Kesätyökansio

Page 1


Kansioon kerätään avoimia Turun alueen kesätyöpaikkoja, joihin ei vaadita paljoakaan työkokemusta tai koulutusta. Joihinkin kesätyöpaikkoihin, kuten tiettyihin rakennus- tai tekniikan alan paikkoihin, voidaan kuitenkin vaatia tietyn alan opintoja.

Kesätyöpaikkoja päivitetään kerran viikossa. Tällöin vanhat ilmoitukset poistetaan ja lisätään uusia. Keräämme avoimia työpaikkoja pääsääntöisesti Duunitorista ja Työmarkkinatorilta. Muista, että työpaikkailmoitukset voi poistua jo ennen ilmoitettua päättymisaikaa.

Viimeisimmän päivityksen yhteydessä lisätyt uudet ilmoitukset on korostettu keltaisella.

Kesätöitä kerätään tammi–toukokuun ajalta.

Kesätyöpaikat, joihin voi hakea alaikäisenä, on merkattu kansioon erikseen. Voit toki aina hakea muitakin kansiossa olevia paikkoja, jos työtehtävä sen sallii. Tutki siis rohkeasti koko kansion sisältöä!

Seuraa meitä somessa:

Instagram: @nuortenhjelt

TikTok: @turunnuoret

Toivotamme kaikille tsemppiä työnhakuun!

Alle 18-vuotiaille

Turun kaupungin kesätyösetelit

• Turun kaupunki tukee turkulaisten nuorten työllistämistä kesätyösetelillä. Kesätyösetelin saaneen nuoren työnantaja on oikeutettu rahalliseen tukeen, millä korvataan osa nuoren palkkauskustannuksista. Nuori voi käyttää kesätyösetelin kesäkaudelle ajoittuvaan työhön

https://www.turku.fi/nuoret/nuorten-kesatyoseteli

Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöharjoittelu

• Peruskoululaisille, kymppiluokkalaisille, lukiolaisille ja valmentavassa koulutuksessa oleville (et opiskele ammattiin eikä sinulla ole tutkintoa). Jo 13-vuotias voi päästä töihin, mikäli täyttää samana vuonna 14 vuotta.

TOKMANNI: Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu Haku päättyy 24.3.

TURUN OSUUSKAUPPA: Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelu Haku toistaiseksi voimassa.

R-KIOSKI: TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA kesätyö Haku päättyy 28.2.

VOIVELJET OY: Kioskimyyjä Jäätelökioski Götterölle (hygieniapassi) Haku päättyy 22.2.

ESPRESSO HOUSE: Asiakaspalvelijoita Haku päättyy 22.2.

TALKOOPOJAT: Pihatyöt Haku päättyy 19.2.

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY: Pihatyöt Haku päättyy 1.3.

ISS: Siivooja ISS:lle (osassa tehtävistä riittää 15 vuoden ikä) Haku päättyy 4.5.

RANTAMARJAT: Marjanmyyjä Haku päättyy 28.2.

PAAVUOREN TILA: Marjanmyyjiä Haku päättyy 31.3.

Yli 18-vuotiaille

ASIAKASPALVELU JA MYYNTI

K-RYHMÄ: Myyjiä kesäksi (30 h/vko) Haku päättyy 22.2.

NAANTALIN AURINKOINEN OY: Eri työtehtäviä Haku päättyy 1.3.

SORRIN PUUTARHA: Torimyyjä Haku päättyy 28.2.

RENTO: Baarityöntekijä kesäksi Haku päättyy 24.2.

OLKKU: Baarityöntekijä kesäksi Haku päättyy 24.2.

HUNTERS INN: Baarityöntekijä kesäksi Haku päättyy 24.2.

RAJALA MAARIT: Torimyyjä (kesätyö), 6 paikkaa Haku päättyy 13.3.

CARGLASS: Asiakaspalvelija (B-ajokortti) Haku päättyy 1.3.

LINDEX: Myyjä, 10h vko Haku päättyy 6.3.

BILAR99: Kesämyyjä (B-ajokortti) Haku päättyy 20.3.

CLICK HENKILÖSTÖPALVELUT: Kesätyöhaku 2026 erilaisiin työtehtäviin mm. maanrakennus- ja rakennusalalle, kuljetusalalle, teollisuuteen, asiakaspalveluun, kiinteistönhuoltoon ja ravintola-alalle Haku päättyy 30.6.

DANISH AGRO: Kesätyöntekijä varaosamyyntiin Haku päättyy 1.3.

HANKKIJA OY: Kesätyöntekijä varaosamyyntiin Haku päättyy 1.3.

CARLINGS: Myyjä Haku on toistaiseksi voimassa.

VOIVELJET OY: Kioskimyyjä Jäätelökioski Götterölle (hygieniapassi) Haku päättyy 22.2.

VNC CLEAN OY: Myyjiä Haku päättyy 22.2.

SHOE HOUSE OY: Myynti ja asiakaspalvelutehtävät Haku päättyy 22.2.

TURUN KAUPUNKI: Turun kaupunginmuseon eri työtehtävät Haku päättyy 23.2.

JÄRVENTILA OY: Marja- ja jäätelömyyjä Haku päättyy 12.3.

HOOK: Tarjoilijoita Haku päättyy 30.4.

BIKETAXI OY: Pyörätaksinkuljettaja (B-ajokortti) Haku päättyy 4.3.

AGCO SUOMI OY: Kesätyöntekijä varaosa- ja tarvikemyyntiin Haku päättyy 20.2.

STARK OY: Kesätyöntekijöitä eri tehtäviin Haku päättyy 28.2.

U:GIN TORIMYYNTI KY: Jäätelökioskinmyyjä Haku päättyy 30.3.

K-AUTO TURKU: Varaosamyyjä (ajokortti) Haku päättyy 31.3.

LIDL: Myyjä Haku päättyy 21.2.

BAUHAUS: Myyjiä eri osastoille Haku päättyy 28.2.

BAUHAUS: Kassatyö Haku päättyy 28.2.

K-CITYMARKET RAVATTULA: Myyjiä ruokapuolen osastoille Haku päättyy 22.2.

ALANTEEN TILA: Myyjiä Haku on toistaiseksi voimassa

RANTAMARJAT: Marjanmyyjä Haku päättyy 28.2.

PAAVUOREN TILA: Marjanmyyjiä Haku päättyy 31.3.

SIIVOUS JA KIINTEISTÖNHOITO

ARE: Kiinteistönhoitaja Haku päättyy 29.3.

CLICK HENKILÖSTÖPALVELUT: Kesätyöhaku 2026 erilaisiin työtehtäviin mm. maanrakennus- ja rakennusalalle, kuljetusalalle, teollisuuteen, asiakaspalveluun, kiinteistönhuoltoon ja ravintola-alalle Haku päättyy 30.6.

ISS: Erilaisia kiinteistönhuollon tehtäviä Haku päättyy 24.2.

KIILTO: Tuotanto- ja kunnossapitotehtävät Turku, Varastotyö Raisio, Haku päättyy 1.3.

KIILTO: Kunnossapitotehtävät Haku päättyy 22.2.

ISS: Siivooja ISS:lle TURKUUN Haku päättyy 4.5.

RAVINTOLAT JA KAHVILAT

HOOK TURKU: Tarjoilija (hygieniapassi) Haku päättyy 20.4.

WIRE: Tarjoilija (hygienia- ja anniskelupassi) Haku päättyy 22.2.

DUUNAAMO: TARJOILIJA, Turun saaristoon (hygienia- ja anniskelupassi) Haku päättyy 28.2.

TYÖKUUTIO: Tarjoilija (hygieniapassi) Haku päättyy 26.2.

BURGER KING: Ravintolatyöntekijä Haku päättyy 27.2.

TYÖKUUTIO: Pizzakokki (hygieniapassi / alan opiskelija) Haku päättyy 26.2.

CLICK HENKILÖSTÖPALVELUT: Kesätyöhaku 2026 erilaisiin työtehtäviin mm. maanrakennus- ja rakennusalalle, kuljetusalalle, teollisuuteen, asiakaspalveluun, kiinteistönhuoltoon ja ravintola-alalle Haku päättyy 30.6.

CLICK HENKILÖSTÖPALVELUT: Ravintolatyöntekijöitä kesäsesonkiin, 5 paikkaa Haku päättyy 6.3.

RESTA SIRCUS OY: Tarjoilijoita kesäsesonkiin (hygieniapassi) Haku päättyy 19.2.

SARPPALAINEN OY: Kahvilatyöntekijä Haku päättyy 27.2.

HANKO SUSHI: Ravintolatyöntekijöitä Haku päättyy 31.3.

FAZER: Eri työtehtäviä myymäläleipomossa Haku päättyy 28.2.

ESPRESSO HOUSE: Asiakaspalvelijoita Haku päättyy 22.2.

HERKKU NAVETTA OY: Tarjoilijoita Haku päättyy 31.3.

M/S PRINCESS CAROLINE: Tarjoilija Haku päättyy 15.4.

RAVINTOLA NOOA: Asiakaspalvelijoita Haku päättyy 27.2.

BRASSERIE AMELIE: Tarjoilija / Baaritarjoilija / saliapulainen Haku päättyy 27.2.

RAVINTOLA NOBI: Tarjoilija Haku päättyy 27.2.

MCDONALDS: Ravintolatyöntekijöitä Turku, Kaarina, Raisio (Hygieniapassi) Haku päättyy 30.4.

TÅRGET: Tarjoilijoita ja saliapulaisia Haku päättyy 27.2.

TALLINK SILJA: Eri työtehtäviä Haku päättyy 28.2.

TUOTANTO- JA VARASTOTYÖ

PUUHA GROUP OY: Tuotantotyöntekijä Haku päättyy 26.2.

ORKLA SUOMI FINLAND OY: Varastotyöntekijä Haku päättyy 1.3.

CLICK HENKILÖSTÖPALVELUT: Kesätyöhaku 2026 erilaisiin työtehtäviin mm. maanrakennus- ja rakennusalalle, kuljetusalalle, teollisuuteen, asiakaspalveluun, kiinteistönhuoltoon ja ravintola-alalle Haku päättyy 30.6.

EEZY OYJ: Metallityöntekijä Haku päättyy 1.3.

LOUNAIS-SUOMEN TIETOJAKELU OY: Varhaisjakelun kesätyö Haku päättyy 9.3.

SOL PESULAPALVELUT OY: Kesätyö pesulassa Haku päättyy 28.2.

VISIO: Varastotyöntekijä metallialalle Haku päättyy 28.2.

OY LUNDEN AB: Elintarviketyöntekijöitä (Voimassa oleva hygieniapassi ja salmonellatodistus) Haku päättyy 9.5.

BAUHAUS: Tavaran vastaanotto- ja keräily Haku päättyy 28.2.

ULKOTYÖT

WE REKRY OY: Maanrakennustyöntekijä Haku päättyy 12.3.

CLICK HENKILÖSTÖPALVELUT: Kiinteistöhuollon eri tehtäviä Haku päättyy 28.2.

TALKOOPOJAT: Pihatyöt Haku päättyy 19.2.

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ: Viheralueiden hoitotyöt Haku päättyy 28.2.

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY: Pihatyöt Haku päättyy 1.3.

WE REKRY OY: Rakennusaputyöntekijä Haku päättyy 3.2.

REKRYTILAISUUDET

2.3. Ammattilaisten kausityömessut klo 13-16, Turku

Ammattilaisten kausityömessut 2026

10.3. Kaarinan ja lähikuntien rekrymessut klo 13-15, Kaarina

Seudulliset Rekrymessut 10.3.2026 - ilmoittaudu näytteilleasettajaksi

- Kaarinan Kehitys Oy

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook