1 minute read

emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot

7.

8. SIJOITUKSET

Advertisement

Sijoituskiinteist T

Yhtiössä on siirrytty soveltamaan sijoituskiinteistöjen arvostamista käypään arvoon kirjanpitolain (5.luku 2b§) mukaisesti 1.1.2020 lähtien. Käypään arvoon kirjattuja sijoituskiinteistöjä sisältyy eriin maa­alueet, osakkeet ja osuudet saman konsernin yrityksistä sekä muut osakkeet ja osuudet. Tilikauden aikana syntynyt käyvän arvon muutos on kirjattu tuloslaskelmaan ja sen laskennallisella verovelan muutoksella oikaistu vaikutus on ­15,6 miljoonaa euroa.

Sijoituskiinteistöksi katsotaan kiinteistö, jota yhtiö pitää hallussaan vuokratuottojen hankkimiseksi tai omaisuuden arvonnousun takia. Sijoituskiinteistön käypä arvo kuvastaa tilinpäätöspäivän markkinaolosuhteita. Yhtiö käyttää ulkopuolista arvioitsijaa käypien arvojen määrittämiseen.

Sijoituskiinteistöt arvostetaan alun perin hankintamenoon, johon sisällytetään transaktiomenot. Alkuperäisen kirjaamisen jälkeen sijoituskiinteistöt arvostetaan käypään arvoon. Tilikauden aikana syntynyt käyvän arvon muutos kirjataan tulosvaikutteisesti.

Yhtiö käyttää sijoituskiinteistöjen markkina­arvon määrittämiseen ulkopuolista arvioitsijaa, joka arvioi kiinteistöjen markkina­arvot noudattaen Keskuskauppakamarin kiinteistöarviointilautakunnan sääntöjä, hyvää kiinteistöarviointitapaa sekä kansainvälistä arviointistandardia (IVS 2020).

Arvioitsija arvioi kohteet tuottoarvolähtöisesti kassavirtamenetelmällä. Rakentamattomien tonttien arvon määrittelyssä hyödynnetään kauppahintamenetelmää.

Käyvän arvon määrittämisessä käytetyt keskimääräiset olettamukset

Omistukset muissa yrityksissä

This article is from: