Secretarius 1 2020

Page 21

Teksti: Irmeli Vuorenmaa, Etelä-Pohjanmaan jaosto

Pärjäisitkö omin avuin?

O

nko 72 tuntia pitkä aika? On se, etenkin ilman vettä ja sähköä. Vaasassa opiskeltiin, miten kaupunkilaiset selviävät poikkeustilanteessa. Aina apu ei tule heti, tai se ei ehdi joka paikkaan yhtaikaa. 72 tuntia eli 3 vuorokautta voi joutua sinnittelemään, kunnes yhteiskunnan järjestelmät saadaan taas toimimaan. Siksi viranomaiset toivovat, että kansalaiset oppivat omatoimista varautumista. ”Mutta eihän täällä tapahdu maanjäristyksiä, tsunameja, ydinonnettomuuksia”, moni ajattelee. Mutta täällä tapahtuu kyllä myrskyja, rankkasateita, kemikaalionnettomuuksia ja tulipaloja. Niistä voi seurata häiriötilanne kuten sähkökatko, vesikatko, veden saastuminen. Tai itse voi sairastua eikä pääse kodista moneen päivään. Selviytyminen on arvokas kansalaistaito. Se ei tule meihin automaattisesti. Nyt onkin hyvä miettiä hetki omaa kykypankkiaan. Kodissa on hyvä olla tarvikkeita ja varamuonaa. Lapsia voi opettaa seikkailuleikkinä vaikkapa lämpömajan kokoamiseen ja hätäpoistumiseen.

Kotivara Tarkoittaa, että kaapissa on riittävästi sopivaa syötävää, joka kiertää käytössä. Myös lääkkeitä sekä lemmikkien ruokaa. Ja että kodissa on kannellisia vesiastioita. Vuorokauden vedentarve on 1-2 ämpärillistä per henkilö, ja siitä pitää riittää juotavaksi, ruuanlaittoon ja hygieniaan.

Selviytymisreppu Äkkilähtöä ja evakuointia varten suositellaan reppua, joka on helposti napattavissa mukaan vaikkapa tulipalon sattuessa. Mieti, mitä tarvitsisit ensimmäisten päivien aikana: juomaa, muonaa, dokumentteja, avaimia, lompakkoa, alusvaatteita, hygianiavälineitä, vaatetusta, työkaluja. Nykyihminen on tottunut häiriöttömyyteen. Siksikö varautuminen ei kiinnosta? Tietenkään ihan kaikkeen ei voi varautua. Mutta kun valmistautuu, ei hätäänny eikä lamaannu. SPEK (Suomen pelastusalan keskusjärjestö) on pelastus- ja turvallisuusalan asiantuntija. SPEK on järjestänyt useilla paikkakunnilla parin tunnin yleisökoulutusta. Oman tietoiskun voi myös tilata kouluun, työpaikalle, harrastuspiiriin, taloyhtiöön. Saatavilla on yleistajuinen esite ”Varautuminen kotona, 72 tuntia”. Muutakin koulutusta on runsaasti: alkusammutus, talosuojelu, tulityökortit, väestönsuojelu.

Sähkökatko - vinkkejä

Lisätietoa

• Vedentulo hiipuu → ota heti vettä ämpäriin. Ja onhan ostettuna se 5 litran pullovesi? • WC ei toimi, koska vettä ei tule → tee tarpeet muovipussiin, joka poltettavaan jätteeseen. • Ruuanlaitto → takka, retkikeitin, kertakäyttögrilli. Kuivamuonaa, säilykkeitä. • Pimeys → eteisessä valmiina taskulamppu ja paristot, kynttilät, otsalamppu. • Lämpö hiipuu → valmistele yksi huone käyttöön, kokoa maja, pelastuspeitto, villavaatteet. • Ei toimi kännykkä, bensan tankkaus, pankkiautomaatti eikä kaupan kassa (pidä käteistä saatavilla).

72tuntia.fi (sis. pelin, jolla voi testata oman tietämyksensä) varaudu.info www.kodinturvaopas.fi www.spek.fi → kotivara www.huoltovarmuuskeskus.fi → videot ”Varmuuden vuoksi” www.martat.fi → esite ”Kolmen päivän kotivara”

P.S. Auton pelastuskortti Etkö vielä tunne tätä? Se on A4-paperi, joka auttaa pelastajaasi. Siinä näkyy mm. airbagit ja korin leikkauskohdat. Etsi nettisivulta oma automallisi, printtaa paperi väritulostimella ja aseta kuljettajan aurinkolippaan. Http://rescuesheet.info/seite_3.html

21


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.