The Baltic Guide FIN Helmikuu 2011

Page 32

32

Tarton klubit

T H E B A LT I C G U I D E ™ H E L M I K U U 2 0 1 1

Illusion tarjoaa elämyksiä vanhassa elokuvateatterissa.

Yöelämää joen molemmilla puolilla Tartto tarjoaa tanssilattioita moneen makuun.

Raatihuoneentoria vastapäätä toimivan Atlantiksen johtokunta vaihtui hiljattain, minkä myötä myös baarin sisustusta uusittiin. Tanssilattioita jäi remontin myötä yksi. Atlantis tanssittaa lähinnä perinteisen elektronisen tanssimusiikin tahtiin, mutta joukkoon mahtuu myös muutamia pop-paloja. The Baltic Guiden testiryhmän vieraillessa yökerho pysyi melko tyhjänä lähes koko illan, mutta siitä huolimatta tunnelma oli hyvä. Palvelu oli asiallista ja tehokasta. Club Tallinn on Tarton vanhimpia yökerhoja. Klubi uudisti ilmettään vuonna 2007 omistajanvaihdoksen myötä. Se äänestettiin viime vuonna Viron kolmanneksi parhaaksi yökerhoksi. Ohjelmapäällikkö Karl Kukke kertoo, että Club Tallinnan asiakaskunta koostuu enimmäkseen nuorista opiskelijoista. Yökerhossa soitettava musiikki on pääasiallisesti radiokanavien ulkomaisia hittejä. Suomessa vastaavaa musiikkia kuulee esimerkiksi NRJ:llä. Club Tallinnassa on kaksi erillistä tanssilattiaa, joissa molemmissa soi oma musiikkinsa. Klubin lounge-puolelta voi Kukken mukaan tulevaisuudessa myös saada pientä purtavaa. Yökerho oli vierailuiltanamme melko tyhjillään, mutta alkoi täyttyä puolenyön jälkeen. Tupakoit-

sijoille varattu tila oli hyvin ilmastoitu. Miinusta siitä, että vessoissa oli epämiellyttävä haju ja ainakin naistenvessan kopit olivat melko pienet. Maasikas kuvailee itseään aikuisten yökerhoksi. Yökerhon creative manager Krõõt Kiviste ker-

Yökerhojen juomahinnat Atlantis: olut noin 2 euroa, drinkit alkaen noin 4 euroa. Tallinn: olut noin 2 euroa, drinkit alkaen noin 4 euroa. Maasikas: olut noin 3 euroa, drinkit alkaen noin 4 euroa. Ahi: olut noin 3 euroa, drinkit alkaen 4 euroa. Illusion: olut noin 2 euroa, drinkit alkaen 3 euroa.

too, että Maasikas pyrkii luomaan työntekijöidensä välille hyvän yhteishengen. ”Haluamme pysyä omana itsenämme ja antaa saman mahdollisuuden asiakkaillemmekin”, Kiviste kertoo. Perusbileiltojen lisäksi Maasikas järjestää muun muassa naamiaisbileitä, joiden teemana voi olla vaikkapa pyjamabileet tai Intia. Suuren tanssilattian ja sen laidoilla olevien istumapaikkojen lisäksi klubin toinen puoli on rauhoitettu istuskeluun ja jutteluun. The Baltic Guiden testiryhmän mukaan palvelu oli ystävällistä ja lukuisat asiakkaat näyttivät viihtyvän. Musiikki oli monipuolinen sikermä uutta ja vanhaa. Ekstrapisteet siitä, että naistenhuoneessa on tarjolla tarpeellisia tavaroita pientä maksua vastaan; esimer-

Club Tallinnassa sinua palvelevat muun muassa Liis ja Mariliis.

kiksi sukkahousuja, kynsiviiloja ja hiuslakkaa. Maasikas oli testiryhmän suosikki! Ahi ei sijaitse aivan keskustassa, mutta sinne ja takaisin pääsee edullisesti taksilla. Ahi avattiin viime vuonna yökerho Pattayan tilalle. Yökerho toimii tilavasti useammassa tasossa; pohjakerroksesta löytyy uloskäynti ja lipunmyynti, toisesta kerroksesta narikka, baaritiski ja istumapaikkoja. Kolmanteen kerrokseen on sijoitettu kaksi suurta baaria ja tanssilattia ja niiden yläpuolelle tupakkatila. Musiikki painottui lähinnä dance-osastoon. Testiryhmän mukaan cocktailit olivat erinomaisia. Myös plussaa siisteistä vessoista.

on sijoitettu baaritiski ja tanssilattia. Ylhäällä kiertää parveke, jossa on paljon istumatilaa ja myös toinen baaritiski. Illusionin tarjonta on musiikillisesti monipuolista; keskiviikkoisin tarjolla on retromusiikkia viime vuosikymmeniltä, perjantaisin voi vaikkapa nauttia hip hopista ja lauantaisin tanssittaa house. Baarimikot ovat asiansa osaavia. Cocktailit olivat erinomaisia; esimerkiksi Apple Martiniin käytettiin tuoretta omenaa. Miinusta tupakkahuoneen huonosta ilmanvaihdosta. ■

Mistä löytää? Club Atlantis, Narva mnt 2. Club Tallinn, Narva mnt 27A.

Ahin (Uunin) tanssilattialla on kuuma tunnelma.

Illusion on vanhan elokuvateatterin tiloissa toimiva yökerho, joka sijaitsee noin kilometrin päässä keskustasta. Yökerhon alakertaan

Ööklubi Maasikas, Küüni 7. Klubi Ahi, Turu 21. Club Illusion, Raatuse 97.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.