Page 1

PIETARSAAREN SUOMENKIELINEN TYÖVÄENOPISTO

KURSSIOHJELMA 2021-2022


Kansikuva:

Tervetuloa toisenlainen tulevaisuus! Hyvä opiston opiskelija, Koronapandemia sai meidät ajattelemaan ja toimimaan rajoitukset mielessä. Tulevaisuus on kuitenkin mahdollisuuksia täynnä. Toimintamme kuuluu vapaaseen sivistykseen ja uskomme vahvasti, että voimme luoda uskoa toisenlaisesta tulevaisuudesta, jossa muutos on mahdollista. Monen aika kuluu arkisiin kiireisiin mutta ehkä voisimme nipistää aikaa myös aktiiviseen joutilaisuuteen, osallistumiseen ja ihmisten kohtaamiseen. Mikäli lähiopetus jouduttaisiin jälleen keskeyttämään, on opistolla valmius siirtää osa kursseista etäopetukseksi tai yksilöohjaukseksi. Opiskelijoita kannustetaan jatkossa asioimaan puhelimitse ja sähköpostitse sekä ilmoittautumaan sähköisesti kursseille. Opistomme tulee tarjoamaan myös mukavan kattauksen verkkokursseja. Verkkokurssit löytyvät helposti niin oppaasta, sähköisestä ilmoittautumisalustalta https://www.opistopalvelut.fi/pietarsaari/ kuin myös uudelta valtakunnallisesta kaikkia opistoja koskevasta palvelusta https://kurssit. kansalaisopistot.fi/fi/.

ILO OPPIA OPISTOSSA

Kevään kädentaitojen virtuaalinäyttely oli menestys! Esittelimme Instagramissa opiskelijoiden itse ottamia kuvia kursseilla tehdyistä hienoista töistä. Haluamme vielä kertaalleen esitellä korona-ajan aikaansaannoksia. Tämän oppaan kuvat ovat väläyksiä virtuaalinäyttelystä.

Ilmoittautuminen ja peruuttaminen.. 4 Kalenteri........................................... 7 Verkkokurssit.................................... 8 Kielet................................................ 12 Kulttuuri, historia ja kirjallisuus........ 14 Musiikki............................................ 14 Kuvataide ja muotoilu....................... 16 Kädentaidot...................................... 18 Terveys ja hyvinvointi........................ 22 Liikunta............................................ 22 Puutarha ja kotitalous ....................... 26 Muu opetus, kasvatus ja koulutus...... 27

Toivotan täten kaikki uudet ja vanhat opiskelijamme toisenlaiseen tulevaisuuteen kehittymään, nauttimaan ja harrastamaan. Päivi Rosnell, rehtori

SISÄLLYSLUETTELO


PIETARSAAREN SUOMENKIELINEN TYÖVÄENOPISTO

Opistotalo · Runeberginkatu 1 · www.pietarsaari.fi/tyovaenopisto

Asiakaspalvelu, Strengberg

ILMOITTAUTUMINEN JA PERUUTTAMINEN

ASIAKASPALVELU

Ilmoittautuminen kursseille alkaa keskiviikkona 18.8. klo 8.00. Voit halutessasi ilmoittautua syksyllä myös kevätlukukauden kursseille! Ilmoittaudu • Internetissä https: //www.opistopalvelut.fi/pietarsaari • Puhelimella 044 785 1256. • Henkilökohtainen ilmoittautuminen toimistossa torstaista lähtien klo 8.00-16.00.

• Opisto voi tarvittaessa perua kurssin viimeistään kolme (3) arkipäivää ennen kurssin alkua. Kursseja koskevista muutoksista ilmoitamme tekstiviestillä/ puhelimella. Muistathan antaa puhelinnumerosi ilmoittautumisen yhteydessä. • Peruuntumisesta ilmoitamme – alkamisesta emme! Huomioi, että et voi vastata työväenopistolta saatuun tekstiviestiin.

HENKILÖKUNTA Rehtori Päivi Rosnell puh. 044 785 1249 Kurssisihteeri Carina Wikman puh. 044 785 1256 Sähköposti: etunimi.sukunimi@pietarsaari.fi / etunimi.sukunimi@jeppis.fi Tekstiilityönopettaja Anne Hepomäki puh. 044 785 1332 Sähköposti: etunimi.sukunimi@pietarsaari.fi

• Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisen yhteydessä sitoudut maksamaan kurssimaksun. • Lasku kurssista lähetetään postitse tai verkkopankkiin. • Mikäli et osallistukaan kurssille, sinun on peruttava ilmoittautumisesi opiston toimistoon viimeistään 7 päivää ennen kurssin alkamista. • Peruuttamatta jättämisestä peritään koko kurssi- maksu, vaikka et olisikaan osallistunut tunneille. • Opiskelijalla on kahden (2) opintokerran omavastuuaika. Mikäli opettaja on estynyt opettamaan, niin kolmannelle kerralle järjestämme sijaisen tai kurssia mahdollisesti siirretään eteenpäin.

JOHTOKUNTA 2021–2025 Opistoa koskevista asioista päättää johtokunta, johon kaupunginvaltuusto valitsee viisi jäsentä. Rehtori toimii johtokunnan sihteerinä.

Tulethan tuoksutta! w w w.p ieta 4 4

Osoite: Koulukatu 25–27 A, 2 krs., 68600 Pietarsaari Toimiston aukioloajat: ma-to 9.00–12.00 ja pe 9.00–15.00 ja 13.00-16.00 Puhelimet: 044 785 1249 (rehtori) / 044 785 1256 (kurssisihteeri) Sähköposti: tyovaenopisto@pietarsaari.fi

rsaari.fi/t

yovaenopisto

nop i i/tyovae w w w.pietarsaari.f

OPISTON KESKEISET TOIMIPAIKAT 2019–2020 Työväenopisto Asiakaspalvelu/toimisto Strengberg

Runeberginkatu 1 Koulukatu 25-27A, II krs Koulukatu 25-27 A

MAKSUT JA ETUSETELIT Kurssi-ilmoittautuminen on sitova, eikä kurssimaksuja palauteta. Kurssihinnan lisäksi saattaa olla materiaalikustannuksia. Kulttuurisetelit käyvät esimerkiksi kielten ja kädentaitojen kursseille, liikuntasetelit ainoastaan liikunnan kursseille. Maksuna käyvät seuraavat setelit: • Tyky-kuntoseteli+ ja Tyky-Online • Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja mobiili • Ticket Duo – kortti ja mobiili • ePassi Huom! Opettajat eivät vastaanota etu- ja opintoseteleitä, vaan ne tulee toimittaa henkilökohtaisesti toimistoon tai toimiston postilaatikkoon viimeistään 3 viikon kuluttua kurssin alkamisesta. Mikäli lasku on jo lähtenyt, et voi enää käyttää etuutta ko. kurssiin. Henkilökohtaisia etuseteleitä ei voi käyttää toisen ihmisen tai perheenjäsenen hyväksi.

sto 5 5


ELÄKELÄISTEN & SENIOREIDEN (63+) OPINTOSETELI Opetushallituksen myöntämä opistoseteliavustuspäätös on myöhässä. Mikäli opisto saa lukuvuodeksi 20212022 seteliavustusta, se kohdennetaan eläkeläisille ja senioreille ja heikon pohjakoulutuksen omaaville henkilöille. Opintosetelin saa siinä tapauksessa ottamalla yhteyttä toimistoon. Huom! Opintoseteleitä on jaossa rajallinen määrä. Opintosetelin arvo on 10€, 1 opintoseteli/opiskelija.

TYÖTTÖMIEN OPINTOSETELI Työtön pietarsaarelainen tai luotolainen voi opiskella työväenopistossa kahdella kurssilla syyslukukaudella 2021 ja kahdella kurssilla kevätlukukaudella 2022 kurssimaksutta. Kuittaa alennus todistuksella työnhaun voimassaolosta henkilökohtaisesti opiston toimistossa kolmen viikon kuluessa kurssin alkamisesta, viikonloppu- ja lyhytkursseilla välittömästi kurssin jälkeen.

TIEDOTTAMINEN JA OPINTONEUVONTA Tietoa kursseista, kirjoista ja käytänteistä saat asiakaspalvelusta, puh. 044 785 1256. Opistolta neuvontaa: kädentaidot 044 785 1332. Sähköposti: etunimi.sukunimi@pietarsaari.fi tai tyovaenopisto@pietarsaari.fi. Luennoista ja uusista kursseista yms. tiedotamme mm. Facebook-sivuillamme. Työväenopiston kurssitarjonta on internetissä osoitteessa www.opistopalvelut.fi/ pietarsaari/ sekä opiston kotisivuilla www.pietarsaari.fi/ tyovaenopisto.

OPISKELUTODISTUS Opiskelijalle, joka on säännöllisesti osallistunut ¾ kurssitunneille, voidaan pyynnöstä antaa opiskelutodistus. Todistuksen saat toimistosta. Hinta on 5 €.

MYYNTIPALVELU Järjestämme myös yksityistunteja. Meiltä voitte vuokrata kokoushuoneen tai luokkatiloja – edulliseen hintaan! Ota yhteyttä toimistoon, niin suunnittelemme tarpeisiisi sopivan koulutuksen.

SUUNNITTELE OMA KURSSI Etkö löytänyt toivomaasi kurssia? Ehkä tiedät sopivan opettajankin unelmakurssillesi? Houkuttele kuusi kaveria mukaan, niin saat itse osallistua ilmaiseksi! Vähimmäisosallistujamäärä on seitsemän. Ota yhteyttä toimistoon.

KURSSILAHJAKORTTI Hanki lahjaksi uusi taito tai harrastus! Työväenopiston kurssilahjakortti on voimassa kaksi lukuvuotta, ja voit laittaa sille minkä tahansa summan.

KIELET Kieltenopetuksen tavoitteet Opiskelija hankkii itse kurssilla käytettävän oppikirjan. Opisto pyrkii tarjoamaan mahdollisuuden kielitaidon kehittämiseen askel askeleelta. Lisätietoa taitotasokuvauksista www.oph.fi/kielitutkinnot.

YLEISET KIELITUTKINNOT Lisätietoja yleisistä kielitutkinnoista ja taitotasokuvauksista http://ykitesti.solki.jyu.fi/. Tutkintopaikka: Kokkolan ammattiopisto, Närvilänkatu 8, 67100 Kokkola www.kpedu.fi

OHJEET POIKKEUSOLOISSA Mikäli lähiopetus joudutaan uudelleen keskeyttämään, on opistolla valmius siirtää osa kursseista etäopetukseksi. Opisto laskuttaa siinä tapauksessa alkavat kurssit vasta kurssien päättymisen jälkeen. Mikäli opetus keskeytyy, maksat toteutuneiden tuntien mukaan. Kurssimaksu laskutetaan kuitenkin kokonaisuudessaan, jos kurssi voidaan siirtää etä- tai yksilöopetukseen. Opiskelijoita kannustetaan jatkossa asioimaan puhelimitse ja sähköpostitse sekä ilmoittautumaan sähköisesti kursseille.

KURSANMÄLAN OCH ANNULLERING Du kan anmäla dig både till höstens och vårens kurser på följande sätt: 1. via internet https://www.opistopalvelut.fi/pietarsaari/ 2. via telefon 044 785 1256 3. på vårt kansli Skolgatan 25-27A, II vån, må-to kl 9.00–12.00 ja 13.00-16.00 Anmälan är bindande. När du anmäler dig till kursen accepterar du att betala kursavgiften. Fakturan skickas per post. Eventuell annullering skall göras till kansliet senast 7 dagar innan kursen inleds. I annat fall måste du betala hela kursavgiften även om du inte går på kursen.

ENROLLMENT AND CANCELLATION

Viikko 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48

Maanantai 30.08 06.09 13.09 20.09 27.09 04.10 11.10 18.10 25.10 01.11 08.11 15.11 22.11 29.11

Tiistai 31.08 07.09 14.09 21.09 28.09 05.10 12.10 19.10 26.10 02.11 09.11 16.11 23.11 30.11

Keskiviikko 01.09 08.09 15.09 22.09 29.09 06.10 13.10 20.10 27.10 03.11 10.11 17.11 24.11 01.12

Torstai 02.09 09.09 16.09 23.09 30.09 07.10 14.10 21.10 28.10 04.11 11.11 18.11 25.11 02.12

ietarsaa

ri.fi/tyovaen

opisto

Perjantai 03.09 10.09 17.09 24.09 01.10 08.10 15.10 22.10 29.10 05.11 12.11 19.11 26.11 03.12

Lauantai Sunnuntai 04.09 05.09 11.09 12.09 18.09 19.09 25.09 26.09 02.10 03.10 09.10 10.10 16.10 17.10 Syysloma 23.10 24.10 30.10 31.10 07.11 Pyhäinp. 06.11 14.11 13.11 20.11 21.11 27.11 28.11 04.12 05.12

KEVÄTLUKUKAUSI 2022 Viikko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17

Maanantai 03.01 10.01 17.01 24.01 31.01 07.02 14.02 21.02 28.02 07.03 14.03 21.03 28.03 04.04 11.04 18.04 25.04

Tiistai 04.01 11.01 18.01 25.01 01.02 08.02 15.02 22.02 01.03 08.03 15.03 22.03 29.03 05.04 12.04 19.04 26.04

Keskiviikko 05.01 12.01 19.01 26.01 02.02 09.02 16.02 23.02 02.03 09.03 16.03 23.03 30.03 06.04 13.04 20.04 27.04

Torstai 06.01 13.01 20.01 27.01 03.02 10.02 17.02 24.02 03.03 10.03 17.03 24.03 31.03 07.04 14.04 21.04 28.04

Perjantai 07.01 14.01 21.01 28.01 04.02 11.02 18.02 25.02 04.03 11.03 18.03 25.03 01.04 08.04 15.04 22.04 29.04

Lauantai Sunnuntai 08.01 09.01 Loppiainen 15.01 16.01 22.01 23.01 29.01 30.01 05.02 06.02 12.02 13.02 19.02 20.02 26.02 27.02 Talviloma 05.03 06.03 12.03 13.03 19.03 20.03 26.03 27.03 02.04 03.04 09.04 10.04 Pääsiäinen 16.04 17.04 23.04 24.04 Vappu 30.04 01.05

*Kiirastorstaina 14.4. ei pidetä iltatunteja

You can enroll on both autumn and spring courses 1. on the Internet https://www.opistopalvelut.fi/pietarsaari/ 2. by phone tel. 044 785 1256 3. at our Työväenopisto office Koulukatu 25-27A, II krs, Mon-Thu 9.00–12.00 and 13.00-16.00 Enrollment is binding. Upon enrolling you agree to pay the course fee. The bill will be sent to you by post. Any course cancellation should be made at our Työväenopisto office no later than 7 days before the start of the course. Otherwise you must pay the total course fee although you have not attended the course.

w w w.p 6 6

SYYSLUKUKAUSI 2021

Tägää meidät #pietarsaarentyovaenopisto

nop i i/tyovae w w w.pietarsaari.f

sto 7 7


FINNISH FOR BEGINNERS ONLINE SUOMEN ALKEET VERKOSSA A 120101/ B 120102 To 18.00–19.30 Anneli Niemistö 16.9.–25.11.2021, 20 t /13.1.–24.3.2022, 20t Kurssimaksu 25,00 € / 25,00€

Digitaitojen verkkokurssit MOBIILILAITE TUTUKSI VERKKOKURSSI 340109

TIETOKONE TUTUKSI VERKKOKURSSI 340110

Strengberg Ma 14.00–15.30 Eija Hevosmaa, 6.9.–4.10.2021, 10 t Kurssimaksu 19,00 €

Strengberg Ma 16.00–17.30 Eija Hevosmaa 6.9.–4.10.2021, 10 t Kurssimaksu 19,00 €

Opetellaan mobiililaitteen perusteet ihan alkeista. Opettajalla on käytössä Android-laite, mutta osaa kertoa samat asiat myös Applen laitteista. Katsotaan tietoturvaa, perussähköpostin lähettämistä ja hyödyllisiä ohjelmia ja mitä kännykällä tai tabletilla voi ylipäänsä tehdä. Kokoontumiskertoja on viisi. Voit opiskella paikan päällä ryhmässä luokkahuoneessa tai etänä kotona. mobiil

Mikä on tietokone? Mikä on sen tietoturva ja miten siitä huolehditaan? Mitä kaikkea tietokoneella voi tehdä? Käydään läpi ihan perusasioita koneen käytöstä ja saat kysyä kaikkea mitä olet halunnut tietää tietokoneesta. Voit opiskella paikan päällä ryhmässä luokkahuoneessa tai etänä kotona.

Finnish online course for beginners. Let´s start learning Finnish from scratch - with a focus on words and phrases needed in everyday life and basic grammar. Teaching languages Finnish and English. You will get weekly material that you can go through at your own pace. The online material comprises videos, text book audios and exercises to train listening comprehension, writing skills and speech. You will also get online support and answers to your questions throughout the course. Text book: Suomen mestari 1 (new edition 2020). Suomen alkeistason kurssi verkossa. Aloitetaan suomen kielen opiskelu ihan alusta - tutustumme arkielämän sanastoon ja opimme kielen perusrakenteita. Opetuskielinä suomi ja englanti. Saat viikottain uuden materaalin, jota voit käydä läpi silloin kun itsellesi sopii. Verkkomateriaali koostuu nauhoitetuista videoista, äänitteistä, kuullun ymmärtämis-, kirjoitus- ja puheharjoituksista. Verkossa opiskelet osana ryhmää. Saat myös tukea oppimiseen! Voit kysyä kysymyksiä koko kurssin ajan. Kurssikirjana uudistettu Suomen mestari 1 (2020).

TYÖELÄMÄN RUOTSIA VERKOSSA 120204 Ke 19.00–20.30 Anna Kaisa Puhakka 23.3.–27.4.2022, 12 t Kurssimaksu 22,00 €

Kielten verkkokurssit

Työelämän sanastoa ja tilanteita, mm. itsestä kertominen, puhelimessa, sähköpostiviestintä, asiakaspalvelutilanteita, kohteliaisuusilmauksia, mielipiteen ilmaiseminen, viestin vastaanottaminen. Kurssi toteutetaan Teams-ohjelmalla. Opiskelija tarvitsee internet-yhteyden ja sähköpostiosoitteen, johon opettaja lähettää kurssimateriaalin ja osallistumislinkin tunnille. Opiskelijan ei tarvitse asentaa Teamsia koneelleen eikä aiempaa kokemusta etäopiskelusta vaadita sillä opettaja opastaa Teamsin käytössä. Opettajan kokoama kurssimateriaali.

Ma 18.00–19.30 Kristian Hannikainen 6.9.–22.11.2021, 22 t / 10.1.–4.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 €/ 28,00 €

AKTIVOI ENGLANTISI VERKOSSA A 120301 / B 120302

MATKAILUPORTUGALIA VERKOSSA A 120810 / B 120811

Oppitunneilla tehdään puheharjoituksia ja opittua kerrataan koko ajan. Ääntämistä harjoitellaan säännöllisesti “Kuuntele ja Opi Portugalia” kurssin ääntämisharjoituksien kautta. Kuuntelemalla ja toistamalla harjaannut ymmärtämään ja puhumaan portugalia. Opit arkipäivän tilanteissa hyödyllistä sanastoa: tervehdyksiä, esittelyjä ja keskeisiä matkailuun liittyviä ilmaisuja. Lisäksi tutustut kielen perusrakenteisiin. Taitotaso: A0-A1 mutta kurssi sopii myös niille, jotka ovat opiskelleet jo vuoden tai pari, ja haluavat keskittyä ääntämiseen ja parantamaan puhetta. Oppikirja Opi portugalia 1.

VIRON VERKKOKURSSI ”RUTTU REISILE” A 120900 / B 120901

matkalla. Opimme arkielämän kannalta tärkeätä sanastoa, fraaseja ja peruskielioppia. Tehdään harjoituksia. Kurssilla tutustumme myös Viroon, sen tapoihin ja kulttuuriin. Opitaan mm. kielioppia ja tehdään siihen liittyviä harjoituksia. Kurssi sopii aloittelijoille sekä opiskelijoille, jotka haluavat vahvistaa ja kertaa perusteita. Taso 0 - A1-A2. Varusteet: Älypuhelin tai tietokone.

To 19.30–21.00 Anneli Niemistö 16.9.–25.11.2021, 20 t / 13.1.–24.3.2022, 20 t Kurssimaksu 25,00 € / 25,00 €

Verkkokurssi sopii englannin perusteita joskus oppineille, jotka haluavat kerrata ja vahvistaa omaa kielitaitoa. Kurssikirjan ja verkkomateriaalin avulla perehdymme arkielämän tilanteisiin sekä matkailusanastoon. Käymme läpi myös peruskielioppia. Viikoittain avautuu uusi opintoviikko ja opiskelijat voivat omaan tahtiin käydä läpi materiaalia ja tehtäviä. Opiskelet osana ryhmää. Kurssikirjana Everyday English. Taitotaso A1.

SAKSAN ALKEET VERKOSSA A 120401 / B JATKO 12402 Anneli Niemistö 16.9.–25.11.2021, 20 t / 13.1.-24.3.2022, 20 t Kurssimaksu 25,00 € / 25,00 €

Saksan verkkokurssi sopii sekä vasta-alkajille että kertaajille. Käsittelemme kurssikirjan ja verkkomateriaalin avulla arkielämän puhetilanteita ja matkailuun liittyvä sanastoa sekä peruskielioppia. Saat viikoittain uuden materiaalin, jota voit käydä läpi silloin kun itsellesi sopii. Opiskelet osana ryhmää. Kouluttaja puhuu saksaa äidinkielenään ja on asunut Saksassa 20 vuotta. Kurssilla saat ensikäden tietoa myös saksalaisesta kulttuurista. Kurssikirjana Freut mich 1. Taitotaso A1 ja riittävät verkkotyöskentelytaidot.

RANSKAN ALKEIDEN JATKO VERKOSSA A 120502 / B 120503 Anneli Niemistö 16.9.–25.11.2021, 20 t / 13.1.–24.3.2022, 20 t Kurssimaksu 25,00 € / 25,00 €

Jatketaan ranskan kielen opiskelua kurssikirjan ja verkkomateriaalin avulla. Pääpaino on arkielämän ja matkailun sanastossa. Perehdymme myös ääntämiseen ja peruskielioppiin. Viikoittain avautuu uusi opintoviikko, ja opiskelijat voivat omaan tahtiin käydä läpi materiaalia ja tehtäviä. Taitotaso n. 1 vuoden ranskan kielen opinnot esim.kansalaisopistossa. Kurssikirjana C’est parfait! 1, klp 5 ja eteenpäin.

MATKAILUESPANJAA VERKOSSA A 120701 / B 120702 Ti 19.30–20.30 Virve Tuominen-Suarez 7.9.–23.11.2021, 33 t / 11.1.–5.4.2022, 36 t Kurssimaksu 38,00 € / 41,00 €

Haluatko saada matkoistasi enemmän irti? Haluatko selvitä pienistä arkisista asioista paikallisella kielellä? Vai haluatko ihan vain oppia uutta tai torjua dementiaa kenties? Jos vastasit yhteenkään kysymykseen kyllä, niin liitypä linjoille! Et tarvitse mitään aikaisempaa kokemusta, aloitetaan aivan alkeista. Kurssikirja: De Viaje / Paula Kultanen Ribas, Jose Ruiz Rubio. Taitotaso A1. Kevään jatkokurssilla jatketaan kirjaa.

ITALIAN ALKEET, ITSEOPISKELUKURSSI 120803 Ke 18.00–19.00 Antti Tapaninaho 8.9.–10.11.2021, 12 t Kurssimaksu 22,00 €

Verkkokurssilla opettelemme arkipäivän kielenkäyttöä ja italian peruskielioppia. Mukana matkailutietoutta ja italialaista elämäntapaa. Kurssilla opitaan matkailijaa hyödyttävää sanastoa ja fraaseja. Kurssi toteutetaan täysin verkossa ja opiskelu tapahtuu opiskelijan omaan tahtiin, ei lähiopetusta. Kurssi sisältää opettajalle palautettavia oppimistehtäviä. Kurssialustana Pedanet (tai moodle). Rohkeasti mukaan! Taitotaso A1. Kirja: Si parte 1

Pe 18.00–20.30 Ilona Treiman 17.9.–26.11.2021, 30 t / 14.1.–25.3.2022, 30 t Kurssimaksu 33,00 € /33,00€

Tervetuloa viron verkkomatkalle! Haluaisitko oppia ja kehittää kielitaitoasi, mutta tunneilla käyminen ei aina onnistu? Verkkokurssi tarjoaa opetusta ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskele vaivattomasti, omassa tahdissa. Kurssi antaa vankan perustiedon kielestä ja keskeisen sanaston. Käsitellään tilanteita, joita matkailija kohtaa Virossa liikkuessaan. Sukulaiskielemme on täynnä pulmasanoja. Älä siis kompastu 8 8

9 9


Kädentaitojen verkkokurssit VILLASUKAT VIRTUAALISESTI -VERKKOKURSSI 114308

FLODERI-TYKKIMYSSYNPITSIN RAKENNE JA NYPLÄÄMINEN -VERKKOKURSSI 114317

Ti 18.00–19.30 Mikaela Smedinga 19.10.–7.12.2021, 8 t Kurssimaksu 22,00 €

Ke 18.00–20.15 Mervi Annala-Väisänen 9.3.–6.4.2022, 15 t Kurssimaksu 25,00 €

Opi neulomaan villasukat! Neljän kurssi-illan aikana ohjelmassa: 19.10. Perusteet ja varsi; langat ja puikot sekä kuinka yhdistellä näitä. Mietitään eri vaihtoehtoja pintaneuleisiin. Luodaan silmukat vartta varten. 2.11. Kantapää; käydään eri vaihtoehtoja läpi ja todetaan, ettei se kantapää olekaan niin vaikea! 16.11. Terä; kantapään jälkeen muotoillaan sukka, jotta voidaan neuloa sukan terä. 7.12. Varpaat; eri tapoja päättää sukka. Opetus toteutetaan Zoom-ohjelmalla. Lisätietoa kurssista: opistopalvelut.fi/pietarsaari.

Floderi on toinen tykkimyssyihin käytettävistä nyplätyistä ns. yleistykkipitseistä. Se koostuu kolmesta erillisestä pitsistä (kapea kiinnityspitsi, leveä välipitsi ja kapea reunapitsi) jotka kiinnitetään yhteen pellavakaitaleen kanssa ns. tykkipitsiksi. Kurssilaiset hankkivat omatoimisesti Floderi-pitsin mynsterit ja niihin kuuluvat ohjeet/tekniikkapiirrokset. Kurssin aikana nyplätään harjoituspätkät pitseistä. Kurssi toteutetaan live-suoratoistona. Lisätietoa kurssista: opistopalvelut. fi/pietarsaari.

KOUKKUAMINEN ELI TUNISIALAINEN VIRKKAUS -VERKKOKURSSI 114309 Ke 18.00–20.15 Mervi Annala-Väisänen 20.4.–11.5.2022, 12 t Kurssimaksu 25,00 €

JANE AUSTEN -LUKUPIIRI VERKOSSA A 123001 / B 123002

Ma 10.00–11.30 Sara Krokvik 4.10.-1.11.2021, 4 t / 10.1.- 4.4.2022, 8 t Kurssimaksu 13,00 € / 19,00 €

Pidätkö lukemisesta? Haluatko keskustella ryhmässä? Haluatko oppia uutta Jane Austenista ja yhteiskunnasta, johon tapahtumat sijoittuvat? Tule mukaan lukupiiriin! Luemme neljä Austenin romaania suomeksi ja keskustelemme lukemastamme. Syksyllä käsittelemme teokset ”Ylpeys ja Ennakkoluulo” ja ”Emma”. Keväällä käsittelemme teokset ”Neito vanhassa linnassa” ja ”Viisasteleva sydän”. Keskitymme muutamaan lukuun kerrallaan ja poimimme keskeisiä ja kiinnostavia asioita tekstistä. Osallistujat hankkivat itse käsiteltävän materiaalin. Opettajalla on filosofian maisterin tutkinto aineesta englannin kieli ja kirjallisuus. Lisäksi hän on lukenut Austenia teini-ikäisestä alkaen. Kurssi järjestetään Zoomin kautta verkossa. Kurssi jatkuu keväällä 4 krt. Sovitaan opettajan kanssa ajankohdat.

FLASH FICTION VERKOSSA 12306

Ke 18.00–19.30 Milla Vaarnavuori 13.10.–31.12.2021 ja 1.1.–13.4.2022, 12 t Kurssimaksu 22,00 €

Oletko kuullut käsitteistä flash fiction, minuuttinovelli tai raapale? Haluaisitko kirjoittaa fiktiota, mutta sinulla ei koskaan tunnu olevan aikaa pidemmälle proosalle? Nyt tarjolla on oppia, tsemppiä ja vertaispalautetta erittäin lyhyen proosan kirjoittamiseen ja hiomiseen. Kurssi on ns. matalan kynnyksen kirjoittajakurssi, eli aiempaa kokemusta luovasta kirjoittamisesta et tarvitse. Kuukausittaisten etäkokoontumisten lisäksi kurssi sisältää viikottaista itsenäistä opiskelua, jonka aikataulu joustaa oman aikataulusi mukaan. Itsenäisen opiskelun viikkotuntimäärä on noin kaksi oppituntia. Kurssi sopii sekä aikuisille että nuorille noin 15-vuotiaista alkaen. Pelkkä kiinnostus luovaan kirjoittamiseen riittää, kurssilla käydään läpi kaikki fiktion tuottamisen osa-alueet ja työkalut helppojen harjoitusten avulla.

Koukkuaminen on mielenkiintoinen neuletekniikka virkkaamisen ja neulomisen välimaastosta. Kurssilla opetellaan koukkuamisen perusteet yksi- ja kaksipäisillä koukkuamiskoukuilla. Koukkuamisen materiaalina voi käyttää neulelankoja. Kurssin aikana tehdään pieniä mallipaloja sekä 1-2 pientä koukuttua tuotetta. Tavoitteena on, että kurssin päätyttyä kurssilainen pystyy tulkitsemaan kirjojen ja lehtien ohjeita. Kurssi toteutetaan verkkokurssina, johon voi osallistua, vaikka ei pääsisi seuraamaan suoratoistoja. Lisätietoa kurssista: opistopalvelut.fi/pietarsaari.

Liikunnan verkkokurssit

PITSINNYPLÄYKSEN ALKEET TEHOOPETUKSENA -VERKKOKURSSI 114316

To 13.00–14.00 Reija Laitinen/Studiobilance/Tampere 9.9.–25.11.2021, 15 t / 13.1.–7.4.2022, 16 t Kurssimaksu 26,00 € / 31,00 €

Ke 18.00–20.15 Mervi Annala-Väisänen 19.1.–23.2.2022, 18 t Kurssimaksu 28,00 €

Pitsinnypläyksen alkeet -kurssilla opetellaan intensiivisesti nypläyksen peruslyönnit, käydään läpi torchon-pitsin peruselementtejä (pohjat, plätit, hämähäkit ym.) sekä väli- ja reunapitsien reunarakenteita. Kurssi käy myös kertauskurssiksi. Kurssin aikana nyplätään pieniä harjoituksia. Kurssi toteutetaan live-suoratoistona. Lisätietoa kurssista: opistopalvelut. fi/pietarsaari.

SEURAA MEITÄ INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA!

KAHVAKUULA VERKKOKURSSI A 800517 / B 800518

FRIMODIGLAI -TYKKIMYSSYNPITSIN RAKENNE JA NYPLÄÄMINEN -VERKKOKURSSI 114318 Ke 18.00–20.15 Mervi Annala-Väisänen 3.11.–1.12.2021, 15 t Kurssimaksu 25,00 €

Frimodiglai on toinen tykkimyssyihin käytettävistä nyplätyistä ns. yleistykkipitseistä ja nypläysteknisesti vaativampi näistä kahdesta. Se koostuu kahdesta erillisestä pitsistä: kapeasta kiinnityspitsistä ja leveästä Frimodiglai-pitsistä, jotka kiinnitetään yhteen pellavakaitaleen kanssa ns. tykkipitsiksi. Kurssilaiset hankkivat omatoimisesti Frimodiglai-pitsin mynsterit ja niihin kuuluvat ohjeet/tekniikkapiirrokset. Kurssin aikana nyplätään harjoituksia pitsien yksityiskohdista. Kurssi toteutetaan live-suoratoistona. Lisätietoa kurssista: opistopalvelut.fi/pietarsaari.

w w w.p 10 10

Kirjallisuuden verkkokurssit

ietarsaa

ri.fi/tyovae

nopisto

Eikö salilla hikoilu kiinnosta, mutta lihaskuntosi kaipaa kohennusta? Kahvakuulaharjoittelu pitää niskakivut poissa ja antaa uutta tehoa muiden lajien harjoitteluun parantamalla lihasten yhteistyötä. Tehokasta ja monipuolista! Tuntiin sisältyy loppuvenyttely. Tarvitset riittävän painava kahvakuula (naiset 6-8 kg, miehet 6-12 kg) tai kaksi eri painoista kuulaa, vesipullo ja jumppa-alusta, sekä rannesuojat. Kysy lisätietoja ohjaajalta. Sopii kaikenikäisille, sekä naisille että miehille. Harjoittelusta on helppo tehdä tehokkuudeltaan juuri sinulle sopivaa! Livelähetyksestä jää tallenne myöhempää katselukertaa varten.

PILATES ALKEET VERKOSSA 800537 Ma 18.00–19.00 Mari Koski 6.9.–11.10.2021, 8 t Kurssimaksu 20,00 €

Tutustumme kehonhallintamenetelmään nimeltä pilates. Kurssilla opit perusasioita, kuten pilates-hengityksen ja miten yhdistää hengitys ja liike. Lisäksi opit tunnistamaan ja löytämään mikä on napatuki, lapatuki ja keskivartalokorsetti. Huomaat harjoituksen vaikutukset kehossasi mm. siten, että ryhti oikenee, opit käyttämään kehosi syviä lihaksia ja selkäsi saa huoltoa. Tämä tunti sopii kaikille, et tarvitse aiempaa kokemusta lajista. Saat viikoittain tallenteen, joka on katsottavissa milloin vain.

SENIORIPILATES VERKOSSA 800538 Ma 18.00–19.00 Mari Koski 6.9.–8.11.2021, 12 t Kurssimaksu 26,00 €

Tällä kurssilla teemme lempeää ja kehoa huoltavaa pilates-harjoitusta omaa kehoa kuunnellen. Lisäksi vahvistamme keskivartalokorsettia, joka ylläpitää hyvää ryhtiä ja edistää tasapainoa Avoin taso eli ryhmä soveltuu niin vasta-alkajille kuin pilatesta jo aiemmin harrastaneille. Saat viikoittaisen tallenteen, jota voit katsoa omaan tahtiin. Tallenne käytössä aina 7 päivää.

JOOGA JA RENTOUTUS OPI HELLITTÄMÄÄN - JOHDATUS MINDFULNESSIIN -VERKKOKURSSI 800601 Ma 18.00–19.15 Merja Julkunen 6.–27.9.2021, 7 t Kurssimaksu 20,00 €

Mindfulness eli tietoinen läsnäolo on hyväksyvää ympäristön, oman mielen ja kehon havainnointia. Hyväksynnän kautta opit hellittämistä, uutta suhtautumistapaa mielesi tulkintoihin sekä tapoja kehittää hyvinvointiasi ja vuorovaikutustasi. Kurssilla saat hyvät lähtökohdat omaehtoiseen mindfulnessin harjoittamiseen. Jokaisella kerralla pääset tutustumaan erilaisiin meditaatioharjoitteisiin ja hyvinvoinnin psykologian teemoihin. Lisäksi saat vinkkejä mindfulnessin harjoittamiseen arjessa nk. epämuodollisissa harjoituksissa. Saat myös kotiharjoitusohjeet, joiden kanssa voit edetä omaa tahtiasi.

11 11


KEPPIJUMPPAA JA VENYTTELYÄ VERKOSSA A 800532 / B 800533 La 11.10–12.10 Kalle Viikilä, 4.9.–27.11.2021, 15 t / 8.1.–2.4.2022, 16 t Kurssimaksu 26,00 € / 31,00 €

Verkko-ohjauksen kautta toteutettu ja ohjattu keppijumppa ja venyttely on rauhallista ja kevyttä kehoa verryttävää liikettä, joka sopii aktiiviliikkujille kehoa huoltavana kurssina ja liikuntaa aloittaville matalan kynnyksen jumppana. Kaikille soveltuva liikuntaryhmä. Tarvikkeet: keppi tai harjanvarsi.

NISKA-HARTIAJUMPPA -VENYTTELY VERKKOKURSSI A 800540 / B 800541 La 10.00–11.00 Kalle Viikilä, 4.9.–27.11.2021, 15 t / 8.1.–2.4.2022, 16 t Kurssimaksu 26,00 € / 31,00 €

Verkko-ohjauksen kautta toteutettu ja ohjattu niska-hartiajumppa on kaikille sopivaa, kehoa huoltavaa kuntoilua, joka sopii niin liikuntaa aloittaville kuin aktiiviliikkujillekin. Jumpan avulla voi ennaltaehkäistä lihaskireyksien muodostumista sekä helpottaa jo jumiutuneita lihaksia. Tunti sisältää myös venyttelyä sekä liikkuvuusharjoitteita. Tunnille on hyvä varata keppi tai harjanvarsi, jumppakuminauha, käsipainot tai esim. vesipullot, fasciapallo tai vastaava halkaisijaltaan 5-7 cm:n pallo sekä jumppa-alusta.

ITSEMYÖTÄTUNTOA JA LÄSNÄOLOA YINJOOGAN AVULLA VERKKOKURSSI 800602 Verkkokurssi Ti 19.10–20.40 Mari Koski 7.9.–26.10.2021, 14 t Kurssimaksu 26,00 €

Tervetuloa itsemyötätunnon äärelle lempeän Yinjoogan keinoin. Itsemyötätuntoiset ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä omaan elämäänsä ja kokevat vähemmän masennusta. Itsemyötätuntoa voi harjoitella monin eri tavoin. Tule mukaan joogakurssille, jossa sukellat omaan mieleesi lempeästi kehon kautta. Harjoitus sopii kaikille, vaikka olisit joogan vasta-alkaja. Kurssi kestää yhteensä 8 viikkoa ja saat aina tiistaiaamupäivisin linkin, joka avautuu harjoitukseen YouTubessa. Jokaisella harjoituksella on oma teemansa ja harjoitus kestää kerrallaan 90 min. Harjoituksia tulee kurssin aikana yhteensä 7 kpl. Kaikki tallenteet ovat käytössäsi kurssin loppuun asti, eli voit tehdä harjoituksia silloin ja niin usein kuin itsellesi sopii.

ÄITIYSPILATES VERKOSSA A 800528 / B 800529 To 13.00–13.45 Reija Laitinen/Studiobilance/Tampere 9.9.–25.11.2021, 11 t / 13.1.–7.4.2022, 12 t Kurssimaksu 26,00 € / 26,00 €

Äitiyspilates sopii raskaana oleville sekä synnyttäneille äideille. Opimme aktivoimaan kehon syviä keskivartalon lihaksia oikein ja edesautamme vatsalihasten erkauman palautumista. Osa liikkeistä on suunniteltu myös niin, että ne voi tehdä yhdessä vauvan kanssa. Pilates on kehonhallintatekniikka, joka parantaa ryhtiä, syventää hengitystä ja lisää kehotietoisuutta. Livelähetyksestä jää tallenne myöhempää katselukertaa varten.

Kielet ENGLANTI

ENGLISH CONVERSATION A 120313 / B 120314 Työväenopisto Ke 19.30–21.00 Alasdair Pollock 22.9.–8.12.2021, 20 t / 12.1.–6.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Welcome to a 90-minutes of relaxed discussions on a variety of topics. The pace is leisurely at the end of the day. Bring along a pen, paper and good humour! See you there! Taitotaso A2-B1.

ESPAÑOL AVANZADO A 120707 / B 120708

VENÄJÄN KIELEN ALKEISKURSSI A 120602 / B 120603

Etelänummi To 19.30–21.00 Virve Tuominen-Suarez, 9.9.–25.11.2021, 22 t / 13.1.– 7.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Työväenopisto To 18.00–19.30 Elena Brander 9.9.–25.11.2021, 22 t / 13.1.–7.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Vasta-alkajille tarkoitettu venäjän alkeiskurssi, jossa samalla tutustutaan venäläiseen kulttuuriin ja tapoihin. Kurssilla edetään rauhalliseen tahtiin. Oppikirja: Kafe Piter 1.

El curso de español avanzado esta planificado para los que ya tienen un buen nivel de castellano y quieren perfeccionar su conocimiento sobre la lengua. En el curso conversamos mucho y repasaremos todos los tiempos de los verbos. El libro: Que tal 2. alkaen. Taitotaso B2.

ITALIA

ESPANJA ESPAÑOL 2 A 120703 / 2 B 120704

ITALIAA MATKAILIJOILLE A 120801 / JATKO B 120802

Etelänummi Ma 19.00–20.30 Virve Tuominen-Suarez 6.9.–22.11.2021, 22 t / 10.1.– 4.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Työväenopisto Pe 18.00–19.30 Diana Pinna Petrova 10.9.–26.11.2021, 22 t / 14.1.–8.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Bienvenidos al español 2! Tämä kurssi sopii sinulle, joka olet jo hieman opiskellut espanjaa, ja haluat syventää taitojasi. Kurssilla kartutamme sanavarastoa entisestään ja harjoittelemme keskustelemaan jokapäiväisistä asioista, hauskanpitoa unohtamatta. Etäopiskelu myös mahdollista Google Meetin välityksellä. Kurssikirjat: Fantastico 2, kpl 3=>. Taitotaso A2. Keväällä jatketaan, mihin syksyllä jäätiin.

ESPAÑOL 4 A 120705 / 4 B 120706 Etelänummi To 17.45–19.15 Virve Tuominen-Suarez 9.9.–25.11.2021, 22 t / 13.1.– 14.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Bienvenidos al español 4! Tämä kurssi sopii sinulle, joka olet jo opiskellut kieltä useamman kurssin verran ja osaat jo jonkun verran keskustellakin espanjaksi. Kurssilla syvennämme keskustelutaitoja ja harjoittelemme verbien eri aikamuotoja, hauskanpitoa unohtamatta. Etäopiskelu mahdollista Google Meetin välityksellä. Kurssikirjat: Fantastico 4, kpl 4=> . Taitotaso B1. Keväällä jatketaan, mihin syksyllä jäätiin.

Ciao! Hai sempre voluto imparare l’italiano ma per un impegno o l’altro non hai mai avuto tempo? Questo è il momento giusto! Il corso sviluppa le seguenti abilità: parlato, ascolto, lettura e scrittura. / Oletko aina halunnut oppia italiaa, mutta jostain syystä sinulla ei ole koskaan ollut aikaa? Nyt on oikea hetki! Kurssilla opetellaan niin puhumista, kuuntelua, lukemista kuin kirjoittamistakin. Taitotaso A1. Kurssille voi osallistua myös etänä.

ITALIAN PERUSKURSSI A 120806 / JATKO B 120807 Työväenopisto Ma 19.30–21.00 Alec Pollock 20.9.–13.12.2021, 22 t / 10.1.–4.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Ciao! Tervetuloa aloittelijan kurssille kauniilla, romanttisella, dramaattisella italian kielellä – rennossa tahdissa – nollasta! Kuten suomi, italiaa on melko helppo ääntää ja lausua. Kurssikirja ilmoitetaan kurssin alussa. Työskentelemme usein pareittain saadaksemme itseluottamusta. Tule ja koe tämä upea kieli! Benvenuti! Olette tervetulleita!

CATCHING UP A 120315 / B 120316 Työväenopisto Pe 10.00–11.30 Alasdair Pollock 24.9.–10.12.2021, 22 t / 14.1.–8.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Welcome to 90 minutes of English learning at a gentle pace on Friday mornings. We will look at different topics and work often in pairs. Bring along to our first session the course book CATCHING UP, a pen, paper and good humour! See you soon! Catching Up on englannin kurssi kaikille, jotka haluavat kehittää suullista kielitaitoaan ja saada lisää itsevarmuutta kielen käyttäjinä. Se soveltuu opiskelijoille, joille englannin perusrakenteet ja -sanasto ovat jo tuttuja, mutta joiden keskustelutaidot kaipaavat vielä hiomista. Kurssi sisältää runsaasti mukaansatempaavia, hauskoja ja käytännönläheisiä keskustelutehtäviä aktivoiden näin suullista kielitaitoa tehokkaasti. Aihepiireihin kuuluvat koti ja perhe, harrastukset, ruoka ja terveys, media ja yhteiskunta, työelämä, ympäristö sekä matkailu. Lisäksi harjoitellaan englannin ääntämistä sekä kuuntelua. Kurssikirja: Catching Up English for Conversation Classes. Taitotaso B1.

w w w.p 12 12

VENÄJÄ

ietarsaa

ri.fi/tyovaen

opisto

13 13


Kulttuuri, historia ja kirjallisuus KARHUSAARI - TARINAKAHVILA 130103

ELOKUVAKERHO

Kaupunginmuseo To 15.00–17.15 Carola Sundqvist 9.9.2021, 3 t Maksuton

Keskiviikkoisin klo 18:00 BioRex Pietarsaari

Tervetuloa kertomaan muistoja ja tarinoita Karhusaaresta. Olisi kivaa kuulla vielä lisää alueen taloista, kaupoista, ihmisistä ja tapahtumista. Museonjohtaja Carola Sundqvist kertoo myös missä vaiheessa Karhusaari-tutkimusta ollaan. Jos sinulla on vanhoja valokuvia voit mielellään ottaa ne mukaan. Vapaa pääsy!

Tervetuloa katsomaan laadukkaita kulttuurielokuvia! BioRex-teattereissa esitetään aina kuun viimeisenä keskiviikkona klo 18 Kuukauden Timantti. Timanteiksi valitaan elokuvia, jotka eivät välttämättä muuten tulisi pienen paikkakunnan ohjelmistoon. Kerhopassia ei enää tarvitse olla mukana elokuviin mennessä, vaan edullinen hinta 8,5 € on sama kaikille. Ilmoittautumalla Työväenopiston kautta kertoon saat säännöllisesti tietoja elokuvista ja näytösajoista sähköpostiisi. Tarkemmat tiedot elokuvista löytyvät myös BioRexin kotisivuilta http://biorex.fi/pietarsaari.

MUSAPAJA 4-5 -VUOTIAILLE A 100701 / B 100702

OPISTON LAULURYHMÄ RYTMIS A 100203 / B 100204

Strengberg Ke 16.30–17.15 Hannu Annala 15.9.–24.11.2021, 10 t / 19.1.–30.3.2022, 10 t Kurssimaksu 19,00 € / 19,00 €

Etelänummi Ke 18.00–20.30 Anni Teerikangas 8.9.–24.11.2021, 33 t / 12.1.–6.4.2022, 36 t Kurssimaksu 38,00 € / 41,00 €

Eläimiä ja värejä soiton opiskelussa! Soitonopettaja Hannu Annala on kehittänyt aivan uusia tapoja opettaa musiikkia helpolla ja hauskalla tavalla. Hänen kehittämät menetelmät ja materiaali sopivat erityisesti lapsille. Annalan kehittämiä menetelmiä ovat eläinkuvanuotit ja värisoinnut. Toivottavaa olisi, että lapsella olisi oma pikku soitin (pieni keyboard, kellopeli, pikku kannel tai pikku kitara/ukulele). Opettaja ohjeistaa 1. kerralla vanhempia soittimen hankintaan.

MUSAPAJA 6-7 -VUOTIAILLE A 100703 / B 100704 Strengberg Ke 17.30–18.15 Hannu Annala 15.9.–24.11.2021, 10 t / 19.1.–30.3.2022, 10 t Kurssimaksu 19,00 € / 19,00 €

Eläimiä ja värejä soiton opiskelussa! Soitonopettaja Hannu Annala on kehittänyt aivan uusia tapoja opettaa musiikkia helpolla ja hauskalla tavalla. Hänen kehittämät menetelmät ja materiaali sopivat erityisesti lapsille. Annalan kehittämiä menetelmiä ovat eläinkuvanuotit ja värisoinnut. Toivottavaa olisi, että lapsella olisi oma pikku soitin (pieni keyboard, kellopeli, pikku kannel tai pikku kitara/ukulele). Opettaja ohjeistaa 1. kerralla vanhempia soittimen hankintaan.

KUOROT JA YHTEISLAULU OPISTON MIESKUORO LAULU-JAAKOT A 100201 / B 100202

Musiikki LAULUN YKSILÖOPETUS

PELIMANNIPIIRI A 100108 / B 100109

LAULUTUNTEJA A 100501/ B 100502

Etelänummen koulu To 18.30–20.00 Heikki Nikula 9.9.–25.11.2021, 22 t / 13.1.–7.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Strengberg To 17.00–21.00 / Ti 16.30–19.30 Anni Teerikangas 9.9.–25.11.2021, 14 t / 13.1.–7.4.2022, 15 t Kurssimaksu 107,00 €/117,00 €

Jokainen voi oppia laulamaan! Rytmimusiikin yksityislaulutunteja (30 min/kerta). Tunnit suunnitellaan yhdessä opiskelijan kanssa. Opettaja Anni Teerikangas on valtuutettu CVT -opettaja (kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka). Ensimmäisellä kerralla tuntien jako klo 17.

Itälän koulu Ma 18.00–20.30 Johannes Ahlvik 6.9.–22.11.2021, 33 t / 10.1.–4.4.2022, 36 t Kurssimaksu 38,00 € / 41,00 €

Soitamme kansanmusiikkia yhdessä ilman kielirajoja. Erityisosa-alueena on Pohjanmaan kieliraja-alueen yhteisestä perinteestä kumpuava häämusiikki. Soittimina viulu, harmonikka ja basso, sekä muut akustiset soittimet. Esiinnymme omana ryhmänä (Pietarsaaren Spelmanslag) Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Uudet jäsenet ovat tervetulleita ryhmään!

INSTRUMENTTIEN RYHMÄOPETUS

ORKESTERIT JA YHTYEET HARMONIKKAPIIRI A 100301 / B 100302 FOLK IS HAPPENING A 100103 / B 100104 Etelänummi Ti 18.30–20.00 Heikki Nikula 7.9.–23.11.2021, 22 t / 11.1.–5.4.2022, 24 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Kurssi on tarkoitettu Folkista kiinnostuneille nuorille ja nuorekkaille aikuisille. Kaikki akustiset soittimet sallitaan. Biisien myötä palaamme 60-luvun folk-rock-tunnelmaan! Erityisosa-alueena on Brittein saarten folk-balladit ja amerikkalainen folkromantiikka. Esiinnymme vuosittain mm. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. 14 14

Etelänummen musiikkiluokka Ti 15.15–16.45 Mia Willnäs 7.9.–23.11.2021, 22 t / 11.1.–29.3.2022, 22 t Kurssimaksu 28,00 € / 28,00 €

Tervetuloa soittamaan harmonikkaa ryhmässä! Opetellaan soittotekniikkaa ja musiikillista ilmaisua. Ohjelmisto on vaihtelevaa ja oppilaiden toivomukset otetaan huomioon.

Tervetuloa laulamaan Pietarsaaren suomenkieliseen mieskuoroon! Mieskuoro on taipuisa instrumentti, jonka yhtenä palasena toimit sinä itse. Laulaminen kuorossa lisää tutkitusti elinikää ja antaa energiaa ja virtaa arkeen. Lähde siis mukaan laulamaan sekä perinteistä että uudempaa mieskuoromusiikkia!

Laulamme nuorekasta rytmimusiikkia ja suomi-poppia sekä suomi-rockia eri vuosikymmeniltä iloisessa ja mukaansatempaavassa porukassa. Uudet laulajat lämpimästi tervetuloa mukaan!

YHTEISLAULUILLAT A 1002120 / B 1002121 Etelänummi Ke 18.00–19.30 Johannes Ahlvik 1.9.–24.11.2021, 8 t / 12.1.–6.4.2022, 8 t

Tervetuloa mukaan laulamaan kitaran säestyksellä tuttuja lauluja! Jokainen on tervetullut laulamaan ja kohentamaan hyvinvointiaan yhteislaulun merkeissä! Kokoontumiskerrat syksyllä: 1.9., 8.9., 3.11. ja 24.11. Kokoontumiskerrat keväällä: 12.1., 2.2., 2.3. ja 6.4. Tapahtuma on maksuton.

KARAOKEPIIRI A 100603 / B 100604 Strengberg Ke 18.30–21.00 Teijo Mitronen 8.9.–24.11.2021, 44 t / 12.1.–6.4.2022, 48 t Kurssimaksu 50,00 € / 50,00 €

Tule laulamaan! Kurssi kaikenikäisille ja -taitoisille karaokelaulamisesta kiinnostuneille. Laitevuokra ja lisenssimaksut sisältyvät kurssihintaan.

INSTRUMENTTIEN YKSILÖOPETUS TIISTAIN PIANOKURSSI A 100401 / B 100402 Työväenopisto Ti 13.30–15.30 Zsolt Zsolnay 7.9.–23.11.2021, 7 t 11.1.–5.4.2022, 8 t Kurssimaksu 51,00 € / 58,00 €

Tervetuloa kaikki oppimaan soittamaan pianoa! Sekä aloitteleville että jo pidempään soittaneille. Opetus tiistaisin, iltapäivisin, 30 min/oppilas. Opetus kestää koko lukuvuoden. Varaa aika toimistolta. Lisätietoja opettajalta p. 050 575 2049.

KITARANSOITTOA A 100410 / B 100411 Etelänummi Ke 16.15–20.30 Konsta Kivelä 8.9.–24.11.2021, 7 t / 12.1.–6.4.2022, 8 t Kurssimaksu 52,00 € / 58,00 €

Tule mukaan kitarakurssille! Mukaan voi tulla kaiken ikäiset aloittelijat sekä jo pidemmälle ehtineet innokkaat kitaransoiton opiskelijat. Kurssilla opetellaan kitaransoittoa monipuolisesti kunkin oppilaan tavoitteiden, tason ja osaamisen kehittymisen mukaan. Opiskelija voi oppia kurssilla mm. nuotinlukua, sointuja, kappaleita ja improvisointia. 30 min/ oppilas. Ensimmäisellä kerralla jaetaan opetusajat.

HYVÄN SOITTOTEKNIIKAN ALKEET A 100412 / B 100413 Työväenopisto Ma 17.00–22.00 Diana Pinna Petrova 6.9.–22.11.2021, 11 t / 10.1.–4.4.2022, 12 t Kurssimaksu 107,00 € / 117,00 €

Tule opiskelemaan pianonsoittoa. Opi luonnollinen soittoasento, hyvän soinnin muodostamisen sekä kokonaisvaltaisen rentouden löytäminen. Mitä on hienomotoriikka? Etäopetus on mahdollista. Varaa maanantain soittoaika toimistolta 0447851256. 15 15


Kuvataide ja muotoilu KUVATAIDEKURSSI A 140100 / B 140101

Työväenopisto La 10.00–13.30 Leonid Lopatin 11.9.–27.11.2021, 40 t / 22.1.–2.4.2022, 40 t Kurssimaksu 44,00 € / 44,00 €

Kurssilla käydään läpi kuvataiteen eri perustekniikat: akvarelli-, pastelli- ja öljymaalaus. Kiinnostuksen mukaan myös akryylimaalauksen tekniikat. Huom! Ei kurssia 6.11.

MAALAUS- JA PIIRUSTUSKURSSI A 140102 / B 140103

SISUSTUSTAULU AKRYYLIVÄREILLÄ, VIIKONLOPPUKURSSI 140104 Työväenopisto La 10.00–15.30, Su 9.00–14.00 Marika Koskimäki 26.–27.3.2022, 14 t Kurssimaksu 25,00 €

Akryylimaalauksen minipajassa opit akryylimaalauksen perusteet sekä maalaamaan canvastaulun. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta maalaamisesta. Kurssi sisältää kepeän teoriaosuuden ja harjoitustehtäviä, kuten värien sekoittamista, maalaustekniikoita, sommittelua yms. Pidät itseäsi taiteellisena tai et, tämän kurssin jälkeen inspiraatiosi on korkealla ja osaat erilaisia tekniikoita myös uusien taulujen tekemiseen. Kurssilla on myynnissä kaikki tarvikkeet; maalit, sudit sekä eri kokoiset maalauspohjat. Ellet entuudestaan omista tarvikkeita, sinun ei tarvitse hankkia mitään ennen kurssia. Ilmoittautuminen viimeistään to 17.3.

KONSTRUNDAN GRAFIIKKAPAJASSA 140105 Työväenopisto La 11.00–17.00, Su 11.00–17.00 4.–5.9.2021, 16 t Maksuton

Konstrundanin myötä ovet aukeavat yleisölle myös opiston grafiikkapajassa! Tutustu grafiikan perustekniikoihin ja valmistuksen eri työvaiheisiin. Halutessasi voit myös kokeilla teknisesti yksinkertaisinta taidegrafiikan muotoa, monotypiaa. Kahvitarjoilu! Sopimuksesta (puh. 0400164896 / 0500428033) ovet aukeavat ryhmille jo perjantaina 3.9.

ww

16 16

w.p ieta rs

a a ri

.fi/t yova eno

pisto

Työväenopisto Su 9.00–15.30 Marika Koskimäki 13.2.2022, 8 t Kurssimaksu 22,00 €

Tuunataan kirjasta uudenlainen, sekatekniikoin toteutettu, sinun näköisesi teos. Muutetaan kierrätyskirjasi hienoksi värikkääksi, tai hyvinkin yksinkertaiseksi teokseksi, joka heijastelee juuri sinun tyyliäsi. Tällä kokeilevan tuunauksen peruskurssilla opit niksejä ja vinkkejä, esim. miten tehdään kirjaan lisää tilaa, koristellaan leikatuin sanoin ja lausein. Kaikki kurssilla oppimasi vinkit ja tekniikat voit jatkossa soveltaa mm. korttiaskarteluun, seinätauluihin sekä valokuva-albumien tuunaukseen / skräppäykseen. Englanniksi kirjan tuunaus on Altered Book Arts / Journaling, tutustu! Kurssi sopii kaikille. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje, ilmoittautuminen viimeistään to 3.2.

LASI, POSLIINI JA KERAMIIKKA

Työväenopisto Ke 17.00–20.15 Aki Koskinen 15.9.–24.11.2021, 40 t / 19.1.–30.3.2022, 40 t Kurssimaksu 44,00 € / 44,00 €

Tällä maalaamisen ja piirtämisen perusteisiin keskittyvällä kurssilla kukin osallistuja luo kurssiohjelman oman mielenkiintonsa mukaan. Opettajalta saat henkilökohtaista ohjausta tekniikoissa, värien käytössä sekä taiteellisessa ajattelussa ja ilmaisussa. Ota mukaan haluamasi maalausvälineet, esim. akryyli- tai öljyvärit ohentimineen, canvaspohja ja siveltimet, tai kynät, tussit, hiilet, liidut ja paperit… Kurssi sopii niin vasta-alkajille kuin pidempään harrastaneille, alkuun päästään joko opettajan esittämien harjoitusten tai omien ideoiden kautta.

KIRJATUUNAUS, LYHYTKURSSI 140109

LASITAITEEN KURSSI A 150101 / B 150102

GRAFIIKAN VIIKONLOPPUKURSSI 140106 Työväenopisto Pe 17.30–20.45, La 10.00–16.30, Su 10.00– 13.15 Eeva Huotari 17.–19.9.2021, 16 t Kurssimaksu 28,00 €

Viikonlopun mittaisella grafiikan kurssilla tutustutaan grafiikan eri menetelmiin ja toteutetaan yksi tai useampi grafiikantyö. Aiempaa kokemusta grafiikasta ei tarvitse olla. Grafiikan eri menetelmistä tutustumme viivasyövytykseen, kuivaneulaan ja akvatintaan. Kurssilaisten toiveesta voimme myös tutustua pehmeäpohjaan, collografiaan, carborundumiin ja monotypiaan. Mukaan voi ottaa omia luonnoksia, joiden pohjalta grafiikantyö toteutetaan. Materiaaleja saa ostaa kurssilta ja niistä laskutetaan käytön mukaan, tai voi käyttää omia.

GRAFIIKKAPAJA 140107 Työväenopisto Ke 10.00–13.00 1.9.–31.12.2021 ja 1.1.–31.8.2022, 204 t Kurssimaksu 90,00 €

Grafiikkapajassa työskennellään ympäri vuoden itsenäisesti ilman opettajaa. Näin ollen osallistujilta vaaditaan riittävää metalligrafiikan tuntemusta ja vastuuntuntoista työskentelyä. Uusia aloituspaikkoja on rajoitetusti.

KORUTEKSTAUS, KALLIGRAFIA JA MODERNI KAUNO / LYHYTKURSSI 140108

Etelänummi Pe 18.00–20.30, La 9.30–15.15 Jari Hangassalo 2.10.–27.11.2021, 48 t / 28.1.–12.3.2022, 48 t Kurssimaksu 63,00 € / 63,00 €

Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan lasitöitä Tiffany-, lyijylasi- ja lasinsulatustekniikoilla. Lasitaiteen kurssi sopii niin aloittelijoille kuin myös osaamistaan syventäville harrastajille. Materiaalit käytön mukaan, mahdollisesta uunisulatuksesta erillismaksu. Työvälinemaksu 10 €/lukukausi sisältyy kurssimaksuun. Kurssi kokoontuu syksyllä la viikoilla 39 ja 41 sekä pe-la viikoilla 40, 43, 45 ja 47. Kurssi kokoontuu keväällä la viikoilla 5 ja 8 sekä pe-la viikoilla 4, 6, 7, ja 10.

POSLIININMAALAUS A 150105 / B 150106 Tupakkamakasiini Ma 17.30–20.00 Diana Nylund 13.9.–29.11.2021, 33 t / 10.1.–28.3.2022, 33 t Kurssimaksu 40,00 € / 40,00 €

Perustekniikat posliininmaalaukseen. Voit maalata mukeja, lautasia, laattoja, maljakoita ym. eri aiheilla omien toiveiden mukaan. Kurssi sopii aloittelijoille ja posliininmaalausta jo harrastaneille. Esineiden poltosta erillismaksu.

KERAMIIKKA A 150107 / B 150108 Tupakkamakasiini Ti 17.00–20.15 Tellervo Lunabba 14.9.–23.11.2021, 40 t / 18.1.–29.3.2022, 40 t Kurssimaksu 44,00 € / 44,00 €

Kurssilla valmistetaan keraamisia käyttö- ja koriste-esineitä.

Valmistetaan keramiikkaa erilaisin menetelmin, mm. käsin muovaillen, makkara- ja levytekniikalla sekä dreijaamalla. Esineet koristellaan, lasitetaan ja poltetaan. Materiaalikustannukset 30 €/lukukausi, sis. työvälinemaksu, värit, lasitteet ja polton. Savet hankitaan yhteistilauksena. Ota mukaan kannellinen sanko ja muovipussirulla. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että keramiikkaa aiemmin harrastaneille.

RAKU- JA OBVARAKERAMIIKKA, LYHYTKURSSI 150109 Tupakkamakasiini Pe 16.30–19.45, La 10.00–14.45 Irma Jylhä 10.9.–2.10.2021, 20 t Kurssimaksu 28,00 €

Raku ja obvara ovat yllätyksellisiä keramiikanpolttomenetelmiä. Rakulle on ominaista värikkäät, metallikiiltoiset, halkeilevat lasitteet ja savustuneet pinnat (huomioi, ei elintarvikekäyttöön). Kurssilla voi kokeilla myös nakurakua, jossa lasite kuoriutuu polton jälkeen ja savustuksen merkit jäävät esineen pintaan. Obvaratekniikassa saadaan vaaleanruskean ja mustankirjavia räiskepintoja. Kurssilla esineet muovaillaan savesta yksinkertaisilla käsinrakennustekniikoilla. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Lasitemateriaalit, avotuli ja savu edellyttävät huolellisuutta, säävaraus. Savea voi ostaa kurssilta, muut materiaalit ja polttomaksu 20 €. Kurssi kokoontuu pe-la 10.-11.9. ja 1.-2.10.

SISUSTUSSUUNNITTELU SISUSTUSKURSSI 160101 Työväenopisto Ke 18.00–20.15 Stina Koskinen 15.9.–13.10.2021, 15 t Kurssimaksu 25,00 €

Mistä aloittaa sisustusprojekti ja miten edetä? Kurssilla käymme läpi, mitä kaikkea on hyvä huomioida sisustusta suunniteltaessa, jotta lopputulos olisi mieluisa ja toteutettavissa. Opimme lisää muun muassa pintamateriaaleista, kalusteiden valitsemisesta ja sijoittelusta sekä väreistä ja tekstiileistä. Kurssin aikana saat ohjausta, vinkkejä ja neuvoja omaan sisustusprojektiisi. Muistiinpanovälineet mukaan!

VÄRIT SISUSTUKSESSA 160102 Työväenopisto Ke 18.00–20.00 Stina Koskinen 27.10.–3.11.2021, 5 t Kurssimaksu 16,00 €

Kurssilla perehdymme värien käytön merkitykseen ja mahdollisuuksiin sisustuksessa. Tutustumme siihen, mitä kaikkea väreillä saa aikaan ja opimme, miten valita ja yhdistellä värejä. Muistiinpanovälineet mukaan!

Työväenopisto Su 9.00–15.30 Marika Koskimäki 6.2.2022, 8 t Kurssimaksu 22,00 €

Kurssilla käydään läpi useita erilaisia tyylejä ja koristeluita. Aloitetaan kauniista koukeroisesta kirjoitustyylistä, joka sopii kortteiluun. Tehdään rohkeasti myös moderneja kirjaimia ja kokeillaan normaalista poikkeaviakin kirjoitusvälineitä. Opit sekoittamaan itse omat tekstausmusteesi ja iloisia värejä; kultaustekniikoita, leimasimia, sinettilakkoja ja sulkakyniä unohtamatta. Opitaan tekstin sommittelua paperille ja kortteihin. Kokeillaan muodikasta modernia kalligrafiaa ja sivellintekstausta, brush letteringiä. Tutustut tasateriin, hiusteriin, kynänvarsiin, guassiväreihin, pensseleihin, erilaisiin papereihin ja kalligrafiakirjoihin. Kurssilla tarvittavat tarvikkeet voit ostaa opettajalta, perussetti noin 35 €. Kurssi sopii kaikille. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje, ilmoittautuminen viimeistään to 27.1. 17 17


Kädentaidot

KEHYSKUKKAROT JA -PUSSUKAT, LYHYTKURSSI 114213

Työväenopisto Ke 13.00–15.15 / 13.00–15.30 Anne Hepomäki 8.9.–1.12.2021, 33 t / 12.1.–23.2.2022, 23 t Kurssimaksu 40,00 € / 32,00 €

Työväenopisto La 9.00–15.30 Anne Hepomäki 8.1.2022, 8 t Kurssimaksu 22,00 €

Tekstiilitöitä laidasta laitaan! Sisusta kotia, ompele vaatteita, tuunaa, kierrätä tai kudo poppanaa. Kirjo koneella tai perinteisesti käsin. Viimeistele kankaankudonnassa kutomiasi tekstiilejä tai muita keskeneräiseksi jääneitä töitä. Kurssilaisten omien toiveiden mukaan voimme myös yhdessä tutustua eri tekniikoihin. Monien mahdollisuuksien kurssi niin aloittelevalle kuin jo pidemmälle ehtineellekin. Työvälinemaksu 5€ syksy / 3,50€ kevät. Huom! Ei kurssia 13.10.

Ommellaan erilaisia pikkulaukkuja, pussukoita ja kukkaroita metalliseen lukkokehykseen. Opitaan peruskaavan piirtäminen sekä liimattavien ja ommeltavien kehysten kiinnittäminen. Materiaaleja saa tarvittaessa ostaa opettajalta, kehykset 2,50-10 €/kpl. Työvälinemaksu 3 €. Pussukoita voit valmistaa myös kaikilla muilla Annen ompelupainotteisilla kursseilla. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään pe 31.12.2021.

LASTEN JA NUORTEN KÄDENTAITOKURSSIT

TEKSTIILITÖITÄ ERI TEKNIIKOIN

JOULULAHJALANIT VIIKONLOPPUKURSSI 114210

LANKATYÖT

Kädenjälki 4–6-vuotiaat A 114001 / B 114002 Työväenopisto Ma 16.45–17.45 Nina Kangas 6.9.–22.11.2021, 15 t / 10.1.–4.4.2022, 16 t Kurssimaksu 40,00 € / 43,00 €

OMPELUA OMATOIMISESTI 114200

Työväenopisto Pe 17.00–22.00, La 10.00–22.00, Su 10.00–18.00 Anne Hepomäki 10.–12.12.2021, 20 t Kurssimaksu 28,00 €

TAITOPAJA A 114303 / B 114304

Tule viettämään hauskoja hetkiä ja kokemaan onnistumisen riemua! Kurssilla askarrellaan ja tehdään omin käsin pieniä, kivoja käsitöitä. Tutustutaan eri materiaaleihin ja tekniikoihin. Aikuinen voi tarvittaessa tulla kurssille lapsen mukaan. Materiaalimaksu lapselta 15 €/lukukausi sisältyy kurssimaksuun. Kurssille ilmoittaudutaan lapsen henkilötiedoilla.

KÄDENJÄLKI 7–12-VUOTIAAT A 114003 / B 114004 Työväenopisto Ma 18.00–19.30 Nina Kangas 6.9.–22.11.2021, 22 t / 10.1.–4.4.2022, 24 t Kurssimaksu 52,00 € / 52,00 €

Kehitetään kädentaitoja ja koetaan onnistumisen iloa! Luovaa askartelua eri materiaaleja ja tekniikoita käyttäen. Jokainen kurssilainen toteuttaa työt omien taitojensa mukaan. Materiaalimaksu 20 €/lukukausi sisältyy kurssimaksuun. Kurssille ilmoittaudutaan lapsen henkilötiedoilla.

KANKAANKUDONTA KUDO KANGASPUILLA PÄIVÄKURSSI 114101 Työväenopisto To 10.30–13.45 Anne Hepomäki 30.8.2021–25.2.2022, 88 t Kurssimaksu 90,00 €

Kudonnassa suunnitellaan ja rakennetaan kangaspuihin kurssilaisten toiveiden ja tarpeiden mukaiset loimet ja ja laitetaan sukkulat suihkimaan. Huom! Syksyn ensimmäiset puihin tulevat loimet suunnitellaan iltakurssilaisten kanssa ma 30.8. ja ke 1.9. klo 17.15-20.30. Kurssi jatkuu talvilomaan saakka. Viikoilla 41 ja 8 tunnit pidetään perjantaisin. Ei kurssia 27.1. Kyseessä on jatkokurssi, mutta myös aloittelijat voivat tulla ryhmään oppimaan. Uusi kutoja; ota yhteyttä opettajaan ennen ilmoittautumista. Työvälinemaksu 15 €.

Työväenopisto Ti tai Ke 17.30–20.30 7.9.–24.11.2021/ 11.1.–23.2.2022, 3 t Kurssimaksu 13,00 €

Omatoimiompelija, varaa illan ajaksi yksityiskäyttöösi työtila, helppokäyttöinen ompelukone ja saumuri perustason ompelutarvikkeineen. Ei erityispaksujen materiaalien, kuten nahan tms. erityiskoneita vaativaa ompelua. Alussa lyhyt opastus koneiden käyttöön mahdollinen. Myös ystävän kanssa voi tulla työskentelemään (2 x 13€), toisen ilmoittauduttava henkilökohtaisesti toimistoon. Lisätietoa: opistopalvelut.fi/pietarsaari tai 0447851332 (Anne Hepomäki).

ILOA OMMELLEN A 114201 / B 114202

Valmista jouluisissa tunnelmissa itselle tai pukinkonttiin tekstiilitöitä eri tekniikoin! Urakoi pitkä viikonloppu omaan tahtiin kanssakurssilaisten seurassa viihtyen, toisia kurssilaisia tukien ja auttaen. Vapaavalintaisesti voit esim. ommella, painaa kangasta, aurinkovärjätä, huovuttaa, siirtää valokuvia kankaalle, valmistaa kehyskukkaroita tai vaikka joulukortteja. Valloitamme töinemme koko opistotalon. Opettajalta apua viikonlopun projekteihin pe klo 17-20 ja la-su 10-17, loppuillat omatoimista työskentelyä. Työvälinemaksu 3 €. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään ma 29.11.

Neulominen ja neulebuumi on huipussaan, eikä ihme. Viimeistään kurssilla koet omakohtaisesti, miksi suosio on niin suurta. Valitse projektisi rohkeasti, olet sitten aloittelija tai himoneuloja. Saat apua ohjeen lukemiseen, kokeilujen tekemiseen ja uusien tekniikoiden opetteluun kuin myös työn haasteellisimpiin kohtiin. Kukin valitsee työnsä mielenkiinnon mukaan, myös yhteisprojektit mahdollisia. HUOM! Ei kurssia 2.11. eikä 16.11.

TOIVEITTESI TEKSTIILIT, PÄIVÄKURSSI A 114203 / B 114204

NEULELANIT 114307

Työväenopisto, Ti 13.00–15.15 / 13.00–15.30 Anne Hepomäki, 7.9.–23.11.2021, 33 t / 11.1.–22.2.2022, 23 t Kurssimaksu 40,00 € / 32,00 €

KUDO KANGASPUILLA ILTAKURSSI 114102 Työväenopisto Ma 17.15–20.30 Anne Hepomäki 30.8.2021–21.2.2022, 88 t Kurssimaksu 90,00 €

Työväenopisto, Ke 18.00–20.15 / 18.00–20.30 Anne Hepomäki, 8.9.–1.12.2021, 33 t / 12.1.–23.2.2022, 23 t Kurssimaksu 40,00 € / 32,00 €

Monien mahdollisuuksien tekstiilikurssi myös iltakurssina! Katso kurssisisältö edellä (Toiveittesi tekstiilit / päiväkurssi). Huom! Ei kurssia 13.10.

w w w.p

ietarsaa

ri.fi/tyovaen

opisto

Monipuolisia käsityötekniikoita ja aitoja materiaaleja! Voit tehdä mm. makrameeseinävaatteita, tuftattuja tyynyjä, valmistaa paperilankavalaisimia ja tehdä valotuotteita. Käytössäsi on myös Kankurin alkuperäismalliston tekemispaketit. Materiaalimaksu käytön mukaan. Ohjelmaa suunnitellaan yhdessä kurssilaisten kanssa ja kurssi sopii vasta-alkajille ja pitempään harrastaneille. Kurssi kokoontuu joka toinen maanantai.

Työväenopisto Ti 18.00–20.15 Mikaela Smedinga 7.9.–30.11.2021, 30 t / 18.1.–29.3.2022, 30 t Kurssimaksu 36,00 € / 36,00 €

Suunnitellaan ja valmistetaan ompelutöitä kurssilaisten tarpeisiin. Voit ommella / tuunata vaatteita ja asusteita (mm. laukut ja kehyspussukat), sisustaa kotiasi uusin tekstiilein tai tehdä tilkkutöitä. Käytössäsi on niin käsityölehdet, ompelukoneet, erilaiset saumurit kuin myös kirjova ompelukone. Oman koneen käyttöä voi myös tulla harjoittelemaan. Kurssi sopii niin aloittelevalle ompelijalle kuin pidemmälle ehtineelle. Työvälinemaksu 5€ syksy / 3,50€ kevät.

Suunnittele ja toteuta tekstiilitöitä eri tekniikoin! Ompele uutta, tuunaa vanhaa. Kierrätä, värjää, paina, puno tai kudo. Valmista vaikka kaappien kätköistä löytyvät keskeneräiset työt valmiiksi. Tekniikat haltuun yhdessä tuumin - ellei vielä osata niin opetellaan! Mahdollisuuksia on paljon, mitä sinä haluaisit tehdä? Työvälinemaksu 5€ syksy / 3,50€ kevät.

Työväenopisto Ma 17.00–20.15 Tuija Isopahkala 27.9.–22.11.2021, 20 t / 24.1.–21.3.2022, 20 t Kurssimaksu 35,00 € / 35,00 €

NEULEINTOA JA INSPIRAATIOTA A 114305 / B 114306

Työväenopisto Ti 18.00–20.15 / 18.00–20.30 Anne Hepomäki 7.9.–23.11.2021, 33 t / 11.1.–22.2.2022, 23 t Kurssimaksu 40,00 € / 32,00 €

TOIVEITTESI TEKSTIILI-ILLAT A 114205 / B 114206

Kurssisisältö sama kuin edellä, huomioi yhteiset suunnitteluillat päiväkurssilaisten kanssa. Muuten tunnit poikkeuksetta maanantaisin. 18 18

KIRJO, OMPELE JA SISUSTA, PÄIVÄKURSSI A 114207 / B 114208

Työväenopisto La 10.00–18.00 Mikaela Smedinga 19.3.2022, 9 t Kurssimaksu 22,00 €

MEHILÄISVAHAKÄÄRE, LYHYTKURSSI 114212

Tartu puikkoihin, päästä neuloosi valloilleen ja vietä kokonainen lauantaipäivä neuleiden parissa! Päivän aikana selätät neuleprojektien ongelmakohdat, ilmenee niitä sitten esim. sukan kantapäässä, neuleohjeen kiemuroissa tai saumattomissa kaarrokeneuleissa.

Työväenopisto Pe 16.30–20.30 Anne Hepomäki 19.11.2021, 5 t Kurssimaksu 16,00 €

Ekologinen vaihtoehto tuorekelmulle! Valmista kauniit ja kestävät mehiläisvahalla kyllästetyt kankaiset suojakääreet, -liinat ja -pussit kannettomille kulhoille, eväille ja muille suojattaville elintarvikkeille. Vaha tekee kääreestä vesitiiviin ja luonnostaan antibakteerisen. Työvälinemaksu 3 €. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään ma 8.11. 19 19


VILLASUKAT VIRTUAALISESTI -VERKKOKURSSI 114308 Lisätietoa: katso kurssiohjelman Verkkokurssit-osio tai opistopalvelut.fi/pietarsaari

KOUKKUAMINEN ELI TUNISIALAINEN VIRKKAUS -VERKKOKURSSI 114309 Lisätietoa: katso kurssiohjelman Verkkokurssit-osio tai opistopalvelut.fi/pietarsaari

KEHRÄYS, LYHYTKURSSI 114310 Työväenopisto Su 9.30–15.00 Mervi Annala-Väisänen 16.–30.1.2022, 14 t Kurssimaksu 25,00 €

Kurssilla opetellaan kehräämään värttinällä tai rukilla villakuidusta säiettä, joka kerrataan langaksi. Käydään läpi erilaiset värttinä- ja rukkityypit sekä rukin rakenne ja huolto. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että jo alkeet osaaville. Kurssi su 16. ja 30.1. Työvälinemaksu 3 €. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään ma 3.1.

SISUSTUSKIRJONTAA: SASHIKOA, BOROA JA SEINÄTAULUJA 114311 Työväenopisto Su 9.30–15.00 Mervi Annala-Väisänen 26.9.–7.11.2021, 21 t Kurssimaksu 32,00 €

Sisustuskirjontakurssilla voit opetella säntillistä japanilaista sashiko-kirjontaa, vapaampaa boro-kirjontaa tai ihan vapaata kirjontaa. Japanilainen kirjonta sopii sisustustekstiilien koristamiseen yhtä hyvin kuin käyttötekstiilien koristamiseen. Vapaalla kirjonnalla voi tehdä mietelausetauluja tai hulvattomia elämänohjeita sisältäviä koristetauluja. Kurssi kokoontuu su 26.9., 10.10. ja 7.11. Lisätietoa kurssista: opistopalvelut.fi/pietarsaari

PITSIT, KIRJONNAT JA KANSALLISPUVUT A 114312 / B 114313 Työväenopisto To 16.00–18.15 Mervi Annala-Väisänen 9.9.–25.11.2021, 33 t / 13.1.– 7.4.2022, 36 t Kurssimaksu 40,00 € / 44,00 €

Kurssilla perehdytään erilaisiin perinnekäsitöihin sekä käsityön erikoistekniikoihin. Voit valmistaa feresin tai kansallispuvun, sen osia tai uudistaa vanhan puvun. Pitsitekniikoista voit opetella mm. neulottua, ommeltua, käpy- tai verkkopitsiä, fransua tai makrameeta. Kirjonnasta kiinnostuneet voivat tehdä mm. revinnäistä, hardanger-, karjalan- tai peittokirjontaa. Teemat valitaan oppilaiden kiinnostuksen mukaan. Voit osallistua tälle ja Pitsinnypläys -kursseille yhteishintaan 72 €/syksy ja 80 €/kevät. 20 20

PITSINNYPLÄYS A 114314 / B 114315 Työväenopisto To 18.30–20.45 Mervi Annala-Väisänen 9.9.–25.11.2021, 33 t / 13.1.– 7.4.2022, 36 t Kurssimaksu 40,00 € / 44,00 €

Kurssilla voit opetella pitsinnypläyksen alkeet tai laajentaa tietämystäsi nypläämisestä. Voit nyplätä perinteisiä pitsejä, esim. pöytäliinoja ja kansallispukujen pitsejä, yhtä hyvin kuin trendikkäitä asusteita, tauluja ja koruja. Opettaja neuvoo ja avustaa työkalujen ja materiaalien hankinnassa. Voit osallistua tälle ja ”Pitsit, kirjonnat ja kansallispuvut” -kursseille yhteishintaan 72 €/syksy ja 80 €/kevät.

PITSINNYPLÄYKSEN ALKEET TEHOOPETUKSENA -VERKKOKURSSI 114316 Lisätietoa: katso kurssiohjelman Verkkokurssit-osio tai opistopalvelut.fi/pietarsaari

FLODERI-TYKKIMYSSYNPITSIN RAKENNE JA NYPLÄÄMINEN -VERKKOKURSSI 114317

HUOVUTUKSEN HURMAA / KEVÄÄN VIIKONLOPPUKURSSI 114402

hetetään infokirje. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään ma 13.9.

Työväenopisto La ja Su 9.30–15.00 Anne Hepomäki 26.–27.2.2022, 15 t Kurssimaksu 25,00 €

KIERRÄTYSKURSSI, KEVÄÄN LYHYTKURSSI 114502

Kurssisisältö sama kuin syksyllä (ks. edellinen kurssi) Huomioi alkava talviloma. HUOM! Villojen yhteistilaus, ja töiden suunnitteluilta ti 15.2. klo 17.-17.45. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään pe 11.2.

NAHKA- JA TURKISTUOTTEIDEN JOULULAHJAPAJA, LYHYTKURSSI 114404 Campus Allegro, Runeberginkatu 8, 4. kerros, La 9.00–18.00 Lis-Mari Jansson 4.12.2021, 10 t Kurssimaksu 28,00 €

Tule valmistamaan itse tehtyjä joululahjoja nahka- ja turkispaloista. Voit ottaa omat materiaalit mukaan tai ostaa opettajalta. Myös kierrätysmateriaalien käyttö onnistuu. Työvälinemaksu 3 €. Glögiä ja pipareita tarjolla!

Lisätietoa: katso kurssiohjelman Verkkokurssit-osio tai opistopalvelut.fi/pietarsaari

NAHKALAUKKU, VIIKONLOPPUKURSSI 114405

FRIMODIGLAI -TYKKIMYSSYNPITSIN RAKENNE JA NYPLÄÄMINEN -VERKKOKURSSI 114318

Campus Allegro, Runeberginkatu 8, 4. kerros, Pe 15.00–20.30, La 9.00–16.00, Su 9.00–16.00 Lis-Mari Jansson 11.–13.3.2022, 23 t Kurssimaksu 48,00 €

Lisätietoa: katso kurssiohjelman Verkkokurssit-osio tai opistopalvelut.fi/pietarsaari

HUOVUTUS JA NAHKATYÖT HUOVUTUKSEN HURMAA / SYKSYN VIIKONLOPPUKURSSI 114401 Työväenopisto La ja Su 9.30–15.00 Anne Hepomäki 16.–17.10.2021, 15 t Kurssimaksu 25,00 €

Kurssilla voit huovuttaa tasomaisia ja kolmiulotteisia tuotteita asusteiksi, kodin sisustukseen, käyttöön ja koristeeksi. Kurssi sopii myös lapsille aikuisen kanssa, molempien ilmoittauduttava. Huomioi alkava syysloma. Työvälinemaksu 3 €. Huom! Villojen yhteistilaus, ja töiden suunnitteluilta ti 5.10. klo 17.-17.45. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään pe 1.10.

Ommellaan helppoja laukkuja nappanahasta. Opettajalla muutamia valmiita kaavoja, voit myös ottaa omat kaavat mukaan. Kurssin aikana kopioidaan kaavat, käydään läpi tarvikkeet, nahkamateriaalit, sommittelu ja leikkuu. Tukinauhat, erilaiset saumat, yksityiskohdat ja laukun ompeleminen teollisuuskoneella. Nahkaa voit ostaa opettajalta. Jos on erityisväritoiveita, voit ottaa yhteyttä opettajaan. Työvälinemaksu 3 €.

KIERRÄTYS, KORUT JA SISUSTUSTUOTTEET KIERRÄTYSKURSSI, SYKSYN LYHYTKURSSI 114501 Työväenopisto La 9.30–15.00 Mervi Annala-Väisänen 25.9.–9.10.2021, 14 t Kurssimaksu 25,00 €

Kahvipusseista (tms. laminaattipakkaukset) voi taitella ja punoa erilaisia laukkuja, koreja, tabletteja, vateja tai vaikka joutsenia. Tölkinvetimistä (juomatölkkien yms. aukaisuklipsut) voi virkata koruja ja laukkuja tai valmistaa lampunvarjostimen. Kurssilla voi tehdä myös laukkuja ja rasioita vanhoista kirjoista. Kurssi la 25.9. ja 9.10. Välissä itsenäistä työskentelyaikaa. Työvälinemaksu 3 €. Ilmoittautuneille lä-

Työväenopisto Su 9.30–15.00 Mervi Annala-Väisänen 3.–10.4.2022, 14 t Kurssimaksu 25,00 €

Kurssisisältö sama kuin syksyllä (ks. edellinen kurssi). Ilmoittautuminen kurssille viimeistään ma 21.3.

ASTIAKORUT, SYKSYN LYHYTKURSSI 114503 Etelänummi La 10.15–15.00 Mervi Annala-Väisänen 20.11.2021, 6 t Kurssimaksu 22,00 €

Kierrätä kauniit ja muistorikkaat, rikkoutuneet astiasi valmistamalla niistä persoonallisia koruja. Kahvikuppien, kulhojen ja lautasten sirpaleet hiotaan haluttuun muotoon ja kiinnitetään valmiisiin korupohjiin. Opettajalla on myytävänä erilaisia korupohjia ja -osia sekä varalta jonkin verran astiapaloja. Päivän aikana ennättää valmistaa monta korua. Materiaalit käytön mukaan, työvälinemaksu 3 €. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään ma 8.11. P.S. Materiaalilahjoituksia otetaan vastaan, esim. Arabia, Rörstrand, Villeroy & Boch.

ASTIAKORUT, KEVÄÄN LYHYTKURSSI 114504 Etelänummi La 9.30–15.00 Mervi Annala-Väisänen 9.4.2022, 6 t Kurssimaksu 22,00 €

Kurssisisältö sama kuin syksyllä (ks. edellinen kurssi). Ilmoittautuminen kurssille viimeistään ma 28.3.

HOPEAKORUT JA EMALOINTI, VIIKONLOPPUKURSSI 114505 Etelänummi, Pe 17.00–20.15, La 9.30–15.00, Su 9.30–15.00 Malin Winberg 3.–5.12.2021, 20 t Kurssimaksu 28,00 €

Hopeakorujen valmistus sopii sekä aloittelijoille että jo aiemmin metalleja työstäneille. Voit tehdä juuri sellaisen korun tai yhteensopivan setin kuin haluat! Voit myös kokeilla hopeanvalantaa hiekkaan. Emaloinnista kiinnostuneet oppivat emaloimaan uniikkeja, värikkäitä koruja tai esineitä. Jauhetusta lasista tehty emali sulatetaan hopea- tai kuparilevylle avotulella. Materiaalit käytön mukaan, työvälinemaksu 5 €. HUOM! Materiaalien yhteistilaus, töiden suunnittelu- ja infoilta opistolla ma 22.11 klo 18-19.30. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään to 18.11.

21 21


HELMITYÖT, SYKSYN LYHYTKURSSI 114506

BETONIKORISTEET, LYHYTKURSSI 114513 Työväenopisto Su 10.15–15.00, Pe 16.30–19.45 Mervi Stens 12.–24.9.2021, 10 t Kurssimaksu 22,00 €

Työväenopisto Su 10.15–15.00 Elena Varismäki 21.–28.11.2021, 12 t Kurssimaksu 25,00 €

Valmistetaan ihania helmikoruja ja -koristeita sekä lasiputkista moderneja lasihimmeleitä. Kurssilla on mahdollista myös korjata vanhoja helmikoruja. Voit ottaa omat materiaalit mukaan tai ostaa opettajalta. Lasihimmeleitä varten mukaan siimaa, vahvuudet 0,20 ja 0,25 mm, (ks. malleja: himmeli.com).

Valetaan betonista ihanuuksia puutarhaan ja sisustukseen. Voit tehdä esim. laattoja astinkiviksi, betonipitsiä ruukuiksi tai tuikkuastioita luomaan tunnelmaa! Jätä rouheaksi tai koristele makusi mukaan. Työt valetaan su 12.9. ja jätetään opistolle kuivumaan. Pe 24.9. työt poistetaan muoteista ja viimeistellään / koristellaan. Materiaalit käytön mukaan, noin 10-30 €. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje. Ilmoittautumiset kurssille viimeistään pe 3.9.

HELMITYÖT, KEVÄÄN VIIKONLOPPUKURSSI 114507

KIRJANSIDONTA JA KULTAUS BELGIALAINEN KIRJANSIDONTA, LYHYTKURSSI 114601

Kurssisisältö sama kuin syksyllä (ks. edellinen kurssi).

LUONNONSAIPPUA, LYHYTKURSSI 114508 Työväenopisto La 10.00–14.00 Tuija Isopahkala 23.10.2021, 5 t Kurssimaksu 25,00 €

Valmistamme värillisiä pieniä saippuoita valmiista luonnonsaippuamassasta, käytössä jauhemaisia kiiltosaippuavärejä, muotteja ja tuoksuja. Materiaalit alk. 8€ (noin 3-6 saippuaa). Voit tehdä saippuoille lahjarasiat paperista taittelemalla tai pakata kauniisti sellofaaniin. Pakkaukset sisältyvät materiaalimaksuun. Kurssi sopii myös lapsille aikuisen kanssa, molempien ilmoittauduttava. Ota mukaan eväät ja kuljetusrasioita valmiille saippuoille. Mukaan voi ottaa myös käytöstä poistettuja silikonimuotteja tai pieniä hiekkalelumuotteja.

Työväenopisto Ma 17.30–20.45 Minna Untinen 1.–15.11.2021, 8 t Kurssimaksu 22,00 €

Kurssilla käydään läpi materiaalit ja tekniikat, joilla korjataan hautakivien kirjoitusten kultaukset. Kurssin tavoitteena on, että kurssin jälkeen oppilas osaa itse entisöidä hautakivien kultauksia. Ei vaadi aikaisempaa kokemusta. Kurssin materiaalimaksu 30 €.

MUUT KÄDENTAITOKURSSIT

PUUTYÖT

Työväenopisto La 10.00–12.15 Päivi Makkonen 22.1.2022, 3 t Kurssimaksu 16,00 €

Etelänummi Ti 18.00–20.15 Gustav Mikander 7.9.–23.11.2021, 33 t / 11.1.–5.4.2022, 36 t Kurssimaksu 45,00 € / 49,00 €

VÄRIT PUKEUTUMISESSA, LYHYTKURSSI 114801

Opi havainnoimaan omaa luonnollista väritystäsi tukevaa pukeutumisen värimaailmaa - löydä lempiväreistäsi parhaat sävyt ja jopa uusia värejä pukeutumiseen. Pääset myös kokeilemaan, miten eri värisävyt vaikuttavat kasvojesi väritykseen. Opettaja on CMB-värianalyysi -asiantuntija.

KIRJANSIDONTA 114602 Työväenopisto Ke 17.30–20.45 Minna Untinen 9.3.–13.4.2022, 24 t Kurssimaksu 32,00 €

KINTSUGI - KULLALLA KORJAAMISEN TAIDE, LYHYTKURSSI 114603

Kurssilla voit valmistaa aidon antiikkinallen mohair- / viskoosikankaasta tai paperimassakasvoisen, kangasvartaloisen nuken / tontun vaatteineen. Materiaalikustannukset noin 20-60 € riippuen valitsemasi tuotteen koosta ja siihen käytetyistä materiaaleista. Opettajalta saat ostaa kaiken tarvitsemasi, mutta myös omia materiaalivarastoja voi hyödyntää. Työvälinemaksu 3 €. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään ma 1.11.

Kurssilla valmistamme puisia käyttö- ja koriste-esineitä omien tarpeiden ja ideoiden pohjalta sekä kunnostamme vanhoja esineitä. Kurssi soveltuu kaikille puutöistä kiinnostuneille. Kurssilaiset hankkivat tarvitsemansa materiaalin itse. Työvälinemaksu 5 €/lukukausi sisältyy kurssimaksuun.

Valmista kirja belgialaisella kirjansidonnalla. Voit taitella sivut jo ennen kurssia, nidepaperit ja kansimateriaalin (esim. tapetti tai kangas) hankit itse. Muut materiaalit opettajalta, maksu käytön mukaan. Ilmoittautuneille lähetetään niteen taitteluohje ja infokirje. Kurssi pidetään kahtena iltana, 1. ja 15.11. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään pe 15.10.

Valmista kaksi persoonallista, käsinsidottua kirjaa. Kirjankansimateriaaliksi voit marmoroida paperia, tai käyttää kangasta / tapettia. Materiaalimaksu käytön mukaan.

NALLET, NUKET JA TONTUT VIIKONLOPPUKURSSI 114509

Työväenopisto La 9.30–15.00 Riikka Pitkänen 27.11.2021, 7 t Kurssimaksu 22,00 €

Rikkoutuneen keramiikan korjaustekniikka. Kurssilla tutustutaan vanhaan japanilaiseen ”kultaisen korjauksen” historiaan, tekniikoihin ja tehdään harjoitustyö. Kurssille voi myös halutessaan tuoda oman korjattavan esineen. Kurssin tavoite on, että kurssin käytyään oppilas osaa korjata keraamisia esineitä kintsugitekniikalla. Ei vaadi aikaisempaa kokemusta. Kurssin materiaalimaksu 65 € johon sisältyy kaikki harjoitustyössä käytettävät materiaalit.

KIILTOKULTAUS TUTUKSI, LYHYTKURSSI 114604 Työväenopisto Pe 17.00–20.15, La 10.15–15.00 Riikka Pitkänen 4.–12.2.2022, 20 t Kurssimaksu 28,00 €

Kurssilla opetellaan puun kultaus. Valmistetaan jänisliima ja gesso sekä opetellaan pohjustuksen tekoa ja lehtikullan käsittelyä. Kurssilaiset valmistavat harjoitustyönään kullatun kehyksen, jonka saavat itselleen. Materiaalimaksu 80 €, johon sisältyy harjoitustyössä tarvittavat materiaalit sekä työvälineiden käyttö. Kurssi kokoontuu kahtena viikonloppuna pe-la.

w w w.p 22 22

Työväenopisto La 10.00–13.15 Riikka Pitkänen 2.4.2022, 4 t Kurssimaksu 16,00 €

PUUTYÖ A 114703 / B 114704

Työväenopisto Su 10.15–15.00, La 10.15–15.00 Elena Varismäki 19.–20.2.2022, 12 t Kurssimaksu 25,00 €

Työväenopisto Pe 16.30–20.30, La 9.30–15.00, Su 9.30– 15.00 Sirkka Vierimaa 12.–14.11.2021, 19 t Kurssimaksu 28,00 €

HAUTAKIVIEN KULTAUSTEN ENTISÖINTI, LYHYTKURSSI 114605

ietarsaa

ri.fi/tyovaen

opisto

Terveys ja hyvinvointi PYSÄYTÄ TYYPIN 2 DIABETES 830201 Strengberg Ma 18.00–19.30 Niina Unkuri 13.9.–22.11.2021 ja 14.3.2022, 14 t Kurssimaksu 22,00 €

Tule löytämään sinulle sopiva tapa ennaltaehkäistä tyypin 2 diabetesta ja sydän- ja verisuonisairauksia. Kartoitetaan, missä vaaranpaikat piilevät ja miten päästä niistä yli. Tapaamme syksyllä kuusi kertaa kahden viikon välein, ja keväällä kerran. Ota mukaan oma kansio, johon keräät materiaalin.

MYÖTÄTUNTOUUPUMUS 830202 Etelänummi To 18.00–19.30 Leena Harjunpää 14.10.2021, 2 t

Myötätuntouupuminen on henkisen kuormittumisen tila. Auttaja uupuu itse kuunnellessaan apua tarvitsevaa. Myötätuntouupumuksessa syntyy vähitellen riittämättömyyden tunne ja auttajan itsetunto alkaa heiketä ja voimavarat vähetä. Myötätuntouupuminen on työperäinen reaktio, mutta sitä esiintyy myös muissa suhteissa, perheissä, ystävien kesken ja esim. harrastusryhmissä. Se on suojautumistapa haastavissa tilanteissa hädässä olevien ihmisten kanssa. Luennolla käydään läpi myötätuntouupumuksen oireita ja uhkatekijöitä, jotka kuormittavat ihmisten arkipäivää. Luennoitsijana työnohjaaja, perheneuvoja, kouluttaja ja pastori Leena Harjunpää. Luento on maksuton, ja se järjestetään yhteistyössä FinFami Pohjanmaa ry:n kanssa. Luennolle on rajoitetusti paikkoja, joten ilmoittauduthan etukäteen.

KAUNEUDENHOITO

VALMISTA HOIVAAVAT YRTTISHAMPOOT JA -SAIPPUAT 810401 Etelänummi La 10.00–14.00 Anita Storm 18.9.2021, 4 t Kurssimaksu 13,00 €

Valmistamme nestemäistä shampoota ja palasaippua luonnon hoivaavista yrteistä. Vaihtoehtoisia yrttejä ovat kehäkukka, koivu, nokkonen, pihasaunio ja kataja. Raaka-ainemaksu 15 €.

LUONNONKOSMETIIKKA 114561 Etelänummi Ke 18.00–21.00 Anita Storm 1.12.2021, 4 t Kurssimaksu 13,00 €

Tutustutaan luonnonyrtteihin ja niiden vaikutukseen kosmetiikassa. Tuotteiden valmistuksessa käytetään puhtaita raaka-aineita ja tarkoituksenmukaisia emulgaattoreita ja säilöntäaineita. Raaka-ainemaksu 3 tuotetta/10€. Valmistamme myös öljy- ja yrttiuutoksia. Teemme bodybutteria, mehiläisvahavoiteita, kuorintavoiteen vartalolle ja kasvoille sekä kasvo- ja vartaloöljyä. Tuotteissa ei ole turhia kemikaaleja ja ne ovat hellävaraisia iholle.

23 23


HÄTÄENSIAPU EA4 830203 Etelänummi To 18.00–21.15 Jari Finnilä 14.10.2021, 4 t Kurssimaksu 42,00 €

Yleisimmät sairauskohtaukset ja niiden hoito (tajuttomuus, elottomuus sekä vierasesineen poistaminen hengitysteistä). Avun kutsuminen 112:sta. Kurssi soveltuu kaikille, jotka tarvitsevat tiedot ja taidot työtään varten. Sopii myös eri yhdistyksille ja seuroille. Kurssi järjestetään myös keväällä jos kiinnostusta löytyy.

HYVÄN OLON JUMPPA A 800501 / B 800502

PHYSIOPILATES JA SYVÄVENYTTELY 800542

Ruusulehdon koulu Ma 18.00–19.00 Terhi Kulla 6.9.–22.11.2021, 15t / 10.1.–4.4.2022, 16 t Kurssimaksu 26,00 € / 31,00 €

Itälän koulu Ke 17.15–18.15 Tuula Kirjorinne 12.1.–23.3.2022, 13 t Kurssimaksu 26,00 €

Sykettä, lihaskuntoa ja hyvää oloa. Koko kehoa vahvistava lihaskuntotunti, huomioiden erityisesti keskivartalon käyttö. Lopussa koko kehoa ja mieltä palauttava venyttely ja rentoutus. Ota mukaan jumppamatto sekä käsipainot (1-2 kg).

SELKÄPILATES A 800505 / B 800506

Liikunta VESILIIKUNTA

SYVÄVESIJUMPPA A 800103 /B 800104 Urheilutalo Ke 19.00–19.45 Eija Backman 13.10.–8.12.2021, 8 t / 12.1.–9.3.2022, 8 t Kurssimaksu 20,00 € /20€

Tule altaaseen kohottamaan kuntoa tehokkaasti ja nivelystävällisesti. Oma vesivyö mukaan. Lisäksi uimahallimaksu.

LASTEN LIIKUNTA MUKSUT JA MAMMAT - JUMPPAKIVA LAPSILLE 3-5 V. A 800511 / B 800512 Runebergin sali Ma 17.00–17.45 Virve Tuominen-Suarez ja Henna Dahlman 6.9.–22.11.2021, 11 t / 10.1.–4.4.2022, 12 t Kurssimaksu 26,00 € / 26,00 €

Oiva tilaisuus muksulla päästä mukaan mamman/aikuisen jumppaan! Ilmoita lapsesi jumppakivakurssille ja itsesi Mammat & Muksut - powerbodyyn, joka on samaan aikaan samassa paikassa! Jokaisella aikuisella ja lapsella oma ilmoitus! Ikäsuositus muksuille 3-5 v. Kurssilla on kaksi ohjaajaa, joista toinen liikuttaa ja leikittää lapsia ja toinen jumppaa aikuisen kanssa. Samaan aikaan, mutta eri puolella salia. Kurssille voi myös ilmoittaa lapsi ilman aikuista.

pojille kuin tytöille. Kurssin ohjaaja on lajin kolminkertainen maailmanmestari. Huom! Viikon 43 tunti etänä. Kurssimaksun lisäksi välinevuokramaksu 10€/lukukausi suoraan opettajalle.

TUTUSTU SULKAPALLOON, NUORET 10-17 V. A 800211 / B 800212 Tennis-center Ti 16.30–18.00 Mohammad Emran 7.–28.9.2021, 8 t / 4.–25.1.2022, 8 t Kurssimaksu 30,00 € / 30,00 €

Tervetuloa tutustumaan vauhdikkaaseen mailapeliin! Kurssilla opetellaan mailaotteita ja peruslyöntejä, syöttämistä ja syötön vastaanottamista sekä liikkumistekniikan alkeita. Ohjaajana toimii sulkapallovalmentaja Mohammad Emran jonka Pietarsaaren kaupunki valitsi vuoden valmentajaksi 2017. Kurssin myötä pääset hyvin alkuun sulkapalloharrastuksessa. Kurssihintaan sisältyy pallojen ja tarvittaessa mailojen lainaus.

KUNTOLIIKUNTA MAMMAT JA MUKSUT - POWERBODY AIKUISILLE A 800219 / B 800220 Runebergin sali Ma 17.00–17.45 Henna Dahlman ja Virve Tuominen-Suarez 6.9.–22.11.2021, 11 t / 10.1.–4.4.2022, 12 t Kurssimaksu 26,00 € / 26,00 €

Parkour on liikuntamuoto, jossa siirrytään ripeästi esteradalla paikasta toiseen. Se kehittää lapsen motoriikkaa, tasapainoa sekä minäkuvaa. Sisaralennus 5€.

Oiva tilaisuus mammoille/aikuiselle kuntoilla, vaikka lapsenvahtia ei löytyisikään! Ilmoita itsesi Power body- tunnille ja lapsesi Muksut ja Mammat - jumppakiva lapsille joka on samaan aikaan samassa paikassa. Power body- tunnilla harjoitetaan koko kehon lihaksia oman kehon painolla Osallistuakseen kurssille riittää, että muksu pärjää pienen hetken ilman aikuista - ja toisin päin. Vesipullot kannattaa molemmille napata mukaan. Kurssille voi myös ilmoittaa aikuinen ilman lasta.

KUNTOPOTKUNYRKKEILY JUNIORIT A 800205 / B 800206

MIESTEN KUNTOLIIKUNTA A 800526 / B 800527

PARKOUR JUNIORIT 8-12 -VUOTIAAT A 800201 / B 800202 Etelänummi La 11.30–12.30 Rui Rocha 2.10.–11.12.2021, 12 t / 22.1.–16.4.2022, 16 t Kurssimaksu 26,00 € / 31,00 €

Jeppis Gym Ma 17.00–18.00 Jarkko Jussila 6.9.–22.11.2021, 15 t / 7.2.–9.5.2022, 16 t Kurssimaksu 36,00 € / 41,00 €

Kuntoilumuoto alle 15-vuotiaille. Kurssilla harjoitellaan monipuolisesti potkunyrkkeilyn perusteita, ja se sopii tehokkuutensa vuoksi erinomaisesti kuntoilumuodoksi niin 24 24

Bonäsin koulu Ke 18.00–19.00 Terhi Kulla 8.9.–24.11.2021, 15 t / 12.1.–6.4.2022, 16 t Kurssimaksu 26,00 € / 31,00 €

Pilates edistää selän hyvinvointia, hyvää ryhtiä ja kehonhallintaa. Harjoitukset tehdään keskittyen hengitykseen, keskivartalon voimaan ja lihaksia pidentäviin liikkeisiin. Ota mukaan täyspitkä jumppamatto.

KUNTOPOTKUNYRKKEILY AIKUISILLE A 800507 / B 800508 Jeppis Gym Ma 18.00–19.00 Jarkko Jussila 6.9.–22.11.2021, 15 t / 7.2.–9.5.2022, 16 t Kurssimaksu 36,00 € / 41,00 €

Kurssilla harjoitellaan monipuolisesti potkunyrkkeilyn perusteita ja tekniikoita, kuten potkuja, lyöntejä, liikkumista, väistöjä ja torjuntoja sekä tehdään runsaasti erilaisia fysiikkaharjoitteita. Kuntoilumuoto sopii tehokkuutensa vuoksi erinomaisesti niin miehille kuin naisillekin. Kurssin ohjaaja on lajin kolminkertainen maailmanmestari. Huom! Viikon 43 tunti etänä. Kurssimaksun lisäksi välinevuokramaksu 10€/lukukausi suoraan opettajalle.

KESÄJUMPPA 800525 Työväenopisto Ma 18.00–19.00 Terhi Kulla 2.5.–20.6.2022, 11 t Kurssimaksu 26,00 €

Ota kuntospurtti kohti kesää! Jumppaamme opiston nurmikolla tai huonon sään sattuessa Etelänummen koululla. Alusta ja juomapullo mukaan.

BOOTY WORKOUT A 800530 / B 800531 Runebergin sali Ma 17.45–18.30 Henna Dahlman 6.9.–22.11.2021, 11 t / 10.1.–4.4.2022, 12 t Kurssimaksu 26,00 € / 26,00 €

Tehokas alavartalotreeni pakaroille, reisille ja vatsalle. Haasta alavartalosi vastuskuminauhalla ja oman kehon painolla. Ei sisällä vaikeita koreografioita. Ota mukaan kuminauha ja jumppamatto. Tule mukaan hikoilemaan menevän musiikin tahdissa!

Kurssilla perehdytään käytännössä harjoitteisiin, joilla nykytietämyksen mukaan huomioidaan lihaskalvot kokonaisvaltaisessa venyttelyssä ja sovelletaan tietoja mm. PhysioPilates-menetelmään. Sopii kaikille, jotka kaipaavat kehoonsa joustavuutta, niin naisille kuin miehillekin. Tekniikka on pehmeä ja hidastempoinen. Varaudu kerrospukeutumisella, tyyny ja oma täyspitkä jumppamatto mukaan. (Kyselyt 040 520 9399 / Tuula) Välinevuokra 1€.

KOKONAISVALTAINEN VENYTTELY 800543 Itälän koulu Ke 18.30–19.30 Tuula Kirjorinne 12.1.–23.3.2022, 13 t Kurssimaksu 26,00 €

Tutkimme liikeratoja helppojen, kaikille sopivien harjoitusten avulla. Venyttely on dynaamista, avaavaa, ja parantaa hengitystä ja kehon liikkuvuutta. Erityishuomio myofasciaali- eli lihaskalvolinjoihin, hermokudokseen sekä lymfa- eli imusuoniston toimintaan. Mukaan täyspitkä jumppamatto, tyyny, lämmin pusero ja sukat. (Kyselyt 040 520 9399 / Tuula)Välinevuokra 1 €.

LUJANLEMPEÄÄ JOOGAA 1 A 800608 / B 800609 Toimitalo (TT-Halli) Ti 10.00–11.30 Helena Wiren -Westerlund 14.9.–16.11.2021, 18 t / 18.1.–22.3.2022, 18 t Kurssimaksu 41,00 € / 41,00 €

Lempeää ja rauhallista joogaa, joka sopii kaiken ikäisille, niin miehille kuin naisillekin. Aiempi kokemus joogasta ei ole tarpeen, mutta ei haitaksikaan. Tule mukaan, jos haluat oppia rentoutumista ja kehon kuuntelua, sekä lisätä kehosi liikkuvuutta ja elävyyttä. Pukeudu joustaviin ja lämpimiin vaatteisiin. Ota mukaan jooga- tai jumppamatto.

LUJANLEMPEÄÄ JOOGAA 2 A 800610 / B 800611 Toimitalo (TT-Halli) To 19.00–20.30 Maija Räsänen 16.9.–18.11.2021, 18 t / 20.1.–24.3.2022, 18 t Kurssimaksu 41,00 € / 41,00 €

Kurssisisältö sama kuin edellä.

LUJANLEMPEÄÄ JOOGAA 3 A 800612 / B 800613 Toimitalo (TT-Halli) Ke 19.00–20.30 Helena Wiren -Westerlund 15.9.–17.11.2021, 18 t / 19.1.–23.3.2022, 18 t Kurssimaksu 41,00 € / 41,00 €

Kurssisisältö sama kuin edellä.

Etelänummi Ma 16.30–18.30 Tero Tikkalahti 6.9.–22.11.2021, 29 t / 10.1.–4.4.2022, 32 t Kurssimaksu 46,00 € / 49,00 €

Tule liikkumaan reippaaseen miesporukkaan. Erilaisia kuntoliikuntaohjelmia ja pienpelejä. Huom! Hinta määräytyy suuren tuntimäärän mukaan. 25 25


Puutarha ja kotitalous VANHAN PIHAN PREPPAUS 710301

SIENIKURSSI 870101

Strengberg Pe 17.30–20.00 Marko Ahola 29.10.2021, 3 t Kurssimaksu 13,00 €

Purmo La 10.00–15.00, Su 10.00–15.00 Airi Nyman 11.–12.9.2021, 12 t Kurssimaksu 22,00 €

KORISTEPENSAIDEN JA -PUIDEN HOITO 710302

HYVÄÄ ARKIRUOKAA! 870111

Miten saadaan pienellä vaivalla pihasta viihtyisä ja hyvin toimiva vanhan sijaan. Pihan yleisimmät ongelmat ja ongelmakasvit. Suunnittelulla piha toimivaksi kasveja apuna käyttäen sekä helpot hoito-ohjeet yms.

Strengberg Ma 17.30–20.00 Marko Ahola 8.11.2021, 3 t Kurssimaksu 13,00 €

Tule oppimaan pihapensaiden ja -puiden hoitoa. Saat mukaasi helppoja hoito-ohjeita, joita voit hyödyntää kotipihallasi. Käymme läpi mm. istutusta, lannoitusta ja leikkausta.

LAVALAATIKKOVILJELY 710305 Toimipaikka avoin Ma 17.30–20.00 Marko Ahola 23.5.2022, 3 t Kurssimaksu 13,00 €

FUTSAL A 800215 / B 800216 Kielikylpykoulu, Pe 20.30–21.30 Rui Rocha 10.9.–26.11.2021, 15 t / 14.1.–8.4.2022, 16 t Kurssimaksu 26,00 € / 31,00 €

Futsal tai salifutis on jalkapalloa muistuttava palloilulaji, jota pelataan pienemmällä kentällä ja yleensä urheiluhallissa. Futsal on joukkuepeli, joka pelataan 5+5 pelaajalla. Hyvä kunnon kohottaja kaikille, jotka pitävät pallopeleistä ja viihtyvät joukkueurheilussa. Huom! Saliin vain sisäkengillä (vaaleapohjaiset).

SEURAA MEITÄ INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA!

KARATE 11-16 VUOTIAILLE A 800217 / B 800218 Gym Fight4All, Rautatienkatu 23, La 18.00–19.00 Rui Rocha 4.9.–27.11.2021, 15 t / 15.1.–9.4.2022, 16 t Kurssimaksu 36,00 € / 41,00 €

Karate on perinteinen japanilainen kamppailulaji ja yksi suosituimmista liikuntamuodoista. Harrastaminen parantaa kuntoa, liikkuvuutta, notkeutta, itsekuria ja kuuntelemisen taitoa. Opitaan karaten perustekniikat kuten mm. erilaiset irrottautumiset, torjunnat, lyönnit, hallintaotteet, potkut ja kaadot, kamppailuasennot sekä niissä liikkuminen. Varusteet: T-paita ja urheiluhousut. Pakkaa mukaan myös juomapullo.

TUTUSTU GOLFIIN 800709 Vestersundinkylän koulu/Pirilön golfkenttä, Ma 18.30–20.00 Camilla Fellman, 9.–30.5.2022, 8 t Kurssimaksu 30,00 €

26 26

ietarsaa

opisto

Yhdessä tekemisen iloa, herkullista arkiruokaa valmistaen. Kokkaaminen voi olla mukavaa. Kurssin tavoitteena on antaa opiskelijalle perustiedot terveellisen ja tarvittaessa myös nopeasti valmistuvien aterioiden valmistamisesta. Kurssilla perehdytään myös raaka-aineiden valintaan taloudellisuus huomioiden. Opiskelijat valmistavat opettajan ohjeiden avulla ateriakokonaisuuden, joka nautitaan kurssipäivän aikana. Materiaalimaksu sisältyy kurssin hintaan.

GOURMETRUOKAA VILLIVIHANNEKSISTA 870112 Etelänummen opetuskeittiö Ma ja Ti 18.00–21.00 Anita Storm 23.–24.5.2022, 8 t Kurssimaksu 13,00 €

Maanantaina perustietoa yrteistä ja neuvot niiden keräämisestä. Tiistaina valmistamme yrteistä esim. pestoa, ohukaisia, erilaisia juomia, säilykkeitä, hyytelöitä ja salaatteja. Raaka-ainemaksu 15€.

11.1.–5.4.2022, 36 t Kurssimaksu 38,00 € / 41,00 €

Shakkipelin teoriaa ja käytännön harjoituksia. Kurssi sopii kaikentasoisille shakinharrastajille.

Kaupunginkirjasto To 18.00–20.00 11.11.2021, 3 t Maksuton

Pietarsaaren kaupungin asukasfoorumit ovat avoimia tilaisuuksia, joihin kuka tahansa oman kaupunkinsa kehittämisestä kiinnostunut voi osallistua. Tapahtuman teemana on turvallinen kaupunki lapsille ja nuorille. Toivotamme erityisesti tervetulleeksi lasten ja nuorten huoltajia, nuoria sekä nuorten kanssa toimivia. Tapahtuma on maksuton.

SHAKKIKURSSI A 991004 / B 991005 Etelänummi Ti 18.00–20.30 Pietarsaaren Shakkikerho, 7.9.–23.11.2021, 33 t /

ri.fi/tyovaen

Etelänummi La 10.00–15.30 Merja Lamminparras 2.10.2021, 7 t Kurssimaksu 19,00 €

Muu opetus, kasvatus ja koulutus ASUKASFOORUMI KIRJASTON KANSALAISAREENALLA 991003

Golf on harrastus joka tuo mukanaan liikuntaa luonnossa, itsensä haastamista ja hauskoja hetkiä mukavassa seurassa. Kurssilla harjoitellaan erilaisia golflyöntejä ja tutustutaan golfkenttään, varusteisiin ja opitaan golfin säännöistä. Omia golfmailoja et tarvitse, lainaamme sinulle mailat ja pallot. Kurssin jälkeen olet saanut hyvän tuntuman golfin perusasioista ja voit osallistua käytännön osuuteen (ns. ajokorttiin) ja näin voit pientä maksua varten saada Green Cardin golfkerhosta. Ensimmäisellä kerralla ma 9.5. tapaamme ulkona Vestersundinkylän koululla. Seuraavat kurssipäivät pidetään Pirilössä: 16.5, 23.5 ja 30.5.

w w w.p

Laatikkoviljely säästää selkää, eikä vaadi suurta tilaa kotipuutarhassa tai palstalla. Kurssilla opit mm. kuinka perustaa laatikkoviljelmä, kuinka valita oikeat kasvit, lannoitus, suojelu ja kastelu. Kurssilla kasataan kasvulavalaatikko, lisätään puutarhamulta ja kylvetään siemenet. Voimme kokoontua myös jonkun kurssilaisen luona, jos jollain on sopiva paikka tarjota. Muuten olemme opistotalon pihalla Runeberginkadulla. Ota mukaan muistiinpanovälineet ja valpas mieli, pukeudu sään mukaan.

Opimme tunnistamaan sieniä ja poimimme niitä. Ota mukaan: kumisaappaat, sieniveitsi- ja kori. Tarvittaessa kysy kimppakyytiä opistolta! Opetus Airi Nymanin luona, Lillbyntie 271, Purmo.

nop i i/tyovae w w w.pietarsaari.f

RAKENTAMISEN ABC A 991007 / B 991008 Etelänummi Ma 18.00–19.30 Jussi Olkkonen 25.10.–13.12.2021, 12 t /10.1.–14.2.2022, 12 t Kurssimaksu 22,00 € / 22,00 €

Korjaus -ja rakentamisvinkkejä omatoimirakentajille. Osallistujan tarpeet huomioidaan. Saat käytännön vinkkejä tarvittavien rakennus- ja toimenpidelupien hakemiseen, pienrakentamisen urakoitsija- ja materiaalin hankintaan sekä rakentamisen ongelmakohtiin.

sto 27 27


Muistiinpanot

28 28

nop i i/tyovae w w w.pietarsaari.f

sto 29 29

Profile for Tyovaenopisto

Pietarsaaren suomenkielinen työväenopisto Opinto-ohjelma 2021-202  

Pietarsaaren suomenkielinen työväenopisto Opinto-ohjelma 2021-202  

Advertisement

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded