N

T T ÄY

K Y EL

LO A AT

G

I

PÄIN SEINIÄ Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan henkilökunta 20.9.-28.10.2018 Galleria Valo ja Katve 1 ja 2 Arktikum, Rovaniemi

Toimittaneet Jaana Erkkilä-Hill ja Leila Lipiäinen Valokuvat Marko Junttila s. 38 Kalle Lampela Graafinen ilme ja taitto Stella Keppo Julkaistu Lapin yliopistossa syksyllä 2018 ISBN 978-952-337-123-1

AVAJAISPUHE Hilkka Liikkanen

Kun vuoden 1986 keväällä muutin Rovaniemelle vasta perustetun taidemuseon amanuenssiksi, ei Rovaniemen kuvataide-elämä ollut kovinkaan vilkasta. Lapin maakuntakirjaston yhteydessä oli kaupungin ainoa näyttelytila ja kesällä avautui nuoren taiteilijan Pertti Lohinivan pienen pieni galleria keskikaupungin tuntumaan. Ammattitaiteilijaseuraa ei ollut, mutta harrastajaseuroja oli kyllä useita. Rovaniemen taidemuseo avasi ovensa lokakuussa, jolloin suomalaisen ammattikuvataiteen tarjonta kasvoi kaupungissa merkittävästi. Vuosi 1990 oli Rovaniemellä kuvataiteellisesti tärkeä. Silloin avautui Lapin yliopistoon taiteiden tiedekunta. Lasten ja nuorten kuvataidekerhotoiminta muuttui kuvataidekouluksi ja Lappiin perustettiin ensimmäinen ammattikuvataideseura. Koulutettujen ammattitaiteilijoiden määrä alkoi kaupungissa kasvaa. Aluksi tuli taiteilijoita opettamaan – osa kävi vain pitämässä kursseja, mutta osa muutti kaupunkiin pysyvästi. Jatkossa taideopetus poiki uutta taiteilijasukupolvea. Vaikka Suomi oli vajoamassa historiansa vaikeimpaan lamaan 1990-luvulla, kehittyi Rovaniemen kuvataide-elämä. Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuplasi Rovaniemelle vuosittain lahjoitettavien taideteosten määrän ja näyttelytoiminta oli vilkasta. Yhteistyö taiteiden tiedekunnan, taidemuseon ja rahaston välillä muodostui yhä aktiivisemmaksi. 1995 Wihurin rahasto alkoi lähettää vuosittain kaksi taiteilijaa stipendillä työskentelemään Lapin yliopistoon kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. (Nyt 45. taiteilija on kuvanveistäjä Matti Peltokangas) Vuonna 2004 rahasto lahjoitti yliopistolle taidehistorian professuurin. Kun historia tunnetaan, ei tarvitse keksiä polkupyörää uudestaan.

Tänä päivänä nämä lamavuosina alkunsa saaneet toimet rovaniemeläisessä kuvataide-elämässä voivat edelleen erittäin hyvin ja kehittyvät koko ajan. Oikea kuvataide ei ole askartelua, mutta se palvelee askarteluakin mainiosti. Tämä näyttely osoittaa, että taiteiden tiedekunnan palveluksessa on nyt jo suuri joukko tasokkaita kuvataiteilijoita, joiden oma taiteen tekeminen varsinaisen opetustyön ohessa on vaikuttamassa niin yliopiston kuin koko Lapin luovaan ajatteluun. Päällä, sydämellä ja käsillä kunnolla toteutettu oikea kuvataide herättää kokijassa tunteita, virittää ajattelua ja tuo uusia oivalluksia. Toisin sanoen helpottaa elämää.

HILKKA LIIKKANEN Rovaniemen Taidemuseon johtaja

KURAAT TORI TARKKAILEE SEINIÄ Hannu Castrén

Sain Päin seiniä -näyttelyn kuratointiin yhden erityisen ehdon. Jokaisen teoksiaan tarjoavan on tärkeää olla mukana näyttelyssä vähintään yhdellä teoksella. Ehto on hyvä, sillä näin on saatu näyttelyssä kokonaisvaltaisesti esiin, kuinka tärkeä paino Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan toiminnassa annetaan taiteilijalähtöisyydelle. Taiteilijoihin on mahdollisuus tutustua myös tiedekunnan kotisivulla otsakkeella Taiteilijamme. Myös henkilökuntaan kuuluvien taiteilijoiden määrä osoittautui näinä perusteettomien supistusten aikana yllättävän suureksi. Kuraattorin sähköpostiin tipahteli kuva- ja tekstilähetyksiä lähes päivittäin. Juuri kun ajattelin, että nyt lienee kaikki kasassa, niitä tulvahti vielä toinen mokoma lisää. Näyttelyyn osallistuu 25 taiteiden tiedekunnan henkilökuntaan kuuluvaa taiteilijaa. Ehtoa täyttäessään kuraattori joutui luonnollisesti tasapainottamaan auktoriteettiaan, mutta usein niin omantunnontuskaisen kriittisyyden sijaan oli mahdollisuus myös keskittyä näyttelyn monimuotoisuuden täsmentämiseen. Mukana on perinteisten taiteenlajien lisäksi media-, ympäristöja yhteisötaiteen sekä tekstiilitaiteen ja muotoilun edustajia. Aloitin urani kuvataidekriitikkona 1970-luvun lopulla. Jos siihen aikaan olisi rakentanut tämänkaltaisen näyttelyn, olisi varmasti saanut kritiikkiä sekavuudesta ja kuvataiteen ymmärtämättömyydestä. Esimerkiksi valokuva- ja tekstiilitaide hyväksyttiin perinteisten taiteenlajien yhteyteen vasta seuraavalla vuosikymmenellä ja muotoilun kanssa tekee tiukkaa välillä nykyäänkin. Näyttelyn nimen Päin seiniä voi tulkita liittyvän taiteilijoille rajattuun ehtoon. Koska Arktikumin galleriatiloissa on näyttelyn aikana useita tapahtumia, lattiatila on varattu niille. Toisaalta nimen voi ymmärtää myös metaforisesti. Kun modernismi luotti avantgardeen taiteen uudistajana, nykytaiteessa uudistuminen tapahtuu laji- ja

tyylipuhtaudesta riippumattomien yhdistelmien ja rajojen ylitysten seurauksena. Rohkea asenne sisältää aina uhan suistua päin seiniä!, mutta sellainen riski on otettava, jotta tapahtuisi kehitystä johonkin aivan uuteen. Näyttelyn kliimaksikohta löytyy juuri tästä. Päin seiniä -näyttely on tiedekunnan taiteilijoiden yhteisöllinen ja keskinäisesti voimauttava kohtaaminen. Samalla se viestii, että taide on kaikessa tiedekunnan toiminnassa luovia riskejä pelkäämätön keskus, siirryttiinpä sitten luentosaleista työhuoneisiin tai tutkimuskammioihin. Usein taiteilijat ovat kertoneet, kuinka opetustyö ravitsee myös heidän omaa taiteellista luovuuttaan. Kuten Päin seiniä -näyttelyssä on aistittavissa, taiteiden tiedekunta henkii kahden työn välisen liitoksen hedelmällisyyttä. Työ saattaa kuitenkin muodostua myös niin haasteelliseksi ja kiireiseksi, että aika omassa ateljeessa niukentuu ja äärimmillään se poistuu päivä- ja viikkorytmistä. Nykypäivään sisältyvät, usein vääristyneiksi osoittautuvat tehokkuuspaineet saavat herkäksi virittyneen taiteilijaidentiteetin säröilemään. Sillä on suora vaikutus paitsi työssä jaksamiseen myös siihen sisältyvien ihanteiden toteutumiseen. Näyttelyn ripustamisessa tarvitaan aina välillä silmien tueksi vatupassia. Huomaan, että näyttelyn tarkastelussa on hyvä käyttää myös henkistä vatupassia, jolla voi tarkistaa edellä kuvattujen osatekijöiden välistä suhdetta. Kuraattorin/kriitikon vatupassissa on pientä värähtelyä. Jos hän huomaa luopua roolistaan ja siirtyä valistuneen taideyleisön joukkoon, hän on näkemästään ja kokemastaan pelkästään tyytyväinen.

HANNU CASTRÉN Kuraattori

TEOKSET

GLEN  COUTTS

01

Tight fit  /   print, 2017, 28x29 cm

TIGHT FIT My recent work explores aspects of the landscape, heritage and history of the Firth of Clyde, the largest and deepest coastal waters in the British Isles, close to my home in Scotland. I have always been fascinated by the area, its cultural and industrial heritage, from fishing to shipbuilding, both industries now in decline with the subsequent loss of cultures and skills. The current, sinister, presence of the UK fleet of nuclear submarines is a key topic of local and national debate.  Recently I have been working on a series of artworks that use drawing, photography and mixed media to produce limited edition digital inkjet prints (each print is available in edition of 15).  The prints are editioned at Glasgow Print Studio – I am a professional member. The process of making the works echoes my feelings about the changing landscape – personal, layered, multifaceted and nuanced.  It is a personal, sometimes political and occasionally playful, response to the way that a place has changed and is being changed by human activity.

TOM  ENGBLOM

02

Pieni sade, keramiikka, 2018, 60x80x20 cm

PIENI SADE Kuva on vasta alussa, vaikka itse olen hukassa. Kaikki se mitä aistimme tai teemme, on sidottu tilaan ja aikaan. Siten myös kuvat joita teemme ovat jatkuvassa muutoksessa. Ajatukset, ideat kehittyvät, koska maailma ympärillämme kehittyy. Niin kauan kuin ihminen kulkee näköaisti edellä muuttuvat myös kuvat. Kuva on vasta alussa. Kuvanveistäjänä olen sivustaseuraaja. Ympäristö puhuu minulle ja yhdistelen sen antamia impulsseja mielivaltaisesti. Eksyksissä olemisen ajatus sisältää ajatuksen siitä, että tietää olevansa eksyksissä. Tietämättään ei voi olla hukassa. Eksyminen sisältää siis ajatuksen mahdollisuudesta johonkin (vaikka muutokseen tai itsensä löytämiseen). Eksynyt on avoin ympäristöään kohtaan. Se pakottaa strategiaan, ongelman ratkaisuun, sillä kukaan ei halua olla hukassa loputtomiin. Strategia antaa suunnan, mutta se myös sulkee ulkopuolelleen sen mikä ei kuulu suunnitelmaan. Tällä kertaa esineellistymisen kohteena ovat luonnonelementit vesi ja ilma.

JAANA  ERKKILÄ

03

Unimetsä / lino japaninpaperille, 2018, 50x55 cm

UNIMETSÄ Työskentelen hitaasti usein samaa kuvaa jatkaen ja etsien värikerrosten kautta tunnelmaa, joka pysäyttäisi halun jatkaa kuvaa. Kuva-aiheeni liittyvät usein luontoon tai mielikuvituksen todellisuuteen, mutta varsinainen aiheeni on visuaalinen kieli, väri ja muoto. Viime aikoina olen tehnyt myös mustavalkoisia teoksia, joissa pohdin, miten vähässä on vielä liikaa. Ajatusaalloissa olen tutkinut ohuen ja paksun paperin vaikutusta värin intensiteettiin. Kuvissa on osittain samat laatat, mutta osittain eri. Pidän värin raskaudesta japaninpaperilla; väri ikään kuin syö paperin, imeytyy läpi, ja ensimmäisessä Ajatusaallossa olenkin kääntänyt alkuperäisen vedoksen nurinpäin, sillä väri kuvan nurjalla puolella alkoi tuntua kiinnostavammalta kuin alkuperäinen ”oikea” puoli. Minusta on mielenkiintoista mennä ihan konkreettisesti kuvien taakse.

HENRI  HAGMAN

04

Toistaiseksi nimetön / öljy ja akryyli kankaalle, 2018, 150x85 cm

TOISTAISEKSI NIMETÖN Taiteellisen työskentelyni ja tutkimukseni teemoja ovat maalaustaiteeseen liittyvät muotokysymykset, esittämiskäytännöt sekä taiteen kontekstuaaliset kehät kattavasti. Pyrin hallitsemaan katsomisolosuhteita kunkin teokseni kohdalla. Muuttujia ovat mm. valaistus, katsomisetäisyys, kokonaisripustus äänimaailmoineen, käsitteellis-narratiivinen viitekehys, ja edelleen: vastaanottajien tulkintarepertuaarit. Tämä maalaustaiteen ammattidiskurssin popularisoimisen haave on johtanut työskentelyssäni monitaiteiseen käytäntöön ja pohdintaan: kuvanveiston, musiikin, kirjallisuuden, liikkuvan kuvan ja taidekasvatuksen alueille. Kliseisesti ilmaistuna: toimintani näilläkin alueilla on silti yhä ja edelleen: maalaustaidetta. Perinteiset maalaukseni ovat ajan kulun tuhoamien animaatioteosten viimeisiä ruutuja.

EMMI  HARJUNIEMI

05

TECHIE RUUSUNEN  & SEINÄRUUSUNEN Taiteellinen toimintani liittyy muotoilun ja teknologian rajapintaan sijoittuvaan jatkotutkimukseeni ja mielenkiintooni yhdistellä elektroniikkaa tekstiilimateriaaleihin ja -tekniikkoihin. Ne luovat mielenkiintoisen kontrastin uudenlaisten tuotteiden suunnittelussa: muotoilulla ja esteettisyydellä on hyvin suuri merkitys tuotteiden omaksumisessa ja käyttöiässä sillä teknologia valtaa alaa yhä enenevissä määrin elinympäristössämme. Sulautetut järjestelmät ovat hyvä esimerkki teknologiasta, joka on huomaamaton osa elinympäristöämme, eikä niiden olemassa oloon kiinnitetä erityistä huomiota. Tutkimuksessani olen pohtinut teknologian sulauttamista vaatesuunnitteluprosessiin ja toisaalta esteettisesti osaksi puettavaa tuotetta. Päin seiniä -näyttelyn teoksissani jatkan edelleen sulautumisen teemalla.

Techie Ruusunen / nahkapaperi, helmet, kuparilanka, digitaalinen tulostus kankaalle, VR-lasit, elektroniikka, 2018, 70x35 cm seinäRuusunen / smokkirypytetty sifonki, lyijykynä, digitaalinen tulostus kankaalle, elektroniikka, 2018, 250x70 cm

MARKKU  HEIKKILÄ

06

Tectonic / teos sarjasta Tectonic, kalkkikivipiirustus, marmori, värivalokuva, pigmenttivedos, Hahnemuhle Photo Rag 500 g, á 61x76,2 cm, editio 5

TECTONIC Tornionjokilaaksossa, Kukkolan kylässä on pieni marmoriesiintymä, jossa on tehty koelouhinta. Onneksi niin pieni marmoriesiintymä, että luonto sai pitää omansa. Louhintaa ei aloitettu. Minulla on tapana käydä, usein jo toukokuussa, tervehtimässä tuota viehättävää paikkaa metsäsaarekkeen keskellä. Pohjavedestä on muodostunut pieni marmorin ympäröimä mineraaleista vihertävä lampi. Helteisenä kesänä istuskelin miellyttävällä tuolilla n. 2 miljardia vuotta vanhalla marmoripöydällä. Muistin jonkun todenneen: ”…ilmiöt ovat sanojen ja käsitteiden takana.” Paikasta tuli kuin itsestään sekä tarkastelun kohde, että analyysien työväline. Marmoria ympäröivä seutu on hyvin kalkkipitoista. Katselin ympärilleni, kuljeskelin kesäkuumalla kalliolla ja löysin runsaasti liuskemaista kalkkikiveä. Päätin tehdä piirustuksia. Lajittelin kalkkikiviä, 2b, 4b, 6b, 8b, jopa 12b. Uurteinen, epätasainen kallion pinta määritteli viivan; suorat viivat, ympyrät ja ympyrän kaaret. Tein puusta notkeita viivoittimia ja vanerista leikkasin sapluunaksi eri kokoisia ympyröitä. Annoin piirustusten syntyä kuin itsestään. En analysoinut perspektiiviä. Piirsin kuvaa eri suunnista ja annoin viivojen viedä. Välillä sade huuhteli joitakin piirustuksia lähes näkymättömiin.

Otin sadekuurot mukaan. Jatkoin uuden kerroksen viivoja himmeiden huuhtoutuneiden päälle. Valokuvasin kalkkikivipiirustukset. Kielitoimiston sanakirjan mukaan tektoninen on rakenneosien sommittelua ja niiden yhteen liittämistä koskeva, sekä maankuoren rakennetta koskeva. Kuulen marmorilammesta nousevien sudenkorentojen äänet, korppipariskunnan tervehdykset, tuulen kahinan lehtipuissa ja hyvin hiljaisena iltana kalkkikivellä piirtäessä kiven hiljainen ääni palaa kaikuna takaisin.

MIRJA  HILTUNEN

07

Mind lines - Mielen viivoja / VYM, SHOSKA, TURJA, valokuvat

MIND LINES - MIELEN VIIVOJA Pitirim Aleksandrovits Sorokin (21. tammikuuta 1889 Turja, Syktyvkar – 11. helmikuuta 1968 Winchester, Massachusetts) oli venäläissyntyinen amerikkalainen sosiologi, joka oli etniseltä taustaltaan komi. Siirtyilin mielentilasta toiseen tämän kuuluisan sosiologin lapsuuden maisemassa Vym-joen rantamilla, Zhiganovkan metsän taikapiirissä kohti Turjaa. “Turja is the embryonic place he is part and it is the place he carried with him across the Atlantic” (Möller & Pehkonen, 2008). Minulle Turja on mystistä pohjoista, uhkaavaakin, se kiehtoo ja kutsuu luokseen. Tälläkin matkalla se säilytti salaisuutensa.

MICHAEL MARNIN JACOBS

08

Local Pyramid 2 / silver gelatin, 2017, 50x60 cm framed, kehystetty

LOCAL PYRAMID A world of snow whose beauty once captivated us as it fell lightly dampening the voice of the city and seemingly wrapping us is in a cocoon for safe keeping until the spring’s return. A world of snow and dirt scooped up and carried at great cost to a local location out of view and out of mind. A world of metal from this world, this local world of Lapland. All of it seen action and duty and all come to its unnatural conclusion in an unnatural yet organized place and with the purpose of finding it an all new purpose in this or any world.

MILLA  JOHANSSON

09

Pimeä valo / Muoto, digitaalinen tulostus kankaalle, heijastinmaali, 2018, 45x40cm

PIMEÄ VALO Pimeä valo -sarjan teosten teemana on tuoda esiin välähdyksiä näkymättömästä. Näissä teoksissa kokeillaan heijastavan materiaalin mahdollisuuksia ilmaista jotain lisättyä näkyvän kuvan lisäksi. Teoksiin on lisätty sisältöä, joka erottuu vasta kun niitä kuvataan salamavalolla. Teokset vaativat vuorovaikutusta katsojan kanssa, jotta näkymätön saadaan esille. Ottamalla kuvan esim. puhelimen kameran salamavalolla, muuttunut teos näkyy ruudulla.   Tässä ajassa ympärillämme on jo nyt paljon eri tekniikoilla toteutettua lisättyä todellisuutta. Pystymmekö hyödyntämään näitä menetelmiä luomalla staattiseen ja näennäisesti perinteiseen kuvalliseen ilmaisuun jotain yllättävää? Heijastavia materiaaleja on totuttu näkemään vaatetuksessa ja asusteissa. Pimeä valo -sarjaa voisi jatkaa ja soveltaa myös tuotemuotoiluun. Olisi kiinnostavaa nähdä, miten läpinäkyvällä heijastinmaalilla saataisiin yllätyksellisyyttä tuotteisiin.   Pimeä valo -sarjan teos ”Muoto” käsittelee muuttuvan valon olemusta tilassa. Voidaanko valolla muotoilla tilaa? Teoksen kuvassa huoneeseen syttyy valo, kun sitä kuvataan salamalla. Pimeä valo –sarjan teoksella ”Idea” kuvataan perinteinen idean symboli, hehkulamppu, ja tehdään näkyväksi suomalaisen muotoilun klassikoita. Miten ideat syttyvät? Mikä on menestyneiden tuotteiden idea? Pimeä valo -sarjan teos ”Aika” näyttää perinteisen ja digitaalisen ajan hetkessä. Miten aika vaikuttaa käytettyihin tekniikoihin? Miten voisimme hyödyntää uusia tekniikoita tässä ajassa?

TIMO  JOKELA

10

Valokuvat lumi- ja jääveistoksista ja niiden yhdistely veneen teossa käytettyihin tarvekaluihin, installaatio

INSTALLAATIO Lapsena illat kuluivat Ounasjoen rannoilla kalastellen. Varttuessani opettelin sauvomaan nivoissa ja koskissa veneperhoilla kalastaen. Joen virrat, karit ja kivet tulivat tutuiksi. Niillä kaikilla oli omat sukupolvientakaiset nimensä. Kylä seurasi luonnonkiertoa jokensa kautta. Joki opetti kylää ja kyläläiset jokeansa seuraaville sukupolville. Opin mukana ja joesta tuli tärkeä ystävä. Vene oli mahdollisuus laajentaa reviiriä. Nuorena auttelin isääni perinteisten puuveneiden teossa. Hänen kuoltuaan veneiden teko loppui. Veneen teko tarpeisiin (neuvoihin), kaaripuihin ja puristimeen tarttui uusia merkityksiä. Ne ovat kulkeneet mukanani ja niillä on ollut oma tietty paikkansa työhuoneellani odottamassa uutta käyttöä. Veneet liikkuvat joella nyt harvakseen. Joki on hiljainen, miltei unohdettu, mutta merkityksetön se ei ole. Palaan sinne usein taiteeni kautta vuodenkiertoa seuraillen.

RITVA  JÄÄSKELÄINEN

11

My Diary / Jacquard- ja käsinkudonta, 2018 ja Elämän pirta / sekatekniikka, 2018

MY DIARY & ELÄMÄN PIRTA Minua kiinnostavat taiteellinen ilmaisu tekstiilitaiteen keinoin ja käytettyjen materiaalien tuominen taiteelliseen kontekstiin ja käyttötarkoitukseen. Tekstiiliteosteni lähtökohtina toimivat usein vanhat valokuvat, joiden hetkellistä tunnelmaa pyrin vangitsemaan teoksiini. Vanhat, käytetyt tekstiilit kertovat tarinaa menneestä ajasta ja saavat teoksissani uuden muodon. Tekstiilitaiteessa kiehtovaa ovat materiaalintuntu ja pintojen moninaisuus. Yhdistelen teoksissani erilaisia materiaaleja ja tekniikoita. Usein teos ”elää” työskentelyprosessin aikana saaden uusia muotoja ja ideoita. Tällä hetkellä työskentelen kankaankudonnan, vapaan konekirjonnan, käsinkirjonnan, paperitekstiilitekniikan ja tekstiilimaalauksen keinoin. Taiteen tekeminen merkitsee minulle ilmaisun vapautta. Sen avulla voin välittää katsojalle tunteita, joita itse koen. Nautin taiteellisesta prosessista; luonnostelusta ja ideoinnista sekä teoksen työstämisestä ja sen loppuunsaattamisesta.

ANNIINA  KOIVUROVA

12

Siitepöly / akvarelli, 2018, 49 x 63 cm

SIITEPÖLY Taiteelliseen toimintaani sisältyy niin suurpiirteistä kuin pikkutarkkaa työskentelyä. Värikylläiset akvarellit ovat itselleni luonteenomaisia. Viimeaikaisimmat teokseni ovat useimmiten olleet yksittäisiä ja materiaaleja kokeilevia. Olen yhdistellyt ready made -esineitä ja maalannut meikkituotteilla ja leikitellyt vesiväreillä. Päämäärättömyydestä on tullut päämäärä, heittäytyvän nautinnon muoto. Teoksissani on usein viitteitä elämän hetkellisyyteen ja ajattomuuteen. Kaikki tämän kesän 2018 akvarellit on tehty paperilla rönsyten, spontaanisti väristä ja muodosta toiseen, sallien sattumukset, omituisuudet, tukkoisuuden ja kuultavuuden vierekkäin ja limittäin. Väriä on kaadettu, hinkattu, sivelty ja huuhdottu. Pisteet ja katkoviivat vievät hiljaisia, aggressiivisia, salakavalia, leikkisiä, epätoivoisia ja toiveikkaita viestejä oudoilta oudoille. Erilaiset viivat ja muodot ovat kuin rihmastoja jotka menevät minne haluavat. Nämä ovat maailmoja joita ei ole, kuitenkin yksi toisensa jälkeen ne muistuttavat kasvustoja ja maisemia. Se pieninkin korte tunkee päämäärätietoisesti kohti valoa, tukahduttavat vieraslajit tunkevat juurensa kaikkialle, hauras rikkaruoho takertuu lähellä oleviin. Jotakin kuolee. Tuuli löytää siemenkodan sisällön ja sadat uudet mahdollisuudet lähtevät liikkeelle.

KALLE  LAMPELA

13

Toora, konekirjoitus syväpainopaperille, 2017-2018, 112x76 cm

TOORA Olen mukana Päin seiniä -näyttelyssä teoksellani Toora (2017–2018). Se on toteutettu kirjoittamalla Toora suomenkielisestä Raamatusta syväpainopaperille manuaalisella kirjoituskoneella ilman värinauhaa. Paperi on taiteltu, syötetty kirjoituskoneeseen ja kirjoitettu suikaleittain niin että teksti kulkee nelisuuntaisesti ylhäältä alas, alhaalta ylös, vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle, päällekkäin, näkymättömin kerroksin, niin että teksti ei ole enää luettavissa. Theodor W. Adornon Esteettisessä teoriassaan muotoilema bilderverbotin läpäisemä kivien kieli, Auschwitzin jälkeinen mahdoton runous, saa Toorassa yhden mahdollisen ilmaisunsa.

LEILA  LIPIÄINEN

14

Kannukukka / messinkisiä vuokia, lampunvarjostimen osa, kuparinen kannu, pokaali, 30x15x8 cm

KUKKASARJA, 2018 Teen esinelähtöisiä teoksia ja installaatioita löytämistäni esineistä. Näen outoja ja kiehtovia muotoja ja materiaaleja jo olemassa olevissa esineissä. Se maailma on täynnä tarinoita, mennyttä ja elettyä. Muokkaan löydettyjä, muutan niitä, yhdistän yllättäviä ja arvottomiakin esineitä toisiinsa ja saan näin aikaan jotain uutta. Teemat, jotka minua kiinnostavat liittyvät muistoihin, arkeen, luontoon ja ihmiseen. Esineiden muodot, värit ja niiden tuntu ja tunnelma saavat aikaan syyn tehdä esineistä taideteoksia yhdistelemällä niitä toisiinsa. Tämä on se tekemisen muoto, joka saa minut ajattelemaan, kysymään - ja hitaasti etenemään kunnioittaen käsityötä, estetiikkaa, historiaa ja käsitetaidetta. Minua kiehtovat luonnonmateriaalit yhtä lailla kuin löydetty ready-made esineistö. Pohjoinen sijainti ja ympäristön luonnonmateriaalit tulevat teoksiini. Käytän teoksissani mm. erilaisia kuituja, huopaa, luita, sarvia, turkiksia, puuta. Työstän vanhoja koulukarttoja, kirjoja ja henkareita; lasten kurahousuja, lääkehylsyjä, käytettyjä turvavöitä, keittiön tarvekaluja. Ympärillämme oleva arki on täynnä ihmeitä. Taiteen tekeminen on minulle elossa oloa.

ANNAMARI  MANNINEN

15

VIEWMASTER - KATSEENVANGITSIJAT Viewmaster -muotokuvasarja sai alkunsa arkipäiväisestä huomiosta siitä, miten kännykkä vie ihmisten huomion, hallitsee katsetta. Kun vastaan tulee koululaisia, jotka pyöräilevät kouluun tuijottaen puhelimen ruutua tai aikuisia, joiden katse on kiinni kännykässä ulkoiluttaessa koiraa tai työntäessä lastenvaunuja. Tilanteissa, joissa yleensä katse kohdistuisi ympäristöön ja liikenteeseen, sen viekin houkuttelevampi digitaalinen sisältö. Sarjan muotokuvien ottamisprosessi on alkanut jokaisen kuvattavan kohdalla keskustelusta miten, missä ja miksi älypuhelinta ja/tai tablettia käyttää ja millaisia palveluja hyödyntää tai sisältöjä tuottaa. Silmiä peittävät henkilön yleisimmin käyttämien mobiilisovellusten kuvakkeet ja siten katseen varastavat kännykän sisällöt kuvastuvat kuvatun kasvoista. Kontrastina laitteille ja tekniikalle on sovellusten ikonit piirretty käsin tarra-arkille ja kuvaustilanteessa ne konkreettisesti peittävät silmät. Katoavatko ihmisen läsnäolo ja persoona sosiaalisen median julkaisuihin ja mobiiliin viihteeseen?

Teos valokuvasarjasta Viewmaster - Katseenvangitsijat / neljän valokuvan sarja, digitaaliset vedokset, pohjustettu alumiinilevylle, 2018, 36x28 cm

ESA  MELTAUS

16

Revitty maisema 2 / akvarelli, 2017-2018, 61x122,5 cm

REVITTY MAISEMA Olen taiteilija. Olen ujostellut ”titteliä” pitkään: olenko, mitä olen, mitä on… Nyt uskallan sanoa olevani sellainen, taiteilija joka olen, ei mitään muuta. Näen, kuulen, koen, opiskelen taidetta, opetan taidetta, teen sitä. Taide on sana. Niin kuin rakkaus, vapaus, jumala, ihminen… ovat sanoja. Minulle lopullisesti määrittelemättömiä. Isoja, isompia kuin minä. Tällä hetkellä koen taiteen inhimillisen olemassaolon (Erään suuren suomalaisen sanoin: ”Elämä on ihmisen parasta aikaa.”) ilmauksena, pulppuamisena vertaisten kanssa. Ihme, mysteeri, isoa, pientä, iloa, surua, politiikkaa, markkinoita… Vesiväri on minun maalini, aineeni. Veden kanssa touhuaminen, ”alkuaineen” yllätyksellisyys, oma luonne, kiehtoo, haastaa. Paperi on valo, joka sävyttyy, suodattuu, peittyy, mutta kaikki jää näkyviin. Piirrän, kynä, käsi, silmä ja jokin muukin vetävät viivan, joka kertoo seuraavan. Ehkä. Aineita, materiaaleja, käyttötarkoituksia, muotoja tulee vastaan jatkuvana virtana. Mieli tarttuu johonkin, muistaa, oivaltaakin. Lahjaksi saatua, installaatio installaatiosta, veistoksellista. Puolalainen runoilija Stanislaw Jerzy Lec on sanonut:” Runoilija kalastaa virrassa joka virtaa hänen lävitseen.” Kauneimpia lauseita mitä tiedän. Jokainen on runoilija. Elo on ihme, sillä mennään mitä on.

ROSA GISLADOTTIR

ANNA HENDRIKSDOTTIR   

JARI RINNE

MARI  MÄKIRANTA 

16

Shh, She, ääni-installaatio / 2018, osa 1. 2,30 min., osa 2. 1,26 min., osa 3. 0.42 min

SHH, SHE Shh, she ja Shh, she too -ääni-installaatiot on toteutettu kolmen naisen, Mari Mäkirannan, Anna Hendriksdottirin ja Rosa Gisladottirin välisten keskustelujen pohjalta. Keskusteluissamme olemme käsitelleet naisiin kohdistuvaa väkivaltaa joko henkilökohtaisina, kuvitteellisina tai kuultuina kertomuksina ja muistoina. Olemme muokanneet kertomuksista ja muistoista poeettis-dokumentaarisia kokonaisuuksia, jotka olemme nauhoittaneet. Ääni-installaatiot asettavat keskiöön väkivaltaan liittyvän hiljaisuuden, häpeän, voimaantumisen, sanattomat ilmaisut, äänen rytmin, puheen rakenteen ja materiaalisuuden. Installaatioiden dokumentaarinen, imaginaarinen ja poeettinen aines välittyy teoksessa aistimellisena tietona ja avaa naisten mahdollisuuksia toimia kulttuurissa. Installaatiot voidaankin ymmärtää feministisenä ja poliittisena projektina, sellaisena puhetapana ja esittämisen strategiana, joka tukee naisen itseilmaisua, muuttaa identiteettien esittämisen ehtoja ja puuttuu siihen, millaista tietoa ja merkityksiä naiset liittävät väkivaltaan. Keskeistä ei ole se, ovatko kerrotut tapahtumat totta, vaan se, miten kertomuksia voidaan uudelleenkehystää, kuvitella ja muuttaa. Äänikollaasi Shh, she too on rakennettu yhteistyössä äänitaiteilija Jari Rinteen kanssa. Äänikollaasi toistaa kertomusten teemoja satunnaisessa järjestyksessä. Teoksen tarkoitus on tuoda yhteen naisten tarinat ja liittää siihen uusia merkitystasoja, ennakoimattomia rytmejä, äänteitä, värähtelyjä ja taajuuksia.

SILJA  NIKULA

17

Yksityiskohta teoksesta Ötökkäkangas / puupiirros kankaalle, 2018

ÖTÖKKÄKANGAS Päin seiniä -näyttelyyn kokeilin puulaattojen vedostamista kankaalle paperin sijaan. Kangas ulottuu lattiasta kattoon. Suurimman otuksen korkeus on puoli metriä. Punertava ötökkä syntyi ensin, sitten ne alkoivat kesän mittaan lisääntyä ja hajaantua. Kangaskokeilullani halusin irrottautua kehystettyjen töiden juhlallisesta vaikutelmasta ja lähentyä toiminnallisia, arjessa ilahduttavia käyttötuotteita. Työn vaiheittainen kehittely ja yksittäisistä palasista koostaminen sopii yliopistotyöläisen rikkaaseen, monipuoliseen ja usein pirstaleiseen työnkuvaan.

ANAÂ NUUTINEN

18

Yksityiskohta teoksesta Holy cow / leiketekniikka, 2018, 280x164 cm

HOLY COW Helteisenä kesänä piinallisia autojonoja ruuhkissa, tietyömailla, tukkoisia parkkipaikkoja megamarkettien edustoilla, tungoksia kesätapahtumissa ja muissa kokoontumisissa ... Hien sumentamiin silmiin osuvat heijastukset pirstaloituvat kuin kaleidoskoopissa ja äkkiä jonot ja ruuhkat ovatkin kiinnostavia muotoilunäyttelyitä. Ympärillä on kiehtova kokoelma eri aikojen muotoilijatarinoita, näkemyksiä niin laadusta, tehokkuudesta, kiihtyvyydestä, kestävyydestä, turvallisuudesta, taloudellisuudesta kuin tuhlaavaisuudestakin. Autot ovat muotoilututkielmia, joissa voidaan vaateteollisuuden tapaan nähdä huippumuotia, radikaalejakin suunnittelijan tarpeista tai ilmaisusta nousevia kokeiluja. Teoksen reiät, aukot ja viillot muodostavat kehyksiä, jotka tiivistävät viestejä eri vuosimallien ajanmukaisuudesta ja muodikkuudesta, vihjaavat tyylien vanhenemisesta sekä antavat makupaloja tulossa olevista uudistuksista. Autojen muotoihin ja logoihin sisältyy monia piilotettuja merkityksiä, jotka tuovat niille lisäarvoa. Ne kertovat myös mallivaihteluihin liittyvistä sosiaalisista statuseroista. Yhdelle auto on varmuutta herättävä työjuhta, arjen välttämättömyys. Toiselle se on tärkeä esteettinen persoonallisuuden jatke, joka kääntää katseita. Kolmannelle se on hyvin kohdeltu harrastusesine, johon voidaan upottaa tuntuviakin rahasummia. Oikeastaan autojonot ovat mielenkiintoisempia kuin muotikauppojen tangot. Kun vaatteet vanhanaikaistuvat, ne siirretään sivuun vähäarvoisina. Kun automuoti vanhenee, eri aikojen autot ovat toisiaan hylkimättä rinnakkain.

JOHANNA  OKSANEN

19

Hahmonaamiot / virkkaus, pellava, 2015-2016, 3-9 kpl sarja á 25x20x10 cm

HAHMONAAMIOT Pellavanaamioiden alkuperäinen idea syntyi tarpeesta kehittää käyttömukavia, näyttelijäystävällisiä teatterinaamioita. Naamiot voidaan nähdä niin näyttelijän työvälineenä, teatteriteoksen kokonaisuuden osina kuin itsenäisinä veistosmaisina taideteoksinakin. Hahmonaamioiden sarja on alun perin valmistettu naamioteatteriteokseen nimeltä Päivä, jolloin kaikki meni pieleen (Ohjaaja: Kimmo Tähtivirta / Ilmaisukoulu Tuike, 2016). Yksittäinen naamio on persoona, jolla on oma nimensä, tarinansa ja luonteensa. Yhdessä naamiot muodostavat joukon, joka kuvaa ihmistä ja ihmisyyttä hyvässä ja pahassa. Naamiot on virkattu yhtenä kolmiulotteisena kappaleena ilman saumoja, lankaa katkaisematta. Osin spiraalimainen valmistustekniikka yhdistettynä yksisäikeiseen pellavalankaan luo naamion pintaan rakenteen, joka reagoi valaistukseen ja näyttelijän liikkeeseen antaen itsessään stabiilille naamiolle ilmeet ja eleet. Naamioiden ja teatteriteosten valmistamisesta on koottu julkinen blogiaineisto osoitteeseen www.naamioprojektituike.blogspot.fi.

HEIDIÂ PIETARINEN

20

SIROKKO Minua kiehtoo kudottujen kankaiden perusominaisuus, optinen värien sekoittuminen, jossa värialueet sekoittuvat uusiksi väreiksi havainnossa. Sulautuakseen värit vaativat tiheän kuvioinnin (Matkalla 2018: ryijypinta) tai suuren katsomisetäisyyden (Sirokko 2018: jacquard-kangas). Kudotun kankaan ulkonäköön vaikuttavat myös materiaalit, kuten langan paksuus ja kierre sekä sidokset. Lisäksi kudotun kankaan taktiilisia pintaominaisuuksia voi tarkastella haptisesti. Se, että materiaali taipuu käsissä eikä tekniikka enää ohjaa suunnittelua tai valmistusta voidaan saavuttaa omakohtaisen kokemuksen ja tekemisen kautta.

Yksityiskohta teoksesta Sirokko / teollisesti kudottu jacquard-kangas, 2018, 300x140 cm Perustuu Eija Timosen It’s beautiful day -valokuvaan ja Heidi Pietarisen Sisarukset-lasiteokseen

PIRJO  PUURUNEN

21

We were here I / valokuva, pigmenttivedos kovalevylle, 2018, 38x100cm

WE WERE HERE Minua kiinnostavat jäljet, jotka tekevät poissa olevan läsnä olevaksi. Ne voivat syntyä tuulen ja sateen kulutuksesta tai auringon paahteesta. Yhtä lailla ne voivat olla ihmisten jälkeensä jättämiä kuten muinaiset kivipiirrokset ja kalliomaalaukset, joita minulla oli tilaisuus nähdä työmatkoillani EteläAfrikassa. Nämä ikivanhat merkit ja hahmot kertovat asioista, jotka ovat olleet merkityksellisiä niiden tekijöille, Sanalkuperäiskansaan kuuluneille. Niiden innoittamana aloin kuvata San-nuorten tekemiä piirroksia ja kirjoituksia, jotka huomasin sinisen aaltopeltisen kontin pinnassa. Olin nähnyt kontin jo aiemmin, mutta vasta laskevan auringon valo paljasti seiniin tehdyt merkinnät. Vaikka alue oli kuvaushetkellä hiljainen tuulen kahinaa lukuun ottamatta, seinien jäljet toivat niiden tekijät läsnä oleviksi. Ennen aidan rakentamista se oli toiminut nuorten kokoontumispaikkana, mutta nyt sinne pääsyyn tarvittiin lupa. Kyltti kontin seinässä kertoi, kenelle se kuului: ”Department of Sports Arts and Culture”, Platfontein.

LAURI  RANKKA

22

Hengettäret / lito, 2018

HENGETTÄRET Kasvi, eläin ja ihmisolioiden verkostot asettuvat erilaisiin kokonaisuuksiin töissäni. Kun teen kuvia, mielessäni on, että haluan niiden kautta lähettää viestin ja vaikuttaa. Vaikutus on kuvassa itsessään, sen sisältämä muoto, rytmi ja harmonia, ”miellyttävyys”.

MAIJA  RAUTIAINEN

23

Suoda / sekatekniikka, 2018, 102x 160x5 cm

SUODA Taiteen tekeminen on ollut minulle aina tärkeää itseni takia ja niin teenkin suurimman osan teoksista: itselleni, itseni takia ja itsestäni huolimatta. Kaikki tekeminen ja taiteen luominen tulee sisäisestä pakosta saada sanoilla kuvailemattomia asioita ulos itsestäni jollain muulla tavalla ja maalaaminen on ollut minulle se tapa aina. En ole ottanut paineita maalaamisesta, taulujen kohtalosta tai näyttelyihin pääsemisestä… …ja sitten tuli se teos, joka sanoi, että se haluaa päästä näyttelyyn… Keskustelimme asiasta ja harkitsimme tätä puolin sekä toisin. Molempien osapuolien kantoja perusteltiin syvällisesti. Se nyt vain haluaa näyttelyyn kaikista vasta-argumenteista huolimatta. Sen takia siis olen tässä, kirjoittamassa suhtautumisestani taiteeseen, vaikka olen tähän mennessä kovin paljon yrittänyt olla suhtautumatta siihen. Taide ja varsinkin oma taiteen tekemiseni vain tapahtuu. Sitä ei tarvitse selitellä, se ottaa osansa ja antaa enemmän kuin tarpeeksi. Jotkut asiat vain menevät pilalle liialla analysoinnilla tai lokeroinnilla. Se ydin katoaa selittelyllä. Sanat luovat usvan sen tärkeimmän ympärille.

TAITEILIJAT

GLEN COUTTS

JAANA ERKKILÄ

Glen Coutts toimii Lapin yliopistossa soveltavan kuvataiteen osa-aikaisena professorina. Hän on opettanut ja tutkinut taide- ja muotoilukasvatusta vuosina 1993 – 2010 University of Strathclydessa Glasgowssa. Ennen yliopistouraansa Coutts on työskennellyt yhteisötaiteilijana ja opettanut taidetta ja muotoilua yläkoulussa. Hän on aktiivinen kuvataiteilija ja kirjoittaa sekä julkaisee säännöllisesti artikkeleita taidekasvatuksesta. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa kansainvälisissä näyttelyissä, mm. Yhdistyneissä Kuningaskunnissa, Yhdysvalloissa, Unkarissa, Saksassa, Portugalissa, Sloveniassa ja Australiassa. Coutts toimii aktiivisesti alansa kansainvälisissä verkostoissa, mm. INSEA ja ASAD.

Jaana Erkkilä (-Hill) on kuvataiteen professori Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnassa. Erkkilä on toiminut kuvataiteilijana ja taideopettajana vuodesta 1990 valmistuttuaan Kuvataideakatemiasta. Hänelle ominaisin ilmaisukieli syntyy eri grafiikan keinojen yhdistelmistä värin ollessa keskeinen elementti kuvakielessä. Erkkilä on tehnyt myös tilateoksia ja paperitaidetta, ja on kiinnostunut tekstiilistä materiaalina ja teosten osana. Erkkilän teoksia on useissa kokoelmissa ja hänen näyttelytoimintansa aktiivista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Erkkilän taiteelliseen toimintaan on kuulunut vapaan taiteen rinnalla myös taiteellinen ja taideperustainen tutkimus. Jaana Erkkilä on Suomen Taidegraafikoiden ja Lapin Taiteilijaseuran jäsen.

TOM ENGBLOM

HENRI HAGMAN

Tom Engblom on kuvanveistäjä ja hän on toiminut plastisen sommittelun lehtorina Lapin yliopistossa vuodesta 1991 lähtien. Engblom on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä Pohjoismaissa ja Itävallassa ja osallistunut yli 80 ryhmänäyttelyyn Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Venäjällä, Norjassa, Skotlannissa, Itävallassa sekä Eestissä. Hänen teoksiaan on sekä kotimaisissa että ulkomaisissa kokoelmissa. Engblom on valmistunut taiteen maisteriksi audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmasta ja hänen tilallisiin teoksiinsa liittyy usein liikkuvaa kuvaa perinteisemmän kuvanveiston rinnalla. Engblom on Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Lapin Taiteilijaseuran jäsen.

Henri Hagman on syntynyt Oulussa 1974. Hän on opiskellut ennen kaikkea Vapaassa Taidekoulussa mutta myös Kuvataideakatemiassa sekä Helsingin ja Lapin yliopistoissa, joista jälkimmäiseen hän valmistelee väitöskirjaansa. Hagmanilla on teoksia muun muassa Lapin taidemuseoiden, Valtion ja Helsingin taideyliopiston kokoelmissa. Hän on toiminut luottamustehtävissä mm. Taidemaalariliiton ja Vapaan Taidekoulun hallituksissa. Hagman on työskennellyt kuvataidekriitikkona Taide-lehdessä ja taideopettajana Lapin yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa. Hän on pitänyt noin 20 yksityisnäyttelyä.

EMMI HARJUNIEMI

MARKKU HEIKKILÄ

Emmi Harjuniemi työskentelee suunnitteluteknologian yliopisto-opettajana. Hänen taiteellinen toimintansa kytkeytyy muotoilun ja teknologian rajapinnalle sijoittuvaan jatkotutkimukseen. Harjuniemi on kiinnostunut teknologian yhdistämisestä tekstiilimateriaaleihin. Harjuniemi on valmistunut vaatetussuunnittelijaksi ja työskennellyt aiemmin vaatetusteollisuudessa. Suunnitteluteknologian opettaminen sai hänet pohtimaan voiko teknologia olla myös osana tuotetta, ei vain suunnittelun välineenä. Hän kiinnostui elektronisista tekstiileistä 2010, opetteli ohjelmointia ja on osallistunut yhteisnäyttelyihin vuodesta 2015.   Merkittävin taiteellinen saavutus on yhteistyössä Hong Lin, Ashley Colleyn, Jesse Forestin, Piia Rytilahden ja Jonna Häkkilän kanssa toteutettu Idle Stripes Shirt – Ambient Wearable Display For Activity Tracking, joka on esillä ISWC 2018 – The International Symposium on Wearable Computers -konferenssin jurytetyssä Design Exhibitionissa.

Markku Akseli Heikkilä on valmistunut Lahden taideinstituutista 1985 ja toiminut siitä lähtien aktiivisesti kuvataiteilijana. Heikkilän työ on rytmittynyt pitkiin työskentelyapurahojen mahdollistamiin jaksoihin omaa taiteellista työtä ja niiden lomiin mahtuvaa taiteen opetustyötä. Lapin yliopistossa Heikkilä on opettanut 2000-luvun alusta lähtien. Hänen teoksiaan on lukuisissa kokoelmissa ja hänen näyttelytoimintansa on laajaa ja kansainvälistä. Heikkilä on saanut useita palkintoja taiteellisesta työstään ja vuonna 2006 hän oli ehdolla pohjoismaisen Carnegie Art Awardin, yhden maailman suurimmista taidepalkinnoista, saajaksi. Heikkilä on Taidemaalariliiton ja Lapin Taiteilijaseuran jäsen.

MIRJA HILTUNEN Mirja Hiltunen työskentelee Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kuvataidekasvatuksen professorina. Tutkimuksessaan ja taiteessaan hän on erityisesti kiinnostunut taiteen paikkasidonnaisuudesta, performatiivisuudesta sekä sosiaalisesta aktiivisuudesta. Hiltusen työtapaa voi luonnehtia yhteisötaiteelliseksi. Hän on kehittänyt yli kahdenkymmenen vuoden ajan vuorovaikutteisia, yhteisöä mukaan kutsuvia taidetoimintoja, joissa taiteilijuus on jaettua ja usein myös teosten signeeraus mahdotonta. Taidetoiminnan kautta on etsitty usein pohjoisten kylien ja nykytaiteen välistä vuorovaikutusta sekä keinoja kehittää yhteisöllistä taidekasvatusta.

Installaatiossaan hän on kiinnostunut materiaalien kantamista merkityksistä ja niiden yhdistämisestä henkilökohtaiseen tarinaan. Kehollisuus ja luonnossa liikkuminen ovat useiden Hiltusen teosten keskiössä.

MICHAEL MARNIN JACOBS Michael Marnin Jacobs on opettanut Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnassa yli kaksikymmentä vuotta valokuvausta. Jacobs on syntynyt Kolumbiassa, josta muuttanut perheensä kanssa San Franciscoon Kaliforniaan ja löytänyt itsensä elämästä ja työskentelemästä Suomessa vuodesta 1990 lähtien. Jacobsin oma taiteellinen työ keskittyy pääasiallisesti, vaikka ei yksinomaan, valokuvaukseen. Viime vuosina hänen teoksensa ovat syntyneet pyrkimyksestä löytää yhteys ympäristön ja sen historian, yleisen näkökulman ja henkilökohtaisen kokemuksen välille.

MILLA JOHANSSON Milla Johansson opettaa teollista muotoilua Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnassa. Hänen erikoisalaansa on käyttäjäkeskeinen muotoilu. Johansson ohjaa opiskelijoita, jotka osallistuvat huonekalu- ja sisustussuunnittelun kansainvälisiin tapahtumiin Suomessa, Milanossa ja New Yorkissa. Hänen tutkimuksensa suuntautuu arktiseen muotoiluun ja kulttuurisidonnaisiin muotoilualueisiin.

TIMO JOKELA Timo Jokela työskentelee Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa professorina kuvataidekasvatuksen ja soveltavan kuvataiteen aloilla sekä toimii Arktisen yliopiston Arctic Sustainable Art and Design verkoston  johtajana. Jokela toimii aktiivisesti ympäristö- ja yhteisötaiteilijana. Hänen luonnon, ihmisen ja kulttuurin välisiä suhteita käsitteleviä teoksiaan on ollut esillä Pohjoismaiden lisäksi Skotlannissa, Saksassa, Itävallassa, Venäjällä ja Japanissa.  Taiteen ohella hän on johtanut useita alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä kuvataiteen, soveltavan taiteen ja taidepedagogiikan kehittämishankkeita, joista hän on  julkaissut  kotimaisia ja kansainvälisiä tutkimusartikkeleja, toimittanut kirjoja ja kuratoinut näyttelyitä.

RITVA JÄÄSKELÄINEN Ritva Jääskeläinen on tekstiilitaiteilija ja toimii tekstiilialan opettajana Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnassa. Jääskeläisen teoksia on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä erityisesti Pohjois-Suomessa. Syksyllä 2018 hänen teoksiaan on esillä myös Istanbulin kansainvälisessä tekstiilitaiteen biennaalissa.

ANNIINA KOIVUROVA

LEILA LIPIÄINEN

Anniina Koivurova toimii Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnassa yliopistonlehtorina Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa. Koivurova on aktiivinen tutkija, jonka viimeaikainen kiinnostus on kohdistunut Lapin jälleenrakennuksen aikaisiin lasten piirustuksiin. Arktinen ja pohjoinen taiteen viitekehyksessä ovat Koivurovan tutkimustyön keskiössä. Taiteilijana hän on kokeileva ja luotaa sekä yksityisiä että yleisiä kysymyksiä taiteen keinoin.

Leila Lipiäinen on Rovaniemellä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja. Hänen teoksiaan on ollut nähtävillä näyttelyissä vuodesta 1988 niin kotimaassa kuin ulkomailla Virossa, Latviassa, Venäjällä, Norjassa, Ruotsissa, Unkarissa ja Ranskassa. Vuosina 1988 - 1997 hän opetti taide- ja kulttuurikasvatusta Sodankylässä useissa keskiasteen oppilaitoksissa ennen kuin muutti Rovaniemelle. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa hän työskenteli teollisen muotoilun amanuenssina vuodesta 1997, 2012 vuodesta lähtien hän oli näyttelytoiminnan amanuenssina ja vuodesta 2015 näyttelytoiminnan yliopistoopettajana. Hän on ollut Lapin taiteilijaseuran jäsen vuodesta 1997 ja hän on näiden vuosien aikana toiminut myös taiteilijaseuran hallituksessa, varapuheenjohtajana ja sihteerinä. Valtakunnallisessa MUU ry:ssä hän on ollut vuodesta 2011 lähtien. Leila Lipiäisen teoksia on Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmassa Rovaniemen taidemuseossa, Rovaniemen kaupungin kokoelmassa sekä Sodankylän kunnassa.

KALLE LAMPELA Kalle Lampela on työskennellyt kuvataiteilijana vuodesta 2000. Hän toimii Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnassa kuvataiteen yliopistonlehtorina. Lampelan teoksia on useissa kokoelmissa ja hänellä on ollut näyttelyitä niin Suomessa kuin ulkomailla. Lampelan teemat ovat liittyneet väljästi poliittiseen historiaan sekä poliittisiin ja uskonnollisiin aatteisiin. Taiteen tekeminen on Lampelalle pitkälti käsitteellistä ja tutkivaa. Hän on tutkinut piirtämällä muun muassa reaalisosialistista utopiaa propagandakuvien läpi. Lampela piirtää myös muotokuvia. Lampela on tehnyt urallaan teoksia useilla tekniikoilla ja välineillä: maalaamalla, manuaalisilla kirjoituskoneilla, kirjomalla, kollaaseja liimaamalla ja piirtämällä. Piirtämisessä hän suosii fotorealistista lähestymistapaa, jossa hän on käyttänyt lyijykyniä ja värikyniä. 

ANNAMARI MANNINEN Annamari Manninen on kuvataideopettaja ja kuvataiteilija, joka toimii mediakasvatukseen erikoistuneena yliopisto-opettajana kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa. Manninen on osallistunut ryhmänäyttelyihin 2001 alkaen ja

pitänyt muutamia yksityisnäyttelyitä. Taiteen tekijänä hän kokee olevansa ennen kaikkea piirtäjä, jolle ajatusten ja kokemusten kuvallinen ilmaisu on aina ollut osa itseä. Kuvat syntyvät hetkistä, ajatuksista, oivalluksista ja muokkautuvat tekoprosessissa lopulliseen muotoonsa. Taidegrafiikka on ollut Manniselle luonteva jatke perinteisille piirtimille, jossa mukaan tulee hidas prosessi, monet työvaiheet ja sattuma sekä yllätykset. Taidegrafiikan lisäksi hän on tehnyt installaatioita, valokuvia ja akvarelleja. Työ mediakasvatuksen parissa on viime vuosina vienyt sisällöllisesti käsittelemään median ja ihmisen suhteita ja teknisesti kokeilemaan digitaalisen ja liikkuvan kuvan mahdollisuuksia omassa ilmaisussa.

ESA MELTAUS Esa Meltaus on kuvataiteilija, jonka pääasiallisin ilmaisumuoto on akvarelli, vaikka välillä hänen ajatuksensa saavat kolmiulotteisia muotoja ja löytyvät oudoista ympäristöistä. Meltaus on opettanut Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnassa vuodesta 1996 lähtien ja hän on ollut aktiivisesti mukana myös Lapin taiteilijaseuran toiminnassa. Meltauksen teoksia on ollut esillä useissa kotimaisissa ja ulkomaisissa näyttelyissä. Hänen teoksiaan löytyy mm. Jenny ja Antti Wihurin kokoelmista. Meltaus asuu ja työskentelee Rovaniemellä.

MARI MÄKIRANTA Mari Mäkirannan taiteellinen työskentely on keskittynyt yhteisöllisesti tuotettuun valokuva-, video- ja äänitaiteeseen. Mäkiranta opettaa Lapin yliopistossa Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmassa. Taiteessaan Mäkiranta on kiinnostunut marginaalisten ryhmien toimijuuden mahdollisuuksista, naisten ja tyttöjen esittämisen tavoista sekä moniaistisista ja kokeellisista taidemuodoista. www.marimakiranta.net

SILJA NIKULA Silja Nikula on toiminut taiteiden tiedekunnassa graafisen suunnittelun opetustehtävissä, ja elokuusta 2018 lähtien professorina. Hänelle mieluisin kuvan tekemisen tapa on viime vuosina ollut puupiirtäminen. Puun elävä pinta kuvioineen kiehtoo, ja pintamainen ilmaisu tuntuu omimmalta. Teokset ovat usein esittäviä mutta pelkistettyjä.

ANA NUUTINEN Ana Nuutinen on Lapin yliopiston muoti- ja vaatetusalan professori. Hänen taiteellisessa työskentelyssään näkyy ajan ja ympäristön ilmiöiden havainnointi ja niiden muokkaaminen kuvioiksi, siirtäminen pinnoiksi ja rytmittäminen kuviosarjoiksi. Pyrkimyksenä on samaan aikaan sekä pelkistää että rikastaa, sekä kiteyttää selkeän näköiseen pintaan enemmän kuin mitä katsoja ensinäkemältä oivaltaa.

JOHANNA OKSANEN

PIRJO PUURUNEN

Johanna Oksanen on vaatetussuunnittelun yliopistonlehtori. Hän on toiminut pukusuunnittelijana, opettajana ja tutkijana eri instituutioissa ja oppilaitoksissa. Naamiontekijä-tutkijana hän yhdistää taiteellisen ja tieteellisen työn kokonaisuudeksi tarkastelemalla tekemisen prosesseja, teosten merkityksiä ja merkitysten luomista oman työnsä kautta ja avulla. Naamioprojektin kuluessa hän on kerännyt tutkimusaineistoa myös näyttelijän naamion avulla kehittyvästä kehollisesta itseilmaisusta ja hahmon rakentumisesta sekä yhteistyöhön perustuvan jaetun tekijyyden ilmiöstä.

Pirjo Puurunen on opiskellut valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa, Helsingissä. Sieltä valmistuttuaan hän toimi pitkään vapaana valokuvaajana ja sen myötä erilaisissa tehtävissä kuvajournalismista arkkitehtuuri- ja muotokuvaukseen. Ajan mittaan työskentely alkoi painottua opetustyöhön, ja hän hankki opettajan pätevyyden Lahden muotoiluinstituutissa. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa Puurunen on työskennellyt valokuvauksen yliopisto-opettajana pari vuosikymmentä sekä Ammattiopisto Lappiassa valokuvaajan ammattitutkinnon näytön arvioijana kymmenkunta vuotta. Opetustoimen lisäksi hän on viime vuosina tehnyt omia taideprojekteja ja osallistunut näyttelyihin.

HEIDI PIETARINEN Heidi Pietarinen toimii tekstiilialan professorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Hänen erityisalanaan ovat jacquard-kudotut tekstiilit sekä tekstiilien muodostamat tekstuurit ja struktuurit. Hän on toiminut aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa ja yhteisöissä ja ollut rakentamassa vuoropuhelua kulttuurien ja taiteilijoiden välillä. Yhteistyön tuloksena on syntynyt useita näyttelyitä ja työpajoja, joissa yhteisesti tuotetut tekstiilit ilmentävät samalla kulttuurien välistä vuoropuhelua. Pietarisen tämänhetkiset tutkimusartikkelit sekä kansainväliset työpajat sivuavat taiteilijoiden ja kulttuurien välistä vuoropuhelua. Työpajoissa on käytetty erityisesti tarinallistamisen ja muotoilun menetelmiä.

LAURI RANKKA Lauri Rankka on valmistunut taidegraafikoksi Suomen Taideakatemian koulusta. Hän on opettanut grafiikkaa Lapin yliopistossa vuodesta 1994. Rankka on osallistunut lukuisiin grafiikan ja muihin yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla, sekä pitänyt useita yksityisnäyttelyitä. Rankka käyttää grafiikan teoksissaan erityisesti akvatintatekniikkaa. Viime vuodet hän on keskittynyt käyttämään puuta, betonia ja rautaa teostensa toteutuksessa ja betoniteoksissa erityisesti maastavalutekniikkaa.

Rankan teoksia on useissa tunnetuissa kokoelmissa mm. Suomen Valtion ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmissa. Hän on Suomen Taidegraafikkojen liiton ja Oulun taiteilijaseuran jäsen.

MAIJA RAUTIAINEN Lappiintunut kainuulainen Maija Rautiainen sekoittaa ilolla eri tekniikoita taiteessaan. Vanhat valmiiksi päätymättömät työt saavat päälleen pakkelia, pöytätulostimien väripatruunoista ulos vasaroituja musteita, akryylimaaleja ja öljymaaleja. Ilman syvällistä kuvataidekoulutusta pelkkä lopputulos ratkaisee käytössä olevien materiaalien voimin ja keinoin. Perinteisen hanketyön lisäksi Rautiainen tekee harvoja teoksiaan, joita on näytteillä vielä harvemmin.

JARI RINNE Jari Rinne on äänitaiteilija ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan innovaatiopäällikkö. Rinne on toteuttanut useita kansallisia ja kansainvälisiä äänitaiteen tuotantoja ja on kiinnostunut äänen mahdollisuuksista taideperustaisen tiedonhankinnan, -käsittelyn ja esittämisen tapoina. Jari Rinteen äänitaide on viime vuosina keskittynyt kompilaatiomaisiin hetken kuvauksiin, jotka avautuvat kerrotuista tarinoista ja luonnollisista kielistä kohti äänen itsensä ominaisuuksia. Rinteen töitä on ollut esillä mm. Siggraphissa, Kiasmassa, Art Baselissa ja Akusmata galleriassa.

ISBN 978-952-337-123-1