Aurora 4/2013

Page 21

Kirjat

teksti: jussi matikainen, erja hyytiäinen

Miten meistä tuli somelaisia? Muistatko syksyn 2007? Kenties liityit silloin Facebookiin jonkun kaverisi pyynnöstä. Hyväksyit kutsun, tökkäsit (poke) tai halasit (hug) kaveriasi. Ehkä uskaltauduit kirjoittamaan statuspäivityksen: ”Jussi Matikainen is toivottaa hyvää viikonloppua.” Kaikki statukset alkoivat sanalla is, niin Facebook oli päättänyt. Suomen hullaantuminen Facebookista alkoi toden teolla syksyllä 2007. Lumipalloefektin myötä palveluun liittyi joka tunti satoja uusia suomalaisia. Vain vuotta aiemmin oli eletty YouTube-huuman aikaa. Facebookin vastaanotto suomalaisessa mediassa oli ristiriitaista. Toisaalta se nähtiin verkottumisvälineenä, toisaalta turhanpäiväisenä, jopa vaarallisena tai ainakin työnantajille kalliina hömppänä. ”160 000 suomalaista maleksii Facebookissa työajallaan”, MikroBitti-lehdessä kirjoitettiin joulun alla. Myös sosiaalinen media käsitteenä alkoi tulla yleisesti omaksutuksi, vain hetkeä aiemmin opittu web 2.0 -mantra alkoi jäädä taka-alalle. Neljä Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin oppiaineen tutkijaa on ottanut tehtäväkseen tarkastella sosiaalisen median vaiheita viimeisen kymmenen vuoden aikana. He kysyvät, miten sosiaalinen media ja sen palvelut ovat syntyneet, kehittyneet ja muuttuneet vuodesta 2003 lähtien. Tutkijat hakevat vastausta kysymykseen, miksi sosiaalisesta mediasta tuli 2000-luvun alkuvuosina niin suosittu ilmiö. Sosiaalisen median tarkasteluun on valittu kolme näkökulmaa: tyypillisten teknologioiden ja palveluiden läpikäynti, niiden käyttötavat ja sosiaaliseen median liittynyt julkinen keskustelu. Vuonna 2003 rynnimme koulukaverit.comiin, 2004 perustimme blogeja vuodatus.netiin. Lukijalleen teos tarjoaa ilahduttavan aikamatkan

Isonveljen varjosta maailman huipulle Turun lääketieteellisessä tiedekunnassa on osattu tehdä oikeita, kauaskantoisia päätöksiä. Yksi niistä oli tiedekunnan perustamisen aikaan, 70 vuotta sitten, tehty valinta yhteistyösuunnasta. Isoveli, Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, tukeutui saksalaiseen perinteeseen, Turku valitsi suunnaksi Yhdysvallat. Siitä alkoi monipolvinen menestystaival, joka esitellään konkreettisin esimerkin ja laajoin kaarin tiedekunnan juhlahistoriikissa. Tieteen ja terveyden Kiinamylly Timo Niitemaa, Saara Uotila Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, 2013

viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneisiin nopeisiin muutoksiin ja samalla mahdollisuuden peilata omaa netinkäytön historiaansa laajempaan kontekstiin. Lähdeluetteloon on dokumentoitu tarkasti myös kaikkien käytettyjen verkkoaineistojen osoitteet, joten niin halutessaan kirjan tarjoamaa kipinää sosiaalisen median historiaan voi helposti ruokkia sukeltamalla itse verkkolähteiden äärelle. Sosiaalisen median lyhyt historia Jaakko Suominen, Sari Östman, Petri Saarikoski, Riikka Turtiainen Gaudeamus 2013

Kant turkulaisten kääntämänä Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikki on saanut uuden suomenkielisen asun Turun yliopiston filosofian oppiaineen tutkijoiden Markus Nikkarlan ja Kreeta Rankin käsittelemänä. Käännöstyötä johtaneen professori Olli Koistisen teokseen johdattelevat sanat helpottavat paikoin hyvinkin haastavan, vuonna 1781 ensimmäisen kerran julkaistun, teoksen lukemista. Koistinen houkuttelee lukemaan teosta myös avaamalla Kantin henkilöhistoriaa sekä ajattelua. Puhtaan järjen kritiikki Immanuel Kant Gaudeamus, 2013

Ruissalon orkideat upeina kuvina Yksi huijaa tuoksullaan, toinen kielimäisellä muodollaan, kolmas muuttuu luteesta prinsessaksi. Kasvitieteilijä Janne Aho paljastaa Orkideat-teoksessaan 92:n Turun yliopiston Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa kukkineen orkidean luonteen ja erityispiirteet. Hehkuvat kuvat vangitsevat katsojansa helposti, mutta jos malttaa sukeltaa myös tekstiin, saa runsaasti tietoa yli 35 000 lajin kasvista. Aho kertoo orkideojen tarinan dinosaurusten ajasta tämän päivän kukkakauppiaiden aiheuttamaan uhkaan. Orkideat Janne Aho Tammi, 2013 Aurora | 21


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.