Kaarinan Valopilkku 2020

Page 1

KAARINAN TURKU ENERGIAN ILMASTOLEHTI KAARINALAISILLE

7

TUE JUNIORIJALKAPALLOA KAAPO SÄHKÖLLÄ

13

PUHDAS KOTIKAUPUNKI

16

LÄMMÖN MATKA KOTIIN

yös Tutustu m e jouksiimm huipputar aurinkosähköstä, ta ja paneeleis eistä! latauspist

Heli saa kaarinalaiset liikkeelle


PÄÄKIRJOITUS

Laitetaan hyvä energia kiertämään

M

eille Turku Energiassa alueellinen hyvinvointi ja asiakkaidemme energiahyvinvoinnin tukeminen ovat ensisijaisia tavoitteitamme. Vastuullamme on varmistaa häiriötön sähkön- ja lämmönjakelu sekä vastata kysyntään tarjoamalla paitsi 100 % uusiutuvilla energianlähteillä tuotettuja sähkö- ja lämpötuotteita, myös muita ekologisia ratkaisuja. Olemme sitoutuneet Turun kaupungin hiilineutraaliustavoitteisiin, ja muutamme tuotantoamme uusiutuviin polttoaineisiin nopeimpien edelläkävijöiden joukossa Suomessa. Tänä vuonna jo noin 70 % myymästämme kaukolämmöstä tuotetaan uusiutuvilla polttoaineilla. Tarvitsemme hyviä tekoja myös valtakunnallisesti ja globaalisti. Maapallon energiankulutus on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana yli 50 %, ja ainoastaan 14 % kaikesta energiasta tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä ja ydinvoimalla. Suomen hallituksen tavoitteena on, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta. Se edellyttää nopeutettuja päästövähennyksiä sekä hiilinielujen vahvistamista. Maakuntamme tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2030. Turku pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2029 mennessä. Kaarinan kaupungin tavoitteena on, että vuonna 2030 päästöt ovat asukasta kohden 25 % pienemmät kuin vuonna 2012. Suomalaisten kasvihuonepäästöt koostuvat asumisesta (34 %), liikenteestä ja matkailusta (22 %), ruoasta (20 %) sekä muusta kulutuksesta (25 %). Meistä jokainen voi vaikuttaa valinnoilla arjessaan. Voimme yhdessä laittaa hyvän energian kiertämään. Me turkuenergialaiset olemme kumppanisi näissä valinnoissa.

Tarvitsemme hyviä tekoja paikal lisesti ja globaalisti.

Paikallisena kumppanina tuomme hyvinvointia monin tavoin – satoja työllistävänä työnantajana, paikallisten yritysten, yhteiskunnallisten tahojen, urheiluseurojen ja kulttuuritoimijoiden yhteistyökumppanina sekä verojalanjälkemme muodossa. Kesä on aluillaan. Itse nautin siitä Saaristomeren ympäristössä, ja Saariston Rengastien ympäri pyöräileminen kuuluu kesäperinteisiini. Miten Sinä nautit kesästä?

HARRI SALO Myyntijohtaja, Turku Energia


NOSTOJA SISÄLLÖSTÄ

06

KAUPPAKESKUS MYLLY LÄMPIÄÄ PUHTAASTI

Ekotakuu Lämpö takaa lämmitykselle nollapäästöt.

18

08

AURINKOPANEELIEN HANKKIJAN TÄRPIT

LIIKUTTAVAN HYVÄÄ MENOA

Mitä paneelien hankinnassa tulee ottaa huomioon?

14

Heli Väinölä saa jalat liikkeelle ja hymyn huulille.

YRITTÄJÄN REILU ENERGIAKUMPPANI Vastuullinen energiayhtiö on yrittäjälle luonteva valinta.

13

MATKALLA KOHTI HIILINEUTRAALIA KAARINAA Miten sinäkin voit rakentaa kestävää asuinympäristöä?

Kerro mielipiteesi ja voita lahjasetti! JULKAISIJA Oy Turku Energia – Åbo Energi Ab,

PL 105, 20101 Turku (Linnankatu 65) p. 02 2628 111 (pvm/mpm), www.turkuenergia.fi

4041-0619 Painotuote

PÄÄTOIMITTAJA Mirja Arko, Turku Energia TOIMITUS OSG Viestintä TAITTO OSG Viestintä, Henna Pöllä PAINOPAIKKA Punamusta Oy KANSIKUVA Mikael Soininen Lehti on painettu PFEC-ympäristömerkitylle paperille. PunaMusta toimii Joutsenmerkin vaatimusten mukaisesti. OSG Viestinnällä on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.

PEFC/02-31-151

Käy kertomassa osoitteessa www.turkuenergia.fi/kaarinanvalopilkku mielipiteesi lehdestämme ja olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa Heirolin kauniita bambu-tarvikkeita keittiöösi. Paketti sisältää salaattiottimet, kaksi kulhoa ja vadin. Vastaajien kesken arvomme neljä settiä (ovh 49,60 €)


Enemmän virtaa asiakkuudestasi

Turku Energian asiakkuus kannattaa Kun tulet Turku Energian sähkönmyynnin tai lämmön kuluttaja-asiakkaaksi, olet automaattisesti mukana Etupiirikanta-asiakasohjelmassa. Sen avulla voit säästää vuoden aikana satoja euroja. SOPIMUS VAIKKA HETI Solmi sähkö- tai lämpösopimus kanssamme vaikka jo tänään. Sähkösopimuksen voit tehdä vaivattomasti ja nopeasti niin kuin sinulle parhaiten sopii: osoitteessa energiaonline.fi tai soittamalla palvelunumeroomme 02 2628 111 (pvm/mpm), jossa vastaamme ma–to klo 8–17, pe klo 10–16. Kaukolämmön saatavuuden voit tarkistaa samasta palvelunumerosta tai sähköpostitse: lampopalvelut@turkuenergia.fi.

Liity Etupiiriin ja nauti eduista! Kun teet sähkö- tai lämpösopimuksen kanssamme, saat loistavia Etupiiri-etuja paikallisilta yhteistyökumppaneiltamme. Lunasta edut helposti näyttämällä Etupiiri-korttia liikkeessä. Verkkokauppojen etukoodit ja tarjoussivujen linkit näet helposti mobiilikortiltasi.

NÄLKÄISILLE • BRAHEN KELLARISTA kaksi pääruokaa yhden hinnalla (ma–to klo 15 alkaen). • RAVINTOLA GÖRANISTA saaristolaispöytä lauantaisin -20 %, ennakkovarauksella. • RAVINTOLA KASTUSTA (Salo) à la carte -ruokailun yhteydessä jälkiruoka veloituksetta ti–to klo 14–21 tammi-, maalis-, touko-, heinä- ja syyskuun ajan.

EKOHENKISILLE • Turun ja Raision RUOHONJUURI -MYYMÄLÖISTÄ -5 % kaikista normaalihintaisista ostoksista.

MERIHENKISILLE • TALLINK SILJALTA Silver-tason Club One -jäsenyys ilmaiseksi. • VIKING LINELTA risteilyt Turusta Tukholmaan jopa -50 % alennuskoodilla mobiilikortin kautta.

HERKUTTELIJOILLE • NAANTALIN AURINKOISESTA -15 % täytekakuista verkkokaupassa. • CAFE BRAHESTA kahvi tai tee kaupan päälle, kun ostat muffinssit kahdelle. • TURUN LIHA & HERKUSTA -20% juustovalikoimasta.

RAKASTUNEILLE • KUKKAKAUPPA FIORISTA -15 % kaikista kukista.


KOMISTUKSILLE JA KAUNOKAISILLE • PARTURI-KAMPAAMO AVANTGARDEN hiustuotteista -20 % ja kampaamopalveluista -10 %. • KAUNIIDEN JA RUSKEIDEN kauneuspalveluista -10 % ma–to.

KULTTUURINNÄLKÄISILLE • TURUN KAUPUNGINTEATTERISTA -5 € teatterilipuista ma–to (omista näytelmistä). • ÅBO SVENSKA TEATERNISTA sesongeittain vaihtuva etu, seuraa verkkosivujamme.

GOLFFAREILLE • AURA GOLFISTA greenfee 40 € arkisin klo 11–15 ajalla 1.5.–22.6. ja 10.8.–30.9.2020. • AURINKO GOLFISTA 2 x greenfee YSI+ kentälle ja rangepoletit yhteensä 30 €.

KEILAAJILLE • KUPITTAAN KEILAHALLILTA kenkävuokraus veloituksetta (max. 4 hlöä).

LUKUTOUKILLE • ÅBO UNDERRÄTTELSER -SANOMALEHDEN 6 kk Surf + -tilaus 75 €. • NEXTORY-ÄÄNIKIRJAPALVELUSTA 30 päivän ilmainen kokeilujakso ja seuraava kuukausi puoleen hintaan.

AUTOILIJOILLE • AUTOKESKUKSESTA mm. uuden auton kaksi ensimmäistä huoltoa -50 %. • TURUN AUTO-CENTERISTÄ uusiin Kiatai Mitsubishi -lataushybrideihin sekä sähköautoihin kahden vuoden huollot kaupan päälle. • KESKUSAUTOHALLISTA 150 € alennus hybridiautoista.

KOKKAAJILLE • HEIROLIN koko tuotevalikoimasta 20 % alennus verkkokaupassa sekä Turun ja Kaarinan myymälöissä.

PYÖRÄILIJÖILLE • ANTIN PYÖRÄSTÄ -10 % sähköpyöristä ja -20 % pyörätarvikkeista.

VALOA KAIPAAVILLE • WIHANNOSTA -15 % kaikista normaalihintaisista valaisimista. • K-RAUTA KUNINKOJASTA -15 % kaikista normaalihintaisista sisä- ja ulkovalaisimista.

SISUSTAJILLE • VEPSÄLÄISESTÄ -10 % koko valikoimasta. • MUM’SIN MATOISTA -10 % verkkokaupassa. • SAANA JA OLLI -verkkokaupasta -20 %. • MASKUN KALUSTETALOSTA kotiinkuljetus ilmaiseksi (yli 950 € ostoksista).

DIGITTÄJILLE • SAMSUNGIN verkkokaupassa mm. TV- ja audiolaitteita, kodinkoneita, puhelimia ja älykelloja jopa -30 %. • DIGIAURASTA 15 % alennus huolloista, asennuksista ja digitoinneista verkkokaupassa alennuskoodilla tai liikkeessä Etupiiri-korttia näyttämällä.

KODINOMISTAJILLE JA SÄÄSTÄJILLE • LIEDON SÄÄSTÖPANKILTA -50 % asuntolainan toimitusmaksusta ja -50 % ensimmäisen rahastosijoituksen merkintäpalkkiosta. • CRAMOLTA -30 % ilmatiiviys- ja kosteusmittauksista. • NIEMI PALVELUILTA -30 % muuttolaatikoista, muista vuokratuotteista ja muuttovarastoinnista. Muuttopalveluista -5 %. Ole yhteydessä Niemen asiakaspalveluun. • SKV KIINTEISTÖVÄLITYKSELTÄ -35 % normaalihintaisesta välityspalkkiosta. • SP KODISTA -30 % normaalihintaisesta välityspalkkiosta.

PELIFANEILLE • HC TPS:n jääkiekko-otteluiden istumapaikkalipuista 2 € alennus. • FC TPS:n peleihin etuja ottelukauden aikana.

VESIPEDOILLE • NAANTALIN JA RUISSALON KYLPYLÖISTÄ 40 % alennus kylpylän sauna- ja allasosastolta sekä 15 % alennus kylpylämajoituksesta ja lomapaketeista.


nergia.fi/yr ue it rk

/ set yk

Myllyllä on puhdas energiaomatunto

tu

EKOTAKUU LÄMPÖ – VAIVATONTA VASTUULLISUUTTA

HANKI EKOTAKUU LÄMPÖ

ek

TEKSTI PIRKKO SOININEN KUVA TIMO JAKONEN

K

auppakeskus Mylly on panostanut energiatehokkuuteen ja vastuullisuuteen avaamisvuodestaan 2001 lähtien. Tämän vuoden alussa se solmi Turku Energian kanssa Ekotakuu Lämpö -sopimuksen ja nyt kauppakeskus lämpiää sataprosenttisesti uusiutuvilla polttoaineilla tuotetulla kaukolämmöllä. – Lisäkustannus Ekotakuu Lämmöstä on mielestämme hyvin pieni, kun ottaa huomioon, että teimme valinnan ympäristön puolesta, toteaa Myllyn kiinteistöpalvelupäällikkö MIKKO RANTANEN . Myllyn lämmitys tulee nyt muun muassa lähimetsien puuhakkeesta, kotimaisesta pelletistä ja jäteveden hukkalämmöstä. – Arvostamme sitä, että Turku Energia lahjoittaa osan Ekotakuu Lämmöstä kertyneistä varoista Luonnonperintösäätiölle paikallisten ikimetsien suojeluun ja voimme näin osallistua myös luonnonsuojelutyöhön, Mikko näkee.

VASTUULLISIA VALINTOJA Mylly on käyttänyt vuodesta 2016 Turku Energian vihreää sähköä. Kauppakeskuksella on ollut vuodesta 2017 lähtien LEED Gold -ympäristösertifikaatti, joka todentaa, että se toimii energiatehokkaasti ja vastuullisesti. – KTI Kiinteistötieto Oy:n tilastojen mukaan energiankulutuksemme on alle markkinatason. Olimme myös Suomen ensimmäinen kauppakeskus, joka sai SSC-turvallisuussertifikaatin, Mikko kertoo. Mylly suunniteltiin alun perinkin energiatehokkaaksi: esimerkiksi ilmanvaihtokoneisiin asennettiin energiantalteenotto ja muita energiatehokkuuteen vaikuttavia järjestelmiä, mikä oli silloin uutta teknologiaa. – Investoimme silloin enemmän ja ajattelimme, että pitkässä juoksussa saamme hyödyt irti investoinneista – näin on myös käynyt. Kehitämme jatkuvasti Turku Energian kanssa uusia tapoja parantaa energiatehokkuuttamme. Kaikki valinnat tähtäävät siihen, että meillä on mahdollisimman puhdas energiaomatunto, Mikko toteaa. ●

6

KAARINAN VALOPILKKU

ta

o

Kauppakeskus Mylly muutti Turku Energian Ekotakuu Lämmöllä lämmityksensä hiilijalanjäljen nollaksi ilman erillisiä investointeja.

ku

u -y rit y k si

lle

• Kaukolämpöasiakkaan lisäpalvelu, joka takaa, että kaukolämpö on tuotettu vain uusiutuvilla polttoaineilla. • Ulkoinen todentaja varmentaa vuosittain Ekotakuu Lämpö -palvelun. • Uusiutuvaa kaukolämpöä tuotetaan esimerkiksi Naantalin monipolttoainevoimalaitoksessa, Orikedon biolämpölaitoksessa, Kakolan lämpöpumpuilla ja Luolavuoren pellettilämpölaitoksessa. • Turku Energia ohjaa säännöllisesti osan Ekotakuu Lämmön tuottamista varoista Luonnonperintösäätiölle paikallisten metsien suojeluun.


M

e Turku Energialla haluamme tehdä paikallisesti hyvää niin ympäristölle kuin ihmisillekin. KaaPo Sähkö -sopimuksen hankkimalla tuet juniorijalkapalloa ja teet samalla ekoteon, sillä KaaPo Sähkö on tuotettu puhtaalla tuulivoimalla. Lahjoitamme osan jokaisen KaaPo Sähkö -sopimuksen tuotoista valitsemasi juniorijoukkueen tukemiseen. KaaPon sähkösopimuksesta saama tuki mahdollistaa esimerkiksi yhden tytön tai pojan kuukauden harrastamisen seurassa, edistää joukkueen turnausmatkaa tai auttaa junioreiden varustehankinnoissa.

vanhempia tekemään matkat harjoituksiin ja otteluihin pyörällä. – Jokaisen meidän pienet teot auttavat ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä ja samalla lisäävät hyödyllistä arkiliikuntaa. Aktiivisimmat joukkueemme ja henkilöt palkitaan tempauksen päätteeksi ja tavoitteenamme on, että pyöräilystä futistapahtumiin tulisi mahdollisimman monelle tapa, Olli sanoo. ●

TEKSTI VEERA LAAKSONEN KUVA TURKU ENERGIA

Tue juniorijalkapalloa puhtaalla KaaPo Sähköllä

KAAPO SÄHKÖ Hanki KaaPo Sähkö -sopimus kotiisi vaikka jo tänään osoitteessa turkuenergia.fi/kaapo tai soittamalla asiakaspalveluumme 02 2628 111, ma–to 8–17, pe 10–16.

MUKANA LIIKUTTAMASSA KaaPossa halutaan panostaa perheisiin ja tukea lasten ja nuorten mahdollisuutta liikkua. – KaaPo on Länsi-Suomen toiseksi suurin jalkapalloseura noin 900 pelaajallaan. Turku Energia yhtenä merkittävimmistä kumppaneistamme mahdollistaa laadukkaan toimintamme Kaarinassa. Panostimme reilu vuosi sitten alle 12-vuotiaiden toimintaan palkkaamalla kolme päätoimista valmentajaa nuorempiin ikäluokkiin, ja samalla olemme tarjonneet iltapäiväharjoittelua pelaajille, Kaarinan Pojat ry:n puheenjohtaja OLLI TUOMINEN kertoo. Tuomisen mukaan iltapäiväharjoittelu on saanut positiivista palautetta vanhemmilta, sillä nyt osa arki-illoista on vapaana perheen yhteiselle ajalle tai toiselle harrastukselle. – Turku Energia ja muut yhteistyökumppanimme ovat tärkeä osa kokonaisuutta ja antavat KaaPolle mahdollisuuden tarjota lapsille ja nuorille urheilua, liikkumista, kavereita ja hienoja kokemuksia, Olli näkee.

PÄÄSTÖTTÖMÄSTI TREENEIHIN KaaPossa halutaan nostaa pöydälle lasten ja nuorten edun lisäksi myös ilmastonmuutos. ”Pyörällä harjoituksiin” -tempauksella kannustetaan pelaajia, toimihenkilöitä ja

KAARINAN VALOPILKKU

7


VALOPILKKU

HELI VÄINÖLÄ • Kotoisin Piikkiöstä, asuu perheineen Raadelmassa. • Kauppatieteiden maisteri ja personal trainer. • Päätyökseen auttaa asiakkaita urapoluilla. • Kuntovalmentaja, pyörittää H-elinvoimaa -yritystä. • Harrastaa muun muassa kahvakuulailua, kehonpainotreeniä, luonnossa liikkumista ja kajakkimelontaa. • Instagram: @helivainola

Helin ryhmäliikuntatunneilla tärkeintä on löytää liikunnan ilo. – Kuntoilutaustasta riippumatta kaikki ovat tervetulleita. 8

KAARINAN VALOPILKKU


VALOPILKKU

Liikuttavan hyvää menoa HELI VÄINÖLÄ teki ensin ulkojumpasta kaarinalaisen kansanliikkeen ja sitten puuhasi

omalle kylälle kuntoportaat. Energiaa hän saa nähdessään muiden onnistumisia. TEKSTI JUHO HEIKKINEN KUVAT MIKAEL SOININEN

P

iikkiöläistä Heli Väinölää on aina ajanut kaksi asiaa: liikunnan ilo ja toisten auttaminen. Viisi vuotta sitten hän valmistui personal traineriksi ja päätti alkaa liikuttaa ihmisiä päätyönsä ohessa. Heli alkoi järjestää ryhmäliikuntatunteja Piikkiön yhtenäiskoulun pihalla. Tiistaisin ja torstaisin pidettävistä hikoiluhetkistä on sittemmin tullut monen kaarinalaisen henkireikä. – Alkuun paikalle tuli muutamia innokkaita. Sitten sana alkoi levitä ja osallistujien määrä kasvaa. Nykyään meitä on koulun pihalla jumppaamassa tavallisesti muutaman kymmenen hengen porukka, joskus jopa viisikymmentä ihmistä. Silloin ääntään pitää käyttää jo ihan kunnolla saadakseen ohjeensa perille, Heli hymyilee.

HELPPO TULLA MUKAAN Helin sanotaan saavan “puolen Kaarinan takapuolet ylös sohvalta”. Monen mielestä hänellä on harvinainen kyky motivoida ihmisiä ja saada osallistujat tekemään parhaan-

sa kuntoilutaustasta riippumatta. Tärkeintä on mukanaolo. Perinteisesti ryhmäjumpat on mielletty naisvoittoisiksi aktiviteeteiksi, mutta Helin tunneilla käy nykyään paljon miehiäkin. – Ehkä ihmiset ovat kuulleet, että meidän mukaamme on helppo tulla, oli kyseessä minkä ikäinen mies tai nainen tahansa. Niin sen pitääkin olla. Mitä matalampi kynnys liikkumiseen on, sen parempi. Usein ihmiset jäävät pois ryhmäaktiviteeteista, koska ujostelevat omaa tasoaan: eivät mielestään jaksa nostella tarpeeksi isoja painoja tai tehdä tarpeeksi monta toistoa. Sellaisia näkymättömiä esteitä haluan auttaa purkamaan, Heli ajattelee.

Mitä matalampi kynnys liikkumiseen on, sen parempi.

ENERGIAA LANKOJA PITKIN Heli on saanut paljon kiitosta siitä, että hän innostaa ihmisiä liikkumaan vuodenajasta ja kelistä riippumatta. Edes kevään poikkeukselliset olosuhteet eivät hidastaneet menoa – oikeastaan päin vastoin. Kun ryhmäliikuntatunteja ei voinut enää järjestää perinteiseen tyyliin, hän alkoi pitää niitä kotoaan käsin Facebookin live-lähetyksinä. Vaikka Heli nauttiikin eniten ihmisten kohtaamisesta kasvokkain, on haasteista seurannut myös paljon positiivista. – Kaikkein mahtavinta on, että etäjumppien myötä moni on voittanut omat pelkonsa ryhmäliikuntaa kohtaan. Face-jumpan voi tehdä omassa rauhassa kenenkään näkemättä ja samalla kuitenkin kokea olevansa mukana. Ei tarvitse stressata, miltä näyttää tai hallitseeko liikkeet täydellisesti, Heli näkee. Myös monet kaukana asuvat Helin tuttavat ja työkaverit ovat olleet innoissaan päästyään vihdoin osallistumaan hänen tunneilleen. – Osa on kertonut tekevänsä etäjumpat ulkona. Toisinaan tsemppaukseni kuulemma kantautuu myös naapuriin asti, jos kaiutin sattuu olemaan tarpeeksi kovalla, Heli nauraa.

TUNNETKO IHMISEN, JOKA LEVITTÄÄ ENERGIAA JA ILOA LÄHIYMPÄRISTÖÖNSÄ? ILMIANNA MEILLE VALOPILKKU, SINÄ TAI JOKU MUU. Kerrothan ehdotuksessasi myös taustatietoa ehdokkaastasi: mitä hän tekee työkseen, harrastukset ja erityiset kiinnostuksen kohteet. Lehteen haastateltavaksi valittu valopilkku pääsee meikkaajan ja kampaajan käsittelyyn. Hänet stailataan lehteä varten ja hän saa omaan käyttöönsä valokuvia. Ehdotuksia voi lähettää osoitteessa valopilkku.fi tai Turku Energia / ­­Valopilkku, PL 105, 20101 TURKU KAARINAN VALOPILKKU

9


MELKEIN KUIN HARRASTUS Avointen jumppien lisäksi Heli vetää keväisin ja syksyisin starttaavia treeniryhmiä. Kalenterin salliessa aikaa kuluu myös henkilökohtaisten treenattavien kanssa. – Olen onnekas, kun ympärilläni on niin mahtavia ihmisiä. Asiakkaat ovat minulle enemmän kavereita kuin asiakkaita. Haaveeni on aina ollut tehdä urheilupainotteista työtä, joten tämä tuntuu pikemminkin harrastukselta, Heli sanoo. Toisinaan Heli on leikitellyt ajatuksella, että työskentelisi urheilun parissa kokopäiväisesti. – Olen välillä miettinyt, millaista olisi pyörittää vaikka omaa kuntosalia. Sillä alalla kuitenkin kilpailu on todella kovaa. Ja toisaalta pohdin sitäkin, että muuttuisiko tämä kokoaikaisena liian totiseksi. Ainakin nyt on hyvä näin, hän tuumii.

LIIKUNTAA VÄLIPALAKSI Pääkoulutukseltaan Heli on kauppatieteiden maisteri. Myös päivätyössään hän auttaa ihmisiä; vetää työnhakuvalmennuksia ja toimii koulutusneuvojana verkon välityksellä. – Kymmenen vuoden aikana olen päässyt kehittämään palveluja ja toimintatapoja, mikä on ollut hyvin mielenkiintoista ja palkitsevaa. On mahtavaa, kun voin auttaa ihmisiä eteenpäin. Tästä työstä uupuu kontakti kasvotusten asiakkaan kanssa, mutta onnistumisen ilo on silti läsnä, ja hyvästä palautteesta saa valtavasti energiaa, Heli kertoo. Myös päivätyötä tulee tarkasteltua personal trainerin silmin. – Koska teen pääasiassa etänä töitä, tiedän, miten suuri vaikutus työasennolla ja tauotuksella on ihmisen vointiin. Yritänkin parhaani mukaan innostaa ihmisiä jumppaamaan pitkin päivää ja pääsemään eroon ajatuksesta, että liikkumiselle pitäisi aina varata kalenterista aikaa. Instagramissa minulla onkin paljon erilaisia taukojumppavinkkejä,

Toisten auttaminen on Helille luontevaa. Päivätyönään hän ohjaa ihmisiä urapoluilla.

10

KAARINAN VALOPILKKU

Loppujen lopuksi asiat ovat hirveän paljon asenteesta kiinni.


joita jokainen voi hyödyntää kotonaan, Heli vinkkaa.

LIIKE SÄILYY SUKUPOLVESTA TOISEEN Heli uskoo saaneensa kipinän liikkumiseen synnyinlahjana. – Se on varmasti tullut isältäni, joka on aina ollut todella innokas urheilija. Hänkin on nuoresta asti harrastanut kaikkea mahdollista, kuten juossut, suunnistanut ja hiihtänyt. Painissa hän oli aikoinaan SM-tason kilpailija. Nyt hän on lähes 80-vuotias, mutta meno ei hyydy. Hän käy edelleen usein vaeltamassa Lapissa, missä hänen sukujuurensa ovat, Heli kertoo. Myös Helin 11- ja 12-vuotiaat tyttäret ovat saaneet osansa urheilugeeneistä. – He harrastavat tanssia ja cheerleadingia kilpatasolla. Keväällä, kun harrastukset olivat pääosin tauolla ja koulua käytiin kotona,

keksimme muita keinoja nauttia liikkumisesta. Lähdimme esimerkiksi joka aamu “koulumatkalle” eli teimme pienen kävelylenkin koiramme kanssa. Siitä tuli kiva tapa ja mukava alku arkipäiville, Heli sanoo.

ASENTEESTA KIINNI Nykyään Väinölät asuvat Raadelmassa meren rannalla. Helin mielestä parasta Kaarinassa on, että kaikki tarvittava on lähellä, mutta on myös luontoa ja tilaa hengittää. Hän haluaakin kannustaa ihmisiä nauttimaan kotiseutunsa virkistäytymis- ja kuntoilumahdollisuuksista. Muutama vuosi sitten Heli sai idean, että Piikkiöön pitäisi saada omat kuntoportaat. – Kerroin paikallisella Facebook-ilmoitustaululla ajatuksestani, ja se otti heti tuulta purjeisiinsa. Kaarinan kaupunki kustansi materiaalit ja tarvikkeet, ja portaat raken-

nettiin talkootyönä Piikkiön kuntoradan viereen. Ne ovat olleet mukavasti kuntoilijoiden ja urheilujoukkueiden käytössä, ja itsekin vien sinne usein ryhmäläisiä, hän kertoo. Helin energisyys ja halu vaikuttaa positiivisesti ovat tehneet vaikutuksen kaarinalaisiin. Vuonna 2017 hänet kruunattiin Piikkiön positiivisimmaksi paikallislehden äänestyksessä. Vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin Kaarina-mitali paikallisesta työstään, joka on sytyttänyt liikunnan iloa niin aikuisissa kuin lapsissakin. – Yritän joka aamu ajatella, että tästä tulee hyvä päivä. Tietenkään kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan ja huonoja hetkiä saakin olla. Jokaiseen asiaan on kuitenkin mahdollista löytää positiivinen näkökulma. Loppujen lopuksi asiat ovat hirveän paljon asenteesta kiinni, Heli kiteyttää. ●

HELI ENERGIANKÄYTTÄJÄNÄ

HYVÄÄ

+

Pyrin säästämään sähköä esimerkiksi sammuttamalla turhia valoja ja seuraamalla kulutusta. Sisälämpötila meillä pidetään suhteellisen matalana – se on myös terveydelle hyväksi.

KEHITETTÄVÄÄ

-

Voisin tutustua vihreämpiin sähkövaihtoehtoihin vielä enemmän.

Heli nauttii elämästä meren rannalla. Esimerkiksi melontaretkelle voi lähteä kotoa tuosta vain.

xxxxxxxx xxxxxxxx xxxxxxxx xxxxxxxx xxxxxxxx

xxxxxx xxxxxx xxxxxx xxxxxx xxxxxx

xxxxxx xxxxxx xxxxxx xxxxxx xxxxxx

KAARINAN VALOPILKKU

11


Aurinkoinen säteilee paikallisuutta Naantalin Aurinkoinen liputtaa lähiruoan ja ihmisläheisen palvelun puolesta. Etupiiri-kanta-asiakasohjelma tuo herkut kaarinalaisten energia-asiakkaiden huulille. TEKSTI JUHO HEIKKINEN KUVA TIMO JAKONEN

N

aantalin Aurinkoisesta on tullut vuosien saatossa tärkeä osa Kaarinan torimaisemaa. Paikallisuus määrittääkin yrityksen toimintakulttuuria monella tasolla. – Olemme alueella iso ja tunnistettava toimija, mikä antaa meille suuren mahdollisuuden vaikuttaa positiivisesti. Käytämme mahdollisimman paljon lähellä tuotettuja raaka-aineita ja valmistamme tuotteet alusta loppuun aina itse, Naantalin Aurinkoisen yrittäjä-toimitusjohtaja PETRI KOLEHMAINEN kertoo.

Naantalin Aurinkoisen yrittäjä-toimitusjohtaja Petri Kolehmainen ja Turku Energian kuluttajamyynnin päällikkö Anne-Mari Niemelä näkevät, että paikallinen yhteistyö kannattaa. 12

KAARINAN VALOPILKKU

Kun tulet sähkönmyynnin tai lämmön kuluttaja-asiakkaaksemme, olet myös automaattisesti mukana Etupiiri-kanta-asiakasohjelmassa, jonka avulla voit säästää vuoden aikana satoja euroja. Saat Etupiiri-mobiilikortin latauslinkin tekstiviestillä, kun sähkö- tai lämpösopimuksesi astuu voimaan. Mikäli et voi hyödyntää mobiilikorttia, tilaa paperinen Etupiiri-kortti: www.turkuenergia.fi/etupiiri.

ETUPIIRI YHDISTÄÄ Turku Energian kanta-asiakkaille on tarjolla herkkuja maistuvin alennuksin. Etupiiri-ohjelma on tehnyt Naantalin Aurinkoista tutuksi myös uusille asiakkaille. – On hienoa, että voimme tällä tavoin palvella ihmisiä entistäkin paremmin. Etupiiri -korttia näyttämällä asiakkaat ovat saaneet esimerkiksi 20 prosentin alennuksen kaikista ruokaleivistämme – joita voinkin lämpimästi suositella. Loppuvuoden ajan etupiiriläiset saavat 15 % alennuksen täytekakuista verkkokaupassa. Kannustan asiakkaitamme myös kertomaan, millaisia tuotteita he haluaisivat jatkossa mukaan kampanjoihin, Petri sanoo. Petrin mielestä paikallinen yhteistyö kannattaa, sillä se tuottaa lisäarvoa sekä yrityksille että asiakkaille. – Kaarinassa Naantalin Aurinkoinen tekee yhteistyötä myös esimerkiksi Ura Basketin kanssa. On hienoa, että löytyy ihmisiä, jotka haluavat tarjota meille huikeita urheiluelämyksiä, Petri ajattelee.

KASVOT TEKEMISELLE Petri näkee, että kahvila on parhaimmillaan kuin olohuone, jonne on helppo tulla. – Kaikella tekemisellä pitää mielestäni olla kasvot. Sen myötä meillä on yhteys asiakkaisiimme ja ympäristöön, jossa toimimme. Kaarinassa puhaltavat muutoksen tuulet sekä kahvilan ulko- että sisäpuolella. – Odotamme innolla, että tori ympäristöineen valmistuu. Myös itse kahvilaan on suunnitteilla täysremontti asiakkaiden iloksi, Petri kertoo. ●


KAUKOLÄMMÖLLÄ ON VIHREÄ TULEVAISUUS

T

O

lemme aloittaneet Kaarinassa uuden ilmasto-ohjelman laatimisen. Tavoitteenamme on olla muun Länsi-Suomen tapaan hiilineutraali vuoteen 2040 mennessä. Päämäärään pääseminen edellyttää energiatehokkuuden lisäksi siirtymistä uusiutuviin energialähteisiin sekä kiertotalouden edistämistä. Lähtötilanteemme on hyvä, koska CO2-päästömme ovat keskiarvoa matalammalla tasolla. Ilmastotyömme perustaksi sopii hyvin kaupunkimme tunnuslause: Kaarina – luonnollisesti yhdessä. Strategiset päämäärämme, kuten ennakoiva hyvinvoinnin edistäminen sekä viihtyisä, turvallinen ja toimiva lähiympäristö, tukevat ekologista toimintatapaamme. Ympäristönäkökulma näkyy kaavoituksessa ja kaupunkirakenteen kehittämisessä, jossa painotamme nykyisen taajaman täydentämistä ja laajentamista. Olemme mukana kaavoitusvaiheessa olevassa uraauurtavassa Torppalan Ekokylä -hankkeessa. Alueen rakentamisessa käytetään esimerkiksi luonnonmukaisia materiaaleja ja energiaratkaisut perustuvat maaja merilämpöön sekä aurinkoenergiaan. Ilmastotyötä tulee tehdä niin seudullisena hankkeena kuin arjen valintoina jokaisessa kodissa. Kaikkien aktiivisuutta tarvitaan, ja meidän tulee kaupungin puolesta näyttää mallia. Kaarina-talo on esimerkiksi kaikille avoin monitoimipaikka, jossa neliöt on otettu hyvin käyttöön. Monen kaarinalaisen koti lämmitetään tulevaisuudessakin kaukolämmöllä, jonka tuottamisessa uusiutuvien energianlähteiden osuus kasvaa hyvää vauhtia. Meillä on hyvät kevyen liikenteen väylät sekä toimiva joukkoliikenne. Päästöjen vähentämistä tuemme esimerkiksi sähkö- ja kaasuautojen tankkauspisteverkon avulla. Kaarinassa on mahtavat mahdollisuudet kulkea luonnossa, meri ja saaristo ovat ihan vieressä. Uskon, että me kaarinalaiset löydämme lähiseudulta paljon luonnonkaunista ja historiallista nähtävää ja koettavaa. ●

RAKENNA KESTÄVÄÄ ASUINYMPÄRISTÖÄ Ympäristöystävällisyys syntyy arjen valinnoista, sillä kotitalouksien kulutus aiheuttaa kaksi kolmasosaa Suomen päästöistä. Tässä muutama vinkki, miten voit vaikuttaa vihreästi: • Valitse ekologisesti tuotettua energiaa. • Säästä sähköä suosimalla energiatehokkaita ratkaisuja. • Lajittele ja kierrätä – hyödynnä monipuolisia jätehuollon palveluita. • Vaali lähellä tuotettua. Siten tuet paikallista yrittäjyyttä ja autat vähentämään päästöjä. • Syö sen verran kuin jaksat ja minimoi synnyttämäsi ruokahävikin määrä. • Liiku luontoystävällisesti. Kaarinassa on loistavat kevyen liikenteen väylät, toimiva joukkoliikenne sekä hyvät mahdollisuudet sähköautojen lataukseen. • Koe kotiseutusi – ota kaikki irti Kaarinan monipuolisesta luonto- ja harrastustarjonnasta.

urku Energia lämmittää tällä hetkellä Kaarinassa noin 11 000 asukkaan kodin kaukolämmöllä. Kaukolämmön idea on syntynyt yhteisöllisyydestä, kun teollisuuden hukkalämmöt saatiin hyödynnettyä kiinteistöjen lämmitykseen. – Koko kaukolämpöjärjestelmä on hyvin tehokas tapa lämmittää kodit ja kiinteistöt. Suurimmat muutokset alalla ovat tapahtuneet tuotannon ekologisuudessa, johon olemme erityisesti panostaneet, Turku Energian projektipäällikkö LOTTA LYYTIKÄINEN kertoo. Alkuvuonna 2020 yli 70 % prosenttia Turku Energian kaukolämmöstä tuotettiin uusiutuvilla polttoaineilla. Kivihiilestä pyritään luopumaan kokonaan vuoteen 2022 mennessä. Myös Turun ympäryskuntia koskee Hiilineutraali Turku 2029 -tavoite, johon Turku Energia on sitoutunut. Kaukolämmön etuja ovat ympäristöystävällisyys, tehokkuus, yksinkertaiset laitteistot sekä toimitusvarmuus. Nykyään kaukolämpömme toimitusvarmuus on 99,9 %. – Lisäksi kaukolämpö joustaa kiinteistön tarpeen mukaan ja on sataprosenttisesti palvelutuote, Lotta sanoo. Merkittävimmät investoinnit kaukolämmön ympäristöystävälliseen tuotantoon on Turku Energialla jo tehty. Kaukolämpöenergian hinta on kääntymässä laskusuuntaan, eikä korotuspaineita ole näköpiirissä. ●

HARRI VIRTA

Kaarinan kaupunginjohtaja KAARINAN VALOPILKKU

13

PUHDAS KOTIKAUPUNKI

Matkalla kohti hiilineutraalia Kaarinaa


KORIPALLOSSA RIITTÄÄ VIRTAA

T

TEKSTI PÄIVI SAVOLAINEN KUVA KAVALTON TILA

AIDOSTI LÄHELLÄ

Epsi Rating 2019 -tutkimuksessa Turku Energia sijoittui ykkössijalle sähkönmyynnin yritysasiakkaiden asiakastyytyväisyysmittauksessa. Tarjoamme yrittäjille kaikki energiaratkaisut, mukaan lukien palvelutuotteet, kuten aurinkopaneelit ja sähköautojen latauspisteet. Louna Vakio Yrittäjät -sähkösopimus sisältää kilpailukykyisen energian hinnan sekä vaihtuvia yllätysetuja. Lue lisää: www.turkuenergia.fi/kampanja/yrittaja

Taija Kavalto arvostaa yritysten välistä vastavuoroisuutta ja aktiivista yhteistyötä.

Yrittäjän reilu energiakumppani

P

ito- ja juhlapalveluja tarjoavalle Kavalton Tilalle on tärkeää, että energiayhtiö ajattelee myös pienten yritysten etua. – Yrittäjänä arvostan vastavuoroisuutta, joten on hienoa, jos yritykset pystyvät hyödyntämään toistensa osaamista. Turku Energia on myös järjestänyt meillä tilaisuuksia, yrittäjä TAIJA KAVALTO kertoo. Sähkö on yritykselle mittava kuluerä, sillä rakennuksia valaistuksineen on maatilalla paljon. Kavalto kiittelee kohtuuhintaista ja pidempiaikaista sähkösopimusta. – Sekin oli hieno veto, että Turku Energia tuli sähkönsiirron perusmaksuissa 50 prosenttia vastaan. Se on juuri sitä lompakossa tuntuvaa konkretiaa, jota jokainen yrittäjä tässä tilanteessa arvostaa, Taija toteaa. Kaarinan yrittäjäyhdistyksessäkin toimiva Taija pitää Turku Energiaa myös hyvänä yh-

14

KAARINAN VALOPILKKU

teistyökumppanina, joka osallistuu aktiivisesti yrittäjien tapahtumiin. Yhdistyksen väki puolestaan osaa jo odottaa jokavuotista energiayhtiön tarjoamaa leffailtaa paikallisessa Kino Piispanristissä. Turku Energian myyntineuvottelija LAURA VIHAVAINEN kertoo, että erilaisia tapahtumia on mukava suunnitella ja järjestää yhdessä yrittäjien kanssa. Kaukolämpöverkosto ulottuu Kaarinaan, joten Turku Energia kokee myös sen kotikentäkseen. – Haluamme olla entistäkin enemmän näkyvillä Kaarinassa ja tiiviissä yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa. Yhteyshenkilönä minut tavoittaa helposti ja voimme sopia tapaamisen myös etänä, Laura vinkkaa. Ota yhteyttä Lauraan: 02 2628 724 tai laura.vihavainen@turkuenergia.fi. ●

urku Energian sydän sykkii paikalliselle koripallolle. Olemme mukana kaarinalaisen Ura Basketin matkalla kohti suomalaisen koripallon terävintä kärkeä. Ura Basketin miesten edustusjoukkue aloittaa syksyllä kolmannen kautensa Korisliigassa. Kurkkaa kotiottelut osoitteesta urabasket.fi ja koe sähköinen tunnelma paikan päällä. Kannustetaan yhdessä kolmoset koriin! ●

ASIAKASPALVELUA SINUN TYYLIISI

T

untuvatko sähköasiat vaikeilta? Ei hätää – me autamme mielellämme! Kanssamme voit solmia sähkösopimuksen nopeasti ja vaivattomasti – ja aivan kuten sinulle parhaiten sopii. Asiakaspalvelumme palvelee sinua puhelimitse ja sähköpostitse maanantaista torstaihin klo 8–17 ja perjantaisin klo 10–16. Voit laittaa sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@turkuenergia.fi tai soittaa numeroon 02 2628 111. Saat meihin yhteyden myös uudella chat-kanavallamme (ma–to klo 8–16 ja pe klo 10–16). ●


PUHDASTA SÄHKÖÄ LOISTOHINTAAN! Hanki kotiisi 100 % uusiutuvalla vesivoimalla tuotettua sähköä. Saat Turku Energian Louna Vesi -sähkösopimuksen nyt huippuedullisesti, ja hinta pysyy samana koko 24 kk:n sopimusjakson ajan. Lue lisää ja tilaa: www.turkuenergia.fi/valopilkkutarjous tai soita 02 2628 111. Tarjous on voimassa 15.6. asti.

YLEISSÄHKÖ

4 25 99 5 3 68 38 5 4 44

snt/kWh

TALVIPÄIVÄ

KAUSISÄHKÖ

snt/kWh

Etunimi

Sukunimi

Henkilötunnus Osoite Postinumero

Kaupunki

Puhelinnumero Sähköpostiosoite

SOPIMUSTIEDOT Sopimuksen alkamispäivämäärä

snt/kWh

MUU AIKA

snt/kWh

Perusmaksu kaikissa

1

HENKILÖTIEDOT

snt/kWh

PÄIVÄ

YÖSÄHKÖ

LOUNA VESI -SÄHKÖSOPIMUKSEN TILAUS

90 e/kk

Jos tarvitset sähköä saman tai seuraavan arkipäivän aikana, ota yhteyttä asiakaspalveluumme puhelimitse.

Haluan lopettaa vanhan sähkösopimukseni Osoite, josta sähkösopimus päätetään

Edellisen sähkösopimuksen päättymispäivä

Ekotakuu Extra-palvelu Tilaan Ekotakuu Extra-palvelun hintaan 0,50 €/kk. Kohdistamme palvelulla kerättyjä varoja Luonnonperintösäätiön kautta metsien suojeluun Varsinais-Suomen alueella.

Paperiton palvelu

Haluan sähköpostilaskun

Sopimusehdot

Sähkösopimuksessa noudatetaan voimassaolevia verkkopalveluehtoja ja sähkönmyyntiehtoja (VPE2019 ja SME2014). Turku Energia varaa mahdollisuuden tarkistaa asiakastiedot ennen sopimuksen aloittamista Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteristä ja vaatia tarvittaessa vakuutta ennen sähköntoimituksen aloittamista. Sähköntoimitus voidaan aloittaa aikaisintaan kahden viikon kuluttua sopimuksen syntymisestä. Mikäli asiakkaalla on määräaikainen sähkönmyyntisopimus voimassa, ei tämä sopimus ole pätevä. Sähkönmyyntiehdot löydät kokonaisuudessaan www.turkuenergia.fi/sme.

Allekirjoitus

Voit myös solmia Louna Vesi -sähkösopimuksen täyttämällä ohessa olevan tilauslomakkeen ja lähettämällä sen veloituksetta osoitteeseen Turku Energia, Tunnus 5009184, 00003 Vastauslähetys.

Päivämäärä

Leikkaa irti ja postita

Olen lukenut ja hyväksynyt sähkösopimuksen ehdot ja henkilötietojeni käsittelyn.


Lämmön matka kotiin Sinunkin kotisi saattaa lämmetä hakkeella, sahanpurulla ja puunkuorella. Me pidämme huolen, että kaukolämpö tulee kotiisi luotettavasti ja vastuullisesti. TEKSTI JUHO HEIKKINEN KUVAT TURKU ENERGIA JA DREAMSTIME

3

2

Kattilalaitoksessa biomassan ja muiden polttoaineiden palaessa syntyy lämpöä, jolla höyrystetään vettä. Höyry johdetaan kattilasta turbiiniin, joka pyörittää generaattoria tuottaen sähköä. Sen jälkeen höyryn energialla tuotetaan kaukolämpöä, joka siirretään kaukolämpöverkkoon.

Monipolttoainevoimalaitos käyttää noin 70-prosenttisesti biopolttoaineita: metsäperäistä metsähaketta sekä teollisuuden puutähteitä eli sahanpurua ja kuorta, jotka tuodaan pääosin lähialueilta.

7

Jäähtynyt vesi virtaa paluuputkea pitkin takaisin voimalaitokselle uudelleen lämmitettäväksi.

1

Valtaosa Turku Energian kaukolämmöstä tuotetaan Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n Naantalin vähäpäästöisellä monipolttoainevoimalaitoksella, joka tuottaa vuodessa 1400 gigawattituntia kaukolämpöä, 200 gigawattituntia prosessihöyryä ja 800 gigawattituntia sähköä. Lämmön ja sähkön yhteistuotanto vähentää polttoaineen kulutusta, kustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä erillistuotantoon verrattuna.

4

Naantalin laitoksen lämmöntuotanto riittää kattamaan Naantalin, Turun, Raision ja Kaarinan asukkaiden lämmöntarpeen noin viiteen pakkasasteeseen asti. Sitä kylmemmissä lämpötiloissa otetaan apuun eri puolilla aluetta sijaitsevia huippuja varalaitoksia.

6

Kaukolämpö saapuu kiinteistökohtaisiin lämmönjakokeskuksiin kaukolämpökaivojen kautta. Jakokeskukset säätävät lämmityksen ja käyttöveden lämpötilan sopivaksi. Veden lämpötila nousee ja laskee automaattisesti ulkolämpötilan muuttuessa. Taloautomatiikka huolehtii säädöistä puolestasi.

5

Turku Energian kaukolämmön asiakkaana voit seurata oman kiinteistösi lämmönkulutusta sähköisestä asiointipalvelustamme www.energiaonline.fi.

16

KAARINAN VALOPILKKU

Putkistot kuljettavat lämmitetyn veden kaukolämpötunnelia pitkin pumppausasemille. Kaukolämpöverkoston paine-eroa ja vesivirtaa säädellään pumppausasemilla lämmön sen hetkisen kysynnän mukaiseksi. Häiriöitä tulee kaukolämpöverkkoon erittäin harvoin – keskimäärin yksi alle tunnin mittainen katko vuoden aikana asiakasta kohti.


Kaukolämpö – 100-prosenttisesti palvelutuote Kaukolämpö on ratkaisu, joka tarjoaa kaiken, mitä lämmitykseltä haluat: ympäristöystävällisyyden, toimitusvarmuuden, helppouden ja kilpailukykyisen hinnan. TEKSTI JUHO HEIKKINEN KUVA TURKU ENERGIA

Lämpö tulee läheltä

Huoleton ja kilpailukykyinen

Anna äänesi ympäristön puolesta

Nimestään huolimatta kaukolämpö tuotetaan aina lähellä. Valtaosa Turku Energian kaukolämmöstä tulee Naantalin vähäpäästöiseltä monipolttoainevoimalaitokselta. Sen lisäksi tuotamme lämpöä Orikedon biolämpölaitoksella, Kakolan lämpöpumpuilla ja Luolavuoren pellettilämpölaitoksella. Kaukolämpö on myös tulevaisuuden lämmitysmuoto. Siksi panostamme uusiin innovaatioihin, kuten Skanssin alueelle rakennettuun kaksisuuntaiseen energiajärjestelmään ja vuonna 2023 rakennettavaan geotermiseen laitokseen.

Kaukolämpölaitteistot ovat yksinkertaisia ja varmoja sekä vievät vähän tilaa teknisistä tiloista. Kaukolämmitys on huoletonta lämmityspalvelua, jonka ansiosta sinä saat keskittyä lämmön käyttämiseen. Lisäksi kaukolämpö on hinnaltaan hyvin kilpailukykyinen lämmitysmuoto, ja Suomessa se on Euroopan viidenneksi edullisinta.

Tänä vuonna toimittamastamme kaukolämmöstä yli 70 % on tuotettu uusiutuvilla energianlähteillä, ja tavoitteemme mukaisesti kaikki toimittamamme lämpö on täysin vihreää vuoteen 2029 mennessä. Pääosa lämmöstämme syntyy samassa laitoksessa sähkön kanssa, mikä on erityisen tehokas ja järkevä tapa tuottaa lämpöä etenkin kaupunkeihin. Tulevaisuudessa energiantuotanto koostuu yhä pienemmistä virroista, kun paikallisen uusiutuvan tuotannon, hukkalämpöjen ja hajautettujen tuotantomuotojen hyödyntäminen lisääntyy. Kaukolämpö on ainoa lämmitysmuoto, joka kykenee yhdistämään nämä energiavirrat ja jakelemaan asiakkaille. Kaikki Turku Energian kaukolämmön tuotannossa ja siirrossa käytetty sähköenergia on tuotettu uusiutuvilla energiamuodoilla. Haluatko 100-prosenttisesti uusiutuvaa kaukolämpöä jo tänään? Se onnistuu Ekotakuu Lämpö -lisäpalvelullamme.

Varmasti kotiin

nergia.fi/lam ue rk

po

tu

Turun seudulla on noin 600 kilometriä kaukolämpöputkea, jota pitkin toimitamme lämpöä yli 200 000 ihmiselle. Kaukolämpömme toimitusvarmuus on huippuluokkaa: se on ollut jo pitkään 99,9 prosenttia. Meillä on myös päivystyspalvelu, joka palvelee kaukolämpöön liittyvissä kysymyksissä 24/7.

rk

ue

ner

p

o

tu

LUE LISÄÄ LÄMMÖSTÄ MME g i a .f i / l a m

KAARINAN VALOPILKKU

17


TILAA PANEELIT JA SÄÄSTÄ SÄHKÖLASKUSSA! Kurkkaa viereinen sivu sekä www.turkuenergia.fi/ aurinkopaneelit

Aurinkopaneelien hankkijan tärpit

Aurinkopaneelien hankkiminen kannattaa, sillä ne pienentävät sähkölaskua ja nostavat kiinteistön arvoa. Paneeleja vertaileva astuu kuitenkin keskelle vaihtoehtojen viidakkoa. Millaisia ominaisuuksia on tarjolla, ja mitä ne tarkoittavat? TEKSTI JUHO HEIKKINEN KUVAT DREAMSTIME, SOLAREDGE

2 VOIMALAN TEHO

1 PANEELIT

JA INVERTTERI

Aurinkopaneeleja on kahta päätyyppiä: joko yksikiteisestä tai monikiteisestä piistä valmistettuja. Turku Energialta saatavat yksikidepaneelit ovat suositumpia niiden hinta-laatusuhteen ja testatun laadun vuoksi. Paneelien suhteen kannattaa luottaa tunnettuihin valmistajiin, jotka kykenevät vastaamaan tuotteidensa toimivuudesta koko takuun voimassaoloajan. Laadukkaat paneelit myös tuottavat vähintään sen verran tehoa kuin valmistaja on luvannutkin.

Y k s ik i d e

M o ni

Aurinkovoimalan koko kannattaa suhteuttaa talon sähkönkulutukseen: liian suuri voimala on taloudellisesti kannattamaton. Invertteri liittää aurinkosähköjärjestelmän osaksi kodin sähköjärjestelmää. Useimmiten kotitalouksissa käytetään kolmivaiheista invertteriä, joka mahdollistaa aurinkoenergian tasaisen hyödyntämisen kodin sähkölaitteissa. Aurinkopaneelien tuottoa voi seurata reaaliaikaisesti verkkosovelluksen kautta, mutta tällöin invertterin on oltava jatkuvassa nettiyhteydessä.

3 TEHOSTIN Lähtökohtaisesti aurinkopaneelisto toimii siten, että jos yhdelle paneelille osuu varjo, kaikki muutkin paneelit tuottavat tehoa heikommalla tasolla. Turku Energian tarjoamissa SolarEdge-inverttereillä varustetuissa voimaloissa yksittäisiin paneeleihin asennettava tehostin parantaa voimalan suorituskykyä esimerkiksi varjoisissa olosuhteissa. Tehostin huolehtii siitä, että yhden paneelin jäädessä varjoon kaikki muut jatkavat toimintaansa parhaalla mahdollisella teholla.

ki d e

4 KIINNITYS

5 OLOSUHTEET

Paneelien asennukseen vaikuttaa luonnollisesti myös asennuskohde. Useimmiten paneelit asennetaan talon katolle. Katon materiaali, kunto ja kallistus vaikuttavat asennukseen ja kiinnitystapaan. Tasakatto esimerkiksi edellyttää useimmiten paneelien kallistamisen optimaalisen sähköntuoton takaamiseksi. Kevyet alumiinitelineet ovat kestävät ja kuormittavat kattoa vähemmän.

Katon lappeen suunta määrittää pitkälti myös paneelien suunnan. Optimaalinen suuntaus on etelään päin. Paneelit on mahdollista asentaa myös aurinkoa seuraaviksi, jolloin ne ovat koko ajan sähköntuoton kannalta parhaassa asennossa. Lähtökohtaisesti paneelit ovat huoltovapaita. Jos ilmenee tarvetta puhdistaa paneelit roskista, se kannattaa tehdä hellävaraisesti. Aurinkosähköjärjestelmää hankkiessa on tärkeää varmistaa, että se on valmistettu pohjoisia oloja silmällä pitäen.

18

KAARINAN VALOPILKKU


TARJOUS HINNAT A VOIMASS 31.8. ASTI

JÄRKIENERGIAA KOTIIN JA TIEN PÄÄLLE Pienennä sähkölaskuasi ja kasvata kiinteistösi arvoa kotimaisilla aurinkopaneeleilla. Samalla kevennät hiilijalanjälkeäsi hyödyntämällä täysin päästötöntä, uusiutuvaa energiaa. Meiltä saat hankittua myös kaiken tarvittavan sähköautosi lataamiseen kotona. Tilaa kartoitus, sinulle sopiva latauslaite sekä perusasennus vaivatta asiantuntevalta ja paikalliselta energiakumppaniltasi.

AURINKOPANEELIPAKETIT

alk.

5790 € sis. paneeleja 9 kpl, arvioitu sähköntuotanto 3 000 kWh/v

MYÖS LLA JOUSTAVA KRAHOITU ! SELLA

SÄHKÖAUTON LATAUSPISTE

alk.

940 €

sis. 3,6 kW latauslaitteen ilman perusasennusta

Tutustu eri vaihtoehtoihin sivuillamme www.turkuenergia.fi/valopilkkutarjous ja jätä tarjouspyyntö!


Hyvä alkaa Turun seudulta Parempaa seutukuntaa ei rakenneta sanoilla. Se rakennetaan teoilla. Siksi me Turku Energialla olemme tässä vuodesta 1898 asti tehneet Turun seudulla kaikenlaista tärkeää – pientä ja suurta, aina katutaiteesta paikallisen junioriurheilun sponsorointiin ja entistäkin vihreämpään energiaan, seudulliseen energiantuotantoon ja arkea parantaviin energiapalveluihin. Sellaisia tekoja, jotka eivät olisi mahdollisia ilman yhteistyötä yli kuntarajojen. Ja se jos jokin tekee Turun seudusta niin ainutlaatuisen.

Lue lisää teoistamme: turkuenergia.fi/naekauas Olemme lähellä, näemme kauas.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.