KUOLLUTTA LIHAA -katalogi by ULapland

Tekstiotsikko 72 pt. Te que exernate lantionsequi reperaelantionsequi plam lab reperae Te que exernate plam lab ipid magnaaut enis doluptiatis dolorepe nesequi dis none ipid magnatum, ulparchitio ium et labo. tum, ulparchitio iumGa. et labo. Ga.vel Equo pedit porit milberuptae minitas dolupta quatur, omnis vit fuga. Equo beruptae peditaperit porit od aperit quasItatio vitio.tet parianto quasodvitio. epraes rati Aperiadolupta doluptur, te apiditatecto officit licidus Itatio tet parianto dolupta epraes rati conserum conserum iliquidebis et volectemma dolupta eperro moluptam coratium fuga. Accus es essed moluptaquos iliquidebis et volectem dolupta eperro molupexplam imaio te offic tem voluptae. Iquatec tissequ idebitadolorrovitis ut ut qui dolectae soluptat eum tam explam imaio teque offic tem voluptae. Iquatec dolum idesti dus. exces ut quas est, senimusam nimpos si alitatutissequ idebitaque dolum idesti dus. Ur? Ucitiorrum rem quiae peritassi cor nis autet aute eatemdoluptat a voleceptia re esendis asperro Ur? Ucitiorrum rem quiae peritassi cornulleni aut hillaut faccumque in eos con oditis autestem idionse molor plabo. Et aut quid est, ea diorum quibea remo- quatqui ut fugitaaute eatem faccumque in eos con rempe nulleniiusam hillautvoleste rerunt, sequi ipide eum ne seniet none voluptibus ute ommodi di utrerunt, quuntosequi elias rempe sunt esto discienia e pre, volorer oditis aut idionse molor tum at alisqua eruntonatur ium, ,sum reres rem laut aut remodi ut odi acculle cesequatus apel idi qui blaborro elenem quaes iusam voleste ipide eum ne seniet quatiat emporis quam hil int, ut aliquis repevolorerincipienis quunto elias sunt esto ate pre, prodiscienia bea verovid mostibus rat ofditeautem dolorefaccatem comnis doluptatur, velendi tesequi natur, odi acculle cesequatus apel idimaximag qui bla- natqui occum ficit aspero quo remporu ptaquis alia volu-simodis doluptatur veles et volorepuda borro elenem quaes pti proonsequi bea verovid mostibus omnimin nos doluptatusa vollaut eosam harum moloribus dolendae landucil ium ut quiae aut incipienis autem faccatem rat officitCae aspero quo quam quodio. poreiciendae odit vent.luptati nverchictem ut eatium recus omnihil maximag natqui remporu ptaquis alia volupAximil imus serciis ut estrumetur auteaut libeatewwt omnihil et accus nullab id quatem et ipicipsae ti onsequi omniminignimag nos doluptatusa vollaut od mint, natur? Aliquam, to quibus, nihil mossitaconet tiatemassitaque inti aut liciatem aut ut aneosam harum quameate quodio. poreiciendae eumCae diatur? Quiae. Itati conse conectis a dolla a liqui quia aribus aut tiur, natur molo exnobis esequae odit vent. cusdae non nus doloriatus, atio. Is quatum nobitione molualignih iciisse quiduntia cuptas derit aria voluAximil imus serciis ut estrum libeaptatet voluptuaute ritatia velitae sit etptas accae. Namsitutlanderernam la ditatum esequis sinulpa duea qui tewwt omnihil ignimag natur? Aliquam, aliquis serrum facestiod aut enis doluptiatis dolorepe ciam, quid qui cus.nesequi mint, to quibus, conet eum diadisassitaque none vel eate mil minitas dolupta quatur, omnis vit fuga. Apetur? Quiae. Itati conse dolla nobis a officit licidus ma coratium fuga. riaconectis doluptur,a te apiditatecto cusdae non nus doloriatus, Is quatum no- dolorrovitis ut ut qui dolectae Accus esatio. essed moluptaquos bitione moluptatet voluptu ritatia velitae sit et accae. Nam ut la ditatum aliquis serrum facesti

KUOLLUTTA LIHAA 26.9.-3.11.2019 Galleria Valo, Katve 1 ja 2, Arktikum, Rovaniemi Taiteiden tiedekunnan henkilökunnan näyttely Lapin yliopisto

Toimittanut Leila Lipiäinen Kuvat Marko Junttila Graafinen ilme ja taitto Sara Korkala

ISBN

978-952-337-184-2

KUOLLUTTA LIHAA Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan henkilökunnan Kuollutta lihaa -näyttelyn teokset edustavat pitkälti perinteisiä kuvataiteen lajeja, kuten kuvanveistoa, valokuvaa, piirustusta ja maalausta, mutta esillä on myös uudempia taiteenlajeja, kuten ääni- ja mediataidetta. Taideteollisuus ja muotoilu ovat myös edustettuina. Näyttelyn yleisenä teemana on metafora kuolleesta lihasta. Kysymyksessä on eräänlainen yliopistoyhteisön meemi, joka lähti huhuna leviämään, kun sillä viitattiin tehottomana pidettyyn työvoimaan eräässä johdon kokouksessa. Näyttely ottaakin teemansa kautta kantaa tehokkuusyhteiskunnan arvoihin ja asenteisiin. Onko tehokkuus yksiselitteisesti arvokasta ja autuaaksi tekevää vai voisiko myös hitaammissa prosesseissa piillä innovatiivisuutta, luovuutta ja pitkälle kantavia ideoita?

Näyttely jatkaa jo vuosittaiseksi muodostunutta taiteiden tiedekunnan henkilökunnan osaamista esittelevää perinnettä. Henkilökunnan näyttelyt avaavat yleisölle monipuolisesti taiteiden tiedekunnan taiteen, tutkimuksen ja muotoilun laajuutta sekä antavat mahdollisuuden myös opiskelijoille ja henkilökunnalle nähdä minkälaisten taiteellisten kysymysten kanssa opettajat, lehtorit ja professorit askaroivat. Näyttelyn kuraattorina toimi valtionpalkittu tutkija-kuvataiteilija Jyrki Siukonen, joka tunnetaan muun muassa venäläistä avantgardea ja kuvataiteilijoiden työtä käsittelevistä julkaisuistaan.

Kalle Lampela Apulaisprofessori, kuvataide Lapin yliopisto

Avaussanat Olin hyvin iloinen, kun Leila Lipiäinen kutsui minut avaamaan Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan henkilökunnan näyttelyn. Rovaniemen taidemuseo on tehnyt laajaa ja hedelmällistä yhteistyötä Lapin yliopiston kanssa jo vuodesta 1990, kun taiteiden tiedekunta perustettiin. Tiivis yhteistyö näyttää jatkuvan entistä tiiviimpänä. Opettajalle on hyvin tärkeää osata opetettavan aineen substanssi, tehdä myös itse taidetta. Erityisen tärkeää on esitellä osaamistaan, tuoda tietotaito opiskelijoiden, oman henkilökunnan, yliopiston ja suuren yleisön tietoisuuteen. Tämä näyttely osoittaa tiedekunnan monipuolisen ja korkean tason taiteen kentässä. Näyttelyn teema Kuollutta lihaa ottaa kantaa tehokkuuden arvoihin ja asenteisiin sekä yliopiston sisällä, että yhteiskunnassa laajemmin. Ilolla ja ylpeänä avaan tämän jo vuosittaiseksi perinteeksi muodostuneen henkilökunnan näyttelyn Kuollutta lihaa! Riitta Kuusikko Intendentti Rovaniemen taidemuseo

Hengen nostatus ja lihan kuoletus On näkökantoja, joiden mukaan taide on väline henkiseen kasvuun. Toisin sanoen, että taiteen kautta meistä kehittyy jotakin pelkkää materiaalista suurempaa ja merkityksellisempää. Ehkä näin onkin. Puhun nyt kuitenkin ensin jostakin muusta. Tämän näyttelyn fyysiseen esillepanoon kului kuusitoista tuntia. Henkeviä ajatuksia siihen ei tarvittu, mutta kyllä reipas määrä naulaamista, poraamista, nostamista, nousemista, siirtämistä ja edestakaista kävelemistä näyttelytilassa. Tämä saattaa tulla teille yllätyksenä, mutta taide tapahtuu fyysisessä maailmassa. Taide on fyysistä työtä, ja toteen käydäkseen se tarvitsee elävää lihaa ja arkisen lihallisia ponnisteluja. Näyttelyn ripustaminen, johon osallistuin, on vain pieni urakka kaiken sen päätteeksi, mikä on tehty itse teoksien eteen. Katsotaanpa niitä. Piirtämistä, joka kestää päiväkausia; kutomista, joka kestää päiväkausia; veistämistä, joka kestää päiväkausia. Valokuvausta, videointia, editointia, äänitystä, värjäämistä, tulostamista, painamista, leikkelemistä – kaikki kestää päiväkausia, koska se on fyysistä työtä. Varmasti mukana on jotakin, jonka tekemiseen ei mennyt päiväkausia, mutta sekään ei vie-

lä yksin todista taiteen henkisestä olemuksesta. Asian juju on tässä: ollakseen henkinen resurssi, jollaisena sitä arvostamme, taide täytyy ensin tehdä. Tekeminen itsessään saattaa sisältää älyllisiä, hengellisiä ja korkealla leijuvia ajatuksellisia juonteita, mutta tullakseen ilmaistuiksi ne vaativat muodon ja materian – työtä, aineksia ja tilaa työn tekemiseen. Kenties tämä ei tullut teille yllätyksenä. Ehkä te jo tiesitte kaiken tämän. Siis että taide vaatii ponnisteluja ollakseen ylipäätään olemassa ja esillä. Että näyttelyn pystyttämiseen tarvitaan vasara ja nauloja. Että siihen ei riitä pelkästään naulan idea. Taide on siis työtä alusta loppuun, taiteen tekijöiden tekemää, joskus kummallista ja usein huonosti maksettua, mutta työtä silti. Vaan kuten sanoin, on näkökantoja, joiden mukaan taide on väline henkiseen kasvuun. Tai jos ei kasvuun, niin ainakin jonkinlaisen henkisen tason ylläpitoon. Se, että tehdään taidetta, että yhteiskunnassa on vielä mahdollista tehdä taidetta, kertoo että taiteessa luuraa muutakin kuin lihallista työtä. Eipä kaikki naulaaminen ole taidenaulaamista eikä kaikki poraaminen taideporaamista.

Taide on omanlaistaan työtä, koska siinä poraaminen ja naulaaminen eivät tuota yleensä muuta kuin reiän. Mutta temppu onkin siinä, että tuosta sinänsä vähän tuottavasta reiästä roikkuu taideteos. Ja että taideteos itsessään on muutakin kuin fyysisten, lihallisten toimintojen summa. Naulassaan taideteos on näet paikka toisin olemiselle. Siinä toiseudessaan taide nousee lihansa yläpuolelle, astuu materiaalin puitteista ulos. (Tämän selittäminen ehkä vaatisi pidemmän puheen.) Tässä on puheeni hengen nostatus: sittenkin, kaikesta huolimatta – ei, vaan juuri kaiken ansiosta – meillä on nyt ympärillämme huoneellinen reikiä, joista roikkuu taideteoksia. Ja nekin, jotka eivät roiku ovat taideteoksia nekin, kukin omalla tavallaan. Ihmeellinen juttu kerrassaan. Miksi näin on – voi kun tietäisin! Mutta pidetään siitä kiinni ja kasvetaan yhdessä. Henkisesti, jos ei muuten. Kiitos kaikille! Jyrki Siukonen Kuraattori

TEOKSET

Elisa Alaluusua | Memory Nuclei MUISTI -sarjasta, 2019 9 osaa grafiitti kartongille, kukin osa 28 x 28

Memory Nuclei My Very Own Brexit on syntynyt välitilassa. Tiesin palaavani synnyinseudulleni Lappiin lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Päällimmäinen ajatukseni oli se, etten osannut kuvitella miltä se tuntuisi ja miltä se näyttäisi. Olen vieraillut kotona Luusuan-kylällä aina kun siihen on ollut mahdollisuus, useita kertoja vuodessa. Porotilalla vietetty lapsuus tuntuu yhä tärkeältä ja nautin elämisen fyysisyydestä vanhoissa kotioloissa – kaipaan tunnetta, joka tulee polttopuiden kannosta tai pihan haravoinnista. Suurkaupungin fyysiset haasteet ovat erilaiset ja koen sen puutteeksi. Onneksi päivittäinen pyöräily Lontoossa on antanut ruumiillista haastetta ja annoksen adrenaliinia. Fyysisen haasteen kaipuu näkyy myös teoksissani. Piirrän mielelläni suuria töitä, jotka saavat minut hengästymään. Tässä näyttelyssä ei kuitenkaan nähdä äänekkäitä, hikoilua vaatineita töitä. Memory Nuclei -sarjaa olen työstänyt jo usean vuoden. Käsittelen siinä muistia ja muistisairautta perhehistorian tasolta yleistäen. Olen etsinyt visuaalista muotoa muistoille ja niiden hitaalle haihtumiselle. My Very Own Brexit on syntynyt tehdessäni paluumuuttoa Lappiin. Se sai alkunsa hetkessä, jota määritteli tietämättömyys tulevaisuudesta. Teos on kuitenkin siirtynyt yleisemmälle tasolle ja käsittelee – luullakseni – kieltä, kulttuurieroja sekä kommunikaation kontekstia.

Tom Engblom | Osia kokonaisuudesta, 2019 Omenapuu, keramiikka, nahka, kĂśysi, terĂ¤s, 196 x 35 x 32

Osia kokonaisuudesta Kuvanveistäjänä olen pitkään työstänyt asetelman aihepiiriä. Se mikä minua siinä kiinnostaa löytyy esineiden symboliikasta. Esineiden ”arvolatauksia” yhdistelemällä saadaan aikaiseksi visuaalinen leikki, jossa tilanteeseen tuodaan uusia ja arvaamattomiakin sisältöjä, tulkinnan tasoja ja tunnelmia. Tilallisuus veistäjän näkökulmasta on fyysistä kokemista. Teoksen aistiminen tilassa, sen keskellä tai äärellä on tekemiseni ytimessä. Materiaaleina käytän kaikkea mitä on saatavissa ja tukee teoksen idean sisältöjä. Ideoita teoksiini saan ympäristöstäni. Ne voivat olla poliittisia tai poeettisia, oikeastaan mitä vain elämän järkevältä tai järjettömältä alueelta.

Michael Marvin Jacobs | Grand me light..., 2019 Analoginen kuva/pigmentti vedos, 23 x 21

Grand me light... I, Michael Marnin Jacobs, first picked up a camera as a child and have rarely put one down throughout these years. The photography education I have received has been broad and I have attempted to bring into my teaching and to my fine art practice an active cross section from all those studies. For an extended period of time my fine art practice has concentrated on the perception of historical events and specific topographical histories. Now as I enter into fine art doctoral studies the concentration and manner of my explorations expand multi-directionally from the ground of history through to the presence of absence. Subject matter such as absence, illness, doubt and loss are my primary concerns and are brought directly into my artistic explorations.

Milla Johansson | TikissĂ¤, 2019 Keramiikka, lanka, massa 9 x 17,5 Ă&#x2DC;

Tikissä Ensin on pelkkä epäilys. Haitallinen tai viallinen /työyhteisön/ osa saattaa löytyä rutiinitarkastuksessa, tai oireita on voinut olla jo pidempään ja ne tunnistetaan. Kun jollain tavalla pahanlaatuinen osa diagnosoidaan näytteiden perusteella, siitä annetaan lausunto. Tieto voi olla pysäyttävä. Se voi pelottaa, ahdistaa ja aiheuttaa jopa kriisin. Jokainen /työyhteisö/ reagoi asiaan omalla tavallaan. Joskus päädytään leikkaukseen, jossa poistetaan pahanlaatuinen /työyhteisön/ osa ja joissain tapauksissa sen lisäksi myös tervettä osaa ympäriltä. Näin pyritään estämään vahingollisen osan leviäminen laajemmalti. Leikkauksen onnistuminen vaihtelee sen laajuuden, levinneisyyden ja sijainnin mukaan. Toipumiseen vaikuttavat useat eri tekijät. Usein leikattu osa paranee jättäen jälkeensä vain vaivoin havaittavan arven. Voi kuitenkin olla niin, että leikattu /työyhteisön/ osa tulehtuu ja vaatii seurantaa. Mikäli osaa ei saada täysin parannettua, siirrytään parantavista hoidoista oireita lievittäviin hoitoihin. Hoitojen ja leikkauksen jälkeen monia /työyhteisön jäseniä/ voi pelottaa asian uusiutuminen. Pelko kuitenkin pienenee ajan mittaan, kun huomataan että

operaation jälkeen /työyhteisö/ voi taas olla täydessä ”tikissä”, eli oikeinkin hyvässä kunnossa. Tikissä -teos jatkaa pienveistos-sarjaa, jossa hyödynnetään anonyymiä suomalaista design-tuotetta ilmentämään käsiteltävää aihetta. Kuppi symboloi teoksissa työyhteisöä, jolle yhteiset kahvitteluhetket mahdollistavat merkityksellisiä kohtaamisia. Tikissä -teoksessa työyhteisöstä on leikattu pilaantunut osa, ehkä irtisanomalla hyödyttömäksi koettu henkilö, ”kuollut liha”. Sarkastisella otteella teos on henkilökohtaisesti monimerkityksellinen.

Ritva Jääskeläinen | osa teoksesta Trapped, 2019 Tonnikalapurkit, luonnonkuidut, ruiskuemulsio, käytetyt kankaat, ompelu- ja kirjontalangat, kimallepaperi, vesivärit. Käsin kudonta, kankaan maalaus, paperitekstiilitekniikka, vapaa konekirjonta ja käsin kirjonta, 230 x 100 x 180

Trapped Tekstiilitaiteessa minua kiehtovat materiaalintuntu ja pintojen moninaisuus. Yhdistelen teoksissani erilaisia materiaaleja ja tekniikoita. Usein teos ”elää” työskentelyprosessin aikana saaden uusia muotoja ja ideoita. Tällä hetkellä työskentelen kankaankudonnan, vapaan konekirjonnan, käsinkirjonnan, paperitekstiilitekniikan ja tekstiilimaalauksen keinoin. Yhdistelen teoksissani erilaisia materiaaleja kuten vanhoja kankaita, lankoja ja papereita. Taiteen tekeminen merkitsee minulle ilmaisun vapautta. Sen avulla voin välittää katsojalle tunteita, joita itse koen. Pohdin teoksissani muun muassa ajan kulumista ja elämän hetkellisyyttä. Minulle tärkeitä teemoja ovat myös luonnon moninaisuuden kunnioittaminen ja arvostaminen. Minua huolestuttaa ihmisten välinpitämättömyys luontoa kohtaan. Ihminen asettaa usein itsensä ja omat etunsa kaiken yläpuolelle aiheuttaen vahinkoa luonnon omalle kiertokululle. Trapped-teos koostuu erilaisin materiaalein käsin kudotusta verkosta ja erilaisin tekniikoin valmistetuista merenelävistä. Kantaaottava taideteos kritisoi tonnikalateollisuuden käyttämiä metodeja pyydystää tonnikalaa. Kalastuksessa käytetty kurenuotta on hyvin ongelmallinen, sillä saaliiksi jää usein hyvin paljon myös muita lajeja kuten delfiinejä.

Tomi Knuutila | 060/100 Plastissi, 2019 Video, stereoääni, 7:11

Plastissi Esillä oleva teos Plastissi soveltaa koneoppimisalgoritmia, jonka avulla kuva puretaan primitiivisiin muotoihin, esimerkiksi kolmioihin, neliöihin tai ympyröihin. Sama algoritmi tuottaa erilaisia versioita riippuen sekä halutusta tarkkuudesta että satunnaismuuttujista. Algoritmia varioimalla saadaan näin yksittäinen valokuvakin pikkuhiljaa herätettyä henkiin. Videon materiaalina toimivat eri aikoina ja paikoissa ottamani valokuvat patsaista, jotka manifestoivat useimmiten poliittista tai uskonnollista menneisyyttä. Plastississa jähmettynyt aika elävöitetään algoritmin avulla — vai onko kyse kuolinkouristuksista? Ääniraita tuo toisen historiallisen ulottuvuuden: vuoden 1946 Alma - käytännöllinen naisten kalenteri kuvastaa sodanjälkeisen Suomen maailmankuvaa: kalenterin kauneudenhoito-oppaan mukaan naista ”voidaan pitää tyhmänä, jollei tämä ymmärrä hoitaa ulkonäköään, sillä on anteeksiantamatonta näyttää väsyneeltä ja huonolta, kun itse voi tehdä niin paljon ulkomuotonsa hyväksi”. Ääniraidalla kuulemme vain murto-osan kalenterin kauneudenhoito-oppaasta. Minkälaista elämää kauneudenhoitovinkit ja koneälyn algoritmit antavat kiveen tai metalliin jähmetetylle kuolleelle lihalle? Viimeisenä vinkkinä suosittelen teoksen katsomista likinäköisesti tai silmät sirrillään. Harvoin kuva näyttää terävämmältä ilman silmälaseja kuin niiden kanssa.

Anniina Koivurova | Paljon vartijat, 2019 Terraario, tinasotilaat, hirvensarvisaniainen, tekokukkia, koristeperhonen (nylon ja rautalanka), simpukoita, korallia, merisiilejĂ¤, siemenkotia, puuta, juurakko, piikkilankaa, ledvalot 120 x 110 x 100 24

Paljon vartijat Viime kesänä tein lukuisia monotypioita. Leikin värien krakeloitumisella ja luonnonmateriaaleilla vedostusprosessin aikana. Pidän sattumista. Viime vuosina olen piirtänyt ja maalannut sekatekniikalla akvarellipaperille. Olen kokeillut materiaalina meikkejä – jotkut työt on toteutettu pelkästään niillä. Materiaalivalinta on minulle oman sukuni historiaan liittyvä henkilökohtainen aikamatka, jota työstän. Samalla testaan meikkien pigmenttien ja jäljen mahdollisuuksia ja rajoituksia kuvantekemisessä. Sekatekniikkatöiden lisäksi teen mielelläni akvarelleja. Tapani työskennellä on pitkälti intuitiivista ja spontaania. Teokset ovat värikylläisiä. Paperia hallitsevat useimmiten isot kaarevat muodot. Kuvat muistuttavat orgaanisia kasvustoja ja niille on tyypillistä liikkeen tuntu. Lisäksi maalaan virkaten ja yhdistelen ready-made esineitä uusiksi kokonaisuuksiksi. Käsittelen teoksissani usein luontoa, kehollisuutta ja aikaa.

Anssi Korpela | Tarjoiluehdotus, 2019 Sekatekniikka/pelti, 28 x 42

Tarjoiluehdotus Taiteellisessa työskentelyssäni materiaalit ja niiden ominaisuuksien ymmärtäminen ovat usein läpikulkeva punainen lanka, olipa kyse sitten muotoiluprojektista tai kuvan tekemisestä. Puu on materiaaleista itselleni kaikkein mielenkiintoisin. Kiinnostus uusien tekniikoiden oppimiseen, löytämiseen ja keksimiseen sekä tietynlainen käsityöläisyys on ollut aina läsnä työskentelyssäni. Tarjoiluehdotus 2019 on ensimmäinen julkinen esitettävä teokseni. Se on kannanotto luonnon monimuotoisuuden katoavaisuudesta sekä ihmisen vääristyneestä ja jopa paikoin kadonneesta luontosuhteesta.

Kalle Lampela | Piirustus 4.3.2019–8.3.2019 Värikynä paperille, 196 x 340

Piirustus 4.3.2019–8.3.2019 Piirtäminen on minulle eräänlaista liikuntaa, jossa itse piirtämisen toimenpide nousee keskeiseksi. Käsitteellis-kokeellisissa piirustusprosesseissani pyrin siihen, että piirtimen materiaali tuottaa piirustuksen ilman että piirrän käsilläni tai ohjaan tapahtumaa. Annan kehon, painovoiman, sähkötyökalujen ja itse keksimieni vempaimien pyörimisen ja hallitsemattomien liikkeiden viedä. Luotan liikkeeseen ja annan luonnon piirtää.

Leila Lipiäinen | Humanisti I, 2019 Joustositeet, juustohöylät, raastinrauta, siivilä, vispilä, 215 x 50 x 20

Humanisti Teen esinelähtöisiä teoksia ja installaatioita löytämistäni esineistä. Näen outoja ja kiehtovia muotoja ja materiaaleja. Se maailma on täynnä tarinoita, mennyttä ja elettyä. Muokkaan löydettyjä, muutan niitä, yhdistän yllättäviä ja arvottomiakin esineitä toisiinsa ja saan näin aikaan jotain uutta. Materiaalin uudelleen käyttäminen sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta poiketen tuo toisenlaisen mahdollisuuden jatkaa esineen elämää. Hylätyistä, arjessa huomaamattomista esineistä ja rikkinäisistä materiaaleista tulee merkityksellisiä ja arvotonkin materiaali voi välittää arvokkaan viestin katsojalle. Käytetyn esineen taakse kätkeytyy aina joku, tuntematon. Teemat, jotka minua kiinnostavat liittyvät muistoihin, arkeen, luontoon ja ihmiseen. Esineiden muodot, värit ja niiden tuntu ja tunnelma saavat aikaan syyn tehdä esineistä taideteoksia yhdistelemällä niitä toisiinsa. Tämä on se tekemisen muoto, joka saa minut ajattelemaan, kysymään - ja hitaasti etenemään kunnioittaen käsityötä, estetiikkaa, historiaa ja käsitetaidetta.

Minua kiehtovat luonnonmateriaalit yhtä lailla kuin löydetty ready-made esineistö. Pohjoinen sijainti ja ympäristön luonnonmateriaalit tulevat usein teoksiini. Kuollutta lihaa -näyttelyn Humanisti -sarjan kaksi teostani koostuvat kovista ja toisessa teoksessa myös pehmeistä materiaaleista, esineistä, joilla kaikilla on oma merkityksensä toisenlaisessa käytössä. Teoksissa olevat esineet muodostavat esteettisen vaikkakin oudon kokonaisuuden. Tekniset ongelmanratkaisut ovat nekin kiehtovia – miten kiinnitän materiaalit toisiinsa, miten teos rakentuu osa kerrallaan. Tämän vuotista teemaa miettiessäni ajattelin ihmistä tässä nykyisessä yhteiskunnassa. Humanisti -sarja voi näyttäytyä humoristiselta, mutta sitä se ei yksin ole.

Maria Huhmarniemi & Elina Härkönen | osa teoksesta Luonnonvärioppi, 2018 Installaatio, värivalokuvat ja käsin värjätty villalanka

Luonnonvärioppi Elina Härkönen ja Maria Huhmarniemi ovat toteuttaneet teoskokonaisuuden, jonka pääosassa ovat villalangat ja luontokuvat. Villalangat on käsin värjätty luonnosta kerätyillä sienillä ja kasveilla. Villalangat kiertyvät seinäteoksiksi, jotka muistuttavat perinteisiä lankatauluja, mutta rikkovat niiden vakiintunutta muotoa. Näyttely kertoo myös värien alkuperästä Lapin luonnossa. Teokset jatkavat Härkösen ja Huhmarniemen aikaisempia teoksia, joiden aiheena on käsityöperinne ja sen innoittama nyky- ja yhteisötaide. Huhmarniemi on aiemmin laajentanut himmeleitä installaatioiksi ja Härkönen neulonut maisemakokemuksia villavanttuisiin. Tämän näyttelyprojektin tavoitteena on ollut perehtyä perinteiseen langanvärjäyksen käsityötaitoon ja nähdä mitä värejä Lapin kasvillisuus tarjoaa. Värjäystä on tehty yhteisöllisesti, keskustellen tekemisen lomassa käsityön merkityksistä ja jatkaen ylisukupolvisia perinteitä nykytaiteen kontekstissa. Värjääminen on ollut väriaineiden ja prosessien tutkimusta täynnä yllätyksiä. Värjäyskasvien keräämiseen, lankojen värjäämiseen ja dokumentointiin on osallistunut iso joukko ihmisiä. Erityiskiitos kuuluu Eira Virtaselle, joka opasti luonnonvärjäämisen saloihin syksyllä 2017. Kiitämme innostavasta yhteistyöstä ja oivaltamisen riemusta ystäviemme: Tuula Vanhatapio, Anniina Koivurova, Salla-Mari Koistinen, Marja Ylioinas, Leena Koski, Yumi Nakano. Kiitos myös sieniasiantuntijalle Seppo Huhmarniemelle sienien keräämisestä ja kuivattamisesta värjäämistä varten.

Annamari Manninen | Lasten leikkiĂ¤, 2019 Installaatio, soodataikina, akvarelli, 3D-tulostettu maissitĂ¤rkkelysmuovi, animaatio, 50 x 50 x 10

Lasten leikkiä Teoksen nimi viittaa toteutustapaan. Leikin itse lapsena usein sinitarralla, muovailuvahoilla ja taikataikinalla. Muovaileminen oli siten itselle yksi varhaisia kuvan tekemisen keinoja. Lasten leikkiä -installaatiossa halusin etsiä samaa kuvan tekemisen iloa ja lähestyä 3D -mallinnusta ja tulostusta leikillisen kokeilemisen kautta taiteen tekemisen välineenä. Teos koostuu taikataikinasta muovailluista hahmoista, jotka on maalattu akvarelleilla. Lisäksi teoksen osana on tabletilla pyörivä animaatio ja 3D-piirto-ohjelmalla “muovaillut” ja tulostetut muovihahmot. Hahmot rinnastavat ja asettavat vastakkain käsin muovailun ja koneella tulostetun jäljen. Lopputulos on kuin hahmoista asettelemalla luotu kohtaus - installaatio, jossa taikinahahmot sukeltavat tabletin animaatiota pyörittävään ruutuun muuttuen muovisiksi. Kuten todellisuudessakin, leikki heijastaa todellisia ilmiöitä.

Esa Meltaus | Nimellinen, 2019 Akvarelli, 153 x 52

Nimellinen Olen taiteilija. Olen ujostellut ”titteliä” pitkään: olenko, mitä olen, mitä on... Nyt uskallan sanoa olevani sellainen, taiteilija joka olen, ei mitään muuta. Näen, kuulen, koen, opiskelen taidetta, opetan taidetta, teen sitä. Taide on sana. Niin kuin rakkaus, vapaus, jumala, ihminen... ovat sanoja. Minulle lopullisesti määrittelemättömiä. Isoja, isompia kuin minä. Tällä hetkellä koen taiteen inhimillisen olemassaolon (Erään suuren suomalaisen sanoin: ”Elämä on ihmisen parasta aikaa”) ilmauksena, pulppuamisena vertaisten kanssa. Ihme, mysteeri, isoa, pientä, iloa, surua, politiikkaa, markkinoita… Vesiväri on minun maalini, aineeni. Veden kanssa touhuaminen, ”alkuaineen” yllätyksellisyys, oma luonne, kiehtoo, haastaa. Paperi on valo, joka sävyttyy, suodattuu, peittyy mutta kaikki jää näkyviin. Piirrän, kynä, käsi, silmä ja jokin muukin vetävät viivan, joka kertoo seuraavan. Ehkä. Aineita, materiaaleja, käyttötarkoituksia, muotoja tulee vastaan jatkuvana virtana. Mieli tarttuu johonkin, muistaa, oivaltaakin. Lahjaksi saatua, installaatio installaatiosta, veistoksellista. Puolalainen runoilija Stanislaw Jerzy Lec on sanonut: ”Runoilija kalastaa virrassa joka virtaa hänen lävitseen.” Kauneimpia lauseita mitä tiedän. Jokainen on runoilija. Elo on ihme, sillä mennään mitä on.

Pinja MetsĂ¤koivu | Muurahaisia sukissa, 2019 Akryyli paperille, 40 x 30

Muurahaisia sukissa Monesti meillä on paljon kriteereitä suoritettaviksi, ja usein myös sen arviointi tapahtuu jonkun muun kuin itsemme toimesta. Liian harvoin tulee kysyttyä ”miltä sinusta tuntuu, miten sinä tämän asian koet?” Saatamme ulospäin näyttää kuolleelta lihalta, mutta sisällä menee tunteiden väriloisto, jonka useammin kuin pitäisi, pidämme omana tietonamme. Muurahaisia sukissa -teoksessa pyrin värien ja muotojen kautta ilmaisemaan tunteita. Sitä, miltä itsestä sisällä tuntuu, mutta joka ei välttämättä näy ulospäin. Miltä näyttää hyvä olo, onni? Entä hermoilu? Voiko hiljainen ja hyllyvä kuva huutaa, voiko värikirjo kiljaista?

Jari Mikkola | Moment=Eternity (almost), 2019 Video, 13:15

Moment=Eternity (almost) Nuorena miehenä sain punk-rockista kipinän omaehtoiseen ja ennakkoluulottomaan musiikin ja taiteen tekemiseen. Mielestäni sama kipinä on edelleen läsnä tekemisissäni. DIY, lo-fi estetiikka, marginaalikulttuuri ja kokeellisuus ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Kuollutta lihaa -näyttelyn teos Moment = Eternity (almost) on toteutettu katuvalokuvauksen tyylillä käyttäen valokuvan sijasta hidastettua videokuvaa. Jokaisessa kuvatussa kohtauksessa on keskeisessä roolissa julkisella paikalla esitetty tai kuulunut musiikki. Kuvaa ja musiikkia hidastaen tilanteet ja näkymät saavat täysin uudenlaisen äänimaiseman ja tapahtumat saavat ohikiitävää hetkeä monitulkintaisempia merkityksiä. Kuvan mustavalkoisuus ja hidastus siirtävät katseen huomiopisteet väreistä kontrasteihin ja liikkeestä paljastuu uusia muotoja. Teoksen avainsanoja työstövaiheessa ovat olleet mm. toiseus, outous ja kokeellisuus. Teosta on kuvattu vuosien 2017-2019 välisenä aikana useissa eri paikoissa ympäri maailmaa.

Mari MĂ¤kiranta | Kotini joki I ja II, 2019 Pigmenttivedos, 74 x 51, 30 x 66

Kotini joki Teokseni ovat osa käynnissä olevaa Kotini joki -sarjaa, jota valokuvaan lapsuuden kotini liepeillä, Kemijoen rannoilla. Olen valokuvannut näyttelyssä mukana olevat teokset Vanttauskosken ja suunnitteilla olevan Sierilän voimalaitosalueen välisellä jokialueella. Voimalaitosten veden säätely vaikuttaa ratkaisevasti siihen, milloin kuvissa näkyvillä olevat kivet ja karikot ovat veden pinnan yläpuolella, milloin ne taas painuvat siniseen, mustaan ja vihreään taittuvaan vedenalaiseen. Kuvauspaikkani, voimalaitosten väliin kahlittu joki, ilmentää nykyihmisen ja luonnon välistä suhdetta ja luontokäsityksiin vaikuttavia aineellisia, taloudellisia ja hallintaan perustuvia lähtökohtia. Kuvissani olen kiinnostunut nykyihmisen estetisoivasta ja objektivoivasta luontosuhteesta, mutta myös feminiinisen ja luonnon välisestä yhteydestä. Projektini on innoittanut minut ekofeministisen ajattelun lähteille. Käsittelen teoksissani joen virtaavaa, alati muuttuvaa luonnetta, mutta myös alistamista, luonnon tuhoamista ja muokkaamista. Hallinnan ja alistamisen muodot, kohdistuivatpa ne luontoon tai marginaalisiin ryhmiin, rakentuvat suhteessa toisiinsa, samankaltaisten kaavojen ja

mekanismien sävyttäminä. Hallinnan taustalla on ajatus järjen ylivertaisuudesta aistimellisen ja ruumiillisen tietämisen kustannuksella. Kuvani herkistävät kysymään, mitä tapahtuu, jos luovumme halustamme mitata ja haltuun ottaa jokemme? Voisimmeko kutsua joen virtaamaan olevaisessa – ruumiissamme, hengityksessämme, äärettömässä systeemissä, jonka kaikki partikkelit vaikuttavat toisiinsa? Kääntyisikö jokeen luomamme teknologis-taloudellinen katse kohti kohtaamisen ja vastuun mahdollisuuksia? Sallimmeko joen hoivata meitä, osaammeko me hoivata sitä?

Silja Nikula | Iloiset syöpäläiset, 2015-2018 Puupiirrossarja, kukin osa 31 x 66 x 3

Iloiset syöpäläiset Olen viime aikoina rimpuillut kolmiulotteisten näkymien kuvaamisesta kohti pintamaisia kuvioita. Väripintojen pitää olla tasaisia, mutta ei kuitenkaan liian kuolleita. Yksitoikkoisuutta vastustavat kanssani luontevasti veistettävän puupinnan kovuuden vaihtelut. Monesti ne myös tarjoavat idean koko työlle. Puun syyt ehdottavat suuntaa, ja oksankohdat suorastaan pakottavat sommittelemaan toisin – ne kun ovat liian kovia veistettäviksi. Materiaali asettaa ehtonsa. Puupiirtäminen on monivaiheinen tapahtuma, joten vielä loppusuoralla on keinoja pelastaa esitys yksitoikkoisuuden kynsistä. Levittämällä väriä sopivan kummallisesti tai vedostamalla paperille hiukkasen yllättävästi voi palauttaa työhön rosoista karheutta tai pieniä virheitä. Tekeminen on tasapainoilua eleettömän niukan ja tunnevoimaisen välimaastossa. Kiinnostava työ vihjaa ja antaa katsojan täydentää itsensä. Usein vaikeinta on työn nimeäminen. Sarja Iloiset syöpäläiset sai innoituksensa hyönteisten kehollisesta olemuksesta, mutta ilmaisu erkaantui pian realistisesta muodosta heleään värileikittelyyn.

Ana Nuutinen | Hetki lyรถ, 2019 Installaatio, poron karvaa, muovimukeja, 165 x 70 x 10

Hetki lyö Tulevaisuudentutkijana on kiinnostavaa muotoilun ja taiteen keinoin tarkastella, tunnustella, etsiä ja löytää, pohtia ja jopa provosoida erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Kokeileminen on tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapa, jossa muotoilun ja taiteen alojen työtapoja käyttämällä pyritään tekemään erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia näkyviksi, konkreettisiksi ja vuorovaikutteisiksi tarkempaa tarkastelua ja syvempää keskustelua varten. Skeptisesti voidaan ajatella, että tulevaisuuden ennakointi on turhaa – ajan haaskausta, energian tuhlaamista – sillä jossakin vaiheessa tulevaisuus joka tapauksessa tapahtuu. Ja lopulta sitten katsotaan taaksepäin ja nauretaan sille, joka oli väärässä. Ennakoinnissa voidaan pitää hauskaa tulevaisuuden kanssa. Jos ennakointia tehdään otsa rypyssä, horisontista sulkeutuu monta vaihtoehtoa. Huumori auttaa meitä ymmärtämään maailmaa. Nauru on heikon signaalin paras tunnusmerkki.

Heidi Pietarinen | Siitari, 2019 RuostevĂ¤rjĂ¤ys kankaalle, 160 x 125

Huhus, Siitari ja Syväys Tiedätkö, mitä ovat ruostet, färi ja tukko? Pykeijassa (norjaksi Bugøynes) Pohjois-Norjassa kuulee kveenien kieltä, jonka rytmi helähtää tutusti korvaan. Satamassa ihastuttivat kalastusveneiden kauniisti ruostuneet pohjat, jotka inspiroivat kokeilemaan ruostevärjäystä Ukonkolon taiteilijaresidenssissä Pohjois-Karjalassa kesällä 2019. Ruoste on rautaoksidia, haitaksi kuidulle ja siitä yritetään päästä eroon erilaisin keinoin. Tavoitteeni oli ruosteen kiinnittäminen puuvillakuituun, ei sen poistaminen. Sitruuna ja väkiviinaetikka ovat ruosteen pahimpia vihollisia, mutta värjäyksen onnistumisen kannalta ne olivat tärkeitä apuaineita. Ruoste siirsi ennalta-arvaamattomia ruskean, okran ja oranssin värejä ja kuvioita kankaalle, pureutuen tiukasti kuituun. Tuloksena oli sarja ruostuvia muistoja. Teossarja on osa Designers´ Travels tutkimusta ja taiteellista toimintaa.

Pirjo Puurunen | Displaced I, 2019 Valokuva, pigmenttivedos, 21 x 30

Displaced I Noordhoekin kaunis hiekkaranta Etelä-Afrikassa houkutti kävelemään, vaikka se näyttikin olevan tumman moskan pilkuttama. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että moskan palaset olivat kuolleita merileviä, jotka aallot ja tuuli olivat heittäneet merestä, niiden luonnollisesta elementistä. Levien veistoksellinen muoto ja sattumanvarainen hiekalle sijoittuminen houkuttivat minut pysähtymään. Aloin kuvata niitä kuin merkkejä, joita meri piirtää kohdatessaan maan. Ne näyttivät tekevän näkymättömän vuoropuhelun näkyväksi. Visuaalinen kerronta ja sen monitasoiset mahdollisuudet ovat aina kiinnostaneet minua: Miten yksittäisten kuvien merkitys muuttuu, kun ne liitetään osaksi kokonaisuutta; miten tarinallisuus luodaan. Toinen kiinnostukseni kohde on valaisu - se, miten valolla ja varjolla luodaan kolmiulotteisuuden illuusio kaksiulotteiseen kuvaan, ja se, miten niiden avulla voi ohjata katsomista.

Jari Rinne | 8:1-39, 2019 Ääniteos/installaatio, 3:00

8:1-39 Liha ja henki asettuvat keskinäiseen dialogiin käsitetaiteellisessa ääniteoksessa. Audiotekstuaaliset runomuotoiset varttamiset perustuvat Magna Carta Universitatumin ja Kirje roomalaisille kahdeksannen luvun jaloteksteihin. Teos muodostuu neljästä avoimen ympyrän muodostavasta sanaroikosta ja äänidialogista. Kahdeksan vapaaseen runomittaan kirjoitetut ja puhutut tekstittelevät sivistystä, syntiä, vapautta ja lihaa. Tarkastelussa on taideperustaisen tietämisen mahdollisuudet käsitetaiteellisesti painottuneena metodina. Sosiaalisen konstruktionismin läpitunkeman mielenkiinnon kohteena ovat käsitteet ja niiden merkityksellistämisen mahdollisuudet. Käsiteperustaiset kompilaatiot ovat kooste sosiaalisesti rakennetuista mahdollisista todellisuuksista.  Miten käsitteellistämällä on mahdollisuus tuoda esille ja tehdä olevaksi? Roikkojen koko on 3000 mm x 50 mm. Neljän ripustuksen muodostaman sisäänkäytävän ääniympyrän halkaisija on 2000 mm. Kaksi roikoista on pohjaväriltään mustia ja kaksi valkoisia. Roikkojen yläreunaan kiinnitetyt soundbar -kaiuttimet toistavat äänitilasta kamppailevia lyhyttarinoita. Kankaisiin tulostettujen lauseiden kanssa ääneen lausutut tarinat heijastelevat varttamiseen ja tekstimuotoiseen jäljittelyyn perustuvia mahdollisia maailmoja todellisuuksia luovina orientaatioina sekä käsitteillä kuvaamisen vaikeutta. Kuollut liha mätänee ja ääntelee.

Eija Timonen | Family portrait I, 2019 Valokuvaleiketyรถ, 80 x 120

Family portrait I Claes Andersson runokokoelmassaan Dikter from havets botten (1993) totesi, että ikääntyessä lapsuus, nuoruus ja keski-ikä liukuvat toisistaan ja näkyvät toistensa lävitse. W. G. Sebald vuorostaan ulotti menneisyyden ja nykyisyyden samanaikaisen läsnäolon ja lomittumisen koskettamaan myös eläviä ja kuolleita. Jo muinoin poistuneet henkilöt ilmaantuvat ajoittain mieliimme kutsumatta. Sebald antaa Austerlitz-romaaninsa (2001) päähenkilön ihmetellä niitä lakeja, joita menneisyys palatessaan noudattaa… aikaa ei ehkä ole ”olemassakaan, on vain erilaisia, jonkin korkeamman stereometrian lakeja noudattavia sisäisiä tiloja, joissa elävät ja kuolleet niin halutessaan voivat kulkea edestakaisin”. Olen käsitellyt muistamisen ja unohduksen sekä elämän ja kuoleman dynamiikkaa tämän vuotisissa valokuvissani ja leiketöissäni. Family Portrait I on leiketyö, jossa elämän eliksiirin jähmettynyt muoto, jää, sitoo kuvitteellisen suvun hahmot toisiinsa. Huokoinen leikelty pinta yhdistää leikeltyjä hahmoja toisiinsa sekä erottaa heitä. Family Portrait II on kaksikerroksinen valokuva, jossa alimmaisena on valokuva kuvitteellisesta suvusta. Tämän päällä on läpinäkyvä kalvotuloste ikääntyneestä miehestä ja pienestä tytöstä. Kalvon lävitse jo keskuudestamme poistuneet henkilöt näyttäytyvät fragmentaarisesti katselukulmasta riippuen. Mennyt ja nykyisyys ovat näin samanaikaisesti ja lomittaisesti läsnä. Kuollutta lihaa -näyttelyssä on nähtävänä näistä teoksista Family Portrait I.

TAITEILIJAT

Elisa Alaluusua on lappilainen kuvataiteilija, joka on asunut ja työskennellyt pitkään Lontoossa. Hän on piirtäjätaiteilija ja käyttää työssään sekä paperia että videota. Hän työskentelee kahden kulttuurin rajapinnalla ja piirtää näkymätöntä – ja näkyvää – viivaa Luusuan ja Lontoon välille. Alaluusua on osallistunut kansainväliseen näyttelytoimintaan 1990-luvun alkupuolelta ja hänen töitään on nähty mm. Royal Academy of the Arts’issa, Lontoossa; sekä Yale Centre of British Art’issa (USA). Hänen viimeisin yksityisnäyttelynsä oli Art Space Gallery’ssä Lontoossa 2018. Alaluusua on tehnyt taiteellisen tohtorin tutkimuksen (PhD) luonnoskirjoista University of the Arts Londoniin, 2016.

Tom Kristian Engblom asuu ja työskentelee Rovaniemellä. Hän on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa, Taidekoulu Maassa ja valmistunut Taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmasta vuonna 2005. Hän on toiminut Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan plastisen sommittelun lehtorina vuodesta 1991. Engblom on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä Suomessa ja eri Euroopan maissa. Hän on osallistunut yli kah-

deksaankymmeneen yhteis- ja ryhmänäyttelyyn Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä, Saksassa, Skotlannissa, Itävallassa ja Virossa. Engblomin teoksia on lukuisissa kokoelmissa koti- ja ulkomailla, mm. Valtion taideteoskokoelmassa, Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmassa ja Aineen taidemuseossa. Engblom on Suomen kuvanveistäjäliiton ja Lapin taiteilijaseuran jäsen. Engblom on toiminut useiden näyttelyiden kuraattorina, uusimpana Lapin keskussairaalan laajennusosan taidekoordinaattorina vuodesta 2019.

Michael Marnin Jacobs (TaM) on Kolumbiassa vuonna 1958 syntynyt amerikkalainen valokuvaaja, joka on asunut Suomessa vuodesta 1990 ja toiminut valokuvauksen opettajana Lapin yliopistossa taiteiden tiedekunnassa vuodesta 1992. Hän on opiskellut valokuvasta, valokuvajournalismia, visuaalista antropologiaa sekä kuvataiteita. Kuvataiteen alaan liittyvässä väitöstutkimuksessaan Jacobs lähestyy kysymystä poissaolevan läsnäolosta taiteellisen työskentelynsä kautta.

Milla Johansson (TkL, TaM) työskentelee Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan teollisen muotoilun yliopisto-opettajana. Johansson ohjaa monialaisesti opiskelijoita, jotka osallistuvat huonekalu- ja sisustussuunnittelun kansainvälisiin tapahtumiin Suomessa, Milanossa ja New Yorkissa. Hän on erityisesti kiinnostunut suomalaisen muotoilun tunnustetuista ja tulevaisuuden klassikoista. Hänen erikoisalaansa on käyttäjäkeskeinen muotoilu tuotesuunnittelun näkökulmasta. Hänen tutkimuksensa suuntautuu arktiseen muotoiluun ja kulttuurisidonnaisiin muotoilukohteisiin.

Ritva Jääskeläinen (TaM) on tekstiilitaiteilija ja työskentelee sisustus- ja tekstiilimuotoilun yliopisto-opettajana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Hän valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2015 Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta sisustus-ja tekstiilimuotoilun suuntautumisvaihtoehdosta. Jääskeläistä kiinnostavat taiteellinen ilmaisu tekstiilitaiteen keinoin ja käytettyjen materiaalien tuominen taiteelliseen kontekstiin ja käyttötarkoitukseen. Jääskeläiselle tekstiilitaiteessa kiehtovaa ovat materiaalin tuntu ja pintojen moninaisuus.

Hänen teostensa lähtökohtina toimivat usein vanhat valokuvat, joiden hetkellistä tunnelmaa Jääskeläinen pyrkii vangitsemaan teoksiinsa. Vanhat, käytetyt tekstiilit kertovat tarinaa menneestä ajasta ja saavat teoksissa uuden muodon. Jääskeläinen on osallistunut yksityis- ja yhteisnäyttelyihin sekä ulkomailla että kotimaassa. Hän on jäsenenä Ornamo ry:ssä ja TEXO ry:ssä.

Tomi Knuutila (TaT) on rovaniemeläinen mediataiteilija sekä yliopistonlehtori Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Hän on toiminut uuden median ja mediataiteen parissa jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan, tutkien sen monia muotoja ja rajapintoja muihin aloihin, kuten vuorovaikutussuunnitteluun, teolliseen muotoiluun, arkkitehtuuriin, pelisuunnitteluun ja jopa luonnontieteisiin. Hän on aktiivinen lappilainen toimija erilaisissa taiteen ja kulttuurin poikkitaiteellisissa ilmentymissä. Tällä hetkellä hän työstää teoksia liittyen mm. tekoälyyn ja robotiikkaan, taskulampuilla tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja koettaa saada 100 videotaideteoksen projektinsa valmiiksi. Hänen väitöskirjansa Qualities of Simplicity in Interactive Art tarkastettiin Lapin yliopistossa vuonna 2018.

Anniina Koivurova on kuvataidekasvatuksen yliopistonlehtori. Hän opettaa ja tutkii. Viime vuosina hän on perehtynyt jälleenrakennusajan lasten piirustuksiin, vesivärimaalauksiin ja paperileiketöihin mm. historiallisesta, poliittisesta, koulutushistoriallisesta, ajallisesta ja paikallisesta näkökulmasta. Kuvat kertovat lasten elämismaailmasta, aikakauden eetoksesta ja heihin vaikuttaneesta kuvastosta. Koivurova kysyy myös, mikä on se katse ja ne metodiset valinnat, joita hän tutkijana tekee aistivana, kokevana, muistavana kuvien tulkitsijana. Koivurova on mukana Hyvinkään Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkistojen kehittämistyössä (lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkiminen -hanke). Hän tekee taidemuseoja näyttelypedagogista yhteistyötä Rovaniemen taidemuseon kanssa ja hän kuuluu Northern Art Network (NAN) -verkostoon. Aktiivisuus Kuvataideopettajat KUVIS ry:ssä ja Lapin kuvataideopettajat KUVATA ry:ssä tukee myös hänen taiteellista toimintaansa.

lisella painotuksella teolliseksi muotoilijaksi. Korpela on työskennellyt niin 3d-animaation kuin keskiraskaan teollisuuden parissa. Käsillä tekeminen, piirtäminen ja maalaaminen ovat kulkeneet hänen harrastuksenaan mukana läpi vuosien.

Kalle Lampela on työskennellyt vapaana taiteilijana vuodesta 2000. Lampelan teosten teemat ovat liittyneet väljästi poliittiseen historiaan, poliittisiin ja uskonnollisiin aatteisiin ja utopioihin. Taiteen tekeminen on hänelle käsitteellistä ja tutkivaa. Lampela valmistui taiteen tohtoriksi marraskuussa 2012 Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta. Väitöskirjassaan hän käsitteli kuvataiteilijoiden asennoitumista taiteen hyödyntämiseen yhteiskunnassa ja taiteen yhteiskuntakriittisiä mahdollisuuksia. Tätä nykyä Lampelan pääasiallinen menetelmä on piirtäminen. Lampelan teoksia on mm. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmissa Rovaniemen taidemuseossa. Hän on Lapin taiteilijaseuran jäsen.

Anssi Korpela (TaM) toimii teollisen muotoilun lehtorina Lapin yliopistossa. Hän valmistui Lapin yliopistosta vahvasti käsi- ja taideteol-

Leila Lipiäinen on Rovaniemellä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja. Hänen teoksiaan on ollut nähtävillä näyttelyissä vuodesta 1988 niin kotimaassa kuin ulkomailla Virossa, Latviassa, Venäjällä, Norjassa, Ruotsissa, Unkarissa, Ranskassa ja Portugalissa. Vuosina 1988-1997 hän opetti taide- ja kulttuurikasvatusta Sodankylässä useissa keskiasteen oppilaitoksissa ennen kuin muutti Rovaniemelle. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa hän on työskennellyt vuodesta 1997, vuodesta 2015 näyttelytoiminnan yliopisto-opettajana. Hän on Lapin taiteilijaseuran, MUU ry:n ja Suomen Taidegraafikkojen jäsen. Leila Lipiäisen teoksia on Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmassa Rovaniemen taidemuseossa, Rovaniemen kaupungin kokoelmassa sekä Sodankylän kunnassa.

Maria Huhmarniemi, TaT (syntynyt 1977 Rovaniemellä) työskentelee kuvataidekasvatuksen yliopistonlehtorina sekä kuvataiteilijana käsitellen pohjoiseen liittyviä kysymyksiä ja ympäristöasioita. Hänen teoksensa ovat tilasidonnaisia installaatioita näyttelytiloissa ja luonnonympäristössä. Huhmarniemi on kiinnostunut ekoaktivistisesta nykytaiteesta ja taideperustaisesta ympäristökasvatuksesta: siitä miten taiteella voi vaikuttaa ympäristö- ja luontosuhteeseen. Huhmarniemi on Lapin taiteilijaseuran puheenjohtaja, MUU ry:n, Suomen biotaiteen seuran ja Pro Soveltavan taiteen tila ry:n jäsen. Huhmarniemi asuu osa-aikaisesti Rovaniemellä ja Muodoslompolossa Pajalan kunnassa Pohjois-Ruotsissa.

Elina Härkönen (TaM, KM) työskentelee kuvataidekasvatuksen lehtorina Lapin yliopistossa. Hänen taiteellinen työskentelynsä keskittyy perinnekäsitöiden ja nykytaiteen rajapinnoille. Härkönen on kiinnostunut käsityötekemisen sosiaalisista ilmiöistä ja on vetänyt neulepiirejä mm. taidemuseossa ja taidetapahtumissa. Langan kasvivärjäys on hänelle yksi tapa tutkia kulttuuriperintöä ja lappilaista luontoa.

Annamari Manninen on kuvataideopettaja (TaM) ja kuvataiteilija, joka toimii mediakasvatukseen erikoistuneena yliopisto-opettajana kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa. Manninen on osallistunut ryhmänäyttelyihin 2001 alkaen ja pitänyt muutamia yksityisnäyttelyitä. Taiteen tekijänä hän kokee olevansa ennen kaikkea piirtäjä, jolle ajatusten ja kokemusten kuvallinen ilmaisu on aina ollut osa itseä. Kuvat syntyvät hetkistä, ajatuksista, oivalluksista ja muokkautuvat tekoprosessissa lopulliseen muotoonsa. Taidegrafiikka on ollut luonteva jatke perinteisille piirtimille, jossa mukaan tulee hidas prosessi, monet työvaiheet, sattuma sekä yllätykset. Taidegrafiikan lisäksi Manninen on tehnyt installaatioita, valokuvia ja akvarelleja.

Työ mediakasvatuksen parissa on viime vuosina vienyt hänet sisällöllisesti käsittelemään median ja ihmisen suhteita ja teknisesti kokeilemaan digitaalisen ja liikkuvan kuvan mahdollisuuksia omassa ilmaisussaan.

Esa Meltaus on rovaniemeläinen kuvataiteilija, joka syntyi Vikajärvellä 1961. Hän opiskeli Savonlinnan taidelukiossa ja Turun piirustuskoulussa 1979-84. Vuodesta 1996 hän on opettanut taidetta Lapin yliopistossa. Meltauksen ominta aluetta taiteellisessa ilmaisussa ovat suurikokoiset akvarellein toteutetut maisemat, joissa pääosassa ovat valo ja väri. Meltaus on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmä ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hän on tunnettu myös installaatioistaan, joissa hän yhdistelee löydettyjä ja kierrätettyjä materiaaleja. Meltaus on Lapin taiteilijaseuran jäsen.

Pinja Metsäkoivu on monipuolinen muotoilija ja taiteilija, joka on erikoistunut kuvituksen ja taiteen käyttöön tilassa. Hän on aktiivinen graafinen suunnittelija ja sisustusarkkitehti, jonka

työt osuvat usein muotoilun ja taiteen välimaastoon. Kuvat ovat hersyviä ja värikylläisiä. Pinja Metsäkoivu toimii yliopisto-opettajana graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa Lapin yliopistossa. Hän on kotoisin Rovaniemeltä ja asuu nykyisin perheineen Ranskan Alpeilla. Luonto ja perhe; arki, ovat usein inspiraationa teoksille.

Jari Mikkola (TaM) on Rovaniemellä vuonna 1968 syntynyt taiteilija. Hän toimii Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa multimedian yliopisto-opettajana. Taiteen parissa hän on olen teinivuosista lähtien pääasiassa musiikin saralla. Erinäisten kokoonpanojen kanssa hän on julkaissut yli 10 levyllistä musiikkia ja tehnyt useita esiintymiskiertueita Suomen lisäksi ympäri Eurooppaa. Musiikin lisäksi Mikkola on mm. valokuvannut, tehnyt videoita, multimediaa ja graafista suunnittelua. Hän on pitänyt joitakin yksityisnäyttelyitä Suomessa ja Keski-Euroopassa, ollut mukana useissa yhteisnäyttelyissä sekä osallistunut videoteoksillaan festivaaleille ympäri maailmaa.

Mari Mäkiranta on taiteen tohtori ja visuaalisen kulttuurin tutkimuksen dosentti, jonka taiteellinen työskentely on keskittynyt yhteisöllisesti tuotettuun valokuva- ja videotaiteeseen. Mäkiranta on kiinnostunut marginaalisten ryhmien toimijuuden mahdollisuuksista, sukupuolen esittämisen tavoista ja affektiivisista taidemuodoista. Näyttelyssä esillä olevat valokuvataiteelliset omakuvat liittyvät Mäkirannan tekeillä olevaan valokuvaajan ammattitutkintoon.

Silja Nikula (TaT) toimii graafisen suunnittelun professorina Lapin yliopistossa, tärkeimpinä opetustehtävinä gradujen ohjaaminen sekä alan tutkimusmenetelmiin ja tieteelliseen kirjoittamiseen opastaminen. Nikula innostaa opiskelijoitaan tuomaan viestinnän tutkimukseen omaa visuaalisen suunnittelijan näkökulmaa. Tutkijana hän on kiinnostunut mielikuvan ja materiaalisen kuvan rajapinnasta, kokemuksellisuuden kuvallistamisesta sekä visuaalisen kerronnan keinoista. Vapaa kuvien tekeminen tarjoaa vastapainoa tiukasti tavoitteelliselle viestinnän suunnittelulle. Omissa teoksissaan Nikula lähtee liikkeelle tyhjältä laatalta eikä ennusta tarkkaa lopputulosta. Puulaatan karheus ja rosoisuus

saavat viedä mukanaan ja tuottaa välähdyksenomaisia näkymiä. Häntä viehättää ilmaisu, joka on vihjauksenomaista ja jättää katsojalle aukkoja täydennettäväksi. Syntyy riehastelua heleillä väreillä ja kaksiulotteisilla kuvioilla, joita veistettävän laatan puinen pinta on elävöittänyt.

Ana Nuutinen on muoti- ja vaatetusalan professori Lapin yliopistossa. Hänen taiteellisessa työskentelyssään näkyy ajan ja ympäristön ilmiöiden havainnointi ja niiden muokkaaminen kuvioiksi, siirtäminen pinnoiksi ja rytmittäminen kuviosarjoiksi. Pyrkimyksenä on samaan aikaan sekä pelkistää että rikastaa, sekä kiteyttää selkeän näköiseen pintaan enemmän kuin mitä katsoja ensinäkemältä oivaltaa.

Heidi Pietarinen (TaT) toimii tekstiilialan professorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Hänen erityisalanaan ovat jacquard-kudotut tekstiilit sekä tekstiilien muodostavat tekstuurit ja struktuurit. Hän on toiminut aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa ja yhteisöissä ja ollut rakentamassa vuoropuhelua kulttuurien ja taiteilijoiden välillä. Yhteistyön tuloksena on syntynyt

useita näyttelyitä ja työpajoja, joissa yhteisesti tuotetut tekstiilit ilmentävät samalla kulttuurien välistä vuoropuhelua. Pietarisen tämänhetkiset tutkimusartikkelit sekä kansainväliset työpajat sivuavat taiteilijoiden ja kulttuurien vuoropuhelua. Työpajoissa on käytetty erityisesti tarinallistamisen ja muotoilun menetelmiä.

Pirjo Puurunen (TaM) on opiskellut valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa, Helsingissä. Sieltä valmistuttuaan hän toimi pitkään vapaana valokuvaajana ja sen myötä erilaisissa tehtävissä kuvajournalismista arkkitehtuurija muotokuvaukseen. Ajan mittaan Puurusen työskentely alkoi painottua opetustyöhön. Hän on opettanut valokuvausta Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa yliopisto-opettajana pari vuosikymmentä sekä Ammattiopisto Lappiassa valokuvaajan ammattitutkinnon näytön arvioijana kymmenkunta vuotta. Opetustoimen lisäksi Puurunen on jälleen viime vuosina paneutunut tekemään omia taideprojektejaan ja hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä.

Jari Rinteen tausta on musiikissa ja kasvatuksessa. Äänitaiteellisissa töissään hän lähestyy todellisuuden eri ilmiötä taideperustaisen tietämisen mahdollisuuksien näkökulmasta. Useat hänen töistään ovat viimevuosina olleet käsitetaiteellisesti painottuneita ääni-installaatioita. Tietämisen ja merkityksellistämisen tapojen pohtiminen ja haastaminen ovat hänen taiteellisen kiinnostuksensa keskiössä.

Eija Timonen (TaT, FL) toimii mediatieteen professorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa sekä dosenttina Aalto-yliopiston Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella. Hän on usean vuoden ajan kuvannut valon heijastuksia jään halkeamissa niin talvisin järven jäällä kuin kesäisin jäästudiossaan. Valokuvien lisäksi Timonen on rakentanut kuvista videoita ja valokuvakollaaseja. Hänen teoksiaan on esitelty useissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä. Aikaisemmin hän on kirjoittanut myös lastenkirjoja, piirrostarinoita ja pienoisnäytelmiä television lastenohjelmiin sekä suunnitellut multimediaa. Viime vuosina hän on tehnyt yhteistyötä tekstiilitaiteilijoiden kanssa ja hänen kuviaan on nähty niin painokankaina, designvaatteiden kuoseissa kuin kuvakudoksissa.

ISBN

978-952-337-184-2