Kurikan kylät

Page 1

K

urikan kylät

~ Voimaa, vireyttä ja tekemisen meininkiä ~


E

esipuhe

Kyläkööri-hankkeen kokoamat kyläesitteet ovat eräänlaisia kyläsuunnitelmia, jotka toivottavasti tutustuttavat mahdollisimman monet kuntalaiset ja päättäjät kylien tapahtumiin, palveluihin ja kylien kehittämiskohteisiin. Kurikan esitteessä on mukana 20 kylää, jotka tarjoavat laajalla alueella monia mahdollisuuksia asua, elää ja toimia yrittäjänä kaupungissa, jossa maaseutua arvostetaan. Runoilijan tavoin voimme ajatella: yhteisöön kuuluen en pääty itseeni! Kunnat ja niiden kylätoiminta voivat parhaimmillaan vaikuttaa merkittävästi asukkaidensa hyvinvointiin. Kylien voimavarojen esiin nostaminen luo uutta yrittäjyyttä, innovaatioita ja edistää huomattavasti oman ympäristön elämänlaadun kasvua. Kyläesitteillä pyritään lisäämään alueiden tunnettavuutta ja herättämään kiinnostus siitä, mitä toimintaa lähikylistä löytyy. Yhteistyökulttuuria lisäämällä, talouden toimijoiden keskinäisellä luottamuksella ja yhteisillä tavoitteilla voidaan päästä pitkälle. Päättäjiltä toivotaan ymmärrystä, että ilman eläviä kyliä ei ole kuntaakaan. Kurikan kylät ovat ilmeeltään omaleimaisia ja niissä asuu kyläänsä tyytyväisiä kuntalaisia. Kylätoiminnan päätavoitteisiin kuuluu, että kunnan maaseutuohjelma otetaan viralliseksi osaksi kuntasuunnittelua ja budjetointia. Paikallinen kehittämistyö toivottaisiin tehtävän kiinteässä yhteistyössä, jossa huomioidaan kunkin yhteisön erityispiirteet. Paikalliset kehittämisyhteisöt ovat tarpeellisia, koska useat hankkeet ja projektit ovat kestoltaan liian lyhyitä pysyvien muutosten aikaansaamiseksi. Käsissä pitelemäsi Kurikan kylien esite on Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys Liiveri ry:n neljäs Etelä-Pohjanmaan kylistä koottu katselmus. Tämä esite käsittää laajasti Kurikan kylien omaleimaisuutta, voimavaroja, yrityksiä ja kehittämiskohteita. Tervetuloa Kurikan kyliin! Ilmajoella 28.6.2011 Lämpimät kiitokset tämän julkaisun tekemiseen osallistuneille kylille ja kyläläisille!

Johanna Lehdontie kyläasiamies, Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys Liiveri ry

2


S

isällysluettelo

Juonenkylä....................................................................................................................................... 4 Jurvan kirkonkylä .......................................................................................................................... 6 Jyrynkylä -Harjunkylä ................................................................................................................... 8 Järvenpää ....................................................................................................................................... 10 Kampinkylä .................................................................................................................................. 12 Luopa ............................................................................................................................................ 14 Lusankylä ...................................................................................................................................... 16 Metsäkylä....................................................................................................................................... 18 Mieto ..............................................................................................................................................20 Mosselokaupunki .........................................................................................................................22 Myllykylä .......................................................................................................................................24 Niemenkylä ...................................................................................................................................26 Närvijoki .......................................................................................................................................28 Panttila...........................................................................................................................................30 Polvenkylä .................................................................................................................................... 32 Salonkylä .......................................................................................................................................34 Sarvijoki.........................................................................................................................................36 Tainuskylä .....................................................................................................................................38 Tuiskula .........................................................................................................................................40 Viitala .............................................................................................................................................42

3


Kurikka

J

uonenkylä

Juonenkylä on rauhallinen, toimiva 250 asukkaan maalaiskylä, joka sijaitsee 12 km keskustasta lounaaseen Piirrontien varrella, Juonenvuoren juurella. Kylässä on toimiva kyläseura ja aktiivinen jäsenistö. Palvelut Kylältä keskustaan liikennöi koululaiskuljetusten lisäksi palvelutaksi ja vanhuksille on saatavissa kotipalveluita. Kirjastoauto kiertää viikoittain. Kylällä toimii myös kansalaisopiston ja seurakunnan eri piirejä. Lisäksi kylällä on autokorjaamo, remontti- ja rakennuspalvelu, sähköliike, LVI-liike ja saha sekä ravitalli ja hevosten hoito- ja kengityspalvelu. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuusdetKylän entinen koulu toimii kylätalona, josta osa on kyläläisten yhteisessä käytössä ja osa vuokra-asuntoina. Lisäksi ulkorakennukseen on kunnostettu nettikahvio ja kyläpaja autojen korjaustilaksi. Puron varrella sijaitsee Lomajuoni, jossa voi uida ja saunoa. Kylätaloa voi vuokrata erilaisiin juhlatilaisuuksiin ja kokoontumisiin. Nettikahviossa onnistuvat pienimuotoisemmat kokoontumiset ja kokoukset. Myös muita tiloja voi vuokrata. Kylällä on valaistu latu/pururata. Kyläläisten käytössä on myös lentopallokenttä ja jääkiekkokaukalo. Kylän tapahtumia Kylätalolla järjestetään päivällisiä, pikkujouluja, myyjäisiä ja tupailtoja sekä erilaisia kokouksia ja koulutuksia. Nettikahviossa kokoontuu mm. erilaisia kerhoja ja piirejä. Kyläseura järjestää myös monenlaisia retkiä, esimerkiksi kylpylä- ja pyöräretkiä.

4


Juonenkylän kyläseura pj. Heli Leppälä puhelin 050-566 2978 sähköposti heli.leppala@netikka.fi

Kylän vahvuudet Kylän vahvuuksia ovat hyvä yhteishenki ja aktiivinen yhdistystoiminta. Kylässä on hyvät virkistys- ja liikuntamahdollisuudet sekä marjastus- ja sienestysmaastot. Kylän mahdollisuudet Kylässä on mahdollisuus asua ja elää rauhallisessa ympäristössä, josta on lyhyt matka palveluihin. Erityispiirteet Kylään on muuttanut nuoria asumaan. Kylässä on vähän autiotaloja, kunnallinen jätevesiviemäri ja vesi sekä valokuitukaapeli. Kylän tärkeimmät kehittämisen kohteet Yhteisten tilojen käyttöä pyritään lisäämään niin kyläläisten osalta kuin vuokraamaan tiloja ulkopuolisille.

5


Kurikka

J

urvan kirkonkylä

Jurvan kirkonkylä sijaitsee 26 kilometriä Kurikan keskustasta länteen. Matkaa Vaasaan ja Seinäjoelle on molempiin noin 55 kilometriä. Palvelutarjonta tässä entisessä Jurvan kunnan keskustassa on läntisen Kurikan runsainta.Useiden yritysten lisäksi keskusta-alueelle tai sen välittömään tuntumaan ovat keskittyneet muun muassa ala-aste, ylä-aste ja lukio.Samoin erilaiset urheilusuorituspaikat, kuten keskusurheilukenttä sekä sisustamiseen erikoistunut Sisustuskeskus Sella löytyvät kirkonkylän alueelta viihtyisää Sälli-campingia unohtamatta. Ainutlaatuiseen jurvalaiseen kädentaitoon voi myös tutustua vaikkapa keskustassa sijaitsevassa puuseppämuseossa. Kylän vahvuudet Erikoisliikkeiden lisäksi kirkonkylästä löydät esimerkiksi terveyskeskuksen, päiväkodin ja ryhmäperhe-päiväkodin (2 kpl) palvelut, pankit, apteekin, kirkon, matkahuollon, postin, useita puu-ja huonekalualan yrityksiä (15-20 kpl), metalli-ja jousialan yrityksiä non 15 kpl ja viihtyisän hotelli-ravintolan. Kirkonkylä antaa mahdollisuuden monenlaiseen yrittämiseen. Koulutus Kirkonkylän alueella toimii Peuran ala-aste sekä ylä-aste että lukio. Seinäjoen koulutuskunta-yhtymän Jurvan opetuspisteessä toimii Seinäjoen ammattikorkeakoulun muotoilun yksikkö, Koulutuskeskus Sedun toisen asteen kulttuurialan opetus sekä Sedun aikuiskoulutuksen koristeveistokoulutus.

6


Jurvan kirkonkylä pj. Juhani Mäki 0400-261 753 juhani.maki@jurva.fi

Harrastus mahdollisuuksia Jurvan kirkonkylän alueella on erinomaiset mahdollisuudet harrastaa niin kesällä kuin talvellakin.Keskusurheilukentän lisäksi alueelta löytyy muun muassa hyvin hoidetut ja valaistut hiihtoladut, eri palloilulajien kentät, liikuntahalli, punttisali ja monia vaellusreittejä. Jurvan kirkonkylällä sijaitsee lisäksi Suomen ensimmäinen ampumahiihtostadion kesä- ja talvikäyttöön, Säläisjärvn leirintäalue uimarantoineen, monipuolinen kurssitarjonta kansalaisopistossa, EP-musiikkiopiston sivutoimipiste sekä partiotoimintaa. Myös monia muita mahdollisuuksia voi tiedustella kyläyhdistyksen tai Kurikan kaupungin kautta. Kylän mahdollisuudet Kurikan Jurvan kirkonkylä on erinomainen paikka asua ihmiselle/perheelle, joka arvostaa maaseudun rauhaa hyvien palveluiden läheisyydessä. Rakennuspaikkoja Rakennuspaikkoja löydät keskustan ja Koskimäen alueelta niin kaupungilta kuin yksityisiltäkin.Vapaita tontteja ja kaavoitettuja alueita löytyy esimerkiksi Kurikan kaupungin wwwsivuilta. Alueella toimivia yhdistyksiä Kylässä aktiivisesti toimivia yhdistyksiä on runsaasti. Vuonna 2011 on perustettu kirkonkylän ja Koskimäen alueelle oma kyläyhdistys nimeltään Jurvan kyläyhdistys ry.

7


Kurikka

J

H

yrynkylä -

arjunkylä

Jyryn- ja Harjunkylä ovat Kurikan kyliä Jurvan alueella. Kylät sijaitsevat lähellä toisiaan luonnonkauniissa ympäristössä 15 kilometriä Jurvan kirkonkylältä. Tieyhteydet ovat hyvät. Kurikkaan on 40 km, Vaasaan 40 km ja Seinäjoelle 70 km. Töissä käydään kylien ulkopuolella, mutta osa työskentelee omilla tiloillaan. Asuntoja on molemmissa kylissä myös kesäkäytössä. Jyryn ja Harjunkylällä on yhteinen nuorisoseura Kumpula, joka sijaitsee Metsäkylässä. Näillä kolmella kylällä on myös yhteinen kylätoimikunta. Palvelut Kylien palvelut sijaitsevat lähinnä Jurvan keskustassa. Kirjastoauto kiertää kylissä parin viikon välein. Kylissä on laajakaistayhteys ja taksilla asiointia järjestetään kerran viikossa. Harjukylässä toimii autokorjaamo. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet Kylillä järjestetään paljon yhteistoimintaa: kesätapahtumia, hiihtokilpailuja, joulujuhlia ja laskiaistapahtumia. 2010 järjestettiin Jyrynkylällä iso suunnistustapahtuma. Jyrynkylässä sijaitsee maatilamatkailu Pitkätupa, jossa vietetään paljon erilaisia juhlia. Kylässä on paljon alle kouluikäisiä lapsia, ja heille on käytössään talvella oma luistelujää. Kyläläisillä on myös perinnekäsityö- ja kudontapiirejä. Kylätuvan laajennus on ollut pitkään kyläläisten yhteinen projekti. Kylien tapahtumia Talvisin lumenluontitalkoita, ompelupiirejä. Yhteisiä retkiä tehdään patikoiden ja linja-autolla. Kesätapahtumia järjestetään.

8


Pirkko Potka Jyrynkyläntie 137 66330 HAKKO

Rakennuspaikkoja Halukkaille rakentajille järjestetään tontteja. Kurikan kaupunki omistaa hyvän tieyhteyden varrella olevaa metsää. Kylien vahvuuksia Viihtyisä, omaleimainen ja rauhallinen ympäristö luonnonkauniissa maisemissa. Kylät sijaitsevat lähellä toisiaan (7 km) ja yhteistoiminta niiden välillä on tiivistä. Kylien mahdollisuudet tulevaisuudessa Lähialueiden työpaikkojen lisääntyminen tulevaisuudessa. Hyvät liikenneyhteydet. Kylien yhteishengen säilyttäminen ja vahvistaminen. Kylillä on paljon lapsiperheitä. Avoin ja auttavainen ilmapiiri sekä pidetty asuinympäristö. Tärkeimmät kehittämiskohteet Kunnan palvelujen jatkuminen ja hyvä saatavuus. Vanhushuolto, lapsiperheet ja kylien huomioiminen kunnan kehittämisessä.

9


Kurikka

J

ärvenpää

Järvenpään kylät sijaitsevat kuivatetun Jurvan järven eteläpäässä Jurva-Teuva- ja Kesti-Pirttikylä-teitten varrella. Matkaa Jurvan Järvenpäästä keskustaan kertyy n. 10 km, Teuvalta n. 20 km ja Pirttikylästä n. 15 km. Alue kuului 1860-luvulle saakka Teuvaan, jolloin se liitettiin asukkaiden anomuksesta vastaperustettuun Jurvan seurakuntaan. Järvenpään muodostaa viisi kyläkuntaa: Kentankylä, Tupenkylä, Kesti, Järvenpää ja Rannankylä. Kaavoitettuja asuntoalueita on Tupenkylässä ja Järvenpäässä. Alue on vahvaa maatalousseutua. Kylissä toimii useita auto- ja traktorikorjaamoja. Asukkaista kuitenkin suurin osa käy työssä muualla. Järvenpään kylässä on toimiva nuorisoseura. Kunnallinen vesijohtoverkosto kattaa koko alueen. Jätevesien viemäröintisuunnitelma etenee kylien yhteishankkeena. Kyliä halkovat päätiet on valaistu asukkaitten toimesta. Tiehoitokunnat huolehtivat sivuteitten kunnosta. Valokaapeli mahdollistaa nopeat tietoyhteydet. Kuntien yhteinen Närpiöjoki-projekti parantaa Jurvanjärvestä lähtevän Närpiönjoen veden laatua, virkistyskäyttöä ja maisemallisia arvoja. Jurvanjärvi on pari vuotta sitten toimeenpannun tilusjärjestelyn jälkeen kokonaan viljelyksessä. Samalla toteutettiin alueella säätösalaojitus samoin kuin muuallakin useimmilla peltolohkoilla. Kaskisten teollisuuslaitokset ottavat raakavetensä Närpiönjoesta.

10


Järvenpään nuorisoseura pj. Annika Viitala annikaviita@luukku.com 050-3062944

Yhteisiä ja vuokrattavia tiloja • • •

Järvenpään nuorisoseura, Järvenpääntie 135, tilaa 450 henkilölle, laaja paikoitusalue. Tupen kylätupa Teuvantien varrella, tilaa noin 40 henkilölle, palloilukenttä vieressä. Metsästysseuran omistama Tapiola Kalparontien varrella, tilaa noin 60 henkilölle, sauna.

Kylältä keskustaan liikennöivät lähinnä koululaisvuorot ja vanhuksille on saatavissa kotipalveluita. Kirjastoauto kiertää viikoittain. Kylällä toimii myös kansalaisopiston eri piirejä. Lisäksi miehet pelaavat nuorisoseuralla lentopalloa ja nuoret salibandya.

11


Kurikka

K

ampinkylä

Kampinkylän alueeseen kuuluu neljä kylää eli Kampinkylä, Luomaankylä, Häjyluomankylä ja Palomäenkylä. Kurikan keskustasta on Kampinkylän maisemiin lounas-luode -suunnassa noin 6 kilometriä. Maisema on pääosin lakiaa reunustettuna metsällä. Metsässä on myös komeat vuoret: Karhuvuori, Juonenvuori ja Kurikan korkein paikka (191m), Lehtivuori. Palvelut ja harrastusmahdollisuudet Kirjasto-, koulu- ja palveluauto kuljettavat keskustaan ja kylille. Luomaan torppa on kyläseuran ylläpitämä kylän kokoontumispaikka, joka toimii myös tanssipaikkana. Samassa pihassa on tenniskenttä, pelikenttä ja valaistu jääkaukalo. 12 kilometriä pitkän Karhunvuoren vaellusreitin varrella on kyläseuran laavu Pikku Karhuvuorella ja Paulapieksujen laavu Lehtivuorella. Kyläseura vuokraa koneita ja astiastoa sekä toimittaa myös kylän tiedotuslehteä Kamppi-aviisia. Kylässä on hevostalliyrittäjiä ja alaan liittyvä myymälä sekä koirien koulutusta ja koiratarvikemyymälä, hirsiveistömö ja naivistisen taiteen ateljee. Seurakunta järjestää tyttö- ja poikakerhoja. tapahtumat Luomaan Torpalla tanssitaan kesälomakautena muutamina perjantai-iltoina. Kylässä järjestetään kesäjuhlat noin joka toinen vuosi. Karhunpolun patikkaretki tehdään syksyisin. Laavuhartaus on itsenäisyyspäivän aikoihin. Puurojuhla on ennen joulua. Naisten lenkki (kävellen tai pyöräillen) tehdään viikottain. Kevättalvella on kylän hiihtokilpailut. Kylän risut poltetaan pääsiäisvalkiassa. Rakennuspaikat Vapaita rakennuspaikkoja voi tiedustella johtokunnan jäseniltä, yksityisiltä maanomistajilta tai puh. 044 0661345.

12


Kampinkylän kyläyhdistys pj. Jukka Latvala sähköposti: jukka.latvala@netikka.fi puhelin: 050-545 1988

vahvuudet Erittäin toimiva kyläyhteisö. Hyvää on Kurikan keskustan läheisyys. Lakialla on helppo hengittää ja vuorelle on lyhyt matka. Erityispiirteet Samuli Paulaharju kansakouluopettaja, kirjailija, itseoppinut kansanperinteen kerääjä syntyi Kampinkylässä 1875. Hänen muistopatsaansa sijaitsee Kampinkylässä hänen syntymäkotinsa pihamaalla. Hänen isänsä oli kärryntekijä, joka aikanaan oli taitava alansa ammattilainen Kampinkylässä, kärrymiesten kylässä. Luonnon ihmeitä ja hiljaisuutta voi ihailla Karhunpolulla. Yritystoiminta Täällä on puusepän-, rakennus-, metallialan yrityksiä, koneurakointia, mehiläistuotantoa, maatalousyrittäjiä ja hevosiin ja koiriin keskittyvää toimintaa sekä taidemyyntiä. Mahdollisuudet Innokkaasti eteenpäin! Kehittämiskohteet Alueella huolenaiheena on valtion tiestön kunto. Laajan pohjavesialueen takia kylän läpi vedettäneen jätevesiviemäri.

13


Kurikka

L

uopa

Luovan kylä sijaitsee 3-tien varrella, kahdeksan kilometriä Kurikan keskustasta Tampereelle päin. Luopa on Luovan talousalueen keskus. Kylä on maisemaltaan kumpuilevaa ja ”aakeetalaakeeta”. Kylää halkoo Jalasjoki. Seinäjoelle on 38 kilometriä, Vaasaan 78 kilometriä ja Tampereelle 165 kilometriä ja Rengonharjun lentokentälle 22 kilometriä. Palvelut Luovan kylässä on kauppa ja tankkauspiste, pankin sivukonttori, ala-aste, nuorisoseura, rantasauna, seurakuntakoti ja Loukajanvuoren näkötörni. Talousalueeseen kuuluu noin 500 taloutta. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet Nuorisoseuralla järjestetään ala-asteikäisille nuorten-ilta sekä erilaisia liikunta- ym. kerhoja. Seurakuntakodilla toimii päiväkerho alle kouluikäisille ja iltapäiväkerho 1-2 luokkalaisille sekä tyttö- ja poikakerho. Luovan ala-asteella 4-H kerho sekä liikuntaryhmiä. Luovan Nuorisoseuran talo on kylän harrastustoiminnan keskus, jossa on keittiö ja kahvila, näyttämö ja sali jossa harrastetaan mm. lentopalloa, ukkojumppaa, boccia sekä näytelmiä, huutokauppoja jne. Lisäksi Nuorisotalolta löytyvät kudontapiirille ja bändille omat huoneet. Luovan ala-asteen juhlasali on käytössä mm. sählyä, lentopalloa ja koripalloa varten. Pihalla on 5-korinen frisbee-golf rata sekä Kurikan ensimmäinen hiekkatekonurmi-kaukalo erilaisia pelejä varten ( muun muassa koripallokorit sekä leikkikenttä). Kyläseuran puhelin: 045-2037137(Tapio Ropponen kodan vuokraus). Yhdistykset Luovan Talousalueen Kyläseura Ry, Luovan naisosasto Ry,Luovan Nuorisoseura Ry, Luovan Maa-miesseura Ry, Luovan ala-asteen vanhempainyhdistys Älläntikku Ry,Luovan Riento Ry, Luovan Vesiosuuskunta. Tapahtumat Loukajanvuoren Pääsiäisvalakiaa on pidetty yli 60 vuotta. Huutokauppoja sekä tansseja ja eläkeläisten virkistyspäiviä järjestetään Nuorisoseuralla sekä perinteinen syyslounas Luovan ala-asteella.

14


Luovan Talousalueen kyläseura ry www.luopa.info, 045-203 7137 pj Ismo Kokkarinen, 0400 703 281 sähköposti ismo.kokkarinen@gmail.com

Rakennuspaikkoja Tontteja löytyy alle kilometrin päässä koulusta ja rakennuspaikkoja Jalasjoen rannalta, Luovan ala-astetta vastapäätä. Paikoissa on hyvä rakennuspohja ja joessa kova hiekkapohja. Luovassa on kattava jätevesiverkosto. Tiedustelut Aho Veli-Matti 0400-867937, katso myös www.komiattontit.fi Kylän vahvuudet Kylällä oma ala-aste, kyläkauppa ja pankin sivukonttori sekä hyvät kulkuyhteydet. Lisäksi kylällä on monipuolista yritystoimintaa, kuten kuljetusliikkeitä, takseja, puusepänliikkeitä, broilerija kalkkunakasvatusta, metallipajoja ym. Kylän mahdollisuudet Hyvä sijainti, jonka ansiosta asukkaat pysyvät ja turistit pysähtyvät. Loukajanvuoren ja Jalasjoen kehittäminen. Kylän erityispiirteet Kylän sijainti kolmostien varrella. Koulu ollut kylällä jo vuodesta 1892. Loukajanvuoren 28 m korkea näkötorni, josta upeat näkymät jopa Seinäjoelle asti, sekä kota ja laavu vuorella. Kurikan viimeinen kyläkauppa. Oma vesi- ja viemäriosuuskunta. Hyviä puolia yritystoiminnan kannalta Hyvät kulkuyhteydet. Kylän tärkeimmät kehittämisen kohteet Myytäviä tontteja ja asukkaita lisää.

15


Kurikka

L

usankylä

Lusankylä on monipuolinen, vireä kylä, jossa on runsaasti vesistöjä ja liikuntapaikkoja. Maasto on vaihtelevaa ja poikkeaa ”aakeesta - laakeesta” Pohjanmaasta. Kylä sijaitsee kantatie 67:n varrella (ns. uusi tie) n.5km Kurikan keskustasta Kauhajoelle päin. Lisäksi valaistu kevyen liikenteen väylä. Kylää halkoo Jalasjoki ja Kauhajoki jotka yhtyvät täällä Kyrönjoeksi sekä Pitkämön tekoallas. Meillä on jokitöyriä ja jylhiä kanjonimaisemia sekä kaksi Naturaalueeksi luokiteltua lehtoaluetta. Palvelut Säntin koulu n. 60 oppilasta ja kolme opettajaa, jääkiekkokaukalo, kirjastoauto. Valaistut pururadat ja hiihtoladut Pitkämön kanjonimaisemassa sekä Lusan Hallin ja Säntin koulun ympäristössä. Pitkämön leirikeskus sijaitsee jylhässä kanjonimaastossa, vain kivenheiton päässä vehmaasta lehtojensuojelualueesta sekä Pitkämön altaasta. Alueella on ympärivuoden vuokrattavia hirsihuviloita ja tunnelmallisia pikkumökkejä, myös karavaanareille ja telttailijoille on tarjolla upeita puistoalueita. Alueella on myös kahvilaravintola ja lapsille leikkipuisto. Vuokrattavat venepaikat, hyvä uimaranta ja rantapallokenttä Pitkämön altaalla. Hevosuittoalue Moljakassa. Jyllinkosken sähkölaitosmuseo (1912). Jyllinkosken lehtomaastossa on harvinaisia lehtokasveja, näköalatasanne ja luontopolut, luonnonkaunis maisema sopii patikointiin. Yhteiset tilat ja harrastusmahdollisuudet Säntin koulun salivuorot, kansalaisopiston kurssit, Lusan Hallin tilat. Tulva-aikana on mahdollisuus koskenlaskuun Pitkäkoskessa, Harjakoskessa ja Jyllinkoskessa. Viimemainitun alajuoksulla on pato vielä säilytetty ehjänä. Hyvin hoidetut kalavedet. Kylän tapahtumia Pääsiäisvalakia, kesällä lavatanssit katetulla lavalla A-oikeuksin ja hevosten SM-uinnit Moljakassa.

16


Lusankylän maa- ja kotitalousseura ry www.lusanhalli.com pj. Lasse Mukkala, sähköposti: lasse.mukkala@netikka.fi puhelin 0400-866 326

Alueen Yhdistyksiä Lusankylän maa- ja kotitalousseura ry, Lusa-Syväojan diakoniapiiri, Kurikan hevosystävät ry, Kurikan yhteislupa-alue Rakennuspaikkoja Lusankylä sijaitsee osittain osayleiskaava-aluella. Kylän alueelle on rakennettu n. 60km viemäriverkkoa, joka mahdollistaa rakentamisen kylän alueelle ja liittymisen edullisella liittymähinnalla viemäriosuuskuntaan. Kylän vahvuudet Maaseutumainen rauhallinen ja viihtyisä asuinympäristö lähellä Kurikan keskustan palveluja. Hyvät puolet yritystoiminnan kannalta Hyvät liikenneyhteydet Kantatie 67:lle ja valtatie 3:lle. Lusankylässä toimii mm. puusepänliikkeitä, maanrakennusliike, kone- ja laitehuolto, liikunnanohjauspalveluja tuottava yritys ja kirpputori. Erityispiirteet Lavatanssien järjestäminen on oleellinen osa alueen historiaa. Kylän alueella on ollut tanssitoimintaa vuosikymmenien ajan ja nykyinen tanssilava Lusan Halli on jo kuudes tanssilava alueella. Edellinen tanssilava purettiin Pitkämön tekoaltaan alta ja siirtämään nykyiselle paikalle vuonna 1969. Kurikan ainoa järvi Pitkämön tekoallas 1970 sekä Pitkämön vesivoimalaitos 6 MW ja Jalasjoen vesivoimalaitos 1,2 MW

17


Kurikka

M

etsäkylä

Metsäkylä sijaitsee Kurikan kaupungin länsiosassa. Metsäkylään läheisesti liittyvät sen naapurikylät Harjunkylä ja Jyrynkylä. Yhteensä näissä kylissä on noin 150 taloutta. Jurvan keskustaan on Metsäkylästä matkaa 10-15 km, Vaasaan 50 km, Seinäjoelle 60 km. Maisemat ovat kylillämme metsäisiä, mutta niitä halkovat päällystetyt ja pitkästi valaistut kylätiet ja pellot. Asutus painottuu nauhamaisena kyläteiden varsille. Kesäisin ja osaksi talvisinkin loma-asunnot ja -asukkaat lisäävät elämää kylillämme. Täällä luonto on lähellä. Retkeily, metsästys, marjastus ja sienestys onnistuvat varmasti. Kirjastoauto, asiointitaksi, linja-autovuorot, kylätalkkaritoiminta, Botniaroskin keräyspiste, Jikkyn terveydenhoitajapalvelut ovat käytettävissä. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet Metsäkylän Nuorisoseuran toimintaan ottavat osaa myös Harjunkylän ja Jyrynkylän asukkaat. Talon käyttö vaihtelee vuosittain, mutta talkoilla kunnostettua ja hyvin varusteltua Nuorisoseuran taloa, “Kumpulaa”, käytetään joka kesä häätalona ja ympäri vuoden perhejuhlissa ja muissa yhteisissä tilaisuuksissa. Muutamana viime vuotena on nuorisoseuralla järjestetty suunnistajien toimesta tapahtuma nimeltään Kusiaaspesäs istujaaset. Tapahtumasta on tulossa perinne. Talvikautena nuorisoseuralla pidetään Kurikan Setlementtiyhdistyksen toimintana kudontapiiriä ja kuntosählyä.

18


Metsäkylän kyläyhdistys yhteyshenkilö: Pentti Hautamäki puh. 0400 737039

Rakennuspaikkoja Vapaita rakennustontteja kannattaa kysellä yksityisiltä maanomistajilta. Lisäksi kiinteistövälitystoimistojen nettisivut auttavat asunnontarvitsijoita. Kylän vahvuudet Luonto on Metsäkylässä lähellä. Se tarjoaa paitsi työtä maa- ja metsätalouden aloille, myös virkistystä esimerkiksi maatilamatkailun muodossa. Metsästys ja erityisesti hirvestys onnistuu alueellamme hyvin. Harjunkylässä on hirviporukalla ajanmukainen lahtisola. Kasvihuoneviljely ja pienyritykset tuovat toimeentuloa muutamille perheille. Seurakunnan diakoniatoiminnalla on pitkät perinteet alueellamme. Tärkeimmät kehittämiskohteet Kyliemme ikärakenne on eläkeläisvoittoinen. Nuoria perheitä kyllä on, mutta lisää nuoria muuttajia toivoisimme. Nuorten muuttaminen kylän vakituisiksi asukkaiksi on haasteellista. Toivomme, että työpaikan saaminen Jurvasta, Kurikasta tai hyvien yhteyksin päästä Vaasasta auttaisi tekemään päätöksen asettumisesta Metsäkylään. Tervetuloa!

19


Kurikka

M

ieto

Mietaankylä sijaitsee 6 kilometrin päässä Kurikan keskustasta etelään. Kylä on rauhallinen n. 900 asukkaan maalaiskylä lähellä keskustan palveluita. Uusia taloja rakennetaan tasaiseen tahtiin. Kylän läpi kulkeva joki tuo mukanaan paljon harrastemahdollisuuksia. Kylässä toimii useita yhdistyksiä, suurimpana niistä Mietaan Nuorisoseura Ry. Palvelut Kylältä keskustaan liikennöi koululaiskuljetus. Miedon Ala-aste. Miedon seurakuntakodilla järjestetään seurakunnan toimesta erilaisia tilaisuuksia ja kerhoja. Kirjastoauto kiertää kylässä viikoittain. Yrityksiä kylällämme on lukuisia; mm. puu- ja metalliteollisuutta, rakennus-, sähkö- ja lvi-palveluita, hevos- ja kotieläintiloja, verhoomopalveluita, kirpputoreja. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastemahdollisuudet Mietaan Nuorisoseuralla on hyvät liikuntamahdollisuudet syksystä kevääseen. Mietaan kuntorata tarjoaa liikuntamahdollisuuksia ympäri vuoden ja etenkin talvella alueen valaistut hiihtoladut ovat huippukunnossa. Kuntoradalta lähtee talvisin myös n. 10 kilometrin mittainen retkilatu jonka varrelta voi ihailla talvisia maisemia. Ala-asteella jääkiekkokaukalo. Hevostiloilla voi harrastaa ratsastusta opastetusti. Kesäisin Tripuusen sillan kupeessa ihmiset kokoontuvat uimaan ja kalastamaan. Kylän tapahtumia Kylässämme järjestetään ympäri vuoden kaikenlaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi markkinoita Mietaan markilla ja kuntoradalla, hiihto- ja suunnistuskilpailuja kaiken ikäisille. Mietaan Nuorisoseuralla tansseja eri ikäryhmille sekä erilaisia tapahtumia vuodesta riippuen. Seurantaloa voi myös vuokrata omiin juhliin aina 1450 henkeen saakka.

20


Mietaan Nuorisoseura Ry pj. Esa Kallio 044-7621334 esa.kallio@netikka.fi

Kylän vahvuudet Mietaan Nuorisoseuran tapahtumat keräävät kylälle sadoittain ihmisiä ympäri maakuntaa, joskus jopa ympäri maailmaa. Seura toimii kyläläisille monipuolisena harrastuspaikkana. Mietaan Kuntorata tarjoaa loistavat puitteet kuntoiluun, mutta etenkin hiihtämiseen. Paljon monipuolista teollisuutta ja paljon yhdistyksiä. Kylän mahdollisuudet Beam-Netin yrityspuistohanke entisissä Miedon Tiilitehtaan tiloissa. Kylälle rakennetaan tasaiseen tahtiin uusia omakotitaloja nuorille lapsiperheille. Miedon Ala-asteen valmistunut remontti loi hyvät tilat koulun henkilökunnalle ja oppilaille. Miedon neuvolan ja ryhmiksen käynnissä oleva remontti. Mietaan Nuorisoseuran lämpölaitos-hanke ja seuran toiminnan monipuolistuminen. Kylän erityispiirteet Kylässä on paljon teollisuutta ja se sijaitsee hyvän tien varrella. Kauniit jokimaisemat. Hyvät liikuntamahdollisuudet. Hyvä ja vahva ala-aste. Lapsiperheitä muuttaa kylälle asumaan. Kylän tärkeimmät kehittämisen kohteet Yhteisten tilojen toimivuus ja niiden ylläpitäminen. Kylän uusien asukkaiden innostaminen mukaan yhdistystoimintaan.

21


Kurikka

M

osselokaupunki

Mosselokaupunki on Kurikan kaupungin keskustan tuntumassa rautatieaseman länsipuolella sijaitseva suhteellisen pieni alue. Sen rajoina ovat rautatieasema, Paulaharjuntie, Mäkitie ja Jyräntie ja lännessä Riuhdankallio. Suurin osa rakennuksista on sodan jälkeen rakennettuja rintamamiestaloja. Alue on maastoltaan vaihteleva, puistoalueineen ja hoidettujen kotipuutarhojen ansiosta viihtyisä ja rauhallinen. Mosselokaupungin nykykuvaan kuuluvat mm. Ruukki Oyj sekä pienteollisuutta. Mosselokaupungin palvelut ja harrastustoiminta Kurikka-Seuran museo ja Kotiseututalo ovat monipuolisen kulttuurin vaalijoita ja tarjoajia. Kurikka-Seura ylläpitää monia harrastustoiminnan muotoja, kuten näytelmäkerhoa, erilaisten musiikkitilaisuuksien järjestämistä ja näyttelytoimintaa. Kotiseututalo tarjoaa historiallisesti arvokkaita tilojaan eri tilaisuuksiin ruokapalveluineen. Museo toimi aiemmin kouluna. Käytöstä poistettu rautatieasema on saneerattu ruokaravintola ”Wanhaksi Asemaksi” ja siellä on Sameli Elomaan hanurimuseo. Asemalla toimii myös Kurikan Wanhan Aseman Veturimiehet ry, joka keskittyy Risto 1037 muistomerkkiveturin kunnostamiseen ja säilyttämiseen. Rytmiraide järjestää kesäisin musiikkitapahtuman Wanhan Aseman makasiinissa. Työväentalo, kirjasto, monitoimitalo, uimahalli, koulut, urheilukenttä, terveyskeskus, päiväkodit, palveluasuntoja, liikennepuisto, kuntorata ja elokuvateatteri ovat keskustassa lähellä Mosselokaupunkia. Kylän merkkihenkilöitä Mosselokaupungilla on asunut useita henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet Kurikan kehitykseen ja laajemmalti koko maan talouselämään, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Esimerkkeinä mainittakoon kirjailija Orvokki Autio, vuorineuvos Jorma Ollila, johtaja Hannu Anttila, suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari, ministeri Kalevi Kivistö, arkkitehti Mikko Hietikko, viulisti Matti Alanko, taidemaalari Pentti ”ottopoika” Koivikko, taidemaalari Erkki Luhtala, muusikko Jaakko Muurimäki, näyttelijä Oskari Katajisto ja taiteilija Aarni Jäske. Mm. tehtailija Emil Järvinen (Puunjalostustehdas), varatuomari, kauppaneuvos Armas Saari (Velsa) ja johtaja Oiva Luhtala (Kulo-Sauma) antoivat ennen satoja työpaikkoja alueen asukkaille.

22


Mosselokaupunkilaaset www.mosseolokaupunkilaaset.tarinoi.fi pormestari Matti Peurala, puh. 0400 404 321 sähköposti: info@suojelusuunnittelu.com

Mosselokaupungin erityspiirteitä Alueella on toiminut suuria, valtakunnallisesti merkittäviä teollisuuslaitoksia ja pienyrityksiä, joille rautatieasema oli elinehto ja siten mosselokaupunkilaasille keskeinen paikka. Velsalle lapset veivät vanhemmille mosselon, eväsnyytin. Mosselo oli pyyheliina tms., joka sisälsi viinapullon kahvipullona villasukassa tai haraasta janohon, sokeria, leipää, kropsua ja joskus palan läskiä. Sotatoimien jälkeen evakkoon joutunutta karjalaisväestöä sijoitettiin seurakunnan omistamalle alueelle ja monet heistä ottivat Mosselokaupungin omakseen. Lähes 30 karjalaisperhettä asettui pysyvästi alueelle. Karjalaiset on koettu rikkaudeksi Kurikalle. Monissa kodeissa harjoitettiin aiemmin käsi- ja ompelutyötä ja tuotteet välitettiin myyntiin omia kanavia myöten. Alue oli oikeastaan omavarainen. Siellä toimi monia kauppaliikkeitä kuten viisi ruokakauppaa, taksiautoilijoita, linja-autoyrittäjiä, puu- ja pyöräseppiä, leipureita, turkkureita, lakintekijöitä, sähköliike ja jauhomylly. Mosselokaupunkilaisten tapaamiset ja tapahtumat Mosselokaupunkilaaset ovat järjestäneet vuodesta 2006 alkaen entisten ja nykyisten asukkaiden tapaamisia. Osallistujia on tullut Ruotsista ja jopa Australiasta asti. Toiminta on alkanut spontaanisti vapaan kansalaistoiminnan periaatteella. Mukana olleet ovat innostuneita asiaan ja osallistujat ovat joka kerta lisääntyneet. Mosselokaupunkilaaset valitsevat keskuudestaan myös oman pormestarin. Tavoittteet Mosselokaupunkilaaset pitävät tavoitteenaan yhteisiä kokoontumisia ja perinteen tallentamista. Osa tarinoista on luettavissa osoitteesta www.mosselokaupunkilaaset.tarinoi.fi Yhteistyössä eri järjestöjen ja kaupungin kanssa halutaan aikaansaada myös ”perinnepuisto ja sinne monumentti” kunnianosoituksesksi siirtolaisväestölle ja kertomaan luovutetusta Karjalasta.

23


Kurikka

M

yllykylä

Kurikka Kylän sijaitsee 3-tien ja Valtatie 67:n välissä Jalasjoen ja Myllykylän padon ympärillä. Kurikan keskustaan matkaa Myllykylästä on seitsemän kilometeriä. Myllykylä on viihtyisä ja monipuolinen kylä, jonka läpi kulkee hyvä pikitie. Kylässä toimivat yhdistykset Myllykylän maa-ja kotitalousseura Ry, SPL-Kurikka Ry. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet Kyläläisten käytössä olevat yhteiset tilat ja harrastusmahdollisuudet: Kylätalo piha-ja rantaalueineen. Kylän tapahtumia Kylän omia kokoontumisia yli viisi kertaa vuodessa, lentopalloa, bocciaa kerran viikossa, pilkkikisat talvella sekä kudontapiiri. Kurikan ratsastajat järjestävät kymmenet kisat kesässä, joissa väkeä ympäri maakuntaa, katsojina ja kilpailijoina. SPL-Kurikka Ry järjestää kisoja kentällään. Rakennuspaikkoja Tällä hetkellä kiinteistövälittäjällä on myynnissä neljä vanhempaa taloa. Muita kohteita kartoitetaan. www.komiattontit.fi –sivuille ks.lisätietoja www.liiveri.net/kylakoori):

24


Myllykylän Maa- ja kotitalousseura pj Juhani Sillanpää, puh. 050-567 7845 siht. Hannu Turkulainen, puh. 050-27 2633

Kylän mahdollisuudet tulevaisuudessa Hyvät. Erityispiirteet Kylässä ollut kalkkikaivos. Pitkäkoski. Korpelan pato. Maatalousyrityksiä. Kylän vahvuudet Jokirantamaisema, raviharrastus ja ratsastusharrastus. Kylän tärkeimmät kehittämisen kohteet Lasten ja nuorten toiminta ja vapaa-aika.

25


Kurikka

N

iemenkylä

Niemenkylä sijaitsee Kurikan Jurvassa. Niemenkylässä asuu noin 400 asukasta. Talouksia kylässä on noin 160 kappaletta ja kesäasuntoja kymmenen. Kyläläiset asuvat pääosin omakotitaloissa, rivitaloja on yksi. Eniten kylässä asuu 45–65 -vuotiaita. Lapsiakin on paljon, mutta nuoret aikuiset 25–35 -vuotiaat samoin kuin yli 80-vuotiaat ovat vähemmistönä. Jurvan keskustaan on kylältä noin 10 km pikiteitä pitkin. Matka lyhenee puoleen, jos käyttää Koivusillantie/Rintapääntietä, joka halkoo kuivattua Jurvanjärveä. Kurikan keskustaan matkaa tulee 35 km. Kylän pinta-ala on 21,5 km2. Vaasaan on matkaa 55 km ja Seinäjoelle 60 km. Kylämaisema on tasaista lakiaa, peltoa suurimmaksi osaksi. Närpiönjoki halkoo laajaa peltoaluetta, joka on kuivatetun Jurvanjärven pohjaa. Peltoaukean reunalla sijaitsee Korkeaneva noin kaksi metriä pellonpintaa ylempänä. Palvelut Niemenkylässä on Suupohjan osuuspankilla konttori. Kylältä löytyy myös parturi-kampaamo, taksi ja perhepäivähoitaja. Kirjastoautolla on kylässä monta pysähdyspaikkaa. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet Kyläyhdistyksen ylläpitämällä uima-allasalueella on kesäisin vilskettä. Uimareita on oman kylän lisäksi käynyt muistakin kylistä. Kurikan kaupunki järjestää kesällä uimakoulun lapsille. Saunaa voi vuokrata pientä maksua vastaan, ja makkaraa saa paistaa grillikatoksessa. Alueella voi myös pelata lentopalloa beachvolley-kentällä. Talvisin kyläyhdistyksen väki jäädyttää luistelualueen uima-altaan viereiselle tontille kaupungin avustuksella. Lumitilanteen salliessa kaupunki on ajanut kylälle useita hiihtolatuja, jotka ovat vieneet Korkeanevalla olevalle noin kolmen kilometrin lenkille. Pururadalla on myös latu talvisin. Nuorisoseura pitää joulumarkkinat ja pääsiäisenä poltetaan kokko. Kurikan setlementtiyhdistys ry järjestää Niemenkylässä naisten jumppaa ja joogaa, jotka pide-

26


Niemenkylän Nuorisoseura ry. Niemenkylän kyläyhdistys ry. pj. Jaakko Tuomisto, puh. 050 3368262 jaakko.tuomisto@pp.inet.fi www.niemenkyla.com

tään entisen koulun tiloissa. Nuorisoseurantalon yläkerrassa kokoontuu kansalaisopiston kudontapiiri. Rakennuspaikkoja Kaupungilla on myynnissä muutama kaavoitettu tontti. Tyhjillään olevia taloja ei juuri ole. Alueella toimivat yhdistykset Niemenkylän Nuorisoseuran toimintaa pyörittää kymmenkunta aktiivista jäsentä. Niemenkylän maamiesseura on perustettu yhteisiä konehankintoja ja viljankuivaajan rakentamista varten. Kyläyhdistys on hoitanut kesäisin kylällä olevaa maauimalan aluetta, jolla on sauna ja beachvolleykenttä sekä grillikatos. Kyläyhdistyksen voimin kylään on myös rakennettu valaistu pururata. Myös seurakunnan diakoniapiiri toimii kylässä. Kylän vahvuudet Yhdessä tekeminen ja talkoihin osallistuminen ovat Niemenkylän vahvuuksia. Siitä esimerkkinä on kesällä 2008 kyläläisten voimin tehty altaan laatoitus, johon osallistui kesän aikana noin 40 talkoolaista. Maauimalan ylläpito ja luistelujään teko hoidetaan myös talkoilla. Niemenkylässä on aina oltu uudistusmielisiä; haasteisiin on pystytty vastaamaan ja mukautumaan. Jätevesiasetus on tästä nykypäivän esimerkki. Niemenkylässä perustettiin vuonna 2009 osuuskunta rakentamaan kylään viemäriverkkoa. Osuuskuntaan on liittynyt jo yli 100 taloutta.Vahvuudeksi voisi myös lukea kylän eri yhdistysten tekemän yhteistyön. Kaikki suuremmat hankkeet hoidetaan yhteistyöllä kylän parhaaksi. Kylällä vallitsee myös vahva yrittäjyyden perinne. Tärkeimmät kehittämisen kohteet Harrastustiloja lapsille ja nuorille puuttuu. Nuorisoseurantalo kaipaisi lämpöeristystä, että sitä kannattaisi lämmittää harrastetoimintaa varten talvisin. Leikkikenttää on suunniteltu maauimalan viereen. Kyläyhdistyksen nettisivut osoitteessa niemenkyla.com. Sieltä löytyy myös kyläsuunnitelma.

27


Kurikka

N

ärvijoki

Närvijoki on Kurikan läntisin kylä. Kurikan keskustaan matkaa on 42 km, Seinäjoelle 72 km ja Vaasaan 57 km. Kylän läpi virtaa Närpiönjoki, jossa on useita koskia. Joki on kylän alapäässä 20 m alempana kuin sen yläpäässä. Tämä on tehnyt mahdolliseksi monipuolisen yritystoiminnan syntymisen joen varrelle jo 1800-luvulla. Närvijoella on 350 asukasta, mutta kymmenesosa asukkaista kuuluu Närpiön kaupunkiin. Näin pieni osa asukkaista kuuluu yli 300 vuoden jälkeenkin vielä kylän alkuperäiseen suurpitäjään. Tänä päivänä kylää luonnehtii monipuolinen yritystoiminta: huonekalu-, linja-autoliikenne-, metsäkone- ja kaivinkoneyritykset. Kaupat ja koulu ovat kylästä hävinneet, mutta uutta yritystoimintaa on tullut: sahaus- ja rakennustoimintaa, nettikauppaa, maatilamatkailua ja korkean koulutuksen vaatimaa parisuhdeneuvontaa. Maa- ja metsätalous on edelleen tärkeä työllistäjä. Närpiön puolelta mansikanviljely on laajentunut myös kyläämme. Kesäaikana toista sataa ulkomaista poimijaa ahertaa mansikkapelloilla. Vahvuudet Vahva yritystoiminta on tärkeä kylän tulevaisuutta ajatellen. Kylästä on hyvät yhteydet kuntakeskukseen ja erityisesti valtatie 8:lta Vaasaan. Vaasalaiset ovatkin ostaneet tyhjillään olevia taloja. Kylään muuttaneet lapsiperheet vahvistavat uskoa kylän tulevaisuuteen. Joki tuo tasaiseen lakeusmaisemaan kaivattua vaihtelua. Tärkeimmät kehittämiskohteet Riihikoskessa on koko Närpiönjoen suurin pudotuskorkeus. Vanhassa saha- ja myllypaikassa on paljon potentiaalia kehitettäväksi. Tulisi edistää kaikenlaista kyläläisten yhteistoimintaa mm. peruskorjaamalla nuorisoseuratalo. Yleistä viihtyvyyttä lisäisi kyläympäristöstä huolehtiminen sekä kujateiden ja joen hyödyntäminen mm. ulkoilureitistön kehittämisessä.

28


Närvijoen kyläseura ry pj. Heikki Alanen 0400-365 455 Närvijoen nuorisoseura ry pj. Virpi Teräs 040-5078 423, virpi.teras@hotmail.com Löytyy Facebookista!

Vältettävät uhat Kylän väestömäärä tulisi pysyä ennallaan ja mieluummin kylään tulisi saada lisää asukkaita. Kyläläisten käytössä olevat yhteiset tilat ja harrastusmahdollisuudet Kylän yhteiset tilat: Kyläseuran ylläpitämä, vapaa-ajankeskus. Keskuksessa on Kylätalo, (kesäaikana) Vuokrattavia mökkejä, asuntovaunupaikkoja, lasten leikkialue, tasokas uima-allas ja Nuorisoseuran talo, jossa on mahdollisuus järjestää erilaisia tilaisuuksia. Tiloissa on juuri remontoitu nykyaikainen keittiö ja kahvio osa. Siellä toimii ympäri vuoden erilaisia harrastuspiirejä, niin aikuisille kuin lapsille. Edellämainitut tilat ovat vuokrattavissa myös ulkopuolisille. Hyvätasoisia kyläteitä pitkin voit kävellen tai polkupyöräillen ihailla kauniita Pohjalaismaisemia tai tutustua rauhoitettuihin kohteisiin. Kansalaisopisto, jossa voit harrastaa kudontaa, posliinimaalausta ja entisöintiä. Tapahtumia kylällä Koulujen loputtua järjestetään lapsille ”omat” juhlat. Kaiken ikäiset voivat kesällä kehittää uimataitoja uimakoulussamme. Kesällä järjestettävät Mansikkakarnevaalit ja Närvijokipäivät keräävät yhteen kyläläiset ja runsaasti myös kylästä aikojen saatossa poismuuttaneita. Yhteiset Kuntoliikuntatapahtumat keräävät aina runsaasti kunnostaan huoltapitäviä. Kirpparitoiminta pyörii kylässä ympäri vuoden.

29


Kurikka

P

anttila

Koivistonkylä sijaitsee noin viiden kilometrin päässä keskustasta Ilmajoen rajalla. Kylän halki kulkee rautatie, jonka seisakki kylässä on Panttila. Nimi on postiosoitteessa ja siksi puhutaan usein Panttilan kylästä. Koivistonkylällä on perinteikäs teollisuushistoria. Kurikan Lakkitehtaan alue ja lähellä sijaitsevat tehtaan johtajien asunnot ovat Aarne Ervin suunnittelemia. Panttilan kylä ja Kurikan lakkitehdas on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. PALVELUT Kylässä on oma vireä koulu, seurakuntakoti ja kansalaisopiston eri piirejä toimii kylällä. Kirjastoauto käy viikoittain ja kesällä on leikkikenttätoimintaa. Panttilassa on oma kylätaksi, leipomo ja parturi/kampaamo sekä kotipalveluyritys. Löytyy myös matonkudemyymälä ja kesäkioski. Kylällä on voimakasta teollisuutta: turkismuokkaamo, huonekaluvalmistusta, kasvihuoneiden ja niiden metallirakenteiden valmistusta ja lvi-alan teollisuutta. Kylässä on mökkimajoituskohde. YHTEISESSÄ KÄYTÖSSÄ Kylällä on valaistu latu/pururata keskustaan asti, samoin kevyenliikenteen väylä. Koulun lähellä oleva Panttilan kenttä on myös kyläläisten käytössä, talvella jäädytetty. KYLÄN VAHVUUDET Kylällä toimii metsästysseura sekä maa- ja kotitalousseura, joista jälkimmäinen vuokraa koneita ja kalustoa kyläläisille. Kulttuuriympäristö vanhoin talonpoikaista rakennustapaa edustavin pihapiirein on ainutlaatuinen. Metsästys-, marjastus- ja sienestysmaastot ovat hyvät sekä kauniit Kyrönjokeen laskevan maisemat Nenättömänluoman varrella.

30


Panttilan kylät pj. Aira Kentala 040-533 4396

KYLÄN KEHITTÄMISKOHTEET Kylä on toimelias ja elävä, mutta kylätoimintaa tulisi saada. Kulttuuriympäristöarvo olisi hyödynnettävä, samoin rautatien mahdollisuudet. Uudisasukkaita on tullut ja lisää voidaan saada uusien kaavatonttien myötä. Kesäisiä kylätapahtumia voisi kehittää talvisen puurojuhlan lisäksi.

31


Kurikka

P

olvenkylä

Polvenkylä sijaitsee noin 16 km Kurikan keskustasta lounaaseen. Kylän läpi kulkee tie, jonka varrella on pääosa asutuksesta.Tie johtaa Teuvan Norinkylään ja Kauhajoen Hangaskylään. Kylässä on runsaat 200 asukasta, joista suurin osa on nuoria lapsiperheitä. Maanviljelys on tärkein elinkeino alueella (maito- ja lihatuotantoa). Myös luomutuottajia on useita. Eri alan yrittäjiäkin löytyy kylältä, esimerkiksi purkupajatoimintaa ja urakointia. Paljon myös käydään ansiotyössä muualla. Palvelut Kirjastoauto, palveluauto, perhepäivähoito. Lähikoulu on Miedon koulu. harrastusmahdollisuudet Polvenkylässä on enduro/crossrata. Rata on kovassa käytössä ja siellä käydään SM.-tason kisojakin. Kylällä pelataan aktiivisesti kesällä jalkapalloa ja talvella kaukalopalloa. Valaistulla pururadalla hiihdetään ja lenkkeillään. Lapsille on 4H-kerho, liikuntakerho ja kesällä MLL:n leikkikenttätoimintaa.

32


Polvenkylän Maa- ja Kotitalousmiesseura pj. Henry Teini, puh. 040-740 2757 henry.teini@netikka.fi Polven Metsästysseura pj. Reima Aikala, puh. 040-9694676

Rakennuspaikkoja Kylästä löytyy vapaita rakennuspaikkoja ja muutamia tyhjiä taloja. Kylässä toimivat yhdistykset Kylässä toimii Polven metsästysseura ja Maa- ja Kotitalousseura. Kylän historia Kylän historiasta saa tietoja Polvenkylän historiasta. Kylän vahvuudet Kylässä on erittäin hyvä yhteishenki. Suunnitteilla on viemäri/vesijohto. Hyvät puolet yritystoiminnan kannalta Valokaapeli on käytössä.

33


Kurikka

S

alonkylä

Salonkylä sijaitsee 3-tien varrella, 4 km Kurikan keskustasta Jalasjärven suuntaan. Kylä on maatalousvoittoinen; viljanviljely on pääsuunta. Kylä on maatalousvoittoinen keskittyen viljanviljelyyn. Palvelut Kylässä on Salonkylätalo, jossa toimii ”Ryhmis ja Eskari”. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet Salonkyläntalossa kokoontuu kudontapiiri. Kylän tapahtumia Tapahtumia järjestetään kylän asukkaiden tarpeiden mukaan. Esimerkkeinä ovat muun muassa pyöräilykampanja ja teatteriretket. Kylän yhdistykset Kylässä toimii Salonkyläseura ja Salonkyläntalon hallitus. Kylän vahvuudet Kyläseuran kuivaaja yhdistää kylän isännät yhteishenkeen.

34


Salonkyläseura pj. Jouni Mäki-Paavola, puh. 0400-562 866 sähköposti: jouni.maki-paavola@netikka.fi sihteeri: Sari Ala-Käkelä

35


Kurikka

S

arvijoki

Sarvijoen kylä sijaitsee Kurikan kaupungin, ent. Jurvan, luoteiskolkassa. Matkaa Vaasan keskustaan on 36 km, Kurikan keskustaan 46 km, valtatielle 8 noin 6 km. Sarvijoen kylä on läpi historian elänyt läheisessä vuorovaikutuksessa Vaasan kaupungin kanssa. Vaasa on Sarvijoelle edelleen luonnollinen asiointisuunta ja sinne on ollut tieyhteys jo kauan ennen kuin esim. Jurvan kirkonkylään. Sarvijoelta töissä käydään pääasiassa Vaasassa, mutta myös esim. Jurvan kirkonkylällä. Kylä on maaseutumainen, rauhallinen ja turvallinen asuinympäristö. Luonto on täällä hyvin lähellä ihmistä. Silti kylä on nykyaikainen suhteellisin hyvine tietoliikenneyhteyksineen. Palvelut Lasten päivähoitopalvelut ovat juuri saamassa tuekseen ryhmäperhepäivähoidon Sarvijoen entiselle koululle. Hyvinvointipalveluista pankki löytyy kylältä. Toivon mukaan kylälle saadaan kyläkauppias mahdollisimman nopeasti. Asiointitaksi Jurvan kirkonkylään kulkee kerran viikossa. Julkinen liikenne Vaasaan toimii hyvin ajatellen Vaasassa töissä käyviä. Seutulippujärjestelmä tarjoaa linja-autolla matkustaville edullisen matkustustavan. Lähin rautatieasema on Vaasassa, mutta monipuolisemmat yhteydet ovat Seinäjoelta. Vaasan lentokentälle matkaa on vain 23 km ja sieltä onkin rajattomat mahdollisuudet matkustaa minne tahansa maailmassa. Peruskoulun ala-asteen opetuksessa tehdään yhteistyötä Maalahden kunnan Kolinan kylän (n. 5 km:n päässä) kanssa. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet Kylässä toimii kansalaisopiston/eri tahojen järjestämiä harrastuspiirejä runsaasti. Harrastustoimintaa varten kylässä on käytössä kylän yhteinen mökki (virkistysalueella), entinen koulu (Kurikan kaupungin omistuksessa) sekä Työväenyhdistys Veikkola ry:n työväentalo. Kylässä on aloittanut kesällä 2010 yrittäjä, joka tarjoaa mm. ratsastus- ja musiikkitoimintaa sekä kahvilan tarjoamia palveluita. Harvinaisuutena kylältä löytyy oma rukoushuone, jonka kylän väki aikoinaan kökällä rakensi liki 200 vuotta sitten ja joka on käytössä edelleen.

36


Sarvijoen kyläyhdistys ry www.sarvijoki.net pj. Veijo Mäki, puh. 040 7499 770, sähköposti: veijo.maki@pp1.inet.fi

Kylän tapahtumia Kyläyhdistys järjestää urheilu-, joulu- ym. tapahtumat ja Työväenyhdistys jokavuotisen isäin- ja äitienpäivälounaan. Uutuutena mainittakoon kylällä esitettävä joulunäytelmä (23.12.), jonka ohjauksesta vastaa sarvijokinen. Näyttelijät ovat osittain muualta ja musiikista vastaa kylän oma kuoro. Alueella toimivat yhdistykset Sarvijoen Kyläyhdistys ry, Työväenyhdistys Veikkola ry, Metsästysseura Erä II. Seurakunnan diakoniapiiri on myös aktiivinen. Rakennuspaikkoja Kylällä on vapaana useita isoja Kurikan kaupungin omistamia tontteja. Lisäksi tarvittaessa etsitään yksityisten omistamia tontteja niitä haluaville. Kylän vahvuudet Maantieteellinen sijainti, paljon aktiivisia ja osaavia kyläihmisiä, toimiva julkinen liikenne, viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö. Kylän mahdollisuudet Viihtyisä ja turvallinen maaseutumainen asuinympäristö, teollisuuden lähentyminen Vaasan suunnasta sekä Kurikan kaupungin pilottikylänä kylän kehittäminen. Hyvät puolet yritystoiminnan kannalta Kylä sijaitsee suhteellisen hyvässä logistisessa paikassa. Tällä hetkellä kylällä toimii jo muutama maatalousyrittäjä (maitotilallisia, lammas- ja villisikatilallinen, tyrninviljelijä), kaksi musiikkistudiota, ratsastusyrittäjä jne. Vaasalaisille yrityksille alihankintayrityksenä toimiminen olisi erinomainen mahdollisuus. Tärkeimmät kehittämiskohteet Tonttien markkinointi, 3. rivitalon rakentaminen ja kyläkauppiaan saanti kylälle.

37


Kurikka

T

ainuskylä

Tainuskylä sijaitsee Jurvan koiliskulmassa, rajoittuen Laihiaan ja Ilmajokeen. Jurvan kunta liitettiin kuntaliitoksen myötä Kurikkaan vuonna 2009 jolloin Tainuskylästä tuli yksi Kurikan kylistä. Vakinaisia asukkaita kylällä on noin 165. Lisäksi kesäisin useita kesäasukkaita. Matkaa Seinäjoelle tulee noin 50 km, Vaasan 60 km ja Kurikan keskustaan noin 40 km. Tainuskylä on tyypillinen maaseudun kylä. Laajat peltoaukeat ovat syntyneet entisen Tainusjärven paikalle. Kylän itäpuolella kohoaa Pässilänvuori, eteläpuolella Matalakallio ja pohjois- länsipuolella metsät ja suot josta Levanevaa halkoo Kurjenkierroksen luontoreitistö. Palvelut Kylällä kiertää kirjastoauto joka toinen viikko. Asiointitaksi kulkee joka viikko. Linja- auto kulkee arkena kerran päivässä kylän läpi Seinäjoelle ja takaisin. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet Kylällä on kaupungin omistama Pässilänmaja, jota saadaan käyttää kokoontumis- ja harrastetilana. Majan ympärillä kiertää kuntopolkuja. Lisäksi pihassa on maauimala pukukoppeineen. Kesäaikana on käytössä tanssilato, jossa on myös kahviotilat. Kesällä järjestettävät viidet latotanssit on saanut suuren suosion ympäri maakuntaa. Lisäksi talkoovoimin rakennettu Kalliokota ja samalla alueella oleva näkötorni on monen retkikohteena. Kyläyhdistys vuokraa Tanssilatoa erilaisiin juhliin, kuten myös omistamaansa isoa telttaa. Kylän tapahtumia Kylällä järjestetään laskiaisrieha, Kalliokodalla metsäkirkko, Tainusjärven holökkä ja Kesärieha, joka on suunnattu pääasiassa lapsiperheille. Latotansseja kesällä viidet, kesäretki, patikkaretki, myyjäiset, yhteinen joulujuhla sekä erilaisia talkoita. Rakennuspaikkoja Kylällä on muutamia kaavoitettuja rakennuspaikkoja, joihin pääsee tutustumaan Kurikan kaupungin nettisivuilta. Lisäksi kannattaa tontteja kysellä yksityisiltä maanomistajilta.

38


Tainuksen kyläyhdistys ry www.tainuskylä.fi pj. Hilkka Pukkila, puh. 040 5343 728 sähköposti: kari.pukkila@tyylikalusteet.inet.fi

Kylän vahvuudet Kylällä on monipuolinen maalaismaisema ja kaunis luonto erilaisine liikuntamahdollisuuksineen. Kylän alueella kiertää Kurjenkierroksen luontoreitti. Monipuolista yrittäjätoimintaa kylän asukasmäärään nähden. Aktiivinen kyläyhdistys. Yhteisiä tiloja voidaan vuokrata myös ulkopuolisille. Nopea kuituverkkoyhteys, kylällä on omat www-sivut. Kylän mahdollisuudet Kuituverkon saaminen kylälle loi uusia mahdollisuuksia ennestään vireään yrittäjätoimintaan, joka antaa myös mahdollisuuden etätyön tekemiseen. Erityispiirteet Kylällä sijaitsee runsaasti erilaisia luontokohteita, kuten mm. Pässilänvuoren luontopolun Äijän- ja Ämmänpelto. Kurjenkierroksen luontoreitti kiertää paljolti kylää ympäröivällä alueella. Kylällä on lisäksi perinnemaisemaksi luokiteltuja niittyjä. Kylällä on runsaasti erilaista yritystoimintaa mm. puusepän teollisuutta ja maataloutta harjoitetaan eri muodoissa. Talkoohenki oli huipussaan vuonna 2001 järjestetyissä Nikkari-Jukola suunnistuskilpailuissa, jolloin pieneen kylään kokoontui tuhansia urheilijoita monesta eri maasta. Kyläläisillä oli erittäin suuri osuus tapahtuman onnistumisessa. Vuonna 2007 Tainuskylä valittiin vuoden Etelä- Pohjalaiseksi kyläksi. Hyvät puolet yritystoiminnan kannalta Hyvät kulkuyhteydet Seinäjoelle ja Vaasaan. Kurikan keskusta kylän sijaintiin nähden lähellä. Monipuolinen yritystoiminta jo valmiina, joten uuden yrittäjän on helppo tulla. Tärkeimmät kehittämiskohteet Kylän tärkeitä kehittämiskohteita on kylän asuttuna pitäminen ja nuorten lapsiperheiden houkutteleminen kylään asumaan.

39


Kurikka

T

uiskula

Tuiskula sijaitsee Kyrönjoen ja valtatie 3:n ja kantatie 67-varrella. Kylän pohjoisrajana on Koskenkorva ja Santavuori, etelässä Kurikan keskustan teollisuus- ja taajama-alue. Tuiskula on vireä, nuorekas ja kehittyvä asuinalue. Kylässä on vahva maatalousyritystoiminta sekä palvelualan yrityksiä. Palvelut Tuiskulassa sijaitsee kolmiopettajainen koulu ja kolme perhepäivähoitokotia. Lisäksi kylässä on autoalan yrityksiä, hevostalliyrittäjiä sekä mansikanviljelyä itsepoimintaperiaatteella. Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet Kylätalo Kärrymies, Tuiskulan Pyhäkoulutupa sekä Tuiskulan koulu. Harrastustoiminnan mahdollistavat Tuiskulan koulun alue, jossa mm. tenniskenttä, jääkiekkokaukalo, jalkapallokenttä, lentopallokenttä sekä pieni sisäliikuntasali. Tuiskulassa sijaitsevat jalkapallon nurmikenttä, vaellusreitti Nuijapoloku ja valaistu kuntorata. Lisäksi Kyrönjoki antaa mahdollisuuden harrastaa veden äärellä. Kyrönjoen rantaan on Kyläseuralla rakenteilla ”Jokitupa”, joka on tarkoitettu kyläläisten yhteiseen käyttöön. Lisäksi on yksityisen omistama hevostalli ja maneesi. Kylätalo Kärrymies on kylän toiminnan keskus (varaukset puh. 050 5516621). Myös Pyhäkoulutupaa vuokrataan juhliin ja tapahtumiin. Lisäksi 4H-yhdistys tarjoaa kerhotoimintaa. Kylässä toimivat yhdistykset Tuiskulan Kyläseura ry ja Tuiskulan pyhäkoulutupa ry. Lisäksi toimivat Diakoniapiiri ja Kyläseuran alainen koulun vanhempaintoimikunta. Tuiskulan Vesihuolto-osuuskunta vastaa kylän viemäröinnistä ja varavesijärjestelmästä. Lisäksi on useita tiehoitokuntia sekä vesiosuuskuntia. Tapahtumia kylällä Pääsiäisvalkia, kevät- ja syyspäivälliset, onki- ja hiihtokilpailut, myyjäiset sekä kylän yhteinen joulujuhla, jonka koulu, kyläseura ja diakoniapiiri järjestävät.

40


Tuiskulan kyläseura ry www.tuiskula.net pj. Pasi Mäki-Saari puh. 0400-233206 sähköposti: rahastonh. mari.oja-lipasti@netikka.fi

Rakennuspaikkoja Vapaita rakennuspaikkoja voi tiedustella yksityisiltä maanomistajilta, Kurikan kaupungilta tai Tuiskulan Kyläseuralta. Kylän vahvuudet Vahvuudet ovat vireä, nuorekas, kehittyvä, yhteistoimintakykyinen sekä osallistuva kylä. Kylän mahdollisuudet Kylämme mahdollisuudet ovat asunto- ja liikerakentamisessa, palveluiden lisäämisessä sekä vaikutusmahdollisuuksissa omaan ympäristöön ja kyläyhteisöön. Erityispiirteet Kylän erityispiirteinä ovat 3-tie, 67-tie ja Kyrönjoki, koska ne halkaisevat koko kylän. Toimiva kyläkoulu ja kylän yhteiset tilat luovat mahdollisuudet yhteiselle toiminnalle. Luonnon monimuotoisuus tulee esiin Nuijapolulla. Hyvät puolet yritystoiminnan kannalta Kylän etuina yritystoiminnassa ovat sen sijainti, valtatie 3 ja kantatie 67 varrella sekä ohikulkevien suuri liikennemäärä. Etuna ovat myös lyhyet etäisyydet Seinäjoelle 30 km, Vaasaan 70 km, Ilmajoelle 12 km, Jalasjärvelle 26 km sekä Kurikan keskustaan 3 km. Tärkeimmät kehittämiskohteet Kylän tärkeimmät kehittämiskohteet ovat asunto- ja liiketonttien saatavuus, tiesuunnitelmat sekä osayleiskaava, Tuiskulan koulun ja Kärrymiehen kehittäminen, kaukolämpöverkoston laajentaminen ja viemäröinti.

41


Kurikka

V

iitala

Viitalan kylä sijaitsee Kurikan keskustasta noin kymmenen kilometriä Kurikan kaupunginosan Jurvan suuntaan sekä noin seitsemän kilometriä Ilmajoen suuntaan. Kylä rajoittuu Ilmajoen kuntaan. Kylä on perikuva pohjalaisesta maisemastaan. Pellot lakeuksineen sekä aluetta halkovat pienet luomat virtaavat Kyrönjokeen. Asuinalueet ovat pääosin hyvin hoidettuja sekä viihtyisiä. Palvelut Koneurakointi Veljekset Kupiainen (kaivuutyöt, auraukset, lavettikuljetukset yms.) 06 - 453 7658, Kari 0500 - 267 930, Jari 0500 - 367 016; Koskela Toivo Retkeily/Matkailuauton vuokraus, Ikaalisten lomaosakkeiden vuokraus 0400 563 188 Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet Viitalan Nuorisoseura, Pahkapesä, Pahkapolku, näkötorni, urheilukentällä talvisin luistelujää. Kylän Yhdistykset Viitalan Maa- ja Kotitalousseura, Viitalan Nuorisoseura, SLEY- alaosasto, Penni-kerho ja Miesten piiri. tapahtumia Maa- ja kotitalousseuran tupaillat noin kerran kuukaudessa, pääsiäisvalakia, Matti Viitala soitot kansanpelimanni tapahtuma, kesäkioski, puurojuhla, Uuden Vuoden vastaanotto pahkapesällä.

42


Viitalan Nuorisoseura www.viitalanns.net pj. Kari Syväoja puh. 040 5884503 sähköposti kari.syvaoja@netikka.fi Viitalan maa- ja kotitalousseura pj. Toivo Koskela, puh. 0400 563 188 sähköposti: toivo.koskela@netikka.fi

Rakennuspaikkoja Tyhjillään olevia taloja ja tontteja voi tiedustella myös maanomistajilta. Kylän vahvuudet Yhdistykset ja niiden toiminta, paljon lapsiperheitä, pitkät perinteet, nuorisoseura. Kylän mahdollisuudet Kökkätoiminta, sijainti Kurikka-Jurva tien välittömässä läheisyydessä. Erityispiirteet Nuorisoseuran pitkä perinne ja sen toiminnan uudelleen elvyttäminen, kumpuileva maisema, kyläläisten yhteistoiminta. Hyvät puolet yritystoiminnan kannalta Nykyään hyvät tieyhteydet ja etäisyydet samankaltaiset lähimpiin kuntakeskuksiin. Tärkeimmät kehittämiskohteet Nuorisoseurantalo, uusien asukkaiden mukaan saattaminen yhteiseen toimintaan, viemäröinti- ja vesihankkeet.

43


Kurikka Autourheilun Tekniset ry/Seppo Knookala seppo.knookala@aatee.net Eira Nevanpään Taideliikuntakoulu Postitie 202, 61300 Kurikka Eläkeliiton Kurikan yhdistys ry/Yrjö Kurikka Tiltantie 2 B, 61300 Kurikka Etappi-ryhmä ry/Leea Lehtinen Mäntylammintie 6, 61600 Jalasjärvi Etelä-Pohjanmaan Monikkoperheet ry/Mirva Nevala-Kytösaari Hakunintie 21, 61630 Mieto Etelä-Pohjanmaan Muistihäiriö- ja Dementia yhdistys ry/ Maija Välimäki Puskantie 31 A, 60100 Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan Musiikkiopiston Kurikan kannatusyhdistys ry/ Tiina Haavisto Laurintie 25, 61300 Kurikka Etelä-Pohjanmaan Musiikkiopiston Kurikan osasto/ Ari-Matti Tuomisto Laurintie 27, 61300 Kurikka Etelä-Pohjanmaan Parkinson yhdistys ry/Rauha Suokas Korpelantie 10 C 18, 61300 Kurikka Haku Päällä ry/Tuomo Anttila Asematie 8, 61300 Kurikka Juonen Kyläseura ry/Mauri Kananoja Lehtikuja 90, 61360 Mieto Juurinnevan Maa- ja Kotitalousseura/Esko Markkila Korventie 87, 61360 Mieto Jyty Kurikka ry/Jouko Suokas Toivontie 2, 61300 Kurikka Kampin Kyläseura ry/Seija Lehtinen Karvatie 31, 61300 Kurikka Kankaan koulun kuoro ry/Heikki Koskela Harjakoskentie 142, 61300 Kurikka Kankaan koulun vanhempainyhdistys ry/Tuija Mäki Keskustan Kampin paikallisosasto ry/Pekka Haapoja Jyräntie 330, 61300 Kurikka Keskustan Kurikan kunnallisjärjestö ry/Juha Kotiranta Tripuusenmäentie 19, 61360 Mieto Keskustan Kurikan Paikallisosasto ry/Markku Mäki-Saari Kyrönranne 31, 61300 Kurikka Keskustan Luovan paikallisosasto ry/Heikki Hautala Korpikuja 18, 61230 Luopa Keskustan Mietaan paikallisosasto ry/Juha Kotiranta Tripuusenmäentie 19, 61360 Mieto Keskustan Polven paikallisosasto ry/Juhani Havimäki Lahoontie 559, 61370 Lohiluoma Keskustapuolueen Kurikan naisosasto ry/Anelma Laurila Tarsiantie 10, 61300 Kurikka Kiertokauppiaat ry/Raine Rinta-Torala Hyövältintie 71, 61330 Koskenkorva Koiviston koulun vanhempainyhdistys/Tanja Valli Antilantie 49, 61300 Kurikka Korppikotkat ry/Juhani Eilola Korventie 136, 61360 Mieto Kristillisdemokraatit Kurikan paikallisosasto / Suomen Kristillisen liiton Kurikan toimintaryhmä/Raimo Honkaniemi Ruotumiehentie 17, 61310 Panttila Kropsukourat ry/Heikki Konsteri Rauhankatu 17, 61300 Kurikka Kurikan 4H-yhdistys/Kati Yli-Teevahainen / vs. Anna Granlund Keskuspuistikko 20, 61300 Kurikka Kurikan ammattioppilaitoksen oppilaskunta PL 14, 61301 Kurikka

Kurikan Ampujat ry (KurA)/Olavi Alanen Heinätie 2, 61300 Kurikka Kurikan Urheiluautoilijat Autosuunnistusjaosto/Markku Rinta Viertotie 16, 60800 Ilmajoki Kurikan Urheiluautoilijat/Karting jaosto/Marko Ojaniemi Pikkuvuorentie 1, 61310 Panttila Kurikan Urheiluautoilijat Naisjaosto/Leena Koskela Isokiventie 4, 61310 Panttila Kurikan Urheiluautoilijat Nopeus+jäärata+rata-autoilu jaosto/ Petri Hoiska Liuhtarinkuja 2 C 10, 61300 Kurikka Kurikan Urheiluautoilijat Ralli+rallisprint jaosto/Juha Heikkilä Soraviita 6, 61300 Kurikka Kurikan Eläkeläiset ry/Antti Laine Huhdantie 1 D 2, 61300 Kurikka Kurikan eläkeläisten yhteistyötoimikunta/Antti Laine Huhdantie 1 D 2, 61300 Kurikka Kurikan Eläkkeensaajat ry/Lauri Nevanen Kytökaari 4, 61300 Kurikka Kurikan Enducross ry/Juha Pajuluoma Ala-Hakunintie 9, 61300 Kurikka Kurikan Helluntairukoushuoneyhdistys/Heino Viitanen Kurikan hevosystävät ry/Rami Linna Pikkuvuorentie 5, 61310 Panttila Kurikan Invalidit ry/Juhani Kivipelto Seurapuistikko 6 C 27, 61300 Kurikka Kurikan ja Pitkämön kalanhoitokuntien yhteistyöelin Kurikan kansalaisopisto/Anita Vairinen (rehtori) Laulajantie 3, 61300 Kurikka Kurikan Kansalliset Seniorit ry/Ritva Kivelä Tampereentie 655, 61300 Kurikka Kurikan Kansanlähetys/Heikki Koskela Mäkitie 44, 61300 Kurikka Kurikan Karjalaiset ry/Eino Pääkkönen Antilantie 88, 61310 Panttila Kurikan Kaukalopallo Team ry (KuKaPa-TEAM) Kurikan kehittyvän musiikin yhdistys ry (KEMU)/Henri Mäki Keisitie 2 as 11, 61300 Kurikka Kurikan Kehitysvammaisten tuki ry/Seppo Välkkilä Kiviharjuntie 7, 61300 Kurikka Kurikan Kirkkokuoro ry/Katariina Perälä Usvantie 3, 61300 Kurikka Kurikan Koivistonkylän nuorisoseura/Aki Antila Yliantilantie 8, 61310 Panttila Kurikan Kokoomusnuoret ry/Loviisa Laukkonen 61300 Kurikka Kurikan Korvenkävijät ry/Anna Sarvela Kurikantie 15, 61300 Kurikka Kurikan Kristilliset Eläkeläiset ry/Veikko Laari Aarrapolku 3 B 5, 61300 Kurikka Kurikan krokettikerho/Pertti Mattila Emännäntie 10 K 32, 40740 Jyväskylä Kurikan Kropsukievarit ry/Merja Purola-Ojaniemi Kurikan kalastusseura/Asko Paavola Puolukkapolku 15, 61300 Kurikka Kurikan Kung-Fu –seura Kurikan kunnalliset JHL ry/Seppo Koski-Säntti Naavapolku 6, 61300 Kurikka Kurikan Kuvataideyhdistys ry/Kristiina Lohiluoma Peltotie 11, 61300 Kurikka Kurikan Lauluveteraanit ry/Väinö Hakala Kelotie 1, 61300 Kurikka

44

Kurikan lukion ilmaisutaidon ryhmät/Leena Tuuri Keskuspuistikko 21, 61300 Kurikka Kurikan lukion oppilaskunta Keskuspuistikko 21, 61300 Kurikka Kurikan Maanpuolustusnaiset ry/Helena Pihlajaniemi Heinätie 2, 61300 Kurikka Kurikan Maataloustuottajat ry/Heino Mäkynen Asematie 124, 61370 Lohiluoma Kurikan Martat ry/Ansa Erkkola Paavolantie 59, 61300 Kurikka Kurikan Matkamotoristit ry/Reijo Puska Keskuspuistikko 32, 61300 Kurikka Kurikan Metallityöväen ammattiosasto ry/Seppo Välkkilä Keskuspuistikko 32, 61300 Kurikka Kurikan Metsänhoitoyhdistys/Pekka Haapoja Vanhatie 18, 61300 Kurikka Kurikan Metsästysseura ry/Veli-Matti Hirsimäki Harjakoskentie 10, 61300 Kurikka Kurikan MS-kerho ry/Reijo Hällback Riihipolku 2 A 1, 61300 Kurikka Kurikan Musiikkiharrastajat/Timo Kivistö Mäntyläntie 159, 61360 Mieto Kurikan Naiskuoro ry/Kaija Saarenpää Keskikuja 21, 61300 Kurikka Kurikan Naisvoimistelijat ry/Erja Vähämaa Näätätie 5, 61300 Kurikka Kurikan Nuijamiehet ry/Erkki Rintala Kyntöpolku 10, 61300 Kurikka Kurikan Nuorisofilatelistit ry/Jari Hankaniemi Suntiontie 39, 61300 Kurikka Kurikan Nuorisokuoro/Outi Orhanen Nisulankuja 41, 61300 Kurikka Kurikan Nuorisoseura/Jorma Oja-Nisula Nisulantie 20, 61300 Kurikka Kurikan Olutseura Humala/Erkki Ritamäki Meijerinrantatie 19, 61300 Kurikka Kurikan Omakotiyhdistys/Jarmo Kurikka Heinätie 3, 61300 Kurikka Kurikan Oppaat ry/Raija Kurunmäki Kivipiikki 1, 61300 Kurikka Kurikan Palokuntanuoret/Reijo Alanko-Luopa Keskuspuistikko 26, 61300 Kurikka Kurikan Palomiehet ry/Matti Ritamäki Savitie 11, 61300 Kurikka Kurikan Paulapieksut ry/Matti Heikkinen Käpypolku 11, 61300 Kurikka Kurikan Pelimannit ry/Risto Karlsted Saarelanmäentie 150, 61230 Luopa Kurikan PunttiKlubi ry (KPK)/Reijo Palomäki Kurikan Ratsastajat ry/(KURAT)/Kirsti Mäki-Paavola Salonkyläntie 135, 61220 Myllysalo Kurikan Reserviläiset ry/Tapani Kaistila PL 2, 61301 Kurikka Kurikan Reserviupseerit ry / Kurikan Reserviupseerikerho/Pekka Rinta-Hoiska Kurikan Reumayhdistys/Reijo Harjunpää Kissikuja 12, 61300 Kurikka Kurikan Rotaryklubi ry/Matti Metsola Kurikan Ryhdin Ampumahiihtojaosto/Keijo Kuntola Kuntolantie 46, 61300 Kurikka Kurikan Ryhdin Hiihtojaosto/Lasse Mukkala Kurikan Ryhdin Jalkapallojaosto/Miika Rajamäki Huhdantie 4 B 12, 61300 Kurikka


Kurikan Ryhdin Jousiammuntajaosto/Kari Hautamäki Kurikan Ryhdin Jääkiekkojaosto/Tapio Ojanperä Lehtohaantie 3, 61300 Kurikka Kurikan Ryhdin Salibandyjaosto/Teemu Anttila Piirrontie 697, 61360 Mieto Kurikan Ryhdin Sulkapallojaosto/Erkki Rajamäki Postitie 157, 61300 Kurikka Kurikan ryhdin Uintijaosto/Marjo Leppiniemi Kurikan Ryhdin Yleisurheilujaosto/Arja Kananoja Korpiviitta 1, 61300 Kurikka Kurikan Ryhti ry/Risto Ojanperä Keskuspuistikko 5, 61300 Kurikka Kurikan Ryhti ry/Lentopallojaosto/Voitto Parkkonen Keskuspuistikko 5, 61300 Kurikka Kurikan Seibukan/Jukka Peltomäki Laurintie 21, 61300 Kurikka Kurikan Setlementti ry/Jukka Ala-Luopa Kurikan seudun Näkövammaisten kerho/Timo Kivistö Mäntyläntie 159, 61360 Mieto Kurikan seudun Radioamatöörit ry/Matti Tulimäki Kankaantie 5, 61300 Kurikka Kurikan seudun Suomi-Viro seura/Anna-Liisa Ylevä Mietaantie 375, 61370 Lohiluoma Kurikan Seudun Vanhustenkoti ry/Pekka Nokso Kelotie 13, 61300 Kurikka Kurikan Soittokunta ry/Kimmo Niemi Riihipolku 2 A 3, 61300 Kurikka Kurikan Sosiaalidemokraatit/Margit Parkkamäki Honkatie 2, 61300 Kurikka Kurikan Sotaveteraanit ry/Aarne Jyrä Huhdantie 4, 61300 Kurikka Kurikan Sukututkijat ry/Aarne Kivineva Mustikkapolku 10, 61300 Kurikka Kurikan Sydänyhdistys ry/Kaija Ala-Risku Riskunmäentie 24, 61230 Luopa Kurikan Sähköalojen osasto ry/Teemu Anttila Kurikan Teatteriharrastajat Kurikan Teatteriyhdistys ry (Harrastajateatteri Synkky)/Tarja Kivimäki Hattarantie 7, 61300 Kurikka Kurikan Työnhakijat ry/Kirsi Saunamäki Keskuspuistikko 22, 61300 Kurikka Kurikan Työväentalonyhdistys ry/Liisa Jouppi Huhdantie 5 A, 61300 Kurikka Kurikan Työväenyhdistys ry Kurikan Urheiluautoilijat ry (Kurikan UA)/Risto Poutanen PL 28, 61301 Kurikka Kurikan Urheilukalastajat ry/Veli-Matti Mäenpää Koulutie 9, 61300 Kurikka Kurikan Vesaiset ry/Soile Kanamäki Luopa-Kaukolantie 2, 61230 Luopa Kurikan Viitalan nuorisoseura ry/Kari Syväoja Viitalantie 338, 61300 Kurikka Kurikan Visa/Jukka Korpinen 61300 Kurikka Kurikan yhteislupa-alue/Antti Laine Huhdantie 1 D 2, 61300 Kurikka Kurikan Yrittäjänaiset ry/Virpi Rinta-Laulaja Korpiluhdantie 38, 61360 Mieto Kurikan Yrittäjät ry/Raimo Kuusinen Pajupellontie 33, 61300 Kurikka Kurikan-Seinäjoen seudun aikuisopettajat ry/ Marja-Leena Rinta-Lusa Linjatie 66, 61300 Kurikka

Kurikka Tennis-Club/(KuTC)/Heikki Kilpiä PL 17, 61301 Kurikka Kurikka-seura ry/Anelma Laurila Museotie 19, 61300 Kurikka Lakeuden Moottorikelkkailijat ry (LakMK)/Markku Rantamäki PL 18, Yrittäjäntie 4, 61300 Kurikka Lakeuden Moottorikelkkailijat ry Jurvan jaosto/Tuomo Keski-Nikkola Lakeuden Moottorikelkkailijat ry/Veli-Pekka Lipasti Lakeuden Moottorikelkkailijat ry Kilpailu- ja motocrossjaosto/ Simo Koski-Säntti Säntintie 9, 61360 Mieto Lakeuden Moottorikelkkailijat ry Naisjaosto/Maria Hakala Mäntyläntie 158, 61360 Mieto Lakeuden Moottorikelkkailijat ry Mönkkäri- ja Nuorisojaosto/ Marko Tuomisto Lakeuden moottorikelkkailijat ry Reittijaosto/Marko Haavisto Myllytie 4 Lakeuden Moottorikelkkailijat ry Retki- ja huvijaosto/Jouni Pihlaja Lakeuden Moottorikelkkailijat ry Pelastuspalvelujaosto/Mika Ruutiainen Lakeuden Taitovoimistelijat ry/Eira Nevanpää Toukomiehentie 8 B 6, 61300 Kurikka Lions Club Kurikka/Jennyt ry/Aila Lepistö Hakunintie 331, 61360 Mieto Lions Club Kurikka ry/Ala-Krekola Jari Nikkarintie 3 A 1, 61300 Kurikka Lions Club Kurikka/paitapiiska ry/Jari Isoniemi Piisamipolku 8, 61300 Kurikka Lohiluoman Kalastusseura/Reijo Antila Torkkolantie 71, 61370 Lohiluoma Luovan Nuorisoseura ry/Risto Latvaluopa Seuratie 32, 61230 LUOPA Luovan Riento jr. ry/Martti Alanen Jokitie 3, 61230 Luopa Lusankylän maa- ja kotitalousseura ry/Lasse Mukkala Kaskistentie 490, 61300 Kurikka Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kurikan osasto ry/Merja Hakola Seurapuistikko 6 A1 Mettumaarikuoro ry/Seppo Salomäenpää Lehtohaantie 1, 61300 KURIKKA Miedon koulun vanhempainyhdistys ry/Sari Polvi-Lohikoski Hakunintie 42, 61360 Mieto Mietaan Molski/Mika Järvinen Mietaan Nuorisoseura ry/Esa Kallio Ilkantie 74, 61360 Mieto Mietaan Nuorisoseuran Urheilijat (MNU)/Ilpo Kosunen Kiikkulantie 4, 61300 KURIKKA Mietaan Tikka ry/Kalervo Törmä Havupolku 6, 61300 KURIKKA Myllykylän Maa- ja Kotitalousseura ry/Maija-Liisa Niemi Korpelantie 10 C 25, 61300 KURIKKA Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) Kurikan paikallisyhdistys/ Maija-Liisa Niemi Korpelantie 10 C 25, 61300 KURIKKA Oppaanmäen vesiyhdistys Panttilan Turkis- ja Nahkatyöntekijät ry/Pekka Rajala Kankaantie 21, 61300 KURIKKA Peräkorven Maamiesseura/Reijo Suuluhta Suuluhdantie 75, 61370 LOHILUOMA Pitkämön Kyläseura ry/Mauri Viertola Pitkämöntie 317, 61360 MIETO Pohjanmaan Kansallinen Senioripiiri Kurikan osasto ry/Ritva Kivelä Tampereentie 655 as 1, 61230 Luopa

45

Pohjoiskylän Maa- ja Kotitalousseura/Juha-Pekka Puska Piirrontie 1048, 61380 POLVENKYLÄ Polven Maa- ja Kotitalousseura/Henry Teini Piirrontie 1211, 61380 POLVENKYLÄ Polven Metsästysseura/Markku Hautala Polvenkyläntie 86, 61380 POLVENKYLÄ Rakennusliiton osasto n:o 244 ry/Alpo Juvonen Latvatie 12, 61300 KURIKKA Rasti-Kurikka ry (RasKu)/Leena Ojala Kurikantie 1077, 61330 Koskenkorva SAK:n Jalasjärvi-Kurikan Paikallisjärjestö ry/Alpo Juvonen Latvatie 12, 61300 KURIKKA Salonkyläseura ry/Lauri Salovaara Salonkyläntie 50, 61220 MYLLYSALO Samuli Paulaharjun Säätiö/Marjut Paulaharju Levoninkatu 14 as 13, 65200 Vaasa Sotainvalidien veljesliiton Kurikan osasto ry/Paavo Ylinen Keskuspuistikko 34 B 9, 61300 KURIKKA SPL-Kurikka ry/Seppo Goman Kiviniementie 135, 60760 POJANLUOMA SPR Kurikan osasto/Sari Koivuporras Juhanpolku 1 B 7, 61300 Kurikka Suomen Unicef-yhdistys, Kurikan toimintaryhmä/Satu Rannisto SuPerin Kurikan seudun ala-osasto ry/Marja Kujanpää Selkätie 5, 61300 Kurikka Suupohjan Sukeltajat SUSU ry/Pekka Anttila PL 44, 61301 KURIKKA Suupohjan Ympäristöseura ry/Keijo T. Seppälä Leväntie 123, 62160 Kyrönlatva Tanssiurheiluseura Casino ry/Jaakko Panula Sorvarintie 5, 61800 KAUHAJOKI Tehyn Kurikan ammattiosasto/Tuija Antila Käpypolku 3, 61300 Kurikka TERPO ry/Pirkko Talola Lapuan Terveyskeskus Sairaalantie 1, 62100 LAPUA Tuiskulan koulun vanhempaintoimikunta/Jarno Takala Latvatie 119, 61300 Kurikka Tuiskulan Kyläseura ry / Tuiskulan kyläyhdistys ry/Risto Isoaho Vaasantie 31, 61300 Kurikka Tuiskulan Pyhäkoulutupa ry Keskikuja 34 Työväen Sivistysliiton (TSL) Kurikan seutu/Veli-Pekka Pohjala Rantatöysäntie 329, 63410 RANTATÖYSÄNTIE Yhdistetty Seinäjoen osastoon Unicefin Kurikan paikallisryhmän nuorisoryhmä/Satu Rannisto Keskuspuistikko 6, 61300 Kurikka Varpahaiskylän kyläseura ry/Mika Hautala Salonkyläntie 240, 61230 LUOPA Vasemmistoliiton Kurikan yhdistys/Seppo Välkkilä Kiviharjuntie 7, 61300 KURIKKA Voimistelu- ja Urheiluseura Kurikan Visa ry (Kurvi)/Jukka Korpinen Näkymättömäntie 21, 61310 PANTTILA Zetorinki-kerho ry/Antti Pienimäki


Kurikka

K

ylien sijainti kartalla

46


T

utustu myös

Kurikan kylien vuokrattavat juhlatalot ja kokoustilat löydät osoitteesta

www.liiveri.fi/juhlatalot Juhlatalorekisteri esittelee Kurikan, Ilmajoen, Jalasjärven ja Seinäjoen alueella toimivien yleishyödyllisten yhdistysten ylläpitämiä juhla- ja kokoustiloja. Mikäli haluat ilmoittaa oman vuokrauskohteesi sivustolle, katso toimintaohjeet osoitteesta www.liiveri.fi/juhlatalot.

Kurikan kylien rakennuspaikkoja, tontteja ja autiotaloja löydät osoitteesta

www.komiattontit.fi Komiat tontit -sivustolla eteläpohjalaiset kylät voivat maksutta mainostaa itseään, kylän myytäviä taloja sekä rakennuspaikkoja. Katso toimintaohjeet osoitteesta www.liiveri.fi/komiattontit ja lisää oman kyläsi kohteet sivustolle.

47


Julkaisija: Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys Liiveri ry, Kyläkööri-hanke Asematie 5, 60800 Ilmajoki, puhelin (06) 424 4005, sähköposti toimisto@liiveri.net Kurikan kylien esite löytyy sähköisesti osoitteesta www.liiveri.net


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.