Naantalin seurakuntalehti Vesper 2 / 22.5.2024

Page 1

Tutustu

kesätoimintaan ja tule mukaan!

s. 6-7

Rymättylässä

uusia tuulia

s. 2

Työnä kirkonkellojen huolto s. 3

Kirkkokuvista on palkittu kasvatusmenetelmä s. 4

Naantalin, Rymättylän ja Merimaskun seurakuntalehti nro 2 / 22.5.2024

Päätoimittajan tervehdys – Kännykätön kesäkuu

Suomalaisten kansanterveyden edistämiseksi on vuosikymmenten mittaan järjestetty monenlaisia projekteja ja kampanjoita. On kannustettu menemään munalla töihin, organisoitu Pohjois-Karjala -projekti ja kehotettu viettämään tipatonta tammikuuta.

Omasta mielestäni suomalaisten tämän hetken pahin ”kansantauti” on kännykkäriippuvuus. Tämän voi helposti todentaa seuraamalla ihmisten käyttäytymistä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa.

Bussissa tai ravintolassa kukaan ei saa enää katsekontaktia toisiin, koska kännykkä. Nuorten messussa osallistujat istuvat penkissä pää painuksissa katse alaspäin suunnattuna, koska kännykkä. Iltaisin aviopari istuu vierekkäin sohvalla sanaakaan sano -

Rymättylän kesässä uusia tuulia

Kesä tuo tullessaan Rymättylän seurakuntaan henkilöstömuutoksia ja uutta toimintaa. Kirkkoherran viransijaisuutta saapuu Eivor Pitkäsen jälkeen jatkamaan Kati Jansa Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulista.

Kesäkuun alussa Kati Jansa käynnistää heti ensi töikseen saarnahautomon. Keskiviikkoisin Rymättylän kirkossa pidettävä saarnahautomo on tunnin mittainen, ohjattu raamattumietiskely tulevan sunnuntain saarnatekstin äärellä.

- Saarnahautomo saa nimensä siitä, että seuraavan sunnuntain saarnaaja saa yhteisestä rukousmietiskelystä aineksia saarnaansa, mutta myös siitä, että osallistuja voi haudutella tulevan pyhän tekstiä jo etukäteen, Jansa avaa käsitettä.

- Ignatiaaniseen menetelmään pohjautuvassa mietiskelyssä osallistujat ohjataan rukoushiljaisuuteen, päästä sydä-

Naantalin ev.lut.

seurakuntien lehti

Toimitus

Piispantie 2, 21100 Naantali

Päätoimittaja

Jani Kairavuo puh. 040 1308310

jani.kairavuo@evl.fi

Kati Jansa hoitaa kesän ajan Rymättylän kirkkoherran sijaisuutta ja tuo mukanaan uusia tuulia.

meen, sanoista hiljaisuuteen ja tarkkailemaan valppaana, mitä asiaa Jumalalla on osallistujalle juuri nyt, hän kuvailee.

- Osallistuja voi raamatunkertomukseen asettuessaan huomata, miten oman elämän ajankohtaiset, kipeätkin asiat, nivoutuvat yhteen sen kanssa, mistä Raamattu puhuu. Vajaan puolen tunnin rukoushiljaisuuden jälkeen osallistujalla on halutessaan mahdollisuus kertoa ajatuksistaan.

Kati Jansa kutsuu kaikkia rohkeasti mukaan kokeilemaan uudenlaista lähestymistapaa raamatunteksteihin. Raamattumietiskely ei hänen mukaansa vaadi osallistujalta valmistautumista eikä taustatietoja.

- Keskeistä on se, mitä ihmisen ja Jumalan välillä tapahtuu rukoiltaessa Raamatun äärellä, hän toteaa.

Tarkemmat tiedot saarnahautomosta sivulla 7.

Vastaava toimittaja Merttu-Mari Huoponen puh. 040 130 8359 merttu-mari.huoponen@evl.fi

matta, koska kännykkä. Suojateillä tulee entistä enemmän läheltä piti -tilanteita ja onnettomuuksia, koska sekä jalankulkijalla että autoilijalla kännykkä.

Herra Jumala sanoi: ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen” (1. Moos. 2:18). Hyvä Jumalamme on antanut meidät lahjaksi toinen toisillemme ja tarkoittanut meidät elämään keskinäisessä yhteydessä. Hän ei tarkoittanut, että me tunnista toiseen tuijottaisimme kännykän ruutua, vaan että katsoisimme toisiamme silmiin.

Näin kesän kynnyksellä haastan itse kunkin miettimään, pystyisimmekö vähentämään ei-välttämätöntä kännykän käyttöä edes yhden kuukauden ajaksi. Onko muiden kuin hätäkeskuspäivystäjien oltava koko ajan ta-

Sopraano Helena Juntunen ja kirjailija Petri Tamminen vierailevat kesällä Naantalissa

voitettavissa? Syrjäydymmekö yhteisön ulkopuolelle, jos pidämme taukoa sosiaalisesta mediasta hetken verran? Onko mahdollista kaivaa kaapista joku viime vuosituhannen lautapeli ja pelata sitä yhdessä illalla kännykän tuijottamisen sijasta?

Tässä lehdessä saat tietoa seurakuntiemme monipuolisesta kesän ajan toiminnasta. Pistetään rohkeasti kännykät äänettöminä taskuun ja lähdetään nauttimaan kesän auringosta ja toinen toistemme seurasta.

Toivotan kaikille Vesper-lehden lukijoille siunattua ja vähäkännykkäistä kesäaikaa! Jani Kairavuo

Naantalin seurakunnan kirkkoherra Vesper-lehden päätoimittaja

Unohtumattomia elämyksiä Naantalin Kirjajuhlilla

Naantalin Kirjajuhlia vietetään jälleen 8.–11. elokuuta. Viidettä kertaa järjestettävä kulttuuritapahtuma tuo tänäkin vuonna Suomen eturivin kirjailijoita ja taiteentekijöitä merelliseen Naantaliin.

Monitaiteisessa tapahtumassa kuullaan inspiroivia kirjailijahaastatteluja sekä nautitaan iltaohjelmasta musiikin, runouden ja teatterin parissa. Lisäksi sunnuntaina 11.8. klo 10 järjestetään kumppanuusjumalanpalvelus Naantalin Kirkkopuistossa. Saarnasta vastaa Olli Löytty, Turun yliopiston kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen apulaisprofessori.

Naantalin Kirjajuhlat huipentuu sunnuntai-iltana klo 18 alkavaan päätöskonsert-

tiin Naantalin seurakuntakeskuksessa. Illan aikana tutustutaan oopperalaulajan elämään sopraano Helena Juntusen, kirjailija Petri Tammisen ja pianisti Eveliina Kytömäen seurassa. Kuulemme tarinoita kulissien takaa sekä musiikkia Alma Mahlerista Ghost-musikaaliin ja Tauno Pylkkäsestä Maurice Raveliin.

Liput ovat myynnissä nyt! Osta omasi verkossa visitnaantali.com tai Pienestä Kirjapuodista, Henrikinkatu 4B, Naantali. Kirjajuhlien koko ohjelma osoitteessa naantalinkirjajuhlat.fi.

Julkaisija Taitto

Paino Kaleva Media Jakelu Posti Oy Jakeluhäiriöt mika.leinonen@turunseutusanomat.fi

ISSN: 1795.2336

Levikki 8 100 kpl

Seuraava Vesper ilmestyy 9.10.2024

Kannen kuva: iStock

2
VESPER – perustettu vuonna 2004
Kuva: Anna-Liisa Hyrsky-Heikkilä Kuva: Niclas Mäkelä/Otava

Saammeko esitellä – kirkontorniteknikkomme Supavit Nummelin

Supavit Nummelin, 25, on ollut pienestä pitäen kiinnostunut kirkoista, kelloista ja uruista. Siksi onkin kovin osuvaa, että hän on ammatiltaan kirkontorniteknikko.

- Suomen kirkontorniteknikot on laskettavissa yhden käden sormin, Supavit Nummelin paljastaa heti aluksi. Luku ei yllätä, sillä harva meistä on kuullut moisesta ammatista.

Iloinen, valloittavan hymyn omaava, avoin nuorimies kertoo silmät innosta loistaen työstään.

- Tästä on tullut elämän tapa. Ei tätä kukaan täysijärkinen tee, hän nauraa. - Mutta en silti vaihtaisi tätä työtä mihinkään muuhun, en mistään hinnasta. Tässä yhdistyy kaikki vahvuuteni: metalliala, koneistus ja hitsaus, puuala, taideteollinen ala, historia, lujuusrakenteet ja sähköt. Kaiken tämän lisäksi tulee vastaan paljon hienoja kohtaamisia, ne ovat ehkä kaikkein parasta.

- Musiikki liittyy myös tähän ammattiin, nimittäin sekä rakennan kirkonkelloja että soitan niitä. Soitan myös urkuja, kertoo Supavit, joka on rakentanut itselleen barokkiurut Lapinjärvellä sijaitsevan maatalonsa olohuoneeseen.

Mutta mitä ihmettä tekee kirkontorniteknikko? Omien sanojensa mukaan Supavit tekee kaikkea mahdollista kirkontornin sisällä, korjaa jopa tornin rakenteita tarpeen mukaan. Pääasiassa hänen tehtäviinsä kuuluu kirkonkellojen ja niiden koneistojen huolto sekä kellojen valaminen.

Ei ammattiin varmasti virallista koulutusta kuitenkaan ole? - Kyllä on, Supavit korjaa. -Saksassa. Siellä olen opiskellut kisällinä, ja viimeksi olen ollut Mondovissa, Italiassa kellovalimossa töissä ja opiskelemassa.

Vikkelä vääntöliike ja kello on ajassa

Vesperin kesänumeron ilmestyessä on jo vanha uutinen, että Naantalin kirkon tornikello oli alkuvuodesta pysähdyksissä ja viisarit ehtivät osoittaa kello viittä melko pitkään.

Haastatteluhetkellä huhtikuun puolivälissä hartaasti odotettu, kiireinen kellonkorjaaja on ehtinyt viimein paikalle, eikä itse korjaustyössä kauan kestä: Naantali saa aikansa takaisin käden käänteessä, kun vikkeläliikkeinen Supavit pääsee töihin käsiksi (ks. qr-koodi).

- Yhden kellotaulun punnus oli napannut kiinni rakenteisiin ja aiheuttanut koneistossa pienen holkin rikkoutumisen. Se oli puolestaan pysäyttänyt kaikkiin neljään kellotauluun vievät valta-akselit.

Supavit pistää päänsä ulos kellotaulusta ja tarkistaa kellon valtavan kokoisten viisarien paikan. Heikompaa voisi heikottaa, ollaan

Supavit on iloinen, että saa käyttää työssään hyväkseen omia vahvuuksiaan.

Ilkka Puonti ja Supavit Nummelin takanaan kirkontornista avautuva näkymä

sentään jo useamman kymmenen metrin korkeudessa.

- Hyvältä näyttää, nyt mennään koneiston luo ja väännetään holkki paikalleen.

Muutaman nopean vääntöliikkeen jälkeen Supavit ilmoittaa, että kellokoneiston aikahaarukka ottaa taas ajan suoraan satelliitista. Siis satelliitista? - Kyllä vaan, se takaa, että tornin aikakello on tästä lähtien aina ajassa.

Mannaa naantalilaisille, jotka ovat tottuneet siihen, että vanha tornikello jätättää aina, enemmän tai vähemmän.

Velkuallakin käyty – veneellä nimittäin

Johtava seurakuntamestari Ilkka Puonti iloitsee, että tällä käyntikerralla Supavitin omistaman toiminimen RekolaBellsin kanssa saadaan allekirjoitettua virallinen huoltosopimus, joka koskee kaikkia Naantalin alueen kirkontorneja ja -kelloja.

- Huoltosopimus mahdollistaa muun muassa pidemmän tähtäimen suunnittelun ja budjetoinnin, Ilkka toteaa tyytyväisenä.

Kaikki Naantalin alueen kirkontornit ja -kellot ovatkin Supavitille jo tuttuja Hakapellon kappelia lukuun ottamatta.

-Ensimmäisen kerran, kun käytiin Velkualla, mentiin veneellä, muistatko, Ilkka kysyy. - Joo, se oli piristävän erillaista, Supavit muistaa.

Miehet tapasivat vuonna 2021, kun Supavit kutsuttiin ensimmäisen kerran huoltotöihin Naantaliin.

Sittemmin he ovat ystävystyneet ja Ilkka on käynyt auttamassa Supavitia rakennushommissa Lapinjärvellä, kun tämä sai päähänsä rakentaa kotipellolleen kapearaiteisen rautatien. Rakentaminen jatkuu tänä kesänä, ja totta kai Ilkka on lähdössä jälleen avuksi.

Naantalin kirkko tuttu jo lapsuudesta

- Koulussa minua kiusattiin rankasti, Supavit paljastaa. Kotikirkko oli paikka, jossa sain olla rauhassa.

Kouluiässä vanhempien kanssa matkustellessa luontaisesti utelias poika pyysi rohkeasti lupaa tutkia erilaisia kirkonkelloja ja alkoi pikkuhiljaa huoltaa ja korjata niitä ensin ihan vaan huvikseen. 16-vuotiaana hän oli jo korjaamassa Uspenskin katedraalin kelloja.

- Kaiken mitä olen purkanut, olen saanut koottua, Supavit nauraa.

Supavit Nummelin 25-vuotias kirkontorniteknikko. Omistaa toiminimen RekolaBells, www.rekolabells.fi. Adoptoitu Thaimaasta 1-vuotiaana. Lapsuudenkoti Vantaan Rekolassa. Asuu nykyään Lapinjärven Kimonkylässä, jossa omistaa maatilan. Maatilalle Supavit on rakentanut mm. kappelin, barokkiurut, Suomen Kirkonkellomuseon, jossa n. 1400 kelloa sekä kapearaiteisen rautatien. Kysy lisää: suomenkirkonkellomuseo@gmail.com. Harrastaa kirkonkellojen ja urkujen soittoa ja konsertoi säännöllisesti. Opettaa kellojen soittoa Suomen ortodoksisessa kirkossa.

Naantalin kirkonkellot Kolme kelloa, joista kaksi vanhinta on valettu Tukholmassa vuosina 1807 ja 1828.

Uusin on valettu Hollannissa v. 1978. Kaikki kolme ovat edelleen käytössä. Aikakellon/tornikellon vanhaan koneistoon on kiinnitetty kyltti, jossa lukee vuosi 1887. Aikakellon uuden koneiston on asentanut ja osittain suunnitellut Supavit Nummelin.

Katso videot QR-koodien takaa

Näin kirkon aikakello laitetaan aikaan

Supavit mittailee kirkonkelloja

Ilkka Puonti esittelee Naantalin kirkontornia

Olemme laskeutuneet tornin huipulta takaisin tasolle, jossa vierekkäin roikkuvat kolme soittokelloa.

- Naantalin kirkonkelloissa hienoa on se, että pientä ja keskikokoista kelloa soitetaan edelleen alkuperäisellä soittotekniikalla eli keinuttamalla. Siinä koko kellomalja keinuu ja suuri kieli lyö kellon laidalta toiselle, Supavit selostaa. - Suurinta kelloa läpätään eli vain kelloa lyövä vasara liikkuu.

Supavit tuntee Naantalin kirkon tornin kuin omat taskunsa, ja on siellä kuin kotonaan.

- Olen käynyt Naantalin kirkossa ensimmäisen kerran vaahtosammuttimen kokoisena. Mummoni asui tuossa Kaivokadun päädyssä, hän osoittaa avoimesta luukusta, josta kesällä trumpetisti kajauttaa iltavesperin kaupunkilaisten ja turistien iloksi.

Teksti ja kuvat Merttu-Mari Huoponen

3

Kuvia kirkosta -luovasti omalla tyylillä

Anne innostuu maalaamaan punaisella värillä. Sivellin liitää lennokkaasti kirkon muotoisella pohjalla. Markulla on selvästi rauhallisemmat otteet: kirkko saa oven, ja ikkunankin.

Olemme lastenohjaajien Tarja Lehdon ja Katri Purtsin kanssa mukana kehitysvammaisten arkipyhäkoulussa. Ryhmä kokoontuu yleensä Myllynkiventiellä Aurinkokodin kabinetissa, mutta tällä kertaa olemme koolla Suovuoren asumisyksikössä.

Diakoniatyöntekijä Minna Pykälämaa on vetänyt arkipyhäkoulua jo useamman vuoden, ja hän saakin saapuessamme vastaansa iloisen puhetulvan.

Tänään ohjelmassa on Kirkkokuvista-taidekasvatusmenetelmään perustuva taidetuokio, jonka Minna on pyytänyt työtovereitaan Tarjaa ja Katria pitämään. Taidetuokion tarkoitus on viedä mietteet hetkeksi omaan kotikirkkoon.

Kotikirkko tulee luokse

Sillä välin, kun muut virittäytyvät tunnelmaan kahvin juonnin lomassa, Tarja ja Katri asettelevat tarvittavat materiaalit näkyville: eri värisiä maaleja on monta purkkia ja lisäksi valmiit kirkon muotoiset maalauspohjat.

Vielä lauletaan yhdessä On ilo, ilo, ilo olla yhdessä Taivaan Isän lähellä, ja sitten päästään itse asiaan.

Asumisyksikön oleskelutila täyttyy säpinästä, kun kaikki etsivät yhtä aikaa paikkaansa askartelupöydän ympäriltä. Pienen säätämisen jälkeen kaikki ovat tyytyväisiä.

Kirkkokuvista-taidekasvatusmenetelmässä työskentely aloitetaan yleensä paikan päällä kirkkoon ja sen yksityiskohtiin tutustumalla. Tänään kuitenkin kotikirkko on tuotu arkipyhäkoululaisten luokse.

Iloisia värejä pintaan

- Muistutellaan ensin mieliin, miltä Naantalin kirkko näyttää ja kootaan yhdessä sitä esittävä palapeli, Tarja ohjeistaa. - Sit-

ten saatte päästää mielikuvituksenne valloilleen ja tehdä kirkosta oman tulkintanne niillä väreillä, jotka teitä tänään innostavat.

Valkoiset, pahvista leikatut kirkon kuvat alkavatkin saada pian iloisen värisiä kuvioita pintaansa, kun Anne, Markku, Heidi, Veikko ja Sini antavat mielikuvituksensa lentää.

Annen iloisen punaisessa kirkossa on pappi saarnaamassa. - Tuolla on ehtoollinen ja tuolla on ihmisiä laulamassa virsiä, hän näyttää.

Toinen toistaan iloisemman värisiä kirkkoja alkaa valmistua. Markku on valinnut

Arkipyhäkoululaiset taiteilivat oman näkemyksensä Naantalin kirkosta. Ylhäällä vasemmalla: Katri Purtsi tutkii Veikon tekemää palapeliä, Minna Pykälämaa auttaa Heidiä ja oikealla Tarja Lehto seuraa Annen työn valmistumista.

värikseen ruskean, ja keltaisella hän taiteilee kirkkoon vielä oven ja ikkunan. Heidi on valinnut päävärikseen violetin. Sillä hän pyörittelee pohjaan kukkamaisen kuvion.

Taidenäyttely kesäksi kirkkoon

Sinillä ja Veikolla kestää hetken aikaa lämmetä taiteilulle, mutta loppujen lopuksi maalaaminen tuntuu olevan kaikkien mieleen.

Osa haluaisi kovasti ottaa uuden taideteoksensa heti mukaansa. -Taideteoksistanne olisi tarkoitus koota näyttely kesäksi Naan-

talin kirkkoon, kertoo Katri. - Sopiihan se kaikille, hän varmistaa.

Anne, Markku, Heidi, Veikko ja Sini antavat luvan ja lupaavat samalla tehdä kesällä retken kirkkoon taidenäyttelyä katsomaan.

Lopuksi lauletaan vielä yhdessä Jumalan kämmenellä ja tuttu diakoniatyöntekijä Minna saa lämpimät lähtöhalaukset. Meille muillekin vilkutetaan iloisesti.

Oma luovuus tärkeintä

Paluumatkalla takaisin seurakuntakeskukseen pohdimme, miten taidetuokio onnistui. Tarjalle ja Katrille tämä oli ensimmäinen kerta, kun heidän kohderyhmänään olivat kehitysvammaiset.

- Menihän se vähän eri tavalla kuin olimme suunnitelleet, Tarja naurahtaa, mutta oli hienoa huomata, miten uppoutuneita kaikki lopulta olivat tekemiseen.

- Löytyi huumorin pilkettä, iloisuutta ja vahvoja mielipiteitäkin, Katri lisää tyytyväisenä.

- Toivoisin, että mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan omaan kotikirkkoonsa juuri taiteen keinoin. Parhaimmillaanhan taide voi tukea ihmisen jaksamista, antaa onnistumisen tunteita ja tuoda iloa ja merkitystä elämään, Tarja pohtii.

- Seurakunnan näkökulmasta menetelmä tarjoaa myös yhden mielenkiintoisen mahdollisuuden pitää evankelis-luterilaista kirkkoa ja seurakuntaa esillä ja ihmisten mielissä, hän toteaa.

- Kaiken lisäksi menetelmä soveltuu niin lapsille, nuorille kuin aikuisväestöllekin, Katri tuumii. - Yksi rikastuttava tekijä menetelmässä onkin huomata, miten eri ikäiset kokevat ja näkevät asioita eri tavoin. Loppujen lopuksi kuitenkin jokaisen oma luovuus on tärkeintä.

- Kun näkee, miten ihmiset antavat luovuutensa kuljettaa, tulee itsellekin valtavan hyvä fiilis, Katri summaa.

Teksti ja kuvat Merttu-Mari Huoponen

Kirkkokuvista-menetelmä on Luonnonmaalla Mariavägenissä perheineen asuvan koulutussuunnittelija ja eritysopettaja Anna Kaisa Siltasen kehittämä taideja katsomuskasvatusmenetelmä.

Menetelmä koostuu useimmiten kolmesta osiosta: tutustumisesta kirkkotilaan ja sen taiteeseen, kohderyhmälle räätälöidystä taidetehtävästä sekä näyttelystä kirkkotilassa.

- Kirkkokuvista-menetelmä (ent. Kirkkopolku) on syntynyt rakkaudesta kirkkotiloihin, kirkkotaiteeseen ja lapsiin, Anna Kaisa kertoo Kasvua katsomuksesta -blogissaan.

Se on valmis yhteistyömalli seurakuntien yhdessä kunnan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kans sa toteutettavaksi.

teen mahdollisuuksiin näiden identiteettien rakentumisessa sekä tahto vahvistaa seurakuntaa kasvatuksen yhteistyökumppanina.

- Taustalla on kiinnostukseni lapsen kulttuurisen ja katsomuksellisen identiteetin kehittymiseen, tai-

Myös huoli lasten katsomusajattelun rajaamisesta innoitti Anna Kaisaa pohtimaan uutta lähestymiskulmaa. - Monikulttuurisuus on rikkaus, hän toteaa. – Näemme jo nyt, mihin kulttuuri-

en välinen dialogi parhaimmillaan tai mihin sen puute pahimmillaan voi johtaa.

Menetelmä on kehitetty alun perin perusopetusikäisille lapsille, mutta Turun Linnasmäen opiston ohjaajakoulutuksen myötä se on laajentunut myös varhaiskasvatukseen ja aikuisryhmiin.

Menetelmälle myönnettiin Turun arkkihiippakunnan Arkkipooki-palkinto Salon seurakunnan hankkeena vuonna 2020 merkityksellisestä ja innovatiivisesta työstä ev.-lut. seurakuntien hyväksi. Kotikirkko tutuksi

4
taiteen kautta AnnaKaisaSiltanen

Naantalin seurakunta tukee

Ginnirin päiväkeskusta

Itä-Etiopiassa sijaitsevassa Ginnirin kaupungissa toimii Lähetysyhdistys Kylväjän ja suomalaisten kummien tuella lasten päiväkeskus, jonka toiminnasta vastaavat Ginnirin Mekane Yesus -seurakunta ja Ginnirin kaupunki.

Etiopiassa lapset käyvät valtion koulua, mutta kaikkein köyhimmillä ei kuitenkaan ole aina varaa edes kynään ja kouluvihkoon, mikä voi viivästyttää koulun aloittamista. Nämä välttämättömät koulutarvikkeet lapset saavat päiväkeskuksesta.

Päiväkeskuksessa lapset saavat myös lisäopetusta, mikä merkittävällä tavalla tukee heidän koulunkäyntiään. Lisäopetuksen ansiosta lasten jatko-opiskelumahdollisuudet ja ammattiin valmistautuminen paranevat.

Keskuksessa lapset saavat kaksi lämmintä ateriaa kuutena päivänä viikossa. Kahdesti

vuodessa he saavat myös kummiohjelman kautta uudet vaatteet ja kengät. Kummiohjelma kattaa lisäksi lasten terveydenhoitokulut, kuten antibiootti- ja kipulääkkeet.

Keskuksen toiminta on avoimesti kristillistä ja siellä lapset saavat kuulla opetusta Jeesuksesta. Keskus on avoin niin luterilaisille, ortodokseille kuin muslimeillekin.

Kummiohjelmassa on mukana 60 köyhää lasta, joista osa on orpoja. Lasten iät vaihtelevat noin kolmesta ikävuodesta teiniin.

Naantalin seurakunta on mukana tukemassa näiden lasten mahdollisuuksia turvalliseen elämään ja tasapainoiseen tulevaisuuteen.

Lähde: www.kylvaja.fi Kuva Mikko Puhalainen

Sommarhälsning till alla svenskspråkiga församlingsmedlemmar

En av mina synder är att jag tycker om att köra bil vilket onekligen bidrar till klimatförändringen. Jag har försökt kompensera för min svaghet genom att skaffa bil med låg bränslekonsumtion och minimera onödig körning. Varje sommar brukar vi dock köra till hustruns hemland Serbien, oftast längs den ostliga rutten genom de baltiska länderna och Polen, ibland längs den västliga rutten genom Tyskland och över Alperna. I de synnerligen vackra rutterna genom Europa ingår både hav och berg som Guds starka händer har skapat.

Bibeln talar ofta om hav och berg och det sker i både konkreta och bildliga termer. Bibeln (här enligt Svenska Folkbibeln, www.folkbibeln.se) börjar med orden: “I begynnelsen skapade Gud himmel och jord... Och Guds Ande svävade

över vattnet.” Moses fick lagtavlorna på Sinai berg (Andra Moseboken kap. 1920). Matt. 17:20 talar om trons kraft: “Om ni har tro, bara som ett senapskorn, ska ni säga till det här berget: Flytta dig dit bort, och det kommer att flytta sig.” Ett bibelställe som talar om både berg och vatten är Matt. 14:23-27: “När han (Jesus) hade skickat i väg dem, gick han upp på berget för att få vara för sig själv och be. ... Mot slutet av natten kom Jesus till dem, gående på sjön. ... Men genast sade Jesus till dem: ”Var lugna! Det Är Jag. Var inte rädda.” Det här var bara några smakprov på Bibelns rika innehåll när det gäller skapelsens roll i Guds uppenbarelse.

Jag tror att bergen och haven skapades bland annat för att människan skulle komma närmare Gud i stilla beundran

Utsikt från Valromana, Italien. Foto Jussi Meriluoto

och bön. De finns till för att människan ska kunna upptäcka någonting av Guds storhet genom de majestätiska skaparverken och lugna ner sig vid dem. Jesu gudomlighet bekräftades av hans steg på vattnet. Man kan väl säga att de ota-

VAPAAEHTOISET

Olen Ulla Kokko ja toimin Naantalin seurakunnan vapaaehtoisena. Eläkeläisenä on mukavaa olla mukana ja tavata ihania ihmisiä. Olen mukana Tillukkapiirissä, jossa neulomme pieniä sukkia kastettaville lapsille sekä lahjasukkia 90 vuotta täyttäville seurakuntalaisille.

Samalla periaatteella olen mukana korttiaskartelussa, jossa teemme kortteja erilaisiin tarpeisiin myytäväksi diakoniatyön hyväksi. Saamme tarvittavat tarvikkeet seurakunnalta. Lisäksi tuunaamme kortteja muun muassa lahjoitusmateriaaleista. Seurakunnassa tapaa ja tutustuu mo-

niin ihmisiin, joidenkin kanssa jopa ystävystyy.

Tillukkapiirin merkeissä kokoonnumme kerran viikossa. Korttiaskartelua puolestaan on kerran kuukaudessa.

Suosittelen lämpimästi tulemaan mukaan erilaisiin toimintoihin kukin oman ajan ja voimavarojen mukaan. Naantalin seurakunta on virikkeellinen ja toiminnallinen yhteisö, jossa voi osallistua monenlaisiin tapahtumiin.

Kesäterveisin, Ulla

liga naturundren utgör Skaparens mästarbrev.

Med tillönskan om en riktigt solig sommar och Guds rikaste välsignelse! Församlingspastor Jussi Meriluoto

Vapaaehtoistehtäviä

Naantalin seurakunnassa

Tervetuloa mukavaan vapaaehtoisjoukkoon seurakuntakeskuksen Café Armoon. Vapaaehtoiset kohtaavat kahvilassa kävijöitä, keittävät ja tarjoilevat kahvia sekä pullaa. Syyskaudelle Café Armoon toivotaan uusia vapaaehtoisia. Saat tehtävään perehdytyksen sekä vapaaehtoisten ja työntekijöiden tuen. Lisätietoja tehtävästä: Mari Syrjäkoski-Vuollet 040 1308 342

Hyvää huomenta naantalilaiset –hartaustilaisuuksiin tiistaiaamupäivissä klo 11 kaivataan yhteislaulujen säestäjää. Lisätietoja tehtävästä: Minna Pykälämaa 040 1308 343

Tule suunnittelemaan ja toteuttamaan seurakunnan perinteistä juhannusjuhlaa. Perinteistä juhannusjuhlaa vietetään Soiniemen leirikeskuksessa juhannusaattona pe 21.6. klo 18 alkaen. Vapaaehtoisena voit auttaa mm. grillimestarina tai toimia pihapelien vetäjänä. Lisätietoja tehtävästä: Minna Pykälämaa 040 1308 343

5
- YSTÄVIÄ JA VILLASUKKIA
KERTOVAT
Ginnirin lapsia ja työntekijöitä. UllaKokko

Seurakunnissa tapahtuu

Muualla

La 22.6. klo 11 Juhannuspäivän messu Velkuan kirkossa. Linja-autokuljetus klo 9.40 Naantalin seurakuntakeskukselta, Piispantie 2.

JUMALANPALVELUKSET

Su 26.5. klo 10 Veneilykauden aloitusmessu Santala Bar & Loungessa (säävarauksella kirkossa). Jumalanpalveluksen laulut ovat tuttuja kansanlauluja, joihin on tehty hengelliset sanat. Saarna ja liturgia Annukka Lindberg. Kanttorina Miika Hartikainen.

Naantalin kirkossa

Su 2.6. klo 10 Messu. Saarna Jussi Meriluoto, liturgia Marja Saantola. Kanttorina Riina Rautakoski.

Su 9.6. klo 10 Naantalin Musiikkijuhlien messu. Saarna Pauliina Järvinen, liturgia Tuomo Norvasuo. Kanttorina Miika Hartikainen. J. S. Bach: motetti Jesu, meine Freude BWV 227. Musica Vocale, joht. Tomi Satomaa. Katja Kolehmainen, barokkisello.

Su 16.6. klo 10 Konfirmaatiomessu, Soiniemi 1. Saarna ja liturgia Jani Kairavuo. Kanttorina Iida-Leena Sorsa.

Su 16.6. klo 14 Konfirmaatiomessu, Kaupunkirippikoulu. Saarna ja liturgia Annukka Lindberg. Kanttorina Riina Rautakoski.

Ons 26.6. kl. 18 Veckomässa med sommarpsalmer. Predikant och liturg Jussi Meriluoto. Kantor Iida-Leena Sorsa.

Su 30.6. klo 10 Konfirmaatiomessu, Soiniemi 2. Saarna ja liturgia Marja Saantola. Kanttorina Riina Rautakoski.

Su 7.7. klo 10 Konfirmaatiomessu, Soiniemi 3. Saarna ja liturgia Annukka Lindberg. Kanttorina Iida-Leena Sorsa.

Su 14.7. klo 10 Sanajumalanpalvelus. Saarna ja liturgia Marja Saantola. Kanttorina Iida-Leena Sorsa.

Su 14.7. klo 13 Konfirmaatiomessu, Soiniemi 4. Saarna ja liturgia Tuomo Norvasuo. Kanttorina Iida-Leena Sorsa.

Su 21.7. klo 10 Konfirmaatiomessu, Soiniemi 5 Saarna ja liturgia Jussi Meriluoto. Kanttorina Iida-Leena Sorsa.

Su 28.7. klo 10 Messu. Saarna ja liturgia Tuomo Norvasuo. Kanttorina Miika Hartikainen.

Su 4.8. klo 10 Messu. Saarna ja liturgia Annukka Lindberg. Kanttorina Riina Rautakoski.

Su 18.8. klo 10 Messu. Saarna Jani Kairavuo, liturgia Annukka Lind b erg. Kanttorina Miika Hartikainen.

Su 1.9. klo 10 Toimintakauden aloitusmessu ja vapaaehtoisten siunaaminen tehtäviin. Saarna Marja Saantola, liturgia Tuomo Norvasuo, tehtäviin siunaaminen Jani Kairavuo. Kanttorina Riina Rautakoski.

Su 23.6. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkon pihalla (säävarauksella kirkossa). Saarna ja liturgia Tuomo Norvasuo. Kanttorina Iida-Leena Sorsa. Lauletaan Suvilinnun lauluja.

Su 11.8. klo 10 Sanajumalanpalvelus Kirkkopuistossa (säävarauksella kirkossa). Saarna Olli Löytty, liturgia Jani Kairavuo. Kanttorina Miika Hartikainen. Yhteistyökumppanina

Naantalin Kirjajuhlat.

Su 25.8. klo 10 Luomakunnan sunnuntain jumalanpalvelus Yhdessä luontoon! -perhetapahtuman yhteydessä Luonnonmaan perhetalolla, Aurinkotuuli 4.

HARTAUKSIA

Naantalin kirkossa

Birgitan yön kirkkohetki to 18.7. klo 22. Marja Saantola, Maiju Laurila. Koululaisten siunaamishartaus su 4.8. klo 15. Annukka Lindberg.

MUSIIKKIA

Velkuan kirkossa

Velkua soi -konsertit 28.6.-30.6. klo 18. Tarkempi ohjelma www. prosinervo.com.

Kesäillan konsertteja

Naantalin kirkossa

To 18.7. klo 20 Elämälle kiitos –gospelia ja svengiä Birgitan yössä.

Kaivokatu Swing Band, Merttu-Mari Huoponen, laulu. Ohjelma 15 €.

To 25.7. klo 19 Ave Maria – lauluja

Suomesta ja maailmalta. Tiia Maria Saari, sopraano ja Irina Vavilova, urut. Ohjelma 15 €.

To 1.8. klo 19 Legendaarinen Hans Fagius – ruotsalainen urkutaiteilija Turun Urkujuhlilla Hans Fagius, urut. Ohjelma 15 €.

To 8.8. klo 19 Kesäyö kirkkomaalla – suomalaista musiikkia Heikki Rainio, tenori ja Miika Hartikainen, urut ja piano. Ohjelma 15 €.

Kesäpäivän konsertteja Naantalin kirkossa

Ke 31.7. klo 12 Barokista romantiikkaan – nuori urkuri lempiurkujensa äärellä Brayan Jääskeläinen, urut. Vapaa pääsy.

Ke 7.8. klo 12 Aamutunnelmia –piano- ja urkuduettoja nelikätisesti Iida-Leena Sorsa, piano ja Riina Rautakoski, urut. Vapaa pääsy.

Ke 14.8. klo 12 Tuo lehvää öljypuiden – urkumusiikkia elokuun auringossa Maiju Laurila, urut. Vapaa pääsy.

Naantalin seurakuntakeskuksessa

Naantalin kirjajuhlien kirjallinen musiikki-ilta ja päätöskonsertti

su 11.8. klo 18. Kirjailija Petri Tamminen, Helena Juntunen, sopraano, Eveliina Kytömäki, piano. Liput 25 €, S-etukortilla –10%, visitnaantali.com ja Pieni Kirjapuoti, Henrikinkatu 4B.

KESÄTOIMINTAA

LAPSILLE, PERHEILLE JA

KOULULAISILLE

Retki Korkeasaareen la 15.6. Lähtö klo 9 Naantalin seurakuntakeskuksen pihalta (Piispant. 2) ja paluu samaan paikkaan n. klo 20. Retken hinta 18 € sisältää bussikuljetuksen, tapaturmavakuutuksen sekä matkanjohtajina toimivien lastenohjaajien palvelut. Pääsylippujen hankkimisesta ja ruokailuista jokainen osallistuja huolehtii itse. Ilmoittautumiset verkossa www.naantalinseurakunta.fi/ lapsille/kesatoiminta. Lisätiedot: Katri Purtsi 040 130 8324. Polkupyöräpyhiinvaellus 1014 –vuotiaille 25.-27.6. Kokemäeltä Turkuun. Hinta 100 €. Tied. timo.sjoblom@evl.fi Elämää luonnossa -lasten taideleiri 24.-28.6. Mariavägenissä, Kirstiläntie 34. Leiripäivät klo 10-15. 6-12 -vuotiaille (ikäraja suuntaa antava). Hinta 25 € (sis. ohjelma, lounas, materiaalit). Sisaralennus –5 €. Tied. ja ilm.

KESÄTOIMINTAA AIKUISILLE

Toivoa naisille -rukouspiiri ma 3.6., 1.7. ja 5.8. klo 13, rh 3, Naantalin seurakuntakeskus, Piispantie 2. Kuljetaan yhdessä -kävelyt lähiympäristöön Minnan johdolla ma 27.5., 3.6., 10.6. ja 17.6. klo 14. Lähtö seurakuntakeskuksen edestä parkkipaikan puolelta, Piispantie 2. Säävaraus.

Hyvää huomenta naantalilaiset -hartaus tiistaisin klo 11 kesä- ja elokuussa, Café Armo, Piispantie 2. Esiintyjät: 28.5. Pertti ja Maija Virtanen, 4.6. Mari Syrjäkoski-Vuollet, Minna Pykälämaa ja Anna Ojala, 11.6. Tuomo Norvasuo, 18.6. Päivi Leino, 25.6. Tiina Törnström, 6.8. Alina Laurila, 13.8. Riina Rautakoski, 20.8. Annukka Lindberg.

Mölkkyä ke 5.6. klo 14 alkaen Kirkkopuistossa joka kesäkeskiviikko. Säävaraus.

Perinteinen juhannusjuhla pe 21.6. klo 18 Soiniemen leirikeskuksessa, Soiniementie 111. Mukana Tuomo Norvasuo, Annukka Lindberg, Miika Hartikainen ja Minna Pykälämaa. Ohjelmaa, hartaus, makkaranpaistoa ja kakkukahvit. Linja-autokuljetus klo 17.30 Naantalin seurakuntakeskuksen parkkipaikalta (Piispantie 2) reittiä Aurinkotie - Tuulensuunkatu - Maariankatu - Kaivokatu - Käsityöläiskatu - Myllykiventie Palvelutalon kulmalta -Aurinkotie - Kurkelankatu - Aurinkotie - Maskuntie -

marianystavat@gmail.com tai Anna Kaisa Siltanen 050 545 9992. Koululaisten siunaamishartaus su 4.8. klo 15 Naantalin kirkossa. Annukka Lindberg. Tervetuloa kaikki koululaiset perheineen sekä muut läheiset, mummit ja kummit. Yhdessä luontoon! -perhetapahtuma su 25.8. klo 10-14 Luonnonmaan perhetalolla, Aurinkotuuli 4, 21100 Naantali. Metsäkirkko klo 10 luomakunnan sunnuntain merkeissä: saarna ja liturgia Tuomo Norvasuo, kanttorina Riina Rautakoski. Paljon luontoaiheista tekemistä koko perheelle. Yhteistyökumppaneina mm. Naantalin kaupunki, K-Market Pikku-Kippari, 4H, MLL ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistys. Tarkempia tietoja www. naantalinseurakunta.fi/tapahtumat.

IsotalontieNuhjalantieSoinistentieSoiniementie 111. Paluukuljetus samaa reittiä. Unikeonpäivän Lataamo 26.-27.7.

Naantalin kirkko avoinna pe 26.7. klo 11-18 ja la 27.7. klo 10-13 sekä klo 15-18. Poikkea levähtämään ja nauttimaan pystykahvit. Samalla voit vaikkapa ladata älylaitteesi. Pe klo 18 Nukkujan musiikkihetki. Miika Hartikainen. La klo 18 Hiljaisuuden messu. Tuomo Norvasuo, Miika Hartikainen. La klo 22 “Herääminen”, Seitsemän unikeon legendaan pohjautuva esitys, ohjaus Tuomo Norvasuo, musiikki Juha-Pekka Vikman, viulu, vapaa pääsy. Virsiä ja viiniä -ilta to 22.8. klo 18 Kultaranta Resort. Illassa mukana Sami Nieminen ja pastori Tuomo Norvasuo. Illan aikana lauletaan toivevirsiä. Elämäni virsi -ilta pe 23.8. Naantalin kirkossa vesper-soiton jälkeen n klo 20.15. Tervetuloa arvuuttelemaan naantalilaisten elämän virsiä ja laulamaan yhdessä Naantali-päivän kunniaksi.

Yhdessä luontoon! -perhetapahtuma su 25.8. klo 10-14 Luonnonmaan perhetalolla, Aurinkotuuli 4, 21100 Naantali. Vanhemman väen leiripäivä to 29.8. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 22.8. mennessä Anna Ojalalle: anna.ojala@evl.fi, 0401308340.

LAPSILLE

Ilmoittautumiset päiväkerhoon ja muskareihin syksyksi 2024 www.naantalinseurakunta.fi/lapsille

Koululaisten kerhoista ja niihin ilmoittautumisesta ilmoitetaan elokuussa www.naantalinseurakunta. fi/koululaisille

Lapsikuoro Laaksonlapset ke 14.8. alkaen klo 16.30, Naantalin seurakuntakeskus, Piispantie 2. Lisätietoa: kanttori Riina Rautakoski 040 130 8318

Perhemuskarin avoimet ovet to 22.8. klo 16.45 Naantalin seurakuntakeskuksessa, Piispantie 2. Muskaria pitävät kanttori Riina Rautakoski ja lastenohjaaja Tarja Lehto. Tule tutustumaan ja kokeilemaan!

Varhaiskasvatuksen somekanavat Facebook: Lapset hoi! – Naantalin seurakunnan lapsiperheet Instagram: naantalinsrklapset

AIKUISILLE

Seurakuntakeskuksen kahvila ja kirpputori, Piispantie 2 Café Armo ja kirpputori avoinna kesäkuussa ja elokuussa tiistaisin klo 10-13 Naantalin seurakuntakeskuksessa, Piispantie 2. Heinäkuussa suljettu. Hyvää huomenta naantalilaiset -hartaus tiistaisin klo 11 kesä- ja elokuussa. Eri esiintyjiä. Ahkerat puikot keskiviikkoisin klo 11 toukokuun loppuun. Seurakuntakeskuksen ryhmähuoneissa ja muissa tiloissa, Piispantie 2 Tillukkapiiri ke 22.5. ja 29.5. klo 16.30, rh 3. Avoin raamattupiiri ke 22.5. klo 18, rh 3.

Rukouspiiri torstaisin klo 18, kappeli. Viim. krt. 13.6. Syyskauden alku tiedotetaan myöhemmin. Äijäbiljardia pe 24.5. ja 31.5. klo 17, Dipoli seurakuntakeskuksen alakerrassa.

Toipumisryhmä - eroon päihteistä nuorille aikuisille, jotka haluavat vapautua päihderiippuvuudesta. Lisätietoja ryhmästä Anna Ojalalta 040 1308340 tai anna.ojala@evl.fi.

Muualla

Kehitysvammaisten arkipyhäkoulu ti 28.5. klo 15 Aurinkokodin kabinetti. Syyskauden aloitus ti 10.9. Tied. Minna Pykälämaa 040 1308343.

Sauvakävelyä to 23.5. ja 30.5. klo 10, lähtö seurakuntakeskukselta Aurinkotien puolelta.

Huom! suurin osa viikoittaisesta toiminnasta tauolla kesä-elokuun ajan. Syksyllä toiminta jatkuu viikolla 36 (ma 2.9.) Seuraa kirkollisia ilmoituksia paikallislehdissä

6
22.5.-6.9.2024

Seurakunnissa tapahtuu 22.5.-6.9.2024

sekä www.naantalinseurakunta.fi.

Seuraavan kerran syyskuussa kokoontuvat seurakuntakeskuksessa:

Korttiaskartelua ma 2.9. klo 10, rh 2. Liikuntarajoitteisten vertaistukiryhmä ti 3.9. klo 14, Café Armo. Diakonian raamattupiiri to 5.9. klo 15, seurakuntakeskus.

Pelimimmit ma 9.9. klo 14, Café Armo.

Crosspoint su 15.9. klo 17. Armonlaakson miehet ke 25.9. klo 18.

DIAKONIATYÖNTEKIJÄ

PÄIVYSTÄÄ

maanantaisin klo 13-15 ja torstaisin klo 10-12

Naantalin seurakuntakeskuksessa, Piispantie 2. Sisäänkäynti pääovista alakerran diakoniatoimistoon. Huom! Päivystykset heinäkuussa ja elokuussa 11.8. asti vain ajanvarauksella. Mari Syrjäkoski-Vuollet: mari.syrjakoski-vuollet@evl.fi, 040 130 8342, Päivi Leino: paivi.leino@ evl.fi, 040 130 8341, Minna Pykälämaa: minna.pykalamaa@evl.fi, 040 130 8343 ja Anna Ojala: anna.ojala@evl.fi, 040 130 8340.

Adresseja diakoniatyön tukemiseen 8-10 €/kpl kirpputorilta ja kirkkoherranvirastosta.

VELKUA-LIVONSAARI

Velkuan kirkossa

Juhannuspäivän messu la 22.6. klo 11 Saarna ja liturgia Annukka Lindberg, kanttorina Iida-Leena Sorsa. Kirkkokahvit.

Velkua soi -konsertit 28.6.-30.6. klo 18. Tarkempi ohjelma www. prosinervo.com. Kesäasukkaiden kirkkopyhä/messu su 7.7. klo 10. Liturgia Jussi Meriluoto. Kanttorina Riina Rautakoski. Kirkkokahvit.

Messu su 13.8. klo 15 Saarna ja liturgia Jani Kairavuo. Kanttorina Miika Hartikainen.

SINERVON TALOSSA

Ystäväpiiri ti 20.8. klo 11.30. Tied Minna Pykälämaa 040 130 8343.

Su 30.6. klo 10 Messu. Kati Jansa, Kikko Siltanen.

Su 7.7. klo 10 Sanajumalanpalvelus. Reijo Leino, Kikko Siltanen.

Su 14.7. klo 10 Messu. Kati Jansa, Esa Vähämäki.

Su 21.7. klo 11 Kansanlaulukirkko Pitäjäntalo Aahollin pihalla. Kati Jansa, Esa Vähämäki. Huom! Ei jumalanpalvelusta kirkossa.

Su 28.7. klo 10 Messu. Kati Jansa, Esa Vähämäki.

Su 4.8. klo 10 Konfirmaatiomessu. Kati Jansa, Esa Vähämäki, Niina Vaak.

Su 11.8. klo 10 Messu. Kati Jansa

Su 18.8. klo 10 Sanajumalanpalvelus. Reijo Leino.

Su 25.8. klo 10 Messu. Kati Jansa, Esa Vähämäki.

Su 1.9. klo 10 Messu.

MUSIIKKIA

Meren laulua kuuntelen -kesäkonsertti to 25.7. klo 18 Rymättylän kirkossa. Petri Laaksonen. Käsiohjelma 20 €

LAPSILLE JA LAPSIPERHEILLE seurakuntakodissa

Perhekerho ke 22.5. klo 10.

Pienoismallikerho alakoululaisille to 23.5.ja 30.5. klo 12.30, 13.30 ja 14.30. Ilm. Anna Suhonen 0400 801 155.

AIKUISILLE seurakuntakodissa

Kultaisen iän kerho ti 11.6., 16.7. ja 13.8. klo 13.

Raamattupiiri ke 22.5. ja 29.5. klo 18 seurakuntakoti tai sovitusti kotona. tied. Jaana Törne 0400 920 686. Äiti Teresa -piiri to 23.5. klo 12. Kirkkokuoro to 23.5. ja 30.5. klo 18.

Rymättylän kirkossa Saarnahautomo keskiviikkoisin 5.6. alkaen klo 17 (pois lukien 3.7., 31.7. ja 28.8.). Ohjattu raamattumietiskely seuraavan sunnuntain evankeliumitekstistä.

JUMALANPALVELUKSET

Merimaskun kirkossa sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo 10 Saarna ja liturgia Markku Ahlstrand Saarna ja liturgia Pertti Ruotsalo (vk:t 28-31)

Konfirmaatiomessu su 9.6. klo 13. Saarna ja liturgia Markku Ahlstrand. Kanttorina Tiina Lustig. Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus la 22.6. klo 10. Saarna ja liturgia Pertti Ruotsalo.

LAPSILLE JA PERHEILLE seurakuntakodissa Avoin perhekerho maanantaisin ja tiistaisin klo 10-12. Ohjelmassa alkuhetki, ohjattua toimintaa, yhdessäoloa sekä leikkiä. Tarjolla kahvia, mehua, keksejä ja suolaista. Lounas kerran kuussa. Jatkuu ma 26.8. klo 10.

AIKUISILLE

seurakuntakodissa

Avoin rukouspiiri to 23.5. klo 15.30. Tule rukoilemaan yhteisten asioiden puolesta. Jatkuu 22.8. Käsityöpiiri to 22.8.

Merimaskun seurakunnan päiväpiiri to 29.8. klo 12.30. Kiinnostavan aiheen äärellä kokoonnutaan kahvista nauttien. Kahvitarjoilu klo 12.30, ohjelma klo 13.

SEURAKUNTIEN YHTEISIÄ

ILMOITUKSIA

JUMALANPALVELUKSET

Rymättylän kirkossa

Su 26.5. klo 10 Messu. Eivor Pitkänen, Kati Jansa, Esa Vähämäki. Kati Jansan tulo- ja Eivor Pitkäsen lähtökahvit seurakuntakodilla messun jälkeen.

Su 2.6. klo 10 Sanajumalanpalvelus. Lassi Rajamäki, Esa Vähämäki.

Su 9.6. klo 10 Messu. Kati Jansa, Esa Vähämäki.

Su 16.6. klo 10 Messu. Jaro Julkunen, Outi Keskisipilä, Puijon kamarikuoro.

La 22.6. klo 10 Juhannuksen sanajumalanpalvelus. Kati Jansa, Esa Vähämäki. Su 23.6. klo 10 Messu. Kati Jansa, Esa Vähämäki.

Iloa pimeydessä, Juhani Rekola -iltapäivä la 10.8. klo 13. Juhani Rekolaa (1916-1986) on kuvattu suomalaisen teologian Aki Kaurismäeksi. Tukholmassa elämäntyönsä tehnyt pappi oli haaveiden ja kovan todellisuuden tuntija ja vakuuttunut siitä, että vaikeina aikoina Betlehemin tähti loistaa kirkkaasti. Iltapäivässä Rekolan äärelle johdattavat emeritusohjelmapäällikkö Kari J. Kettula, johtava sairaalapastori Artturi Kivineva ja vs. kirkkoherra Kati Jansa. Vapaa pääsy.

Lasten ja aikuisten kerhot ja piirit palaavat kesätauolta elo-syyskuussa. Seuraa ilmoitteluamme Rannikkoseudun kirkollisissa ja www.rymattylanseurakunta.fi.

KAIKENIKÄISILLE

Jaakon polku -vaellus su 21.7. klo 15.00. Lähtö kirkolta. Kati Jansa. Tule vaeltamaan Jaakon polkua (n. 3 km) hiljaisuuden ja rukouksen hengessä.

Omaishoitajien virkistyspäivä to 30.5. klo 11-15 Merimaskun seurakuntakodissa (os. Kukolaistentie 36) ja Merimaskun kirkossa. Päivä on tarkoitettu kaikille omaistaan tai läheistään hoitaville. Mielenkiintoista ohjelmaa, lounas sekä hartaus. Tilaisuus on maksuton. Ilm. ruokarajoitteineen viim. 22.5. (peruutuspaikkoja voi tiedustella myöhemminkin): Mari Syrjäkoski-Vuollet 040 130 8342, Katja Zidbeck 040 130 8392 tai Niina Vaak 040 130 8384. Omin kuljetuksin. Järj. Naantalin, Merimaskun ja Rymättylän seurakunnat. Naantalin ja Merimaskun seurakuntien yhteinen kesäretki to 13.6. Rymättylään: kirkon esittely, Silliperinnekeskus Dikselin opastettu kierros sekä ruokailu ravintola Pohjakulmassa. Paluumatkalla tutustumme Merimaskun kirkkoon. Hinta 30 € sis. matka, ruokailu ja sisäänpääsyt. Lähtö Merimaskun seurakuntakodilta klo 9.00 ja Naantalin seurakuntakeskukselta klo 9.15. Paluu Merimaskun kautta Naantaliin n. klo 15. Sitovat ilmoittautumiset viim. 3.6. Anna Ojala 040 130 8340 tai Minna Pykälämaa 040 130 8343.

Naantalin

alueen kirkkojen aukioloajat

kesällä 2024

Merimaskun kirkko

Paltteentie 10

26.6.-11.8. ke-su klo 12-16

Naantalin kirkko

Nunnakatu 1

16.5.-31.8. päivittäin klo 11-18 (juhannusaattona suljettu)

Vesper-soitto kirkontornista kesäiltaisin klo 20 Taidenäyttely ”Kirkkokuvista”

26.6.-5.8. kesäkerholaisten, lukiolaisten ja arkipyhäkoululaisten teoksia

Rymättylän kirkko

Taipaleentie 19.6.-13.8. päivittäin klo 12-16

Velkuan kirkko

Palvan kirkkotie 21 21.6.-30.7. ke-su klo 12-16

www.naantalinseurakunnat.fi

Tiedote koskien hoitosopimushautoja Kesäkukkien istutukset hoitosopimushaudoille aloitetaan kesäkuun alussa. Kaikki kesäkukat on istutettu viimeistään juhannukseen mennessä. Hautojen hoidon helpottamiseksi pyydämme, että haudoilta kerättäisiin lyhdyt pois kesän ajaksi. Lyhdyt voi tuoda takaisin hoitokauden päätyttyä lokakuussa.

Seuraavan kerran ilmoittelemme toiminnastamme laajemmin syksyn paikallislehdissä. Seuraava Vesper-lehti ilmestyy 9.10. Vesper jaetaan jokaiseen naantalilaiseen kotitalouteen Turun Seutusanomien välissä lukuun ottamatta mainoskieltotalouksia. Lehti on luettavissa myös sähköisenä näköislehtenä seurakuntien verkkosivuilla.

7

Vasta 13-vuotias viulistilupaus

Lilja Haatainen esiintyy Naantalin Musiikkijuhlilla 11. kesäkuuta. Kuva Tommy Levy

Naantalin Musiikkijuhlat aloittaa kesän konserttitarjonnan

Naantalin Musiikkijuhlilla 4.-15.6.2024 koetaan parikymmentä monipuolista ja upeaa konserttia, esiintyjinä yli 200 huipputaiteilijaa Suomesta ja maailmalta. Naantalin kirkko toimii tuttuun tapaan pääkonserttipaikkana. Musiikkielämyksiä koetaan myös muun muassa Rymättylän, Merimaskun ja Raision kirkoissa sekä nyt ensimmäistä kertaa Louhisaaren kartanolinnan puistossa Askaisissa.

Sinfonia Lahti palaa Naantaliin ylikapellimestarinsa Dalia Stasevskan johdolla ohjelmassaan muun muassa Sibeliuksen rakastettu Lemminkäinen. Tapahtuman taiteellista johtajaa, viulisti Elina Vähälää, puolestaan kuullaan Turun filharmonisen orkesterin solistina yhdessä Sibelius-viulukilpailun voittajan Inmo Yangin kanssa, Olari Eltsin johdolla.

Naantaliin saapuu konsertoimaan myös yksi maailman parhaista jousiorkestereista, Norjalainen kamariorkesteri, taiteellisen johtajansa, viulistikapellimestari Pekka Kuusiston kanssa.

Kuolleet lehdet -näyttelijä Jussi Vatanen tähdittää Kertomuksia Espanjasta -konserttia yhdessä muun muassa kitaristi Ismo

Eskelisen kanssa. Kuuden suomalaisen huippusellistin Total Cello Ensemble puolestaan juhlistaa 30-vuotista taivaltaan vieraanaan maailman lavoilta tuttu sopraano Marjukka Tepponen

Festivaali ottaa omalla, taiteen kielellään kantaa myös rauhan puolesta. Tämä näkyy niin vuoden 2024 visuaalisessa ilmeessä kuin joidenkin konserttien ohjelmistossa. Esimerkiksi Paholaisen viulu -konsertti esittelee sodan mielettömyyteen kantaa ottavia sävellyksiä, ja vasta 13-vuotias kilpailuvoittaja, viulisti Lilja Haatainen taituroi Naantalin kirkossa Tartinin virtuoosisen Paholaistrilli-sonaatin

Uutena konserttipaikkana esitellään Louhisaaren kartanolinnan puisto. Siellä kuullaan ensimmäinen suomalaisen säveltämä ooppera, Bernhard Henrik Crusellin Pieni Orjatar , joka perustuu satuun Ali Babasta ja 40 rosvosta. Oopperan kantaesityksestä tulee kuluneeksi tänä vuonna 200 vuotta. Teoksen toteuttaa Ooppera Box.

Tutustu koko ohjelmaan osoitteessa naantalinmusiikkijuhlat.fi.

Konserttitarjonta jatkuu heinä-elokuussa

Naantalin alueen seurakunnat jatkavat kesäkonserttien sarjaa heinä-elokuussa. Naantalin kirkossa konserttitarjontaa löytyy niin kesäpäiviin kuin kesäiltoihinkin.

Kesäiltojen konserttisarja alkaa Birgitan yönä 18.7. Naantalin oma Kaivokatu Swing Band tulkitsee Elämälle kiitos -gospelia ja svengiä -konsertissa tuttuja gospeleita ja kevyen musiikin kappaleita rennolla otteella svengaten. Laulusolistina konsertissa on naantalilainen laulaja Merttu-Mari Huoponen

Suomalaista laulumusiikkia saamme kuulla kahden konsertin verran. Tor stai-iltana 25.7. Ave Maria -lauluja Suomesta ja maailmalta -konsertissa esiintyvät sopraano Tiia Maria Saari ja urkuri Irina Vavilova Tenori Heikki Rainio ja urkuri Miika Hartikainen puolestaan tunnelmoivat torstaina 8.8. konsertissa Kesäyö kirkkomaalla -suomalaista musiikkia.

Jo perinteeksi muodostuneessa yhteistyökonsertissa Turun Urkujuhlien kanssa taituroi tänä vuonna 1.8. ruotsalainen urkuri Hans Fagius

Naantalin kirkon urut ovat nuoren urkutaiteilija Brayan Jääskeläisen lempiurut

Kolmena peräkkäisenä heinä-elokuun keskiviikkona klo 12 pidettävät kesäpäivän konsertit aloittaa nuori urkutaiteilija Brayan Jääskeläinen, joka istahtaa lempiurkujensa ääreen Barokista romantiikkaan -konsertissa 31.7. Norjalaissäveltäjä Edvard Griegin musiikkia pääsemme kuulemaan 7.8. Aamutunnelmia -konsertissa, jossa Iida-Leena Sorsa ja Riina Rautakoski esittävät piano- ja urkuduettoja nelikätisesti. Kesäkonserttien sarjan päättää 14.8. urkuri Maiju Laurilan konsertti Tuo lehvää öljypuiden – urkumusiikkia elokuun auringossa

Myös Rymättylässä saadaan nauttia kesäisestä musiikkitarjonnasta, kun kauniin saaristomme kesäasukas Petri Laaksonen saapuu konsertoimaan Rymättylän kirkkoon sunnuntaina 25.7. Takuuvarman tunnelmallinen konserttikokonaisuus on nimeltään Meren laulua kuuntelen

Tarkemmat tiedot kesäkonserteista tämän lehden sivuilla 6-7 sekä seurakuntien verkkosivuilla: naantalinseurakunta.fi ja rymattylanseurakunta.fi. Velkua soi -konsertit: prosinervo.com.

Tulevaisuuden seurakunta – minkälainen se on Naantalin alueella?

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yllä on roikkunut harmaita pilviä jo pitkään ja monenlaisia uhkakuvia on piirrelty.

Naantalin alueen seurakunnat eivät ole poikkeus, vaan samat uhkakuvat kohdistuvat myös Aurinkokaupungin luterilaiseen yhteisöön, johon tällä hetkellä kuuluu vielä reilut 70% naantalilaisista.

Jäsenmäärä kuitenkin vääjäämättä vähenee, kun kuolleisuus on suurempaa kuin syntyvyys ja lapsia kastetaan seurakunnan jäseniksi yhä vähemmän ja vähemmän. Kirkosta eroaminen on Naantalin alueella melko vähäistä verrattuna suuriin kaupunkeihin, mutta tuoreimman Suomen Ta-

loustutkimuksen teettämän kyselyn mukaan vastaavasti kovin moni ei myöskään ole pohtinut seurakuntaan liittymistä.

Kiinteistömassa on suuri, samoin korjausvelka. Naantalin alueella sijaitsee neljä kirkkoa, jotka on luokiteltu Museoviraston luokituksen mukaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi ympäristöiksi. Vanhat kirkot vaativat jatkuvaa ylläpitoa ja aika ajoin suurempiakin remontteja.

Yksi kiinteistöihin liittyvä kuuma peruna on ollut leirikeskukset. Mitä niille teemme? Ne ovat kaikki aikansa, 60-70 -luvun, rakennuksia, joiden korjaaminen on kallista. Rymättylän Majakka on tällä hetkellä käyttökiellossa. Naantalissa taas Soiniemen majoitusrakennus on juuri purettu.

Palvelemme sinua kesälläkin – virastojen yhteystiedot ja aukioloajat kesä 2024

Merimaskun kirkkoherranvirasto

Kukolaistentie 36, 21160 Merimasku

Puhelimitse ma-pe klo 9-13

puh. 040 130 8301

s-posti: merimaskun.seurakunta@evl.fi www.merimaskunseurakunta.fi

Naantalin kirkkoherranvirasto

Piispantie 2, 21100 Naantali

Avoinna ma-pe klo 9-13 (suljettu 22.6.)

puh. 040 130 8300, 040 130 8301

s-posti: naantalin.seurakunta@evl.fi www.naantalinseurakunta.fi

Myös Rymättylän seurakuntakoti ja Naantalin seurakuntakeskus ovat kipeästi korjaamisen tarpeessa.

Yhtälö on äärimmäisen haasteellinen. Miten saamme taattua tulevaisuudessa laadukkaan seurakuntatyön Naantalin kaupungin alueella vähenevästä jäsenmäärästä ja kasvavasta korjausvelasta huolimatta? Vaikka Naantalin alueen seurakunnilla onkin asiat tällä hetkellä hyvin, on aika varautua tulevaisuuteen.

Huhtikuussa järjestetyissä Tulevaisuuden seurakunta -keskusteluilloissa seurakuntalaiset pääsivät kuulemaan mahdollisista rakenteellisista uudistuksista sekä osallistumaan keskusteluun ja kertomaan omia ajatuksiaan. Illoissa nousi esille mm. huo-

li oman paikallisseurakunnan katoamisesta ja sen myötä oman identiteetin murenemisesta.

Vilkkaasta keskustelusta huolimatta konkreettisia ehdotuksia jäi pöydälle vain vähän. Pääasia kuitenkin oli, että aiheesta päästiin puhumaan avoimesti ja aloittamaan tulevaisuuden pohdinta yhdessä teidän seurakuntalaisten kanssa.

Keskustelu on nyt siis avattu. Kaikki mielipiteet, ajatukset ja ehdotukset ovat edelleen tervetulleita. Mikä sinun mielestäsi voisi olla ratkaisu laadukkaan seurakuntatyön takaamiseksi kaikkialla Naantalin kaupungin alueella? Kerro se meille verkossa osoitteessa www.naantalinseurakunnat.fi/info-ja-asiointi/palaute.

Rymättylän kirkkoherranvirasto Viluntie 2, 21140 Rymättylä Puhelimitse ma-pe klo 9-13 puh. 040 130 8301 s-posti: rymattylan.seurakunta@evl.fi www.rymattylanseurakunta.fi

Naantalin seurakuntayhtymän taloustoimisto

Piispantie 2, 21100 Naantali Avoinna ma-pe klo 9-13 puh. 040 130 8353 s-posti: naantalin.seurakuntayhtyma@evl.fi www.naantalinseurakunnat.fi

8

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.