8
ITÄKULMA
18. marraskuuta 2015
AURANLAAKSO – HALINEN – HUHKOLA – HURTTIVUORI – ITÄHARJU – KOHMO – KULTANUMMI – KURALA – LAUKKAVUORI LAUSTE – LITTOINEN – NUMMENMÄKI – NUMMI – PÄÄSKYVUORI – RAVATTULA – SKANSSI – VAALA – VARISSUO – YLIOPPILASKYLÄ
Halisten kosken kupeessa on esillä yhteisöllistä taidetta TAIDE. Halisten perinnemaise-
maan on noussut yhteisöllisesti rakennettua ympäristötaidetta. Yhteisötaidehanke kantaa nimeä Vehnälapset ja sitä koordinoi paljasjalkainen halislainen taiteentekijä ja pedagogi Tommi Ranti. – Keväällä aloitettiin, kesällä tehtiin ja hankittiin materiaalit ja syksyn tullen teos tuli valmiiksi heti viljojen puimisen jälkeen. Varsinaisia näyttelyn avajaisia olemme kuitenkin suunnitelleet vasta kevääksi, Ranti kertoo. Valkkimyllynkujalla, Frantsin tilan pellolla sijaitsevan tilataideteoksen materiaaleja ovat puu, heinä, maa, kasvit, savi, teräs ja kangas. Toisaalta Halisten kosken pato ja silta sekä teoksen takana virtaava Aurajoki osallistuvat myös osaltaan taide-elämyksen välittämiseen. – Perunakuokan päät on haettu Lahdesta asti ja kuusimetriset metalliputket taas ovat peräisin Piikkiöstä. Ne painavat noin 80 kiloa kappale, Ranti kertoo. Materiaaleja on vielä jäljellä-
kin, joten teosta olisi mahdollista jatkaa. – Toisaalta ihmisen käden jälki ei saa mielestäni näkyä liikaa. Olen ajatellut, että teräsosat saavat ruostua ja luonto saa ottaa teoksen haltuunsa ja siten osallistua taiteen tekemiseen, Ranti pohtii. Mukana projektissa on ollut kymmenisen ihmistä. Taiteen tekeminen yhdessä on tuonut projektin aikana myös ihmisiä lähemmäs toisiaan. – Tässä on koitettu etsiä uusia tapoja tehdä taidetta, jonka innoitus tulee kauniista perinnemaisemasta. Sekin on hauska huomio, että tämän pellon vilja lähti syksyllä Raision tehtaille ja saattaa olla, että se päätyy meidän syötäväksi, Ranti sanoo. Teos on huomattu hyvin ja Rantin mukaan monet lenkkeilijät ovat pysähtyneet valokuvaamaan sitä. Osana vehnälapset-hanketta on tehty myös nettisivu www. vehnalapset.fi. Sivulla on tietoa taideprojektista ja lisäksi valokuvia Halisten alueen his-
Taiteilija Tommi Rantin taidetta on ollut esillä eri näyttelyissä vuodesta 1998. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen ja taiteen maisteri ja toimii lehtorina turkulaisessa yläkoulussa. ”Kiinnostus taiteen tekemiseen ei taita loppua koskaan. Se on loputon sarka”, hän kommentoi viimeisimmän taideteoksensa äärellä kotikulmillaan Halisissa.
toriasta. – Suurimman osan kuvista on lahjoittanut Esa Tolas. Vanhimmat kuvat on peräisin 20luvulta. Kuvamateriaalia on sen verran, että tässä voisi löytyä jo aineksia historiikin tekemiseen, Ranti vinkkaa. Turun kulttuurilautakunta on myöntänyt apurahaa teoksen toteuttamiseksi. Janica Vilen
Li Andersson ja Kari Mäkinen keskustelevat Pyhän Katariinan kirkossa maailmasta kotina ja kodista maailmassa SEURAKUNTA. Syksyn viimei-
Li Andersson on Vasemmistoliiton kansanedustaja, Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja Vasemmistonuorten entinen puheenjohtaja.
ITÄKULMA
nen Valoa yössä -keskustelu pidetään perjantaina 20.11. klo 18 Pyhän Katariinan kirkossa, jonne kansanedustaja Li Andersson ja arkkipiispa Kari Mäkinen saapuvat keskustelemaan aiheesta Maailma kotina – koti maailmassa. Valoa yössä -keskustelusarja on kuluneen syksyn aikana kokoontunut Katariinan pappilassa. Tilaisuuksissa on keskusteltu muun muassa pyhistä houkista ja ihmisen elämän käännekohdista. – Katariinan pappila on ollut aiemmissa Valoa yössä -keskusteluissa lähes täynnä. Viimeisen keskustelun pitäminen kirkossa varmistaa, että kaikki kiinnostuneet mahtuvat varmasti paikalle. Kirkko on myös tunnelmallinen ja joulun odotukseen virittävä paikka ja sen akustiikka toimii illassa esiintyvien Py-
AURANLAAKSO – HALINEN – HUHKOLA – HURTTIVUORI – ITÄHARJU – KOHMO – KULTANUMMI – KURALA – LAUKKAVUORI LAUSTE – LITTOINEN – NUMMENMÄKI – NUMMI – PÄÄSKYVUORI – RAVATTULA – SKANSSI – VAALA – VARISSUO – YLIOPPILASKYLÄ
Ilmestyy Turun Seutusanomat Itä -lehden välissä.
www.turunseutusanomat.fi
hän Martin laulajien kannalta oivasti, kertoo Katariinanseurakunnan kirkkoherra Leena Kairavuo. Iltojen ideoinnissa mukana ollut emeritus ohjelmapäällikkö Kari J. Kettula on iloinen, että Andersson ja Mäkinen pääsevät osallistumaan tilaisuuteen. – Halusimme kutsua tilaisuuteen avaria ja monipuolisia maamme ja maailman tulevaisuuden tuntijoita. Uskomme, että Anderssonin ja Mäkisen ajatukset kiinnostavat lähialueiden ihmisiä laajemminkin, Kettula kertoo. Iltaa yhdessä Leena Kairavuon kansaa isännöivä Kari J. Kettula odottaa illalta laadukasta ja kodikasta keskustelua. Tilaisuus alkaa glögitarjoilulla kirkon eteisessä ja siihen on vapaa sisäänpääsy.
Kustantaja: ML-Mediat Oy, Tasalanaukio 1, 2.krs, 21200 Raisio Toimitusjohtaja: Mika Leinonen, 040 706 2132 Päätoimittaja: Janica Vilen, 045 126 1698 Laskutus: Aino Väänänen, 045 112 4240 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@turunseutusanomat.fi Ilmoitusvalmistus: TMI Helle Laaksonen, 040 704 1457 aineistot@turunseutusanomat.fi
Kari Mäkinen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa vuodesta 2010 alkaen.
Myyntineuvottelijat: Maria-Leena Kontio, 045 111 6931 Sirpa Koskinen, 0400 535 764 Mika Leinonen, 040 706 2132 Seija Minkkinen, 045 111 6932 Maritta Palmula-Kuloila, 045 139 2151
Paino: Salon Lehtitehdas Jakelu: Posti Group Oyj Jakelupäivystys: 0200 71000 (pvm/mpm) asiakaspalvelu@posti.fi