TEHO-lehti 03/2020

Page 12

Rohkeasti yhteiskunnan muutoksessa mukana TTS ARKISTO

JUHA OJALA, TOIMITUSJOHTAJA, TTS TYÖTEHOSEURA

Työtehoseuran toiminta-ajatuksen voi kiteyttää työn tuottavuuden ja tehokkuuden kehittämiseen. Toteutamme sitä eri toimialoilla hyvin monipuolisesti. Teemme tutkimus- ja kehittämistyötä ja koulutamme. Päätoimialamme ovat maa- ja metsätalous, puutarha, asuminen, logistiikka ja liikennepalvelut sekä maa- ja talonrakentaminen. Näiden alojen lisäksi toteutamme erilaisia kehittämishankkeita yli toimialarajojen. Viime vuosina olemme olleet mukana kehittämässä mm. elinkeinokalataloutta ja puurakentamista.

i

Organisaatiossamme työskentelee noin 200 eri alojen asiantuntijaa ja kouluttajaa. Lisäksi meillä on valtakunnallinen asiantuntijaverkosto, jota käytämme erityisesti kehittämishankkeissa. Työtehoseuran henkilöstöstä löytyykin asiantuntemusta melkein alalta kuin alalta metsäteknologiasta robottiautoihin ja virtuaalikoulutuksesta kukkasidontaan.

12

TEHO

TTS Työtehoseura - rehti suomalaisen työn kehittäjä www.tts.fi

Olemme painokkaasti suomalainen organisaatio, joka kehittää työmenetelmiä, teknologiaa ja osaamista koko valtakunnassa ja erityisesti maaseudulla. Erilaisissa logistiikan ja rakennusalan sekä koulutuksen kehittämishankkeissa toimimme myös kansainvälisesti verkostoituneena.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.