Themesta -lehti 2016

Page 1

2016

Pelisuunnittelu ja

kaupunkirakentaminen Kaupunki rakentuu yhdess채

Katso juttukohtaiset videot QR-koodeista!


2

2016 PÄÄTOIMITTAJA Janne Suntio (janne.suntio@rakennusteollisuus.fi) TOIMITTAJA Emmi Rossi, VALOKUVAAJA Janne Suntio, ULKOASU Roban Konna, PAINOS 80 000, PAINO Lönnberg Print & Promo, 14. vuosikerta

Kolumni

Vain ammattilaisille T

yöturvallisuus on jännä juttu. Se on vähän niin kuin vakuutus. Kun mitään ei satu, niin se naurattaa. Mutta kun jotain tapahtuu, niin homman toivoisi olevan kunnossa. Aina kun työmaalle astuu, on turvavarusteiden oltava asialliset: turvakengät, kypärä, suojalasit ja huomio­liivi. Kaikki nämä vaikka seisoisi keskellä tyhjää pihaa. Ettei vain sattuisi mitään. Näyttää tyhmältä, tuntuu tyhmältä, mutta on turvallista. Työturvallisuus on asia, joka otetaan rakennus- ja kiinteistöpalvelualalla kuolemanvakavasti. Juuri siksi, ettei tarvitse olla kuoleman tai vakavan loukkaantumisen kanssa tekemisissä. Työturvallisuus otetaan niin vakavasti, että edes rakennuspuolen lehdissä ei suostuta julkaisemaan yhtäkään kuvaa,

jossa varusteet eivät ole kunnossa ja paikallaan. Työturvallisuus lähtee ennen kaikkea asenteesta. Siitä, että kypärä, kengät, lasit ja liivit eivät tunnu naurettavilta. Työturvallisuudesta tuntee ammattilaisen. Ja jokainenhan haluaa olla ammattilainen? Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan tavoitteena on kitkeä työtapaturmat nollaan vuoteen 2020 mennessä. Ala haluaa luoda turvallisen työpiirin, joten siksi kaikkien yritysten on pyrittävä estämään työtapaturmat työmailla ja tehtaissa. Aikaa tavoitteeseen ei ole enää kauaa. Mutta juuri sen verran, että nyt uransa alussa olevat ammattilaiset ovat omaksuneet raudanlujan osaajan ajatuskulun. Työturvallisuus on fiksua, joten lasit silmille ja hommiin.

”Olen alalla, koska se on monipuolinen

”Pidän rakentamisesta ja se kiinnostaa.

”Ala on aina kiinnostanut minua ja valmis-

ja siitä on hyötyä töiden ulkopuoleltakin.

Uraani rakennan päivä kerrallaan ja haluan

tumisen jälkeen voi työllistyä hyvin monen-

Olen tyytyväinen nykyiseen työhöni, voisi

oppia ja nähdä kaiken mitä ala tarjoaa.

laisiin tehtäviin. Tulevaisuudessa haluaisin

sanoa, että olen unelmamestassani”.

Ehkä jatkan joskus insinööriopintoihin, kun

olla mukana rakennusalan ohjelmistojen

saan kokemusta lisää”.

kehittämisessä sekä tutkia uusia sovellus-

Markus Heinonen, rakennusmestari, YIT

mahdollisuuksia”.

- valmistui Metropoliasta joulukuussa

Simeon Hannonen, rakennusmies

2014

- valmistui Vaasan ammattiopistosta

Marko Laitinen

maaliskuussa 2015

- opiskelee rakennus­tekniikkaa Tampereen teknillisessä yliopistossa


KAIVA MAATA JALKOJESI ALTA. Infra on teitä, ratoja, vesiväyliä. Siltoja, louhintaa, asfalttia. Talojen perustustöitä, lenkkipolkuja ja puistoja. Kaivuhommia, valtavia koneita. Haastavia työmaita ympäri Suomen!

Infran rakentajana pääset kelpo tienesteihin tutkitusti heti. Monissa tehtävissä tienaat paremmin kuin kollega muulla rakennussektorilla. Lue lisää: Infra.fi/Tosihommiin


4

Palveluesimies Tiina Remes, 34, johtaa yli sadan hengen työyhteisöä, joka pitää puhtaana Stockmannin tavarataloa Helsingin keskustassa.

Sadan esimies T

iina jos kuka tietää, kuinka menestytään siivoojan työssä. Hän kertoo, että hyvä tapa päästä hommiin on tulla osa-aikaiseksi työntekijäksi. Tällöin ei ole ennalta määriteltyjä osaamisvaatimuksia. Riittää kun henkilöllä on motivaatiota, työintoa ja erinomainen palveluasenne! Reippaus ja ripeys ovat hyvästä, ja rauhallinenkin persoona voi olla reipas työssään. Tiina tietää kokemuksesta, että työn vaatimat ominaisuudet tulevat esille jo ensimmäisissä vuoroissa. Mukautuvuus myymäläympäristön muutokseen on ehdoton edellytys siivoustyössä. Tunnolliset puurtajat huomaavat pian, että asioilla on tärkeysjärjestys. Pitää osata priorisoida, eli on opittava katsomaan, mitä missäkin tilanteessa tehdään, vaikka se poikkeaisikin totutusta. Aivan kylmiltään ei siivoustyöhön joudu, sillä ISS Palveluissa perehdytys kestää useita vuoroja ja jossain määrin koko koeajan. Perehdytys kattaa koko toiminnan, ja se jalostuu perustie-

don jälkeen soveltamisessa ja tiedon syventämisessä, joihin kuuluvat esimerkiksi kemikaalikoulutukset ja siivouksen erityismenetelmät. Vakituinen työpaikka siivoojana edellyttää kiinteistöpalvelujen perustutkinnon suorittamista toimitilahuoltajan koulutusohjelmassa. Koulutus on muutoinkin avainasemassa tehtäessä uraa alalla. Tiinan urakehitykseen on kuulunut ylioppilastutkinto, kiinteistöpalvelujen perustutkinto ja siivoustyön johtamisen erikoisammattitutkinto. Nyt Tiina opiskelee kiinteistöpalvelujen erikoisammattitutkintoa. Sokerina pohjalla on aiemmin varusmiespalveluksessa saatu johtajakoulutus. Tiinan mielestä ISS:n toimintatavat ovat niin kehittyneitä, että työpaikan valintaa ei ole koskaan tarvinnut kyseenalaistaa. ”Olemme oikeasti alan huipulla! Asiat kehittyvät nopeasti ja ISS haluaa olla maailman paras palveluyritys”, hän kehaisee.

Julkisten tilojen puhtaanapito on eri asia kuin kodin siivous.

Katso video!


5

Teemu Mänty on 23-vuotias helsinkiläinen, joka työskentelee ISS Palveluissa kiinteistönhoitajana oppisopimuksella.

Varma työpaikka, jota robotit eivät korvaa.

Töissä oppisopimuksella I

SS:lle Teemun tie kulki rakennustyömaiden kautta. Muutaman vuoden työkokemus uudis- ja korjausrakentamisesta sekä LVI-tekniikan tuntemus ovat erinomainen pohja kiinteistöpalvelujen ammattitutkinnolle, jota Teemu parhaillaan suorittaa oppisopimuksella. Teemu kertoo, että oppisopimusopiskelu hänen kohdalla tarkoittaa noin kolmea koulupäivää kuukaudessa sekä työssä oppimista. Oppimisprosessissaan Teemu dokumentoi omia työtehtäviään kännykkä­

kuvin ja napakoin tekstein. Näin syntyvä oppimispäiväkirja käydään koulussa läpi opettajan kanssa, joka tarkastaa, että Teemu on tehnyt hommansa oikein. Työpaikalla Teemulla on henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka opastaa etenkin pulmatilanteissa. Teemun mielestä työssä oppii parhaiten olemalla ahkera ja oma-aloitteinen. ”Jokaista asiaa ei kannata kysyä muilta, vaan asioista kannattaa ottaa itse selvää, sillä silloin oppii parhaiten”, hän toteaa.

Teemun työ kiinteistönhoitajana on vaihtelevaa. Keskeisimpiä töitä ovat ulkoalueiden hoito ja talotekniikan huolto. Teemun työkalupakkiin kuuluu myös iPad, jonka avulla on helppo valvoa esimerkiksi rakennusten energiankulutusta. Teemusta ISS Palvelut on hyvä työnantaja, jolla asiat toimivat. Erityisesti koulutusmahdollisuudet ovat erinomaiset!

ISS Palvelut on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme siivous-, kiinteistön ylläpito-, turvallisuus- ja ruokailupalveluita yrityksille ja yhteisöille sekä julkiselle sektorille. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli 517 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on noin 11 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii yli 75 maassa. www.issworld.com

Katso video!


6

Hajota ja

hallitse

Pelisuunnittelu vie kaupunkirakentamisen astetta hauskemmaksi

-O

Onhan sitä muutama pato tullut tuhottua peliä tehdessä, Karoliina Korppoo nauraa. Tamperelaisen peliyritys Colossal Orderin pääsuunnittelijana Korppoolla on ollut päävastuu strategiapeli Cities: Skylinesin toteutumisessa. Pelissä pääsee kurkistamaan sinne, missä oikeat kaupunkisuunnittelijat elävät joka päivä: teoreettiseen maailmaan, jossa asiat joko toimivat tai eivät. - Cities: Skylinesillä voisi rakentaa oikeiden kaupunkien simulaatioita, mutta ei se olisi enää niin hauskaa. Se vaatisi myös simulaation laajentamista todellisempaan suuntaan, mikä karsisi pelimäisyyttä pois, Korppoo toteaa.

Pelin suunnittelussa on lähdetty siitä, että sitä on hauska pelata. Realismi ei saa olla syy siihen, että pelissä tapahtuu jotain, vaan se on bonus. - Pelin realistisin osuus on vesisimulaatio, Korppoo kertoo. Vesi onkin se mikä pelaajia eniten Cities: Skylinesissä kiehtoo. Kaupungit eivät ole turvassa, kun pelaajat tuhoavat patoja ja katsovat kuinka vesi tuhoaa rakennuksia. - Moni pelaa hiekkalaatikkomentaliteetilla. Katsotaan mitä tapahtuu, jos tekeekin jotain toisella tapaa kuin yleensä. Korppoon mielestä pelin koukuttavin piirre on sen toipumismekanismissa. Jos jokin menee pieleen, se voidaan korjata ja

kaupunki voi kukoistaa jälleen. - Se on pelaajalle palkitsevaa, kun voi löytää ongelman ja ratkaista sen. Parasta Cities: Skylinesissä taitaa kuitenkin olla se, että toisin kuin tosielämän kaupunki­suunnittelijat, pelaaja voi olla myös niin sanotusti pahis. Hän voi jättää toteuttamatta asukkaidensa toiveita paremmasta joukkoliikenteestä tai ostoskeskuksista. Hän voi tuhota patoja tai rakentaa suoran kopion jostain oikeasta kaupungista. Tai toteuttaa omia kiinnostuksen kohteita. - Omat kaupunkini pelissä ovat varsinaisia joukkoliikenteen monimutkaisia ryhmittymiä, Korppoo kertoo.


7

• Colossal Order on tamperelainen pelistudio. • Pelistudion tuottamat pelit ovat liikenne- ja kaupunkisimulaatioita, joista uusin ja tunnetuin on Cities: Skylines. • Pääsuunnittelija Karoliina Korppoo on koulutukseltaan medianomi visuaalisen suunnittelun puolelta. Tällä hetkellä hän viimeistelee graduaan Tampereen yliopistolla Internet- ja pelitutkimuksen opinto-­ ohjelmassa.


8

Kaupunki rakentuu y

K

Kuva: Emmi Rossi

aupunki ei rakennu pelkästään kynällä ja viivoittimella. Itse asiassa varsinainen piirtotyö on pieni osa kaupunkisuunnittelijan työtä. Se on tiedonhankintaa ja sen käsittelyä, lankojen yhteenvetoa sekä hyvin sosiaalista tekemistä. - Suunnitellessa pitää selvittää eri asioita kuten muun muassa alueen melutasoa, kulttuurisia arvoja, millaista väkeä siellä asuu ja työskentelee, millaisia tulevaisuudensuunnitelmia eri tahoilla alueella on. Näin muutaman mainitakseni, Tampereen kaupungilla asemakaavoituksessa työskentelevä kaavoitus­arkkitehti Anna Hyyppä kertoo. Viisi vuotta sitten suoraan koulunpenkiltä töihin päässyt Hyyppä ei tunnista termiä


9

yhdessä – ei paperilla Anna Hyyppä on unelmamestassaan. Hän on osa sitä, että Tampereesta tulee juuri sellainen kun kokouspöydissä pohditaan.

tavallinen työpäivä. - Onko sellaista? Päivä menee kokouksissa, sähköpostien parissa, raporttien lukemisessa, selvityspyynnöissä, tiedon onkimisessa, ideoinnissa ja välillä piirtäessä, Hyyppä pohtii. Työpäivät kuluvat nopeasti ja töitä ei aina kykene ennakkoon suunnittelemaan. On päiviä, jolloin tulee jotain yllättävää, ja päiviä, jolloin voi suhteellisen varmasti suunnitella tekemisensä. - Parasta tässä työssä on sen monipuolisuus. Kiirettä pitää, mutta aina oppii jotain uutta. Kaupunkisuunnittelija tekee yhteistyötä monien eri ammattialojen kanssa. Suunni-

tellessa tarvitaan erikoisasiantuntemusta esimerkiksi viheralueista ja liikenteestä. Vaikka poliittiset tahot lopulta päättävät suunnitelmista, on kaavoituksella tärkeä rooli kaupungin kehittämisessä. - Yleiskaavassa määritellään alueiden käyttöä yleispiirteisesti ja asemakaava on tarkempi suunnitelma ennen rakennussuunnittelua. Tampereen asemakaavoitus on jaettu neljään alueeseen ja minä kuulun keskusta-alueeseen. Esimerkiksi nyt on työn alla sekä isomman asuinalueen että pienempien täydennysrakentamiskohteiden suunnittelu, Hyyppä toteaa. Vaikka kaupunkisuunnittelijan työpäivät menevät lähinnä toimistolla säntäillessä,

niin välillä pääsee raittiiseen ulkoilmaan. Tai pääsee jopa maan alle. - Aikanaan kävimme muuan muassa Hämpin parkin työmaalla. Olihan se aika mielenkiintoista nähdä, mitä kaupungin alapuolella tapahtuu. Joskus työ vie mennessään niin, että kaupunkia tulee katsottua sillä silmällä jopa vapaa-ajalla. - Meillä on työporukan lenkkiryhmä, joka kiertää aina joka kerta uutta reittiä Tampereella. Tulee nähtyä uusia paikkoja ja siinä samalla katselemme, miten suunnitelmat ovat toteutuneet, Hyyppä naurahtaa.


10

SOL on suuri suomalainen, vakavarainen palvelualan perhe­ yritys. SOLin palveluratkaisu -mallissa yhdistämme saumattomasti siivous-, toimitila-, kiinteistönhoito- ja turvallisuuspalvelut. Pesulapalvelumme helpottavat kuluttajien arkea ja henkilöstöpalvelumme tarjoavat joustavasti palveluosaajia yrityksille. Tytär­yhtiömme palvelevat Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä. Palveluksessamme on noin 12 000 aurinkoista SOLilaista, joista noin 4 000 työskentelee kansain­välisissä toiminnoissa.

Katso video!


11

Hymypojat

hoitavat hommansa

P

iiroisen Pasi, Lainion Joona ja Tontin Taneli ovat kiinteistöhoidon ammattilaisia. Kolmikko työskentelee SOL Palveluiden Lahden yksikössä. Heidän työnään on kiinteistöjen tekninen ja yleinen huolto, ulkoalueiden hoito, vesi- ja viemärilaitteiden huolto sekä koko kiinteistön ympäristöasioiden hallinta. Kolmikosta kokenein on Pasi, joka on ollut alalla jo yli neljännesvuosisadan. ”Aloitin hommat ihan laitekiinnostuksen pohjalta. Vuosien mittaan kiinnostus kiinteistönhoitoon syveni ja ammattitaito karttui – nyt vedän jo 21 henkilön tiimiä”, kertoo Pasi. Porukan kuopus Joona valmistui kiinteistönhoitajaksi viime keväänä ja on ollut

SOL:in mies jo ensimmäisestä työharjoittelusta alkaen. Taneli puolestaan kertoo tulleensa SOL:ille oppisopimuspolun kautta. Nyt takana on kuusi vuotta alan töitä, jona aikana työtaidot ovat jalostuneet Pasin opissa jo varsin pitkälle. Pasi kertoo, että heidän johdonmukaisesti johdetun toiminnan, hyvän asiakaspalvelun sekä ammattitaitoisen tekemisen avulla SOL:in Lahden kiinteistönhoitoyksikkö on kasvanut vauhdilla. SOL haluaa tarjota asiak­kailleen jatkuvasti parempaa laatua, joka tarkoittaa myös henkilöstön koulutuksesta huolehtimisesta. Siksi myös Tanelille ja Joonalle on tulossa jatkokoulutuksia, kuten kiinteistöpalvelujen ammattitutkinto.

Taneli ja Joona kertovat molemmat, että luottamus kiinteistönhoitajaan on koettu tärkeäksi asiaksi. Ihmiset päästävät asuntoihinsa ilman paikalla oloa. Usein palvelukohteissa asukkaiden ja kiinteistönhoitajien välille syntyy luottamuksellinen side. Jopa kahvikutsuja tipahtelee, ja pojista on tullut joidenkin vanhempien ihmisten lemmikkejä. Pasi katsahtaa Joonaan ja Taneliin, herkistyy ja toteaa: ”Esimiesvuosieni aikana ei ole kertaakaan tarvinnut käydä kyttäämässä kohteessa ovatko miehet hoitaneet hommansa – aina ovat hoitaneet.”

Tykkään SOL:illa välittömästä ilmapiiristä.

Asukkaat kaipaavat vanhaa talkkari­ henkeä.

SOL Palveluilla kouluttautumista tuetaan ja uran on mahdollisuus edetä vaikka mihin asti.


NIIN KAUAN KUIN ON TALOJA, ON TÖITÄ

Testaa tietämyksesi kiinteistöpalvelualasta ja osallistu Beats-kuulokkeiden arvontaan! siistiihommaa.fi


13

Työskentely RTK-palvelussa alkoi suoraan opintojen päätyttyä.

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä 40 vuoden kokemuksella. Konsernin liikevaihto on n. 120 milj. euroa ja sen palveluksessa työskentelee maanlaajuisesti yli 3 000 alansa ammattilaista. RTK-Palvelu tarjoaa siivous-, kiinteistöhuolto-, käyttäjä- ja teollisuuspalveluja yrityksille ja julkisen sektorin asiakkaille. Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluvat keskeisesti myös tekniset kiinteistöpalvelut sekä energiansäästöpalvelut. Kiinnostaako sinua ura RTK-Palvelussa? Ovemme ovat auki. Tule ja opi työssä ammattilaiseksi! www.rtkpalvelu.fi/tyopaikat

Katso video!

Hyvin koulutettu kiinteistönhoitaja

T

uomo Toivanen, 26, työskentelee kiinteistönhoitajana RTK-Palvelu Oy:n Kuopion yksikössä. Kiinteistötekniikka on aina kiinnostanut Tuomoa, ja hän on ollut kiinteistönhoitajana kesätyöajoista lähtien. RTK-Palvelussa hän on työskennellyt heti valmistumisestaan saakka. Tuomolla on kiinteistönhoitotyöhön oivallinen koulutus, sillä hänellä on taka­ taskussaan sekä talotekniikan että kiinteistö­ palvelujen perustutkinnot. Lisäksi Tuomo suorittaa parhaillaan työn ohessa kiinteistö­ palvelujen ammattitutkintoa. Tutkintoa

suorittamaan hän pääsi vain vinkattuaan pomolleen jatko-­opiskeluhaluistaan. RTK-Palvelussa Tuomon työ on hyvin itsenäistä. Päivät alkavat varikolta ja jatkuvat itsenäisenä työskentelynä, kunnes on aika palata konttorille. Konttorilla Tuomo tekee tarvittavat raportoinnit ja merkitsee ylös tehdyt laskutustyöt. Tuomon työpäivästä suurin osa kuluu piha-alueiden puhtaanapidon ja ulkoalueiden kausitöiden, kuten ruohonleikkauksen, lehtien puhalluksen, lumen kolauksen, hiekoituksen, hiekan poiston, kattokourujen ja rännien puhdistusten parissa.

Kiinteistö­tekniikan puolelta tehtäviin kuuluvat lämmönjako- ja ilmastointilaitteiden kunnossapito sekä energiankulutuksen seuranta. Lisäksi Tuomo suorittaa rakennusten pienkorjauksia ja huoltaa asuntojen vesikalusteita. Monipuolisia töitä helpottavat lukuisat käsityökalut sekä kehittyneet ympäristönhoitokoneet. Tuomosta tuntuu hienolta saada kiitosta asiakkailta, joiden vaatimustaso on tavallista korkeampi. Tuomolla onkin tavoitteena edelleen kehittyä ammatissaan ja edetä suurten liikekiinteistöjen haastavien huoltotöiden ekspertiksi.


14

L&T:llä työ on rentoa, koska siivous­työssä voi itse miettiä itselle sopivan työtavan.

Oma-aloitteisuus vie uralla eteenpäin J

enni Harju, 29-vuotias palveluohjaaja, työskentelee Lassila & Tikanojalla ­MTV3:n­ toimitalossa Pasilassa. Vaikka Jennin asemapaikka sijaitsee Pöllölaaksossa, on hänen vastuullaan useita toimitilakohteita. Aivan yksin ei Jennin tarvitse kaikkea tehdä, sillä hänen alaisuudessaan työskentelee noin 40 siivoojaa. Jenni kertoo, että hänen työnsä on erittäin monipuolista ja liikkuvaa. Päivät sisältävät siivoojien auttamisista eri asioissa, laadunvalvontaa ja asiakaspalvelua. Jenni toimii myös oman esimiehensä eli palveluesi­ miehen oikeana kätenä. Parasta työssä Jennin mielestä on työ­ kaverit ja siivouskohteiden ihmiset, jotka ovat yleensä ihania ja huomioivat siivoustyöntekijät. Ihmisten kanssa on mukava myös käydä keskusteluja siivoustarpeista, kuten peruspesujen aikatauluista, tilojen siivoustiheydestä ja siivousalueiden muutoksista. Jenni kertoo, että L&T:llä työ on rentoa,

koska siivoustyössä voi itse miettiä itselle sopivan työtavan. Myös työn vaatimukset ovat selkeitä ja jokainen tietää mitä itseltä odotetaan. Ja jos eteen tulee kinkkisiä tilanteita, apua on aina helppo mennä kysymään. Jenni toteaa, että vaikka kunto pysyy työssä yllä, työ ei kuitenkaan ole raskasta. Työvälineet ovat kehittyneet ja työn tekeminen on nykyään helppoa ja ergonomista. Yhdistelmäkoneet helpottavat todella paljon ja koneet myös puhdistavat lattiapinnat moppia paremmin. Jennin oma tie L&T:llä alkoi kiertävänä siivoojana – työssä, jonka hän otti tosissaan. Hän alkoi tehdä kehityshavaintoja siivottavista kohteista ja raportoida niistä esimiehelle alusta saakka. Aktiivisuus palkittiin: palvelu­ esimies arvosti Jennin asennetta, ja kun henkilö­kemiatkin vielä sopivat yhteen, puolessa vuodessa Jenni yleni palveluohjaajaksi. Tällä hetkellä yo-taustainen Jenni syventää osaamistaan suorittamalla oppisopimuksella palveluohjaajan ammattitutkintoa.

Katso video!

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka yhdessä asiakkaidensa kanssa on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. www.lassila-tikanoja.fi


15

Olet tervetullut! C

oor Service Managementin aulassa huomio kiinnittyy välittömästi iloiseen tervehdykseen ja valloittavaan hymyyn. Tua Wikholm, 27-vuotias aula­palveluvastaava ja johdon assistentti huolehtii siitä, että ensikontakti yritykseen ei voisi olla miellyttävämpi. Tuan hymyn takaa löytyy aimo annos kokemusta ja sosiaalista pelisilmää. Matka nykyiseen asemaan ja osaamistasoon on alkanut jo kahdeksan vuotta aikaisemmin, heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Tuan hyvä ystävä suositteli kiinteistöpalvelualaa ja Coorilla avoinna ollutta aulapalveluhenkilön työpaikkaa. Tua haki paikkaa ja pääsi töihin. Tuan työuran alussa työnsuorittamispaikkoina olivat Coorin asiakkaat, kuten eri suuryritykset ja virastot. Erilaiset työympäristöt olivat opettavaisia ja työtehtävät todella monipuolisia. Pyydettäessä Tua listaa aulapalvelun ydintoiminnot: ”Asiakkaalle tuotetaan aina hyvä fiilis. Hänet otetaan vastaan, häntä huomioidaan ja opastetaan tarvittaessa. Lisäksi aulan kautta kulkevat kiinteistön huoltotarpeita, siivousta ja ravintolapalveluita koskevat yhteydet. Toimistotöistä aulassa hoidetaan laskutuksia, erilaisten rekisterien ylläpitoa ja kokoustarvikkeiden hallintaa.” Nykyisin Tuan vastuulla on myös johdon assistentin tehtävät, joihin hän sai ylennyksen hyvien työsuoritusten sekä johdon assistentin ja kielten koulutusohjelmassa suoritettujen AMK-opintojen kautta.

Coor Service Management on yksi Pohjoismaiden johtavista kiinteistöpalvelutoimittajista ja tarjoaa kaikki ne palvelut, joita yksityisen tai julkisen sektorin hyvä ja tehokas toiminta edellyttää. Coorilla on erikoisosaamista kolmella palvelualueella: käyttäjä­ palvelut, kiinteistöpalvelut ja strateginen neuvonta. Asiakkainamme on sekä suuria että pienempiä yrityksiä ja julkisen sektorin organisaatioita. Konsernin liikevaihto on noin 790 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 6 600.

Asiakkaalle tuotetaan aina hyvä fiilis.

Katso video!


16 Kuvat: Tuomas Uusheimo

Tuhansien ammattien ala Rakennustuoteteollisuuden parissa työskentelee lukuisia eri ammattinimikkeitä. Työ ei ole vain paikallista, vaan alan suurimmat yritykset ovat erittäin kansainvälisiä. Töitä ei ole tarjolla pelkästään vain itse tuotteen valmistamisen puolella, vaan tuote pitää myös suunnitella, tehdä, myydä ja markkinoida.

R

akennustuoteteollisuudessa valmistetaan ja kehitetään tuotteita ja materiaaleja, joita käytetään uudisja korjausrakentamiseen sekä rakennusten ylläpitoon. Tärkeimpiä tuotteita ovat muun muassa sementti, betonituotteet, tiilet, laastit, eristeet, teräsrungot, putket ja palkit. Rakennuspuusepänteollisuuden puolella keskeiset valmistettavat tuotteet ovat ikkunat, ovet, kattotuolit, keittiökalusteet ja puuportaat. Eli yhden tuotteen valmiiksi saaminen ei ole niin yksinkertaista kuin sen luulisi olevan. Esimerkiksi Kuopion kaupungin­ teatterin kolmiulotteiset seinäelementit eivät ilmestyneet yhdessä yössä kuin itsessään… Kaikki alkaa suunnittelusta. Arkkitehti suunnittelee elementin muodon ja värin ja tekee suunnitelmastaan visuaalisen 3D-mallinnuksen. Arkkitehti Antti Nousjoki Arkkitehtitoimisto ALA Oy:sta oli suunnittelemassa Kuopion teatterin seinäelementtejä. - Suunnittelu lähti ympäristöstä ja vanhasta teatterirakennuksesta liikenteeseen. Muodoltaan seinäelementit muistuttavat

isoa rypistettyä paperiarkkia ja sama muoto on myös nähtävillä teatterirakennuksen sisätiloissa. Ulos tahdottiin samaa tunnelmaa kuin sisällä salissa.

Kaikki alkaa suunnittelusta - 3D-mallinnusta käytettiin luonnostelussa ja sillä kokeiltiin eri mittakaavoja. Jokainen elementti tarkennettiin tarkkaan 3D-mallinnuksessa, jotta kuvio olisi symmetrinen koko matkalta. Arkkitehdiltä suunnitelma lähtee rakennes­uunnittelijan tehtävälistalle. Hänen työnään on suunnitella kolmiulotteisten seinäelementtien tekniset vaatimukset eli toisin sanoen hän varmistaa, että seinä­ elementit pysyvät paikallaan kovimmassakin myräkässä. Rakennesuunnittelija laatii myös rakenteesta teknisen tietomallin. Kun suunnitelma on kaikin puolin valmis, on aika rakentaa se. Elementtisuunnitelmat lähetetään tehtaalle tilaukseen. Betoniluoma Oy oli mukana suunnitelman toteutuksessa. Varatoimitusjohtaja Mikko Torvelan mielestä prosessi oli hyvin mielen­kiintoinen, koska se poikkesi totutus-

ta valtavirrasta. - Prosessissa on mukana monta erilaista osaajaa, kuten tuotannonsuunnittelu, työnjohtajat ja elementtityöntekijät, jotka valmistelevat ja toteuttavat elementit. Suunnittelulla on tärkeä osa toteutuksessa ja erityisesti tässä tapauksessa se oli erityisessä painoarvossa. Valmistetut seinäelementit olivat niin erityislaatuiset, että esimerkiksi esteettiset asiat korostuivat. - Valmistuksessa oli myös tärkeää ottaa huomioon viimeistely ja varastointi, jotta tuote saatiin jouhevasti tilaajalle. Elementtisuunnittelijan tehtävänä on tarkistaa piirustukset, arvioida raaka-ainetarpeet ja tilata tarvittavat erikoisosat. Tässä kohtaa seinäelementtien toteutusta eletään kinkkistä vaihetta, sillä muottien valmistus on erityisen haasteellista. Muottisuunnittelussa käytetään 3D-mallinnusta ja erilaisia muotteja tarvitaan seinän rakentamiseen kymmenkunta. Tämän jälkeen muotit valmistetaan suunnitelmien mukaisesti.


17

Prosessissa on mukana monta erilaista osaajaa Muotteihin tulevan materiaalin valmistamiseen tarvitaan myös erikoisammattilaista. Betonilaborantti suhteuttaa käytettävän betonimassan eli määrittelee raaka-aineet ja niiden määrät. Teatterin seinäelementtien valmistuksessa tehtiin myös tuotekehitystä, sillä muotit täytettiin kuitubetonimassalla. Tämän jälkeen seinäelementit valmistetaan. Valmistuksessa kirvesmies ja raudoittaja työskentelevät parina. Timpuri kokoaa muotin ja raudoittaja raudoittaa. Ulkokuoren raudoituksen jälkeen lasketaan betonin menekki ja tilataan massa tehtaan betonimylläriltä. Valmis betoni siirretään työkohteeseen siltanosturilla ja valutetaan betonisuppilosta elementtimuottiin. Ulkokuori saa eristeet ylleen ja saumojen kohdalle sijoitettavat ansaat pitävät ulko- ja sisäkuoren yhdessä. Nostolenkit mahdollistavat elementin kuljetuksen kohteeseen. Sisäkuori varustellaan ulkokuorten tavoin eli raudoitetaan ja valetaan. Seuraavana yönä työryhmä purkaa muotit, nostaa elementit pystyyn ja mahdollisesti pesee ne. Paikkarit tarkistavat kaikki elementit ja viimeisestelevät ne myynti­kuntoon. Kaiken tämän jälkeen seinäelementit suojataan, kuljetetaan työmaalle ja asennetaan Kuopion teatterin seinään.


18

Peab ja asukas ne yhteen soppii

huomenna mennään työmaakoppiin!

Peabilla todella arvostetaan asukkaita.

E

spoolaisen kerrostalon pihamaalla pötköttelee putkia. Tekeillä on linjasaneeraus 189 asunnon taloyhtiöön. Vaikka urakka on valtava, työmaalla työskentelevät 25-vuotias markkinointitradenomi Jenna Pasanen ja 27-vuotias diplomi-insinööri Niko Koski ovat leppoisalla mielellä. Niko toteaa, että haastavasta aikataulusta huolimatta yksikään asunto ei ole valmistunut myöhässä ja työt etenevät yhteispelissä asukkaiden kanssa. Jenna kertoo, että asiat sujuvat hyvin, koska Peabilla todella arvostetaan asukkaita. Asiakaspalvelussa Jennan erikoisalaa on hänen opiskeluvaiheessa lopputyönä yritykselle tekemä asukastyytyväisyyskyselymalli. Asukkailta kyselyyn saatujen vastausten perusteella ohjataan työmaan käytäntöjä koko sen keston ajan. Kyselyn lisäksi Jennan työnkuvaan kuuluu viestintä. Sähköposteilla, tekstareilla ja heippa-­lapuilla tieto kulkee asukkaille nopeasti. Aika-ajoin Jenna järjestää asukasiltoja sekä sopii tapaamisia asukkaiden ja asiakaspalvelu­insinöörin välille. Myös tekninen osaaminen on Peabilla korkealla tasolla. Niko kertoo, että hänen ajankäytöstään puolet kuluu työmaalla ja toinen puoli tietokoneella, aikataulutusten, kustannustenhallinnan, hankintojen ja töiden suunnittelun parissa. Isän ja papan mukana työmailla kasvaneena Niko on oppinut, millä taidoilla raksalla pärjää. Puseroon tarttunut kokemus jalostui osaamiskartoitusmalliin, jonka hän teki diplomityönään Peabille. Nikon mielestä osaamiskartoituksesta hyötyvät sekä työntekijä että työnantaja. Työnantajalle selviää henkilöstön osaamistaso ja työntekijälle se mitä häneltä odotetaan. Niko ja Jenna ovat molemmat sitä mieltä, että Peab on ottanut heidät arvostavasti omakseen jo opiskeluaikana. Rakentamisen eri vaiheista saatu opiskeluaikainen työkokemus on kasvattanut heidät nykyisiin itsenäisiin ja vastuullisiin tehtäviin.

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 13 000 henkilöä, joista Suomessa noin 750. Konsernin toiminta jakautuu neljään liiketoiminta­-alueeseen; rakentaminen, asunnot ja toimitilat, infrarakentaminen ja teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 4,8 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä. www.peab.fi

Työmailla jo pikkupojasta.

Katso video!


19

Tuhat ja yksi

asuntoa J

uuso Rapelin, 29-vuotiaan työmaa­ insinöörin työhön liittyy raha, aika ja laatu. Helsingin Pasilassa YIT:n Konepajan työmaalla on rakenteilla asuntoja yli 1 500 asukkaalle, joten mistään puuhastelusta ei tontilla ole kyse. Merkittävässä hankkeessa on tärkeää, että työmaainsinöörillä on tarkka käsitys siitä missä mennään. Konepajan työmaalla työskentelee päivittäin lähes sata työntekijää ja toistakymmentä työnjohtajaa toteuttamassa hanketta, jossa urakka-arvot nousevat miljooniin. Juuso kertoo olevansa rahapainotteinen persoona ja suunnittelevansa hankeprosessissa ensin kustannukset. Sen jälkeen on vuorossa aikataulutukset ja koko rakentamisvaiheen kestävä herkeämätön laadun tarkkailu. Kannuksensa alalle Juuso on hankkinut käymällä ensin ammattikoulun ja jatkamalla sieltä insinööriopintoihin tehtyään välissä muutaman vuoden alan töitä. Juuso haluaa siksi painottaa, että ammatillisen koulutuksen valinta ei sulje jatko-opintomahdollisuuksia pois, vaan päinvastoin antaa erinomaiset edellytykset rakennusalan AMK-koulutuksiin. Oman työnsä hienoutena Juuso pitää rakennus­alan monipuolisuutta, sillä kahta samanlaista kohdetta ei ole. Työmaalla jokaisella rakentajalla on oma itsenäinen ja tärkeä vastuu­alue. Työntekijällä on tuotannollinen vastuu ja työnjohdolla on vastuu työvaiheista. Rakentaminen on myös kovaa vauhtia kehittyvää liiketoimintaa, joka edellyttää innovatiivisia toimenpiteitä myös kentän puolella, toteaa Juuso.

YIT:llä on yli 100 vuoden kokemus ja vahva markkina-asema: se on Suomen suurin asuntojen rakentaja ja Venäjällä suurin ulkomainen asuntorakentaja. YIT on myös Suomen suurimpia toimitila- ja infrarakentajia. YIT toimii seitsemässä maassa työllistäen yli 6 000 henkilöä. www.yit.fi/tyopaikat

Katso video!

Koen onnistuneeni kun taloudelliset, aikataululliset ja laadulliset asiat natsaavat.


20

K Olen tehnyt koko työurani Lemminkäisellä.

Pistiäisen

ja liimapossukuskin pomo

aroliina Mattsson, insinööri AMK, työskentelee Lemminkäisen infrarakentamisen suunnittelu- ja työnjohtotehtävissä. Karoliinalle oli selvää jo yläasteelta saakka, että hän haluaa maarakennusalalle. Alan valintaa ohjasi hänen vahva asfalttialan perhetaustansa. Oikea asenne ja opintomenestys Turun AMK:ssa avasivat Karoliinan tien kesätöihin Lemminkäiselle, jonka palveluksessa hän on siitä saakka ollut. Kesätyö- ja työharjoitteluvaiheessa Karoliinan tehtäviin kuuluivat liikennejärjestelyt, apulaistyömaamestarin tehtävät, oman asfalttipaikkausryhmän vetovastuu ja monenlaiset paperihommat ”vanhojen partojen” opissa. Nyt Karoliinan päivät täyttyvät ympäristö- ja kiviaineslupien vaatimasta suunnittelusta ja asfalttimassojen CE-merkintäasioista, joista hän teki aikoinaan opinnäytetyönsä. Toisaalta työmaaorientoituneena ihmisenä Karoliinan on aina välillä päästävä tosi hommiin tien päälle kolamiesten, perämiesten, pistomiesten eli pistiäisten ja liimapossujen eli liimanlevittimen kuljettajien pomoksi!

Lemminkäisen

mies jo nuoresta saakka

J

oona Leiniäinen on 20-vuotias rakennus­ mestariopiskelija, joka työskentelee Lemminkäisen talonrakentamisen työnjohto­ harjoittelijana. Joona aloitti kesätyöt rakennuksilla jo 14-vuotiaana äitinsä jalanjäljissä. Ensimmäisinä kesinä Joona työskenteli rakennusapumiehenä tehden raivaus- ja siivoustöitä. Pikkuhiljaa työnkuva monipuolistui ja hän pääsi rakennustöihin kirvesmiesten avuksi. Aloitettuaan opinnot Metropolia AMK:ssa Joona onnistui saamaan jo ensimmäisenä kesänä työnjohtoharjoittelijan paikan Lemminkäiseltä. Nykyisen työnkuvansa Joona kiteyttää osuvasti lauseeseen: ”Ratkaisen ongelmia ja tilaan tavaraa.”

Modernin ja haasteita täynnä olevan kerros­ talotyömaan työnjohtoharjoittelijan tehtävät ovat Joonan mielestä tärkeä osa opiskeluvaihetta. Keskustelemalla kokeneiden talonrakentajien kanssa koulussa opittu teoria ja työmaankäytännöt nivoutuvat toisiinsa. Parhaillaan Joona opiskelee vesi- ja viemäri­ tekniikkaa, lämmitystekniikkaa, rakennusten sähköjärjestelmiä ja ilmastointitekniikkaa. Nämä opit tekevät hänestä talotekniikan asiantuntijan, tutkintonimikkeen ollessa rakennusmestari-LVI. Joona toteaa, että talotekniikkaosaaminen mahdollistaa hänelle työskentelyn sekä uudisettä korjausrakennuskohteiden työnjohdossa ja suunnittelussa.

Katso video! Rakennamme toimivia, turvallisia ja terveellisiä olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen – 5 600 lemminkäisen voimin, yli sadan vuoden kokemuksella. Olemme vahva infra- ja talonrakentamisen osaaja, jonka markkina-alue on Pohjois-Eurooppa. Tarjoamme mielenkiintoisia projekteja ja urakehitysmahdollisuuksia rakennusalan huippuammattilaisille ja sellaisiksi haluaville.

Ratkaisen ongelmia ja tilaan tavaraa.


Vastuullista

maa-ainesten käyttöä Ruduksella J

ouni Kahila on 29-vuotias maanmittaus­ tekniikan insinööri, joka toimii Ruduksella kiinteistöinsinöörinä. Hänen työnkuvaansa kuuluu kiinteistöjen hallintaan liittyviä tehtäviä. Kiinteistöjä Ruduksella on satoja ja betonitehtaitakin noin seitsemänkymmentä, eli työtä riittää. Jouni laatii myös karttoja, joita tarvitaan uusien maa-alueiden hankinnassa. Koska kiviaines on yhtiön perusraaka-aine, on tärkeää saada hyvää raaka-ainetta keskeisiltä sijainneilta, toteaa Jouni.

Nykyiset työtehtävät ovat saaneet hyvän perustan ympäristötaustasta. Ympäristöluvat antavat raamit, joiden perusteella voimme toimia. Ympäristötekniikan insinööri Henri Kylä-­ Utsuri, 34, työskentelee kierrätyksen tuotepäällikkönä. Rakennusalaan Henrin kiinnostus syntyi ympäristötekniikan opintojen jälkeisissä konsulttihommissa, joissa hän toimi maa-ainesten kunnostusprojekteissa. Ruduksella Henrin työaika kuluu ylijäämämaan ja betonin kierrätyksen kehittämisessä. Lisäksi Henri avustaa tarvittaessa kiviainesvientitoiminnoissa ja ympäristövaikutusten arvioinneissa. Diplomi-insinööri Sini Ruokonen, 28, on kehitysinsinööri, jonka työhön kuuluu laadun­ valvonta valmisbetonipuolella. Sinin työ on vaihtelevaa. Hän raportoi muun muassa laatuun ja tuotantoon liittyviä lukuja Ruduksen johdolle. Lisäksi hän tekee arviota, miten uudet standardit ja normit tulevat vaikuttamaan yrityksen toimintaan ja pohtii miten kierrätettäviä materiaaleja voidaan hyödyntää tuotannossa entistä paremmin.

Tehtävät Ruduksella ovat olleet moni­puolisia.

Ruduksella on pitkä historia. Yhtiön juuret ovat reilusti yli sadan vuoden päässä suomalaisessa peruskalliossa. Nykymuotoinen Rudus on muodostunut 1900-luvun lopulla, kun monet suomalaisen rakennusteollisuuden muutokset muokkasivat yrityskenttää. Rudus toimii Suomen lisäksi Baltiassa ja Venäjällä Pietarin alueella. Henkilöstön määrä on tällä hetkellä yli 1 000. Rudus-turvapuistossa perehdytetään myös opiskelijoita työmaaturvallisuuteen. www.rudus.fi, www.rudus.fi/turvapuisto

21


22

Katso video!

Liikennesuunnittelija Lauri Diplomi-insinööri Lauri Vesanen työskentelee projektipäällikkönä Ramboll Finland Oy:ssä. Työssään hän suunnittelee kaupunkiliikennettä.

L

iikennesuunnittelijan työssä haastavinta Laurin mielestä on tilan niukkuus kaupungeissa. Joten aina on mietittävä mitä priorisoidaan. Muista kovemmista insinööritieteistä poiketen Suomessa liikenneasioissa on 5,5 miljoonaa asiantuntijaa. ”Kun ryhdyt suunnittelemaan jonkin kaupungin liikennettä, asukkaat tietävät siitä enemmän, kuin sinä itse”, toteaa Lauri. Asukkaiden kokemuksilla on merkitystä, sillä innokkailla liikkujilla on paljon yksityiskohtaista tietoa, josta suunnittelija ei tiedä. Tästä syystä työssä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja, sillä suunnittelu­ prosessissa on paljon työpajoja ja yleisötilaisuuksia tavallisten ihmisten kanssa. Vaikka Lauri oli lukiossa hyvä myös kielissä ja musiikissa, hän havaitsi jo varhain itsessään sisäisen suunnittelijan. Siksi Lauri halusi valita tutkinnon, joka antaisi paljon mahdollisuuksia työtehtäviin ja

ura­kehitykseen. Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakouluun tie aukesi lukiossa opiskeltujen pitkän matematiikan ja pitkän kemian avulla. Laurin mielestä koulutuksessa annetaan peruslähtökohdat työelämään. Koulutus ei kuitenkaan rajoitu opiskeluvaiheeseen, vaan työelämässäkin voi opiskella. Diplomityö liikenneturvallisuudesta vaikutti Laurin työnkuvaan uran alussa, sillä juuri siitä aiheesta hän tiesi silloin eniten. Myöhemmin uralla työkokemukset ovat sitten vieneet hyvinkin erilaisiin tehtäviin. Laurin työssä parasta on vaihtelevuus ja asiantuntijaorganisaation välitön ilmapiiri. Suunnittelualueena voi olla koko Suomi, eikä tarvitse suunnitella vain yhtä kohtaa. Ramboll suurena konsulttitoimistona on asiantunteva. ”Mihin tahansa osataan vastata, kun löydetään talosta oikea henkilö”, napauttaa Lauri.

Havaitsin itsessäni sisäisen suunnittelijan.

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee yli 12 300 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 1900 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi


23

Harjoittelijoina asiantuntijarakennuttajaorganisaatiossa

K

aisa Ristolainen, 26-vuotias diplomi­ työtä tekevä tekniikan kandidaatti, työskentelee hankintainsinööriharjoittelijana SRV:llä Helsingin yliopiston saneerauskohteessa Porthaniaa vastapäätä. Teknis-loogisena ihmisenä Kaisalle rakennustekniikan opiskelu oli helppo valinta. Raisiosta kotoisin olevalle Kaisalle oli kohtuullisen matkan päässä kolme vaihtoehtoista opiskelupaikkaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu, Tukholman kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu ja Tampereen teknillinen yliopisto. Näistä Kaisa valitsi maineikkaan Tampereen. Kaisan tekeillä olevan diplomityön tutkimusaihe – alihankkijoiden sitouttaminen rakennusprojektiin – liittyy keskeisesti hänen työnkuvaansa.

Aineopinnot, joihin Kaisan osaaminen nojaa, ovat sisältäneet suunnittelun perusteita, rakennustuotantoa, tuotantotaloutta, rakennuttamista, erikoisurakointia ja tuotantoteknisiä asioita. Käytännön rakennusalan kokemusta Kaisa on hankkinut kesätöissä haalariharjoittelijana rakennusaputöissä ja myöhemmin myös työnjohtoharjoittelijana. Lisämausteen Kaisan osaamiseen on tuonut myös vaihto-oppilasvuosi Argentiinassa!

Olen teknislooginen ihminen.

Katso video!

SRV on rakennushankkeiden innovatiivinen kokonaistoteuttaja. Se vastaa asiakaslähtöisesti hankkeiden kehittämisestä, kaupallistamisesta ja rakentamisesta. SRV toimii Suomessa Helsingin metropolialueella, sekä kasvukeskuksissa Turussa, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Joensuussa. Suomen lisäksi SRV toimii Pietarissa ja Moskovassa sekä Virossa. SRV:n brändilupaus viestii erityisosaamisesta: SRV on Elämäsi rakentaja. SRV-konsernin liikevaihto oli 684,4 miljoonaa euroa vuonna 2014. SRV:n palveluksessa on noin tuhat henkilöä.

T Katso video!

eemu Koivunen, 24-vuotias teekkari ja urheilija, opiskelee Tampereen teknillisessä yliopistossa ja työskentelee samalla SRV:llä. SRV:llä Teemun työt alkoivat kesällä 2012, jolloin hän kartoitti Asuntomessuilla ihmisten toiveita unelmien asumisesta. Seuraavana kesänä Teemu oli jo sitten tosihommissa rakennuksella piikkaus- ja betonivalutöissä. Nyt Teemun vastuulla on vähän vasaraa painavampia asioita, kuten rakennusurakointiin liittyvät asiakirjojen päivitys- ja muutostyöt, lisätöiden ohjeistukset ja tarkennukset, rakennuttajapäällikköä avustavat tehtävät, suunnittelukokousiin osallistuminen, tietomallipalaverit ja asuntojen hinnoittelun- Excel-taulukot. Rakentamiseen kiinteästi liittyvä business-puoli on kiinnostanut Teemua niin paljon,

että hän on opiskellut joitakin kursseja myös Tampereen kauppakorkeakoulussa. Teemun mielestä on huikeaa työskennellä asiantuntijaorganisaatiossa, joka ei pelkää haasteita. ”SRV:llä on meneillään Suomen mittavimpia rakennushankkeita, kuten miljardin euron kauppakeskus ja lastensairaala”, kertoo Teemu.

Jo poikasena huomasin, että rakentaminen on kivaa!


24 Kuvat: TXXX

Kolmen kopla ja Pas

P

asilan Triplan työmaalla rakennetaan muutamassa vuodessa pääkaupunkiimme uusi keskus. Työmaa on kolmen korttelin kokonaisuus, johon kuuluu kauppakeskus, pysäköintilaitos, joukkoliikenneasema, asuntoja, hotelleja ja toimistoja. Rakennusmestari Ville Komulainen, rakennus­insinööri Visa Kansikas ja maa­ rakentaja Raiko Ridal työskentelevät työmaalla maarakennusalan ammattilaisina. Työnjohtajana Ville suunnittelee ja valvoo töitä, sillä työturvallisuus on kaiken lähtökohta. Myös

töiden laatu ja niistä syntyvät kustannukset ovat Villen vastuulla. Kenttäihmisenä Ville tarttuu välillä itsekin käytännön töihin, eikä pelkää vaikka rapa vähän roiskuu. Hänelle on pohjalla ammattikoulututkinto ennen AMK-opintoja, joten käsillä tekemisen ammattitaitoakin on hyvä pitää yllä. Maarakentaja Raiko Ridal työskentelee työmaalla moninaisissa tehtävissä. Voi sanoa, ettei sellaista hommaa olekaan, josta hän ei selviäisi. Tosin ammattitaito ei tule itsestään, vaan oppimis­halun ja kokemuksen myötä. Tällä hetkellä Raikon vastuulla on paalukuormien

purkua ja mittausta, työmaan sähköistyksiä, koneiden korjaamista ja tavaran vastaanottoa. Maarakennustyömailla tarvitaan paljon erikoisosaamista, ja työmaat valmistuvat tyypillisesti monen yrityksen yhteistyönä. Tästä kolmikosta Raiko ja Ville työskentelevät pääurakoitsija YIT:n leivissä ja kolmas, Visa Kansikas, YIT:n alihankkijalla. Visa on työnjohtajana patoseinäasennuksessa. Hän pitää huolta siitä, että paalutustyön tekemistä varten on olemassa kaikki tarvittavat resurssit. Tähän liittyy mm. koneiden käyttökunnosta huolehtimista ja varaosien hankkimista.


25

Maarakennusalan koulutus TUTKINTO AMMATTIOPPILAITOKSESTA Maarakentajaksi ja maarakennuskoneenkuljettajaksi voi opiskella n. 30 eri oppilaitoksessa eri puolilla Suomea. Perus­koulun jälkeinen opiskelu kestää yleensä kolme vuotta ja sisältää runsaasti harjoittelua käytännön työelämässä.

TUTKINTO AMMATTIKORKEAKOULUSTA Ammattikorkeakouluissa voi infra-alalle (yhdyskunta­ tekniikka) suuntautua sekä rakennusmestari- että insinööri­ opintojen kautta. Molemmat opinnot kestävät noin neljä vuotta, sisältäen työelämäjaksoja. Infra-alan ammattikorkeakouluopetusta tarjoavat oppi­ laitokset: • • • • • • • • •

Helsinki, Metropolia AMK Hämeenlinna, HAMK Turku, Turun AMK Tampere, TAMK Lappeenranta, Saimia AMK Kuopio, Savonia AMK Oulu, OAMK Rovaniemi, Lapin AMK Vaasa, VAMK

TUTKINTO YLIOPISTOSTA

Katso video!

silan Tripla Vasta insinööriopinnoista valmistuneelle Villelle työmaa on ensimmäinen. ”Mieluusti olisin täällä työmaalla patoseinän tekemistä pidempäänkin. Tripla on pohjoismaisessa mittakaavassa merkittävä hanke”, hän toteaa. Kolmikko on yhtä mieltä siitä, että maarakennusala sopii motivoituneille ja vastuuntuntoisille sekä naisille että miehille. Raittiista ulkoilmasta pitää tykätä ja mullassa juoksemista ei sovi

pelätä. Vaikka maarakentaminen on juurevaa, suurin osa töistä tehdään kehittyneillä koneilla mm. 3d-mallinnusta ja koneohjausta hyödyntäen. Maaperä tarjoilee aina yllätyksiään, eikä työ ole koskaan tylsää tai kaavamaista. Tärkeimpinä kannusteina alalle kaverukset mainitsevat erinomaiset työllistymismahdollisuudet ja hyvän ansiotason.

Diplomi-insinöörin tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Se sisältää lähtökohtaisesti kolmen vuoden kandidaatin­ opinnot ja kahden vuoden maisteriopinnot. Erilaisia opinto­sisältöpainotuksia on esimerkiksi infrarakenteet, liikenne- ja kuljetusjärjestelmät, vesi-, ympäristö- ja yhdyskuntatekniikka ja georakentaminen. • Helsinki, Aalto-yliopisto: yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos • Tampere, TTY: Rakennustekniikan laitos • Oulu, Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta: prosessi- ja ympäristötekniikka

MITÄ ON INFRA? Infra on teitä, ratoja, satamia ja talojen perustustöitä. Puistoja ja virkistysalueita, siltoja, luolia, tunneleita. Vesiväyliä ja hoidettuja rantarakenteita. Infra-ammattilaiset rakentavat ja hoitavat kaikkea ulkoympäristössä näkyvää ja maan alla olevaa tekniikkaa. He tuottavat myös rakentamisessa tarvittavat kiviainekset ja vastaavat rakennusmateriaalien kierrätyksestä sekä vaativista erikoiskuljetuksista ja nostotöistä.


26

Katso video!

Nuorille peruskoulusta valmistuville 3-vuotinen maarakennuskoneen kuljettajakoulutus

Maarakennuskoneen kuljettajaksi

Jyväskylän AO:ssa K

ouluttaja Riku Suojala luotsaa maarakennusalan opiskelijoita Jyväskylän aikuisopiston Lievestuoreen yksikössä. Hän tietää kertoa, että maarakennus on luovaa työtä, jonka jälki näkyy. Maarakennusala vaikuttaa elinympäristömme toimivuuteen, sillä työkohteita ovat esimerkiksi liikenneväylät, satamat, lentokentät, ympäristörakentaminen ja vesihuoltoverkostot. Jyväskylän aikuisopistolla on pitkät perinteet maarakennusalan koulutusten järjestämisessä. Opiskelijoita on vuosittain noin 150 eri koulutus­ohjelmissa. Toimipisteet ovat Jyväskylässä Viitaniemessä ja Laukaan Lievestuoreella. Maarakennus­

koneiden käytön harjoittelua varten käytössä ovat laajat harjoitusalueet ja nykyaikainen konekalusto. Koulutusta tarjotaan sekä alalla työskenteleville että alalle haluaville. 16-vuotiaat Juho Liimatainen ja Tuomo Högbacka opiskelevat JAO:ssa maarakennus­ koneen kuljetusta. Siinä missä Tuomo tuli kouluun vailla aikaisempaa kokemusta, Juho on ajellut koneilla isän yrityksessä jo pikku­pojasta lähtien. Kummastakin lähtötilanteesta on kouluun aivan yhtä tervetullut. JAO:n 12 alan kouluttajaa pitävät kyllä huolta, että keskeiset taidot opitaan koulutusohjelman aikana. Opiskelijat koulutetaan työskentelemään maarakennuskoneilla sekä huoltamaan niitä.

Opiskelussa perehdytään lisäksi katujen, teiden, vesi- ja viemäriverkostojen rakentamis- ja kunnossa­pitotöihin sekä valintojen mukaan myös asfalttialan töihin ja yrittäjyyteen. Koulutus sisältää myös tärkeimmät turvallisuuskortit ja BC-luokan ajokortin!

Jyväskylän aikuisopisto on 10 000 opiskelijan ja satojen yhteisöjen osaamisen kehittäjä. Aikuis­opisto on alueellisesti aktiivinen ja valtakunnallisesti merkittävä toimija, jolla on vuosikymme­nien kokemus koulutuksen ja työelämäpalvelujen järjestämisestä. Jyväskylän aikuisopisto on osa Jyväskylän koulutuskuntayhtymää.


27

Tehtävät Etsi vastauksia lehdestä ja ratkaise ristikko. PYSTYYN muodostuu tärkeä nettiosoite, josta voit lukea lisää rakennus- ja kiinteistöpalvelualan ammateista. Kysymykset: 1. Mitkä ovat hyviä INFRA-alalla?

1.

2. Minkälainen yritys SOL on omistuspohjaltaan?

2.

3. Mitä ISS Palveluiden Teemu Mänty hoitaa ja huoltaa?

3.

4. Kuka työskentelee asiantuntijarakennuttajaorganisaatiossa?

4.

5. Mikä on kiinteistönhoitaja Teemu Toivasen työnantaja?

5.

6. Mikä on rakennus- ja kiinteistöpalvelualalla erityisen tärkeää?

6.

7. Mitä Infra tarkoittaa?

7.

8. Kuka toimii liikennesuunnittelijana?

8.

9. Mitä YIT:n Juuso Rapeli rakentaa?

9.

10. Mikä ominaisuus vie Jenniä uralla eteenpäin?

10.

11. Keitä Peab arvostaa saneerauskohteissa eniten?

2

11.

Löydätkö labyrintistä yhdeksän (9) lehdessä mainittua rakennus- ja kiinteistö­ palvelualan yritystä? Voit lukea sanat eri suuntiin: suoraan alas, suoraan ylös, oikealta vasemmalle tai vasemmalta oikealle. Löydettyäsi sanan, vedä viiva sen päälle!

A K P L O H K P A G

U P N E T P P N P L

T U P F S J A O S A

K L P P N K K P L S

S E A E S L O S P S

H V P A P P M E V I

S L P B M T R T L L

U A N G F E A P A A

D P T I A C P A P T

U K P N A P A M T I

R T O V L X R S T K

O R P N K P M I R A

M N P P V P L P P N

P F R C O O R S O O

N O H I O I E T U J

P P P A I S S E A A

T I Y P P O M Y T P

Oikeat vastaukset löytyvät osoitteesta themesta.net/opot-opet/materiaalit/esityksia-materiaalipankki/


TheMesta.net haastaa nuoret pohtimaan omaa unelma-alaansa Twiittaa tai kerro Facebookissa lyhyt kuvaus unelm­a­­ ammatistasi rakennus- ja kiinteistö­palvelualalla. Tai voit tiivistää sen kuvalla Instagramissa. Nyt voit unohtaa käytännöllisyyden ja heittää luovasti villeimmätkin unelmasi kisassa valloilleen. Parhaimpien unelmatyönsä jakaneiden kesken arvotaan kymmenen leffalippua ja lisäksi yksi unelmatyön jakaja pääsee tutustumaan paikan päälle unelma­duuniinsa ja jututtamaan alan ammattilaisia työ­urasta! Muista liittää viestisi tai kuvasi mukaan

#unelmamesta Kilpailuvastauksia voit lähettää 30.4.2016 asti.

Löydät Vetovoiman myös Twitteristä ja Instagramista. Twitterissä jaamme lyhyitä tunnelmapaloja tapahtumista ja vinkkejä miten hakeutua rakennus- ja kiinteistöpalvelualan koulutuksiin. Kerromme myös työllistymisvinkkejä. Jaamme mielenkiintoisia linkkejä koskien rakennus- ja kiinteistöpalvelu­ alaa. Osallistu keskusteluun hashtagilla #themesta. Etsi meidät Instagramista tunnuksella ­­ @themesta1­­ja pääset suoraan mukaan siihen, miltä rakennus- ja kiinteistöpalvelualoilla näyttää. Tule mukaan tapahtumiimme ja jaa kuvia niistä hashtagilla #themesta.

JULKAISIJA Talonrakennusteollisuus ry, Rakennustuote­teollisuus RTT ry, Kiinteistötyönantajat ry, Infra ry, Palvelualojen Ammattiliitto PAM ry, Ammattiliitto Pro ry, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry, Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, Pintaurakoitsijat ry, Kattoliitto ry, Lattian- ja seinän­ päällysteliitto ry, Koneyrittäjien Liitto ry, Isännöintiliitto ry, Viher- ja ympäristörakentajat ry ja Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry

Lisää tietoa rakennus- ja kiinteistöpalvelualasta www.themesta.net

PÄÄTOIMITTAJA Janne Suntio (janne.suntio@rakennusteollisuus.fi) TOIMITTAJA Emmi Rossi VALOKUVAAJA Janne Suntio ULKOASU ACM PAINOS 80 000 PAINO Lönnberg Print & Promo 14. vuosikerta


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.