Pinja Kapanen ja Emilia Lehto sekä takakannessa vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas August Kallio, Siina Seppälä, Milja Liakka ja Pihla Sierla
Suunnittelu ja taitto
Katja Särkkä Helsingin kuvataidelukio 2025
Grano Oy, Helsinki
Helsingin kuvataidelukion
Rehtorin terveiset
u Jälleen on yksi upea lukuvuosi saatu päätökseen Helsingin kuvataidelukiossa. Näet tämän vuosikertomuksen sivuilta, mitä kaikkea syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana onkaan saatu aikaan.
Perustyön ohella on tehty töitä niin toimintakulttuurin kehittämiseksi, juhlavuoden järjestelyiksi kuin esimerkiksi kirjoitettu Torkkelin satavuotisen historian arvoista historiikkia. Näiden lisäksi yhteistyötä on kehitetty kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden kanssa. Nämä ja monet muut asiat ovat vaatineet opettajilta opetustyön lisänä paljon jaksamista ja joskus aikamoista venymistä. Uskon, että yhdessä opiskelijoiden kanssa tehty työ kuitenkin palkitsee tekijänsä. Haluan osoittaa koko henkilökunnalle suuret
kiitokset sinnikkyydestänne ja lämmöstänne opiskelijoita ja työyhteisöä kohtaan. Lukuvuosi tuo ilon ja onnistumisen hetkiä sekä ei-niin-iloisia päiviä meille jokaiselle. Tärkeintä on, että kohtaamme arjen ilot ja surut yhdessä. Yhteisöllisyyttä ei luoda pelkästään yhteisissä tapahtumissa vaan myös jokapäiväisissä kohtaamisissa. Ystävällinen katse ja tervehtiminen ovat meidän jokaisen keinoja lisätä arjessa hyvinvointia ja yhteisön voimaa. Kun jokainen tuntee olonsa huomioiduksi ja turvalliseksi koulussa, saamme ihmeitä aikaan. Ryhmässä hyväksytyksi itsensä tunteva ihminen ei vain selviä tilanteista, vaan hän pystyy kehittämään itseään ja antamaan omasta osaamisestaan myös muille. Tämä yhteisöllisyys toteutuu Torkkelissa
Kuvataiteen lukiodiplominäyttelyn avajaisissa Kallion kirjastossa.
hienosti! Haluan kiittää myös opiskelijakunnan hallitusta yhteisöllisyyden rakentamisesta. OPKH:n aktiivinen toiminta tapahtumien järjestäjänä, sujuva yhteistyö opettajakunnan kanssa, unohtamatta piristäviä ja hauskoja kuulutuksia, ovat luoneet hyvinvointia kaikille tossuille.
Ensi syksynä on koululle tulossa uudistuksia, kun Pengerkadun tilat siirtyvät Siltavuorenpenkereelle. Uudet upeat opetustilat odottavat käyttäjiään lokakuussa 2025. Viime lukuvuonna tehty työ tilojen suunnittelussa on jatkunut tänä vuonna. Tässä kohtaa vuotta odotamme rakennuksen remontin valmistumista syksyn alussa, jotta voimme ryhtyä ottamaan kalusteita ja opetusvälineitä sisään. Satavuotisjuhlien ja uuteen
kiinteistöön siirtymisen lisäksi Torkkeli saa yleislinjan usean vuosikymmenen tauon jälkeen. Toivotamme uudet tulijat lämpimästi tervetulleeksi Torkkelin yhteisöön. Haluan osoittaa kiitokset tästä lukuvuodesta koko Helsingin kuvataidelukiolle. Tämä lukuvuosi on jäänyt mieleen pysyvästi moninaisine tapahtumineen. Tärkeintä on, että olemme kokeneet nämä asiat yhdessä. Haluan toivottaa kaikille lämpöä, tuulen henkäyksiä ja kesän huumaa!
TEKSTI rehtori Pekka Lepistö KUVA Loviisa Kangas
Shizugokoro
eli Mielenrauhaa
静心
u OPKH:n vuosi alkoi rakenteiden uudistamisella. Kirjoitimme toimintasäännöt, jotka tekevät toiminnasta kaikille opiskelijoille reilumpaa ja lähestyttävämpää. Koko vuotta on leimannut sama avoimuuden lisääminen. Toimintasääntöjen käyttöönotosta äänestettiin demokraattisesti yleiskokouksessa, jossa äänestettiin myös vessapiirustusten maalaamisesta peittoon, ja opiskelijoiden yhteinen kanta oli vessojen maalaamista vastaan. Hankimme anonyymin palauteboxin, pyrimme tekemään julisteita hyvissä ajoin, ja jotkut hallituksen jäsenet hullaantuivat kuulutuksiin, jotka ovat saattaneet osaa opiskelijoista ilahduttaa ja toisia kyllästyttää.
Alkukautta värittivät myös yhteisöllisyys ja vaikuttaminen. Keräsimme nimiä adressiin, jotta nuoriso-ohjaajamme Katja saisi jäädä Torkkeliin. Avasimme vihdoinkin
OPKH:lle tilin, joka on helpottanut valtavasti raha-asioiden hoitamista yhä digitaalisemmassa maailmassa. Uudistimme myös
OPKH:n ilmettä ja hankimme meille logon. Parasta toiminnassa ovat olleet kuitenkin ihmiset, joiden kanssa ollaan yhdessä touhuttu.
Japanilainen toivotus, joka on tuonut OPKH:n kokouksiin hyvää mieltä.
Olemme yhdessä pitäneet lautapeli-illan, tehneet IKEA-retken ja pian olemme lähdössä yhdessä myös Porvooseen. Kokoukset ovat olleet osittain kaoottisia, mutta olemme saaneet paljon aikaiseksi. Hallituksen hyvä henki onkin näkynyt kaikessa tekemisessä.
Bileitä niin pukkareissa kuin Tavastiallakin
Niin kuin aina ennenkin on OPKH järjestänyt useita tapahtumia. Järjestimme useita teemapäiviä ja spirit weekkejä. Järjestimme myös kausittaisia tapahtumia kuten monipuolista pääsiäisohjelmaa ja vappuaaton kunniaksi pukkarireivit. Joulumyyjäisten kahvion herkut vetivät puoleensa kaikenikäisiä kävijöitä – opiskelijoista ja opettajista alumneihin ja vanhempiin.
Yhteistyö Kallion, Sibelius-lukion ja Torkkelin välillä huipentui jälleen Kolmen suuren bileisiin sekä Kolmen suuren festareihin. Näissä tapahtumissa korostuivat koulujemme eri taiteenmuodot ja hyvä yhteishenki. Juhlat toivottavasti jättivät muistoja, joita kertoa myös tulevien sukupolvien tossuille.
Viihtyvyys. Nyt.
Paransimme myös koulumme viihtyisyyttä konkreettisesti. Siivosimme ja järjestelimme aktiivisesti teehuonetta muun muassa hankkimalla sinne tunnelmavalaistusta, siivoamalla jääkaappia ja syväpuhdistamalla pinttyneitä sohvia. Parantaaksemme tossujen päiviä hankimme uuden popcorn-koneen rikkinäisen tilalle. Ekologisuuden ja yhteistyön nimissä lahjoitimme rikkinäisen popcorn-koneen Sibelius-lukion OPKH:lle, jossa oli osaavia käsiä sen korjaamiseen.
On ollut suuri ilo olla osana OPKH:ta, ja kovan työn tulokset motivoivat jatkamaan. OPKH:n toiminta on muuttunut merkittävästi ja ainakin omasta mielestä entistä parempaan suuntaan <3.
TEKSTI Paulus Kuusi
KUVAT Onni Linervo, Paulus Kuusi, Minni-Maria Kapanen
Tervasaaressa ryhmäytymässä kauniissa kevätsäässä Kallion ja Sibelius-lukion hallitusten kanssa.
OPKH:n jäseniä IKEA-retkellä.
Seija Airamo muistelee
Torkkelin 100-vuotishistoriikkiprojekti on herättänyt huomiota. Entiset oppilaat ja opettajat ovat tarjonneet juttuja ja kuvia. Kaikki eivät ole mahtuneet varsinaiseen syksyllä 2025 valmistuvaan historiikkiin, jonka sivumäärä on rajallinen. Juttuja on julkaistu verkkolehdessä Hetkiä ja kuvakulmia ja osa julkaistaan tässä vuosikertomuksessa. Jo edesmennyt biologian opettaja Seija Airamo muistelee tässä vuosiaan Tossussa. Alun perin teksti on vuodelta 2002, jolloin Airamo jäi eläkkeelle. Hänen oppilaansa Jari Niittuinperä toimitti koululle tekstin ja kuvat.
u 47 vuotta Tossussa
Muutimme Tossuun elokuun viimeisenä päivänä vuonna 1948. Isäni aloitti talonmiehenä Helsingin toisessa suomalaisessa lyseossa, ja saimme toimeen kuuluvan asunnon koulun alakerrasta. Uusi koti oli aika erilainen kuin entinen kerrostaloasuntomme Hämeentiellä.
Oppituntien päättymisen kumu kuului hyvin. Kylpyammeeseen sai kuumaa vettä vain kantamalla sitä ämpäreillä pesutuvasta. Ulko-ovet ja monet väliovet olivat raskaita rautaovia – sodan aikana valmistuneen rakennuksen alakerta oli kaasutiivis! Rottia vilisi pannuhuoneessa ja pihalla, jossa oli isot halkopinot. Koulu lämmitettiin puilla. Yläkerta pysyi talvella viileänä, vaikka isä kävi yöllä lisäämässä puita uuneihin.
Olin joskus isän apuna työntämässä jäätyneitä halkoja pihalta alas pannuhuoneeseen (nykyiseen ruokalaan). Talvella olimme lumisateen jälkeen koko perhe lumitöissä. Lumiauroja ei ollut, joten valtavan kulmatontin lumityöt – ajoradat mukaan lukien –oli tehtävä lumilapioilla. Joskus työ oli lähes ylivoimaista, kun lunta tuli paljon ja katujen piti olla ajokunnossa aikaisin aamulla. Isäni oli oikea työn sankari! Kaksikymmentä vuotta hän jaksoi, kunnes sydäninfarkti teki hänestä eläkeläisen jo 56-vuotiaana.
Meidän nelihenkisen perheemme lisäksi koulutalossa asui 12 muuta ihmistä: vahtimestarin kuusihenkinen perhe nykyisissä ruokalatiloissa, kaksi siivoojaa ja toisen koulun Hykkylän vaksi terveydenhoitajan tiloissa ja kolme henkeä neljännen kerroksen kuvataidevarastossa. Niin, ja asuihan meilläkin aluksi parin vuoden ajan mummoni ja hänen jälkeensä enoni, joka oli töissä Helsingissä ja matkusti kotiinsa viikonlopuiksi (eli sunnuntaiksi).
Isän mukana veljeni ja minä pääsimme joskus kiertelemään koulussa. Luonnonhistorian kokoelmahuoneen luuranko teki aina vaikutuksen. Suoranainen aarre oli opettajanhuoneen kirjasarja ”Pohjolan luonnonkasvit”. Tämä teos yhdessä mukavan lehtori Lea Puumasen ja innostavan kesätehtävän, kasvienkeruun, kanssa varmaan johdattivat minut biologian pariin. Toki osaksi myös ”perin” vanhemmiltani kiinnostuksen kasveihin, puutarhanhoitoon ja eläimiin.
Koululla asuessamme meillä oli kissa. Se hyppäsi aina keittiön ikkunalle, josta
Hykkylän pesäpallojoukkue.
se päästettiin sisään. Kasse ei tyytynyt vain hiljaa odottelemaan ikkunan avaamista: se jyskytti käpälällä lasiin niin lujaa, että joku meistä heräsi yölläkin päästämään sen sisään. Pitkän kinuamisen jälkeen sain mäyräkoiran. Kerran kun isä oli Maxin kanssa lenkillä ja jäi juttelemaan tuttavansa kanssa, koira hävisi.
Se oli lähtenyt seuraamaan narttukoiraa, jonka omistaja oli lopulta vienyt liian innokkaan sulhasen Pengerkadun poliisiasemalle! Sinne vietiin löytöeläimet siihen aikaan.
Keskikoulu Tossussa
Sodan jälkeen Tossuun sijoitettiin viipurilainen siirtolaiskoulu, Helsingin kaksoisyhteislyseo, joka sai myöhemmin vuonna 1955 oman koulutalon Käpylästä. Rakennuksessa, joka oli suunniteltu noin 500:tä oppilasta varten, oli enimmillään 1159 opiskelijaa. Tossun oppitunnit olivat pääsääntöisesti aamupäivällä ja Hykkylän iltapäivällä, joten talo oli tupaten täynnä aamukahdeksasta kuuteen illalla. Hykkylä oli minunkin kouluni. Se oli Tossun
lailla valtion koulu, josta sain vapaaoppilaspaikan eikä lukukausimaksua tarvinnut maksaa.
Veljeni Lauri kävi keskikoulun Tossussa. Koulumatkamme eivät olisi voineet olla lyhyempiä! Luokkatoverini muistavat, kuinka Jallu (lehtori Jalmari Marttinen) lähetti minut tunneiltaan kotiini kuuntelemaan Salpausselän ja Holmenkollenin kisoja – ja sitten kipitin takaisin luokkaan tuloksia kertomaan! No, syksyllä 1955 minullekin tuli lukioajaksi kunnon koulumatka – yleislakon aikana oli pakko kävellä kouluun ja takaisin, ellei joku ohiajava autoilija ottanut kyytiin… Yliopisto-opiskelusta pidin. Luentoja biologiassa, pro excercitio, laboratoriotöitä, kesäkursseja Lohjalla ja Lammilla, kasvienkeruuta, seminaariesitelmiä, aineita, tenttejä ja lopuksi kasvitieteen pro gradu. Onnistuin saamaan poikkitieteellisen aiheen, jonka otsikoin ”Eräiden Helsingin seudun kartanopuistojen kasvisto”. Se poiki elämäni ensimmäiset artikkelit ja lisää tutkimustöitä: Museovirasto teetti minulla tutkimuksen Askaisten Louhisaaresta ja Piikkiön kartanosta; myöhemmin tein selvityksen Suomenlinnan vanhojen puistojen lajistosta.
Opettajana Tossussa
Syksyllä 1972 tulin Tossuun luonnonhistorian ja maantieteen vanhemmaksi lehtoriksi; samana syksynä Suomen koululaitos siirtyi viisipäiväiseen työviikkoon. Tätä ennen olin ehtinyt toimia sijaisena monessa paikassa. Ensimmäinen vakituinen virkani oli Sallassa, josta siirryin Kemijärvelle ja Viialaan. Sitten vietin vuoden Pohjois-Wisconsinissa, ensimmäisenä suomalaisena Fulbright-vaihtoopettajana. Palasin Viialaan, mutta siirryin pian Espooseen.
Syksyllä 1972 tulin tuttuun taloon. Olin ollut Tossussa sijaisena ja käynyt viisi vuotta talossa keskikoulua ja asunut talossa 17 vuotta! Kuten edellä kerroin, isäni oli
koulun talonmies. Tunnen siis talon 47 vuoden ajalta, lienenköhän ”isoin pala” Tossun henkilöhistoriaa?
Kun aloitin, oli Tossussa 500 poikaa iältään 11–20-vuotiaita. Luokalle jääminen oli tavallista, joten olen saattanut opettaa jotakuta poikaraukkaa jopa kahdeksan vuotta! Vastaamaan noustiin seisomaan, oppilaita puhuteltiin sukunimellä ja välitunneilla piti mennä ulos; vain vihreän valon palaessa sai sadepäivänä tai kovalla pakkasella olla sisällä. Silloin meteli käytävillä oli hirveä. Pojista lähti ääntä myös silloin kun pidin koulun historian ensimmäiset ryhmätyötunnit. Me idätimme siemeniä erilaisissa olosuhteissa usein tavallisissa luokissa – Hessun (Heikki Caselius) kanssa opetimme näet vuorotellen erikoisluokassa.
Lukusuunnitelma vaihtui ja laboratoriotyöt tekivät tuloaan biologian opetukseen. Remontti valmistui syksyllä 1973. Biologian ja maantieteen luokka muuttui hankalasta, jyrkästi nousevasta auditoriosta tavalliseksi. Entinen kokoelmahuone, jossa oli pilvin pimein kuvatauluja (rehtorin luvalla myimme niistä osan), Kylmä-Kalleksi kutsuttu luuranko, entisten oppilaiden herbaarioita (lahjoitimme ne yliopistolle) ja täytettyjä lintuja (osan lahjoitimme Aleksis Kiven koululle), muuttui biologian laboratorioksi. Silloinen saita rehtori kirjoitti vuosikertomukseen: ”Sisustuksen laatu on ylenpalttinen ja turhanpäiväinen ja rahankulutus sen mukainen. Virheiltäkään ei vältytty.” No, virheitä kyllä tuli (heiluvat, ohutjalkaiset laboratoriopöydät), mutta ei mitään tarpeetonta.
Kerhonohjaajana Tossussa
Uudelleen henkiin herättämäni luontokerho nimeltään Tossun luonnontarkkailijat toimi ennen peruskoulua virkeästi. Vuosikertomuksessa 1972–73 kerrotaan: ”Kerho on kokoontunut syyslukukaudella neljä ja kevätlukukaudella 11 kertaa. Jäsenten luku-
määrä kokouksissa on vaihdellut 5–18:n välillä; vakinaisia jäseniä on 12. Opintoaiheena on ollut luonnonsuojelu ja tietolähteenä on käytetty Luontoliiton Ympäristöaapista. Opintotoiminnan lisäksi kokouksissa on pidetty esitelmiä ja katsottu filmejä. Kevään kuluessa on järjestetty pari retkeä, joista toinen suuntautui Tampereelle.”
Peruskoulun tulo Helsinkiin 1977 toi suuria muutoksia. Suomen viimeiset poikakoulut Tossu ja Ressu muuttuivat yhteiskouluiksi. Tossuun tuli neljä tyttöä ja koulun nimi muuttui Torkkelinkadun lukioksi, jossa toimi Kallion yläasteen sivuosasto (pääosasto oli Aleksis Kiven koulussa). Kun viimeiset ”tossut” eli yläasteen pojat lähtivät, oli Torkkelin lukiossa enää 102 oppilasta. Koulun kohtalo näytti synkältä, varsinkin kun kuulimme, että naapurimme Teknisen oppilaitoksen rehtori oli käynyt kyselemässä vuokratiloja meiltä. Silloin lähdimme hakemaan koululle erikoistehtävää. Vuonna 1981 tuli ensin kuvataidepainotteisuus ja neljän vuoden kuluttua koulusta tuli kuvataiteiden erikoislukio. Muutos toi tyttöjä taloon niin paljon, että luokallisessa vaiheessa kolmesta aloittavasta luokasta kaksi oli tyttöluokkia.
Moninaisissa uusissa tehtävissä Tossussa ja muualla
Oppilasmäärän pudottua myös biologian ja maantieteen tunnit olivat vähissä, joten suoritin opinto-ohjaajan ja sivukirjastonhoitajan tutkinnot sekä arvosanan psykologiassa. Toimin sitten useita vuosia opinto-ohjaajana ja koulukirjastonhoitajana ja opetin omien aineitteni lisäksi psykologiaa. Tällä tavoin minun ei tarvinnut hakea tunteja muista kouluista. Viimeiset kymmenen vuotta opetin biologiaa myös englanniksi.
Monenlaista hauskaa on sattunut vuosien varrella. Välillä oli mentävä käytävään nauramaan – ja kun tulin takaisin, ei opetuksesta sittenkään tahtonut tulla mitään. Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu: 30 vuotta opettajana Tossussa on mennyt ja tuntuu, että vastahan minä aloitin…
TEKSTI biologian opettaja Seija Airamo KUVAT Seija Airamon kotialbumista
Seija Airamo ja rehtori Jouko Palonen.
Kieltenopiskelua vuosituhannen taitteessa
Tämän lukuvuoden aikana ovat sekä opettajat ja opiskelijat haastatelleet lukuisia alumneja ja entisiä opettajia kerätäkseen tietoa Torkkelin 100-vuotisesta historiasta.Yksi erityisesti rauhallisuutensa ansiosta tärkeä hahmo tuulisinakin koulun kehittämisen vuosina 1990-luvulla oli saksan ja ranskan opettaja Ritva Wassmund. Ritva pistäytyi koululla, jossa häntä haastatteli ranskan opettaja Nina Elopuro.
u Ritva Wassmund toimi Torkkelin saksan ja ranskan kielten opettajana vuosina 1991–2005. Hänelle kuului myös apulaisrehtorin tehtäviä ja ylioppilaskirjoitusten käytännön järjestelyjä. Ritva Wassmund ja rehtori Ilkka Arvas muodostivat läheisen työparin. He olivat niin tiiviissä yhteistyössä, että kulkivat työmatkansa koulusta kotiin usein yhdessä. Niinpä oppilaat luulivat heitä pariskunnaksi!
Ritvan ensimmäiset muistot Torkkelista ulottuvat paljon kauemmas kuin omiin opettajavuosiin. Hän muistaa viettäneensä tyttökoulun oppilaana penkkareita Tossun poikien kanssa pitkissä pöydissä juhlien vuonna 1961. Hän on on säilyttänyt Torkkelin vuosistaan opettajan muistikirjoja, valokuvia ja vuosikertomuksia erityisessä aarrelaatikossa.
Saksan kieli kiehtoo
Ritva oli aina ollut kiinnostunut erityisesti saksan kielestä. Hänen aikanaan oppikoulussa pitkää englantia opiskelemaan valittiin parhaat opiskelijat, ja Ritvan mukaan “rupusakille valikoitui saksan kieli”. Saksan kielestä tuli jatko-opintojen kohde ja avioliiton myötä myös perheen kotikieli. Ranskan kielen ja kulttuurin tuntemus karttui Pariisin Sorbonnessa Ranskan valtion myöntämällä vuoden apurahalla. Ritva opittiin tuntemaan Torkkelissa monipuolisesti kulttuurista kiinnostuneena opettajana, joka vei oppilaita oopperan kenraaliharjoituksiin ja esityksiin. Pienikokoiset kielten opetusryhmät mahdollistivat läheisen vuorovaikutuksen oppilaiden kanssa. Ritvasta tärkeimpiä opettajan ominaisuuksia olivat rauhallisuus, kärsivällisyys ja läsnäolo. Hyvä kielitaito ja toisten huomioon ottaminen olivat hänen mielestään avainasemassa opetustyössä. Opettajilla ja oppilailla olivatkin rennot välit keskenään. Opetusaineistosta oli aina pulaa, ja kielten opettajat etsivät itse lähinnä taide- ja kulttuuriaiheisia artikkeleita lehdistä oppitunneilleen. Ritva muistelee, että pitkän saksan lukijat moittivat sitä, että kielioppi opetettiin suomeksi.
1990-lukua Ritva muistelee kaoottisena aikana, jolloin tehtiin monenlaisia koulun kehittämissuunnitelmia ja kaavailtiin yhteistyötä myös muiden koulujen kanssa. Vuonna 1990 Torkkelista tuli Unesco-koulu ja kouluun perustettiin kansainvälisyyskerho. Saksalaisen yhteistyön seurauksena vietiin Stuttgartiin oppilaiden töitä ja toteutettiin
laaja grafiikan, tekstiilitaiteen, maalausten ja valokuvien oppilastöiden näyttely opetusministeriön tiloissa. Paikallisen kouluväen kanssa tehtiin yhdessä ympäristötaideteos koulun pihalle.
Uusia perinteitä syntyy
Torkkelin brunssiperinne aloitettiin vuonna 1995. Brunssipäivää eli yhteistä aamiais- ja lounaspiknikkiä vietettiin viimeisellä kouluviikolla ennen kesälomaa. Niin opiskelijat kuin opettajat osallistuivat yhteiseen ilonpitoon rakentamalla muutaman hengen ryhmissä valitsemansa teeman mukaisia erilaisista ruokalajeista ja koristeista koostuvia brunssipöytiä. Kuvataideopettaja Sirkka Raikamo ja liikunnan opettaja Helinä Hirvonen toimivat tuomareina, kiersivät tutkimassa tarjontaa, maistelivat ja ihastelivat antimia. Läheiseltä Avikaisen leipomolta haettiin palkintoina patonkeja parhaimmiksi valituille pöydille.
Wanhoja tansseja tanssittiin jo 1990-luvun alussa kokouskeskus Paasitornissa tai Helsingin työväentalossa, kuten monet silloin rakennusta kutsuivat sen maineikkaan historian mukaisesti. Vuonna 1993 vietettiin koululiikunnan 150-vuotisjuhlavuotta, minkä kunniaksi jäähallissa järjestettiin monen helsinkiläisen lukion kesken yhteiset wanhojen tanssit. Yhteensä tanssijoita oli noin 900. Torkkeli osallistui tähän yhteiseen tapahtumaan vuosien ajan 2020-luvulle asti.
Vielä ennen eläkkeelle jäämistään 2000-luvun alussa Ritva oli mukana opiskelijoiden kanssa kahdella Nizzaan suuntautuneella opintomatkalla, joilla tutustuttiin paikalliseen kulttuuriin vierailemalla lähiseudun kohteissa ja taidemuseoissa. Matkalla tutustuttiin myös Ranskan kansallispeliin petanqueen. Kielten opiskelu on aina ollut myös kulttuuriin tutustumista!
TEKSTI JA KUVA Nina Elopuro
MAALAUS Lia Lodenius, kuvataiteen diplomityö
Pohjoismaisia kontakteja á la Torkkeli
u Kun tässä taannoin kysyin opiskelijoiltani, mitä heille tulee mieleen sanasta pohjoismaalaisuus, he mainitsivat esimerkiksi demokratian, tasa-arvon, vähemmistöjen oikeudet, koulutuksen, eri Pohjolan kielet, musiikkiteollisuuden, kauniin luonnon, IT-innovaatiot ja muutenkin edistyksellisyyden yhteiskunnan eri aloilla. Toisen kotimaisen kielen opetussuunnitelmassa lukeekin, että opinnoissa “rakennetaan yhteyksiä lukion ulkopuolelle sekä lukiota seuraaviin elämänvaiheisiin, opintoihin ja työelämään”.
Kielet ovat olleet itselleni lapsesta asti sydämen asia, ja aina kun olen opiskellut uutta kieltä, olen riemuissani oivaltanut uusia
tapoja lähestyä tuttujakin asioita eri näkökulmista. Pohjoismaiset kielet ja nimenomaan ruotsi hiipivät elämääni jo nuorella iällä: kodissamme puhuttiin ja elettiin eri kielillä, kuunneltiin amerikkalaista jazzia ja soitettiin hanuria niin, että naapuritkin taisivat häiriintyä, mutta heidätkin kutsuttiin heti kohta mukaan rientoihin
Sittemmin aloitin kieliopinnot Helsingin yliopistossa pääaineenani pohjoismaiset kielet, sivuaineena englantilainen filologia. Nämä valinnat olivat kuitenkin monen iloisen sattuman tulosta, sillä yhtä lailla olisin voinut opiskella mitä tahansa muutakin kieltä. Niin suuri oli palo kieliä ja muita kulttuureja
kohtaan! Tämä palo ei ole sammunut 30 vuodenkaan jälkeen. Aluksi olin opettajana Kallion ilmaisutaidon lukiossa ja sen jälkeen enimmäkseen rakkaassa Helsingin kuvataidelukiossa. Toki yhteydet muihin oppilaitoksiin ovat antaneet arvokasta lisää varsinaiseen leipätyöhön. Taisi välillä tulla harrastettua ilmailupuoltakin, kun kovasti halusin oppia ilmailualan englantia.
Tämä kaikki aikaisempi pohja, yhdessä rakkaan kollegani kanssa, on luonut oivallisen pohjan Torkkelin ruotsin kielen opetukselle. Vuosien varrella on nautittu suomenruotsalaisesta teatterista kevätlukukauden lopussa Torkkelinmäen keväässä, on kokkailtu suklaa- ja smoothieherkkuja luokassa ahvenanmaalaisen kokin Michael Björklundin ohjeiden mukaan, on piirretty sarjakuvaa taiteilija Petra Bergströmin lempeässä ohjauksessa, on kuunneltu ja saatu eväitä tuleviin uravalintoihin eri ruotsinkielistä korkeakouluista tulleilta vierailijoilta. Ja tietysti on laulettu ja tanssittu Ruotsi-popin tahdissa! Myös lukuisat pohjoismaalaiset nuoret ovat esitelleet ruotsin tunneilla Norjaa, Tanskaa ja Islantia. Tästä kaikesta saa kiittää Svenska nu -verkostoa, joka on mahdollistanut niin paljon sellaista toimintaa luokkahuoneessa, joka muuten olisi ehkä jäänyt toteuttamatta. Taisinpa Torkkelissa opettaa aluksi englantia, mutta huomasin nopeasti, että ruotsi on “se juttu”! Koulumme nuoret ovat olleet aina talomme parasta antia, ja heidän maailmansa on avannut silmäni myös sille, että kielten opettajan pitää pystyä ottamaan huomioon opetuksessaan eri oppimistyylejä. Opettajat ovat motivaattoreita, mutta se, että opiskelija löytää sisäisen motivaationsa, on jo huomattavan paljon laajempi kognitiivinen haaste. Luulen, että olemme siinä onnistuneet aika hyvin, koska Torkkelissa on ruotsia valittu ihan kiitettävästi myös yo-kirjoituksissa ja saatu kelpo tuloksia sekä pitkässä että keskipitkässä ruotsissa vuosien varrella. On ollut ihana kohdata entisiä opiskelijoita, kun
on kuullut, että olemme innostaneet ihmisiä myös lukion jälkeen käyttämään aktiivisesti kieltä jatko-opinnoissa eri puolilla Pohjolaa sekä työelämässä.
Torkkelissa pohjoismainen yhteistyö on viime vuosina saanut myös aivan uusia ulottuvuuksia “Nordisk design” -kurssilla. Yhdessä kuvataiteen apulaisrehtorin kanssa olemme luoneet konseptin, jossa yhdistetään ruotsin opinnot pohjoismaisiin designopintoihin, ja olemme olleet aktiivisesti yhteydessä Ruotsin designgymnasiet-verkostoon. Tämä on mahdollistanut myös tutustumisen ruotsalaisiin kuvataidelukioihin. Vastaavasti olemme saaneet vieraiksi opiskelijaryhmiä opettajineen sekä Tukholmasta että Malmösta.
Designmatka Tukholmaan tutustumaan Designgymnasiet Kungsholmeniin kuudentoista pitkän ruotsin abiturientin kanssa oli ensimmäinen matkamme ja antoi jatkosuunnitelmillemme hyvän pohjan. Talvella 2025 tehty matka Malmöhön, Lundiin ja Kööpenhaminaan oli jo antinsa puolesta täysosuma sekä järjestelyjen että sisällön osalta. Tämän kaiken on mahdollistanut opetusvirasto eli Kasko, Erasmus+-ohjelma, Fonden för Sverige och Finland ja Pohjola-Norden, jotka myös toivottavasti jatkossakin takaavat hienosti alkaneen toiminnan jatkuvuuden. Ruotsin tunneilla haemme uusia tapoja lähestyä toista kotimaista kansalliskieltämme, muistaen yli 700-vuotisen yhteisen tarinamme Ruotsin kanssa. Ruotsin kielen opinnoissa “huomio kiinnittyy vahvistamaan taitoja, joita opiskelija hyödyntää pystyäkseen jatkamaan osaamisensa omaehtoista kehittämistä”. Näin olemme tehneet Torkkelissa jo vuosikymmeniä ja näin jatkamme tulevaisuudessakin, kuka ikinä siellä kateederin takana show’ta vetääkään!
TEKSTI ja KUVA ruotsin opettaja Marko Skyttä alias Dj Mace
Ainutlaatuinen kurkistus
Torkkelin 100-vuotiseen
historiaan
u Lukuvuoden toisessa periodissa järjestettiin historian projektiopintojakso, joka liittyi ainutlaatuiseen Torkkelin satavuotishistoriikkiin. Kurssin tarkoituksena oli oppia yleisesti haastattelutekniikkaa ja tiedonhakua alumnihaastatteluja varten sekä toteuttaa vektorigrafiikkaa esimerkiksi tekemällä ka-
rikatyyrejä koulumme entisistä rehtoreista lokakuussa 2025 julkaistavan kirjan kuvitusta varten.
Kurssi alkoi alkukartoituksella, jossa pohdittiin kurssin luonnetta ja vastuualueita jaettiin kiinnostuksen mukaan. Itse koin alumnien haastattelun kiinnostavimpana
f 24.1.1991 oli teemana mauttomuus: Tuomas Jääskeläinen istui koko päivän pahvilaatikossa. “Sattumalta” tänä päivänä 9.-luokkalaiset tulivat tutustumaan Torkkeliin.
ja päädyinkin haastattelemaan Tuomas Jääskeläistä kurssikaverini Araban kanssa, opettajiemme Maaritin ja Annen avustuksella. Lokakuun 10. päivänä äänitetty haastattelutiedosto oli lopulta noin puolitoista tuntia, joten läpikäytävää materiaalia oli paljon. Lopulta saimme kuitenkin koottua selkeän ja ajankuvaa heijastavan tekstin. Haastattelusta inspiroituneena päätimme myös herättää henkiin 1980–90-luvuilla aktiivisena olleen Tossu-lehden ja painoimme sitä yhden numeron koulun avoimiin oviin.
Syysloman jälkeen palasimme sorvin ääreen. Luvassa oli koulun historiaa 1920–30-luvuilta. Pääsimme käsiksi siihen aikaan Tossussa opiskelleen Aarno Hakasen arkistomateriaaleihin. Tutustuimme esimerkiksi koululle testamentattuihin Hakasen muistiinpanovihkoihin, kuvistöihin ja ylioppilaskokeisiin, joiden avulla pyrimme tekemään päätelmiä sen ajan yhteiskunnasta ja siitä, millainen Torkkeli oli vielä sen ollessa poikakoulu.
Vierailimme myös Kansalliskirjastossa, jonka toiminnasta ja tiloista saimme erittäin kattavan tietopaketin. Koulumme alumni Susanna Eklund, jonka vieraina olimme, kertoi Finna-palvelusta ja siitä, kuinka sitä voi ja kannattaa hyödyntää tiedonhaussa. Vierailun päätteeksi jäimme haastattelemaan Susannaa hänen Torkkeli-ajoistaan. Susanna aloitti kuvataidelukiossa vuonna 1994, jolloin koulu oli erittäin suosittu ja pääsykokeen kautta hakeminen oli vielä suhteellisen uusi käytäntö. Susannan kertomat muistot lukioajoilta 30 vuoden takaa olivat kuitenkin yllättävän lähellä omia kokemuksiani nykypäivän Torkkelista: jo silloin oli monipuolisia kuviskursseja, mukavia opettajia sekä yhteisöllinen ilmapiiri. Loppukurssista pääsimme tutustumaan toisten teksteihin ja grafiikoihin. Oli siistiä huomata, miten onnistuneita juttuja ja kuvia kaikki olivat saaneet aikaan.
äärellä.
Itse lähdin kurssille, koska sen monipuolinen ja vaihteleva sisältö vaikutti mielenkiintoiselta. Toki myös ajatus siitä, että pääsisi jättämään oman kädenjäljen historiikkikirjaan, innosti. Tämä kannatti, sillä kurssi täytti kyllä kaikki odotukset! Soveltava ja tutkiva ote historiaan opetti paljon. Myös valinnanvapaus keskittyä siihen aihepiiriin, joka itseä houkuttelee eniten, oli erityisen virkistävää. Syväsukellus vektorigrafiikan maailmaan sai tajuamaan, kuinka yksinkertaisillakin muodoilla ja värimaailmoilla voi luoda kaunista ja jopa informatiivista taidetta. Takataskussa on nyt myös paljon Torkkeli-triviaa, josta voi olla apua yllättävissäkin paikoissa.
TEKSTI Ninja Sorvo KUVAT Juhana Laurila ja Anne Mattsson
Arkistomateriaalin
Kameran silmässä revontulet
Avaruusfysiikan kurssilla tehdään opintomatka Pyhätunturille. Tavoitteena on kuvata revontulia ja tutustua erilaisiin yläilmakehän fysikaalisiin ilmiöihin, muun muassa revontuliin ja niiden syntyyn. Tämä oli 4. revontulileirikoulu Lapissa. Lehtori Olga Leikolan muistosäätiö on myöntänyt opiskelijoille stipendin matkan kustannuksiin ja näin edesauttanut leirikoulun toteutumista.
u Maanantai-iltana 31. maaliskuuta kaikki olivat innoissaan alkavasta reissusta kohti Lappia. Matkaan lähtivät Matit (K ja S), neljä kakkosta sekä neljä abia. Heiluva yöjuna Kemijärvelle piti hereillä, ja aamulla herättiin junan kuulutuksiin. Junan iltaisesta myöhästymisestä huolimatta olimmekin ajoissa perillä. Kemijärveltä suuntasimme taksikyydillä Pyhätunturille.
Seuraavien päivien aikana pääsimme osallistumaan esimerkillisesti rehtorin liikuntahaasteeseen lasketellen, lumikenkäillen sekä kävellen.
Torstaina vietimme niin kutsuttua lepopäivää. Puolilta päivin lähdimme taksilla kohti Sodankylää ja poikkesimme lounaalla
Mokkatuvalla. Taksissa ehti ottaa pienet nokoset ja palautua edellispäivän urheiluista. Perillä etsimme säähavaintopallon lähetyspaikkaa, kunnes tajusimme tämän vedyllä täytetyn pallon jo lähteneen. Illalla nautimme kodassa itse paistettuja lettuja ja Vilman syntymäpäivän kunniaksi lakkakakua.
Ensimmäisenä iltana tutkimme majoituksen pihapiiriä ja suunnittelimme yöllistä kuvaamista. Iltapalalla kuuntelimme Kuosmasen luentoa geofysiikasta ja seurasimme sääennusteita sekä revontuliaktiivisuuksia Sodankylän observatorion kamerasta. Aina iltaisin sovimme myös vahtivuoroista. Toisena yönä revontulet suostuivat näyttäytymään kirkkaina heti alkuyöstä, joten koko yötä ei tarvinnut valvoa revontulivahdissa. Torstaina majapaikkamme ulkopuolella eräs mies varoitti meitä siitä, ettei revontulia tulisi näkymään. Tästä huolimatta pilvet väistyivät tieltämme ja saimme otettua kuvia. Viimeinen iltamme oli kaikista kylmin ja samalla kirkkain. Saimme kaikista eniten kuvia, vaikka melkein jäädyimme jäälle.
Reissuun sisältyi myös muutamia
Ranskalaiset
Erasmus-vaihtarit
Torkkelissa
kommelluksia. Huoneiden avaimia jouduttiin kalastelemaan mökin terassin alta keskellä yötä. Vahtivuoroa odotellessa väsymys johti paheellisiin tekoihin. Pikakahvia käytiin lainaamassa omin luvin. Kun eräät opiskelijat palasivat mökille, yksi heistä riemastui eteisessä odottavasta kahvikupista, joka kuitenkin katosi ennen kuin hän ehti näyttää sitä muille. Kahvi ei kuitenkaan ollut vainoharha: toinen opiskelija oli kaapannut sen kuullessaan riemunhuudot. Tästä syntyi suuret naurut.
Lämmin sää vaikutti rinteiden kuntoon: huipulta alas pääsy oli haastavaa, sillä rinteet olivat jäässä. Eräs jumiin jäänyt opiskelija jouduttiin pelastamaan keskeltä rinnettä lumikelkalla. Kova tuuli aiheutti harmia monille laskettelijoille. Tuulen mukaan lähtivät hanskojen lisäksi myös opiskelijat.
TEKSTI Vilma Kimari
KUVA Matti Sallinen
u Olemme todella kiitollisia mahdollisuudesta olla mukana Erasmus-vaihdossa, jonka aikana opimme paljon ranskalaisen ja suomalaisen lukion eroista. Vietimme unohtumattoman vaihtokuukauden Torkkelissa ja opimme arvostamaan suomalaista koulusysteemiä, erityisesti taidelukion rentoa ja ystävällistä ilmapiiriä, jossa jokainen saa olla vapaasti oma itsensä eikä ketään tuomita. Tunnelma Torkkelissa ei mielestämme ole niin stressaava ja kilpailuhenkinen kuin omassa lukiossamme, sillä täällä painotetaan enemmän vapautta ja itsenäisyyttä, kun taas ranskalaisissa lukioissa korostetaan kurinalaista työskentelyä ja sääntöjen noudattamista. Nautimme kovasti myös taidetunneista, joita ranskalaisissa lukioissa tarjotaan vain harvoin, ja pääsimme muun muassa elokuvakurssilla kirjoittamaan käsikirjoitusta sekä piirtämään ja maalaamaan. Kiitos isäntäperheille huolenpidosta ja sydämellisestä ja lämpimästä vastaanotosta kaikille Torkkelin opettajille ja erityisesti Ninalle eli ranskanopettaja Nina Elopurolle kaikesta avusta. Toivotamme Elsan ja Iiriksen tervetulleiksi luoksemme toukokuussa.
TEKSTI Manon & Margot, Lycée Stanislas, Saint Raphaël
Vaihtarit innostuivat eniten lumesta.
Wanhan puhe:
“Juhlapäivän lähestyessä alkoi käytävillä huomata uusia tuttuja”
u Arvoisat juhlavieraat ja rakkaat kakkoset!
En muista lukiotaipaleeni ensimmäisistä päivistä lähes mitään, sillä täysin uudenlainen arki vaati paljon totuttelua, ja varmaankin siksi tarkat yksityiskohdat siitä ovat pyyhkiytyneet lähes kokonaan pois. Jokainen kohtalotoveri voi kuitenkin varmistaa, että vaikka viimeisen puolentoista vuoden aikana karttunut kokemus lukioarjesta on tehnyt esimerkiksi kurssitarjottimen täyttämisestä huomattavasti helpompaa eikä opettajainhuoneen oveen koputtaminenkaan ole enää yhtä karmaisevaa, Torkkelia talvisin ympäröivä luistinrata ei anna armoa koululle kavutessa, vaikka sen tekisi kuinka monta kertaa.
Lukemattoman paljon kaikkea ihanaa on silti ehtinyt jo tapahtua ja jäädä mieleenkin. Tosin uskallanpa väittää, että tähän mennessä hienoin ja varmasti kaikille ikimuistoinen hetki on kuitenkin käsillämme juuri nyt: wanhojen tanssit. On vallan lumoavaa nähdä teidät kaikki suorastaan säteilevät kanssakakkoset upeissa puvuissanne. Nyt on meidän vuoromme tulla osaksi tätä hienoa lukioperinnettä ja jatkaa kunniakkaasti abiturienttien meille jättämää perintöä.
Tanssiharjoitusten alkupuolella mahdottoman vaikeilta tuntuneet askelkuviot ja kolme kertaa putkeen vedetty katrilli aiheuttivat pientä päänvaivaa. Pikkuhiljaa osaset kuitenkin alkoivat loksahdella paikoilleen ja homma alkoi sujua niin sanotusti kuin tanssi. Mielestäni antoisinta oli silti se, kuinka
juhlapäivän lähestyessä alkoi huomata myös tanssituntien jälkeen käytävillä uusia tuttuja, joiden kanssa saattoi jutella ennen seuraavan tunnin alkua tai vaihtaa hymyt matkalla Penksulle.
Aika täällä Torkkelissa tuntuu välillä kiitävän ohi nopeammin kuin silmiä ehtii räpäyttää, ja osalla on jo ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset aivan nurkan takana. Siksi toivonkin, että jokainen meistä pystyisi ottamaan kaiken irti tästä illasta, elämään ja nauttimaan täysillä hetkessä. Kuukausien työpanoksemme kulminoituu juuri tähän hetkeen, ja nyt saamme ihastella sitä yhdessä. Kiitos siis perheenjäsenille, sukulaisille, ystäville ja kaikille muille, jotka ovat tulleet tänne tänään jakamaan tämän unohtumattoman hetken kanssamme. Kiitos myös rehtori, koulun muu henkilökunta ja opettajat, etenkin Joanna, kun pidit meille sopivan rentoja mutta innostavia ja huumorintäyteisiä tanssitreenejä. Ja totta kai kiitos kaikille teille mielettömän valovoimaisille torkkeleille, joiden kanssa saan viettää tämän häikäisevän hienon juhlapäivän.
TEKSTI Ninja Sorvo
KUVAT Lia Lodenius, Loviisa Kangas ja Late Nurkkala
Mediatiimiläiset pääsivät kurkistamaan myös TV-studioon, jossa harjoitellaan ohjelmien tekoa.
Mediatiimi Tampereella
– kuvajournalistiikkaa,
u Marraskuun lopulla Torkkelin mediatiimi teki ekskursion Tampereelle, jonne matka taittui aamujunalla. Perille päästyämme suuntasimme kohti yliopistoa, jossa journalistiikkaa opiskeleva Torkkelin alumni Jade Silpo esitteli meille aluksi kampusaluetta.
Harjoitustoimituksen tilassa eli ”harkkarissa” Jade ja toinen Torkkelin alumni Pinja Nikki kertoivat journalistiikan opinnoistaan ja paikallisesta opiskelijakulttuurista. Pinja oli ennen Tampereelle tuloa opiskellut Stadin ammattiopistossa media-assistentiksi ja ollut pitkään töissä valokuvaajana ja viestintätehtävissä, muun muassa Voima-lehdessä 2020-luvun alussa. Jade puolestaan aikoo media-alan töihin suoraan yliopisto-opintojen tarjoamaa
reittiä. Pian retkemme jälkeen saimmekin viestin, että Jade oli valittu kuvajournalismin erikoistumisopintoihin, jotka Pinjakin oli aloittanut viime vuonna. Kuvajournalismin erikoistumisopinnot tarkoittavat sitä, että Tampereen yliopiston opiskelijat opiskelevat muutaman kurssin kuvaamista muiden opintojensa lisäksi.
Valokuvauksesta kiinnostunut Pinja ei suhtautunut tekstin tuottamiseen työuransa alussa innokkaasti. Hän kuitenkin kasvatti itsevarmuuttaan lukemalla ja tarttumalla työtehtäviin, jotka vaativat myös kirjoittamista. Tämä avasi uusia, jännittäviäkin ovia. Nykyisin Pinja kirjoittaa mielellään. Kirjoittaminen on myös kuvajournalistille
Torkkelin alumnit Pinja Nikki ja Jade Silpo kertoivat Tampereen yliopiston journalistiikan opinnoista.
foccacciaa ja taidetta
tärkeä taito, sillä media-ammattilaisen odotetaan olevan laaja-alainen osaaja. Ennen kaikkea tekstin kanssa työskentely kehittää kriittistä ajattelua, joka on todella tärkeä työkalu myös niille, joiden työ keskittyy visuaaliseen puoleen.
Seuraava kohteemme oli opiskelijaravintola, jonka focacciaa Jade oli kehunut. Vierailimme vielä Aleksanterin kirkossa sekä kenkäteollisuuteen ja taiteeseen keskittyvässä, Pyynikinharjulla sijaitsevassa Emil Aaltosen kotimuseossa. Siellä keskityimme tarkemmin katselemaan Lauri Erikssonin valokuvanäyttelyä Muodonmuutos, jonka kuvissa tärkeä aihe on ihmisen ja ympäristön välinen vuorovaikutus.
Vielä illalla ennen paluumatkaa ehdimme kierrellä vapaasti Pyynikinlinnan lähialueilla. Ainakin osa porukasta ehti kirpputorille, ja toiset taas päätyivät ihailemaan auringonlaskua Tammerkosken rannalle. Kotimatka sujui mukavasti bussikyydillä, ja perille päästyä olo oli pitkän päivän jäljiltä raukea, mutta inspiroitunut. Ehkä retken innoittamana joku nykyinenkin tossu päätyy tulevaisuudessa Tampereelle opiskelemaan –tai ainakin ihailemaan ihastuttavia maisemia ja nauttimaan kulttuurista.
TEKSTI Ninja Sorvo
KUVAT Araba Brace
Helsinki–Madrid
Vaihto-ohjelma ja
maailmankuvan avartuminen
u Osallistuin koulun järjestämään vaihto-ohjelmaan, joka antoi hienon mahdollisuuden tutustua Espanjan kulttuuriin, kieleen ja taiteeseen. Vaihtoon osallistui opiskelijoita Helsingin kuvataidelukiosta ja Kallion ilmaisutaidon lukiosta sekä espanjalaisia opiskelijoita Madridista. Vaihto alkoi vuoden 2024 keväänä, jolloin espanjalaiset matkustivat viikoksi Helsinkiin tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin majoittuen suomalaisiin perheisiin. Tämän vuoden marraskuussa matkustimme puolestamme Espanjaan tutustumaan heidän kotikaupunkiinsa Madridiin.
Haastateltuani niin helsinkiläisiä kuin madridilaisiakin opiskelijoita voin sanoa, että vieraaseen kulttuuriin tutustuminen avartaa ihmisen maailmankuvaa ja tuo uusia
näkökulmia elämään. Diego Arenas Morenon kertoo vaihtokokemuksensa olleen ylitsepääsemättömän hyvä, sillä se oli ainutlaatuinen tilaisuus nauttia uudesta kulttuurista tutustuen samalla uusiin ystäviin. “Tämä vaihto oli hetki elämässäni, jolloin pystyin todella pääsemään eroon kaikesta stressistäni ja huolistani nauttiakseni kaikesta, mitä matkalla oli tarjottavana”, hän kertoo.
Madridissa kävimme tutustumassa linnoihin, museoihin, puistoihin ja arkkitehtuurisesti merkittäviin rakennuksiin. Espanjalaiset opiskelijat tutustuttivat meidät Madridin kiinnostaviin katuihin, muun muassa queer-ihmisten kaupunginosana tunnettuun Chuecaan. Torkkelilainen Miriam Aalto kertoo, että matkalla tuli oltua
Vaihtoryhmä odottelemassa viivästyneitä madridilaisia Reina Sofia -taidemuseon edessä.
sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa hän ei muuten ole ollut tekemisissä. Hänen mielestään vaihdossa kivointa oli ajan viettäminen uusien ihmisten, sekä madridilaisten lukiolaisten että Kallion lukion opiskelijoiden, kanssa.
Miriamin mielestä oli mielenkiintoista esitellä ulkomaalaisille opiskelijoille suomalaista kulttuuria, koulujärjestelmää ja arkea: “Oli kivaa kertoa kiinnostavia yksityiskohtia suomalaisesta kulttuurista matkaoppaan tavoin.” Suomalaisilla ja espanjalaisilla opiskelijoilla oli erilaiset lähestymistavat vaihto-ohjelmaan: suomalaiset turhautuivat helposti, kun tarkasti suunnitellut aikataulut venyivät; espanjalaiset taas priorisoivat hengailua ja rentoa yhdessäoloa. Miriam sanoo, että hän voi omaksua tästä jotakin omaan elämäänsä ja arkeensa. Olen samaa mieltä, sillä mielestäni erilaiset näkökulmat täydentävät toisiaan ja opettavat, että elämää voi elää eri tavoin. Diego kertoo, että suomalainen kulttuuri yllätti hänet. Verrattuna Espanjan meluisiin tunnelmiin Helsinki oli hiljaisen ja tilavan tuntuinen. Hänen mielestään vaihto-ohjelma ei hukannut hetkeäkään opettaakseen espanjalaisille Suomen kulttuurista: “Opin paljon Suomen tavoista ja historiasta, niin ruisleivästä ja Hesburgerista kuin maan menneisyydestäkin Ruotsin ja Venäjän välissä.” Hänelle kiinnostavinta Helsingissä oli Senaatintorin saksalainen arkkitehtuuri, ja häntä huvittivat kaupungin yllä poimuttelevat, valtavia hämähäkinseittejä muistuttavat raitiovaunuverkot.
Mielestäni toiseen ihmiseen tutustuessa kiinnostavinta olivat pienet perinteet ja tavat, jotka erosivat suomalaisista tottumuksista. Espanjalaisessa vaihtoperheessäni huomasin, että sosiaalinen vuorovaikutus perheen sisällä keskittyi erityisesti illalliselle. Perhe ei useinkaan viettänyt aikaa yhdessä ennen kello kymmentä, vaan vasta silloin kokoonnuttiin yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan päivän tapahtumista. Opin parini vanhemmilta paljon siitä, minkälaista Espanjassa asuminen on.
Tuntui, että monet espanjalaiset olivat kulttuuristaan paljon ylpeämpiä kuin suomalaiset omastaan. He sanoivat, etteivät haluaisi asua muualla kuin kotimaassaan. Itse en ole koskaan ollut yhtä innoissani suomalaisesta kulttuurista ja unelmoin, että joskus voisin asua myös ulkomailla. Uuteen kulttuuriin tutustuessa huomasin, mitä asioita omassa kulttuurissani arvostan ja mitä taas toisista tavoista voin oppia omaan arkeeni. Esimerkiksi espanjalaisessa kulttuurissa hienoa oli ihmisten ulospäinsuuntautuneisuus ja Helsingissä taas nousi yhä arvostettavammaksi kaupungin infrastruktuurin, kuten liikenneyhteyksien, järjestelmällisyys. Vaihto sai minut kunnioittamaan monia asioita kotimaassani sekä muiden maiden kulttuureja, joissa kaikissa on hienoja ja kiinnostavia piirteitä.
TEKSTI Malla Lintervo
KUVAT Paulus Kuusi
Vuoden Tossu Ervin Latimer vaatteissa kuuluu vähemmistöjen ääni
u Keskiviikkona 28.8. seppelöitiin muotisuunnittelija Ervin Latimer Vuoden Tossuksi kiinnostavan juhlaluennon päätteeksi.
Vuosittain halutaan nostaa jalustalle sellainen Torkkelin alumni, joka on saanut jotain yhteiskunnallisesti merkittävää aikaan.
Ervin Latimer aloitti lukio-opintonsa Torkkelissa vuonna 2004. Nykyään hän on perustamansa yrityksen Latimmierin luova johtaja ja viime syksystä lähtien Aaltoyliopiston sangen nuori työelämäprofessori.
Meriittejä Ervinillä riittää, sillä hän on esimerkiksi ollut perustamassa Ruskeat Tytöt -yhdistystä ja on tällä hetkellä sen hallituksen varapuheenjohtaja. Vuonna 2020 hänet valittiin Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi.
Ruskeat Tytöt -yhdistyksen tavoitteena on edistää etnisten vähemmistöjen kuuluvuutta ja osallisuutta ympäröivässä yhteiskunnassa. Ruskea on Ervinistä hyvä sana kuvaamaan myös häntä itseään, sillä hän on saanut huomata, etteivät suomalaiset pidä häntä valkoisena. Toisaalta hän ei miellä itseään myöskään tummaihoiseksi. Ervin onkin miettinyt paljon sitä, miten hän itse voi omalla toiminnallaan ja työllään tukea niitä, joiden ääni ei useinkaan pääse esiin.
Vuonna 2012–2016 Ervin suoritti Metropoliassa vestonomin eli vaatetusalan
ammattikorkeakoulututkinnon, mitä hän pitää uransa kannalta merkittävänä askeleena: hän oppi tässä käytännönläheisessä koulutuksessa käsityötaitoja ja “sääntöjä”, miten vaatteita tehdään. Hän alkoikin tehdä vanhoista nahkatakeista laukkuja ystävilleen, mistä kehkeytyi pienimuotoista liiketoimintaa. Laukkujen suosion kasvettua hän perusti toiminimen ja pyöritti Ervin Latimer Handmade Accessories -nimellä nettikauppaa vuosina 2013–2016.
Vuonna 2016 hän asui New Yorkissa, ja myös tällä ajalla oli tärkeä merkitys hänen luovalle työlleen, hänen varsinaiselle intohimolleen. New Yorkissa Ervin kävi vogue ball -tapahtumissa, joissa mustat ja ruskeat seksuaalivähemmistöihin kuuluvat saivat olla sellaisia kuin halusivat. Hän oivalsi, että muodilla ja vaatteilla voidaan ottaa kantaa. Palattuaan Suomeen hän järjesti vuodesta 2017 alkaen “My Neck My Back” -klubia, omaa New Yorkin tapahtumista inspiroitunutta drag-tapahtumaa.
Vuonna 2018 hän suunnitteli Aaltoyliopiston lopputyönäytökseen “Rodeo Queen” -malliston. Siinä hän tutki, mitä tapahtuu, kun kaksi maskuliinisuuden arkkityyppiä amerikkalainen cowboy ja bisnesmies yhdistetään. Hän esimerkiksi mietti:
f Latimerin kavereita kuvattuna mallistoon Helsingin Keskuspuistossa.
“Kun lisätään hapsuja miestenpukuun, onko tällaisella vaatteella edelleen sama maskuliininen merkitys?”
Kansainvälistä tuntumaa muotialasta hän sai ensin Italiassa ja sitten Kööpenhaminassa, jossa hän työskenteli Heliot Emil -brändin pääsuunnittelijana alle vuoden. Työtahti oli lopulta kestämätön. Sitten tuli korona, jolloin hän palasi kotiin ja sai tarvitsemansa tauon: “En halunnut saada burnoutia jo kolmekymppisenä.”
Vuonna 2020 hän tajusi, että nyt on viimeinen hetki hakea Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi. Tehtävänä oli suunnitella monikäyttöinen vaate. Erviniä kiinnostivat sukupuoli ja sukupuoliroolit. Hän tarkasteli 1940–50-lukujen länsimaisia miesten ja naisten vaatteita ja mietti, löytyisikö näiden roolien ja stereotyyppisten vaatteiden välillä vapaata tilaa.
Tämän Vuoden nuori suunnittelija -malliston merkittävin osa ovat kuvat, jotka lähtivät kiertämään eri yhteyksiin ulkomaille näyttelyinä. “Varsinkin yksi kuva on tärkeä”, Ervin totesi. Siinä ihmiset, kaikki Ervinin kavereita, poseeraavat metsässä, suomalaisuutta kuvaavassa ympäristössä, jonne heidän näköisensä ihmiset eivät ole alun perin suomalaisessa muotikuvastossa kuuluneet. Kuvan taustalla on kolme yhdessä kaatunutta puuta, jotka Ervin oli nähnyt lenkkimaastossaan useita kertoja.
Latimmier-yritys on lanseerattu vuonna 2022. Sen luovana johtajana häntä on kiinnostanut maskuliinisuus ja sen esittäminen. Ensimmäisessä mallistossaan hän tutki mieshenkilöä eri asennoissa esittävää kuvasarjaa tarkastellessaan, milloin tämä on esimerkiksi yleisten käsitysten mukaan liian feminiininen ja milloin nimenomaan maskuliininen. “Erilaisista asennoista sain muotokieltä suunnittelemiini vaatteisiin.”
Ervin Latimer on uudistanut käsitystä muodista monella tapaa. Eettiset periaatteet ovat olleet kaiken pohjana alusta asti. Tänä
vuonna Finnish Fashion Award -palkintogaalan vastuullisuuspalkinto annettiin Ervinin yritykselle Latimmierille.
Uusi aluevaltaus oli myös Keskolle tehty Freedom-mallisto, jota myytiin kaikissa Suomen Citymarketeissa. Tämän malliston vaatteet sopivat sekä miehille että naisille. Keskolaisten olikin aluksi vaikeuksia keksiä, mihin vaatteet sijoitetaan marketissa, jossa on perinteisesti sijoitettu vaatteet tiukasti naisten ja miesten osastoille.
Ervin kehottaa muotialalle hakevia, mutta myös kaikkia muita torkkelilaisia, menemään sitä kohti, mikä todella itseään kiinnostaa ja inspiroi. Lukion jälkeen voi tuntua tyhjältä ja voi olla vaikeaa keksiä, mikä olisi oma juttu, mutta lukio itsessään antaa elämään jo todella hyvää suuntaa.
”Tärkeintä on olla rohkeasti oma itsensä ja tehdä sitä mikä aidosti itseään kiinnostaa”, Ervin sanoo. Sillä pääsee jo pitkälle.
TEKSTI Maarit Nopsanen ja Sylvia Rusanen KUVAT Hayley Lê ja Araba Brace
u TOSSU Fashion 2025 -muotinäytös esitteli perjantaina 9.5. kymmenen mallistoa, jotka ovat syntyneet kuluvan lukuvuoden aikana joko kokonaan tai osittain muotoilun ja tekstiilin opintojaksoilla sekä käsityön lukiodiplomeina. Taitavien muotisuunnittelijoiden ohjaavana opettajana on toiminut Tuttu Sillanpää. Muotinäytöksen pohjainspiraationa toimi nykyisin jo alumnistatuksen piiriin siirtyneen ikitossun Ada Kontion tuhka4-mallistolleen vuonna 2024 järjestämä Fashion Show.
Näytöksessä esiteltyjen vaatteiden
lisäksi myös tapahtumatuotanto oli kauttaaltaan torkkeleiden käsialaa! Suurkiitos kaikille suunnittelijoille, malleille, tekniikkaa hoitaneille valo- ja äänihenkilöille, maskeeraajille, roudareille, valokuvaajille ja muille jotka mahdollistivat näytöksen järjestämisen!
TOSSU Fashionin matka jatkuu myös näytöksen jälkeen. Kuulumisissa pysyt mukana Instagramin ja Tiktokin kautta: @tossufashion
TEKSTI Maija Ihanainen
KUVAT Loviisa Kangas
Musiikin lukiodiplomit
u Helsingin kuvataidelukion koko historian ensimmäiset musiikin lukiodiplomit suoritettiin Serotone- ja Skisma-bändien yhteisessä diplomikonsertissa koulun juhlasalissa 10.4.2025. Musiikin lukiodiplomin tekijöinä olivat opiskelijat Siina Seppälä (laulu), Ash Pora (basso), Sofia Tarkka (sähkökitara) ja Eero Hedström (sähkökitara). Diplomitöitä ohjasi musiikinopettaja Heini Mielonen.
Torkkelit sekä perheenjäsenet, ystävät ja tuttavat halusivat tulla sankoin joukoin kannustamaan diplomisteja heidän konsertissaan, ja tunnelma olikin katossa jo konsertin alussa! Konsertissa kuultiin bändien soittamia tunnettuja cover-biisejä, Siina Seppälän omat sanoitukset kappaleisiin ”Rakkaus ei koskaan kuole” ja ”Rakkauden palaset” sekä Eero Hedströmin oma sävellys ”Originaali demo”.
Illan aikana kuultiin sekä Eeron että Sofian taidokkaita kitarasooloja, Ashin rytmikästä bassonsoittoa sekä Siinan koskettavaa laulua. Bändien meno houkutteli
lukiomme opiskelijoita ja konsertin kuulijoita tanssimaan bändien musisoidessa. Meno olikin riemukasta ja energistä myös tanssilattialla! Illan upeasta jokaiseen kappaleeseen varta vasten mietitystä valaistuksesta vastasi Torkkelin taitava valotiimi.
Kaikki diplomistit selviytyivät hienosti konsertistaan, ja koulu muisti lukiomme historian ensimmäisiä musiikin diplomin suorittajia kauniilla ruusuilla ja suklaalla. Muusikot saivat hurjat aplodit konsertin lopussa, ja rehtori Pekka Lepistö sekä musiikinopettaja Heini Mielonen pitivät pienet puheet näille illan tähdille. Koko konserttiyleisö olikin sitä mieltä, että lisää tällaista kouluumme!
Onnittelemme vielä Siinaa, Ashia, Sofiaa ja Eeroa upeasta musiikin lukiodiplomin suorittamisesta ja toivomme lisää torkkeleita myös tulevina vuosina haastamaan itseään musiikin lukiodiplomin parissa!
TEKSTI ja KUVA Heini Mielonen, musiikinopettaja
Huhtikuinen hyvinvointiviikko:
koirakavereita, taukojumppaa
ja uusia elämyksiä
u Opiskelijahuoltoryhmä, hyvinvointitiimi, opiskelijakunnan hallitus ja monet muut Torkkelin väen toimijat järjestivät ennen vappua perinteisen hyvinvointiviikon.
Viikon aikana oli mahdollista nauttia muun muassa opiskelijakunnan hallituksen aamunavauksista, pesiksestä, tanssista, opettajien taukojumppavideoista, OPKH:n poppareista ja ihanien koirakavereiden seurasta. Henkilökunnan jäsenet toivat lemmikkejään koululle jokaisena hyvinvointiviikon päivänä. Kaikki ohjelmassa ennakkoon ilmoitetut
koirakaverit eivät ehtineet mukaan mutta paikalle päässeet saivat sitäkin runsaammin kiitosta ja sydämiä opiskelijoilta. Viikon kruunasivat vappuaaton tsumppitsufeet ja OPKH:n järjestämät pukkarireivit.
Viikon huipennuksena valokuvaaja ja taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen vieraili koulullamme. Hän on myös Torkkelin alumni ja Vuoden Tossu vuodelta 2016. Miina kertoi omasta urapolustaan ja kehittämästään voimauttavan valokuvan menetelmästä. Voimauttavan valokuvan keskiössä on
Miina Savolainen ja lapsuusmuistot: valokuvassa Miina ja äiti.
Psykologi-Pauliinan hurmaava Knox-koira.
dialogisuuden ja arvostavan katseen merkitys. Miina rohkaisikin meitä kaikkia katsomaan toisiamme herkemmin ja näkemään epävarman maailman keskellä myös tässä hetkessä olevan kauneuden.
Opiskelijat kommentoivat hyvinvointiviikon antia muun muassa seuraavasti:
“Koirat oli tosi mukavia ja pidin myös kovasti aamunavauksista!”
“Pukkarireivit BEST”
“Koirat oli supersöpöjä!!!”
“Ihan hauskaa, semmonen positiivinen fiilis”
“Monipuolinen tapahtumavalikoima”
“Rakastin koirien tapaamista ja pidin paljon Miinan luennosta.”
TEKSTI Liisa-Maria Nikkanen, erityisopettaja
KUVAT Loviisa Kangas ja Henna Pulkki
Unelmapaja
Torkkelissa järjestettiin ensimmäistä kertaa Vuosi yrittäjänä -opintojakso, jossa mukana olleet opiskelijat kehittivät oman tuote- tai palveluidean. Kokonaisuus on osa Nuorten yrittäjyys- ja talousjärjestön kehittämää mallia, joka tukee yrittäjyyteen kasvamista ja jonka avulla nuoret voivat perustaa omia oikeita yrityksiä.
u Haluan perustaa joskus tulevaisuudessa yrityksen, joten ajattelin, että Unelmapaja-opintojaksosta voisi olla hyötyä. Omat tuotteeni ovat tarrat ja kirjanmerkit.
Unelmapajan tunnilla kävin taidetarvikeliike
Snow White Oy:ssä vierailulla. Pääsin siellä puhumaan yrityksen perustajan Tommi Mannelinin kanssa. Yllätyin, kun sain tietää, että yritys oli jo 33 vuotta vanha. Oli mielenkiintoista kuulla, että kauppa oli alun perin kehysliike, mutta kehittyi taidetarvikekaupaksi.
Tommi on pitänyt kauppaa yllä ihan itsekseen, mikä on mielestäni hämmästyttävää. Mietin, miten ihmeessä hän pystyy pitämään kirjaa kaikista tuloista ja menoista ihan yksin. Hän kertoikin, että yrityksen pitämiseen vaaditaan paljon omatoimisuutta, koska työ ja vapaa-aika sekoittuvat keskenään eikä niitä voi täysin erottaa toisistaan. Mielestäni käynti oli erittäin mielenkiintoinen, ja oli mukava kuulla yksityiskohtaisia vastauksia kysymyksiini.
Opin Unelmapajassa, mitä pitää huomioida, jos perustaa yrityksen, ja myös sen, miten kannattaa myydä tuotteita. Opin Oodin tarratulostimen käytön! Mielestäni on hyvä tietää perustiedot siitä, miten yritykset toimivat, koska yritykset ovat tärkeä osa yhteiskuntaa.
TEKSTI Meimei Aaltonen
KUVA Heini Mielonen
Vastauksia syksy 2017
Vastauksia syksy 2022
Tossut jatko-opinnoissa
Torkkelissa seurataan tarkasti, mitä opiskelijoista tulee “isona”. Opot teettävät valmistuneille ylioppilaille kyselyn jatko-opintoihin sijoittumisesta, kutsuvat alumneja paneeleihin ja oppitunneille kertomaan jatko-opinnoistaan ja keräävät alumnitarinoita Instagramiin. Pari vuotta sitten kyselyyn vastattiin innokkaasti. Tässä näkymiä kerättyyn tietoon.
Me ollaan niin ylpeitä teistä!
u Joka syksy kevään, syksyn ja sitä edellisen kevään ylioppilaiksi valmistuneille tossuille kilahtaa puhelimeen tekstiviesti, jossa pyydetään vastaamaan verkkokyselyyn:
Mitä kuuluu ex-tossu? Mitä teet tällä hetkellä? Opiskeletko? Teetkö töitä? Reissaatko maailmalla? Suoritatko siviilipalvelusta tai oletko armeijassa?
15 vuoden ajan olemme selvittäneet entisten opiskelijoidemme sijoittumista jatkokoulutukseen ja työelämään. Vastauksia vuosien aikana olemme saaneet noin 2500:lta entiseltä kuvataidelukiolaiselta.
Vastaajat ovat vastavalmistuneita. Vuoden 2017 ja 2022 kyselyjen ympyräkaaviot näyttävät suunnan, joka on toistunut melko samanlaisena vuodesta toiseen. Kyselyyn vastaamisen ajankohtana lukio-opintojen päättymisestä on kulunut kesä tai yksi vuosi. Valmistuneista ylioppilaista noin kolmannes ei opiskele, kolmannes opiskelee taide- ja
kulttuurialalla ja kolmannes muilla aloilla. Erityispiirre Helsingin kuvataidelukiosta valmistuneilla on tietysti se, että meiltä haetaan ja päästään taideoppilaitoksiin opiskelemaan. Hyvän lukiokoulutuksen turvin ovet avautuvat enemmin tai myöhemmin mille tahansa alalle.
Kerro tarkemmin missä oppilaitoksessa ja koulutusohjelmassa tai millä linjalla opiskelet. Vastaukset on kerätty yhdeltä syksyltä.
Lapin yliopistossa kuvataidekasvatusta (useita mainintoja)
Helsingin yliopistossa matematiikan, fysiikan ja kemian opettajan linjalla; metsätieteiden kandiohjelmassa opintosuuntanani metsien ekologia; yleislääketiedettä; kulttuurien tutkimuksen kandiohjelma; uskontotiede; ympäristö- ja elintarviketaloustiedettä; elintarviketieteitä; geotieteitä, tietojenkäsittelytiedettä; kasvatustieteitä; luokanopettaja; psykologiaa (useita mainintoja)
Hyriassa Hyvinkäällä eläintenhoitajaksi
Ulkomailla Norjassa (etänä Suomesta), Noroff, Interactive Media Animation; lääketiedettä Umeån yliopistossa Ruotsissa; Alankomaissa Eindhovenissa teknillisessä
yliopistossa arkkitehtuurilinjalla; Royal academy of art; the Haguessa kuvataidetta Fine art- linjalla Hollannissa
Aalto-yliopistossa visuaalisen viestinnän muotoilua (useita mainintoja); kauppakorkeakoulussa; informaatioverkostoja; teknillistä matematiikkaa ja fysiikkaa; energia- ja ympäristötekniikkaa; kemian tekniikkaa; tietotekniikkaa; kuvataidekasvatusta (useita mainintoja); muotoilua; sisustusarkkitehtuuria; muotilinjalla
Metropoliassa visuaalista viestintää ja graafista suunnittelua; 3D-muotoilua ja -visualisointia; tekstiilisuunnittelua; visuaalista viestintää (liikkuva grafiikka); rakennusarkkitehtuuria
Stadin Ammattiopistossa pelinkehitys/animaatio/3D-grafiikat; hius- ja kauneudenhoitoalalla parturikampaajaksi ja maskeerajaksi
Hämeen Ammattikorkeakoulussa ympäristösuunnittelija; kestävän kehityksen asiantuntija
Tampereen ammattikorkeakoulussa Bachelor of Fine Arts -nimikkeellä, opiskelen englanniksi.
Kyselyn lopuksi pyydämme palautetta ja terveisiä entiselle koululle. Hymiöitä ja sydämiä ropisee. Tässä erään vuoden sanallisia vastauksia:
Ihana seurailla koulun menoa somessa!
Kiitos opastuksesta taiteen alalle.
Sain Torkkelista tärkeitä ihmisiä elämääni. Tunnit, opettajat ja muu henkilökunta antoivat mahtavat valmiudet Aallossa opiskelulle!
Kuuluu hyvää ja välivuosi ei haittaa! Teen tällä hetkellä omaa unelmatyötä eli tiktok-videoita lastensuojeluun liittyen ja toimin lastensuojelun kokemusasiantuntijana.
Kuvataiteen ja luonnontieteiden antimet valmistivat minut tulevaan opiskeluun Aallossa täydellisesti.
Kiitos mahtavista kolmesta vuodesta. Olen älyttömän kiitollinen siitä, kuinka kouluympäristö sai minut kukoistamaan ja löytämään omat vahvuuteni.
Carlson-Björkman Anna äidinkieli ja kirjallisuus, S2
Elopuro Nina ranska
Heinonen Heikki kuvataide
Hiidenkari Päivi englanti
Ihanainen Maija kuvataide
Ilola Helka kuvataide
Jokela Sari Kaarina ranska
Jouhti Suvi matematiikka
Kangas Loviisa kuvataide
Kannukene Tuire kuvataide
Koivistolainen Niko historia, yhteiskuntaoppi
Kokkonen Kirsi-Marja englanti, espanja
Kulmakorpi Iina englanti
Kuosmanen Matti matematiikka, fysiikka
Kuvaja Merja opinto-ohjaus
Köngäs Jarl maantiede, biologia
Lönnblad Antti filosofia, elämänkatsomustieto
Mattsson Anne historia, yhteiskuntaoppi
Mielonen Heini musiikki
Nakari Minna ruotsi
Nikkanen Liisa-Maria erityisopetus
Nopsanen Maarit äidinkieli ja kirjallisuus
Pulliainen Ukri filosofia, elämänkatsomustieto
Pusa Hanna kuvataide
Raikunen Laura historia, yhteiskuntaoppi
Ranta-Korpi Matti matematiikka, kemia
Rintala Joanna liikunta ja terveystieto
Rintatalo Elina opinto-ohjaus
Saari Hanna saksa
Sandelin Taru opinto-ohjaus
Sallinen Matti matematiikka, fysiikka
Silén Maiju englanti
Skyttä Marko ruotsi
Särkkä Katja kuvataide
Toikko Juulia evankelis-luterilainen uskonto
Tuiskula, Inka biologia ja maantiede
Tumanoff Anttoni biologia ja maantiede
Uusitalo Tomi kuvataide
Vahtera Sari opinto-ohjaus
Valo Tiina äidinkieli ja kirjallisuus
Vanhanen Hanna elämänkatsomustieto, filosofia
Veckman Kaj filosofia
Vihervalli Katariina englanti
Virkkunen Johanna äidinkieli ja kirjallisuus
Väntti Tarja kuvataide
Stipendit ja kirjalahjat
Stipenditjakirjalahjat
Lehtori Olga Leikolan muistosäätiön stipendit
Lehtori Olga Leikolan muistosäätiön tarkoituksena on jakaa stipendejä Helsingin kuvataidelukion opiskelijoille ja mainitusta koulusta päättötodistuksen saaneille entisille opiskelijoille. Etusija annetaan matemaattisissa ja teknisissä oppiaineissa kunnostautuneille ja niitä opiskeleville.
Olga Leikolan säätiön syksyllä 2024 ylioppilaille myöntämät stipendit
Paavola Netta Amanda
Heldt Edel Amanda Aarni
Gaez Samuel Romeo
Myllyniemi Eero Ilari
Eeken Kaisla
Pelkonen Tiia Emilia
Snellman Vilja Maaria
600 €
300 €
300 €
300 €
200 €
200 €
200 €
Uusiheimo Sonja Maria (Samu) 200 €
Olga Leikolan säätiön keväällä 2025 myöntämät stipendit
