The Baltic Guide FIN Heinäkuu 2013

Page 30

30

ostokset

T H E B A LT I C G U I D E ™ H E I N Ä K U U 2 0 1 3

Vaikka virolaiset grillaavat mielellään lihaa joko vartaissa (saslõkk) tai sellaisenaan, on grillimakkaroiden valikoima laaja.

Lihaisia ja meheviä makkaroita TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

ja juustoa sisältävät. Testaajat arvioivat ulkonäköä, tuoksua ja makua sekä antoivat sanallisia arvioita. Mielipiteet jakautuivat kärkikolmikoiden suhteen, jonkun lempimakkara oli toiselle liian rasvainen tai suolainen. Vähiten pisteitä saaneille palaute oli yhdensuuntainen. Testissä oli mukana suurien ja pienempien makkaratehtaiden tuotantoa. Suomalaisen Atrian omistamat merkit Võro ja Maks&Moorits pärjäsivät testissä hyvin. Nõo Lihatööstus Tartumaalta tekee myös maistuvia makkaroita. Maan suurin lihatehdas, HK:n omistama Rakvere saavutti molemmissa sarjoissa toisen sijan. Saaremaa Lihatööstus oli kolmantena. Piste-erot kärkipäässä olivat

Virolainen maku on hieman suolaisempaa suosivampi kuin suomalaisten. Jonkun mielestä sama tuote saattoi olla liian suolainen kun taas toisen mielestä lähes suolaton. suhteellisen pienet. Juustolla maustetut makkarat vetosivat testaajiin mehevyydellään. Lihapitoisuus on juustomakkaroissa pienempi, juustoa on 7–9 prosenttia. Omaa ruokavaliotaan tarkkailevien kannattaa kiinnittää huomiota tuotteiden suolapitoisuuk-

siin. Testissä olleiden suolaisuus oli 1,6—3,0 prosenttia. Suolan määrä selviää etiketistä (keedusool). Virolainen maku on hieman suolaisempaa suosivampi kuin suomalaisten. Jonkun mielestä sama tuote saattoi olla liian suolainen kun taas toisen mielestä lähes suolaton. Lihapitoisuus makkaroissa on korkea, yhdessäkään testattavassa tavallisessa makkarassa ei ollut lihaa alle 70 prosenttia. Liha on suureksi osaksi possua (sealiha), mutta myös nautaa (veiseliha) sekä koneellisesti eroteltua kananlihaa (kanalihamass) oli tuoteselloisteissa mainittu. Juustomakkaroissa alin lihaprosentti oli 58 ja korkein 70. Usein makkara saa nimeensä lisän õlle (olut), kun siinä on juustoa. ■

GRILLIMAKKARATESTI

2013 The Baltic Guide

Tällä kerralla The Baltic Guide testasi tavalliset grillimakkarat. Kaupoista löytyy myös lampaansuoleen tehtyjä raakamakkaroi-

ta, joiden lihapitoisuus on samaa luokkaa. Testatut makkarat ostimme Prismasta ja Rimistä. Grillasimme ne hiiligrillissä. Jaoimme makkarat kahteen ryhmään: tavalliset

Makkaran nimi Valmistaja

Lõkke grillivorstid

Eesti Rahwa grillvorst

Õhtugrill

Maits. mahe grillvorst

Klassikaline kanagrillivorst

Mahedamaitselised

Nõo

Rakvere

Saaremaa

Maks&Moorits

Tallegg

Karni

75

74

77

72

75

70

Kilohinta

7.18

4.75

6.95

4.37

3.35

5.17

Pisteet

59

57

56

53

52

40

Tõmmu juustuga

Eesti Rahwa Grillvorst suitsujuustuga

Õllevorst

Õlle grillivorstid

Grillvorstike juustuga

Kanagrillivorst juustuga

Võro

Rakvere

Saaremaa

Nõo

Karni

Tallegg

58

66

70

62

67

69

Kilohinta

5.47

5.97

5.67

6.92

7.42

7.62

Pisteet

72

67

65

51

46

41

GRILLI-JUUSTOMAKKARATESTI

2013 The Baltic Guide

Liha%

Makkaran nimi Valmistaja Liha%


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.