ilmestyskirjanpitäjä › palstalla Sonja avautuu siitä, mikä maailmassa on vialla.
Provosoimisen sietämätön keveys
F
acebook-kaveri laukoo epäkorrekteja mielipiteitään faktoina. Status täyttyy kommenteista, enkä minäkään pysty hillitsemään itseäni vaan vastaan harvinaisen näsäviisaasti. Kaverin vastaus kuuluu tyylillä ”kiva, että jengi provosoituu! Just tätä hain!” Keskustelu ohi, ei enää kommentteja. Provosoimiseen vetoaminen on kätevä turvapeitto, kun omien sanojen takana ei enää ollakaan valmiita seisomaan. Selitys, jonka koetaan oikeuttavan huonoa käytöstä ja sellaisten mielipiteiden huutelua, joita ei pystytä rationaalisesti perustelemaan. Kun huuteluita kyseenalaistetaan, kritisoidaan tai todistetaan vääriksi, nostaa huutelija kädet ilmaan ja toteaa ”hei mähän vaan provosoin, ei tästä voi suuttua!” Provosointi tarjoaa koiralle aukon veräjässä: mahdollisuuden sanoa mitä huvittaa, ilman vastuuta noista sanoista. Ja mikä parasta, huutelija voi provosoimiseen vedoten perustella perseilynsä olevan paitsi oikeutettua, myös tärkeää, koska provosoinnin tarkoituksenahan on herättää keskustelua.
KUVA ANKI AHLQVIST
Surullisinta tässä on se, että pro-
38
lipidettään? Provosoinnin käyttäjältä vaaditaan taitoa ja tilannetajua. Parhaimmillaan provokaatio on silloin, kun sen uhrit eivät ensisilmäyksellä ymmärrä tulleensa provosoiduiksi. Tällöin herännyt keskustelu on hyödyllisintä, sillä se tuo esiin keskustelijoiden alkureaktiot paljaimmillaan, mutta tarjoaa myös tilaisuuden syvällisempään analyysiin. Piiloprovosointi on taiteenlaji, joka tarjoaa kirjoittajalle tilaisuuden irrotella nokkeluudellaan ja lukijalle lukunautinnon ovelasti rakennetusta tekstistä. Provosointi toimii ainoastaan, kun sen käyttäjä seisoo sanojensa takana ja on kykenevä perustelemaan niiden tarkoitusperän. Provokaatio tarvitsee kunnollisen tarkoituksen toimiakseen, ilman sitä se on ainoastaan ajattelemattoman ihmisen pelastusrengas, johon tarraudutaan epätoivoisesti, kun joku oikeasti reagoikin huuteluusi. Kuin yksinäinen teinipoika juna-asemalla, joka laukoo kommentteja naisten takapuolista ja säikähtää, jos joku laukookin takaisin.
”Fiksu ihminen kyllä huomaa olleensa väärässä, kun se hänelle todistetaan.”
vosointi on oikeasti tärkeää. Sillä on valtavaa yhteiskunnallista merkitystä. Provosoinnilla voidaan nostaa esiin asioita, joista normaalisti vaietaan. Provosoinnilla on valtaa, sillä on vaikutusta ja sitä tulee arvostaa. Ongelmalliseksi provosointi muuttuu, kun sitä käytetään maagisena ”vapaudu vankilasta”-korttina. Tällainen kortti vetää pohjan koko keskustelulta, olisi se potentiaalisesti ollut kuinka hedelmällinen tahansa. Kuka nyt enää jaksaa väitellä ihmisen kanssa, joka on jo paljastanut vain provosoivansa? Ihmisen kanssa, joka ei puolustakaan mie-
Provosoimisesta on tullut vitsi.
Siinä, missä ennen nostettiin kädet ylös ja todettiin ”hei, vitsillä minä vaan”, nyt todetaan ”provosoidenhan minä vaan”. Siitä on tullut ajattelemattoman, typerän tai uhmaikään jumittuneen aikuisen karkotaseet- loitsu. Selitys, johon tarraudutaan, kun tuli huudeltua vähän huonosti ja nyt kaduttaa, mutta ylpeys ei anna myöten anteeksipyynnölle. Fiksu ihminen kyllä huomaa olleensa väärässä, kun se hänelle todistetaan. Väärässä olemisen myöntäminen vaatii selkärankaa. Päätön huutelu vaatii ainoastaan äidin helmat, joihin paeta, kun oma typeryys käy liian vaikeaksi.
Sonja Ulma Kirjoittaja on realisti, joka osaa ahdistua välillä myös omasta typeryydestään.