Tutkain 1/2020

Ä A S A Ä T S N ME T E A M S L T A A AL TUTKAIN E M T A A E L N A M A A L A N A I I N I A I N V I L I T V L TSÄ ME A E L Ä M A S A Ä T S E T T M E E A M AL M A L A A Valtiotieteellinen ylioppilaslehti

1

Verkkolehti www.tutkainlehti.fi Toimituksen sähköposti tutkain@kannunvalajat.fi Facebook Tutkain Instagram @tutkain

2

Julkaisija Kannunvalajat ry Päätoimittaja Arttu Uuranmäki Ulkoasu & taitto Anniina Korhonen Carlos Lievonen Cecilia Sippel Elina Nyholm Iikka Arve Inari Gustafsson Katri Leppälaakso Maija Karakoski Margarethe Finger Sabriina Hietaniemi Sara Aalto-Setälä Suvi Tuomisto Kuvat & kuvitus Anniina Korhonen Hilma Toivonen Jessica Niiranen Johanna Sippula Lumikukka Johansson Margarethe Finger Ralf Spadt Venla Kalliokoski Mirja Inkinen

Toimituskunta Cecilia Sippel Heta Pirttijärvi Kaisa Rahko Pihla Toivanen Sabriina Hietaniemi Sara Aalto-Setälä Suvi Tuomisto Tekstit Alice Jäske Amanda Alvesalo Amanda Kelo Hanna Antikainen Heta Pirttijärvi Jaakko Oleander-Turja Juho-Eeli Tuori Katri Leppälaakso Onni Ahvonen Sabriina Hietaniemi Sara Aalto-Setälä Suvi Tuomisto Paino Picaset Oy Painos 200 kpl ISSN 0787-0035 (painos)

SISÄLLYS 5 Pääkirjoitus 6 Lyhyesti 9 Terkut SOCO:lta 10 Ikuinen optimisti Alviina Alametsä uskoo tulevaisuuteen 15 Israel on apartheid-valtio, eikä sen vastustaminen ole san tisemitististä 18 Huipputuloiset, miksi maallamme ei ole ollut malttia vaurastua tyylikkäästi?

21 Australia on liekeissä - kenen rahojen tulisi palaa sen sammut tamiseksi?

24 Kampaamosaatio - haitta vai hyöty Helsingin kaupunkikuvassa?

28 Larri Himma – Yritysvastuuninja aikoo voittaa kissavideot 29 Essee: Kielletty hedelmä – monisuhteisuus z-sukupolven vuosikymmenellä 34 Arvio: Populismi populistin silmin 36 Arvio: Helsingin kaupunginteatterin Humiseva harju on

tunteellinen tulkinta ajattomasta klassikosta 37 Pakina: Hasta la vista, baby!

3

MAINOS

MAINOS

4

Kuvittanut Venla Kalliokoski

ME LAISKANPULSKAT SYÖTTÖPORSAAT

K

esällä 2019 Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ehdotti opiskelijoille yhteiskunnan kustantamaa p ­ alkallista kesälomaa. Julkisuudessa kupli heti. K ­ eskustelusta i­tselleni ja varmasti monelle muullekin opiskelijalle jäi ­vahvimmin mieleen Kauppalehden vastaavan p ­äätoimittajan Arno Ahosniemen Twitterissä vetämä yhtäsuuruusmerkki korkeakouluopiskelijoiden ja ”laiskanpulskeiden syöttö­ ­ porsaiden” välille. Eikä Ahosniemi ollut ainoa, ­ jonka kommentointi äityi hämmentävän ilkeäksi. Monet ­ ­ivailijoista olivat yhteiskunnallisesti korkeissa valta-­asemissa. Ällötti. Halventavat kuvaukset tuntuivat älyttömiltä suh­ teessa omaan kokemukseeni valtsikasta, jossa opiskelijoiden uupumus ja kohtuuton työmäärä ovat liian yleisiä ilmiöitä.

Noh, todellisuudessahan SYL ei esittänyt kannan­ otossa palkallista kesälomaa, vaan nosti esiin opiskelijoiden epäsuhtaisen mahdollisuuden lepoon ja ehdotti ratkaisuksi perustuloa. Itse keskustelustakin on jo puoli vuotta. Miksi siis penkoa luurankoja kaapista?

Kyseinen julkinen pienoismyrsky jätti avoimeksi kysymyksen: miksi nuoria kuunnellaan niin heikosti tässä maassa?

Kuten Helsingin Sanomien Valtteri Parikka huo­ mautti, opiskelijoiden uupumus on tosiasia, joka ei katoa vähättelyllä (HS 8.7.2019). Mielenterveystilastot, kuin myös opiskelijoiden kokemukset laajemmin, ohitettiin kui­ tenkin keski-ikäisten kommentoijien omasta etuoikeutetus­ ta positiosta annetulla mutuilulla ja omien opintovuosien nostalgialla.

Ahosniemi kommentoi toki myöhemmin ­Jylkkärille (17.9.2019), että hänen tarkoituksenaan oli vain satiirilla tuoda esiin opiskelijoiden etuoikeutettu ­ asema, eikä esimerkiksi halventaa mielenterveysongelmista k­ ärsiviä.

Olen samaa mieltä siitä, että opiskelijat ovat r­ yhmänä koko väestöön verrattuna etuoikeutetummalla puolella. Silti Ahosniemen kommentti, kuten koko keskustelu kääntyi täysin eri urille alkuperäisestä avauksesta. Opiskelijoiden uupumus jäi marginaaliin. Mielenterveysongelmat eivät katso sosioekonomista asemaa, ne ovat ongelma missä ikinä ilmenevätkään.

Jos julkinen vastaanotto jää tälle tasolle on selvää, että nuor­ ten on tultava yhä enemmän osaksi kansalaisyhteiskuntaa ja julkista keskustelua, näitä demokraattisen järjestelmän ­peruspilareita. On ravisteltava ­kaiken-maailman-­ahosniemiä henkseleistä ja huudettava palkeet laulaen: ”HALOO, ULOS SIELTÄ KUPLASTA!”

Samaan syssyyn voisi myös jokaiselle nuorten ilmasto­aktivismin vähättelijälle muistuttaa, että t­ämänkin toiminnan takana on perusteltuja näkemyksiä, ja että aikuisen ihmisen tulisi vastata asiallisesti. Satiiria tai ei, ­ huumori ei ole paras keskustelun väline silloin, kun se ­ kohden­netaan jo valmiiksi alakynnessä olevaan.

Eikä kuitenkaan pidä unohtaa, mitä voimme itse tehdä itsemme hyväksi. Tässäkin tiedekunnassa liian usein kuultu ”pakko uusia nelonen” kytkeytyy mitä ilmeisimmin kandiohjelmien sisäisiin opintosuuntahakuihin. Vaikka ­ongelma on tutkintorakenteissa eikä siksi ole kiinni vain asennemuutoksesta, voimme varmasti helpottaa joitakin kilpailun tuottamia lieveilmiöitä. Lähes yhtä paljon kuin olen todistanut opiskelutovereiden uupumuksen h ­etkiä, olen todistanut myös rohkaisevia sanoja ja halauksia, ­lämpöä ja lempeä. Muistetaan pitää niistä kiinni.

Arttu Uuranmäki Tutkaimen päätoimittaja 2020

5

Tyhmä kysymys jonka esitti vuosikymmenen ensimmäisessä numerossa Sabriina Hietaniemi

“Mites toi UniCafen ruoka?”

Kuka oikeastaan päättää mitä opiskelijalounas sisältää ja millainen menu tuhansille opiskelijoille tarjoillaan? Miten prosessi UniCafessa etenee?

UniCafen ruokatuotekehityksestä vastaava hankinta- ja tuotekehityspäällikkö Susanne ­ Reiju kertoi meille, miten homma toimii.

“UniCafen ruokatuotekehityksessä ja hankinnassa on olemassa tietyt peruspilarit, jotka määrittävät toimintaamme projektista riippumatta. Näitä ovat muun muassa erinomainen maku, ympäristöystävällisyys, luomun suosiminen sekä perinteisten herkkujen ja uusien makujen ja trendien huomioon ottami­ nen. ­ Lisäksi hankinnalla on omat kriteerinsä, jotka liittyvät tavarantoimittajan vastuullisuuteen ja ilmastoystävällisyyteen. ­ Suosimme lähiruokaa ja kotimaisia raaka-aineita aina kun se suinkin on mahdollista.

Lounaan tuotekehitysprosessi on jatkuva ja ruokalista uudistuu kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Keräämme asiakaspalautetta jatkuvasti ja käsittelemme ne yhteistyössä eri tiimien kesken. Asiakaspalautteiden ja tutkimusten sekä trendien pohjalta teemme päälinjaukset lounaan suhteen ja siitä ne lähtevät jalostumaan tuotekehitystiimin kautta. UniCafen tuotekehityshenkilöistä sekä kolmesta UniCafen keittiömestarista koostuva tuotekehitystiimimme kokoontuu noin 1,5 kuukauden välein. Tällä hetkellä suunnittelemme asiakaspalautteen innoittamana kotimaisia lisukkeita vaihtoehdoksi riisin rinnalle, tulossa on esimerkiksi ohraa.

Uusien ruokien suunnittelu lähtee liikkeelle joko asiakkaan, johtoportaan tai uusien trendien sysäämänä. Tämän jälkeen tuote- ja hankintatiimimme vie uutta ideaa eteenpäin ja konsultoimme myös yhteistyökumppaneitamme uusien tuotteiden luomisessa.

Esimerkiksi naudattomuuteen siirtyessämme haastoimme Atrian tekemään naudattoman lihapullan. Idean jalostuksen jälkeen alkaa valmisteluvaihe, jossa kehittelemme uudet reseptit. Reseptien hiomisen jälkeen alkavat käytännön valmistelut ravintoloissamme uuden ruoan lanseeraamiseen. Uuden ruoan päädyttyä listoille seuraamme sen vastaanottoa ja teemme mahdollisesti tarvittavia muutoksia.”

6

Gradukeilassa Graduasioita selvitti Suvi Tuomisto

Epätasa-arvoinen vanhemmuus näkyy myös Peliklinikalla Työssään rahapeliongelmaisille suunnatun avohoidon klinikalla sosiologian maisteri­-opiskelija Tuomas Hallamaa, 36, pääsi käsiksi klinikan dataan. Hän huomasi, että ­ äidit keskeyttävät hoitonsa ­ huomattavasti useammin kuin miehet tai lapsettomat ­naiset. Epäkohta herätti Hallamaassa kiinnostuksen tutkia riippuvuuden intersektionaalisia tasoja syvemmin.

Äitien rahapeliongelmia ei ole juurikaan tutkittu aikaisemmin. Riippuvuuksiin on suhtauduttu irrallisena henkilön muista ominaisuuksista. Riippuvuus ­äidillä on kuitenkin ilmiönä hyvin erilainen kuin esimerkiksi riippuvuus ­ parikymppisellä lapsettomalla miehellä. ­ “Riippuvuutta pidetään usein moraalisena epäonnistu­ misena, mikä on suorastaan vastakohta ­odotuksille äitiydestä”, Hallamaa toteaa.

Vanhemmuus ei ole samanlaista äideillä ja isillä. Peliklinikan ­ ­ datasta selvisi, että miehet hakeutuvat hoitoon yleisimmin hieman alle kolmekymppisinä, jonka jälkeen jakauma laskee tasaisesti.

Naisten kohdalla hoitoon hakeutuminen on yleisintä alle 31- tai yli 50-vuotiaana, mutta tässä välissä jakaumassa esiintyy selkeä kuoppa. Hallamaa ei usko, etteikö 31-50-vuotiailla naisilla esiintyisi riippuvuuksia – sen sijaan hoitoon hakeutumiselle on suurempi kynnys.

Pro gradu -työssään Hallamaa tutkii valtasuhteita painottavan diskurssianalyysin keinoin pienten lasten äideille erityisiä piirteitä riippuvuudesta. Hän analysoi hoito-ohjelman kyselyiden avovastauksia ja tarkastelee keskeisimpiä teemoja äitien vastauksissa. Taustatyön jälkeen Hallamaa aloittaa haastattelut riippuvuudesta kärsivien äitien kanssa. Tavoitteena on selkeyttää käsitystä siitä, miksi äideillä on niin vähän resursseja hoitoon hakeutumiseen tai sen piirissä pysymiseen.

Porthanian neljä vuodenaikaa Sattuvia sitaatteja sekä pohdintoja elämästä yliopiston saniteettitilojen seiniltä.

Tyhjän paperin eleganssi.

Avainten luovutusvalssi.

Motivaation esiinmarssi.

Mun opintoura on yks farssi.

Olisinpa ovikranssi.

Porthanian ala-aulan naisten wc Uuden vuosikymmenen kunniaksi Porthanian vessan seinäpaperit vaihdettiin uusiin, ja ovet hohtivat vielä valkoisina Tutkaimen vieraillessa paikalla. Vessahetkien iloksi seinille oli kuitenkin jo ehditty raapustaa muutama rivi akateemista runoutta.

Wc-antropologiaa harjoitti ja koppeja järjestelmällisesti syynäsi Sara Aalto-Setälä

7

PUMMIPALSTA

Menovinkit tähän numeroon metsästi Sabriina Hietaniemi

Minne mennä ja mitä tehdä, kun lompakkoa täyttävät vain kuitit ja tilin saldoa ei meinaa uskaltaa edes katsoa? Tutkain kokosi yhteen maaliskuun maksuttomat menovinkit, sillä parhaat asiathan ovat tunnetusti ilmaisia.

1 3

Maanantai-leffa: Women at War 2.3. @ Vuosali klo 18 Tekisikö mieli leffaan, podetko ilmasto­ahdistusta?

Nämä kaksi teemaa yhdistyvät, kun Vuosalissa näytetään useita palkintoja niittänyt islantilainen elokuva Woman at War. Elokuvaa on l­uonnehdittu humoristiseksi toimintaelokuvaksi, joka on oiva ­ ­kuvaus ilmastoahdistusta potevasta ihmisestä.

Suomen valokuvataiteen museon ilmaispäivä 27.3.

Valokuvauksen ystäville koittaa onnenpäivä joka kuun viimeinen keskiviikko, kun Suomen valokuva­ taiteen museossa on ilmaispäivä. Käy ihastelemassa esimerkiksi elinaikanaan lastenhoitajana toimineen ja postuumisti kuuluisaksi nousseen ­ valokuvaaja Vivian Maierin näyttelyä ja jos aihe kiinnostaa enemmän niin kurkkaa Maierista kertova dokkari Yle Areenasta!

2 4

Helsingin pyöräpaja @ Pasilan puistotie 12 On pikkuhiljaa aika kaivaa joka opiskelijan budjetti­ valinta ja kunnonkohottaja talviteloilta, mutta mitäs jos oma tsygä on pyörävarastohelvetin jälkeen vähän kehnossa kunnossa tai jopa kokonaan kadonnut?

Eipä hätää, Helsingin pyöräpajalla voit helliä oman konkelin kuntoon kevääksi tai sitten nikkaroida ­itsellesi täysin uuden. Ja vielä ihan ilmaseks!

Sompasauna Reippailua ja rentoutumista kaipaavan k­annattaa suunnata Sompasaaren päässä sijaitsevalle ­ Sompasaunalle, jossa löylyttelyn yhteydessä p ­ ­ääsee myös pulahtamaan virkistävään meriveteen. ­Vapaaehtoisvoimin toimivat saunat ovat lämpimänä 24/7 jos vaan lämmittäjiä löytyy. Mestoille mennessä kannattaa varata mukaan lämpöistä vaatetta ja vettä, sekä lukaista Sompasaunaseuran ohjeet paikan päällä toimimiseen.

Poikkeuksellinen pioneeri

Miten ja mitä viljelet?

Arvonimen saaja? David, 32 Arvonimen syy? Omavaraisviljely

Onneksi olkoon voitosta! Voitko kuvailla mitä omavaraisviljely käytännössä tarkoittaa?

Omavaraisviljely tarkoittaa, että kasvattaa itse ­ruokaa joko palstalla puutarhassa, ­parvekkeella tai ihan olohuoneessakin. ­­ Se ei tarkoita, että ­pääsisi ­elämään oikeasti omavaraisesti vihannesten ja ­hedelmien ­suhteen, koska se vaatisi paljon enemmän tilaa kuin ­monilla on käy­ tössä ja niin paljon aikaa, ettei kyseessä olisi harrastus vaan kokopäivätyö.

8

Suositteletko omavaraisviljelyä muille ihmisille ja miten se kannattaisi aloittaa?

Suosittelen ehdottomasti, että ainakin kokeilee.

Opiskelijana mahdollisuus säästää rahaa ruokaostoksissa on tässä houkutteleva tekijä. Jos ­ haluaa ryhtyä viljelemään, kannattaa ensin miettiä ­ mistä itse tykkää ja sitten ottaa selville, mitä juuri se kasvi vaatii. Yrtit keittiön ikkunalaudalla tuottavat usein pettymyksiä eivätkä sovi aloittelijalle. Ananaskirsikka tai inkivääri sen sijaan o­ nnistuvat helposti ja lähtevät kasvamaan kaupan hedelmien siemenistä tai inkivääripaloista. Jos kesällä paistaa aurinko ainakin muutaman tunnin saa tomaatit, chilit ja pavut helposti kasvamaan parvekkeella.

Teksti Jaakko Oleander-Turja – Kuva Maija Karakoski

Poikkeuksellisen Pioneerin© arvonimen saa henkilö, joka toimii esimerkillään tiennäyttäjänä.

Arvonimen saajan päättää Tutkaimen Akatemia ja se jaetaan neljä kertaa vuodessa.

Omalla palstalla viljelen permakulttuuriperiaatteiden ­ mukaisesti, eli kasvatan paljon monivuotisia kasveja enkä käännä maata, s­illä se ­ häiritsee hyödyllisten eliöiden toimintaa. En myöskään ­ kitke rikkaruohoja perinteisellä tavalla, vaan leikkaan ne ja jätän ne ­ ­kuorikatteeksi palstalle. Tärkein ­nyrkkisääntö on, että paljas maaperä on kuollut maaperä: se k­ uivuu ­nopeasti päästäen auringon UV-­ säteilyn ­tunkeutumaan maan pinnalle asti aiheuttaen ­rajumpia ­lämpötilanvaihdoksia. Tällä hetkellä ­palstallani kasvaa erilaisia marjapensaita, ­ mansikkaa, erilaisia ­minttulajikkeita ja yrttejä.

Terkut SOCO:lta Painan Ulrikan summeria Domus Gaudiumin ­ ovella ja odottelen hetken aikaa tuttua, avautuvan lukon pirinää ­ ­kirpeässä kevätillassa. Olen kävellyt näistä ovista läpi ­lukuisia kertoja koulutuksiin, sitseihin, hengailuiltoihin, ­ hallituksen ­kokouksiin ja muihin opiskelijarientoihin.

Tässä kerrassa on kuitenkin jotain erilaista.

Vatsanpohjani kipristelee mukavasti ­ pienestä jännityksestä, kertoen jonkin tärkeän olevan nyt k ­ ­äsillä.

Olen menossa tapaamaan joukkoa minulle ennes­ tään ­tuntemattomia ­ihmisiä. Silti ­minulla on vahva tunne ­siitä, että olemme ­samalla aaltopituudella, ­samalla asialla.

Moi! Tällaista ryhmää ollaan perustamassa ja ­kehittelemässä jotain toimintaa lähiaikoina, tuu mukaan :) Muutamia viikkoja aiemmin, aprillipäivänä, eräs tuttuni on laittanut minulle Messenger-viestiä siitä, että Helsingin yliopistoon on kehitteillä pociksi (people of colour) identifioituville tarkoitettu järjestö. Luen viestin monta kertaa, pystyn kirjoittamaan vastaukseksi vain ”KYLLÄ!! EHDOTTOMASTI MUKANA!!!” ja toivon kissankokoisten kirjainten sekä huutomerkkien räikeän väärinkäytön viestivän siitä suunnattomasta innostuksesta ja pienestä kiihtymyksestä, jota viesti on välittömästi koko ruskeassa kehossani aiheuttanut.

Nyt astuessani Ulrikaan annan katseeni kiertää kerhohuoneessa. Rinkiin asetettujen sohvien päällä istuskelee kymmenkunta nuorta ihmistä keskustelemassa hyväntuulisesti. Hymyilyttää niin paljon, että pelkään näyttäväni hieman maaniselta näiden uusien ihmisten edessä. Mutta minkäs sille voi: ensi kertaa neljän vuoden yliopistourani

Kuvannut Hilma Toivonen

aikana näen samassa tilassa näin paljon poc-opiskelijoita.

Päätämme kokouksessa perustaa uuden, kauan kaipaamamme järjestön ja sen nimeksi valitaan Students of Colour.

Students of Colour tai tuttavallisemmin SOCO on järjestö, joka on tarkoitettu näkyvään ja etniseen vähemmistöön kuuluville korkeakouluopiskelijoille. Näkyvällä ja etnisellä vähemmistöllä tarkoitetaan henkilöitä, jotka poikkeavat ulkonäöltään tai kulttuuriltaan vallitsevasta normista. Järjestö pyrkii ensisijaisesti tarjoamaan turvallista tilaa ja matalan kynnyksen toimintoja jäsenilleen sekä toimimaan jäsentensä äänitorvena.

SOCOsta on muodostunut nopeasti erittäin tärkeä yhteisö itselleni. Kuuntelemalla muiden kokemuksia ja jakamalla omiani olen tämän vuoden aikana oppinut paljon omasta poc-identiteetistäni. Vertaistukikeskusteluissa olen voinut jakaa turvallisesti fiiliksiäni siitä, miltä tuntuu esimerkiksi vastata jatkuvasti kysymykseen ”Mistä sä oot oikeesti kotoisin?” ja tulla kyseenalaistetuksi suomalaisena. Leffailloissa taas olen saanut nähdä itseni näköisiä ihmisiä päähenkilöinä, kuulla heidän tarinoitaan.

Keskustelut ovat auttaneet minua myös tunnistamaan omia etuoikeuksiani.

Ennen kaikkea olen saanut ympärilleni joukon valtavan älykkäitä ja rohkeita ihmisiä, jotka näyttävät omalla toiminnallaan esimerkkiä siitä, kuinka kyseenalaistaa valkonormatiivisuutta ja taistella aktiivisesti rasismia vastaan. SOCO on myös antanut minulle paljon uusia ystäviä, joiden kanssa olen saanut olla eri tavalla oma itseni yliopistossa. Ja vaikka mielestäni jokaisen rodullistetun ei todellakaan tarvitse jatkuvasti ja väsymättä ajaa oikeuksiamme eteenpäin, niin olen iloinen saadessani tehdä sitä juuri tämän porukan kanssa.

- Alice Jäske, SOCO:n ulkosuhdevastaava -

9

Kirjoittanut Jaakko Oleander-Turja Kuvannut Margarethe Finger

10

27-vuotiaasta Alviina Alametsästä tuli Brexitin myötä Suomen neljästoista europarlamentaarikko.

Keskustelimme Alametsän kanssa hänen tulevasta työnkuvastaan, naisten noususta politiikan keskiöön, ­uiguurien tilanteesta Kiinassa ja monesta muusta.

O

n perjantai-iltapäivä, ja seison kuvaajan kanssa Metsätalon aulassa odottamassa kohta­ ­ puoliin paikalle saapuvaa ­nuorta kaupunginvaltuutettua ja ­ Suomen neljännettätoista europarlamentaarikkoa Alviina Alametsää. Hänen ­ poliittinen uransa on ollut jokseenkin poikkeuksellinen. Opiskelija­ politiikassa aloittanut Alametsä valittiin Helsingin kaupungin­ valtuustoon vuonna 2017 ja kolme vuotta myöhemmin hän on noussut edustamaan Suomea euro­ parlamenttiin.Tyypillisempi tie meppiyteen käy vuosien eduskuntatyön jälkeen, mutta vuoden 2019 eurovaaleissa Alametsä keräsi hulppeat 13 687 ääntä ja pääsi ensimmäi­ selle varasijalle. Brexitin myötä Alametsän varasija muuttui varsinaiseksi edustuspaikaksi.

Pääsemme kohta puhumaan lisää Britannian EU-erosta, mutta sitä ennen matkamme jatkuu Metsäta­ lolta valtiotieteellisen tiedekunnan etupihalle kuvausta var­ ten. Maisemat ovat Alametsälle tutut, sillä hän valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 2014 pääaineenaan maailmanpolitiikan tutkimus. Kun kysyn, mikä vaikutus valtsikan opinnoilla ja aktiivisella opiskelijaelämällä on Alametsän uralle ollut, nostaa hän päällimmäisenä esiin ih­ missuhteet: ’’Etenkin ihmisiin tutustuminen on ollut tosi merkittävää. Oon saanut tuntea niin paljon porukkaa, jolla on erilainen arvomaailma tai erilaista osaamista kuin itsellä ja se on laajentanut maailmankuvaa. Monia ihan parhaita ystäviäkin on jääny käteen valtsikasta.’’

Vallan uudet kasvot Istuudumme alas haastatteluun. Vieressäni istuu nuori, vaikutusvaltainen nainen, ja hänen kaltaisiaan on Suo­ men poliittisen kentän kärjessä tällä hetkellä useita. Suo­ men hallituspuolueiden kaikki puheenjohtajat ovat naisia, ja hallituksen yhdeksästätoista ministeristä kaksitoista, siis 63 prosenttia, on naisia. Myös Suomen vaikutusvaltaisim­ mat saappaat täyttää 34-vuotias pääministeri Sanna Marin.

Suomi on aina toiminut edelläkävijänä naisten oikeuksissa, mutta tällä hetkellä maan johto on kuitenkin historian va­ lossa poikkeuksellisen naisvetoinen.

Syy tähän piilee Alametsän mukaan sukupuolen merkityksen vähenemisessä: ’’Luulen, etteivät ihmiset näe sukupuolella enää niin paljon relevanssia myöskään siinä, että kuka on hyvä päättäjä. Ehkä me ollaan päästy yhteis­ kuntana vähän eteenpäin. Tässä on nyt sellainen sukupolvi, joista monet ovat tehneet jo yli kymmenen vuotta politiik­ kaa eri tavoilla ja nyt on se hetki, kun he ovat nousseet val­ taan. Mä luulen, että nyt tarvitaan ihmisiä, joilla on hyvä arvopohja ilmastokriisin ehkäisyn ja yhdenvertaisuuden edistämisen osalta, eikä sillä ole väliä mitä sukupuolta he edustavat.’’

Tässä Alametsä on myös tutkimusten mukaan ­oikeassa. Helsingin Sanomien tuottaman tutkimuksen mukaan 92,7 prosenttia kansasta ei pidä pääministerin ­ sukupuolta merkityksellisenä. Tutkimus osoitti myös, että suurin osa kansasta pitää joko hyvänä tai merkityksettömä­ nä sitä, että jokaista hallituspuoluetta johtaa nainen. Vain kahdeksan prosenttia miehistä ja seitsemän prosenttia nai­ sista piti sitä voittopuolisesti huonona asiana.

Sukupuolella ei siis näytä olevan merkitystä kan­ san, muttei myöskään itse pääministerin mielestä. Päämi­ nisteri Marin on toistuvasti painottanut asioiden, ei suku­ puolen tärkeyttä. Alametsä komppaa pääministeriä: ‘’Mä ymmärrän hyvin, ettei Sanna halua korostaa sukupuolta.

Samalla on hieno asia, että hän on siinä positiossa. Kun olin vielä yläasteella ja lukiossa, niin musta tuntui, että kaikissa historiankirjoissa ja muualla näkyi vaan pukumiehiä päättä­ mässä Suomen, mutta etenkin myös EU:n asioista. Uskon, että nykyinen pääministeri on roolimalli, joka luo ihmisiin uskoa, ettei sukupuoli ole este. Se on mun mielestä mielet­ tömän siistiä.’’

11

Euroopan unioni ja ilmastopolitiikka Britannia erosi lopullisesti Euroopan unionista 31.1.2020.

Tämä avasi Alametsälle tien europarlamenttiin, mikä ai­ heuttaa uudessa mepissä ristiriitaisia tunteita: ’’Suomen edustamisesta ja europarlamenttiin noususta on totta kai innostunut ja hyvä fiilis, Brexitistä taas on aika surkea fii­ lis. Tuntuu siltä, että Brexit on symbolisesti iso juttu mun sukupolvelle. Ollaan uskottu, että mennään eteenpäin kan­ sainvälisessä yhteistyössä ja sit tulee takapakkia. Se on tosi rankkaa. Oon tottakai tosi innoissani siitä mahdollisuudes­ ta ja kiitollinen, että ihmiset ovat luottaneet mun olevan oikea henkilö ajamaan heidän asiaansa.”

Uusissa työkuvioissa tuoretta meppiä jännittää eniten luottamuksen tuoma vastuu. ’’Tottakai moni asia jännittää. Oonko luottamuksen arvonen? Osaanko kaiken riittävän hyvin? Onneksi riittävän moni ihminen ympärillä sanoo koko ajan, että kaikki tulee menemään tosi hyvin. Se helpottaa. Toisaalta mietin, että ehkä se on ihan hyväkin tulla vähän ulkopuolelta siinä mielessä, että on vähän enem­ män ruohonjuuriperspektiiviä vaikka ilmastokriisiin.’’

Vastausta kuunnellessani huomaan tämän olevan jo toinen kerta, kun Alametsä mainitsee termin ‘’ilmas­ tokriisi’’. Se on siis selkeästi asia, josta Alametsä haluaa puhua. Euroopan unioni on ottanut tavoitteekseen tehdä Euroopasta ensimmäisen hiilineutraalin maanosan 30 vuo­ dessa. Tähän pyritään Ursula Von Der Leyenin johtaman komission lanseeraamalla ‘’Green Dealilla’’, jonka kautta unioni kanavoi tuhat miljardia euroa ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin.

Alametsä sanoo tuhannen miljardin euron olevan hyvä, muttei riittävä alku: ‘’Mun mielestä se, että tavoitel­ laan hiilineutraaliutta vasta vuoteen 2050 mennessä, ei ole riittävää ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta. EU:n pi­ täisi mun mielestä tavoitella korkeammalle ja näyttää muil­ lekin, että näin voidaan tehdä. Vaikka komission aikomus on hyvä ja muutos on tosi iso viime vaalikauteen verrattuna, siellä ei kuitenkaan ole niin paljon käytännön toimenpitei­ tä ja konkretiaa listattuna kuin pitäisi olla’’. Konkretiasta ­Alametsä nostaa esille maataloustuet: ‘’Esimerkiksi se, että laitetaan rahaa johonkin, mutta samalla ei puututa esimer­ kiksi maataloustukiin on ongelma. Meidän pitäisi oikeas­ ti katsoa ne asiat, joista ilmastopäästöt syntyy ja vaikuttaa myös kulutukseen merkittävästi.’’

12

Poronhoitoa ja yksityisautoilua Jos halajaa kunnianhimoisempia tavoitteita, katsetta ei tarvitse kääntää kotimaata kauemmaksi. Suomi on ilmas­ topolitiikassaan tällä hetkellä sekä EU:n, että maailman kärkikastia, ja tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Suomen jälkijunassa hiihtävä Ruotsi on ol­ lut esimerkiksi hiilineutraaliustavoitteessaan Suomea huo­ mattavasti kunnianhimottomampi ja asettanut tavoitteet kymmenen vuotta kauemmaksi. Suomessa tähdätään siis korkealle, mutta samaan aikaan kasvava joukko ihmisiä ko­ kee tavoitteet liian kunniahimoisina. Eduskuntapuolueista vihreät ja perussuomalaiset edustavat lähes vastakkaisia kan­ toja ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyen: molemmat puolueista pitävät ilmastonmuutosta todellisena ja ihmisen aiheuttamana, mutta suuria näkemyseroja aiheuttaa suhtau­ tuminen poliittisiin toimiin sen torjumiseksi. Perussuoma­ laiset vastustavat merkittäviä taloudellisia panoksia ilmas­ tonmuutosten torjuntaan, ja puolue on lukuisten gallupien mukaan tällä hetkellä Suomen suosituin. Moni ajattelee, että pääkaupunkiseudulla ei ymmärretä muun Suomen tar­ peita, kuten esimerkiksi yksityisautoilua.

Alunperin Hyrynsalmelta kotoisin oleva Alametsä vakuuttaa ymmärtävänsä ongelman: ‘’Ymmärrän sen, että pelätään oman elämäntavan muutosta. Konkreettinen huoli omasta toimeentulosta, työpaikasta ja liikkumisesta on ihan valtava. Ehkä täytyy miettiä niin, että joko me tehdään nii­ tä muutoksia hallitusti, tai sitten ne tapahtuu hallitsemat­ ta. Jos ilmastonmuutos etenee niin paljon, että siitä tulee vaikutuksia ruuantuotantoon ja bensan riittävyyteen, niin silloinhan me ollaan epäonnistuttu kaikista pahiten. Mulla on sukulaisia, jotka harjoittavat poronhoitoa ja moni ei oi­ keasti voi elää ilman autoa. Mun mielestä siinä ei ole mitään väärää, mutta nyt perussuomalaiset yrittää lietsoa siihen ra­ koon sellaista ajattelua, että kaikki teidän rakastamanne on uhattuna ja se on vihreiden vika. Me taas ajatellaan enem­ mänkin niin, että ei ole syytä lietsoa sellaista vastakkain­ asettelua. Tavalliset ihmiset eivät välttämättä ole syyllisiä ilmastokriisiin, sillä iso osa siitä aiheutuu enemmän suurten yritysten ja globaalin politiikan toiminnasta.’’

Perussuomalaisten ja vihreiden suhde on tässä mie­ lessä symbioottinen, sillä molemmat saavat toisesta täyden vastakohdan omalle politiikalleen ja nostavat vastapuolta esille varoittavana esimerkkinä. Alametsä tunnistaa kuvion, mutta samalla myös harmittelee sitä: ‘’Osittainhan siinä on sellaista. Kerran yks perussuomalaisten tyyppi tuli heittää läppää siitä, että mehän molemmat hyödytään tästä kun vä­ hän argumentoidaan. Olen opiskellut konfliktintutkimusta ja näen opiskeluideni kautta, että päälleliimattu argumen­ tointi tai provosointi voivat olla huonojakin asioita. Sen takia mä luulen, että tavalliset äänestäjät ajattelevat, että on kivempi nähdä, että asioita saadaan aikaan järkevillä kei­ noilla syyttelyn sijaan.’’

’’Oon itse ikuinen ­positiivinen ­ajattelija; ­vaikka näyttäis ­epätoivoiselta, niin mä ­ainakin haluan uskoa ­siihen, että asiat vielä ­järjestyy.’’

13

Toiveikas tulevaisuus?

Alametsän puheista välittyy aito huoli, mutta myös läpi­ pistävä optimismi. Uhkia on ilmassa, mutta me ­yhdessä k­ ykenemme niihin vastaamaan. “Se vaatii työtä, ­yhtenäisyyttä ja yhteishenkeä. Monessa paikassa harjoite­ taan ­informaatiovaikuttamista ja aika voimakasta omien arvojen puskemista eteenpäin’’. Esimerkkeinä Alametsä mainitsee Venäjän, Kiinan ja Yhdysvallat. ’’Meidän täytyy olla siinä vahvana ja edistää sitä arvopohjaa, jota täällä on rakennettu.’’

Kiina mainittu. Länsimaisten linssien läpi tämä nouseva hegemonia ei näytä kovin mairittelevalta. Sen li­ säksi, että maa on maailman suurin omien kansalaistensa teloittaja, ovat lehdistönvapaus ja vapaa kansalaisyhteis­ kunta lähes olemattomia. Listaa voisi jatkaa mon­ ta sivua, mutta Alametsä nostaa esiin asian, joka on kaikista kauheuksista kenties ajankohtaisin: uiguurien kohtalo. Tunnelma huoneessa vaih­ tuu nopeasti synkäksi. ’’Uiguurien tilanne on Kiinassa semmonen, josta saatetaan jälkikä­ teen ajatella, että siellä on tapahtunut sama kuin holokaustissa. En näe tilanteissa hir­ veästi eroa sen perusteella, mitä olen kuul­ lut. Uskoakseni meitä tulee hävettämään vielä se, että Kiinan kanssa on tehty niin estottomasti bisnesyhteistyötä ja kehuttu sitä eikä olla puututtu riittävästi ihmisoi­ keusloukkauksiin. Ei se voi jatkua näin, ja olenkin ajatellut tuovani asiaa esille euro­ parlamentissa.’’

Kaiken epävarmuuden ja turvat­ tomuuden keskellä on helppoa olla huo­ lissaan. Haastattelun aikana olen kuitenkin pannut merkille, että Alametsä näkee kaikessa mahdollisuuden. Viimeiseksi päätänkin kysyä Alametsältä, mitä hän sanoisi niille, jotka kantavat suurta huolta huomisesta. ‘’Ilmastoahdistus ja epävar­ muus tulevaisuudesta ovat hyvin normaaleja reaktioita.

Vaikka ihmiset pystyvät ja haluavat parantaa maailmaa, toivoisin, että he ottaisivat aikaa myös itselleen, levolle ja asioiden prosessoinnille. Ajatus siitä, että on itse vastuussa jonkun ison kriisin korjaamisesta, on tavallaan myös vähän egoistinen ajatus. Toivon, että voitaisiin yhdessä uskoa nii­ hin asioihin. Oon itse ikuinen positiivinen ajattelija; vaik­ ka näyttäis epätoivoiselta, niin mä ainakin haluan uskoa siihen että asiat vielä järjestyy.’’

14

Anna Kontulan aktivismi Israelissa on herättänyt paljon ­keskustelua kansalaistottelemattomuudesta, antisemitismistä ja Israelin ja Palestiinaan välisestä konfliktista. Näitä ajankohtaisia keskustelunaiheita tulisi tarkastella historian valossa saadakseen kattavan ymmärryksen kyseisistä tapahtumista ja ilmiöistä.

Mistä siis on kyse?

I

srael ja Palestiina ovat olleet yli sadan vuoden ajan konfliktissa keskenään. Sionismi – liike joka sai alkunsa 1800-luvun loppupuolella ja jonka pyrkimyksenä oli luoda juutalaisille oma valtio – on Israelin valtion ideologia. Sio­ nismi on omaksunut historian saatossa monta eri muotoa, mutta nykypäivänä ideologia näkyy parhaiten Israelin et­ no-nationalistisessa valtiossa. Sionismin perustajiin kuulu­ nut Theodor Herzl kirjoitti jo 1800-luvun loppupuolella Palestiinan kolonisaatiosta. Palestiinan yli neljäntuhannen vuoden historialla ja sen alkuperäiskansalla ei tässä yhtälössä ollut väliä, ja heidän olemassaolo sivuutettiin täysin.

Vuonna 1917 Britannian ulkoministeri ­ Arthur Balfour julisti Britannian tukevan sionismia ja aikeita ­luoda juutalainen valtio Palestiinaan. Ensimmäisen maailman­ sodan ­jälkeen alkoi juutalaisten uudisasukkaiden siirtolais­ liike Palestiinaan Britannian vahvalla avustuksella. 1930-lu­ vulla juutalaisten vaino Natsi-Saksassa kiihtyi äärimmilleen.

Sen seurauksena juutalaista alkuperää olevien asukkaiden osuus Palestiinassa kasvoi vuoteen 1939 mennessä 31 pro­ senttiin. Samaan aikaan arabien kapina Palestiinassa Britan­ nian hallitusta vastaan kiihtyi huomattavasti. Tämän vasta­ rintaliikkeen Britannia murskasi totaalisesti.

Toisen maailmansodan jälkeen YK ehdotti Pales­ tiinan jakamista juutalaisväestön ja alkuperäiskansalaisten kesken. Tämä johti sisällissotaan. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948. Uuden valtion seurauksena 80 prosenttia pa­ lestiinalaisista menetti kotinsa, maansa ja muun omaisuu­ tensa. 1,3 miljoonasta palestiinalaisesta 720 000 joutui pa­

kolaisiksi. Selvempää esimerkkiä kolonialismista on vaikea löytää.

Israelilainen historioitsija Ilan Pappé kirjoittaa kirjassaan The Biggest Prison on Earth, Israelin hallituksen suunnitelleen Länsirannan sotilaallista ja hallinnollista hal­ tuunottoa jo vuonna 1963. Kesällä 1967 Israelin kaavaile­ ma etninen puhdistus saavutti seuraavan vaiheensa kuuden päivän sodan myötä. Israel otti haltuunsa entistä suurem­ man osan Palestiinan alueesta ja vakiinnutti apartheid-hal­ lintoaan. Vuosien saatossa Israelin ote Palestiinasta on vah­ vistunut. Tätä prosessia Pappé kutsuu “inkrementaaliseksi kansanmurhaksi”. Kyse on siis vakavista ihmisoikeusrikko­ muksista ja palestiinalaisten systemaattisesta sortamisesta.

“Gazan epätoivoinen tilanne on ­seurausta ­Israelin ­virallisesta ­politiikasta. ­Israel on valtio, jonka ­perustaminen ­vaati ­alkuperäiskansan ­karkottamista, ­vangitsemista ja ­tappamista.”

15

Teksti Onni Ahvonen | Kuvat Ralf Spadt

Israel on apartheid­-valtio, eikä sen ­vastustaminen ole ­antisemitististä

Kesällä 2007, sen jälkeen kun Hamas nousi valtaan Ga­ zan alueella, Israel asetti Gazan saartoon käyttäen hyväksi määräysvaltaansa rajanylityspaikoilla. Lähes kaksi miljoo­ naa Gazan asukasta joutui käytännössä sisäisiksi vangeiksi.

Saarto romahdutti Gazan talouden ja teki alueen asukkaat riippuvaisiksi kansainvälisestä avusta. Gazan saarto on johtanut yhteen maailman pahimmista humanitaarisista ­katastrofeista. Gazan asukkaista puolet ovat lapsia ja 70 pro­ senttia pakolaisia. Yli puolet elää köyhyydessä, ja 80 pro­ senttia asukkaista on riippuvaisia humanitaarisesta avusta.

Tämän lisäksi Gazan pohjavesivaroista 97 % on juomakel­ votonta. Gazan epätoivoinen tilanne on seurausta Israelin virallisesta politiikasta. Israel on valtio, jonka perustaminen vaati alkuperäiskansan karkottamista, vangitsemista ja tap­ pamista.

Tämä ei toki ole historian valossa poikkeuksellis­ ta, mutta ottaen huomioon kuinka hiljattain se tapahtui ja kuinka järjestelmää edelleen ylläpidetään, näyttäytyvät Is­ raelin rikokset erityisen julmina.

Tammikuussa 2020 Yhdysvaltojen presidentti ­Donald Trump julkaisi pitkään odotetun rauhansuun­ nitelman Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ratkai­ semiseksi. Suunnitelman mukaan Israel saa lähes kaikki siirtokunnat ja suurimman osan Jerusalemista, kiistatto­ man sotilaallisen valvonnan koko historiallisen Palestiinan alueelle ja noin kolmanneksen Länsirannasta. Tämän lisäksi

“Palestiinalaisten ihmis­oikeuksien ja ­kansainvälisten oikeuksien puolustaminen ja ­Israelin aggressiivisen politiikan arvosteleminen ei ole ­antisemitismiä.”

16

suunnitelma poistaa mahdollisuuden siihen, että v­uonna 1948 ­ karkotetut palestiinalaiset voisivat koskaan vaatia palautusoikeutta tai korvausta heiltä viedyistä alueista ja kodeista – puhumattakaan niistä tuhansista palestiinalaisis­ ta, joita Israel on vanginnut, kiduttanut ja tappanut, jotka ansaitseva huomattavia korvauksia kärsimyksistään. Pales­ tiinalaisten asema on ”rauhansuunnitelman” valossa kuta­ kuinkin toivoton, eikä tulevaisuus näytä hyvältä.

Palestiinan ja sen kansalaisten jatkuva ja järjes­ telmällinen sorto nousi suomalaisessa mediassa esille, kun vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula pyrki osa­ na kansainvälistä aktivistiryhmää herättämään huomiota Gazan humanitaarista kriisiä kohti kritisoimalla Suomen ja Israelin välistä asekauppaa. Israelin viranomaiset pidättivät Kontulan Gazan rajan läheisyydessä kymmeneksi tunnik­ si, kunnes hänet vihdoin vapautettiin. Kontulaa pyydettiin myös allekirjoittamaan lausunto, jossa hän hyväksyisi Israe­ lin häneen kohdistamat epäilyt. Tästä Kontula kieltäytyi.

Kontulan aktivismi on herättänyt vilkasta keskus­ telua suomalaisessa mediassa, ja hän on joutunut poikke­ uksellisen voimakkaiden herjausten kohteeksi. Häntä on muun muassa syytetty antisemitismistä. On siis hyvä pitää mielessä tässäkin kuvattu historiallinen konteksti, tulkit­ taessa Kontulan harjoittamaa aktivismia ja antisemitis­ mi-väitteitä analysoidessa.

Ensinnäkin on tärkeää huomioida se fakta, että antisemitismi on todellisuutta tänäkin päivänä, ja se on jopa pahentunut viime aikoina muun muassa Saksassa.

Kyseessä ei ole mikään ilmasta tempaistu asia, vaan ilmiö

jolla on pitkät historialliset juuret. Mutta antisemitismiä ja ­sionisminvastaisuutta ei pidä sekoittaa keskenään. Väit­ teet siitä, että Israelin hallituksen politiikan arvosteleminen olisi antisemitismiä ovat absurdeja ja niiden levittäminen vaarallista. Monet juutalaisetkin ovat vastustaneet sionis­ mia ja Israelin hallinnon politiikkaa palestiinalaisia kohtaan valtion perustamisesta alkaen. Myöskään valtiota ja uskon­ toa ei tule sekoittaa keskenään. Itse asiassa ajatus siitä, että kaikkien juutalaisten tulisi vannoa uskollisuuttaan Israelin valtiolle on antisemitistinen.

Nasaretissa työskentelevä toimittaja Jonathan Cook huomautti osuvasti viime vuoden kolumnissaan, kuinka huomion kiinnittäminen väitettyä vasemmistolais­

“Palestine is a ­thankless cause, one in which if you truly serve, you get nothing back but ­opprobrium, abuse, and ostracism.”

ta antisemitismia kohtaan on vienyt huomiota ja resursseja pois taistelusta todellista oikeistolaista antisemitismiä koh­ taan. Hän totesi, että Israelin johdon politikointi antise­ mitismillä saattaa omalta osaltaan ruokkia juutalaisvihan ennen näkemätöntä kasvua toisen maailmansodan jälkeen.

Nämä väärät syytökset ovat vaarallisia siksi, että ne luovat ilmapiirin, jossa todellinen antisemitismi jää vähemmälle huomiolle samalla, kun palestiinalaisten ihmisoikeuksien puolustaminen leimataan antisemitismiksi.

K

aikista yhteiskunnista löytyy antisemitismiä, ja se on tuomittavaa missä ikinä sitä esiintyykään.

Kuitenkin eri maissa tehdyt tilastot ja tutkimuk­ set osoittavat hyvin selvästi, että antisemitismiä esiintyy ylivoimaisesti eniten äärioikeistolaisissa ryhmittymissä ja liikkeissä. Palestiinalaisten ihmisoikeuksien ja kansainvä­ ­ listen oikeuksien puolustaminen ja Israelin aggressiivisen politiikan arvosteleminen ei ole antisemitismiä. Ne jotka toisin väittävät, eivät auta juutalaisten asiaa vaan itse asiassa aiheuttavat vahinkoa juutalaisille kaikkialla.

Kansanedustaja Anna Kontula muistutti hiljattain Facebook-päivityksessään, että “antisemitismi on vakava ja vaarallinen ilmiö. Siihen ei tule suhtautua kevytmielisesti, sillä tunnemme sen historiallisen voiman ja tiedämme, että hirviö ei suinkaan ole kuollut, vaan odottaa tuolla jossain valppautemme herpaantumista. Sitä ei suin surminkaan pitäisi inflatoida eettisesti kestämättömän ja kansainvälisen lain vastaisen politiikan työkaluksi.”

Israel on kolonialistinen ja ­ etno-nationalistinen valtio, joka jatkuvasti rikkoo kansainvälistä ­ oikeutta.

Kontulan aktivismi taas on esimerkillistä ja itse kukin voisi ottaa siitä mallia. On myös tärkeää pitää mielessä ­palestiinalais-yhdysvaltalaisen kirjailijan ja tutkijan Edward Saidin sanat: “Palestine is a thankless cause, one in which if you truly serve, you get nothing back but opprobrium, abuse, and ostracism.”

Kansalaistottelemattomuus ja periaatteellinen ­aktivismi ovat historian saatossa tuoneet suuria parannuksia ihmisten elämään. Ne ovat oleellinen osa demokratiaa, ja ovat auttaneet myös Suomen hyvinvointivaltion vakiinnut­ tamisessa. Tätä traditiota ei tule tuomita, vaan päinvastoin, on jatkettava tätä kunniakasta perinnettä.

17

Huipputuloiset,

miksi maallamme ei ole ollut malttia vaurastua tyylikkäästi?

Teksti Juho-Eeli Tuori Kuvitus Jessica Niiranen

18

Suomalainen t­ alouseliitti on tyytymätön ympäröivään ­yhteiskuntaan. Samaan aikaan se elää omassa todellisuudessaan ilman ­itsenäistä eliittikulttuuria.

P

rofessori Anu Kantolan ja ­akatemiatutkija ­Hanna Kuuselan ntietokirja Huipputuloiset (2019) ­sanallistaa­ ­Suomen varakkaimmasta promillesta ­kaiken sen, mikä olisi tuntunut yhtä uskottavalta fiktiona. ­Laadulliseen haastatte­ lututkimukseen perustuvassa ­teoksessa ­varakkain promille viittaa 5000 suomalaiseen, jotka ­tuloverotietojen mukaan ovat vuosina 2007-2016 ­ saaneet yhteenlasketusti eniten bruttotuloja. ­Tutkimusta varten haastateltiin yhteensä 90:tä huipputuloista.

Perijöiden, yrittäjien ja ammattijohtajien c­rème de la crème ei suhtaudu ympäröivään yhteiskuntaan ­optimistisina jälleenrakentajina, vaan muiden toimintaan turhautuneena eturyhmänä. Laiskuus, passiivisuus ja moti­ vaation puute vaivaavat huipputuloisten puheissa niitä, jot­ ka ovat hyvinvointipolitiikan nettosaajia. Työttömät, julki­ sen sektorin työntekijät ja sosiaalipalveluiden varassa elävät vapaamatkustajat muodostavat jarrun suomalaiselle talous­ kasvulle ja hyvinvoinnin kerryttämiselle. Progressiiviseen verotukseen, tulonsiirtoihin ja julkishallinnon byrokratiaan on pesiytynyt moraalikato, johon ainoastaan huipputuloi­ silta itseltään löytyy toimiva ratkaisu.

Vuosina 1990-2007 Suomen ylin tuloprosentti tuplasi osuutensa kaikkien suomalaisten yhteenlasketuista tuloista. Eliitti ei ole kuitenkaan reagoinut vahvistuneeseen asemaansa ryhmänä. Huipputuloisilla ei ole omaleimaista ylhäisö- tai elintapakulttuuria, vaikka he toimivatkin keske­ nään tiiviisti verkostoituneina. Konsensus-Suomelle satelee kiitospuheita oman elämän rakennuspalikkana, kun taas poliittisena mallina sitä lähinnä kritisoidaan.

Kritiikin älyllinen tulostuma löytyy Björn ­”Nalle” Wahlroosin viimeisimmästä teoksesta Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua (2019).

Siitä olennaisen tiivistää kirja-arvostelussaan Helsin­ gin yliopiston taloushistorian emeritusprofessori Sakari ­Heikkinen: ”Ammattiyhdistysliike polvilleen, verot alas ja hyvinvointivaltio pienemmäksi”.

Wahlroosin teoksen alkupuolisko on leppoisan toisteista suomalaisen taloushistorian kertausta. Metsä- ja konepajateollisuutta, idänkauppaa, Nokian nousua ja las­ kua. Sen edetessä entinen taloustieteen professori Wahlroos siirtää katseensa yritysjohtajan linsseihin, jolloin asetelma vaihtuu. Sanavarasto ja analyysiapparaatti typistyvät no­ peasti tuttuihin buzzwordeihin – kustannuskilpailukykyyn, hintatasoon ja kolmikantaan. Ratkaisuksi Suomen taloudel­ lisiin ongelmiin Wahlroos esittää kahta vaihtoehtoa: Digi-­ Suomea tai Wahlroosin suosimaa Kasvu-Suomea.

Ensimmäisen mallin Wahlroos näyttää keksineen sen perusteella, mitä löysi Googlesta haulla ”digitaalinen kommunikaatio-, alusta-, jakamis- ja kiertotalous”. Kasvu-­ Suomessa Wahlroos tarjoaa sisällöllisesti oikeastaan sitä, minkä Heikkinen jo edellä tiivisti. Jos Wahlroosin ratkai­

suehdotuksista siivoaa pois taloustieteelliset täytesanat ja pakotetut viittaukset omiin yhtiösidonnaisuuksiin, jäljelle jää itsevarma mutuilu. Koska Wahlroos on menestynyt yri­ tysjohtaja, Wahlroosin tunteet Suomen taloudesta ovat to­ tuus Suomen taloudesta ja eikö joku joskus jossain puhunut siitä valumateoriasta?

Jos Wahlroosin ratkaisuehdotuksista siivoaa pois taloustieteelliset täytesanat ja pakotetut viittaukset omiin yhtiösidonnaisuuksiin, jäljelle jää itsevarma mutuilu.

Wahlroosin kirjan alaotsikko viittaa suuren ­suomalaisen johtajan, presidentti Urho Kekkosen ­vuonna 1952 julkaisemaan talouspoliittiseen pamflettiin. Tälle ­asteelle yhteys pamflettiin jää, sillä Wahlroos ei käsittele sitä sen kummemmin. Oleellista onkin symboliikka. Vahvojen, liiallista demokraattisuutta karsastavien johtajien fetisointi on vahva teema myös Huipputuloisissa. Yhdellä haastatel­ luista on Kekkosen ja Putinin kuvat työhuoneensa ­seinällä.

Toisille riittää toive ohituskaistasta, jolla tehokkaampi pää­ töksenteko voisi tarvittaessa sivuuttaa parlamentaarisen ­politiikan.

Kuten Kantola Imagen haastattelussa toteaa, suo­ malaisten huipputuloisten demokratiavastaisuus myötäilee laajemmin länsimaihin levinnyttä ajatusmallia, jonka mu­ kaan demokratia on tehoton tapa järjestää yhteisiä asioita.

Talouselämästä lainattujen johtamismallien avulla v­ altiota halutaan johtaa kuin yritystä. Organisaation tuottaviin osiin investoidaan ja tehottomat osat joutuvat ­saneeraukseen.

Wahlroosin ja Huipputuloisissa haastateltujen opetuslasten politiikka-ihanteita ei ohjaa ajatus autoritaa­ risuudesta, vaan pseudodemokratiasta, jota myös liikkeen­ johdoksi kutsutaan. Eri intressiryhmien kiistely ja moniää­ nisyys on hyvää ja tavoiteltavaa, kunhan ylimmällä johdolla on aina veto-oikeus sen vaientamiseen.

Huipputuloiset kuvaa suomalaisten eliittikerto­ musten muutosta kansallisen ja globaalin ristipaineessa.

Periksiantamattomuutta ja nöyryyttä korostava protestant­ tinen työetiikka yhdistyy vaivatta kansainväliselle talouse­ liitille tyypilliseen retoriikkaan. Ensimmäisellä voidaan ­perustella saavutettu yhteiskunnallinen asema, jälkimmäi­ sellä puhtaasti yksityinen menestys. Omaisuuden kasau­ tumista oikeutetaan yleishyödyllisillä motiiveilla, kuten ­maksetuilla veroilla. Sen sijaan veronkierron kaltainen, pel­ kästään kiertäjää hyödyttävä eduntavoittelu nojaa huippu­ tuloisten ­puheissa välttämättömyyteen. Osaava työvoima, pääomat ja investoinnit liukenevat kansainvälisillä finans­ simarkkinoilla kannustavamman verotuksen maihin, jos taloudellista sääntelyä ei kevennetä ja ei alistuta kiihtyvään verokilpailuun.

19

Kun henkilökohtaisten etujen maksimointi ja sitä tukeva ideologisuus löytävät sopivan leikkauspisteen, kokonaiskuva hämärtyy.

Suurin osa varakkaimmasta promillesta pitää hyvinvointivaltiokehityksen hedelmiä, kuten vakaata yh­ teiskuntarauhaa, laadukasta koulutusta, julkista tervey­ denhuoltoa ja yleistä tasa-arvoisuutta edellytyksinä heidän nykyiselle vauraudelleen. Silti juuri näitä osa-alueita ylläpi­ tävää rakennelmaa tulisi merkittävästi karsia. Tätä paradok­ sia ei haastateltu promille tunnu hahmottavan. Syytä tälle voidaan etsiä kaikesta putkikatseisesta eturyhmäajattelusta: kun henkilökohtaisten etujen maksimointi ja sitä tukeva ideologisuus löytävät sopivan leikkauspisteen, kokonaisku­ va hämärtyy. Näin yksityisen hyvinvoinnin kasvu ja periaat­ teellinen julkisen sektorin vastustaminen lyövät promillen mielissä kättä ja monimutkaisempien syy-seuraussuhteiden hahmottamiselle ei löydy tarvetta. Kantolan tavaramerkik­ si muodostunut one-liner ”hyvien kehien valtio”, toisin sanoen promillenkin arvostama sosiaalisen liikkuvuuden Suomi, on historiallisesti rakennettu yksityisen ja julkisen puolen kompromisseilla.

Promillen argumentaatio on pahimmillaan koomi­ sen yksipuolista ja monen mielestä sen välittämä arvomaa­ ilma on vähintään kyseenalainen. Promillea on siis turhan­ kin helppo kritisoida. Vaikka moraalinäkökulman pyrkisi sivuuttamaan, edessä ammottaa silti sosiaalis-kulttuurinen tyhjiö. Mikä on se suomalaisten rikkaiden luoma erillinen todellisuus, jota muiden kansanryhmien tulisi tavoitella, kadehtia tai etäisesti kunnioittaa?

Promillen minäkuvan esteettinen mielenkiintoi­ suus hajoaa sen keskiluokkaisuuteen. Kaukana ovat fan­ tasiat ranskalais- tai brittiläisaateliston salonkipiireistä ja aristokraattisesta sivistyksestä. Jäljelle jääneet tavoitteet tiivistyvät laadukkaaseen autoon, turvalliseen asuinympä­ ristöön ja Stockmannin Herkun tasoiseen ruokaan. Haas­ tateltujen huipputuloisten samaistuminen keskiluokkaan on tuttua myös muista viimeaikaisista eliittitutkimuksista. ­Samaistumalla keskiarvoon todelliset varallisuuserot pysty­ tään häivyttämään taka-alalle.

20

Ei tarvitse paeta menneisyyteen saadakseen vertailupintaa.

Myös jälkiteollisen kapitalismin tuottama kuvasto tyylik­ käistä menestyjäyksilöistä loistaa Huipputuloisessa pois­ saolollaan. Siinä ylin tulopromille esiintyy globalisaation lainalaisuuksiin sopeutuneena harmaana insinöörieliittinä, joiden joukossa materiaalisesti pröystäilevät rikkaat ovat sääntöä vahvistavia poikkeuksia. Ei Jay-Z:tä tai edesmen­ nyttä Karl Lagerfieldia, vaan Anne Berneriä ja Risto ­Siilasmaata.

Viitepisteet angloamerikkalaiseen kulttuuriperi­ mään löytyvät lähinnä tylsän konservatiivisesta moraalipu­ heesta, jossa julkisia palveluja hyödyntävät ihmiset ovat joko palvelut ansaitsevia tai koko järjestelmää hyväkseen käyttä­ viä. Kaikki raikas, hauska tai värikäs puuttuu. R ­ ikkaimman promillen edustajat vaikuttavat mielipiteistään huolimatta (ja juuri niiden takia) olevan suomalaisen sosiaalidemokra­ tian lapsia.

Viitepisteet angloamerikkalaiseen kulttuuriperimään löytyvät lähinnä tylsän konservatiivisesta moraalipuheesta, jossa julkisia palveluja hyödyntävät ihmiset ovat joko palvelut ansaitsevia tai koko järjestelmää hyväkseen käyttäviä.

Muun muassa psykohistorioitsija Juha Siltala on kirjoittanut siitä, kuinka keskiluokan luottamuksen ja turvallisuuden tunteet ovat viime vuosina heikentyneet ja epävarmuuden tunteet lisääntyneet. Suomalainen raha­ eliitti on pysytellyt keskiluokkaiseen elämään liittyvän taloudellisen epävarmuuden ulkopuolella. Samalla se on omaksunut viestintäänsä keskiluokan kulttuuriset symbo­ lit, kuten ahkeruuden ja säästeliään kulutuksen.

Ruotsin kaltaisissa vakiintuneemman eliitti­ kulttuurin verokkimaissa hyvää on se, että erot ylimmän kerman ja muiden välillä ovat usein läpinäkyvämpiä. Pää­ omaköyhän Suomen varakkain promille vastustaa tyyli­ tajuttomasti omaa asemaansa eliittinä ja kertoo kuuluisaa tarinaa samasta veneestä, jossa samanlaiset suomalaiset soutavat samoilla airoilla.

Vuonna 2013 länsinaapuriimme kirjoille muut­ taneen Wahlroosin yksityiselämä erottuu tässä yhteydessä joukosta. Menneisyyden aatelisia jäljittelevä kartanoelä­ mä Ruotsin kuninkaan kanssa vietettyine fasaaninmet­ sästysretkineen on ylemmyydentuntoisuudessaan avointa.

Wahlroos ei edes yritä kosiskella tavallisuutta.

AUSTRALIA ON LIEKEISSÄ – KENEN RAHOJEN TULISI PALAA SEN SAMMUTTAMISEKSI?

Australian maastopalot ovat saaneet useat k ­ ansalaiset avaamaan sekä sydämensä että kukkaronsa. ­Mediassa on viime aikoina myös kohuttu ­tavoista, ­j­­oilla ­erilaiset julkisuuden henkilöt ovat keränneet ­rahaa ­hyväntekeväisyyttä varten. Keskustelulla ­lahjoituksista on ­kuitenkin myös varjopuolensa, ­koska aina l­öytyy ­i­hmisiä, jotka kokevat oikeudekseen ­kritisoida ­toisten rahankäyttöä. Tässä artikkelissa pohdin, onko ­oikeutettua odottaa varakkaiden henkilöiden ­lahjoittavan ja kenen vastuulla katastrofiavun rahoitus oikeastaan on.

Teksti Heta Pirttijärvi

Kuvat Johanna Sippula

21

Australia on edelleen tulessa. Pinta-alaltaan noin 54 000 neliön laa­ juudelle levinnyt maastopalo on pyyhkinyt mennessään koteja, eläi­ miä, arvokasta luontoa ja jopa ihmishenkiä. Ihmisillä ympäri maa­ ilmaa on kaikki oikeus olla huolissaan, ja huoli on jopa suotavaa, koska kyseessä on yksi selkeimmistä osoituksista ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ympäristökatastrofien vakavuuteen. Maastopalojen syyt ja ilmastoseuraukset ovat kuitenkin toinen, laajempi keskustelunaihe ja tahdon kääntää katseen hetkeksi lahjoituksiin, joista on kohuttu mediassa viime viikkojen aikana.

Kuten niin monessa muussakin asiassa, tässäkin artikkelissa maailman kuuluisimpiin sisaruksiin lukeutuvat Kardashianit ja Jen­ nerit toimivat oivina esimerkkeinä. Sisarukset ovat julkisuuden hen­ kilöitä, joille trollaaminen Twitterin ja muiden some-alustojen kautta ei ole mitään uutta. Myös Australian maastopalojen myötä kukin heistä on saanut oman osansa trollien kritiikistä. Tuhansissa twiiteissä heitä on painostettu lahjoittamaan, kritisoitu siitä etteivät he lahjoita ja muilla tavoilla arvosteltu maastopalojen nojalla. Enemmän tai vä­ hemmän julkisen painostuksen ja kritiikin seurauksena Kylie Jenner teki miljoonan dollarin lahjoituksen pelastustoimien hyväksi. Myös Kim ja Khloé Kardashian antoivat ymmärtää lahjoittaneensa, mutta tekivät selväksi, etteivät mielestään ole tilivelvollisia kertomaan kaikis­ ta tekemisistään.

Tällainen julkkisten ja varakkaiden ihmisten painostami­ nen ja syyttely on yleinen ilmiö, joka usein puhkeaa kukkaan uuden laajalti uutisoidun katastrofin myötä. Toinen esimerkki Australian metsäpalojen tapauksessa on Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezos, joka ilmoitti yrityksen lahjoittavan 690 000 dollaria metsäpalojen pelastusoperaatioihin. Ihmiset raivostuivat summasta, koska se vas­ taa keskimäärin Bezosin 5 minuutissa tienaamia ansioita. Bezosilla, Kardashianeilla, Jennereillä ja lukuisilla muilla julkkiksilla sekä mil­ jonääreillä on kiistämättä resursseja lahjoittaa erilaisiin tarkoituksiin.

Monet trollit kuitenkin tuntuvat perustelevan syytöksiään sillä, että julkisuuden henkilöillä on vaurautensa vuoksi jonkinlainen yh­ teiskunnallinen vastuu antaa osansa hyväntekeväisyyteen. Samoilla henkilöillä on usein myös suuri seuraajajoukko, ja sen myötä valtaa vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja julkiseen keskusteluun. Sanonnan mukaan valta tuo vastuun – mutta pitäisikö ökyrikkaiden ja julkkis­ ten todella kantaa suurempi vastuu, kun katastrofi iskee?

Sanonnan mukaan valta tuo vastuun – mutta pitäisikö ökyrikkaiden ja julkkisten todella kantaa suurempi vastuu, kun katastrofi iskee?

22

Päättäjien toiminnan kyseenalaistaminen ja erilaiset protestoinnin muodot ovat osa kansalaisyhteiskunnan keinoja painostaa vallanpitä­ jiä ja kiinnittää huomiota yhteiskunnan ongelmakohtiin liberaaleissa demokratioissa. Tässä mielessä voidaan ajatella että, julkkisten pom­ mittaminen twiiteillä ja muilla kommenteilla on vain yksi keino pai­ nostaa niitä, joilla on vaikutusvaltaa. Julkisuuden henkilöillä on lisäk­ si eritasoinen yksityiselämän suoja kuin yksityishenkilöillä, koska osa heidän toiminnastaan on julkista ja heihin voidaan kohdistaa yleistä arvostelua. Julkisuuden henkilöiden painostaminen lahjoituksiin ei siis riko mitään rajoja niin kauan kuin siihen ei liity uhkailua, kun taas yksityishenkilöön kohdistuva samanlainen kommenttipommitus voitaisiin nähdä häirintänä.

Kunnianloukkaus julkisuuden henkilöä kohtaan on kui­ tenkin yhtä lailla rikos. Siitä voidaan rangaista henkilöä, ”joka esittää valheellisen tiedon tai vihjauksen toisesta henkilöstä siten, että teko on omiaan aiheuttamaan loukatulle vahinkoa tai kärsimystä tai hä­ neen kohdistuvaa halveksuntaa”. Yhdysvalloissa ja monissa muissa valtioissa pätee sama laki, jonka mukaan kunnianloukkaukseen kuu­ luu sellaisen väärän tiedon tahallinen levittäminen, joka vaikuttaa henkilön maineeseen. Tässä kohtaa rajanveto käy hankalaksi. Useat ihmiset arvostelivat Kim Kardashiania Twitterissä siitä, ettei hän lah­ joittanut maastopalojen pelastusoperaatioihin, vaikkei heillä ollut mitään todellista tietoa asiasta. Kardashian päätyikin puolustamaan itseään ja sisaruksiaan sanomalla, että häntä ärsyttää, kun ihmiset luu­ levat tietävänsä jotain heidän lahjoituksistaan. Voiko tällaisen väärän tiedon levittämisen ilman mitään faktapohjaa nähdä kunnianloukka­ uksena varsinkin, kun se saa useat ihmiset kääntymään julkisuuden henkilöä vastaan, koska hän ei vaikuta hyväsydämiseltä tai anteliaalta?

Julkkiksiin kohdistuvia kunnianloukkauksia käsitellään oikeudessa jatkuvasti, ja useimmiten tapaukset ovat hyvin hankalia juuri hämä­ rän rajanvedon takia.

Lahjoituksen pyytäminen suoraan ei siis ole laillisesti on­ gelmallista, mutta erilaisten väitösten tekemisessä rajanveto käy epä­ selväksi. On kuitenkin muistettava, että julkisuuden henkilöillä ei ole mitään laillista velvoitetta vastata rahankäytöstään kenellekään toisin kuin esimerkiksi hallituksilla, jotka sitoutuvat valtion budjettiin. Ky­ seessä on yleensä kansalainen (tai jokin yritys, joka ei myöskään ole velvollinen lahjoittamaan), joka nauttii yksilönvapaudesta ja näin ol­ len voi tehdä rahoillaan mitä haluaa. Lisäksi väitän, että vaikka huoli Australian metsäpaloista on aiheellinen ja sallittu, monet trollaavat julkkiksia, koska eivät joko pidä heistä tai silkkaa tylsyyttään.

Eikö verotuksen yksi tarkoituksista nimenomaan ole, että valtio pystyy tarjoamaan tehokasta kriisien ehkäisyä ja pelastustoimia?

Näen ongelmallisena myös rajanvedon sen suhteen, kuka on ”tar­ peeksi rikas” lahjoittamaan ja kuinka paljon. Pitäisikö esimerkiksi kaikkien, jotka tienaavat vuosittain miljoonan tai enemmän lahjoit­ taa? Monien mielestä tällainen henkilö varmasti olisi tarpeeksi va­ rakas sellaiseen. Entä sitten, jos joku tienaa 999 999? Tai 500 000?

Voiko keskivertopalkkaa tienaavan odottaa lahjoittavan, jos hän tu­ lee kuitenkin mukavasti toimeen sen jälkeen? Vai pitäisikö kaikkien yksinkertaisesti lahjoittaa suhteessa siihen paljonko he tienaavat?

Tällainen vaatimus muistuttaisi eittämättä progressii­ vista verotusta, joka on Australiassakin käytössä. Eikö verotuksen yksi tarkoituksista nimenomaan ole, että valtio pystyy tarjoamaan tehokasta kriisien ehkäisyä ja pelastustoimia? Näin ollen lahjoi­ tusten vaatimisen sijaan pitäisi pikemminkin kiinnittää huomio verotukseen ja valtion vastuuseen. Tietysti joissain taloudellisesti liberaaleimmissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, joissa valtio ei tar­ joa esimerkiksi julkista terveydenhuoltoa, on perinteisesti luotettu läheisten apuun enemmän kuin vaikkapa Suomessa. Toisessa val­ tiossa sattuneen katastrofin pelastustoimiin lahjoittaminen taitaa kuitenkin ylittää ”läheisen auttamisen” rajat. Australian katsotaan lukeutuvan rikkaisiin länsimaihin, joten luulisi, että sellainen valtio, jolle maastopalot vieläpä ovat vuosittainen ilmiö, osaisi varautua pa­ remmin. Näin ei kuitenkaan ollut, koska liittovaltion hallitus ei ole taloudellisesti sitoutunut vaadittaviin resursseihin ja tutkimukseen.

Tulevaisuudessa palot tulevat luultavasti vain pahenemaan, ellei

niihin suhtauduta tarvittavalla vakavuudella. Palojen seurauksena huomio on onneksi kääntynyt myös Australian hallitukseen ja eri­ tyisesti pääministeri Scott Morrisonin kyseenalaiseen toimintaan.

Yhä useammat voisivat mielestäni keskittyä päättäjien painostami­ seen julkkisten sijasta.

Tällainen painostaminen hyväntekeväisyyden nimissä ja lahjoituksiin liittyvä kritiikki on kaksipiippuinen juttu; jos sil­ lä saa jotakin laajempaa hyvää aikaiseksi, niin kai sen voisi ajatella olevan hyväksyttävä tapa toimia, varsinkin kun toiminnalla ei riko mitään lakeja. Toisaalta taas uskon vahvasti yksilönvapauksiin ja sii­ hen, ettei yksittäisen ihmisen tulisi puuttua toisen rahankäyttöön, eikä varsinkaan painostaa ketään mihinkään. Organisaatioiden tapa vedota suuremman ihmisryhmän tunteisiin lahjoitusten perässä on täysin eri asia. Ei ole varakkaiden henkilöiden vika ettei valtioilla ole tarpeeksi rahaa katastrofiapuun ja -ehkäisyyn, vaan ongelma piilee laajemmin yhteiskunnassa ja sen rakenteissa. Lahjoittaminen on tie­ tysti positiivinen asia ja monet enemmän tai vähemmän rahakkaat tekevät sitä silkasta auttamisen halusta. Systeemi, jossa joudutaan luottamaan rikkaiden hyväsydämisyyteen ei voi kuitenkaan loppu­ peleissä olla kovin kestävä.

23

KAMPAAMOSAATIO KAMPAAMOSAATIO

TEKSTI Cecilia Sippel & Hanna Antikainen

|

KUVAT Anniina Korhonen

- -HAITTA HAITTAVAI VAIHYÖTY HYÖTYHELSINGIN HELSINGINKAUPUNKIKUVASSA? KAUPUNKIKUVASSA?

Museokatu on rauhallinen asuinkatu, jonka varella vastaan kävelevät lapsiperheet ja koiranulkoiluttajat. Jugendtalojen koristaman kadun katutasossa sijaitsee kampaamoja vieri vieren. Kuinka niin moni kampaamo on sijoittunut samalle kadulle ja voiko näille todella riittää asiakkaita? Tutkain perehtyi kantakaupungin kampaamosaatioon.

Vielä muutama vuosi sitten Töölön Museokadulla toimi kodinkoneliike, rakennusliike, sekä ase- ja eräliike. Näiden naapurissa toimi keittiötarvikkeiden erikoisliike, valttikort­ tinaan italialaiset tuontituotteet. Italialaishenkinen kauppa vaihtoi tilaa Museokadulla ja sulki lopulta liikkeensä. Mo­ lemmissa tapauksissa kivijalkaliikkeen tilalle ilmestyi uusi kampaamo. Näin kävi myös muille edellä mainituille Mu­ seokadun entisten liikkeiden tiloille.

Helsingin keskustan kaupunginosien kivijalkalii­ ketilat ovat kasvavissa määrin täyttymässä kampaamoista.

Tämä näkyy etenkin Punavuoressa ja Töölössä, kaupungin­ osissa, joissa kivijalkakerroksella varustettuja vanhempia taloja on yltä kyllin. Viimeisen 20 vuoden aikana muun muassa Helsingin Sanomat ovat spekuloineet kampaamoi­ den suurta määrää myös esimerkiksi Kalliossa. Käveltäessä Museokadun lukuisten parturikampaamoiden ohi saattaa herätä tunne, että keskustaa on niin sanotusti uhkaamassa “kampaamosaatio”. Katukuva on tietyillä alueilla täytty­ mässä kampaamoista.

24

Suomessa on yli 11 500 kampaamoa, jotka ovat sijoittuneet kuntakeskuksiin ympäri Suomea. Helsingissä kampaamot ovat pitkälti keskittyneet tiettyihin kaupun­ ginosiin. Kampaamoiden määrää ei voi täysin suhteuttaa asukaslukuun, mutta alueiden vilkkaus vaikuttaa selvästi kampaamoiden sijaintiin.

“NIIN “NIIN PALJON PALJON SAA SAA TEHDÄ TEHDÄ TÖITÄ TÖITÄ KUIN KUIN JAKSAA.” JAKSAA.”

Raija Kaikkonen kirjoitti Helsingin Sanomissa vuonna 2007 (HS, 13.4.2007) , kuinka hiusyrittäjät ovat vallanneet entiset kivijalkapuodit Kalliossa. Erityisesti postinume­ ro 00530:n alueella on monta kampaamoa, jopa 92 kap­ paletta. Kaikkonen huomioi kuinka osa liikkeistä sijaitsee vieri vieren. Miten kaikille kampaamoille riittää asiakkaita?

Kaikkonen saa vastaukseksi alueella työskentelevältä kam­ paamoyrittäjältä, että “niin paljon saa tehdä töitä kuin jak­ saa.”

Kuten tiedämme, Kallio on viimeisen 20 vuoden aikana kehittynyt trendikkääksi asuinalueeksi, kattaen Hel­ singin boheemia puolta. Kaupunginosan aikaa kestäneet pubit ovat saaneet seuraa kodikkaista hifistelybaareista. Sekä vintage-kaupat, että erikoistuneet, hipstereiden täyttämät ravintolat ovat löytäneet tilansa katukuvasta, unohtamatta kaduilla sijaitsevia toimistotiloja. Kaupunginosan vilkas­ tuessa kovaa vauhtia, uudet potentiaaliset asiakkaat löytävät tiensä kivijalkaliikkeiden ikkunoiden ääreen. Kampaamoil­ le tämä tarkoittaa enemmän drop-in -tyylisiä asiakkaita.

Iltasanomat (IS, 5.6.2019) uutisoi Kallion kuiten­ kin jäävän kolmannelle sijalle verrattaessa kampaamoiden määrää pääkaupunkiseudun asuinalueiden välillä. Museoka­ dun kieppeillä, Etu-Töölössä postinumero 00100:n alueella, kampaamoja oli ylivoimaisesti eniten; kokonaiset 281 kap­ paletta 1,13 neliökilometrin suuruisessa kaupungin­osassa.

Toisen sijan vie Punavuori, 126 parturikampaamolla. Kal­ liossa määrä on 91 kappaletta. Kallion kivijalkaliikkeiden kampaamosaatio nähtävästi hidastui kymmenessä vuodessa, vaikka kymmenen vuotta sitten toisin enteiltiin.

Alueen vilkkaus on tärkeää kampaamon sijainnille.

Tämä tuntuu selittävän kampaamoiden keskittymisen kes­ kustan alueelle. Lähiöalueeksi luokiteltavasta Kulosaaresta esimerkiksi löytyy IS:n tilaston mukaan vain yksi kampaa­ mo. Sieltä ei löydy isoja kauppakeskuksia ja saaren katuja reunustavat omakotitalot. Mikäli kaikki saaren asukkaat va­ litsisivat lähimmän kampaamon, yhdelle ainoalle liikkeelle jäisi leikattavaksi kaikki Kulosaaren alueen 3681 asukasta.

Asukkaat kuitenkin oletettavasti hakevat kampaamopal­ velunsa muualta kuin omalta asuinalueeltaan. Monet ovat valmiita matkustamaan luottokampaajan luokse ja näin hän voi perustaa liikkeensä kauemmas vakioasiakkaista.

Myös Kalasatamassa, joka on erityisen lähellä Kal­ liota, toimii ainoastaan yksi kampaamo. Kantakaupungin jatkeeksi Kallion viereen rakentuvalle Kalasataman alueelle on juuri noussut kauppakeskus Redi, mikä enteilee Kala­ sataman mahdollista kampaamosaatiota potentiaalisten asiakkaiden lisääntyessä. Toisaalta Kalasatama ei vielä ole kasvanut Kallion kokoiseksi. Kalasatamassa on vain 2380 asukasta kampaamoa kohden. Alueella on heikosti kivijal­ katiloja, joihin kampaamot voisivat sijoittua - ainakin vielä.

Tulevaisuus näyttää riittääkö kampaamoille jalansijaa Kal­ liota pidemmälle kantakaupungista.

”KALLION ”KALLION KAMPAAMOSAATIO KAMPAAMOSAATIO NÄHTÄVÄSTI NÄHTÄVÄSTIHIDASTUI HIDASTUI KYMMENESSÄ KYMMENESSÄ VUODESSA, VUODESSA,VAIKKA VAIKKA KYMMENEN KYMMENENVUOTTA VUOTTA SITTEN SITTENTOISIN TOISIN ENTEILTIIN.” ENTEILTIIN.”

Redin ja muiden kauppakeskusten mukana Suo­ meen ovat samanaikaisesti rantautuneet pikakampaamoket­ jut. Norjalainen Cutters-ketju leikkaa Kampissa, Citycente­ rissä ja Triplassa hiuksia liukuhihnalla. Konsepti on toimiva juurikin kauppakeskuksissa, joissa ohikulkumatkalla olevia ihmisiä riittää - ainakin teoriassa. Surullisenkuuluisassa Redissä ei pikakampaamoa vielä ole nähty. Konsepti vaatii vilkkaan sijainnin ollakseen kannattava, sillä leikkausaika on aina samat 15 minuuttia ja palvelu on nopea hiusten siis­ timinen. Pikakampaamot voivat polkea pieniä yrittäjiä ah­ dinkoon, mikäli ne löytävät tiensä kauppakeskuksista myös kantakaupunkiin. Pikaleikkausten valttikortti on nopeus ja edullinen hinta. Perinteisten kampaamoiden vahvuudeksi nousee elämysten luominen. Kampaamot tarjoavat kupin kuumaa, sekä juttuhetken asiakkaalle. Tehokkuus on toimi­ vaa, mutta kun haluaa tauon hektisestä arjesta asiakkaat tus­ kin suuntaavat pikaleikkaukseen. Lisäksi kivijalkaliikkeiden asiakaskunta on lojaalia väkeä. Pikakampaamot saattavat toimia hätävarana asiakkaille luottokampaajan ollessa varat­ tu. On kuitenkin vaikea kuvitella, että uskolliset asiakkaat vaihtaisivat kampaamonsa pysyvästi pois.

25

Onko tässä niin sanotussa kampaamosaatiossa pohjimmil­ taan kyseessä kauppakeskusten nousun synnyttämästä ilmi­ östä? Niin pääkaupunkiseudun lähiöistä, kuin keskustasta suunnataan Triplaan tekemään ostokset, ja näin kivijalkati­ loja jää suurenevissa määrin palvelusektorin käyttöön. Vai­ kuttaisi siltä, ettei kampaamokäyntiä kaikessa loistossaan olla valmiita suorittamaan isossa kauppakeskuksessa aivan yhtä helposti kuin muita täsmäostoksia. Kivijalkatilojen valvonta kuuluu osaksi Helsingin kaupungin kaupunki­ kartoitusta, eikä kantakaupungin toimitilojen muuttamista asunnoiksi rohkaista. Kivijalkaliiketilat ovat keskeinen osa Helsingin katukuvaa. Ilman kahviloita, ravintoloita, puo­ teja ja kampaamoja kantakaupunki uhkaa muuttua nukku­ malähiöksi. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa vuodelta 2013 myös todetaan, että kaupunki pyrkii edesauttamaan kivijalkatilojen kuppiloita säilyttämällä kerrostalojen yri­ tystoimitiloja. Näin kahvila-ravintoloille riittää lounas­ vieraita yläkerran konttoreista. Yritysmyönteinen toimin­ tatapa on saanut kritiikkiä Helsingin asuntopulan takia. ­Kampaamoille yläkerran naapurit eivät ole yhtä oleellisia.

Heille tulee asiakkaita myös kauempaa kuin omasta rapus­ ta. Valinnan tullen kampaamon perustaminen on kuitenkin kannattavinta väestörikkaalla alueella.

Vaikka kilpailu asiakkaista on kovaa Kalliossa, on se tilastollisesti vielä tiukempaa keskustassa. Kalliossa asukkaita yhtä kampaamoa kohden on 203,5, Punavuo­ ressa kampaamoa kohden on 56 asukasta ja Etu-Töölössä 64,2 asukasta. Kuitenkin Etu-Töölössä on melkein ­kaksi

26

k­ertaa enemmän kampaamoja verrattuna Punavuoreen ja yli kolme kertaa enemmän kuin Kalliossa. Jo yksistään Museokadulla on kymmenisen kampaamoa, vaikka katu on kauempana liikenteen yhtenemiskohdista. Sinne ei mene metro, eikä raitiovaunu kulje katua pitkin. Kuinka kaikille Museokadun liikkeille riittää asiakkaita? Onko ajan saatossa Museokadulle syntynyt kampaamoista pursuava hemmot­ telukeidas?

Kysyimme kampaamo Huilin perustaja Tiina Talvensaarelta, minkälaista on olla kampaamoyrittäjänä Museokadulla. Talvensaarella on tästä pitkä kokemus. Hän aloitti toimintansa kadulla noin 15 vuotta sitten, päätyes­ sään sattumien kautta töihin toiseen kampaamoon. Kysei­ sen yrittäjän muutettua toiselle paikkakunnalle Talvensaari jäi liiketilaan ja perusti uuden kampaamon nimellä Huili.

“Muutimme syyskuussa 2019 uuteen tilaan kivenheiton päähän vanhasta osoitteesta samaisella kadulla. Edelliseen liiketilaan oli tuloillaan putkiremontti, ja tämän vuoksi uusi liiketila tuli ajankohtaiseksi”, hän kertoo. Talvensaari on ko­ kenut Museokadun kannattavaksi sijainniksi yritystoimin­ nalle jo monena vuotena putkeen. Hän huomioi kuinka ajan saatossa Museokadulle on avautunut yhä enemmän kampaamoja täyttäen katua palveluliikkeillä.

Talvisaari kertoo niin sanottujen drop-in -asiak­ kaiden lisääntyneen uusien liiketilojen myötä. “Asiakas­ kunta on ihanan kirjavaa”. Talvisaaren mukaan valtaosa asiakasvirrasta on kanta-asiakkaita, jotka saapuvat liikkee­ seen eri puolilta pääkaupunkiseutua. Pieni osa asiakkaista

­ atkustaa pitkän matkan päästä kampaajalle. Ehkäpä juuri m kampaamojen suuri määrä motivoi omalta osaltaan yrit­ täjiä koristelemaan näyteikkunansa niin houkuttelevasti.

Pyritään erottumaan joukosta ja myymään tuotteen lisäksi tunnetta ohikulkijoille. Kampaamoiden markkinoinnis­ sa on otettu huomioon ekologisuus, joka luultavasti lisää asiakkaita. Ovathan ihmiset nykyään enemmän tietoisia tai ainakin kiinnostuneempia tuotteiden alkuperästä ja val­ mistuksesta, joten miksi ei myös palvelualojen tuotteista?

Esimerkiksi Huili mainostaa nettisivuillaan heidän vaihto­ ehtojaan luonnonkosmetiikasta, sekä kasvi-, että savihius­ väreistä. Markkinointi nojaa kuitenkin pitkälti tunnelmaan ja kokemuksen tarjoamiseen. Tämä pätee niin näyteikku­ noihin, kuin nettisivuihin. Tarkoituksena on selkeästi luoda todellinen huilipaikka arjesta.

“PALVELUSEKTORIN “PALVELUSEKTORIN LIIKKEET LIIKKEET OVAT OVAT SEURANNEET SEURANNEET TOINEN TOINEN TOISTAAN TOISTAAN KADULLE, KADULLE, JOLLA JOLLA LIIKKUU LIIKKUU PALVELUIDEN PALVELUIDEN KULUTTAJIA. KULUTTAJIA. MUSEOKADULLE MUSEOKADULLE EI EI TULLA TULLAPELKÄSTÄÄN PELKÄSTÄÄN PISTÄYTYMÄÄN, PISTÄYTYMÄÄN, VAAN VAAN VIETTÄMÄÄN VIETTÄMÄÄN AIKAA.” AIKAA.”

Museokatua kävellessä näyteikkunoista huokuaa lämmin ja kutsuva tunnelma. Museokadun katunäkymä ei kuiten­ kaan ole yksitoikkoinen. Katukuvaa värittävät erilaiset siis­ tisti sisustetut, luonnonläheiset liikkeet. Löytyy joogastu­ dio, astetta hienompi illallisravintola, sekä ekologinen spa.

Liikkeiden ja kampaamoiden yläpuolella kohoavat komeat ja värikkäät kiviseinät. Seutu on rauhallista. Museokadulla ei pahemmin ole toimistoja, vaan katu on pitkälti täynnä asuintaloja. Tämä voi selittää miksi Museokadun kivijal­ kaliikkeet eivät ole täyttyneet kahviloista ja lounasravin­ toloista. Näille ei välttämättä riittäisi asiakkaita tällä niin sanotulla hemmottelukadulla. Palvelusektorin liikkeet ovat seuranneet toinen toistaan kadulle, jolla liikkuu palveluiden kuluttajia. Museokadulle ei tulla pelkästään pistäytymään, vaan viettämään aikaa.

Kampaamojen kaupunginosien valtauksella on se puoli, että kadut hiljenevät illaksi. Pitäisikö tätä kut­ sua hyväksi vai kääntöpuoleksi? Kampaamojen valtaama katu on iltaisin hiljainen katu. Tämä on varmasti monen lapsiperheen ja muiden rauhallista elämää vaalivien onni.

Kallion kadut eivät ole kampaamoistuneet. Siellä on tilaa myös muulle kulttuurille, sekä yöelämään sopiville kohteil­ le. Ehkä tämän takia kaupunkien kulttuuripalvelut ovat si­ joittuneet alueittain palvelemaan jokaista asukasta mielensä mukaan. Kampaamosaatio tuskin tulee koskaan häviämään katukuvasta. Trendit ovat muuttuvia, mutta niin kauan kun hiuksia riittää löytyy myös kampaamoja.

27

YRITYSVASTUUNINJA AIKOO VOITTAA KISSAVIDEOT Teksi Suvi Tuomisto

P

Larri Himma ravistelee tuttuja tapoja tehdä järjestöviestintää ja etsii outouden, hassuuden ja kokeellisuuden rajoja.

iispanhiippaan ja kaapuun pukeutunut hahmo resitoi hämyisessä valossa. Kamera zoomaa kauemmas ja paljastaa, että tämä piispa saarnaa vaatekasan päällä: ”Autuaita ovat ne, jotka ostavat kalsarinsa kirpputorilta.”

Eettisen kaupan puolesta ry hyödyntää somen mahdollisuuksia hillittömällä mielikuvituksella. Kameran takaa – ja usein edestäkin – löytyy valtsikan alumni Larri Himma, 32. Hän työskentelee järjestön viestinnän suunnit­ telijana ja esiintyy videoilla muun muassa vaatevuorisaar­ naajana ja yritysvastuuninjana.

Himma on opiskellut pääaineenaan sosiologiaa ja oppinut videoeditointitaitoja harrastuspohjalta musiik­ kivideoita tekemällä. “Opiskeluaikoina hengasin enemmän treeniksellä kuin kartuttamassa cv:täni”, Himma muistelee.

Opintojen loppuvaiheessa hän kuitenkin päätti kokeilla va­ paaehtoistöitä Amnestylla ja kehitysyhteistyövaliokunnassa ja teki harjoittelun ulkoministeriössä, Mahdollisuuksien torilla sekä Brasiliassa pienessä aktivistitoimintaan keskit­ tyvässä pyöräilyjärjestössä.

Eetin myötä Himma on löytänyt oman paikkan­ sa. Hän on parhaimmillaan, kun saa tuoda asioita esille kiinnostavasti ja selkeästi. Opinnot ovat antaneet analyytti­ syyden ja yhteiskunnan ymmärtämisen taitoja, mutta Him­ ma haluaa rohkaista opiskelijoita löytämään myös muualta omia vahvuuksiaan. Monipuolinen tekeminen yliopiston ulkopuolella on myös oiva tapa tunnustella omia taitojaan.

Himma haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei työ ole kaikki kaikessa: “Työ eivätkä mitkään muutkaan meriitit määritä ihmisarvoa!”

Kuka: Larri Himma Valmistumisvuosi: 2016 Pääaine: Sosiologia Sivuaineet: Nuoriso- ja kehitysmaatutkimus Lapsuuden unelma-ammatti: Rokkitähti Nykyinen ammatti: Viestinnän suunnittelija Henkilökohtainen haave: Selvitä Suomen talvesta ilman lentämistä

H

uumorin keinot ovat järjestöalalla vähän käytetty­ jä. Lujassa on usko, jonka mukaan ammattitaito ja vaka­ vuus kulkevat käsi kädessä. Himma haluaa tuoda esiin, että vaikeistakin asioista voi puhua huumorin avulla. “Yllätty­ minen on uusia ajatuksia avaava tunnekokemus”, Himma sanoo. ”Innostaminen huumorin kautta voi johtaa laajoihin asennemuutoksiin.”

Eetti pyrkii lisäämään tietoa tuotannon ongelmis­ ta maailman mittakaavassa ja vaikuttamaan tuotannon eet­ tisyyteen. Eetti skannaa läpi yritysten lupauksia ja tutkii, ovatko ne konkreettisia vai pelkkiä korulauseita. Lisäksi järjestö kouluttaa nuoria ympäri Suomea.

“On vaikeaa kilpailla hassujen kissavideoiden kans­ sa, kun haluaa puhua yhteiskunnallisista asioista”, Himma toteaa. Viesti pitää puristaa napakkaan muotoon, mutta liiallinen yksinkertaistaminen ei kunnioita sen paremmin aihetta kuin kuulijoitakaan. Himman ”olkapäällä istuva pikku sosiologi” muistuttaa, ettei tykkäysten perässä saa pelkistää maailmaa liian yksioikoiseksi.

Yllättyminen on uusia ajatuksia avaava tunnekokemus.

“

28

Kuvittanut Mirja Inkinen

Kielletty hedelmä – monisuhteisuus z-sukupolven vuosikymmenellä Teksti Katri Leppälaakso – Kuvitus Lumikukka Johansson

A

Katri Leppälaakso pohtii esseessään kriittisestä feministisestä näkökulmasta monogamian, patriarkaatin ja uusliberalismin vaikutuksia ihmissuhteiden ja rakkauden hierarkkiseen arvottamiseen.

jatus jostakin muusta vaihtoehdosta kuin monogamiasta, eli yksiavioisesta suhteesta herättää joissakin siihen tottuneissa ristiriitaisia tunteita, äärimmillään jopa järkytystä ja kuvotusta. Minä, kuten monet muut meistä, kasvoin Austenin, Brontën ja Disney-elokuvien maailmaan, jossa ainoa mahdollinen, todellinen rakkaus voi tarkoittaa vain heteroseksuaalista, seksuaaliseen ja romanttiseen yksinoikeuteen perustuvaa suhdetta, jonka multihuipentuma on monogamian institutionalisoitunut muoto, avioliitto. Lopulta lukemattoman monet tunnit erilaisten romanttisten kulttuurituotteiden äärellä saivat minut vakuuttumaan siitä, että ihmissuhteiden kuuluu olla tietynlaisia, jotta niiden voidaan katsoa perustuvan todelliseen rakkauteen.

Sellaisessa pikkukylässä, jossa minä asuin ei olisi tullut kuuloonkaan harjoittaa mitään moniavioisia lankeemuksia. Ei vaikka ei olisi edes ollut suhteessa.

“Sellaisen tytön” maine ei ollut suotuisaa, mikäli koki tarpeelliseksi säilyttää oman uskottavuutensa. Samalla paikallisen kyläpahasen hurmuri sai leikkiä naistennaurattaja Gabrielia, jonka sähköisen virtaavassa luonteessa oli jotakin salaisen ihailun arvoista. Ainoa tapa rationalisoida omissa ajatuksissa elävät hairahdukset mononormatiivisen ideaalin ulkopuolella vielä kymmenen vuotta myöhemminkin oli se, että tosirakkaus ei ole vielä vain sattunut omalle kohdalleni.

Minulla oli etäinen käsitys joistakin vaihtoehtoisista ihmissuhdemalleista, mutta en ollut koskaan kuullut, että kukaan olisi oikeasti ollut missään sellaisessa suhteessa.

Termi vastuullinen monisuhteisuus iskostui alitajuntaani ensimmäisen kerran tullessani yliopistoon.

Vastuullinen tai eettinen monisuhde ovat monogamista ihannetta haastavia ihmissuhdemalleja, joissa on useampia osapuolia, mutta järjestely perustuu kaikkien osapuolten väliseen yhteisymmärrykseen. Tällaiset suhteet voivat olla

29

romanttisia, seksuaalisia tai joillakin muilla tavoin intiimejä ja ne todentuvat useilla eri tavoilla, kuten polyamoriassa, avoimissa suhteissa, swingauksessa ja ihmissuhdeanarkiassa.

(Sexpo, 2019.) Oikeastaan monille näille malleille ei ole edes olemassa sellaisia määritelmiä, joita me kaikki yleisellä tasolla tunnistaisimme.

Vaikka näissä suhteissa on kyse keskinäisestä yhteisymmärryksestä, mistä esimerkiksi pettämisessä ei ole, vaihtoehtoisia malleja jatkuvasti stigmatisoidaan ja niiden sisältöä vääristellään ja väheksytään valtavirtakeskustelussa.

Usein taustalla on oletus siitä, että monisuhteet sopivat niille, jotka ovat kyvyttömiä solmimaan “oikeita” suhteita – ne ovat seksiaddiktin pakofantasia, traumatisoituneen selviytymiskeino tai vaihtoehtoisesti tarkoitettu niille, jotka eivät ole vakavissaan keskenään. Se voi myös olla suhteen alussa tavallista, mutta sen oletetaan luonnollisesti häviävän suhteen edetessä. Oletuksena on, että monisuhde loppuu, kun “se oikea” tulee kohdalle. Mikäli ei tule, on epäonnistunut tosirakkauden löytämisessä.

“

Olet vielä nuori.

Kyllä toi sit muuttuu kun löydät sen oikean.

Länsimaisessa perinteessä avioliitto on ollut monogamian viimeinen sopimusperusteinen etappi, joka on kaventanut naisten itsemääräämisoikeutta ja edesauttanut miehen seksuaalista yksinoikeutta vaimoonsa. Naisten seksuaalisuuden patoaminen on ollut välttämättömyys, jotta nainen on voinut keskittyä kapitalistisen ja patriarkaalisen järjestelmän mukaiseen perintö- ja sukulinjan jatkamiseen, eli lasten synnyttämiseen ja hoitamiseen (Stelboum, 1999). 1800-luvun Common Law -järjestelmässä mies on voinut hakea eroa vetoamalla uskottomuuteen, kun naisen täytyi todistaa paitsi uskottomuus myös väkivaltaisuus, hylkääminen, insesti, raiskaus, sodomia tai eläimiin sekaantuminen. Suomessa raiskaus avioliitossa on kriminalisoitu 1990-luvulla (Kotanen, 2013). Vaikka todisteet uskottomuudesta olisivat löytyneet, ei eron hakeminen ollut välttämättä kannattavaa omistusoikeuksien ollessa riippuvaisia aviomiehestä. (Kent, 2002.) Toki myös ehkäisyn puuttuminen on rajoittanut avioituneiden naisten kykyä harjoittaa ainakin heteroseksuaalisia suhteita.

Kaiken jälkeen ei liene ihme, että naisten elämänpiiri on jäänyt operoimaan tasolle, jota leimaa yliorientoituminen ihmissuhteisiin ja romantisoituun monogamiaan. Varmasti viktoriaaninen seksuaalisuus ja seksin yhteys syntiin on tukahduttanut itse kunkin nimellisesti säädyllisen ihmisen seksuaalisuuden.

30

Avioeron hakeminen on helpottunut huomattavasti 2000-luvulla. Moniavioisten suhteiden solmiminen on sen sijaan kielletty lähestulkoon kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Polygynia, eli useampien vaimojen ottaminen on toki sallittua useimmissa Pohjois-Afrikan ja Lähiidän valtioissa. Usein perustelemme institutionaalista kehitystä sillä, että sen kautta voimme luoda edellytyksiä harmoniselle yhteiselolle. Ihmisten henkilökohtaiset vastuullisuuteen perustuvat suhteet eivät ole oletettavasti kansallinen turvallisuusuhka, joten miksi valtio kokee tarpeelliseksi harjoittaa tällaista biopolitiikkaa? Mikä voisikaan olla vaarallisempaa kuin se, että monisuhteessa elävät tulevat houkuttelemaan “säädylliset” mukaan omaan petokseensa – aivan kuin kaloja ei olisi meressä tarpeeksi.

Usein pelkäämme asioita, koska emme ymmärrä niitä.

Z-sukupolven kasvatille varsinainen avioliiton laillistaminen ei ole erityisen merkityksellistä. Sen sijaan keskeistä olisi erilaisten monisuhteisiin liittyvien stigmojen poistaminen.

Poststrukturalistisen ja queer-tutkimuksen mukaan monogamian suosion taustalla vaikuttaa 2000-luvulle ominainen uusliberalistinen maailmanjärjestys, joka perustuu yksityisiin omistusoikeuksiin, patriarkaaliseen uskontoon, rotuun, luokkaan sekä tietynlaisiin seksuaali- ja sukupuolirooleihin painostamiseen (Barker & Langdridge, 2010). Ironista tässä yhtälössä on se, että monogamian ylivallasta huolimatta monisuhteita on olemassa. Voimme varmasti myöntää, että jos emme ole itse pettäneet tai meitä ei ole petetty, niin vähintäänkin olemme kuulleet sen olemassaolosta. Problemaattista on se, ettei monogamian sanelema monisuhteisuus perustu vastuuseen tai etiikkaan.

On ollut erittäin valitettavaa huomata, miten pettämiseen liittyviä negatiivisia mielikuvia rinnastetaan monisuhteisiin. Väestötutkimuslaitoksen tutkimusprofessori Osmo Kontula kirjoitti Väestöliiton blogiin (Kontula, 2020) tekstin, jossa hän antaa ymmärtää, että rakkaus useampaan kuin yhteen ihmiseen samanaikaisesti on haitallista. Sexpo, eli seksuaalisuusja ihmissuhdekysymyksissä avustava asiantuntijajärjestö (Forsström, Paalanen & Vilponen, 2020) vastasi tähän toteamalla, ettei rakkaus useampaan ihmiseen ole itsessään haitallista. Vanhempi, jolla on useampia lapsia voi todistaa sen olevan myös varsin luonnollista. Kontulan tarkoituksena oli ilmeisesti sanoa, että salasuhteet voivat olla haitallisia, joka ei liene sinänsä mikään uusi oivallus. Kontula on päivittänyt tekstin sisällöllistä tarkkuutta saamansa kritiikin jälkeen.

Olen elämäni aikana todistanut milloin mistäkin lähtökohdista sitä, miten pettäjän kaksinaismoralismi toimii. Pettämistä on perusteltu esimerkiksi sillä, ettei oman kumppanin kanssa voi saada kaikkea mitä haluaa.

Usein taustalla on vaikuttanut myös oma epävarmuus tai mustasukkaisuus. Monet näistä ihmisistä ovat tehneet sitä pitkään, jotkut aina, eikä heillä ole oikeastaan edes tarkoituksena informoida kumppaniaan. Erikoisinta tässä on, ettei pettäjä ole kuitenkaan itse valmis kokeilemaan vaihtoehtoisia suhdemalleja, sillä ajatus siitä, että toinen tekisi jotakin tuntuu liian ylitsepääsemättömältä.

Surullisinta on, miten tällainen malli ylläpitää pettäjän omistusoikeutta ja heikentää petetyn itsemääräämisoikeutta.

Mikäli jonkinlainen synnintunnustus tehdään, tottumus pakottaa meidät tuomitsemaan teon niin, että meille jää usein vain kaksi vaihtoehtoa, kostaa tai erota. Luottamuksen rakentaminen on mahdollista, mutta vaikeaa. Kun ajatus monogamisesta rakkaudesta murtuu, itse valehtelu, eli toisen luottamuksen pettäminen, jää toissijaiseksi ongelmaksi varsinaiselle aktille. Pettämiseen yhdistetyt negatiiviset konnotaatiot yhdistyvät virheellisesti osaksi monisuhteita.

31

w Joskus kategorisoiminen on hyödyllistä, sillä se auttaa meitä hahmottamaan ympäröivää maailmaa. Ongelmallista kuitenkin on, jos kategorisoinnin kohde ei pääse itse lainkaan vaikuttamaan siihen, miten kategoriaa luodaan.

Mariia Koistinen (Koistinen, 2019) sanoo kolumnissaan olevansa kyllästynyt antamaan täydentäviä määritelmiä omista ihmissuhteistaan ulkopuolisille ihmisille. Hänen mukaansa olemme tottuneet vaihtoehtoihin sinkku tai seurusteleva, jonka väliin jää arveluttavan kuuloinen määritelmä “epäselvä”, vaikka asiassa ei olisi itselle mitään epäselvää. Koistinen sanoo haluavansa kehittää kieltä, jolla kuvailla suhteita, joita yhteiskunta ei tällä hetkellä tunnista. Toistaiseksi vallitseva kieli ei riitä kuvailemaan monisuhteiden todellista luonnetta, jolloin ulkopuolisten luomista kategorioista ja käsitteistä tulee heille ennen pitkää totta.

’’

Musta tuntuu, että sä olet vaan jotenkin traumatisoitunut.

Alentavimmat teoretisoinnit tulevat yleensä niiltä, joilla on joskus menneisyydessä ollut vaikeuksia astua monogamian luoman logiikan ulkopuolelle. Skeptikko järkeistää monisuhteet itselleen vetoamalla esimerkiksi toisen traumoihin tai oletettuun rikkinäiseen tunneelämään. Myöhemmissä kohtaamisissa hartaasti toivotaan, että monisuhteinen antaisi itselleen mahdollisuuden rakastaa kunnolla. Hupaisa toivotus tulee usein sen jälkeen, kun monisuhteinen kertoo olevansa suhteessa, ei vain monogamisessa sellaisessa. Jos kyse ei ole esimerkiksi seksuaalisesti eksklusiivisesta suhteesta, kyseessä ei voi toisen mielestä olla jotakin sellaista, joka perustuu merkityksellisiin tunteisiin. Vähintäänkin se on toissijainen suhteessa siihen monogamiseen suhteeseen, jossa henkilö nyt itse mahdollisesti on. Rakkauden autenttisuutta mitataan omistussuhteella.

32

Syitä sille, miksi ihminen haluaa elää monisuhteessa on monia. Ehkä yksi syy, joka monogamisen normin kontekstissa on helppo ymmärtää, on katkeroitumisen estäminen. Voidaan varmasti myöntää, että jonkinlaisia mielitekoja herää hyvässäkin eksklusiivisessa suhteessa, joiden toistuva ulottumattomuus saattaa johtaa ongelmien ilmaantuessa patoumiin ja kumppanille katkeroitumiseen.

Jos jätämme jotakin tekemättä teemme sen usein siksi, ettemme halua satuttaa itseämme tai toisia. Joskus satutamme normeista huolimatta. Samalla on myös olemassa asioita, joita noudatamme siksi, että olemme tottuneet asian olevan niin. Normien sanelemana joidenkin asioiden kuuluu tuntua pahalta. Tämän normin toisella puolella ovat ne, jotka ovat päättäneet sanella tunteensa itse.

Suhteiden kirjo on laaja, joten olisi typerää antaa mitään yksiulotteista perustelua sille, miksi monisuhde saattaa olla hyväksi. Kokemusasiantuntijuuteen vedoten voisi kuitenkin esimerkkinä mainita, että se on lopettanut systemaattisen valehtelun, koska jotakin ihmistoimintaa ei automaattisesti julisteta vääräksi. Pelko tuomituksi tulemisesta madaltaa kynnystä käydä avointa keskustelua asioista, jotka monogamisessa ideaalissa ymmärretään usein negatiivisina “pimeinä puolina”, joista ei oikeastaan edes haluta tietää. On erikoista, että esimerkiksi avoimia suhteita pidetään soveltuvina vain tunnevammaisille egoisteille ottaen huomioon, kuinka paljon avoimet suhteet vaativat aktiivista keskustelua omista tunteista. Avoin keskustelu on välttämätöntä, jotta pystyy hyväksymään ja ymmärtämään toisessa sellaisia ominaisuuksia, joita jatkuvasti oikeuttaa itseltään. Toimiaakseen suhde vaatii syvällistä itsetutkiskelua, itsetunnon kehittämistä, rehellisyyttä sekä ymmärrystä siitä, ettei kaikessa ole aina kyse minusta.

Monisuhteiden tarkoituksena ei ole syrjäyttää monogamiaa. Siinä, että ihminen haluaa elää yksiavioisesti ei ole mitään väärää ja monisuhteeseen painostaminen on ilmiselvästi epäeettistä. Monisuhteisuus ei välttämättä sovi kaikille ja niihin voi liittyä yhtä lailla valehtelua ja manipulointia. Narsisti voi käyttää monisuhdetta vallakäytön välineenä toisten satuttamissa. Keskeistä tässä on ymmärtää, ettei monogamian kuitenkaan tarvitse olla ainoa hyväksyttävä malli ja se, mikä toimii jonkun kanssa ei välttämättä toimi seuraavien ihmisten kanssa. Mitään suhdetta ei voida myöskään pitää täysin yhtenäisenä kategoriana, sillä me kaikki määrittelemme omia suhteitamme omilla ehdoillamme. Keskeistä on, että meillä itsellämme on oikeus määritellä näitä suhteita niiden kanssa, jotka näihin suhteisiin osallistuvat.

Niin kauan kuin tiedän, olemme luoneet rakkaudesta hierarkiaan perustuvaa arvojärjestelmää, jota hallitsee monogamia ja siihen liittyvä omistusoikeus.

Valitettavan usein tähän ihanteeseen kuuluu myös suhteen osapuolten dehumanisaatio, eli oletus omasta ja toisen täydellisyydestä, jota värittää romanttinen diskurssi ja kulttuurituotteet. Tällainen ihanne saa meidät uskomaan monogamisen rakkauden ylivoimaisuuteen, poissulkien muita yhtä potentiaalisia, joskus jopa objektiivisesti parempia vaihtoehtoja. Laiminlyömällä sellaisia piirteitä, jotka eivät ole ominaisia välttämättä kaikille, mutta vähintäänkin joillekin meistä estää meitä ymmärtämästä ihmisyyttä, ihmisten välisiä suhteita ja rakkautta. Se, että arvioimme suhteiden aitoutta monogamian kautta on täysin tarpeetonta, eikä kenellekään hyödyllistä. Rakkauden arvottaminen ulkopuolelta, tai ylipäänsä on julminta, mitä voimme rakkaudelle tehdä.

’’

Toivottavasti sä löydät jonkun sellaisen, jonka kanssa sä haluat olla oikeesti.

Esseessä käytetyt lähteet

.

Barker, M., & Langdridge, D. (2010).

Understanding non-monogamies.

Forsström, T., Paalanen, T. & Vilponen, T., (2020). Useampaa saa rakastaa.

Kent, S. K. (2002). Gender and Power in Britain 1640-1990.

Kontula, O. (2020). Mitä siitä seuraa, jos rakastaa kahta yhtä aikaa?

Koistinen, M. (2019). Mitä oikeastaan kysyt, kun tiedustelet toisen suhdemuotoa.

Kotanen, R. (2013). Näkymättömästä näkökulmaksi: Parisuhdeväkivallan uhrit ja oikeudellisen sääntelyn muutos Suomessa.

Stelboum, J. P. (1999). Patriarchal monogamy.

33

POPULISMI POPULISTIN SILMIN Teksti Sara Aalto-Setälä Kuva Minna ruusinen

Tammikuussa ilmestyneessä TIMO SOININ uutuuskirjassa Populismi päästään­ ­populistin pään sisään. ”Populismi on tämänpuoleista gospelia, se on ilosanomaa ­köyhille ja ­vaikeuksissa oleville”, Soini tiivistää.

V

iimeisten kannatusmittausten mukaan Perussuoma­ laiset ovat selvästi Suomen suosituin puolue kaapa­ ten jopa 22,8% äänisaaliin (HS 22.1.2020). Ilmiö on tuttu muualta Euroopasta. Populistit jyräävät ohi vanhojen puo­ lueiden. Mitä aiheesta sanoo Suomen tunnetuin populisti, Perussuomalaisten perustaja ja puolueen pitkäaikaisin pu­ heenjohtaja? ”Siinä [populismissa] on ideologiaa, syndroo­ maa, järkeä, laskelmointia, tunnetta ja tuskaa”, Soini mää­ rittelee.

Joillekin voi tulla yllätyksenä, että Soini on Valt­ sikan kasvatti. Kirjassaan hän käyttääkin muiden akatee­ misten lähteiden ohella myös omaa pro graduansa Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) populismista. Siten Soinia voi pitää lähes populismin ammattilaisena – onhan hän sitä opiskellut ja myöhemmin itse toteuttanut. Hän mää­ ritteleekin itsensä ylpeästi ”vennamolaiseksi populistiksi, soinistiksi”. SMP:n puheenjohtajan, Veikko Vennamon, oppipoikana Soini pääsi tutustumaan populismiin jo nuo­ rena. Vennamolta hän oppi, ettei politiikassa pärjää pelkäl­ lä järjen puhumisella — ”ainakaan vaihtoehtopuolueissa”.

SMP:llä oli vahva vaikutus Soinin omaan politiikkaan.

Puolueeseen liittymistä hän vertaakin uskoontuloon.

Soinin polku olisi kuitenkin voinut johtaa aivan toiseen suuntaan. Nuorempana hän päätti lähteä opiskele­ maan katoliseksi papiksi Irlantiin, mikäli ei tulisi valituk­ si SMP:n varapuheenjohtajaksi. ”Sisälläni mylläsi valtava sekamelska, jossa poliittinen ja uskonnollinen kutsumus taistelivat keskenään eivätkä olleet yhteensoviteltavissa.”

Valituksi hän kuitenkin tuli, ja politiikan tiellä on siitä asti pysytty.

Henkilökohtaisen historiansa ohella Soini analysoi populismia ilmiönä ja käsitteenä. Populismi määritellään usein monimutkaisten asioiden yksinkertaistamiseksi. Tä­ män mielikuvan kirja pyrkii murtamaan. Heti esipuhees­ saan Soini huomauttaa, ettei kirja ole tarkoitettu niille, jot­ ka uskovat tällaiseen populismin määritelmään. Kun kirjaa lukee eteenpäin ajatus kuitenkin takkuuntuu.

34

Soini ei määrittele populismia täysin uudestaan vaan pikemminkin pyrkii kääntämään sen negatiivisiksi mielletyt piirteet myönteisiksi. ”Monimutkaisessa maailmassa yksinkertainen on arvokasta.

Asioiden ymmärrettävä selittäminen, yksinkertaistaminen ja kiteyttäminen on osa populistin ammattitaitoa”, Soini to­ teaa. Tämä tuntuu olevan ristiriidassa Soinin aiemman väit­ tämän kanssa. Jos populismin ytimessä on tiivistää asiansa lyhyisiin ilmaisuihin, eikö se edellytä mutkien oikomista?

Voiko populisti täysin välttyä monimutkaisten asioiden yk­ sinkertaistamiselta?

Soini ei määrittele populismia täysin uudestaan vaan pikemminkin pyrkii kääntämään sen negatiivisiksi mielletyt piirteet myönteisiksi. Hän myöntää populistien käyttävän tunteita herättävää retoriikkaa ja lyhyitä isku­ lauseita vakuuttaakseen äänestäjät, mutta näkee nämä vain vahvuuksina. ”Epämääräisyys ja tunnepitoinen resonanssi tekevät tehokkaan taisteluhuudon.” Soinin mukaan onnis­ tunut populistinen retoriikka tiivistää tärkeät asiat iskulau­ seisiin, jotka jäävät kuulijan mieleen. SMP:n tunnuslause ”Kyllä kansa tietää” tai Soinin oma letkautus ”Missä EU, siellä ongelma” ovat malliesimerkkejä onnistuneista väit­ tämistä. Soinin esittämä populisti onkin nokkela sanailija, joka voi voittaa vaalit vaikka kolmella sanalla — sanat on vain valittava oikein.

”Populistille kansan ääni on Jumalan ääni.”

Pelkkä gospel ei kuitenkaan politiikassa riitä. Soinin mu­ kaan populistit käyttävät hyväksi ”sosiaalista tilausta”, jol­ la hän viittaa yhteiskunnissa kytevään tyytymättömyyteen poliittisia johtajia kohtaan. ”Populismi pyrkii vastaamaan kansalaisten huoliin kansallisesta identiteetistä muun muas­ sa tiukalla maahanmuuttopolitiikallaan”, hän toteaa. Soini myöntää maahanmuutto- ja ilmastonmuutoskeskustelun sataneen populistien laariin, mutta huomauttaa sen kasvat­ taneen myös vihreiden kannatusta. Trendi on maailmanlaa­ juinen. ”Populismin noustessa vasemmisto radikalisoituu, menee vasemmalle ja liukuu identiteettipolitiikkaan aset­ taessaan erilaiset marginaaliryhmät perinteisen työväenluo­ kan enemmistön sijaan. Perinteiset kannattajat eivät enää tunnista käsitteitä, kieltä, asialistaa eivätkä asioiden tärkeys­ järjestystä omakseen”, Soini selittää tilannetta.

Kansainvälisen verkoston muodostumiseen Soini ei kuitenkaan usko, sillä populismi on aina sidoksissa kan­ saan. ”Populistille kansan ääni on Jumalan ääni. Tuo viisaus on luettavissa kirjojen kirjasta. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala”, hän toteaa. Soini luo maailmasta kuvan, jossa rikas eliitti hallitsee valtiota ylikan­ sallisten instituutioiden kautta ja tavallinen kansa on kyke­ nemätön vaikuttamaan yhteiskunnan asioihin. Tässä koh­ taa esiin astuvat ”populistiset pelastajat”, jotka toteuttavat kansan tahtoa ja tuovat esiin ääneen lausumattomia asioita, joita muut eivät kehtaa sanoa suoraan.

Kaikkia näkemyksiään Soini ei vaivaudu argumen­ toimaan. Hän muun muassa kertoo eronneensa evankelis­ luterilaisesta kirkosta, koska naispappeuden hyväksyminen oli hänelle liikaa. Soini ei kuitenkaan avaa päätöstään sen enempää, ja jää lukijan tehtäväksi pohtia miksi näin oli.

Rivien väleistä saa kuitenkin paljon irti. Soini esimerkiksi ilmoittaa suhtautuvansa puolueettomasti brexitiin, mutta hänen puheestaan huokuu hyvin myönteinen brexit-kan­ ta. Ainakaan ymmärrystä brexiteerejä tai ystäväänsä Nigel Faragea kohtaan ei puutu. Tämä ei toki yllätä, sillä onhan Soini itsekin kriittinen EU:ta ja muita kansainvälisiä insti­ tuutioita kohtaan. Hänen mukaansa äänestäjiä on peloteltu ylenpalttisesti brexitin seurauksilla. ”On toissijaista kinata siitä, kuka valehteli kampanjan aikana ja mitä valehdeltiin.

On selvää, että tällaisessa vaalissa tilanne kärjistyy kahteen vaihtoehtoon.” Hän pitää jopa huvittavana brexitin ”vaali­ vaikutusvyyhtiä”, jossa toisinaan syylliseksi nostetaan venä­ läiset ja toisinaan jopa ”värikäs kampanjabussi”.

Kunnalisalan kehittämissäätiö Kaks

Soinin kirjoitustyyli on samanlaista kuin hänen ”plokis­ saan”. Kappaleet ja virkkeet ovat lyhyitä ja toistoa on paljon — joskus tekstissä toistuvat jopa täsmälleen samat ilmaisut.

Blogiin tällainen tyyli voi vielä sopia, mutta kirjassa lyhyet toteamukset tuntuvat tökeröiltä. Paikoittain kirja tuntuu­ kin olevan täynnä lyhyitä lausahduksia — ”soinilaisen po­ pulismin oppeja”. Herää kysymys, onko opus tarkoitettu vain sitaatteja ahmivalle medialle, jonka raportointi nostaisi poliitikon taas parrasvaloihin? Median huomiosta Soini on aina tuntunut nauttivan. Kirjan julkistamistilaisuudessa hän mainitsikin ikävöineensä toimittajia. Soini on pysy­ nyt poissa julkisuudesta sen jälkeen kun lopetti tehtävänsä kansanedustajana ja siirtyi Espoon kaupunginvaltuustoon.

Hän on todennut jättäneensä politiikan pysyvästi taakseen.

Kokonaisuudessaan kirja on mielenkiintoinen: se esittelee populismia populistin silmin. Aiheesta on kirjoitet­ tu valtavasti, mutta vain murto-osa populistipoliitikon nä­ kökulmasta. Soini kuuluu niihin harvoihin, jotka määritte­ levät itsensä ylpeästi populisteiksi. Oli Soinista mitä mieltä tahansa, hänen politiikallaan on ollut merkittävä vaikutus Suomen puoluepoliittisiin muutoksiin, mikä näkyy puolue­ kentällä edelleen. Timo Soini tulee jäämään Suomen po­ liittiseen historiaan yhtenä 2000-luvun merkittävimmistä ja toisaalta myös kiistanalaisimmista hahmoista. Nähtäväksi jää, jatkuuko Soinin tarina 2020-luvulla.

35

Teksti Amanda Kelo Kuva Robert Seger, Helsingin kaupunginteatteri

Helsingin kaupunginteatterin

Humiseva harju

on tunteellinen tulkinta ajattomasta klassikosta, joka herättää eloon Emily Brontën rakastetun teoksen ja pureutuu tarinan syvimpään ytimeen tavalla, jota on ajoittain jopa kivuliasta katsella.

“

Sinä et tiedä mitä vääryys on”, Catherine huutaa. ­Tähän lauseeseen kiteytyy tuska, kipu ja kaipuu, jotka ovat ­Helsingin kaupunginteatterin Humisevan harjun ytimessä.

Tammikuun lopussa ensi-iltansa saanut näytelmä perus­ tuu Emily Brontën samannimiseen klassikkokirjaan, joka kertoo Earnshawn perheestä sekä nuorena taloon tuodusta orpopoika Heathcliffistä. Perheen tyttären Catherine Earn­ shawn (Oona Airola) ja Heathcliffin (Markus ­Järvenpää) välille syttyvä rakkaus ulottuu heitä ympäröivää kärsi­ mystä pidemmälle, ja Englannin sumuiset nummet tarjo­ avat suojaa heidän palaville tunteilleen. Vaikeissa olosuh­ teissa he turvautuvat toisiinsa ja kasvavat yhteen: “Minä olen Heathcliff”, Catherine sanoo, “Ja minä olen Cathy”, Heathcliff jatkaa.

“Tätä on teatteri parhaimmillaan!”

H

umiseva harju ei ole austenmainen rakkaustarina, jossa keskiöön nousisivat hempeä rakkaus ja onnelliset lo­ put. Tämän kaupunginteatterin sovituksen ohjannut Lauri ­Maijala tiedostaa. Humisevan harjun kaltaisen teoksen vie­ minen näyttämölle on haastavaa ja epäilin, mikäli näytelmä kykenisi vangitsemaan alkuperäisteoksen voimakkaita tun­ teita ja hurjia hahmoja. Esityksen myötä kaikki epäilykseni kuitenkin hälvenivät.

Humiseva harju tempaisee katsojan voimalla mu­ kaansa, ja lähes kolmetuntisen esityksen aikana ajantaju katoaa. Maijalan sovituksessa korostuvat lapsuuden trau­ mojen kauaskantoiset seuraukset ja kostonhimon valtava voima. Ihmisluontoa kuvataan julmimmillaan, mutta sa­ malla kaiken tuskan takana piilee kahden ihmisen välinen ehdoton, kiihkeä rakkaus. Näytelmässä myös perehdytään jopa alkuperäisteosta syvällisemmin joihinkin keskeisiin teemoihin, kuten luokkaeroihin ja mielenterveysongelmiin.

36

“Humiseva harju tempaisee k ­ atsojan voimalla mukaansa ja lähes ­kolmetuntisen esityksen aikana ­ajantaju katoaa.”

“

Rakastit minua. Millä oikeudella jätit minut?” Heathcliff anelee. Näyttelijän silmistä valuu kyyneliä ja tuskainen ilme välittää ahdistusta. Roolisuoritus on kokonaisuudessaan häikäisevä – Järvenpää on omaksunut Heathcliffin roolin vuorosanoista elekieleen ja tarjoaa aidon, ensiluokkaisen tulkinnan hyvin monimutkaisesta hahmosta. Roolisuori­ tukset osuvat myös muiden hahmojen kohdalla nappiin.

Catherinen roolissa oleva Airola korostaa hahmonsa luon­ teen tulisuutta, vilkkautta sekä villiä, vapauteen pyrkivää sielua. Catherinen veljeä Hindley Earnshawta näyttelevän Markku Haussilan suoritus ei jätä myöskään kylmäksi.

Haussila kuvaa osuvasti hahmonsa arvaamatonta ja väki­ valtaista luonnetta, jonka takana piilevät syvälle juontavat kateus, katkeruus ja ylpeys.

Lavastuksesta ja maskista roolisuorituksiin ja oh­ jaukseen, Helsingin kaupunginteatterin Humiseva harju on tarkasti suunniteltu kokonaisuus, joka luotaa syvälle alku­ peräisteokseen. Voimakas tunnelataus säilyy läpi esityksen, ja yhdessä taidokkaiden roolisuoritusten ja onnistuneen lavastuksen kanssa Humiseva harju on eheä ja koskettava kokonaisuus. Näytelmä kunnioittaa alkuperäisteosta, mutta uskaltaa silti myös tarvittaessa uudistaa sitä. Esityksen pää­ tyttyä silmäni ovat kyyneleiset ja olo jokseenkin häkeltynyt.

Tätä on teatteri parhaimmillaan!

Humisevaa harjua esitetään HKT:n päänäyttämöllä 30.1.-28.4.

Peruslippu alkaen 30€ ja opiskelijalippu alkaen 15€.

Olisiko kukaan edes huomannut, jos Pikku- ­Suomi olisi tehnyt saman?

Hasta la vista, baby!

Bätäng! Nyt se on virallista. ­Liekö ollut Brexitin jarruttelu EU:n ­tietoista teatteria, kun hetken sitä jo uskoi, ettei eropäivä koittaisi koskaan. Sitten se pamahtikin eteen kalenterissa ja merkittiin ­tehdyksi kuin mikä tahansa muukin asia ­perjantai-iltana.

Pyykkivuoro, check.

Kavereiden kanssa Brewsteriin, check.

Brexit, check.

Euroopan kansalaiseksi i­ tsensä identifioiva ­nuori ­suomalainen ei ymmärrä, miksi ­hypätä pois ­yhteisestä laivasta. Lähtö on ­keskisormen nosto hyvälle y­ hteiselle pöhinälle. Suomalainen jos joku osaa hakeutua isompaan ­porukkaan ja ottaa ­kaiken irti ­tällaisesta ­järjestelystä. ­Eurooppamielinen ­su­omalaisnuori näkee EU:n ­Transformereista ­tuttuna super­robottina, joka rakentuu kun ­yksittäiset ­Autobotit hylkäävät omat egonsa ja yhdistyvät ­taistelemaan pahaa Megatronia vastaan.

Täältä korkealta P ­ ohjolasta on hyvät näkymät ­ylenkatsoa B ­ ritanniaa, joka käänsi ­katseensa röyhkeästi omaan ­napaansa ja ­tivasi: “Mitä minä tästä saan?!” O ­ t­ti ja lähti. ”Siinä ­teille ­päivän tee ­lorauksella maitoa!” ­Suomalainen haukkoo ­henkeään.

Tai ehkä suomalainen on vain kateellinen. ­Kautta aikain Suomi on ollut se pikkusisarus, joka on otettu hyvää hyvyyttä leikkeihin mukaan. ­Huonolla tuurilla naapurin isokokoinen lapsi on ­ottanut ­silmätikuksi ja tossuttanut. Pikku-Suomi on ­joutunut pitämään puoliaan ja lyöttäytymään isompien lasten porukkaan. Nyt kun Iso-Britannia, yksi suurimmista, päättää itsenäistyä ja ­erkaantua omilleen, on tässä uhmakkaassa itsenäisyyden ­osoituksessa jotain todella kadehdittavaa. Kaikki lapset anelevat, että Iso-Britannia jäisi.

Toisaalta myös Britannialla on oma pikku kerhonsa, jolle selän kääntäminen on kerta kaikkiaan pyhäinhäväistys. Kun Harry ja Meghan päättivät vaihtaa leikkiympyröitä toiselle puolen lätäkköä, Britannia otti asiasta nokkiinsa ja alkoi lappaa kuraa lähtijöiden niskaan. Cool kid -klikkiä ei noin vain hylätä.

Ei sillä, etteikö joillakin suomalaisilla olisi omia ambitioitaan Unionista erkaantumiseen. Meilläkin on uhmakkaita oman tiensä kulkijoita. Suomalainen populismi on söpöä verrattuna siihen tornadoon, jonka Farage kumppaneineen pyöräytti käyntiin. Ilmassa oli mahtipontista ”make Britannia great again” -fiilistä, paluuta kuninkaiden ja kuningattarien aikaan. Fixit ei sopisi suomalaiseen luonteenlaatuun niin osuvasti kuin Brexit brittiläiseen. Suomesta ei löydy vastaavanlaista kollektiivista arroganssia.

Samoihin aikoihin, kun brittiläisessä imperiumissa paistoi aina aurinko, suomalaiset elivät luolissa ja grillasivat käpyjä ­nuotiolla.

Suomi ei ole saanut maistaa suuruuden nektaria.

Uhmakkain itsenäisyyden osoituksemme on lyhyen historiamme aikana ollut se, ettei meitä ole miehitetty. Britanniassa puolestaan muisto suuruudesta on muokannut kansallista identiteettiä, joka oli tällä kertaa kuivaa heinää populismin sytyttämälle tulipalolle. Kun australialaiset yrittävät vielä pelastaa kotejaan maastopaloilta, on heidän entisen emämaansa koti EU:ssa palanut jo tuhkaksi.

Aika näyttää, osoittautuuko tempaus onnistuneeksi.

Varmaa kuitenkin on, ettei Britannia palaa hattu kourassa takaisin EU:n oville, vaan tekee kaikkensa pitääkseen pintansa yksin kylmässä maailmassa. Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin vilkuttaa.

Hasta la vista, baby!

Kirjoittanut Amanda Alvesalo

37

MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS

MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS MAIN

Mitä kuuluu suomalaiseen työeläkejärjestelmään?

Helmikuun alussa kuultiin OECD:n arvio suomalaisesta ekojärjestelmästä kansainvälisessä vertailussa. Tulokset oli­ vat varsin hyvät. Eläkeläisköyhyys oli vähäisempää ja eläke­ läisten tuloerot pienempiä kuin OECD-maissa keskimää­ rin.

Samoin eläkkeiden taso näyttää pysyvän tule­ vaisuudessakin kohtuullisena. Suomi on niiden maiden joukossa, jotka ovat sitoneet eläkeiän alarajan muutok­ set tulevaisuudessa elinajan odotteen pitenemiseen. Tämä mekanismi mahdollistaa sen, että eläkkeet pysyvät koh­ tuullisen hyvällä tasolla suhteessa aiempaan palkkatasoon.

Elinajan pidentyessä osa siitä käytetään pidentämällä aikaa työelämässä.

Turvan vastapainoksi työeläkemaksun taso näyt­ täytyy puolestaan vertailussa kohtuullisen korkeana. Tällä hetkellä keskimääräinen työeläkemaksu on 24,4 % ansiosta.

Työsuhteessa olevilla tästä maksusta suurimman osan mak­ saa työnantaja palvan sivukuluina ja osan työntekijä itse palkasta perittävänä työeläkemaksuna.

OECD:n varsin myönteisen arvion lisäksi työelä­ kejärjestelmän kestävyyttä on pohdittu paljon väestöen­ nusteiden myötä. Syntyvyyden lasku puhututtaa ja syitä pohditaan. Ja hyvä niin, onhan väestökehityksellä vaiku­ tuksia koko yhteiskuntaan. Työeläkkeiden näkökulmasta väestökehitys vaikuttaa rahoittajien joukkoon ja tätä kautta

38

kestävyyteen. Monelle on yllätys, että työeläkemaksusta ei rahastoida kuin osa tulevaisuudessa maksuun tulevia eläk­ keitä varten. Suurin osa maksussa olevista eläkkeistä tulee rahoituksena nyt työssä käyvien työeläkemaksuista.

Nyt tehtyjen laskelmien mukaan heikko väestö­ kehitys näkyy nykyisen tasoisen työeläkemaksun korotus­ paineena usean vuosikymmenen kuluttua. Aikaa miettiä ratkaisuja ja jatkaa arvokasta keskustelua syntyvyyden ke­ hityksen syistä on nyt hyödynnettävä. Tällä hetkellä kukaan ei pysty varmuudella antamaan yhtä ainoaa tai edes useam­ mankaan kohdan selitystä sille, miksi lapsia ei ole syntynyt yhtä paljon kuin aiemmin 2000-luvulla. Onko kyseessä ar­ vojen muutos vai lasten saannin lykkääminen? Valtiotietei­ lijöillä on tähän keskusteluun vielä paljon annettavaa.

Kansainvälisissä vertailuissa OECD ei ole ainoa suomalaista eläkejärjestelmää myönteisesti arvioinut taho.

Vertailuissa huomio on kiinnittynyt esimerkiksi siihen, että eläkettä kertyy samoin perustein kaikissa työsuhteissa jo heti työsuhteen alusta. Järjestelmä on kaikille sama ja kertymi­ sen perusteet yksinkertaiset. Näillä periaatteilla suomalaiset voivat vaihtaa työpaikkaa ja alaa ilman pelkoa, että kertynyt eläketurva häviää. Tämä on arvokas ominaisuus työelämän muutoksissa.

Huomioitu on myös työuran alku. Esimerkiksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen kerryttää eläkettä viiden vuoden ajalta kuin olisi töissä noin 750 euron kuukausipalkalla. Ja työskentelyistä opintojen ohessa kertyy myös eläkettä normaalein säännöin. Koulutus ja valmistu­ minen siis kannattaa eläkekertymän ­näkökulmastakin.

Työntekijöillä työeläkettä karttuu ­vuosiansioista 17-vuotiaasta alkaen. ­Yrittäjille työeläkettä taas karttuu 18-­vuotiaasta alkaen YEL-työtulon perusteella.

Työeläkettä karttuu v ­ uosiansioista ja YEL-työtulosta 1,5 % vuodessa (53–62-vuotiaille karttuu kuitenkin ­ 1,7 % vuosina 2017–2025).

Myös ammatilliseen perustutkintoon tai korkeakoulututkintoon johtavasta ­opiskelusta kertyy työeläkettä. Eläkettä kertyy tutkinnon laajuuden mukaan.

KATJA VEIRTO, VTL Kirjoittaja työskentelee työeläkeyhtiö Elon yhteiskuntasuhdejohtajana.

OS MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS

N

39

40