tutkain
Valtiotieteellinen ylioppilaslehti vuodesta 1964
Tutkain 60+1v. Slush & Israel
Kosovon-suurlähettilään haastattelu Nuorisodiplomatiaa Y20-huippukokouksessa Pohjois-Irlanti & Brexit
3/2025
TEKIJÄT
Päätoimittaja: Sakari Valhas
Kirjoittajat: Sakari Valhas, Kristian Paltila, Santeri Hovi, Nea Laine & Aino Orava
Kuvitukset: Hertta Pasanen
Logo: Aura Savolainen
Kansi: Hertta Pasanen
Taitto: Sakari Valhas
Julkaisija: Kannunvalajat ry
Paino: Picaset Oy
ISSN: 2670-0697
YHTEYSTIEDOT
Instagram / @tutkain
LinkedIn / Tutkain tutkainlehti.fi
tutkainlehti@gmail.com
Onnea Tutkain 60+1!
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun ensimmäinen varsinainen Tutkaimen numero ilmestyi. Mainitsin asiasta hiljattain eräässä valtsikan tapahtumassa ja sain kuulla, että tätä juhlavaa faktaa on mehusteltu lehden tekijöiden parissa jo ainakin viiden vuoden ajan. Oli miten oli, minulle tämä oli juhlan paikka. Juhlistin itse merkkivuotta painelemalla Kaisa-talon K4-kerrokseen, jossa minua odotti varattujen aineistojen hyllyssä kansion täydeltä historian havinaa. Makean, ummehtuneen, hajun keskellä viileässä kellarikerroksessa tunsi olevansa muuten niin kiireisenä vilisevän Kaisa-talon uumenissa jonkin syvällisemmän ja pysyvämmän äärellä. Kerros on täynnä vanhoja sanomalehtiaineistoja ja olin saanut tilattua kansiollisen vanhoja Tut kaimia, joita aina ensimmäisestä ilmestymis vuodesta oli arkistoitu. Kansio oli kuitenkin toivottua laihempi. Olin Helkan varaustietoi hin naputellut reilulla kädellä eri numeroita vuosien varrelta, mutta suuri osa näistä oli hävinnyt ajan saatossa. Lähdin siis seikkai lemaan niille aikakausille, jotka olivat par haiten edustettuina tehdäkseni historial lista analyysiä. Aikakaudet olivat lähinnä 60-luku, 70-luku sekä 90-luku.
Legendaarinen ensimmäinen numero 1/1965 löytyi arkistoista ja sitä koris ti kannessa pop-taidemainen tutkain. Numero postitettiin ilmestyessään joka ikiselle valtsikassa opiskelevalle, ja sen sivuilta saattoi löytää pohdintaa siitä, kuinka ongelmallinen tahattoman opin toajan pitkitys valtsikassa oli ja siitä, kuinka vaikea valtsikalaisen oli löytää kesätöitä.
60-luku oli lukemani mukaan opiske lijoille kuohuvaa aikaa. Tutkaimen
sivuillakin
näytti vuosikymmenellä kritiikkiä piisaavan, ja kirjoituksissa oli oivaltavaa ja kärkästä argumentointia. Ongelmien korjaamiseksi oli ilahduttavan paljon parannusehdotuksia. Numeroista välittyy jonkinlainen hurmoksellisuus, yhteisöllisyys ja painetun lehden merkityksen suuruus.
1970-luvulle tultaessa sivut täyttyivät kärkkäästä argumentoinnista, jota leimasi tiiviisti luokka-ajattelu. Sivut olivat toinen toisensa jälkeen täynnä asiaa lakoista ja luokkataistelun tärkeydestä. Yliopisto haukuttiin porvariproffien taantumukselliseksi kapitalistisia rakenteita ylläpitäväksi lääväksi, joka vaati täydellistä remonttia. Silmään pisti toki myös mainos Studia Politica-luentosarjasta, jossa käytiin läpi Suomen asemaa muuttuvalla maailmankartalla. Lisäksi oli maininta majuri Aimo Pajusen luennosta vuodelta 1970, jossa käytiin läpi
70-luvun mittaan Tutkaimen sivuilta alkaa löytyä myös kritiikkiä öljyjättejä kohtaan. Eräässä kirjoituksessa katsotaan, että viihtyisän kaupunkisuunnittelun kannalta on kriittistä, että yksityisautoiluinfraa aletaan vähentämään. Mainostajina aina 60-luvulta 90-luvulle saakka saattaa kuitenkin löytää Nesteen, joka mainostaa Quick shopinsa makkaravoileipiä ja autoilijalle suunniteltuja palve-
Aikamatkasin suoraan ysärille, jolloiin väkevät retrokaiut olivat vaienneet niistä ajoista, jolloin kaikki oli läpeensä poliittista. 70-luvulla kyseltiin kuulemma ensiksi puoluekantaa ja sitten vasta nimeä. Kärkkäys laantui laman läpi tulta-
Kuva: Marko Nevanperä
essa, kunnes ysärin loppua kohti tultaessa poliittisuuden merkitystä alettiin jälleen korostaa. Yliopisto, Ylioppilaslehti, Nokia ja Ahtisaaren diplomatia saivat muiden muassa osansa kirjoittajien kritiikistä.
Alkoi aistia, että Tutkain oli siirtymässä nykyaikaan. Vaikka menneiden vuosien lehdistä saattoi päätellä, että yliopistolla mylläsi muutoshaluiset ja edistykselliset voimat, piti muistaa, että kynäniekkoina ei ollut ehkä keskiverto-opiskelijoita, jotka parhaiten ilmensivät mielipiteillään sitä, mitä yliopiston arkipäivissä tapahtui. Vielä ysärillä aiheen tiimoilta keskusteluiden perusteella sai käsityksen, että yliopisto oli kovin jäykkä ja patriarkaalinen. Intersektionaalisuuden ja kulttuurirelativismin merkkejä alkoi näkyä Tutkaimen sivuilla 2000-luvulle tultaessa. Näillä sivuilla olo alkoi olla sellainen, että kuljettiin jo hyvää vauhtia kohti sitä valtsikaa, jonka me nykyään tunnemme.
Ensimmäisen numeron lähtiessä kaikille aikansa valtsikalaisille oli numeron kirjoituksen mukaan kandiopiskelijoiden määrä rapiat 1500. Maisteriopiskelijoiden määrästä on hankala tehdä lonkalta arviota, mutta lehti lähti varmasti 20003000 opiskelijalle. Ysärin lopussa painetun Tutkaimen määrä oli 1200. Nyt se on ollut ainakin pari vuotta 200. Tänä vuonna budjettihaasteiden takia Tutkainta on yhä kehotettu pienentämään painomäärää, sillä se muodostaa lehden lähes ainoat kulut. Ilmentääkö tämä trendi sitä, että Tutkaimen opiskelijajournalismi ei kiinnosta enää ketään?
Ei. Inspiroivia juttuja on tippunut lehden sivuille pitkin vuotta. Nettilehti tavoittaa helposti ne lukijat, jotka jäävät ilman alta aikayksikön kampuksen hyllyiltä ilmestyessään hupenevia printti-Tutkaimia. Someja podcast-formaatit antavat sisällölle muodon, joka on ominainen nykyajan median kuluttajille. Uhat ja ongelmat tuntuvat piilevät muualla, kuin printtiformaatin nostalgiassa.
Juha-Pekka
Takala kirjoitti Tutkaimessa 1970, että ‘’On nimittäin olemassa eroa kapitalistien käyttöön parhaiten soveltuvan teknologian ja työväenluokan etuja edustavan tekno-
logian välillä.’’. Yhdysvallat johtaa trendiä, jossa selkeä enemmistö ihmisistä kuluttaa uutisensa somesta. Mikähän osapuoli tästä mahtaa eniten hyötyä? Takala tuskin saattoi edes aavistaa, mitä tuleman piti kirjoittaessaan tuota sitaattia.
Läpinäkymättömät käyttöehdot, jotka mahdollistavat informaation massiivisen keruun, mahdollistavat puolestaan algoritmien valta-aseman. Algoritmit ovat markkinavallan hallitsijoiden käsissä ja nämä tahot eivät todistetusti ole ensisijassa yhteiskunnallisten merkitysten perimmäisiä altruistisia toimijoita, vaan valvontakapitalismin tyyssijoja. Nämä teknokraatit ovat hyvin vaarallisia, mikäli he saavuttavat aseman, jossa hallinto tahtoo, suostuu tai joutuu veljeilemään kanssaan.
Toimittajat ilman rajoja-järjestön arvion mukaan 0,8% maailman väestöstä asuu alueilla, joilla lehdistönvapaus voidaan tulkita hyväksi. Olemme suomalaisina ja valtiotieteilijöinä onnekkaassa asemassa, kun jo vuosikymmeniä Tutkaimen sivuilla on saanut kritisoida kovin ottein valtiovaltaa, päättäjiä, vallan vahtikoiria ja kanssaopiskelijoita. Tämä ei ole missään nimessä itsestäänselvyys. Materiaalinen hyvinvointi on Tutkaimen perustamisesta räjähtänyt, ja samalla intuitiivisesti tuntuu, että myös opiskelijoiden ymmärrys siitä, kuinka oleellinen lehdistönvapaus on tässä tarinassa ollut, on laskenut.
Lehdistönvapaus ei ole ainoastaan toimivan hallinnon tai terveen yhteiskunnan sivutuote. Se on edellytys, jonka ansiosta meillä voi olla toimiva ja avoin demokraattinen järjestelmä. Ylikansalliset mediakonsernit kahmivat itsel-
leen ne osuudet, jotka yksipuolistuva mediailmapiiri kuihduttaa. Nämä konsernit tulevat voimaan hyvin ja nauttimaan yhdessä Big Techin kanssa valta-asemansa vakiinnuttamisen riemuvoitosta. Tämän tasapainona opiskelijajournalismi on ollut, ja on etenkin nykyään, radikaali ja väkevä vaikuttamisen keino. Opiskelijajournalismi on antikapitalistista kapinaa parhaimmillaan. Sinun ei tarvitse laulaa yhdenkään leivän tarjoajan lauluja, sillä sellaisia ei ole.
Opiskelijajournalismin arvo itsessään on mittaamattoman suuri, mutta jos tuo arvo unohtuu, olemme kauhuskenaarioita lähellä. Toimijuus on kaiken hyvän takana. Sillä hyökätään dystopioita ja mediaimperiumeja vastaan, eikä sen tunnetta saa unohtaa, sillä sinä hetkenä kun sen unohdat, toimii joku muu puolestasi. Oli aiheena porvariproffien valta, tai läpi Tutkaimen historian toistuneet ikuiselta tuntuvat aiheet, kuten valtiotieteellisen tutkinnon liika generalistisuus tai kesätöiden puute, on tärkeää, että nämä äänet pääsevät läpi ja kuuluviin. On tärkeää, että meillä on ilmapiiri, joka kannustaa ajattelemaan ongelmia ja ratkaisuja myös vapaana FT:stä, Hesarista tai IG:n täykkypäykkyinfluista.
Suurten mediatehtaiden piiput sylkevät väksyä ja sakeaa savua ulos joka tuutista. Niiden algoritmit kanavoivat samaa kamaa kaikkien ruuduille, ja mekanismit sisältöjen takana ovat tiettävästi hyvin petollisia. Logiikka on se, että hyvä sisältö koukuttaa ja saa katsojan liimatuksi ruutuun. Palvelujen käyttöliittymät jatkavat tätä logiikkaa ja niiden taustalla on valtavat koneistot, jotka kilpaa ovat tutkineet sitä, kuinka koukuttavuutta lisätään.
Moni meistä on sen sakean ja älyvapaan informaation virtaan joskus eksynyt jopa tunneiksi kerrallaan. Mitä useammin ja mitä useampi sinne joutuu, sen vaarallisemmaksi mediakenttä muuttuu. Sieltä pitää tietoisesti uskaltaa polskia kuiville ja pysyä siellä ajatellakseen toisin. Toisinajattelu ei ole helppoa, vaan rankkaa duunia niin älyllisesti kuin emotionaalisesti. Se on vaarallista, suurimmassa osasta maailmaa myös fyysisesti. Kaikki, mikä aidosti vastustaa konsensusta, vaatii kanttia, voimaa ja tahtoa. Jos haluamme terveen demokratian, on tätä työtä kuitenkin tehtävä mediakentän saralla. Olet vastuussa, etenkin valtsikalaisena, toimijana varmistamassa, että tämä järjestelmä kestää. Olet myös vastuussa kuluttajana, sillä sinun huomiosi on kultaakin kalliimpaa.
Kaikkien aikojen ensimmäisen Tutkaimen pääkirjoituksessa päätoimittaja Osmo J. Tuomala kirjoitti näin:
’’Lehtemme tulee olemaan jatkuvasti juuri sellainen, millaiseksi me itsekukin haluamme sen tehdä. Älkäämme siis tyytykö vain arvostelijan asemaan, vaan tarttukaamme itsekukin kynäämme ja kameraamme, osallistukaamme itse toimitustyöhön ajankohtaista aineistoa lähettämällä.’’
Hyvin sanottu, arvon menneisyyden kollega. Näillä sanoilla Tutkaimen perinne laskettiin vesille, ja niiden hengessä koen vuonna 2025 paiskivani duunia perinteen parissa. Tutkain vaatii ympärilleen tekijöitä, jotka tätä samaa henkeä asuttaa, jotta se voi ajaa asiaansa myös tulevaisuudessa. Muodolla ei niinkään väliä.
Joten — älä tyydy. Siirry sinäkin historiankirjoihin esimerkiksi, joka on osallistunut valtsikalaisten arvojen mukaisista perinteistä uljaimpaan. Sinne historiankirjoituksen paremmalle puolelle. Tule tekemään Tutkainta.
Päätoimittaja
Sakari Valhas
PITKÄSTI
SLUSH MUUTTAA MAAILMAA, MUTTA MIHIN SUUNTAAN? –SLUSH & ISRAEL
SUURLÄHETTILÄÄNÄ MUSTALINTUJEN MAALLA – HAASTATTELUSSA MATTI NISSINEN
SUOMALAISTA NUORISODIPLOMATIAA Y20-HUIPPUKOKOUKSESSA
28 BREXITIN JÄLKEEN: MITÄ KUULUU, POHJOIS-IRLANTI?
Tutkain 3/1967
ISRAEL ON LÄSNÄ KANSAINVÄLISTEN
PÄÄOMASIJOITTAJIEN PORTFOLIOISSA JA
TULEVAISUUDEN SUUNNITELMISSA
Teksti: Kristian Paltila
Kuvitus: Hertta Pasanen
Slush on voittoa tavoittelematon organisaatio ja kansainvälinen kasvuyritys- ja teknologiatapahtuma, joka järjestetään vuosittain Helsingin Messukeskuksessa. Päätapahtuman lisäksi Slush tarjoaa ympäri vuoden Slush Online -nimellä kulkevaa matchmaking-alustaa yrittäjille ja sijoittajille. Slush myös tukee tuoreita startupekosysteemejä maailmanlaajuisesti tukemalla paikallisten tapahtumien järjestämistä Slush’D:n kautta. Slushin omistaa Startup Foundation, voittoa tavoittelematon suomalaisen startup-ekosysteemin kehittämiseen pyrkivä säätiö.
Yksi tapahtuman keskeisistä tavoitteista on yhdistää sijoittajat ja yrittäjät toisiinsa. Slush kertookin nettisivuillaan olevansa marraskuussa 2025 “suurin riskipääoman kokoontuminen planeetalla”. Saman katon alla tullaan näkemään jopa 4 biljoonaa dollaria varallisuutta, suuri määrä merkittäviä kansainvälisiä pääomasijoitusrahastoja ja jopa 6000 kasvuyritystä.
Riskipääoma ja Israel
Slushissa
edustetuista rahastoista merkittävää sijoitustoimintaa Israelissa viime vuosina ovat harjoittaneet ainakin ACCEL, Andreessen Horowitz, Lightspeed Ventures ja Sequoia Capital.
S&P
Globalin mukaan Lightspeed Ventures on kauppasopimusten määrällä mitattuna toiseksi aktiivisin globaali pääomasijoitusyhtiö Israelissa vuonna 2025. Tarkasteltaessa suurimpia kansainvälisten pääomasijoitusyhtiöiden tukemia yksittäisiä sijoituksia, Lightspeed Ventures löytyy mm. Cato Networks -teknologiayritykseen sijoittaneiden joukosta. Suurimpien yksittäisten sijoitusten listalta löytyy myös Decart AI tekoäly-yhtiö, jonka yhtenä rahoittajana toimi Sequoia Capital. Sequoia Capitalin portfolioon kuuluu myös Kela Systems, joka mainostaa tuotteitaan saatesanoilla “taistelussa testattua teknologiaa moderniin sodankäyntiin”. Israelilaisen kasvuyritys- ja teknologialehti Ctechin mukaan Sequoia Capital oli yksin vastuussa Kelan seed-kierroksesta, eli ensimmäisestä rahoituskierroksesta vuonna 2024. Sequoia Capital osallistui myös seuraavaan, Lux Capitalin johtamaan rahoituskierrokseen yhdessä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n “startup-sijoitussiiven” In-Q-Telin kanssa.
2024 ACCEL keräsi 650 miljoonan dollarin rahaston, joka on suunnattu sijoittamaan alkuvaiheen yrityksiin Israelissa ja Euroopassa. Ctechin haastattelussa 2024 toukokuussa osakas Harry Nelis kuvaili Israelia yhtiön yhtenä keskeisimmistä markkinoista. Neliksen mukaan yhtiön pääoman distribuutio pysyessä samanlaisena, Israel tulee olemaan yksi yhtiön suurimmista sijoituskohteista. Business Insiderin mukaan ACCEL johtikin viimeisintä rahoituskierrosta Israelilaiseen kyberturvallisuusyhtiöön VEGAan, yhdessä Cyberstartsin, CRV:n ja myös Slushista löytyvän Redpointin kanssa. VEGAn perustajat ovat Israelin armeijan kyberturvallisuuteen ja tiedusteluun keskittyvän eliittijoukon 8200 “alumneja”.
Ctechin mukaan Andreessen Horowitz on “laajentanut nopeasti toimintaansa Israelissa viime vuosina”. Piilaakson sijoitusjätin tämänhetkisiin suunnitelmiin kuuluukin kykyjen etsiminen IDF:n eliittiyksiköiden veteraanien joukosta. Sijoitusyhtiö pitää näitä ensiluokkaisina ehdokkaina rakentamaan menestyksekkäitä teknologiayrityksiä.
BDS-liike kerää kannatusta maailmalla, mutta kiihtyvä kritiikki Israelin toimia vastaan ei ole karkoittanut globaaleja pääomasijoittajia Israelin markkinoilta. Sijoittajien varat pitävät osaltaan yllä kansanmurhaa suorittavan Israelin taloutta ja yhtiöt sijoittavat myös suoraan aseteollisuuteen sekä kaksikäyttöteknologiaan.
Innovaatiotalous ja Palestiina
Kansan
Uutiset haastatteli kesäkuussa 2025 Suomen Lähi-Idän instituutin säätiön tutkijaa ja yhteiskuntatieteiden maisteria Antti Tarvaista innovaatiotalouden ja Palestiinan tilanteen yhteyksistä. Tarvainen kuvaa haastattelussa kasvuja teknologiayrityksiä osana Israelin sotateollisuutta.
Yleisesti innovaatiotaloutta katsotaan uusliberaalin tulkintakehyksen kautta. Ajatellaan, että kyse on sääntelyn purkamisesta ja valtion väistymisestä, yksilöiden kilpailusta. Se, mitä tutkimuksessani opin, oli että Israelin innovaatiotaloudessa asuttajakolonialistinen valtio on itse asiassa hyvin keskeisessä roolissa, Tarvainen kertoo Kansan uutisille.
Kela Systems -yhtiön esittelyteksti Sequoia Capitalin verkkosivuilla kuvailee Israelin vahvuudeksi juuri tätä yhteyttä: asepalveluksen
‘‘Yliopistot tekevät yhteistyötä aseyhtiöiden kanssa ja kehittävät
teknologiaa, jota käytetään miehitetyillä alueilla.’’
Myöhemmin tätä samaa aseja puolustusteknologiaa myydään ulkomaille “taistelussa testattuna”.
jälkeen eliittijoukoissa, kuten 8200-yksikössä palvelleet “teknosotilaat” täyttävät Israelin startup-ekosysteemin menestyneimpiä yrityksiä. Kela Systemsin missiona on tuoda tämä asiantuntemus takaisin “puolustussektorin” palvelukseen. Israelin oman kapasiteetin parantamisen lisäksi Kelan tavoitteiksi mainitaan “läntisen maailmanjärjestyksen puolustaminen”. Pitkän aikavälin tavoitteina on teknologiakeskuksen luominen Israeliin lännen armeijoille, tuottaen “strategista etua NATO:lle ja USA:lle”.
Teknologiayritysten ja valtiokoneiston yhteydet Israelissa ovat kiinteät: yritykset hyötyvät asepalveluksesta, joka tuottaa niille kyvykästä työvoimaa. Tähän kuvaan astuvat myös yliopistot, joiden rooli on keskeinen. Israelilainen antropologi Maya Wind kuvailee suhdetta yksityiskohtaisesti kirjassaan Towers of Ivory and Steel: How Israeli Universities Deny Palestinian Freedom. Windin teos perustuu suureen määrään hepreankielisiä lähteitä, kuten armeijan muistiinpanoihin, graduihin ja väitöskirjoihin, hallituksen rahoittamiin tutkimuksiin, virallisiin dokumentteihin sekä haastatteluihin ja konferensseihin kampuksilla.
Yliopistoilla
on erityisesti sotilaille tarkoitettuja akateemisia koulutusohjelmia, joiden kautta myös siirrytään teknologiasektorille. Yliopistot tekevät yhteistyötä aseyhtiöiden kanssa ja kehittävät teknologiaa, jota käytetään miehitetyillä alueilla. Myöhemmin tätä samaa ase- ja puolustusteknologiaa myydään ulkomaille “taistelussa testattuna”.
Esimerkiksi Technion, Israelin teknillinen korkeakoulu, tekee pitkäaikaista yhteistyötä aseteollisuuden kanssa. Elbit Systems, yksi maailman johtavista droonien suunnittelijoista ja valmistajista, on myöntänyt merkittäviä summia tutkimusapurahojen ja stipendiohjelmien rahoittamiseen yliopistossa. 2021 Technion teki sopimuksen Elbit Systemsin, toisen israelilaisen asevalmistajan Rafaelin ja Yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin kanssa uusien ohjelmistojen kehittämisestä. Elbit Systemsin hallituksen puheenjohtajan Michael
Federmannin mukaan “Technion on kudottu Elbitin DNA:han.”
Globaaleihin
pääomamarkkinoihin erikoistuneen alustan Pitchbookin julkaisema vuosittainen ranking listaa yliopistoja riskipääomaa keränneiden alumniyrittäjien määrällä. Listaus perustuu viimeisen kymmenen vuoden dataan ja sen tarkoitus on tuoda esille yliopistoja, joilla on erityinen kyky houkutella ja luoda uusia yrittäjiä. 2025 Technion sijoittui perustutkinto-opiskelijoiden keskuudessa maailman kymmenen parhaan joukkoon. Yliopiston rehtorin Uri Sivanin mukaan “Technionin alumnit ovat Israelin valtion tärkein taloudellinen moottori ja pitkälti vastuussa Israelin startup-kansakunnan luomisesta.”
Kasvun toivossa, kansanmurhan varjossa
Yhdistyneiden
kansakuntien riippumaton kansainvälinen tutkintakomissio totesi 16. syyskuuta 2025 Israelin syylliseksi kansanmurhaan Gazassa. Tätä ennen saman ovat todenneet lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ja asiantuntijat. Kaikesta huolimatta sijoittajat näkevät Israelin edelleen potentiaalisena kohteena.
Jotkut, kuten Sequoia Capitalin partneri Shaun Maguire, näkevät sijoitusten tulevaisuuden valoisana juuri tapahtumien takia. “Seuraavat kymmenen vuotta tulevat olemaan uskomattomia” Maguire ennusteli Israelin “puolustusviennin” kasvua talouslehti Globesille vuonna 2024. Vielä alkukeväästä 2025 Maguire toisti samaa sanomaa Mind the Tech NY - konferenssissa: “Juuri nyt fiksuin veto on sijoittaa Israeliin. ”.
Slush haluaa muuttaa maailmaa. Tapahtumaan virtaava riskipääoma kuitenkin muuttaa sitä jo: sen jäljet johtavat Israelin sotatalouteen. Hinta on kallis, ja sen maksavat lopulta palestiinalaiset.
HAASTATTELUSSA MATTI NISSINEN
Teksti: Santeri Hovi
Kuvat: Kajsa Santonen
Kuka?
• Matti Nissinen
• ● Suomen Kosovon-suurlähettiläs syyskuusta 2022 syyskuuhun 2025.
• ● UM:lla 20 vuotta. Uran aikana ollut muun muassa harjoitteluissa
Ulkoministeriössä ja Euroopan parlamentissa, sitten edustustoissa Brysselissä, Sloveniassa, Genevessä. Pesti Pristinassa on hänen ensimmäinen suurlähettilään pestinsä.
• ● Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta
• ● Kotipaikkakunta Espoo
• ● YTM, pääaineena kansainväliset suhteet. Lisäksi valtio-opin, kansainvälisen oikeuden ja psykologian opintoja
• ● Supervoimana toimintakyvyn säilyminen kaaoksen keskellä.
• ● Harrastuksena monipuolinen lukeminen.
• ● Suosikkikirja Winston Churchillin elämäkerta Walking with Destiny, kirjoittanut Andrew Roberts.
Kosovon itsenäisyyden 18-vuotispäivä lähestyy. Tutkain matkusti
Kosovoon ja sai haastatteluun suurlähettiläs Matti Nissisen.
Kysyimme häneltä, mitä Kosovoon kuuluu, ja millainen on Suomen rooli kohta 20-vuotiaan maan rakentumisessa kohti täysivaltaisuutta kansainvälisillä areenoilla.
Tummalasiset autot kiilaavat ohi, sähköjohdot roikkuvat matalalla katujen yllä, jossain kiekuu kukko. Pristinan aamuinen katukuva on villi sekoitus agraaria ja metropolia.
Tutkaimen keväinen matka Suomen suurlähetystöön alkaa hämmentyneellä myöhästymisellä. Minuuttiaikatauluun luottaminen osoittautuu virheeksi — taksin saaminen ei olekaan ihan yksinkertaista. Se ei kuitenkaan ole niin vakava paikka: paikallisten ystävällisyys kantaa pitkälle. Kun apua tarvitaan, sitä saa, vaivasta tinkimättä.
Lähetystöllä myöhästymistä on osattu odottaa. Vartija ottaa meidät vastaan kuin vanhat tutut. Passit tiskiin, vierailijakortti kaulaan, portaat ylös.
Suomen Kosovon suurlähetystö ei prameile vaan muistuttaa käytännöllisellä toimistotunnelmallaan paikan emämaasta. Vaikutelmaa vahvistavat eteemme tarjoillut Arabian teemakupit ehtaa suomalaista Juhla Mokkaa.
”Täältä saisi aikaiseksi monenlaista dokkaria, jos tulisi pidemmäksi aikaa. Löytyisi montakin kulmaa, mitä ei Suomessa vielä ole käyty läpi”, aloittaa Suomen Kosovon suurlähettiläs Matti Nissinen, kenties hieman maanittelevaan tapaan.
”Balkanilla ei ole tylsää hetkeä.”
Suomi Kosovossa — Ahtisaaren perintö
Mikä määrittää suurlähettilään päivän agendan?
”Koko ajan tapahtuu jotain, poliittisesti tai turvallisuusasioissa. Agenda tulee pääsääntöisesti ulkoa.”
Balkania ei kai turhaan ole kutsuttu ruutitynnyriksi.
Lähettiläs laatii strategisen suunnitelman prio-
riteeteistaan kauden alussa, mutta Kosovossa Nissinen korostaa pyrkineensä suunnitelmassaan pysymään joustavana. Päivittäiset, juoksevat asiat tarvitsevat oman liikkumatilansa.
Entä mistä Suomen laajempi diplomaattinen strategia Kosovossa koostuu?
Isot prioriteetit muodostuvat ensinnäkin Suomen pitkästä linjasta, jo presidentti Martti Ahtisaaren ajalta, suurlähettiläs kuvailee.
Yksi suomalainen nimi on siis Kosovossa ylitse muiden: Ahtisaari. Hän työskenteli Kosovossa rauhanvälitystehtävissä kahdesti: ensin vuosina 1998–1999 Kosovon sodan ratkaisemiseksi, sitten vuodesta 2005 eteenpäin pysyvämmän ratkaisun, Kosovon itsenäistymisen puolesta.
Jugoslavian aikana Kosovo oli autonominen provinssi Serbian osavaltiossa. Slobodan Milosevicin noustua valtaan 1987 Serbia alkoi systemaattisesti kaventaa alueen albaanivaltaa, mikä lopulta johti 90-luvulla syventyneisiin etnisiin ristiriitoihin, separatismiin, ja lopulta sotaan.
Ahtisaaren työ on oleellinen osa Kosovoa. Maaliskuussa 2007 Ahtisaari toimitti Yhdistyneille kansakunnille Comprehensive Proposal for the Kosovo Status Settlement -asiakirjan eli Ahtisaari-planin. Asiakirja ei selvittänyt YK:n turvallisuusneuvoston äänestystä — Venäjä käytti veto-oikeuttaan —, mutta sen pohjalta laadittiin Kosovon perustuslaki. Helmikuussa 2008 Kosovo julistautui itsenäiseksi.
Ahtisaari sai vuonna 2008 Nobelin rauhanpalkinnon työstään Kosovossa. Tältä pohjalta Suomen strategia Kosovossa lähtee.
”On aina tosi kliseistä sanoa erityissuhde, mutta kyllä meillä ihan kiistattomasti sellainen on.”
Diplomaatti — kenttätyötä, tapaamisia ja balkanilaista kuohuntaa
Suurien teemojen joukkoon Nissinen nostaa myös nuorison ja koulutuksen, joiden parissa Suomi on toiminut Kosovossa jo pitkään.
”Olen jatkanut siitä: käyn paljon yliopistoissa ja kouluissa. Haluan kuulla nuoren sukupolven näkökulmat asioihin, ettei se ole vain sitä ministerien ja presidentin tapaamista. Poliitikothan osaavat muotoilla omat asiansa suotuisasti.”
Suurlähettiläs onkin helppo uskoa luontevaksi vierailevaksi luennoitsijaksi ja hän osoittautuu nopeasti mutkattomaksi keskustelijaksi: Vastaukset ovat pitkiä ja perinpohjaisia, mutta tulevat empimättä ja ilman täytesanoja. Alati heiluvat kädet painottavat, rytmittävät, kuvailevat ja havainnollistavat kohdissa, joissa sanat eivät piirtele mielikuvia riittävän osuvasti.
Myös Kosovossa, kuten missä tahansa muuallakin, diplomaatin on ratkaisevaa kuulla kansalaisia ja järjestöjä ja asennoitua heidän asioihinsa uteliaisuudella. Se on tärkeää, jotta paikallisia nyansseja voi ymmärtää.
”Täytyy oppia erottamaan, mistä täytyy informoida [Suomen] pääkaupunkia, ja mikä on vain normaalia balkanilaista kuohuntaa.”
Informoitavaa kuohuntaa todella on. Nissinen nostaa esimerkiksi Pohjois-Kosovossa tehdyn vesilaitoksen räjäytysiskun loppuvuodesta 2024. Kosovo pidätti iskusta epäiltynä kahdeksan paikallista serbitaustaista miestä ja on syyttänyt Serbiaa terrorismista. Serbia kiistää väitteet.
Viime vuosina Pohjois-Kosovon serbialueilla on lisäksi myös heitetty kranaatteja paikalliselle poliisiasemalle ja nostettu kansalaisaloitteita etnisten albaanien syrjäyttämiseksi viroista. Kuinka siis oppia vain muutamassa vuodessa erottamaan ja seulomaan erilaiset nyanssit ja kulttuuriset ominaispiirteet ensisijaisesta informaatiosta?
Mistä tietää, mistä informoida?
”Tietyt perusvalmiudet pitää olla, ja ne testataan, kun hakeudutaan KAVAKU:n kautta ministeriöön.” (Kavaku on Ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssi, jonka kautta diplomaatin uralle haetaan.)
Siitä eteenpäin tärkeää on tehdä kenttätyötä. Siis tavata kansalaisjärjestöjä, opiskelijoita, yritysten perustajia. Sitä kautta saada mahdollisimman kattava kokonaiskuva.
Tapaamisten ja kenttätyön lisäksi Suomessa asuva noin 20 000 kosovolaistaustaisen diaspora työllistää tietenkin suurlähetystöä muun muassa maa-
”Täytyy oppia erottamaan, mistä täytyy informoida pääkaupunkia, ja mikä on vain normaalia balkanilaista kuohuntaa.”
hantulo- ja oleskelulupien sekä kansalaispalvelun saralla. Viisumien myöntäminen Suomeen on jäänyt vuoden 2024 alusta voimaan astuneen viisumivapauden myötä pienempään rooliin.
Porukkaa ovella — ulkopolitiikka, länsi ja EU
Lyhyen Pristinan visiittimme aikana näimme kaupungin keskustassa EU:n Eurooppa-päivän juhlat, Saudi-Arabian sponsoroiman islam-propagandatapahtuman (saudien hallinnon järjestämä nk. Jusoor-näyttely), EU:n, Naton ja Turkin lippuja sekä lukuisien maiden historiaan kytkeytyviä muistomerkkejä.
Maan sitoumukset kiinnostavat — ovella on jonoa.
Kosovo ei ehkä ole yksittäisenä pienenä maana maailmankaupan polttopiste, mutta Balkan on vuosisatoja ollut eri imperiumien ja ideologisten järjestelmien kiistakapula.
Geopoliittisesti alue on tärkeä. Millaisia strategisia intressejä suuren pelin pelaajilla, siis esimerkiksi Kiinalla, Venäjällä, Yhdysvalloilla, EU:lla, on Kosovossa ja Balkanilla yleensä? Onko kaupallisissa suhteissa strategisia ulottuvuuksia tai pyrkimyksiä ideologiseen sitouttamiseen?
Suurlähettiläs hörppäisee Juhla Mokkaa, minkä jälkeen oikea käsi alkaa rytmittää tiuhaan tippuvia pointteja. Alueeseen kohdistuu nimittäin todella paljon ulkopuolista mielenkiintoa.
Ulkopuolinen läsnäolo Kosovossa on ensi sijassa läntistä. Perässä vuoroaan odottavat kaikki muut. Yhdysvallat on perinteisesti ollut vahva toimija Länsi-Balkanilla ja etenkin Kosovossa. (Seikan voi havaita esimerkiksi presidentti Bill Clintonin patsaasta Pristinan keskustassa.) Yhdysvallat on hankkinut asemansa painostamalla Serbiaa lopettamaan Kosovon sodan 1999 Nato-joukkojen johtamilla pommituksilla.
Etenkin, jos Yhdysvaltain hegemoninen läsnäolo heikentyisi ja länsimaat vetäytyisivät, valtatyhjiölle olisi täyttäjänsä.
”Tulijoita riittäisi”, Nissinen täsmentää.
Kiinnostuneita silmiä tiirailee esimerkiksi etelästä Turkista. Sillä on vuosisatojen mittainen historia ja kulttuurinen vaikutus Balkanilla.
”Tänäkin päivänä näkyy Turkin varsin voimallinen kiinnostus tätä aluetta, ei pelkästään Kosovoa kohtaan. Se näkyy kaikilla sektoreilla: kaupassa, politiikassa, uskonnossa, koulutuksessa.”
Taustalla häilyy myös Venäjä, joka liittyy läheisemmin Serbiaan ja täten Serbian ja Kosovon suhteisiin. Venäjä suhtautuu Serbiaan ”veljeskansana” ja maiden välit ovat läheiset, mutta Kosovo suhtautuu Venäjään Nissisen mukaan ”kategorisen torjuvasti”.
Sitten on vielä Kiina. Kiinalainen raha ei tosin Kosovossa vedä, toisin kuin Serbiassa, jonne kiinalaiset ovat perustaneet tehdasalueita ja sijoittaneet esimerkiksi erilaisiin kaivoshankkeisiin. Kosovo on vankasti suuntautunut länteen, ja oikeastaan pallo on länsimailla. Sitä ei kannattaisi pudottaa.
”Kosovo ei istu aidalla”, Nissinen kuvaa.
”Heillä on yksi visio ja se on euroatlanttinen, täysi integroituminen: EU, Nato, kaikki nämä.”
Ei B-suunnitelmaa.
”Serbian presidentti Aleksandar Vučić (presidentti vuodesta 2017) on parhaillaan Moskovassa osallistumassa voitonpäivän juhlallisuuksiin. Heidän osaltaan varmaan voi miettiä sitä, mikä on vastaavasti asennoitumisensa ulkopoliittisesti, mutta Kosovon osalta se on selkeä.”
Serbian EU-jäsenyys on jäänyt kandidaattivaiheeseen (vuodesta 2012): Vučić on vienyt maata autoritaariseen luisuun ja likemmäs Venäjää. EU tuskin kaipaa riveihinsä enempää illiberaaleja vastarannan kiiskiä. Ratkaisematon Kosovo-kiista on esteenä EU-jäsenyydelle niin Serbialle kuin Kosovolle. Toki Serbiassa tuhannet kansalaiset ovat osoittaneet koko vuoden 2025 kiihkeästi mieltään maan suurimmissa kaupungeissa ja ainakin siis osaltaan kaipaavat länteen. Kosovo taas jätti EU-jäsenyyshakemuksensa juuri Nissisen aloitta-
essa kautensa.
Nissisen oma EU-tausta oli kosovolaisten tiedossa. Se johti läheiseen yhteistyöhön, myös muiden kansainvälisten järjestöjen, kuten esimerkiksi Euroopan neuvoston ja Naton, hakuprosesseissa. Suomen suurlähetystö on paitsi sparrannut kosovolaisia Nissisen henkilökohtaisella kokemuksella myös lennättänyt Suomesta Pristinaan suomalaisia asiantuntijoita kertomaan käytännön valmisteluista.
Elämää valheiden tarinoissa: kamppailua tiedolla
Kosovon informaatiotilassa ulkomaiset intressit näkyvät, siispä vaikuttamistakin on monenlaista: hybriditoimintaa, poliittista mielipidevaikuttamista, disinformaatiota, turvallisuuspoliittista painostusta.
”Yhdysvalloilla ja EU:lla on ratkaiseva rooli vakauden ylläpitämisessä, läntinen läsnäolo toimii pidäkkeenä.”
Euroopan parlamentin tiedotteissa mainitaan Kosovoon kohdistuva disinformaatiovaikuttaminen merkittävänä esteenä EU-jäsenyyden etenemiselle. Sitä voi pitää melko yllättävänä. Mikä on kosovolaisen yhteiskunnan resilienssi informaatiovaikuttamiseen? Ilmeisen heikko.
Vuonna 2023 EU:n rahoittama Balkan Investigative Journalism Network, Kosovo julkaisi raportin nimeltä The Story of Our Lies, joka tutki disinformaation leviämistä yhteiskunnassa. Tulos: disinformaatio upposi jopa viranomaisiin — tahoille, joille riman pitäisi olla korkealla. Opettajat, virkamiehet, journalistit, korkeammat oppineet, kaikki tyyni, lankesivat disinformaatioon. Miksi? Kansalaiset hankkivat tietojaan netistä. Poliitikot käyttävät tilannetta hyödykseen. Tieto leviää ilman kriittisiä suodattimia. Medialukutaito ei ole Kosovossa kehittynyttä, tietoisuutta uhista ei ole. Risteilevä disinformaatio kylvää epäluottamusta. Tässä Suomi on auttanut muun muassa tuomalla Suomesta disinformaation asiantuntijoita ja tarjoamalla mediakoulutusta, Nissinen kertoo.
”Tuemme heidän valtion-, median- ja muiden instituutioiden toimijoiden medialukutaitoa ja kykyä havaita sekä torjua disinformaatiota.”
Belgrad-Pristina-dialogi
Kosovon orientaatio EU:hun on siis kiinnostunut ja selkeä. Mutta tiellä on esteitä. Pohjoisosa ja serbialueet ovat ongelma. Onnistutaanko serbit integroimaan, Nissinen pohtii. Pristinan suhde Belgradiin on edelleen tulehtunut. Euroopan unioni on patistanut molempia maita normalisoimaan suhteensa. Se ei ole varsinaisesti edistynyt. Serbiassa on edelleen omistushenkinen suhde Kosovoon, jopa länsimielisten liberaalien ajattelussa.
”Oikeastaan koko euroatlanttinen tulevaisuus riippuu tästä. Serbia suhde täytyy ratkaista”, Nissinen summaa, ”Sitten aukeavat muutkin lukot.”
Euroopan Unioni pyrkii välittämään maiden keskistä sopimusratkaisua. Prosessi kulkee nimellä Belgrad-Pristina-dialogi.
Vuonna 2023 saatiin EU:ssa aikaan Ohridin sopimus, jossa osapuolet sitoutuivat normalisaatioprosessiin. Tässä prosessissa on ollut esillä malli Kosovon serbien maakunta- tai itsehallinnolle. Se takaisi Kosovon serbeille määrättyjä oikeuksia esimerkiksi terveydenhoitoon tai koulutukseen liittyen. Monissa maissa tällainen järjestely on, mutta Kosovossa lähihistoriallinen taakkaa ja epäluulo ovat tukahduttaneet poliittisen halun, Nissinen kertoo.
Esimerkiksi Bosnia & Hertsegovinassa on Bosnian sodan päättäneessä Daytonin rauhansopimuksessa (1995) serbitasavallaksi nimetty niin kutsuttu semi-autonominen alue. Se on ylläpitänyt jonkinlaista tasapainoa maassa, jossa etniset jännitteet ovat edelleen osa päivänpolitiikkaa.
”Se on selkeä kipupiste, ratkaisuun ei ole löytynyt poliittista tahtoa oikeastaan kummaltakaan puolelta. Neuvottelut ovat hankalia ja jumiutuneet moneen kertaan”, Nissinen kertoo.
”Suomella on oikeastaan velvollisuus katsoa, että
asia etenee oikeaan suuntaan.”
Tunnustuksia — vai ei?
Vaikuttavatko ratkaisemattomat konfliktit diplomaatin työhön? Melkein kolmasosa maailman maista ei tunnusta Kosovoa. Vaikuttaako se maassa työskentelevän suurlähettilään työhön? Nissinen ei pohdi vastausta hetkeäkään.
”Sinällään suomalaisessa ajattelussa Kosovon kv-asema ja itsenäisyys ovat täysin yksiselitteisiä, eivätkä ole meille millään tavalla häilyviä, pohdittavia tai kyseenalaisia”, hän linjaa tiukasti.
”Kosovo on itsenäinen valtio, ja kaikki mitä Suomi tekee Kosovon kanssa, lähtee siitä asetelmasta.”
taan myös tunnustamisten perumisen puolesta. EU-asiakirjoissa voi nähdä Kosovon nimen ohessa asteriskin ja alaviiteen: siinä todetaan tekstilitania ”tämä nimitys ei rajoita kannanottoja asemaan ja on YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1244/1999 sekä Kansainvälisen tuomioistuimen lausunnon Kosovon itsenäisyysjulistuksesta mukainen.*[ks. loppuviite]
Menneet ja tulevat sukupolvet modernissa maassa
Yhdenkään haastattelun puitteissa ei tietenkään käydä maan historiaa läpi kovin syvällisesti. Tartumme silti haasteeseen Pristinan lämpimän keskipäivän noustessa lakipisteeseen. Mistä pitäisi aloittaa? Nissisen mukaan viimeisimmät kaksikymmentä vuotta ovat Kosovon ymmärtämisessä ne kriittisimmät.
“Kosovo ei istu aidalla.”
Siis siinä vaiheessa, kun Suomi tekee oman harkintansa kautta päätöksen tunnustuksesta ja diplomaattisuhteiden solmimisesta, asia on selvä. Sillä, mitä joku muu maa tekee, ei ole merkitystä kahdenvälisille suhteille Suomen ja Kosovon välillä.
EU-pöydissä asia on hieman monimutkaisempi. Kaikki EU-valtiot eivät tunnusta Kosovoa. Nämä maat ovat Espanja, Romania, Kypros, Slovakia ja Kreikka. Kullakin on omat syynsä, mutta esimerkiksi Espanjan kohdalla on helppo viitata analogisesti Kataloniaan tai Baskimaahan.
”En voi tietenkään puhua heidän puolestaan, mutta positiivinen kehitys Serbia- suhteessa voisi muuttaa näiden maiden ajattelua ja suhtautumista.”
Kosovo yrittää koko ajan saada lisää tunnustuksia muilta valtioilta. Kenia ja Sudan tunnustivat maan hiljattain. Kosovon ulkoministeriön mukaan 117 maata on tunnustanut sen itsenäisyyden. Serbia taas pelaa vastakkaista peliä paitsi kampanjoinnillaan Kosovon tunnustamista vas-
Nissisen pohtii, että Suomen ja Kosovon historioista voi hakea tietynlaisia samankaltaisuuksia. Suomen sotien jälkeistä kehitystyötä ja historiaa ymmärtämällä voi nähdä Kosovossa samoja kokemuksellisia kaavoja, kuinka kollektiiviset ja yksilölliset sotakokemukset ja traumat näkyvät yhteiskunnassa.
Tutkimuksissa on saatu viitteitä, että sota näkyy väestössä ylisukupolvisesti (monella tasolla, epigeneettisesti, kulttuurisesti, psykologisesti, jne.) kolmen, neljän sukupolven ajan. Trauma siirtyy eteenpäin ja taittuu hitaasti. Vasta sitten päästään eteenpäin — siis jos päästään. Sitä vasten voi rinnastaa, että kosovolaisille sodasta on tosiaan vasta se kaksikymmentäviisi vuotta.
”On aika ilmeistä, että täällä ollaan vielä eri vaiheessa, työ on kesken”, Nissinen vertaa.
Rajut lähihistorian kokemukset nousevat esiin esimerkiksi, kun keskusteluissa paikallisväestön kanssa päästään hieman pintaa syvemmälle. Kun aletaan puhua sodasta, politiikasta, Serbiasta,
tulevat omien sukujen kokemukset pian vastaan. Asioista tunnetaan vahvasti, Nissinen kuvaa.
Juhlissa kunnioitetaan marttyyreja tai muistellaan tiettyjä kansanmurhatapahtumia yksittäisissä kylissä.
”Niistä pääseminen eteenpäin varmaan vaatii monenlaisia toimia ja aikaa — ja se on toki ymmärrettävää.”
Kaukaisemmat ajat kantavat itsessään syvempiä historiallisia identiteettejä ja historian tulkintoja. Kiistoissa ammennetaan historiasta satojen vuosien takaa ja haetaan oikeutusta politiikkatoimiin.
Nopeakin vilkaisu Balkanin historiaan tekee selväksi, että vallasta on tosiaan käyty kamppailua. Alueesta on kilvoiteltu etenkin ottomaanien ja Euroopan kuningaskuntien välillä. Identiteettejä ja rajoja on muodostettu ja siirrelty. Lyhyesti: on karkotettu, pakkosiirretty, murhattu, puolustettu.
Myyttinen Kosovo Poljen taistelu 1389 nousee edelleen esiin historiapolitiikassa ja kansallisissa myyteissä. Serbien modernissa historiamytologiassa heidän esi-isänsä lunastivat maan, Balkanin ja Kosovon, puolustamalla sitä viimeiseen henkeen ottomaaneja vastaan, kun muut ”pettivät” ja ”alistuivat” miehittäjän vallan alle. Näin Serbian valtion olemassaolon oikeutus ja asema eurooppalaisen kristikunnan etuvartiona, itää vastaan, sinetöityi.
Albaanit taas olivat bosniakien lisäksi toisia alueen islamiin kääntyneistä ryhmistä. Serbit pitäytyivät ortodoksisessa kristinuskossa. Kiistat menevät syvälle. Kärjistäen: Balkania on juuri näistä syistä kutsuttu ruutitynnyriksi.
Millaisia sosiaalisia rajoja tällaisista identiteettien, uskontojen ja rajojen historian sekamelskasta syntyy? Entä mikä on eurooppalaisen ”kristikunnan” ja eurooppalaisen muslimivaltion välinen raja? Kosovo haluaa EU:hun, mutta haluaako EU Kosovon?
Kysymyksen kohdalla Nissinen pääsee taas kehumaan kosovolaisia: 90% paikallisista kuuluu samaan uskontokuntaan ja tunnustaa islamia, mutta silti uskonnonvapautta korostetaan. Vaikka entisinä sota-aikoina uskonto onkin nivoutunut politiikkaan, Pristinan keskustassa voi nykyään nähdä moskeijat, katedraalit, kaikki ihan sulassa sovussa. Valtauskonnon edustajat eivät pyri dominoimaan tai tukahduttamaan. Maallistuneisuus on Kosovossa yleistä.
Kosovo on Nissisen mielestä monella tapaa myös hyvä esimerkki siitä, että monenlaisia malleja on täysin mahdollista ylläpitää. Uskonto ei ole sellainen deterministisen rajoittava tekijä, jollaiseksi sitä usein halutaan maalailla. Jos on ennakkoluuloja muslimimaista, voi Kosovossa yllättää esimerkiksi homoparien näkyvyys katukuvassa.
”Kyseessä on ensimmäinen muslimienemmistöinen maa, joka sallii samaa sukupuolta olevien avioliiton.”
Nissisen mielestä seikka tarjoaa kiinnostavan näkökulman: osoitus siitä, että Kosovon valtio on moderni ja samassa linjassa ainakin enemmistön eurooppalaista maista.
Miten Kosovo on muuttunut vuosien varrella?
Kosovolainen yhteiskunta on dynaaminen ja kehittynyt itsenäistymisjulistuksen jälkeen hienosti, Nissinen kertoo. Nuoria on paljon ja he ovat kiinnostuneita sekä aktiivisia. Pristinassa on muun muassa kukoistava startup-skene. Ideaalitapauksessa startupit orientoituisivat kohti yhteiskunnan ongelmakohtia.
Sellainen suunta voisi olla esimerkiksi energiaratkaisuissa. Kun Pristinaan saapuu ilmateitse, voi nähdä valtavien hiilivoimaloiden hallitsevan Kosovon laakson maisemaa. Pristinassa
lähes kaikilla on ilmanpuhdistimet sisätiloissa. Nissinen valaisee, kuinka Kosovossa poltetaan edelleen hiiltä, mikä aiheuttaa monenlaisia saasteongelmia. Pienhiukkasten suuri määrä hengitysilmassa on terveysvaara. Kestävän energian ratkaisuille olisi siis markkinarako. Myös EU ja muu kansainvälinen yhteisö kannustavat Kosovoa muihin ratkaisumalleihin energiantuotannossa.
Saastumisesta kansainvälistä vertailua tekevän IQ-Airin listoilla Pristina nousee lämmityskausilla, talvisin, listalla korkealle. Sieltä löytyvät myös muun muassa Skopje, Sofia ja Sarajevo, Nissinen tietää kertoa. Mutta saastuminen on vain yksi uhka nuoren valtion horisontissa. Nissisen mukaan Kosovon, ja laajemminkin koko Länsi-Balkanin, suurena kysymyksenä on edelleen maastamuutto.
Kykeneekö Euroopan köyhimpiin lukeutuva nuori maa antamaan lupauksen hyvästä tulevaisuudesta nuorelle kansalle? Kosovon väestönlaskennassa vuonna 2011 väestön lukumäärä oli 1,74 miljoonaa. 2024 se oli 1,6 miljoonaa. Väestö pienenee.
”Trendi on alaspäin, ja sehän pitäisi saada jollain tavalla pysäytettyä. Ainakin niin, ettei se ei ole vapaapudotuksessa”, Nissinen sanoo.
”Muuten pois muuttavat kaikki ne, jotka pystyvät ja joiden osaamiselle on muualla kysyntää.”
Kosovolaiset aidosti haluavat kehittää yhteiskuntaansa. Se kuitenkin vaatii aktiivista politiikkaa pitkällä aikavälillä. Se vaatii yrityksiä, jotka luovat työpaikkoja, aitoja mahdollisuuksia hyvään elämään, Nissinen pohtii.
Koko Kosovon bruttokansantuotteesta melkein 20% tulee ulkomaisista rahalähetyksistä, niin kutsutuista remittanceista. Ulkomailla kosovolaiset ovat usein haavoittuvammissa työpaikoissa, suhdanneherkillä aloilla, kuten rakennustyömailla. Kokonaisten perheiden riippuvuus tällaisesta mallista ei ole kestävää, kuten Nissinen asian ilmaisee.
”Heidän pitää onnistua houkuttelemaan kansainvälisiä yrityksiä ja investoijia sen lisäksi, että pitää kehittää omaa, maan sisäistä yritystoimintaa. Muodostaa moottori, joka pyörittää yhteiskun-
nan monia toimintoja ja tuottaa sitä hyvinvointia.”
Kosovo ja Balkan eivät valitettavasti ole ensimmäisten kohteiden joukossa, kun isot kansainväliset yritykset miettivät, minne panostaa. Nissinen kuitenkin kaavailee, että läntiset yritykset — suomalaiset niiden joukossa — voisivat lähestyä markkinaa perustamalla johonkin alueen maista eräänlaisia hubeja, ja laajentaa sitä kautta sitten muihinkin maihin. Suomen suurlähetystö työskenteleekin Pristinassa myös edistääkseen maiden välistä kauppaa ja investointeja.
Lopuksi — vilkas, vauhdikas ja vastaanottavainen maa
Nissinen kuvaa Pristinaa uransa eurooppalaisista asemapaikoista helpoimmin sopeuduttavaksi.
Se on hänen mukaansa ollut oikeastaan suoranainen yllätys, ja kertonee paitsi kosovolaisten vastaanottavaisuudesta ehkä myös siitä, miten kulttuurisesti lähellä se muuta Eurooppaa loppujen lopuksi onkaan.
Sen voi havaita niin arkkitehtuurista kuin taiteesta. Mitä vastaanottavaisuuteen tulee, paikallisten ihmisten ystävällisyyttä on vaikea ylikorostaa. Tämän jutun luettuaan lehtemme lukijakunta ryntää joukolla Kosovoon. Mitä paikkoja suosittelisit?
”Pristina ei ehkä avaudu heti, mutta on kiinnostava. Muita paikkoja esimerkiksi Prizren, vahva ottamaanihistoria. Lisäksi vuoristossa on patikointimahdollisuuksia, lasketteluun mahdollisuuksia ja ylipäätään on kätevää liikkua laajemmilla kiertokäynneillä bussien, autojen tai jopa taksien avulla.”
Näiden vinkkien kera Tutkain liittyy takaisin Kosovon vilskeeseen.
1* ” This designation is without prejudice to positions on status and is in line with UNSCR 1244/1999 and the ICJ Opinion on the Kosovo declaration of independence.” UNSCR 1244/1999 vaati muun muassa Jugoslavian (käytännössä serbien) asevoimien vetäytymistä Kosovon alueelta ja valtuutti kansainvälisten joukkojen ja -avun pääsyn maahan sekä siirtymähallituksen muodostamisen. Päätös painottaa Helsingin päätösasiakirjan (1975) 1. artiklaa maiden suvereniteetin ja koskemattomuuden puolesta, mihin puolestaan Serbia vetosi vastustaessaan Kosovon itsenäistymistä sen alueista.VV
SUOMALAISTA NUORISODIPLOMATIAA
TEKSTI: NEA LAINE
KUVAT: NEA LAINE & ANTTI REGELIN
Tässä reportaasissa nuorten työelämädelegaatti Nea Laine jakaa kokemuksiaan Suomen edustajana toimimisesta nuorisodelegaatin roolissa. Laine edustaa Suomea työelämädelegaattina ILO:n työkonferenssissa ja viimeisimpänä Laine lähetettiin edustamaan Suomea G20-ryhmän Youth 20 -huippukokoukseen (Y20)
Etelä-Afrikkaan 18.–22. elokuuta 2025. Laineen lisäksi nuorten ilmastodelegaatti Antti Regelin valittiin kokouksen Suomi-edustukseen. Kansainvälisissä kokouksissa nuorisodelegaatit edustavat Suomea ja suomalaisia nuoria sekä vievät Suomen ulkopoliittisia tavoitteita ja viestejä kansainvälisiin tilaisuuksiin nuoren edustajan roolissa.
Kansainväliset edustustilaisuudet ovat kansainvälisen politiikan teon ytimessä: on leirinuotiotunnelmaa erilaisten neuvottelutilanteiden ja illanviettojen muodossa, jaetaan hauskoja hetkiä, luodaan kontakteja, opitaan ja ihastutaan. Kuitenkin on myös konflikteja. Niiltä ei tälläkään kertaa vältytä, kun Y20 ei ensimmäiseen kertaan 14-vuotisessa historiassaan pystynyt toimittamaan julkilausumaa huippukokouksen päätteeksi. Tulos oli valitettava, mutta odotettu. Millä tavalla odotettu, se selviää pian. Ennen kokouksen kulun käsittelyä kuljetaan kuitenkin ajassa taaksepäin.
Lyhyesti: G20 & Y20
OR Tambon kansainvälinen lentokenttä, 17.8. klo 16:21
Lentokentän kaiuttimista kuuluu kuulutusten väleissä paikallista amapianoa, kun vastassa oleva henkilökunta kysyy innostuneesti matkastani Johannesburgiin ja osallistumisestani kokoukseen. Kerron vierailuni nuorten herrojen kotimaahan olevan ensimmäinen laatuaan ja samalla mainitsen, että me suomalaiset olemme kokoustarkkailijoina myös ensimmäistä kertaa Y20:n historiassa. Kolmikko hymyilee ja vastaa: “Hyvä, kansainvälinen päätöksenteko tarvitseekin enemmän pohjoismaalaista näkökulmaa.” Ensimmäinen keskustelu, ensimmäinen muistutus: olemme täällä paitsi näkyäksemme, mutta myös vaikuttaaksemme.
G20 (engl. Group of Twenty) on kansainvälinen foorumi, johon kuuluu maailman 19 suurinta taloutta ja kaksi suurta talousaluetta, Euroopan unioni ja Afrikan unioni. Foorumin osuus maailman bruttokansantuotteesta onkin yli 80%. G20 keskustelee
ja neuvottelee vuosittain ajankohtaisista aiheista, kuten teknologiasta, taloudesta ja ilmastosta. G20 ei säädä jäsenmaitaan koskevia lakeja, joten foorumin linjaukset ovat luonteeltaan puhtaan poliittisia. Toiminnasta vastaa vuorollaan puheenjohtajamaa, joka valikoituu jäsenmaiden keskuudesta.
Tänä vuonna tehtävää toimittaa Etelä-Afrikka, jolta vastuu siirtyy seuraavaksi Yhdysvalloille kuluvan vuoden lopussa.
Viimeisen kahden vuoden aikana Suomi on vahvistanut osallistumistaan G20:ssä, koska maamme näkee foorumin merkittävänä globaalin hallinnan toimijana. Suomen YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyystavoite kaudelle 2029-2030, monenkeskisen päätöksenteon tulevaisuuden epävarmuus ja Alexander Stubbin presidenttiyden myötä alkanut uusi ulko- ja turvallisuuspolitiikan aikakausi voivat kaikki olla myötävaikuttamassa vahvistamisen puolesta puhumiseen.
Y20 on G20:n nuorten edustajien neuvottelufoorumi, jonka tavoitteena on tuottaa nuorten suosituksia G20-päättäjille. Tuhannet nuoret ovat
neuvotelleet jäsenmaidensa edustajina mailleen tärkeistä poliittisista painopisteistä aina vuodesta 2011. Delegaattien mandaatti, eli oikeutus toimia jonkun äänellä, on peräisin lähes jokaisella delegaatiolla taustajärjestöltä. Taustajärjestöjä rahoittavat monipuolisesti eri tahot ylikansallisista organisaatiosta yksittäisten maiden hallituksiin.
Y20 Etelä-Afrikka 2025
Neuvottelupäivä 1, 19.8. klo 10:20
Kokoushuoneen ilmassa leijailee vuoroin italialaisen kahvin, vuoroin argentiinalaisen maten tuoksu. Pitkät pöydät on aseteltu hevosenkengän muotoisesti. Neuvottelijat istuvat pian aloilleen aloittaakseen ennakkoneuvottelutuloksiensa läpikäymisen, joita on työstetty toukokuusta asti. Jotkut hiovat neuvottelukantojansa oman delegaationsa kanssa, toiset vaihtavat kuulumisia keskenään. Useita kuukausia kestänyt neuvotteluprosessi on tulossa seuraavien päivien aikana päätökseensä ja tunnelma on odottavainen.
Viisipäiväinen huippukokous pitää sisällään alkuseremonian, kaksi neuvottelupäivää, retkipäivän ja loppuseremonian. Alkuseremonia on näyttävä: arvovaltaisia eteläafrikkalaisia poliitikkoja on saatu paikalle mediaa unohtamatta. Paikallisen koulun kuoro laulaa kauniisti puheenvuorojen välissä. Myös eräs Etelä-Afrikan ministeri on saapunut pitämään kannatuspuheenvuoron alkavalle
kokousviikolle. Puheenjohtajamaa on pystyttänyt varsinaisen show’n, mutta tilaisuuden tunnelma ei tunnu juhlalliselta.
Tunnelma alkuseremoniassa onkin melko mielenkiintoinen. Ennen matkaa EU-delegaation puheenjohtajan toimesta tietoon saatetut epäkohdat ennakkoneuvotteluiden kulusta vaikuttavat konkretisoituvan nyt: moni yleisössä istuu passiivisesti puhelintaan selaten ohjelmasta juuri piitaten. Meitä kokoustarkkailijoita, siis ilmeisen epätyypillisen Y20-prosessin ulkopuolelle jätettyjä, lukuunottamatta kokemuksesta tuntuu nauttivan lähinnä kuoron ohjaaja. Monien delegaattien ilmeistä paistaa turhautuminen. Joku voisi haluta todeta, että kevätjuhlaliikkeitä.
Neuvottelupäivien aikana on tarkoitus viimeistellä oman neuvotteluryhmän asiakirja, jonka on tarkoitus koostua korkeintaan kahdesta sivusta poliittisia suosituksia. Tänä vuonna neuvotellaan esimerkiksi tekoälystä, ilmastonmuutoksesta ja työllisyydestä. Laine ja Regelin keskittyivät erityisesti tekoälyä ja ilmastonmuutosta käsitteleviin neuvotteluryhmiin, mutta seurasivat myös kolmen muun neuvotteluryhmän edistymistä.
”Tekoälytrackilla” maat neuvottelivat muun muassa tekoälyn tutkimuksen rahoittamisesta, datainfrastruktuurin kehittämistarpeista ja ihmisoikeuksiin liittyvistä arvoista, kuten yksityisyydensuojasta. Tekoälystä neuvoteltiin sulassa sovussa, vaikka neuvottelut molempina päivinä kestivätkin yömyöhään saakka. Neuvotteluja venyt-
tivät lähinnä Venäjän delegaatin ehdotukset liittyen esimerkiksi fyysisten opettajien korvaamiseen syväväärennösteknologialla (engl. deepfake) oppimisympäristöissä. Tämä Venäjän ehdotus, kuten muutama muukin, lopulta torpattiin enemmistön vastustuksesta.
Ilmastopolitiikka ja energiakysymykset muodostivat yhden kokouksen haastavimman neuvotteluryhmän. Vähemmän yllättäen Saudi-Arabia piti fossiilisia polttoaineita edelleen välttämättöminä maailmantalouden kehityksen kannalta, kun taas monen muun maan delegaatio painotti kannoissaan nopeaa siirtymää uusiutuviin energialähteisiin. Erimielisyydet jarruttivat neuvotteluja ja edustaja Regelin saikin istua neuvotteluhuoneissa aamun pikkutunneille asti vääntöä seuraten. Nuorten työllisyydestä keskusteltaessa erityisesti puheenjohtajamaan puheenvuorot toivat näkyväksi erilaisten lähtökohtien vaikutukset monenkeskiselle päätöksenteolle. Etelä-Afrikan työmarkkinoilla on suuria rakenteellisia haasteita, jonka vähäisin seuraamus ei suinkaan ole työttömyys. Hurjan korkeaa se on erityisesti nuorten keskuudessa: 18–24-vuotiaista yli 62% on ilman työpaikkaa. Samanaikaisesti Yhdysvalloissa nuorisotyöttömyyttä on vajaa 11%. Monenkeskinen päätöksenteko vaatiikin kompromisseja, joihin myös tällä kertaa päästiin kuuntelun ja ratkaisukeskeisyyden avulla.
Nuorisodiplomatiaa erilaisissa muodoissa
Rietvlein luonnonsuojelualue, 22.8. klo 6:20
Aamuaurinko sarastaa horistontin takaa, kun ilmassa huutaa hiljaisuus: Suomen ja OECD:n tarkkailijat on viety ihastelemaan paikallista luonnonsuojelualuetta ennen neljännen kokouspäivän alkua. “Saamme tarkkailla seepra- ja sarvikuonolaumoja lähietäisyydeltä, mikä tuntuu varsin ihmeelliseltä Suomessa asuvalle. Pitkät päivät, vähäiset unet ja intensiiviset neuvottelut saavat sopusuhtaa luonnon edessä”
Nuorisodiplomatia ei rajoitu pelkästään kokoustiloihin. Diplomatian edistämisen kannalta on tärkeää tuntea neuvottelukumppaninsa myös kokoussalin ulkopuolella. Merkittävä osa työstä tapahtuikin kahdenvälisesti epävirallisissa keskusteluissa, kuten kahvipöydissä ja iltatilaisuuksissa.
Tällainen vaikuttaminen lisäsi luottamusta neuvottelukumppaneita kohtaan, täydensi virallisia puheenvuoroja ja antoi mahdollisuuden rakentaa kokouksen jälkeistä yhteydenpitoa.
“Suhteiden rakentaminen tapahtui usein spontaanisti matalalla kynnyksellä: WhatsApp-yhteystietoja tai linkkariprofiileja vaihtamalla, yhteiskuvia ottamalla ja yhteisiä kokemuksia jakamalla. Juuri näiden hetkien ansiosta jähmettyneilläkin neuvotteluilla oli taas uudenlainen mahdollisuus soljua,” Laine kommentoi.
Nuorisodelegaattien toiminta kansainvälisesti ja Y20:ssä
Suomen ministeriöt ovat lähettäneet jo pitkään nuorisoedustajia paitsi yksittäisiin konferensseihin, niin myös huippukokouksiin. Nuorten YK-delegaatti on lähetetty YK:n yleiskokoukseen yhteistyössä ulkoministeriön kanssa ensimmäistä kertaa vuonna 1997. Suomi onkin niittänyt mainetta nuorisoedustajien lähettämisen pioneerina muiden Pohjoismaiden tavoin. Nuorisodelegaatit toimivat paitsi maansa hallituksen delegaation nuorina edustajina, mutta ennen kaikkea nuorten näkökulmien asiantuntijoina ja äänenkannattajina.
Suomen delegaation tavoitteena Y20:ssa oli viedä suomalaisten nuorten näkemyksiä huippukokouksen päätöksentekoon ja vahvistaa Suomen roolia luotettavana yhteistyökumppanina. Aktiivisuus huomattiin ja palaute muilta osallistujilta oli myönteistä, vaikka Suomen delegaatio oli pieni verrattuna monien jäsenmaiden kuuden hengen delegaatioon. “Suomi täyttää kokoaan suuremmat saappaat”, kehuikin Kiinan delegaation puheenjohtaja.
Nuorisodelegaatit tekivät Suomea ja osallistumistaan näkyväksi viestinnän avulla. Delegaatit tuottivat sisältöä omille sosiaalisen median kanavilleen, mutta myös Suomen ulkoministeriön ja Suomen Etelä-Afrikan suurlähetystön kanssa. Sisältöä tuotettiin myös yhdessä muiden maiden delegaatioiden kanssa.
Suomen rooli ja mielikuvat
Ensikertalaisena Suomi sai kokouksessa paljon huomiota. Monilla mielikuvat Suomesta liittyivät maksuttomaan koulutukseen, Nokian moderniin
matkapuhelinverkkoteknologiaan sekä Martti Ahtisaaren menestyksekkääseen rauhanvälitystyöhön Namibiassa. Mainittiin myös nykyinen tasavallan presidenttikin kiinnostavana ja näkyvänä valtionpäänä. Pienen maan osallistuminen nähtiin arvokkaana esimerkkinä siitä, että myös kokonsa puolesta rajalliset toimijat voivat vaikuttaa kansainvälisissä prosesseissa silloinkin, kun suurvaltojen voimasuhteet ottavat mittaa toisistaan.
Kokouksen loppuratkaisu
Hotellilla, 22.8. klo 02:10
Viimeisen yhteisen illan kunniaksi järjestetty braai eli etelä-afrikkalainen grillijuhla huipentuu täydellä tanssilattialla, kun satapäinen huippari vetää yhdessä Burna Boyn hittien tahtiin. Tunnelma muuttuu, kun juhlakansa kuulee loppuasiakirjan julkaisuun vaikuttavan äänestyksen käynnistyneen.
Keskustelen englantilaisen delegaatin kanssa monenkeskisen päätöksenteon nykytilasta ja tulevaisuudesta neuvottelutilan ulkopuolella, johon eri delegaatioiden puheenjohtajat ovat kokoontuneet neuvottelemaan loppuasiakirjan kohtalosta. Lontoolaismies kysyy minulta, että toivonko työskenteleväni monenkeskisen päätöksenteon piirissä mahdollisesti työurani aikana.
Vastaan diplomaattisesti Suomen ulkopoliittisia linjoja mukaillen, vaikka hänen kysymyksensä, asiallinen sellainen, vaikuttaa ennen kaikkea toteamukselta. Pettymys epäonnistuneesta neuvotteluprosessista ei tule toki yllätyksenä, mutta paistaa se silti monien kasvoilta, kuuluu puheenvuoroista.
Lopullinen asiakirja jää allekirjoittamatta ensimmäistä kertaa Y20:n 14-vuotiaassa historiassa, kun Etelä-Afrikka ja Venäjä asettuvat poikkiteloin puheenjohtajamaan vastaehdotuksen mentyä nurin. Ehdotus pysyvän Y20-neuvoston perustamisesta kaatuu äänin 15 vastaan, 2 puolesta (Etelä-Afrikka ja Venäjä) ja 3 tyhjää (Brasilia tai Saudi-Arabia, Intia ja Kiina).
Etelä-Afrikan ehdotus perustaa pysyvä Y20-neuvosto on enemmistön mielestä Y20:n hengen vastainen. Etelä-Afrikka perusteli neuvoston tarpeellisuutta kritisoimalla sekä koko Y20-prosessia että Y20-jäsenmaiden järjestäjäorganisaatioita tilivelvollisuuden puuttumisesta. “Y20 on keskusteluohjelma”, toteaa tämän vuoden Y20-pu-
heenjohtaja Raymond Matlala myöhemmin antamassaan televisiohaastattelussa. Etelä-Afrikka ei siis suostu yhteisen julkilausuman allekirjoittajaksi torpatun ehdotuksen vuoksi. Myös yllättävä kiusaamisväite Yhdysvaltain delegaation puheenjohtajaan liittyen esitetään mainitussa haastattelussa.
Suomen edustajana
Hotellilla, 22.8. klo 11
Viimeisenä päivänä tunnelma on turhautunut, pettynytkin. Useiden kuukausien työ tuntuu monista valuvan hukkaan. Samanaikaisesti monissa delegaatioissa on kuitenkin aistittavissa suomalaisittain sisuuntumista. Kokous onnistui osoittamaan nuorten vahvan tahtotilan dialogille ja kompromissille aikana, jolloin sille on ennakoitua vahvempaa vastarintaa. Diplomatia ei toisinaan saavuta tavoitteitaan ja tämä tuskin on viimeinen kerta.
“Oli varsin antoisaa todistaa nuorten omistautunutta asennetta yhteisen loppuasiakirjan eteen. Tietäen, että he jatkavat ahkeraa vaikuttamistyötä myös kotimaissaan, olen varsin optimistinen yhteistyön jatkuvuudesta lopputuloksesta huolimatta. Tunsin myös vahvaa ylpeyttä siitä, että olin saanut olla osa Suomen ensiaskelia G20- ja Y20-ryhmien osalta yhdessä kollegani Antin kanssa. Uusi sivu Suomelle tuntuu kääntyneen”
“Y20 muistutti, että huolellinenkaan valmistautuminen ei aina riitä. Roolista riippumatta eduksi on päätöksentekoelimien valmistelu- ja neuvotteluprosessien ymmärtäminen – valta on valmistelussa,” Laine kommentoi. Työelämätaidoiksikin kutsuttavilla ominaisuuksilla on myös tärkeä tehtävänsä. Seuraaviin kannattaa panostaa:
- Englannin suullinen ja kirjallinen osaaminen, (sosiaalisen median) viestintä, kahden- ja monenkeskinen neuvottelu sekä puheenvuorojen ja puheiden pitäminen.
- Taito kuunnella, kyky tehdä kompromisseja, taipumus ratkaisukeskeisyyteen ja oppimishalukkuuteen sekä pystyvyysuskomus.
Psykologi Albert Banduran kehittämä käsite pystyvyysuskomuksesta on hyvä pitää mielessä. Usko omaan kykyyn selviytyä yllättävistä tilanteista tuo
varmuutta kiireisiin ja pitkiin päiviin sekä auttaa jaksamaan alkuinnostuksen synnyttämän motivaation tyrehdyttyä. Omaa pystyvyysuskomusta voi vahvistaa vain kokemuksen ja palautteen kautta, ja todetusti esimerkiksi nuorisodelegaattina toimiminen tarjoaa tämän ominaisuuden kehittämiseen erinomaisen mahdollisuuden.
Katse tulevaan
Kotona Helsingissä, 4.9. klo 11:55
Havis Amanda paistattelee syysauringossa Kauppatorilla. Kokouksesta kirjoitettu loppuraportti on toimitettu ulkoministeriölle ja on aika saattaa yhteistyö tältä erää päätökseensä. Lounastapaaminen kruunaa onnistuneen matkan, ajattelen. Oloni on varsin innostunut ja kiitollinen, kuten lähtiessäkin. Olen saanut uusia ystäviä, kokenut maailmanluokan nuorisodiplomatiaa lähietäisyydeltä ja ottanut yhdessä ansioituneen kollegani Antin kanssa merkittäviä ensiaskelia Suomelle G20:n vaikutuspiirissä.
Suomi on kuluneen kahden vuoden aikana vahvistanut jalansijaansa G20-ryhmässä. Y20 -kokoukseen osallistuminen täydensi tätä kokonaisuutta tuomalla suomalaisten nuorten näkökulmia ja vaikuttamista osaksi yhteistyötä. Tänä vuonna myös suomalainen ministeri sai kutsun ensimmäisen kerran G20-ministerikokoukseen. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne edusti Suomea digitalouden työryhmän ministerikokouksessa ja -seminaarissa Kapkaupungissa syys-lokakuun vaihteessa. Kokemuksien voi nähdä tukevan Suomen laajempia ulkopoliittisia tavoitteita.
Seuraavan nuorisodelegaattisukupolven haku on parhaillaan käynnissä ja valitut edustajat jatkavat Suomen nuorten äänen viemistä kansainvälisiin ja kotimaisiin päätöksentekopöytiin. Y20 osoitti, että nuorille on tilaa ja kysyntää kansainvälisessä diplomatiassa. Todetuksi tuli myös, että vaikutusvalta rakentuu pitkäjänteisen työn, verkostojen ja valmistelun seurauksena.
Nuorisodelegaatit ovat Nuorisoala ry:n nimittämiä 18–28-vuotiaita luottamushenkilöitä, jotka edustavat sukupolvensa ääntä, käyvät dialogia ja nostavat keskusteluun nuorten ajatuksia
3/25
ja toiveita sekä vaikuttavat poliittisiin prosesseihin niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Nuorisodelegaatteja nimitetään vuosittain kaksivuotiskaudelle Yhdistyneiden kansakuntien (YK) toimielimiin ja järjestöihin perustuviin temaattisiin aihealueisiin, jotka liittyvät esimerkiksi työelämään, ilmastoon ja Euroopan unioniin.
BREXITIN JÄLKEEN: MITÄ KUULUU POHJOISIRLANTI?
Teksti: Aino Orava
Kuvitus: Hertta Pasanen
Brexit-termi, jolla viitataan Yhdistyneen kuningaskunnan eroon Euroopan unionista, on keksitty yhdistämällä sanat ”Britain” – jolla viitataan Ison-Britannian saareen – ja ”exit”, joka tarkoittaa poistumista. Tässä yhtälössä ei kuitenkaan ole sijaa yhdelle Yhdistyneen kuningaskunnan
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta on länsieurooppalainen saarivaltio, joka käsittää koko Ison-Britannian saaren. Kyseisellä saarella sijaitsee kolme valtion neljästä maasta: Englanti, Skotlanti ja Wales. Lisäksi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluu viereisen Irlannin saaren pohjoinen osa, Pohjois-Irlanti. Arkikielessä Isoa-Britanniaa käytetään usein synonyyminä Yhdistyneelle kuningaskunnalle, vaikka se on vain nimitys saarelle, jolla suurin osa valtion väestöstä asuu. Voisi toki väittää, että Brexit-termillä viitataan Ison-Britannian sijaan Britteinsaariin – näihin kuitenkin lukeutuu myös Irlannin tasavalta, jossa ei pidetä nimityksestä, joka unohtaa irlantilaisten ylpeän irlantilaisuuden. Jos taas termillä viitataan Yhdistyneen kuningaskunnan
asukkaisiin eli britteihin, ollaan jälleen samankaltaisen ongelman äärellä: paitsi osa pohjoisirlantilaisista, myös enemmistö Skotlannin ja Walesin asukeista identifioituu ennemmin irlantilaisuuteen, skottilaisuuteen tai walesilaisuuteen kuin brittiläisyyteen.
Yhdistyneen kuningaskunnan ero Euroopan unionista astui täysimääräisenä voimaan lähes kuusi vuotta sitten, 31. tammikuuta 2020. Erosopimuksessa Pohjois-Irlanti jäi erityisasemaan – väkivaltaisen historian ja poliittisten jännitteiden takia Irlannin saarelle ei haluttu niin sanottua kovaa rajaa, joka asettaisi EU:n tullirajan Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan välille ja vaarantaisi näin pohjoisirlantilaisen konfliktin osapuolien kesken
vuonna 1998 solmitun rauhansopimuksen. Yhdistyneen kuningaskunnan ja EU:n välinen tulliraja pystytettiin valtionrajan sijasta Irlanninmerelle, mikä sulki Ison-Britannian EU:n yhtenäisen kauppa-alueen ulkopuolelle Pohjois-Irlannin jäädessä alueen sisäpuolelle Irlannin tasavallan kanssa. Irlanninmeren raja ei kuitenkaan ole ongelmaton, vaan osa pohjoisirlantilaisista kokee sen uhkana Yhdistyneen kuningaskunnan yhtenäisyydelle ja haittatekijänä britti-identiteetille Pohjois-Irlannissa. Vaikka ulkopuolelta katsottuna ongelma saattaa vaikuttaa vähäpätöiseltä, on se Irlannin historian takia poliittisesti erittäin latautunut.
Pohjois-Irlannin erityisasema Brexitissä
Irlannin riitaisa historia kulminoitui 1900-luvulla itsenäisyystaisteluihin ja Pohjois-Irlannin levottomuuksiin (the Troubles). Yhdellä puolella irlantilaiset nationalistit ovat ajaneet ensin Irlannin itsenäistymistä, sitten Irlannin yhdentymistä. Toisella puolella brittivaltaa puolustavat unionistit ovat vastustaneet yrityksiä irrottaa Pohjois-Irlanti Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Vuonna 1921 Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin sopimus (Anglo-Irish Treaty) jakoi Irlannin saaren kahtia: Irlannin vapaavaltio sai laajan autonomian, mutta kuusi Ulsterin maakunnan yhdeksästä kreivikunnasta jäi osaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Vapaavaltio julistautui Irlannin tasavallaksi vuonna 1948, ja pohjoisen kreivikunnat muodostavat nykyisen Pohjois-Irlannin.
Vuonna
1998 pitkänperjantain sopimuksenakin (the Good Friday Agreement) tunnettu Belfastin sopimus loi pohjan pysyvälle rauhalle. Sopimuksen allekirjoittivat Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin hallitukset sekä neljä suurta pohjoisirlantilaista puoluetta: Irlannin yhdentymistä puoltavat Sinn Féin ja SDLP (Social Democratic and Labour Party) sekä sitä vastustava UUP (Ulster Unionist Party) ja yhdentymiskysymyksessä maltillinen Alliance Party. Suurista puolueista unionistipuolue DUP (Democratic Unionist Party) kieltäytyi sopimuksen allekirjoittamisesta, kun republikaanien ja lojalistien puolisotilaallisia joukkoja ei riisuttu aseista.
Sopimus pitää Pohjois-Irlannin osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa, mutta suo Irlannin saarelle mahdollisuuden yhdistyä, mikäli yhdistyminen saa enemmistön tuen. Sopimuksen keskeinen saavutus oli vallan jakaminen unionistien ja nationalistien kesken sekä oman lakiasäätävän elimen – Belfastin Stormontissa kokoontuvan Pohjois-Irlannin edustajakokouksen – luominen tämän periaatteen pohjalta. Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti kuuluivat kumpikin EU:hun, ja juuri rajojen avoimuus oli tärkeä osa Belfastin sopimusta.
Irlannin yhdistyminen – ei jos, vaan milloin?
Brexitin myötä Irlannin saaren yhdistyminen palasi poliittiselle agendalle, ja erityisesti terroristijärjestö IRA:n (Irish Republican Army) poliittisena siipenäkin tunnettu Sinn Féin ryhtyi Brexit-äänestyksen jälkeen ajamaan yhdentymistä uudella innolla. Belfastin sopimus edellyttää, että brittihallitus myöntää Pohjois-Irlannille kansanäänestyksen, mikäli on syytä epäillä enemmistön kannattavan yhdentymistä. Brexitin jälkeen osa pohjoisirlantilaisista ei enää kysy yhdistyykö Irlanti, vaan milloin yhdistyminen tapahtuu.
Yhdistyminen Irlannin tasavallan kanssa liittäisi Pohjois-Irlannin jälleen osaksi EU:ta. Pohjois-Irlannissa 56 prosentin enemmistö äänesti Brexitiä vastaan – suurista puolueista vain DUP oli EU-eron kannalla. Toisin kuin Skotlannin, Pohjois-Irlannin ei tarvitsisi Yhdistyneestä kuningaskunnasta erotessaan pelätä EU:n ulkopuolelle jäämistä, sillä yhdistyessään Irlannin tasavallan kanssa se pääsisi automaattisesti osaksi EU:ta.
Brexit ja demografinen muutos kasvattanevat kansanäänestyksen järjestämisen todennäköisyyttä: uusimmassa, vuonna 2021 suoritetussa väestötutkimuksessa 31,9 prosenttia pohjoisirlantilaisista identifioitui ”ainoastaan brittiläisyyteen”, siinä missä 29,1 prosenttia identifioitui ”ainoastaan irlantilaisuuteen”. Tämä on historiallisen tasainen jakauma: esimerkiksi vuoden 2011 väestönlaskennassa vastaavat lukemat olivat 40 ja 25 prosenttia. Juuri kansallinen identiteetti yhdessä katolinen–protestantti-jaon kanssa on ollut keskeinen kiistakapula Pohjois-Irlannissa. Vaikka yhdentymisen
vastustajat uusimpienkin mittausten nojalla veisivät kansanäänestyksessä voiton, on tuki yhtenäiselle Irlannille ollut tasaisessa kasvussa viime vuosina.
Sitkeähköt jakolinjat
Belfastin
sopimus loi Pohjois-Irlantiin vallan jakamiseen perustuvat poliittiset elimet. Täten konfliktin osapuolten vastakkaisille näkemyksille annettiin tasavertainen legitimiteetti, ja niiden edustajille periaatteessa yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon. Hallintotapa, jossa polarisoituneen yhteiskunnan eri ryhmittymien edustajat jakavat vallan (consociationalism) kuitenkin helposti ankkuroi kahtiajaon poliittisiin instituutioihin ja hyödyttää radikaaleja puolueita. Rauhanprosessi ei ole onnistunut hävittämään jakolinjoja, vaan on pikemminkin institutionalisoinut ne: edustajakokous esimerkiksi laittaa jäsenensä määrittelemään itsensä joko ”unionistiksi”, ”nationalistiksi” tai ”muuksi” ja pitää näin yllä identiteettikysymyksen ja -jaon merkitystä.
Brexit-kansanäänestystä seuranneet jännitteet
Pohjois-Irlannissa kielivät siitä, etteivät ryhmittymät ole hylänneet ristiriitaisia näkemyksiään. Nationalistipuolueet SDLP ja Sinn Féin näkevät Irlannin yhdistymisen vastauksena Brexitin synnyttämään rajakiistaan, kun taas unionistit haluavat Pohjois-Irlannin säilyvän esimerkiksi Skotlannin ja Walesin kanssa tasavertaisena osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Pohjoisirlantilainen politiikka onkin rakentunut unionisti- ja nationalistijaon ympärille. Vaikka sitoutumattomien puolueiden suosio onkin hiukan kasvanut, ovat keskeiset puolueet yhä selvästi jakautuneet nationalisteihin ja unionisteihin, ja politiikka pysyy DUP:n ja Sinn Féinin dominoimana. Brexit häiritsi osapuolten välille syntynyttä, ajoittain toki muutenkin huojuvaa tasapainoa. Eron myötä tarvittiin raja – Irlanninmerellä se suututtaa unionisteja, Irlannin saarella se suututtaisi nationalisteja, eikä kummallekaan osapuolelle voi tehdä myönnytyksiä suututtamatta toista.
Jakautuneisuus näkyi jo Brexit-kansanäänestyksessä, jossa perinteiset, uskontokuntaankin nojautuvat jakolinjat heijastuivat äänestyskäyttäytymiseen. Kartoitusten mukaan 85 prosenttia katolilaisista ja 88 prosenttia nationalisteiksi iden-
tifioituvista äänesti EU:ssa pysymisen puolesta; protestanteista EU:n puolesta äänesti 40, unionisteiksi identifioituvista vain 34 prosenttia.
Unionistit ovat kuvanneet Euroopan integraatiota Troijan hevoseksi, joka loi rajan Pohjois-Irlannin ja Iso-Britannian välille lisäten Irlannin tasavallan vaikutusvaltaa Pohjois-Irlannissa. Siinä missä nationalistiset ja sitoutumattomat poliitikot kokevat EU:n suuresti hyödyttäneen Irlantia silottamalla rajoja, suhtautuvat unionistit EU-integraatioon negatiivisemmin. Vaikka Belfastin sopimus toi rauhan ja mahdollisti yhteistyön osapuolten välillä, ei se hävittänyt etnonationalistisia identiteettejä; rajojen poistaminen ei poistanut Pohjois-Irlannin jakolinjoja, joiden varaan poliittinen järjestelmäkin on rakennettu.
Pohjoisirlantilainen yhteiskunta on yhä verrattain polarisoitunut. Tämä ei silti tarkoita, että laajamittaiset väkivaltaisuudet leimahtaisivat jälleen hetkenä minä hyvänsä. Belfastin sopimus toi mukanaan rauhan sekä hiukan vähemmän jakautuneen poliittisen maiseman, ja pohjoisirlantilaiset ovat oppineet elämään yhdessä entistä vakaammassa yhteiskunnassaan. Yliopiston politiikka-ai-
heisessa seminaarissa unionistiperheestä tuleva ja vahvan irlantilaisen identiteetin omaava opiskelija keskustelevat Yhdistyneen kuningaskunnan ja Euroopan politiikasta sulassa sovussa. Belfastin jakautuneisuuden näkee nationalistien ja unionistien asuinalueiden lippujen väreistä ja seinämaalauksista sekä niitä erottavista rauhanmuureista (peace walls) – kuitenkin kaupunki on vuosina 2022–2023 suoritetun mittauksen mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan turvallisin alue, mikä kielii huomattavasta muutoksesta vain muutamassa vuosikymmenessä.
Muutokset poliittisella kentällä eivät osoitakaan vain yhteen suuntaan – vaikka jakolinjat ovat yhä olemassa, on rajanveto hämärtynyt. Yhdentymisestä haaveilevat nationalistit näkevät kenties Brexitissä mahdollisuutensa, ja entistä suurempi osuus väestöstä on lämmennyt ajatukselle yhdentymisestä; kuitenkin esimerkiksi vuoden 2019 kansal-
lisissa vaaleissa Pohjois-Irlannissa suosiotaan kasvattivat erityisesti sitoutumattomat puolueet, kuten Alliance Party ja ympäristöpuolue Green Party. Brexit-kansanäänestyksessä nuoret pohjoisirlantilaiset äänestivät Brexitiä vastaan huolimatta siitä, olivatko nämä protestantteja vai katolilaisia.
Irlannin
tasavallassa enemmistö puoltaa Irlannin saaren yhdentymistä. Myös Brexitin puolesta äänestäneet englantilaiset näyttäisivät olemaan valmiita uhraamaan maansa yhtenäisyyden: 75 prosenttia englantilaisista konservatiiveista ilmoitti olevansa valmis riskeeraamaan Pohjois-Irlannin rauhanprosessin EU-eron hyväksi. Lontoo- ja Englanti-keskeisyyden tuoksinassa koko Pohjois-Irlanti unohtuu helposti. Irlannin yhdentyminen olisikin kenties vaikea pala nielaistavaksi pohjoisirlantilaisille unionisteille, ei niinkään muille briteille –unionistien suureksi harmiksi.
Jutun
osittain inspiroinut opintojakso ”Yhdistynyt kuningaskunta ja Eurooppa” (The UK and Europe) ilmentää Yhdistyneen kuningaskunnan koettua irrallisuutta muusta Euroopasta. Myös nimitys ”Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta” lienee kuvaava – Pohjois-Irlanti on briteille usein erityismaininta, joka on arkipuheessa helppo jättää huomiotta. Kenties vielä omana elinaikanamme Iso-Britanniaa voi hyvällä omalla tunnolla käyttää synonyyminä Yhdistyneelle kuningaskunnalle – nomen est omen, saattaisi joku sanoa.
Tutkain 2/1967
”History repeats itself, first by tragedy, second by farce.”
-Karl Marx
Tutkain
Tulevaisuus on Elossa.
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Rakennamme inhimillistä työelämää ja teemme työtä nuorten tulevaisuuden ja työelämätaitojen eteen.
Meille on tärkeää, että voimme tarjota nuorille ensimmäisiä kosketuksia työelämään ja auttaa heitä kehittymään heidän omilla urapoluilla.
Katso lisää elo.fi
Tiesitkö?
pidämme huolta valtsikalaisista kaikissa työuran eri vaiheissa.
TULE MUKAAN TUTKAIMEEN
Haluatko kehittyä kirjoittajana? Onko sinulla aihe, ajatus tai argumentti, jonka haluat pukea sanoiksi? Innostaako kuvajournalismi tai visuaalinen ilmaisu?
Tutkain etsii jatkuvasti uusia kirjoittajia, kuvaajia ja kuvittajia. Olit sitten fuksi tai jo ännännellä vuodellasi, tervetuloa!
Paras tapa hypätä mukaan on tulla toimituskokoukseen, joita järjestetään neljästi vuodessa. Tiedon tulevasta kokouksesta löydät Tutkaimen somesta, nettisivuilta tai ottamalla yhteyttä päätoimitukseen. Vaikka kokous olisi jo mennyt, kysy rohkeasti lisää tai tarjoa juttuideaasi osoitteeseen tutkainlehti@gmail. com.
Neljästi vuodessa painettuna ja verkossa ilmestyvä Tutkain on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden* toimittama lehti. Tutkain on ilmestynyt vuodesta 1964.
Tutkainta julkaisee Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajat ry. Lehden journalistinen linja on riippumaton järjestöstä. Tutkain on puoluepoliittisesti sitoutumaton julkaisu.
Tutkaimen päätoimittaja valitaan Kannunvalajien vaalikokouksessa loppuvuodesta. Samalla voidaan valita myös lehden AD ja viestintävastaava.
*Julkaisemme toisinaan myös tiedekuntamme ulkopuolisten tekijöiden töitä. Älä epäröi tarjota ideaasi!