Turkuposti 4/2016

Page 6

Hei, nyt lähdetään! Kuntoutujan oma motivaatio tärkeässä roolissa

Kuntoutusta ryhmässä ja kotona

Pullan pyörittämisessä tulee melkein vahingossa otettua käyttöön myös kipeä käsi.

Käytävälle on pystytetty rata, jota fysioterapeutti rauhallisesti kiertää asiakkaan kanssa. Keittiössä leivotaan toimintaterapeuttien johdolla ja aulassa on käynnissä tuolijumppa. Melkein joka huoneessa tapahtuu. Osa henkilökunnasta on käymässä asiakkaiden kotona. Nyt vieraillaan äskettäin avautuneessa Kaskenlinnan kuntoutuskeskuksessa Vähäheikkiläntiellä.

K • KUVAT: TIIA LAAKSO, TARU FALENIUS JA HANNA TOLONEN

eskuksen geriatrin johtamaan tiimiin kuuluvat toimintatera peutit, fysioterapeutit, hoita jat ja aivoverenkiertohäiriö (AVH)-hoitaja. Tiimi laatii jokaiselle kuntoutujalle kuntoutussuunnitelman. Yhdellä käynnillä keskuksessa kuntoutetaan kehoa sekä mieltä ja hoidetaan muitakin asioita järjestykseen. Asiakkaalle

Geriatri sekä fysio- ja toimintaterapeutti ovat kotikäynnillä, jonka aikana katsotaan rollaattorilla liikkuminen ja tuetaan muutenkin turvallista kotona selviytymistä. Fysioterapeutti Paula Kormano tukee kuntoutujan liikkumista.

voidaan kuntoutussuunnitelman ohella laatia myös ravitsemussuunnitelma. Jatkokuntoutus suunnitellaan yhdessä moniammatillisesti. Tavoitteet kuntoutujan mukaan Sairaalasta kotiutuvalle laaditaan kuntoutussuunnitelma, jossa asetetaan 1–3 kuukauden tavoitteet yhdessä kuntoutujan ja mahdollisuuksien mukaan hänen läheistensä kanssa. Tavoitteena on tukea kotiutumista eri tavoin. Kuntoutukseen kuuluvia harjoitteita tehdään niin yksin kuin ryhmissä, joita ovat esimerkiksi Me voimaantujat ja käsitera­ piaan, tasapainoharjoitteluun sekä lihasvoiman lisäämiseen keskittyvät ryhmät. Asiakkaan omalla aktiivisuudella ja innolla kuntoutua on iso rooli, keskuksen ylilääkäri, geriatri Taru Falenius kertoo. Ohjatun päiväkuntoutuksen lisäksi asiakkaalle opastetaan itsenäisesti kotona tehtäviä harjoitteita. Henkilökunta tekee myös kotikäyntejä. – Kun kuntoutus toteutetaan kotiympäristössä, se voidaan räätälöidä arjen tarpeita tukevaksi ja näin voidaan tavoitella entistä parempaa toimintakykyä, jatkaa Falenius. Asiakkaan kanssa kävellään esimerkiksi matka kauppaan, jotta reitti tulee tutuksi ja hän uskaltautuisi yksinkin liikkeelle, kertoo fysioterapeutti Paula Kormano.

Kaskenlinnan kuntoutuskeskus jatkaa sairaalassa aloitettua kuntoutusta, näin asiakas kotiu- tuu sairaalasta turvallisemmin. Milloin ja kenelle? Akuutin sairauden jälkeen toimintakyvyn äkillisesti heikentyessä trauman tai murtuman jälkeiseen tai neurologiseen kuntoutukseen Asiakkaaksi tullaan lähetteellä esimerkiksi sairaalasta kotiuduttaessa. • Lisätiedot: turku.fi/ kaskenlinnankuntoutuskeskus

• TEKSTI: TIIA LAAKSO

Toimeentulotuki uudistuu vuodenvaihteessa Perustoimeentulotuki siirtyy Kelan hoidettavaksi vuoden 2017 alusta. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki jää jatkossakin kuntien hoidettavaksi. Perusteet toimeentulotuen myöntämisessä eivät muutu uudistuksessa. Toimeentulotuki on jatkossakin henkilön tai perheen viimesijainen taloudellinen tuki, joka kattaa elämän perusmenoja, mm. ravinto- ja vaatemenoja, terveydenhoitomenoja sekä asumisesta syntyviä kohtuullisia kustannuksia. Perustoimeentulon lisänä voidaan hakea täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea, jonka myöntämisestä päättää jatkossakin oma kotikunta. – Hallituksen esityksen mukaisesti täydentävänä toimeentulotukena maksettavaksi ovat jäämässä mm. lastenvaunut, huonekalut ja niihin rinnas-

6

Ritva Lavikainen (vas.) ja Leila Reivonen leipovat pullaa. He tutustuivat jo sairaalan osastolla ja nyt kuntoutus jatkuu yhdessä. Leivonta on kotona jo jäänyt, mutta taitoja herätetään uudelleen Kaskenlinnan keittiöryhmässä. Aktivointitoiminnan ryhmissä sovelletaan mm. taidemenetelmiä.

tettavat kodin hankinnat, toisen asteen ensimmäistä tutkintoa suorittavien nuorten opiskeluun liittyvät menot, edunvalvontapalkkio, hautajaiskulut sekä lapsen muut kuin tavanomaiset ja määrältään vähäiset harrastusmenot, johtava sosiaalityöntekijä Jaana Hakamäki Turun sosiaalipalveluista kertoo. Asiakkaan tulee hakea Kelasta päätös perustoimeentulotuesta ennen kuin täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen hakemus voidaan käsitellä kunnassa. • Lisätietoa perustoimeentulotuesta: kela.fi/toimeentulotuki.

• Täydentävästä toimeentulotuesta tietoa: turku.fi/toimeentulotuki. • Tammikuun 2017 toimeentulotukea voi hakea Kelasta 1.12.2016 alkaen. Ohjeet löytyvät Kelan verkkosivuilta. • Jos kunta on tehnyt vuoden 2017 puolelle ulottuvan toimeentulotukipäätöksen, maksaa kunta toimeentulotuen niin pitkälle, kuin päätöksessä sanotaan. Kun nalla on siirtymäaikana kuitenkin oikeus tehdä päätös enintään 31.3.2017 asti. • Kunnalta saatu viimeisin toimeentulotukipäätös kannattaa säilyttää, sillä sitä tarvitaan, kun perustoimeentulotukea haetaan Kelasta ensimmäistä kertaa.

Miten sote- ja maakuntauudistus etenee Varsinais-Suomessa? Seuraa matkaa sivuilla kimpassa-allihopa.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Turkuposti 4/2016 by Turun kaupunki – Åbo stad - Issuu