1 minute read

» Kilpailun reitin esittely s

Uutta ja vanhaa - esittelyssä Länsirannikon Rallin reitti

Länsirannikon Rallilla on pitkät perinteet Varsinais-Suomen rallihistoriassa. Erityisesti asfalttierikoiskokeet ovat keränneet paljolti kiitosta niin kilpailijoiden kuin katsojienkin puolelta. Seuraavaksi esittelyssä Länsirannikon Rallin yhdeksän eri-

Advertisement

koiskoetta.

SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli järjestetään SM-arvoisena toista vuotta peräkkäin. Nimensä mukaisesti laajalti Länsirannikkoa Maskun, Nousiaisten, Mynämäen, Ruskon, Auran ja Liedon kuntien alueella ajettavan kaksipäiväisen kilpailun erikoisuutena ovat perjantain täysin kestopäällysteellä ajettavat erikoiskokeet, jotka keräsivät niin kilpailijoilta kuin katsojiltakin viime vuonna kiitosta.

Kilpailu alkaa perjantaina kahdella asfalttierikoiskokeella. Ralli alkaa edellisvuodesta tutulla erikoiskokeella 1 – Halisoja, joka alkaa Maskun keskustan läheltä ja päättyy hieman Nousiaisten 1400-luvulla rakennetun kirkon jälkeen. Erikoiskokeen alku on tekninen ja haastava, ja erikoisuutena erikoiskokeella on paljon pimeitä mutkia. Päivän toinen asfalttierikoiskoe on Maskussa ajettava Ohensaari, joka ansaitsi viime vuonna maineen kilpailun haastavimpana ja mutkittelevimpana erikoiskokeena.

Lauantai ensimmäinen lenkki käynnistyy kahteen kertaan ajettavalla Suni. Nousiaisten ja Mynämäen kuntien alueella ajettava erikoiskoe avaa myös junioreiden ja nuorten kilpailun. Rallin pisin erikoiskoe yhdistää kaksi tuttua erikoiskoetta vuosien varrelta. Erikoiskokeen lähtöön ja maaliin on helppo tulla, ja parhaat katselupaikat ovat lähellä väliteitä. Näistä mainittakoon Ennen maalia tarkasti ajettava nypyn ylitys, sekä reitinjohtajan poiminta parhaaksi katselupaikaksi noin 2,5 kilometriä erikoiskokeen lähdöstä.

Erikoiskoe 4/7 on legendaarinen Lavamäki, joka on varmasti tuttu joillekin kilpailijoille vuodelta 2015, mutta ajetaan käännetysti verrattuna seitsemän vuoden takaiseen. Ruskon kunnassa ajettavan erikoiskokeen väliin ei juurikaan pääse, mutta parhaat katselupaikat löytyvät niinikään erikoiskokeen lopusta, noin kaksi kilometriä maalista. Viides erikoiskoe on niinikään Nousiaisissa ajettava Paistanoja, joka on tuttu kilpailun vanhemmille katsojille. Erikoiskoe on nimittäin ajettu Stop Pastilles -rallissa vuonna 1989. Erikoiskokeen loppu on haastava. Katsojien on helppo päästä erikoiskokeen väliin Vainionpohjantietä ja Paistanojantietä.

Rallin viimeisen lenkin erikoiskokeet 8 ja 9 ajetaan kilpailukeskuksesta Turusta katsottuna idässä Liedon kunnan alueella. Erikoiskoe 8 - Laukkaniittu on todella vauhdikasta valtiontietä, jonne katsojien on helppo päästä väliin katsomaan Lapinkulmantietä ja Kiuasvuorentietä. Kilpailun päättävä erikoiskoe 9 – Saukonoja, monille tutusti Saukkari, on Liedon kunnan alueella ajettava perinteinen Länsirannikon Rallin sekä muun muassa rallisprinttien erikoiskoe, jonka varrella on myös Saukonojan VIP-tilaisuus. Pääosin kovavauhtisen erikoiskokeen rytmiä rikkoo pienen tien osuus puolivälissä erikoiskoetta.