistoihin, arkeen, luontoon ja ihmiseen. Esineiden muodot, värit ja niiden tuntu ja tunnelma saavat aikaan syyn tehdä esineistä teoksia yhdistelemällä niitä toisiinsa. Tämä on se tekemisen muoto, joka saa minut ajattelemaan, kysymään - ja hitaasti etenemään kunnioittaen käsityötä, estetiikkaa, historiaa ja käsitetaidetta. Taiteiden tiedekunnan 30-vuotisjuhlanäyttelyyn tein teoksia, joissa yhdistyvät kokeellisen grafiikan tekniikoita käytettyihin esineisiin. Vanhat ompelukoneen laatikot kätkevät muistoja aarteista, tarve-esineistä ja ovat itsessään kauniisti viimeisteltyjä esineitä. Ajatus näkyvästä ja näkymättömästä on esillä grafiikan vedoksissa, joissa hädin tuskin näkyy alati jatkuvia viivoja matkalla jonnekin.

33


Esa Meltaus | osa teoksesta Rakenteita 2 | 2020 Akvarelli, 18 x 13 cm.

34


Olen taiteilija. Olen ujostellut ”titteliä” pitkään: olenko, mitä olen, mitä on… Nyt uskallan sanoa olevani sellainen, taiteilija joka olen, ei mitään muuta. Näen, kuulen, koen, opiskelen taidetta, opetan taidetta, teen sitä. Taide on sana. Niin kuin rakkaus, vapaus, jumala, ihminen… ovat sanoja. Minulle lopullisesti määrittelemättömiä. Isoja, isompia kuin minä. Tällä hetkellä koen taiteen inhimillisen olemassaolon (Erään suuren suomalaisen sanoin: ”Elämä on ihmisen parasta aikaa”) ilmauksena, pulppuamisena vertaisten kanssa. Ihme, mysteeri, isoa, pientä, iloa, surua, politiikkaa, markkinoita… Vesiväri on minun maalini, aineeni. Veden kanssa touhuaminen, ”alkuaineen” yllätyksellisyys, oma luonne, kiehtoo, haastaa. Paperi on valo, joka sävyttyy, suodattuu, peittyy mutta kaikki jää näkyviin. Piirrän, kynä, käsi, silmä ja jokin muukin vetävät viivan, joka kertoo seuraavan. Ehkä. Aineita, materiaaleja, käyttötarkoituksia, muotoja tulee vastaan jatkuvana virtana. Mieli tarttuu johonkin, muistaa, oivaltaakin. Lahjaksi saatua, installaatio installaatiosta, veistoksellista. Puolalainen runoilija Stanisław Jerzy Lec on sanonut: ”Runoilija kalastaa virrassa, joka virtaa hänen lävitseen.” Kauneimpia lauseita mitä tiedän. Jokainen on runoilija. Elo on ihme, sillä mennään mitä on.

35


Satu Miettinen | Meditation | 2018 Valokuva, alumiinipohjustus taidepaperille, 50 x 70 cm.

36


Teokset “Smokes” and “Meditation” ovat osa Poetic Peripheries -työryhmässä toteuttamaani taiteellista työskentelyä. Ryhmän näyttelyt pohtivat sukupuoleen ja tilaan liitettäviä merkityksiä, muuttuvia identiteettejä, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä tiloihin liittyvää turvaa ja turvattomuutta. Teokset ovat aikaisemmin olleet esillä Kemin taidemuseolla vuonna 2020 sekä Port Pirien Regional Art Galleryssä Australiassa vuodenvaihteessa 2019-2020. Molemmat teokset liittyvät omaan sielunmaisemaan. Tenojoessa uiminen, virrassa kelluminen ja sen jälkeen meditointi tunturimaisemassa tekee autuaaksi. Samoin löylyjen jälkeen kotipihassa jäähdyttely ja tupakanpoltto tuovat kaamokseen arkista iloa.

37


Jari Mikkola | On the rocks | 2020 Digitaalinen valokuvaprintti, 54 x 74 cm.

38


Näyttelyssä olevat kuvateokset ovat syntyneet kanavoidessani tuntemuksiani maailman menosta viime aikoina. Kapeakatseisuus, ahdasmielisyys, mielipiteiden esittäminen faktoina yhdistettynä itsekeskeisyyteen ovat aiheuttaneet vastareaktion. Ilmaisullisesti ne ovat saaneet vaikutteita graffiti-, pop- ja kollaasitaiteesta. Kuvat ovat osaa isompaa sarjaa. Omaehtoisuus, ennakkoluulottomuus, DIY, lo-fi estetiikka, marginaalikulttuuri ja kokeellisuus ovat aina olleet lähellä sydäntäni.

39


Ana Nuutinen | Three dresses (Snow Queen, Autumn Leaves, Hommage to Andre Courreges) | 2018 Paperileikkaus (psaligrafia) valkoinen paperi, รก 160 x 70 x 10 cm. 40


Muoti heijastaa aikaa, kuvastaa ihmisten mielentiloja ja visualisoi muutosta. Nykyisin muodista puhuttaessa kuulee usein käytettävän sanaa läpinäkyvä, kun viitataan erilaisiin korjausta vaativiin prosesseihin muotialalla. Nykymuodissa läpinäkyvyys näyttää kuitenkin tarkoittavan konkreettisesti vaatteita, joiden uskaliaisuus ei perustu leikkauksiin, vaan läpinäkyviin materiaaleihin. Minua kiinnostaa läpinäkyvyyteen liittyvä ristiriita: kumpi on aidompaa läpinäkyvyyttä muodissa?

41


Johanna Oksanen | Kankaan henki I | 2020 Villasekoite, ommeltu, pylväs, 50 x 40 x 25 cm + pylväs 120 cm.

42


Kankaan henki I on teos, joka syntyi tammikuussa 2020 Pyhätunturin läheisyydessä Keropirtillä vietetyn työpajaviikon aikana. Palanen harmaata villasekoitekangasta, neula ja ompelulanka helpottivat käsieni kaipaamaa tekemistä ajattelu- ja kirjoitustyön oheen. Monien keskustelujen ja pitkien pimeiden talvi-iltojen aikana kangas konkretisoitui käsieni kautta teokseksi, joka tuntui haluavan ulos kankaasta. Joskus materiaali puhuttelee, haluaa valmistua joksikin muuksi kuin ehkä alun perin on tarkoitettu. Materiaali totteli käskyjäni, taipui haluamallani tavalla ja myötäili ajatustani vakaasti. Kankaan henki näytti valmistuessaan todellisen, moniilmeisen luonteensa. Kangasta leikkaamatta, saksiin koskematta ihmiskasvoja muistuttavan teoksen tekeminen oli levollista, ei tarvinnut pelätä virheellistä leikkausta tai muuta osumaa. Ompeleet purkamalla pystyisi edelleen palaamaan turmeltumattomaan kangaspalaan, josta teos sai alkunsa. Kankaan hengestä muistuttamaan jäisi ehkä jokunen jälki neulanpistoista, ei välttämättä niitäkään.

43


Heidi Pietarinen | osa teoksesta Cinderella | 2018 100 % villa, käsinkudottu ryijy, 50 x 60 cm.

44


Osallistuimme tekstiilitaideteoksillamme kansainväliseen The 4th Istanbul Design Biennial -näyttelyyn Istanbulissa vuonna 2018. Teoksemme (Cinderella, Pietarinen 2018; Seamstress, Jääskeläinen 2018) olivat osa ruotsalaisen tekstiilitaiteilija Emelie Röndahlin yhteisöllistä Weaving Stop time -teoskokonaisuutta, tekstiilitaideteosta. Röndahlin sosiaalisessa mediassa esittämän kudontakutsun perusteella toteutusvaiheeseen valikoitui 27 kansainvälistä tekstiilitaiteilijaa. Biennaalin näyttelykurataattorina toimi belgialainen muotoilualan kuraattori ja opettaja Jan Boelen. Weaving Stop time -kudontaprojektissa tekstiilitaiteilijoiden tehtävänä oli kutoa oma tulkinta Google -hakukoneen Textile Labor Turkey -hakusanalla löytyvästä kuvasta. Teosten kudontatekniikka perustui Ghiordesin eli Gördesin -ryijysolmuun, joka on yleisesti käytetty solmu mm. suomalaisissa ryijyissä ja itämaisissa matoissa. Tekstiilitaideteosten tarkoituksena oli herättää kysymyksiä siitä, kuinka paljon sallimme Googlen vaikuttavan jokapäiväiseen elämäämme ja käsitykseemme maailmasta. Cinderella ja Seamtress -teokset esittelevät paradoksaalisesti myös tekstiiliteollisuuden fyysisyyden, perinteet, hiljaisen tiedon ja käsityön merkityksen. Weaving Stop time -teoskokonaisuus on ollut esillä aikaisemmin myös Ranskassa (A School of School) ja Belgiassa (Z33 C-Mine) vuonna 2019. Cinderella ja Seamstress -teoksia ei ole aikaisemmin esitetty Suomessa.

45


Pirjo Puurunen | osia teoksista Unearthed I-III | 2020 Valokuvia, pigmenttivedoksia, รก 21 x 30 cm.

46


Maan uumeniin kätkeytyy historiaa. Kaivamalla se paljastuu. Kun pengersin pihallamme olevaa rinnettä ja kaivoin kuoppia raparpereille ja mansikoille, huomasin törmää käytetyn pienimuotoisena tunkiona ennen kunnallista jätehuoltoa mahdollisesti 1950-luvulla. Pintaan nousi pulloja, sirpaleita ja muuta pois heitettyä roinaa. Ne kertoivat ihmisistä, jotka olivat asuneet talossamme paljon ennen minua ja perhettäni. Koska minua kiinnostaa mikrohistoria, otin talteen nämä menneen elämän jäljet. Mikrohistoriahan käyttää aineistonaan yksittäisten ihmisten kokemuksia ja toimintaa. Kuvasin ne, ikään kuin ne olisivat olleet merkittäviä arkeologisia löytöjä. Unearthed-kuvasarjat ovat osa laajempaa kuvausprojektiani.

47


Piia Pyrstöjärvi | osa teoksesta Herkässä kuplassa | 2020 Veistos, kovetettu tekstiili, koot vaihtelevat Ø15-40 cm.

48


Herkässä kuplassa -tilateoksen osat ovat syntyneet nyt - korona-aikana. Vastapainoksi etätyöskentelylle käsillä tekemisen tarpeeni on pakottavaa. Luova toiminta tuo mielihyvää epävarmoihin aikoihin ja visuaalisuus kaiken kurjuuden keskellä viehättää. Taiteellisessa työskentelyssä olen kokeileva, erilaisia materiaaleja ja valmistusmenetelmiä yhdistelevä. Testaan ja protoilen päästäkseni haluttuun lopputulokseen, jota yleensä siivittää esteettiset arvot ja funktionaalisuus. Suunnitellessani tekstiileitä nautin värisommittelusta ja usein ”maalailen” ompelemalla kankaita ja yhdistelemällä muita materiaaleja. Inspiroidun havainnoimalla ja aistimalla erilaisia ympäristöjä. Työskennellessäni tilasuunnittelun parissa huomaan etsiväni erilaisten pintojen, valojen ja varjojen mahdollisuuksia muodon sekä käytettävyyden rinnalla. Herkässä kuplassa -tilateoksessa halusin kokeilla tekstiilimateriaalin mahdollisuuksia kolmiulotteisena muotona. Kokeilin tekstiilikovetetta niin, että tavoitteenani oli säilyttää tekstiilimateriaalin tuntu ja lankojen hentous. Teoksen aiheeksi valikoitui herkkyys ja hauraus kuplassa, jossa koen nyt eläväni. Lohtua kaukokaipuuseen ja toivoa tilanteen muutoksesta kuvastavat kukkien silhuetit.

49


Jari Rinne | Halu, Taitos ja YT | 2020 Kolme ääniteosta kuulokkeista, kestot 3:33.

50


Yliopistopuheesta ja avantgardefilosofiasta sekoittuvat kolmen ääniosion itsenäiset kokonaisuudet muodostavat kuvitteellisen kasvutarinan tiedekunnan perustamisesta YT-neuvotteluiden värittämään nykyhetkeen. Tekstiosuudet muodostuvat algoritmiperustaisista puheäänistä ja autenttisista ihmisäänistä. Ääniteokset taideperustaisen tietämisen tapoina haastavat seurailemaan Nancyn taiteen ontologiaan liittyviä pohdintoja. HALU

YT

Äänet kutovat yhteen heterogeenisia osia palautellen tiedekunnan perustamisvaiheen aistimuksia. Kuuntelussa käynnistyy halutuotanto ja sen liikkeet rikkinäisinä ja hajonneina ääninä, jotka yhdistyvät äänien dialogissa. Auditiivinen halukone perustuu heterogeenisten, toistuvien tekstien välisiin jännitteisiin. Kumuloituva äänimaisema pitkittää halun vaikutusta rakentaen kestonsa ajan uusia halun virtauksia. Deleuzen ja Guattarin ajatuksen ”halukoneet toimivat vain rikkoutuessaan ja ne rikkoutuvat jatkuvasti” -hengessä käytävä äänien dialogi.

Ääni paikantaa subjektinsa reunalla olemisesta. Kuunteleminen suuntaa huomiota äänen liikkeeseen, sitä pysäyttävien merkitysten sijaan. YT-prosessi aukeaa äänen väreihin ja sävyihin. Kuunteleminen on etäisyyden ylläpitämistä äänen ja merkityksenannon välillä. Se on kurottumista kohti mahdollista mieltä. Soivasta tilasta muotoutuu subjekti äänen resonoidessa siellä. Nancyn ajattelussa kuuntelemisen tila avautuu myös kuuntelijassa. Kuuntelemisen jatkuvassa muotoutumisen tilassa ja tulossa oleva subjekti on resonanssin paikka. Kuuntelemiselle altistumisessa kuuntelija on ”etsimässä suhdetta itseen”. Uusi ’itse’ ei ole tavoitettavissa olevaa, itsenäistä ja pysyvää olemusta. Erään paluun resonanssina se on vain aistimisen värähtelyn refleksiivistä rakennetta. Esitetyllä ei ole muuttumattomia tai valmiita merkityksiä. Asioiden ymmärtäminen, mieli – ei ole olemassa sellaisenaan. Olemassaolo tapahtuu kullekin irtisanotulle itselleen ja se on paikallista määrittyen joka kerta tietoisuuden kohdatessa maailman kokemuksessa. Teos perustuu henkilökohtaisessa tapaamisessa sanottuun.

TAITOS Teos rakentuu auditiivisen taitoksen ajatukselle. Äänitaitoksissa tulee esiin maailmojen mahdollisuus tulla ajatelluksi uudenlaisissa suhteissa. Leibnizilta lainattu metafora kuvaa maailman jakaantumista toinen toistaan pienempiin osiin, joista jokainen määräytyy toistensa kautta. Taitos on sisäänpäin kaartunut linja, joissa maailma jakaantuu äärettömän moniin eri taitoksiin. Deleuzen mukaan jokainen ajattelutapahtuma on oma taitoksensa, joka määräytyy ympärillä olevan kautta. Taitoksessa koko maailma on asettunut tiettyyn perspektiiviin. Maailma näyttäytyy uudenlaisesta perspektiivistä, ajattelu saa taitoksen muodon.

51


Eija Timonen | Self Portrait | 2020 Colour pigment, aluminium composite, glossy, 53 x 70 cm.

52


Pakkanen, pimeys ja lumi ovat olennainen osa arktista sielunmaisemaa, lyhyt valoisa kesä kuin päiväperho. Pohjoinen ei olekaan vain ilmasuunta vaan myös moniaistinen abstraktio, joka koostuu rytmeistä, väreistä, muodoista ja äänistä. Hyinen matka kertoo vaeltelusta jäätyneitten vetten päällä, retkillä syntyneistä valokuvista ja mielikuvista sekä niiden jatkotyöstöstä työhuoneella. Jään kivettyneissä muodoissa katsoja voi löytää elementtejä mielikuviensa varannosta. Abstrakti ja konkreettinen, tuttu ja vieras kohtaavat.

53


Susanna Vuorjoki | Koira sarjasta Minun Bulgariani I | 2018 Syanotypia, รก 50 x 70 cm.

54


Kävin ensimmäistä kertaa Bulgariassa 1980-luvun puolivälissä. Tuolta matkalta muistan polttavan kuuman polkuveneretken merellä, Chopska-salaatin maun ja hotellille johtavan polun puiden tuoksun. Ystäväni ostivat vanhan maalaistalon kymmenisen vuotta sitten Bulgariasta pienestä ihastuttavasta Krivnyan maalaiskylästä. Kylän ihmiset ovat välittömiä ja sydämellisiä. Paikka on rosoisen kuvauksellinen. Aika on pysähtynyt. Näyttelyn kuvat olen ottanut Krivnyan maalaiskylän ympäristössä ja vedostanut Rovaniemellä. Teoskuvissa on käytetty tekniikkana syanotypiaa. Tämä on minun Bulgariani.

55


Marja Ylioinas | osa teoksesta Minä olen muistanut | 2018 3 kuvan sarja, valokuva, pigmenttivedos, å 23 x 17 cm.

56


Merkkipäivänä päivänsankarille viedään kukkia. Niillä halutaan sanoa, että muistin tärkeän päiväsi. Halusin sen olevan kaunis kukkameri. Värien riemusaatto. Tuoksujen sinfonia. Ainakin hetken. Kauneus on katoavaista ja kukat kuihtuvia. Ikuisia ne eivät ole. Mutta se on vain hyvä, koska siksi voi aina muistaa uudella kukkakimpulla. Joku uskoo kukkien merkityksiin. Että niillä voi kertoa salaisia viestejä ja välittää vellovia tunteita. Lemmikki symboloi sitä, että en unohda sinua ja kielolla toivotan sinulle onnellisuutta. Keltainen piristää ja valkoinen viestii, että kaikki päättyy vielä hyvin. Jos kukkakimpussa on viisi kukkaa, se tarkoittaa, että sinä rakastat minua. Mutta jos annat minulle kimpun, jossa on kolmetoista kukkaa, niin tiedän, että vihaat minua. Minä löydän valokuvistani myös merkityksiä paikasta, jonka pihalta olen kukat poiminut. Niissä on muisto siitä kesäpäivästä, kun ne valottuivat valokuvapaperille. Ja niissä on muisto sen paikan seinällä olleista tauluista, joissa oli erilaisia kukkakimppuja, ruskean, ovaalinmuotoisen paspiksen ympäröiminä. Ja niissä on muisto vanhoista pöytäliinoista, joita koristivat taitavasti käsin kirjaillut kukkakimput. Onnea sinulle merkkipäiväsi johdosta. 30 vuotta sitten oli vuosi 1990. Oli lankapuhelimet, kirjeet ja faksit. Tv-kanavia oli kaksi. Oli maita kuten Neuvostoliitto ja Jugoslavia. Mauno Koivisto oli Suomen presidentti. Oli markka. Oli krepatut hiukset ja vyölaukut. Oli Madonnan Vogue. Syötiin merkkareita.

57



TAITEILIJAT


Elisa Alaluusua

Tuija Hautala-Hirvioja

Elisa Alaluusua on lappilainen kuvataiteilija, joka on asunut ja työskennellyt pitkään Lontoossa. Hän on piirtäjätaiteilija ja käyttää työssään sekä paperia että videota. Hän työskentelee kahden kulttuurin rajapinnalla ja piirtää näkymätöntä – ja näkyvää – viivaa Luusuan ja Lontoon välille. Alaluusua on osallistunut kansainväliseen näyttelytoimintaan 1990-luvun alkupuolelta ja hänen töitään on nähty mm. Royal Academy of the Artsissa, Lontoossa sekä Yale Centre of British Artsissa (USA). Alaluusua valmistui taiteen tohtoriksi (PhD) Chelsea College of Artsista (UAL) 2016. Hän on Bermondsey Art Groupin, MUU ry:n ja Lapin taiteilijaseuran jäsen.

Tuija Hautala-Hirvioja (FT) on toiminut vuodesta 2004 alkaen Lapin yliopiston taidehistorian professorina tutkimusalana pohjoinen taide ja kulttuuri sekä suomalainen nykytaide Wihurin rahaston kokoelmaan liittyen. Aiemmin hän toimi taidehistorian lehtorina (1995–2004) Lapin yliopistossa, Aineen taidemuseon amanuenssina Torniossa (1986–1995) ja kuvataiteen opettajana (1984– 1986 ja 1981–1982) Jyväskylässä ja Rovaniemellä.

Tom Engblom Tom Engblom on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa, Taidekoulu Maassa ja valmistunut Taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmasta vuonna 2005. Hän on toiminut Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan plastisen sommittelun lehtorina vuodesta 1991. Engblom on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä Suomessa ja eri Euroopan maissa. Hän on osallistunut yli kahdeksaankymmeneen yhteis- ja ryhmänäyttelyyn Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä, Saksassa, Skotlannissa, Itävallassa ja Virossa. Engblomin teoksia on lukuisissa kokoelmissa koti- ja ulkomailla, mm. Valtion taideteoskokoelmassa, Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmassa ja Aineen taidemuseossa. Engblom on Suomen kuvanveistäjäliiton ja Lapin taiteilijaseuran jäsen. Engblom on toiminut useiden näyttelyiden kuraattorina, uusimpana Lapin keskussairaalan laajennusosan taidekoordinaattorina vuodesta 2019.

60

Taiteen tekemiseen hän tutustui kuvataiteen erikoistumisopinnoissa Oulun opettajan koulutuslaitoksessa (1976–1979) sekä Jyväskylän yliopiston taidehistorian opintoihin 1970- ja 1980-luvun vaihteessa kuuluneiden grafiikan, maalauksen ja kuvanveiston kurssien kautta. Tornion vuosina Hautala-Hirvioja osallistui Lapin taidekoulun grafiikan kursseille. Lisäksi hän on suorittanut taiteiden tiedekunnassa Lapin yliopistossa kuvataiteen perusopinnot (2007–2009) ja aineopinnot (2017–2019). Mirja Hiltunen Mirja Hiltunen työskentelee Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kuvataidekasvatuksen professorina. Hän on keskittynyt tutkimuksessaan ja taiteessaan tarkastelemaan erityisesti paikkasidonnaisuutta, performatiivisuutta sekä taiteen osallistavuutta. Hiltusen työtapaa voi luonnehtia yhteisötaiteelliseksi - tai sosiaalisesti sitoutuneeksi. Hän on kehittänyt 1990-luvulta lähtien vuorovaikutteisia, yhteisöä mukaan kutsuvia toimintamuotoja, joissa taiteilijuus on jaettua ja usein myös teosten signeeraus mahdotonta. Taidetoiminnan kautta on etsitty pohjoisten kylien ja nykytaiteen välistä vuorovaikutusta sekä keinoja kehittää yhteisöllistä taidekasvatusta. Installaatiossaan Hiltunen on tarkastellut materiaalien kantamia merkityksiä ja yhdistänyt niitä henkilökohtai-


seen tarinaan. Ruumiillisuus ja luonnossa liikkuminen sekä viime aikoina erityisesti vanhenevien naisten ja isoäitien näkökulma pohjoisuuteen ja elämän arvoihin löytyvät hänen teostensa keskiöstä. Hiltusen teoksia on esitetty useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä.

61


Michael Marnin Jacobs

Anu Jormalainen

Michael Marnin Jacobs (TaM) on Kolumbiassa vuonna 1958 syntynyt amerikkalainen valokuvaaja, joka on asunut Suomessa vuodesta 1990 ja toiminut valokuvauksen opettajana Lapin yliopistossa taiteiden tiedekunnassa vuodesta 1992. Hän on opiskellut valokuvausta, valokuvajournalismia, visuaalista antropologiaa sekä kuvataiteita.

Anu Jormalainen (TaK) on toiminut valokuvauksen opettajana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa, LaY:n avoimessa yliopistossa sekä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa (Kuusamo-opisto).

Kuvataiteen alaan liittyvässä väitöstutkimuksessaan Jacobs lähestyy kysymystä poissaolevan läsnäolosta taiteellisen työskentelynsä kautta. Timo Jokela Timo Jokela on työskennellyt Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan professorina kuvataidetaidekasvatuksen ja soveltavan kuvataiteen koulutusaloilla vuodesta 1994 alkaen sekä Arktisen yliopiston Arctic Sustainable Arts and Design verkoston johtajana vuodesta 2011. Vuosina 2009-2017 hän toimi taiteiden tiedekunnan dekaanina. Jokelan akateemisen tutkimuksen ja taiteellisten projektien kiinnostuksen kohteina ovat pohjoisten kulttuureiden, taiteen ja luonnon väliset suhteet, joita hän lähestyy useimmiten ympäristötaiteen ja yhteisötaiteen keinoin. Jokela on toiminut lukuisten alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten taide- ja tutkimushankkeiden johtajana. Hankkeissa on lähestytty taidetta, koulutusta, opetusta ja oppimista dekolonialisaation, revitalisaation sekä kulttuurisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävän kehityksen näkökulmista. Jokela on saanut InSEAn myöntämän Edwin Ziegfeld -palkinnon uraauurtavasta työstään.

62

Lisäksi – tai ehkä ennen kaikkea – Jormalainen on maailman pohjoisiin ja arktisiin festivaaleihin erikoistunut vapaa kulttuurijournalisti, kriitikko sekä valokuvaaja, jonka ura alkoi Lapin Kansa -sanomalehdessä syyskuussa 2010. Hän on käynyt juttu- ja/tai opintomatkoilla kaikissa pohjoisen napapiirin ylittävissä maissa – Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä, Islannissa, Grönlannissa, Kanadassa ja USA:ssa, sekä Huippuvuorilla (Norja) ja Färsaarilla (Tanska). Ritva Jääskeläinen Ritva Jääskeläinen (TaM) toimii sisustus- ja tekstiilimuotoilun yliopisto-opettajana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Jääskeläistä kiinnostavat taiteellinen ilmaisu tekstiilitaiteen keinoin sekä käytettyjen materiaalien tuominen taiteelliseen kontekstiin ja käyttötarkoitukseen. Hän yhdistelee teoksissaan muun muassa vanhoja kankaita, esineitä, lankoja ja papereita. Jääskeläiselle tekstiilitaiteessa kiehtovaa ovat materiaalintuntu ja pintojen moninaisuus. Usein teosten lähtökohtina toimivat vanhat valokuvat, joiden hetkellistä tunnelmaa Jääskeläinen pyrkii vangitsemaan teoksiinsa. Tällä hetkellä hän työskentelee kankaankudonnan, vapaan konekirjonnan, käsinkirjonnan, paperitekstiilitekniikan ja tekstiilimaalauksen keinoin. Jääskeläinen on osallistunut yksityisja yhteisnäyttelyihin sekä ulkomailla että kotimaassa. Hän on jäsenenä Ornamo ry:ssä ja TEXO ry:ssä.


Anssi Korpela Anssi Korpela toimii teollisen muotoilun lehtorina Lapin yliopistossa. Korpela on valmistunut Lapin yliopistosta taiteen maisteriksi vahvasti käsi- ja taideteollisella painotuksella. Hän on työskennellyt niin 3d-animaation kuin keskiraskaan teollisuuden parissa. Käsillä tekeminen, valokuvaaminen, piirtäminen ja maalaaminen ovat kulkeneet harrastuksena mukana läpi vuosien. Vuoden 2020 henkilökunnan näyttelyyn valikoitui tällä kertaa valokuvia. Kalle Lampela Kalle Lampela on työskennellyt kuvataiteilijana vuodesta 2000. Lampelan teosten teemat ovat liittyneet väljästi poliittiseen historiaan, poliittisiin ja uskonnollisiin aatteisiin ja utopioihin. Taiteen tekeminen on hänelle käsitteellistä ja tutkivaa, pääasiallisina menetelminä ovat olleet piirtäminen ja kollaasi. Lampela valmistui taiteen tohtoriksi marraskuussa 2012 Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta. Väitöskirjassaan hän käsitteli kuvataiteilijoiden asennoitumista taiteen hyödyntämiseen yhteiskunnassa ja taiteen yhteiskuntakriittisiä mahdollisuuksia. Lampela on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla, kuten Japanissa, Venäjällä, Ruotsissa ja Saksassa. Lampelan teoksia kuuluu muun muassa nykytaiteenmuseo Kiasman, Jenny ja Antti Wihurin rahaston, Tampereen taidemuseon ja Aineen taidemuseon kokoelmiin. Kalle Lampela työskentelee tällä hetkellä kuvataiteen apulaisprofessorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. 63


Leila Lipiäinen

Satu Miettinen

Leila Lipiäinen on kuvataiteilija ja taiteiden tiedekunnan näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja. Hänen teoksiaan on ollut nähtävillä näyttelyissä vuodesta 1988 niin kotimaassa kuin ulkomailla Virossa, Latviassa, Venäjällä, Norjassa, Ruotsissa, Unkarissa, Ranskassa ja Portugalissa. Vuosina 1988-1997 hän opetti taide- ja kulttuurikasvatusta Sodankylässä keskiasteen oppilaitoksissa. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa hän on työskennellyt vuodesta 1997, vuodesta 2015 näyttelytoiminnan yliopistoopettajana ja kokeellisen grafiikan opettajana.

Satu Miettinen (TaT) toimii aktiivisesti taiteilijana sosiaalisesti sitoutuneen taiteen alueella. Hänen materiaaleinaan toimivat valokuva, performanssi ja tekstiilitaide. Hän on Valokuva- ja mediataideyhdistys Valmed ry:n jäsen sekä MUU ry:n jäsen. Hän on toiminut pitkään Katutura -ryhmän jäsenenä toteuttaen teoksia erityisesti Namibiassa ja Etelä-Afrikassa paikallisten yhteisöjen kanssa. Tällä hetkellä hän toimii Poetic Peripheries -työryhmän jäsenenä. Satu Miettinen toimii palvelumuotoilun professorina ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan dekaanina.

Hän on Lapin taiteilijaseuran, MUU ry:n ja Suomen Taidegraafikkojen jäsen. Leila Lipiäisen teoksia on Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmassa Rovaniemen taidemuseossa, Rovaniemen kaupungin kokoelmassa sekä Sodankylän kunnassa. Esa Meltaus Esa Meltaus on rovaniemeläinen, Vikajärvellä syntynyt kuvataiteilija. Hän opiskeli Savonlinnan taidelukiossa ja Turun piirustuskoulussa 1979-84. Vuodesta 1996 hän on opettanut taidetta Lapin yliopistossa. Meltauksen ominta aluetta taiteellisessa ilmaisussa ovat suurikokoiset akvarellein toteutetut maisemat, joissa pääosassa ovat valo ja väri. Meltaus on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hän on tunnettu myös installaatioistaan, joissa hän yhdistelee löydettyjä ja kierrätettyjä materiaaleja. Meltaus on Lapin taiteilijaseuran jäsen. Hänen teoksiaan on mm. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmassa Rovaniemen taidemuseossa. 64

Jari Mikkola Jari Mikkola (TaM) toimii Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa multimedian yliopisto-opettajana. Taiteen parissa hän on toiminut teinivuosista asti, ja hänen taiteellinen toimintansa on ollut pääasiassa musiikin saralla. Erinäisten kokoonpanojen kanssa Mikkola on julkaissut yli 10 levyllistä musiikkia ja tehnyt useita esiintymiskiertueita Suomen lisäksi ympäri Eurooppaa. Musiikin lisäksi hänen taiteelliseen toimintaansa on kuulunut mm. valokuvausta, videoteoksia, multimediaa ja graafista suunnittelua. Hänellä on ollut joitakin yksityisnäyttelyitä Suomessa ja Keski-Euroopassa, lisäksi hän on ollut mukana useissa yhteisnäyttelyissä sekä osallistunut videoteoksillaan useille festivaaleille ympäri maailmaa. Ana Nuutinen Ana Nuutinen (TaT) toimii muodin ja vaatetuksen professorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Hänen tutkimuksellisen kiinnostuksen kohteensa on tulevaisuudentutkimus. Tutkimusintressi kohdentuu suunnittelu-


prosessin alkuvaiheisiin ja ennakoivaan ajattelutapaan, ja sen soveltamiseen muoti- ja vaatetusalan koulutuksen kehittämiseksi. Taiteellisessa toiminnassa hänen näkökulmanaan on kokemuksellinen tulevaisuudentutkimus. Johanna Oksanen Johanna Oksanen (FT, KM) työskentelee Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa vaatetussuunnittelun yliopistonlehtorina. Hän on toiminut näyttämöpukusuunnittelijana, vaatetuksen, kaavoituksen ja neulesuunnittelun opettajana sekä tutkijana. Väitöskirjassaan hän tutki näyttämöpuvun merkityksiä eri konteksteissa. Post doc-tutkimuksessaan hän tarkastelee teatterinaamiota suunnittelun ja valmistuksen näkökulmasta, taide-esineenä sekä teatterinaamion avulla kehittyvää kehollisen hahmon rakentumista ja taiteilijayhteistyöhön perustuvan jaetun tekijyyden ilmiötä. Hän yhdistää tieteellisen ja taiteellisen tutkimuksen menetelmiä tarkastellessaan tekemisen prosesseja, teosten merkityksiä ja merkitysten tuottamista. Heidi Pietarinen Heidi Pietarinen toimii tekstiilialan professorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Hänen erityisalanaan ovat jacquard-kudotut tekstiilit. Hän on toiminut aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa ja yhteisöissä ja ollut rakentamassa vuoropuhelua kulttuurien ja taiteilijoiden välillä. Yhteistyön tuloksena on syntynyt useita näyttelyitä ja työpajoja, joissa yhteisesti tuotetut tekstiilit ilmentävät samalla kulttuurien välistä vuoropuhelua. Työpajoissa on käytetty erityisesti tarinallistamisen ja muotoilun menetelmiä. 65


Pirjo Puurunen Pirjo Puurunen on työskennellyt pitkään vapaana valokuvaajana ja sen myötä erilaisissa tehtävissä kuvajournalismista arkkitehtuuri- ja muotokuvaukseen valmistuttuaan aikanaan Taideteollisesta korkeakoulusta. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa hän on toiminut valokuvauksen yliopisto-opettajana yli kaksi vuosikymmentä sekä Ammattiopisto Lappiassa valokuvaajan ammattitutkinnon näytön arvioijana kymmenkunta vuotta. Opetustoimen lisäksi hän on viime vuosina tehnyt taideprojekteja, ja hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä. Puurusen teemat ovat liittyneet mm. tarinallisuuteen. Myös valaisun ja värin mahdollisuudet visuaalisen todellisuuden tutkimisessa ovat olleet hänen kiinnostuksensa kohteita. Näitä asioita Puurunen käsittelee myös opetuksessaan. Hän pyrkii auttamaan opiskelijoita tiedostamaan näkemänsä ja hyödyntämään valokuvailmaisua ajatustensa esilletuomisessa. Piia Pyrstöjärvi Piia Pyrstöjärvi (TaM) työskentelee yliopistonlehtorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa sisustus- ja tekstiilimuotoilun koulutusohjelmassa. Hänen erityisosaamistaan ovat tekstiili- ja tilasuunnittelu. Työssään hän ohjaa monialaisesti muotoiluopiskelijoita osallistuen niin kansallisiin kuin kansainvälisiin huonekalu-, design- ja sisustustapahtumiin. Opettajana hän on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin sekä tekstiili- ja tilasuunnitteluun liittyviin yhteistyöprojekteihin. Taiteentekijänä Pyrstöjärvi on suunnittelija-muotoilija, jonka työskentelyssä kädentaidot ja taide ovat aina olleet 66

vahvasti läsnä. Taiteellisessa työskentelyssään hän kokeilee luovasti ja ennakkoluulottomasti erilaisia materiaaleja ja valmistusmenetelmiä. Suunnittelussaan Pyrstöjärvi hyödyntää kädentaitojaan työkaluna, testaa ja protoilee eri tekniikoilla. Hän on suunnitellut erilaisia tekstiilituotteita, käyttö- ja sisustustekstiileitä. Tilasuunnittelussa hänen mielenkiinnon kohteena ovat erityisesti esteettisesti vaikuttavat sekä toiminnalliset tilat. Jari Rinne Jari Rinteen tausta on musiikissa ja kasvatuksessa. Äänitaiteellisissa töissään hän lähestyy todellisuuden eri ilmiötä taideperustaisen tietämisen mahdollisuuksien näkökulmasta. Useat hänen töistään ovat viimevuosina olleet käsitetaiteellisesti painottuneita ääni-installaatioita. Tietämisen ja merkityksellistämisen tapojen pohtiminen ja haastaminen ovat hänen taiteellisen kiinnostuksensa keskiössä. Esineistä, käsitteistä ja äänistä muodostuvat kompilaatiot ovat tapa käsitellä mahdollisia maailmoja. Eija Timonen Eija Timonen (TaT, FL) toimii mediatieteen professorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa sekä dosenttina Aalto-yliopiston elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella. Hän on usean vuoden ajan kuvannut valon heijastuksia jään halkeamissa niin talvisin järven jäällä kuin kesäisin jäästudiossaan. Valokuvien lisäksi Timonen on rakentanut kuvista videoita ja valokuvakollaaseja. Hänen teoksiaan on esitelty useissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä. Aikaisemmin hän on kirjoittanut myös lastenkirjoja, piirrostarinoita ja pienoisnäytelmiä television lastenohjelmiin sekä suunnitellut multimediaa. Viime vuosina hän on


tehnyt yhteistyötä tekstiilitaiteilijoiden kanssa ja hänen kuviaan on nähty niin painokankaina, designvaatteiden kuoseissa kuin kuvakudoksissa. Susanna Vuorjoki Susanna Vuorjoki on työskennellyt vuodesta 2002 Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa amanuenssina. Valokuvausta hän alkoi harrastaa 2000-luvun alussa Rovaniemen kameraseurassa. Sittemmin kuvaaminen jäi taka-alalle. Muutama vuosi sitten työkaveri houkutteli mukaan yliopiston kamerakerhon toimintaan ja hän alkoi kuvata uudelleen. Valokuvausopintojen myötä Vuorjoki tutustui vanhoihin ja vaihtoehtoisiin valokuvausmenetelmiin. Vaihtoehtoisissa menetelmissä lopputuloksesta ei ole varmuutta ja niissä häntä kiinnostaakin eniten matka, jonka aikana kuva syntyy. Marja Ylioinas Marja Ylioinas on Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan audiovisuaalisen mediakulttuurin ja graafisen suunnittelun amanuenssi. Hänen ilmaisukeinonsa on valokuva. Tällä hetkellä hän on kiinnostunut erilaisista kokeellisista valokuvaustekniikoista, jotka saavat valokuvassa olevan maailman toistumaan epätodellisena - yhtä aikaa tuttuna ja outona. Hän on myös kiinnostunut valokuvassa olevista merkityksistä, etenkin paikan ja siitä otetun valokuvan yhteydestä. Onko konkreettinen paikka ja valokuvan paikka sama asia, ja jakavatko ne samat merkitykset.

67


68