Taito Pohjois-Karjala ry syksy 2024 Onni elää käsityössä - asiakaslehti
Tutustutaan köysitöihin! Puno pannunalunen, ohje lehdessä.
KÄSITYÖN TULEVAISUUS
KÄSITYÖTAITOJEN MER -
KITYS on vuosien saatossa muuttunut ja käsityöstä on tullut monelle myös osa mielen hyvinvointia. Käsityö ei enää ole pakollinen tarve tehdä tarpeellisia käyttöesineitä vaan osa arjen luksusta, johon voidaan käyttää paljon vapaa-aikaa. Käsityötaidot ovat myös tärkeä osa meidän aineetonta kulttuuripääomaamme. Emme saa hukata juuriamme, perinteisiä tapoja elää vuorovaikutuksessa ympäröivän luonnon ja sieltä saatavien materiaalien kanssa. Näitä taitoja ja osaamista hyödyntäen rakennetaan kestävää tulevaisuutta.
Toivoisin, että käsityötaitojen laaja-alainen merkitys yhteiskunnalle ymmärrettäisiin juuri nyt paremmin ja turvattaisiin alan oppilaitosten toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa. Hopeaseppiä tai puuveneen rakentajia – käsityöalan ammattilaisia – ei ole tulevaisuudessa ilman alan kouluttautumismahdollisuuksia.
Käsityö alana tarvitsee kehittyäkseen ehdottomasti alan ammattilaisia.
Jokainen voi vaikuttaa siihen, kuinka käsitaidot siirtyvät eteenpäin. Ei tarvitse olla opettaja tai kädentaitojen ohjaaja vaan taitojen välittäminen voi olla ihan arkista yhdessä tekemistä –korjataan terassia, teroitetaan kirves tai leikataan matonkuteita vanhoista t-paidoista. Tehdään ja opitaan yhdessä!
MINNA HYYTIÄINEN TAITOLIITON TOIMINNANJOHTAJA
"Käsityötaidot ovat suomalaista kulttuuripääomaa ja Suomessa käsityö on ainutlaatuisella tavalla osa monen ihmisen arkea ja hyvinvointia tuottavaa harrastustoimintaa. Tätä käsityötaidon jatkuvuutta on tärkeää vaalia"
Suzanne Innes-Stubb valtakunnallisen
Taitoliiton suojelijaksi
TASAVALLAN PRESIDENTIN puoliso Suzanne Innes-Stubb on lupautunut käsityöjärjestö Taitoliiton suojelijaksi. Suojelijana hän jatkaa vuonna 1937 alkanutta perinnettä, jossa ensin tasavallan presidentti ja myöhemmin presidentin puoliso toimii käsi- ja taideteollisuusalan keskusorganisaation suojelijana.
Taitoliitto akkreditoitiin 2020 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelua koskevan yleissopimuksen asiantuntijaorganisaatioksi. Käsityön aineeton ja elävä kulttuuriperintö on osa suomalaista identiteettiä. Elävään käsityöperintöön kuuluu myös jatkuvuus: tekemisen, taidon ja kiinnostuksen siirtyminen uusille tekijöille.
Tiesitkö Taitojärjestöstä?
Taitoyhdistysten käsityökursseja on lähes 80 paikkakunnalla.
Käsityöneuvonnan asiakasmäärämme kasvoi viime vuonna yli 12 % ja neuvontaasiakkaita oli yli 51 000.
Toteutamme vuosittain yli 1800 käsityökurssia eri puolilla Suomea
LÄHDE TAITOLIITTO.
SUZANNE INNES-STUBB
Palttinapunonta on tuttu tekniikka perinteisistä tuohikoreista.
Tekniikkaa voi soveltaa myös muihin taipuisiin nauhamateriaaleihin, ohje korkkikangaspunontaan taito.fi.
KORINPUNONNAN VUOSI
Vuoden käsityötekniikka on aina yksi käsityövuoden puheenaihe. Tänä vuonna sukelsimme korinpunonnan kiehtovaan maailmaan
TEKSTI TAITOLIITTO KUVA SONJA KARLSSON
Taitoliitto valitsee joka vuosi valtakunnallisen vuoden käsityötekniikan. Valinnassa seurataan käsityötrendejä sekä Suomessa että maailmalla ja nostetaan esiin käsityöalan kiinnostavia ja ajankohtaisia ilmiöitä. Vuoden käsityötekniikka näkyy laajasti käsityöalan koulutus- ja kurssitarjonnassa sekä saa näkyvyyttä mediassa. Näin käsityötekniikoiden tunnettuus lisääntyy. Tänä vuonna olemme tutustuneet monipuoliseen korinpunontaan. Korit ovat eri puolilla maailmaa olleet aina tärkeitä säilytyksen ja kuljetuksen apuvälineitä. Korinpunonnan materiaaleille tärkeitä ominaisuuksia ovat kestävyys, muovautuvuus ja taipuisuus ja lujuus myös kuivana. Erilaiset kasvit ovat tänäänkin korien päämateriaali, teollis-
tumisen myötä kasveja jäljitteleviä synteettisiä materiaaleja on toki alettu käyttää myös korinpunontaan, mutta käsityöläisten ykkösmateriaalina ovat säilyneet erilaiset luonnonmateriaalit.
Taito.fi-nettisivulle olemme koonneet tietoa ja ohjeita korinpunonnasta, löydät sieltä esimerkiksi kuvan korkkikangaspunonnan ohjeen, pajun keruuohjeet ja ohjeen suppilokorin punomiseen pajusta sekä kaislanpunonnan perusvinkkejä. Lisää ohjeita on tulossa vielä loppuvuodesta, joten kannattaa käydä kurkistamassa ohjepankkia säännöllisesti. Taitoyhdistysten kursseilla punonnan, kuten minkä tahansa käsityöharrastuksen, aloittaminen on helppoa ja vaivatonta. Kurssilla saat perusopit, materiaalit on valmiina ja oi-
keilla työvälineillä uusien tekniikoiden kokeilu on vaivatonta. Kurssitarjonnassa vuoden käsityötekniikka näkyy aina, suositut kurssit jatkuvat toki myös vuoden vaihtuessa ja uuden vuoden käsityötekniikan tullessa ohjelmistoon. Vuoden käsityötekniikka on esillä myös marraskuussa Tampereella Suomen Kädentaidot -messuilla 15.–17.11.2024. Taitojärjestön omalla Taitokadulla messujen A-hallissa pääset näkemään työnäytöksiä ja vinkkejä myös korinpunontaan. Tule piipahtamaan messuosastoillamme ja hakemaan inspiraatiota omiin käsitöihisi. Ja tietenkin jännittämään, mikä on ensi vuoden käsityötekniikka, senkin julkistamme messujen aikaan!
KÄSITYÖPERINTEITÄ YLLÄPIDETÄÄN YHDESSÄ!
KUN PERINNE KÄY KUTISEMAAN, SYNTYY HAUSKANPITOA
JA ILOTTELUA, YHDESSÄ MUIDEN PERINTEENHARJOITTAJIEN KANSSA.
KÄSITYÖPERINTEIDEN KOTISEUDUILLA
Tunnistatko oman kotiseudun käsityöperinteitä?
Entä tunnistatko, mistä muiden alueiden perinnekäsityöt ovatkaan kotoisin?
LUOTOLAINEN, TIKKURI, TIKKURÖIJY
POHJOIS-POHJANMAA
Oulun lähialueelta Hailuodosta on kotoisin perinteinen villapaitamalli, jolla on monta nimitystä. Tikkuri neulotaan pesemättömästä suomenlampaan villasta. Neuleen erityispiirteitä ovat edustan ruutuneulos, jota kutsutaan nimillä kaupunki, västäräkki tai rekko sekä taidokkaat muotoilut neuleen selässä ja kyynärpäissä. Olkapäille virkataan kaitale ja toisella olalla on napitus. Neule on suunniteltu käytännönläheisesti niin, että ensimmäisenä kuluvien kyynärpäiden kuluessa puhki, hihat voidaan purkaa kyynärpäihin asti ja neuloa uudelleen.
FRANSUT
KESKI-POHJANMAA
Fransu on kaunista, solmittua pitsimäistä pintaa, jonka solmintalangat päättyvät tupsuihin. Keski-Pohjanmaalla kerrotaan fransujen kulkevan kehdosta hautaan ihmisten mukana. Fransua on ennen käytetty juhlapöydän liinana, häätuvan seinäverhona, häissä katossa morsiustaivaana, vihkiraanun alla, kasteelle vietävän lapsen ympärillä, vainajan arkun alla ja sängynpeittona ns. pyhäpetauksessa.
JUSSIPAITA
ETELÄ-POHJANMAA
Jussipaitoja on valmistettu Etelä-Pohjanmaalla 1900-luvun alkupuolelta alkaen. Harmaa-punaisen salmiakkiruuduilla kuvioidun
jussipaidan syntyhistoriasta on olemassa ainakin kaksi versiota. Toisen mukaan lapualainen neiti Petäjä neuloi ensimmäisen jussipaidan Pohjalaisia-näytelmän Harrin Jussin roolia varten 1914. Jussipaidan toinen syntytarina vie Helsingin yliopistoon, jossa Etelä-Pohjalaisen Osakunnan jäsenet korostivat vaatteella pohjalaisia juuriaan ja yhteenkuuluvuutta.
Jussipaita on säilynyt hyvin muuttumattomana. Villapaita on edelleen suosittu käyttövaate ja lahja Pohjanmaalla, mutta liittyy niin vahvasti pohjalaisuuteen, että harva muualta kotoisin oleva tuntee luontevaksi pukea sitä päälleen.
KIIKKALAINEN RÄSYMATTO
SATAKUNTA
Kiikka on kylä Sastamalan kunnassa ja kiikkalaisen maton perinne on kotoisin Kiikan kylästä. Kiikkalaisen taidokkaasti kudesekoituksella sävytetyn räsymaton erikoisuus on, että kuteet pätkitään valmiiksi ja koko matto sommitellaan jo kuteina. Valmiiksi valitut kuteet kudotaan loimeen etukäteen tehdyn järjestyksen mukaan, vain yksi sukkulan riittää kutomiseen.
Kiikkalaisen maton suunnittelu ja kuteiden esivalmistelu eli sevotukseksi kutsuttu väriliukumien tekeminen on hidasta puuhaa, mutta lopputulos palkitsee upeudellaan. Kiikkalaisen maton väriliukuma muistuttaa akvarellimaalausta ja lopputulokseen tarvitaan suuri määrä erivärisiä kuteita. Kuteet eivät saa olla kaikki liian samansävyisiä, pienet poikke-
käsityöperinteet
avat kuteet luovat pisteen iin päälle ja saavat värit hehkumaan. Kiikkalaisia väriliukumaltaan erilaisia mattomalleja on kolme: häivytetty, taakaa-ajettu ja tasainen.
SILAKKAMARKKINAT-NEULEET
ETELÄ-SUOMI
Käsityöperinne myös uudistuu. Eteläinen Suomi on perinteiden sulatusuuni, johon on muutettu paljon muualta Suomesta, tuotu omia perinteitä mukana ja luotu myös uusia perinteitä. Taito Etelä-Suomi suunnitteli muutama vuosi sitten Helsinkiin Silakkamarkkinat-neuleperheen, joka on uutta kalastajamarkkinaperinteestä kumpuavaa käsityöperinnettä. Suomen luonto taas inspiroi samaan neuleperheeseen suunnitellun Norppa-neulemalliston suunnittelussa.
KIRJOTTU KUKKILINTU
POHJOIS-KARJALA
Karjalaiset perinteiset käspaikat, kapeat, kirjotut pyyheliinat, on usein kuvioitu kirjotuilla kukkilintu-kuvioilla, joita kutsutaan myös Karjalan käiksi ja kaksipäisiksi käiksi. Lintu symboloi yleisesti valoa, lämpöä ja satoa, ja se on myös rakkauden vertauskuva. Lintu on kirkollisessa symboliikassa vertauskuva Pyhälle Hengelle, ja käspaikka on ollut keskeinen osa kirkon pitämissä siirtymäriiteissä. Monilla kansoilla on uskomuksia siitä, että lintu tuo viestin tuonpuoleisesta. Kukkilintu on myös onnen symboli ja sen kirjominen käspaikkaan merkitsi onnen konkreettista läsnäoloa. Käspaikkojen kuviointitekniikoista vanhin ja yleisin on etupistokirjonta. Siinä käytetään yksinkertaista ”harsinpistoa”, jolla rakennetaan kuviopintoja.
KÄSITYÖN TEKEMINEN YHDISTÄÄ JA TUO ONNISTUMISEN TUNNETTA!
KÄSITYÖN TEKEMINEN lisää tutkitusti hyvinvointia. Käsillä tekeminen tuo myös hyvän mielen, onnistumisen ilon ja rentouttaa. Samalla kun työyhteisö irrottautuu hetkeksi rutiineista yhteishenki kasvaa.
KURSSILLA TEHDÄÄN tuotteita joko pehmeistä tai kovista käsityömateriaaleista. Käsityön tyhy-kursseilla lopputuloksena on esimerkiksi yhteinen teos työpaikalle, henkilökohtainen asuste tai kodin sisustuselementti. Inspiroivassa ilmapiirissä jokainen osallistuja työskentelee oman taitotasonsa mukaisesti ammattitaitoisten opettajiemme ohjauksessa.
Ota yhteyttä joensuu@taitopohjoiskarjala.fi tai puh. 050 315 6946
Taito Pohjois-Karjala tarjoaa monenlaisia teemoja työhyvinvointikursseiksi. Työhyvinvointi on koko työpaikan yhteinen asia. Käsityön parissa on monia mahdollisuuksia tekemiseen, joka innostaa sellaistakin, joka ei ole ennestään käsityöharrastaja. Mukavaan yhteiseen työpajaan ja kurssiin voidaan yhdistää monipuolista tarjoilua aina kuohuvista juomista ja kahveista herkkujen kanssa maukkaaseen lounaaseen.
KUVAT TAITO-POHJOIS-KARJALA, TAITOLIITTO, HILJA M USTONEN, SUVI-TUULI KANKAANPÄÄ, ANNINA TUKIA, KAPINA OY
TAITOKORTTELI MATKAILU-, KÄSITYÖ- JA KULTTUURIKORTTELI JOENSUUSSA
Taitokortteli on Joensuun keskustassa toimiva matkailu-, käsityö- ja kulttuurikortteli. Vuosien varrella Taitokorttelista on muodostunut matkailijoiden, kaupunkilaisten, käsityön ammattilaisten ja harrastajien keskus. Monipuolinen tarjonta koostuu kahvilan, myymälöiden ja taitokeskuksen palveluista. Alueella järjestetään korkeatasoisia näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia. Viihtyisä ympäristö ja vanhan puutalokorttelin tunnelma kutsuvat viettämään aikaa ympäri vuoden ainutlaatuisessa miljöössä keskellä kaupunkia.
TAITOKORTTELIN ESITTELYKIERROKSET
Järjestämme Taitokorttelissa esittelykierroksia ryhmille joka arkipäivä sekä lauantaisin suomeksi ja englanniksi. Arkisin esittely maksaa 70 € ja lauantaisin 90 €. Tilaa esittely ja kahvitarjoilu info@taitokortteli.fi
TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT
Taitokorttelissa järjestetään myös laadukkaita näyttelyitä ja tapahtumia pitkin vuotta. Pääsymaksuttomat käsityötapahtumat korostavat pohjoiskarjalaista käsityötaitoa ja antavat vierailijoille mahdollisuuden osallistua itsekin taitopajoissa kokeilemaan kädentaitoja. Monipuoliset näyttelyt tuovat esiin puolestaan pohjoiskarjalaista luontoa, uskomuksia, mielenmaisemaa ja kulttuuria sekä käsityöelinkeinoja. Jo Taitokorttelin 1800-luvulta peräisin oleva Mustosen talo on itsessään malliesimerkki siitä.
TAITOKORTTELIN UPEAT PUTIIKIT TARJOAVAT JOKAISELLE JOTAKIN
OLETKO VAILLA lankoja, työvälineitä, kädentaidon opastusta tai muita materiaaleja? Taitokeskuksen ja Kuitukeijun lankapuodin osaava henkilökunta auttavat sinua. Etsitkö kiinnostavia, perinteitä tai vihreitä arvoja kunnioittavia asusteita? Matelin Lahja-Aitta ja Helmipihlaja ovat siis eittämättä mielenkiinnon kohteitasi. Entä jos tarvitsetkin ihastuttavia koriste-esineitä tai sisustusta? Design by Kieto, Sarustiikka ja Aiku Ihana auttavat sinua löytämään sinulle mieluisat esineet.
Kenties lahjaideat ovat hukassa? Siispä tarkastamaan Mokomia Lifestylen ja Taito Shopin laaja valikoima. Ehkä oletkin vailla jotain ainutlaatuisempaa ja einiin-materialistista? Tutustu Peremmälle sekä Hoitohuone TuiKin neuvontaja hoitopalveluihin.
Kurniva vatsa muistuttaa lähestyvästä lounastauosta kesken työpäivän tai leppoisan shoppailun? Kauppaneuvoksen kahvilan maittava keittolounas ja vitriinin suolaiset sekä makeat herkut ovat tie pelastukseesi. Kesäkauden helteillä Kahvila Nikolain jäätelökioskin ihanat paikalliset artesaanijäätelöt saavat veden herahtamaan kielelle ja viilentämään oloasi.
Taitokorttelin ainutlaatuinen yritysyhteisö ja lämpöä hehkuva ympäristö kutsuvat mukaan jokaisen.
TAITO GALLERIA –KOKOUS-, JUHLA- JA KURSSITILA
TAITOKORTTELIN
TIILITALOSSA on erityisen tunnelmallinen tila kodin juhliin, kokouksiin ja työhyvinvointipäiviin.
Taito Gallerian juhla- ja kokoustilamme tarjoavaa porrashissillä varustetut, tyylikkäät puitteet kodin juhliasi varten. Taito Gallerian tilat taipuvat niin valmistujaisiin, kastejuhliin, häävastaanotolle kuin muistotilaisuuksiinkin. Tilaan mahtuu jopa 40 henkilöä kerrallaan. Modernit videoneuvottelulaitteet mahdollistavat myös niin juhlien kuin kokoustenkin etäosallistumiset. Tilassa on käytettävissä myös kahvi- ja ruokailuastiastot. Lisätietoja ja tilavaraukset sähköpostitse toimisto@taitopohjoiskarjala.fi.
KURSSIT SYKSY 2024
JOENSUU
Taitotaso ••• Aloittelija Kurssi on helppo ja sopii kaikille taitotasosta riippumatta.
Taitotaso ••• Osaaja Kurssi on hivenen vaikeampi ja vaatii keskittymistä.
Taitotaso ••• Taitaja Kurssi on haastava ja se sisältää esimerkiksi erikoistekniikoita.
PIRTANAUHAN KUDONTA, MUINAISTEKNIIKKA
To 12.9. klo 17–21. Kurssimaksu 36 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Pirtanauha on perinteinen ja monikäyttöinen kudottu nauha. Pirtanauhaa voi käyttää esim. vyönä, laukunhihnana tai vaikkapa vaatteen koristenauhana. Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan oma pirtanauha villa- tai puuvillalangasta.
Taitotaso •••
MAKRAMEETÖITÄ ALOITTELIJOILLE
Ti 17.9. klo 17–21. Kurssimaksu 48 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla
harjoitellaan makrameesolmeilun perusteita ja valmistetaan pieni makrameetyö. Kurssityönä toteutetaan amppeli tai pieni seinätekstiili.
Taitotaso •••
LIIVI VIRKKAAMALLA
To 19.9. klo 17–21. Kurssimaksu 86–147 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla opetellaan virkkaamaan neliöistä kaunis ja mukava merinovillainen liivi. Illan aikana opetellaan palojen virkkaustekniikka ja niiden yhdistäminen sekä työn viimeistely. Liivi virkataan ja viimeistellään kotona. Kurssimaksu koon mukaan; koko S 86 €, koko M 108 e, koko L 130 € ja koko XL 147 €. Taitotaso •••
LANGANVÄRJÄYS REAKTIIVIVÄREILLÄ
La 21.9. klo 10–14. Kurssimaksu 55 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Värjää
Ti 24.9. klo 17–21. Kurssimaksu 53 €. Kurssilla kudotaan kaunis ruusukaskuvioitu matto. Kurssilla käydään läpi maton kudonnan työvaiheita ja suunnitellaan oman maton kuviointi ohjeistuksen mukaan. Osallistuja kutoo maton kangaspuilla oman suunnitelmansa pohjalta erikseen sovittuna aikana. Kurssihinta sisältää opetuksen, kolme kudontapäivää ja kahvitarjoilun. Mattoloimi ja muut käytettävät materiaalit maksetaan käytön mukaan.
Taitotaso •••
MINIRYIJY OMMELLEN
Ti 1.10. klo 17–21. Kurssimaksu 95 € sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla perehdytään ryijyn ompelutekniikkaan ja aloitetaan valmistamaan Tiia Erosen Taito-lehdelle suunnittelemaa Vuoristo-ryijyä (koko n. 25 x 40 cm) tai Outi Santaniemen Taito PohjoisKarjalalle suunnittelemaa Liplatusryijyä (koko n. 25 x 40 cm). Työ tehdään ohjeiden mukaan kotona valmiiksi.
Taitotaso •••
PIENI SEINÄTEKSTIILI TUFTAAMALLA
Ti 8.10. klo 17–21. Kurssimaksu 53 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Maailmalla sydämiä valloittanut punch needle - eli tuftausneulatekniikka on helppo tapa valmistaa lenkkinukkaista tai aivan sileää pintaa. Kurssilla tutustutaan neulan käyttöön ja suunnitellaan ja valmistetaan tuftaamalla pieni seinätekstiili, koko 25 x 25 cm. Valittavana muutama malli ja voit suunnitella kuvion myös itse. Tuftausneulan voit lunastaa itsellesi erilliseen hintaan.
Taitotaso •••
JONO-MATTO VIRKKAAMALLA
To 10.10. klo 17–21. Kurssimaksu maton koon mukaan, lyhyt matto (koko 83 x 150 cm) 99 € ja pitkä
matto (koko 83 x 242 cm) 162 € Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla opetellaan virkkaamaan kuviovirkkauksella Molla Millssin suunnittelema Jono-matto. Maton virkkaus opetellaan kurssilla ja valmistetaan loppuun kotona ohjeistuksen mukaan.
Taitotaso •••
SPIRAALIPUNOTTU KORI KÄYTETYISTÄ FARKUISTA
Ti 22.10. klo 17–21. Kurssimaksu 44 € sisältää opetuksen ja kahvitarjoilun. Pelasta käytetyt farkut! Kurssilla tarvitset yhdet aikuisen käytetyt farkut. Farkuista punotaan spiraalitekniikalla kori. Korin halkaisija n. 15–20 cm.
Taitotaso •••
PALAKASTYYNYNPÄÄLLINEN
VIRKKAAMALLA
To 24.10. klo 17–21. Kurssimaksu 97 € Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla virkataan Molla Millsin suunnittelema Palakas-tyynynpäällinen villalangasta. Graafinen kuviointi antaa mahdollisuuden leikitellä paloilla ja saat rytmitettyä kuvion mieleiseksesi. Kurssilla opetellaan virkkaamaan palat ja tyyny viimeistellään kotona ohjeiden mukaan.
Taitotaso
HUIVI
MATKAKANGASPUILLA
Pe 25.10. klo 17–21 ja la 26.10. klo 10–14. Kurssimaksu 109 € sisältää opetuk-
ZERO WASTE -PAITA TAI -MEKKO OMIEN MITTOJEN MUKAAN
Pe 18.10. klo 17–21. ja la 19.10. klo 10–14. Kurssimaksu 55 €. Zero waste -kaavoituksen ideana on käyttää kangas mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi. Kokeile tehdä vaate pelkistä suorakulmioista omien mittojen mukaan niin, että palaakaan kangasta ei kulu hukkaan. Zero waste -suunnittelija Eeva Tähtikarhu suunnitteli tämän joka vartalolle sopivan vaatemallin yksinomaan
Taitojärjestölle!
Taitotaso •••
sen, materiaalit 45 x 250 cm:n huiviin ja kahvitarjoilun. Tule kutomaan pehmeä huivi kevyillä matkakangaspuilla. Kurssilla suunnitellaan huivi itselle mieleisillä väreillä, opetellaan huiviloimen rakentaminen ja huivin kutominen matkakangaspuissa. Saat matkakangaspuut lainaan kotiisi, jossa kudot huivin loppuun ja viimeistelet sen omassa rauhassasi.
Taitotaso •••
KINNASNEULATEKNIIKAN ALKEET
Ti 29.10. ja 5.11. klo 17–21. Kurssimaksu 55 € sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla opetellaan kinnasneulatekniikan alkeita ja aloitetaan kintaiden valmistaminen. Kintaat valmistuvat kotona loppuun.
Taitotaso •••
ROTTINKIKORI-KURSSI
Ti 12.11. klo 17–21. Kurssimaksu 69 € sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Vuoden 2024 käsityötekniikan korinpunonnan alkeita voit opetella tällä kurssilla. Kurssilla valmistetaan rottinkinauhasta kori perinteistä korinpunontatekniikkaa käyttäen. Kori on monikäyttöinen
säilytin, jonka koko on n. 26 x 30 cm ja korkeus 10 cm.
Taitotaso •••
VAATTEEN TUUNAAMINEN KANGASVÄREIN
To 21.11. klo 17–21. Kurssimaksu 45 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Tuo mukanasi puuvillainen tai pellavainen vaate tai kodintekstiili, jonka ilmettä haluat piristää värein ja kuvioin. Kurssilla kokeillaan kolmea erilaista kuviointitekniikkaa (sabluunat, leimasimet ja vapaa maalaus). Näistä tekniikoista yhdellä voit sitten kuvioida oman työsi.
Taitotaso •••
TERHOKORI
La 23.11. klo 10–15. Kurssimaksu korin koon mukaan, 20 cm kori 57 €, 30 cm kori 73 € ja 40 cm kori 84 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, ma-
teriaalit ja kahvitarjoilun. Kurssilla valmistetaan juutista ja pellavasta kätevä säilytin palmikoimalla ja ompelemalla. Voit valita korin kolmesta eri kokovaihtoehdosta.
Taitotaso •••
PAPERIPITSITYÖT
Ti 26.11. klo 17–21. Kurssimaksu 49 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Metallilangasta ja pellavapaperista valmistetaan herkkiä pitsisiä töitä, jotka valaistaan LED-valojen avulla kodin tunnelmanluojaksi. Voit valita mm. kranssin, mökin tai sydänkoristeen. Led-valot myydään erikseen.
Taitotaso •••
KORISTELE KYNTTILÄT
JOULUKSI
Ti 3.12. klo 17–20. Kurssimaksu 40 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja kahvitarjoilun. Koristele itsellesi tai lahjaksi persoonalliset kynttilät. Kurssilla koristellaan erilaisin tekniikoin valmiita kynttilöitä.
Taitotaso •••
ROTTINKITÄHTI
Ti 10.12. klo 17–20. Kurssimaksu 46 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit kahteen rottinkitähteen ja kahvitarjoilun. Kurssilla opetellaan käsittelemään nauhamaista rottinkia ja muotoilemaan siitä kaunis tähti. Kurssilla valmistetaan kaksi tähteä isomman halkaisija n. 40 cm ja pienemmän halkaisija n. 25 cm.
Taitotaso •••
KERHOT:
Kerhomaksu 14 € / kerta + materiaalit käytön mukaan. Kerhoon yhdistyksen Käsityöpassilla (90 € / vuosi) 8 kertaa maksutta. Syysloma viikolla 42.
TAITO-SENIORIKERHO
Keskiviikkoisin 18.9. alkaen klo 10–13. Senioreiden käsityökerhossa opitaan kahvikupin ja iloisen seurustelun lomassa uudet ideat käsityötekniikoihin.
KEHRÄYSKERHO
Joka kuun viimeinen torstai 26.9. alkaen klo 17–20. Kerhossa opetellaan karstaamaan käsin ja karstamyllyllä sekä kehräämään värttinällä ja rukilla käyttäen erilaisia villoja ja kuituja.
OMPELUKERHO
Joka kuun viimeinen maanantai 30.9. alkaen klo 17–20. Ompelukerhossa opitaan ompelun erilaisia tekniikoita, vaihtuvin teemoin. Voit tulla mukaan oman työn kanssa, tai vaan opettelemaan päivän teemaa.
TAITO KÄSITYÖKOULU KÄSSÄ
Joensuu
Yhteiset opinnot (7–11-vuotiaille) maanantaisin 2.9. alkaen klo 15–16.45, Yhteiset opinnot (12–17-vuotiaille)
keskiviikkoisin 4.9. alkaen klo 16.30–18.15. Teemaopinnot keskiviikkoisin 4.9. alkaen klo 16.30–19.
Taito Käsityökoulu Kässässä annetaan käsityön taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetusta 7–17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kässän lukukausi alkaa syksyisin syyskuussa ja keväisin tammi-helmikuun vaihteessa. Aloittavat oppilaat sijoitetaan ryhmiin oppilaan ikä ja taidot huomioon ottaen. Lukukausimaksut: yhteiset opinnot 1–4; 75 € + materiaalit 45 €, teemaopinnot 5–6; 105 € + materiaalit 55 €. Syysloma viikolla 42.
AIKUISTEN TAITO KÄSITYÖKOULU KÄSSÄ
Joensuu
Aikuisten opetukseen voivat osallistua yli 18-vuotiaat. Opetuksessa noudatetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa. Tavoitteena on oppia erilaisia käsitöitä ja tekniikoita oivaltamisen, vuorovaikutuksen, kokeilevan ja kyseenalaistavan työskentelyn avulla. Valittavana on kaksi ryhmää, joiden sisältö on sama. Valitse omaan aikatauluusi sopiva ryhmä. Lukukausimaksu 155 € + materiaalit.
Aiku 1
Aloituskerta pe 6.9. klo 17–20.30 ja la 7.9. klo 10–13.30 Seuraavat kokoontumiset 4.–5.10. ja 8.–9.11. ja 13.–14.12.
Aiku 2
Aloituskerta pe 13.9. klo 17–20.30 ja la 14.9. klo 10–13.30 Seuraavat kokoontumiset 11.–12.10. ja 15.–16.11. ja 20.–21.12.
LASTEN KÄSITYÖLEIRIT
SYYSLOMALLA, JOENSUU
Käsityöleiri 7–10-vuotiaille ma–ti 14.10.–15.10. klo 10–14 ja 10–14-vuotiaille ke–to 16.10.–17.10. klo 10–14.
Käsityöleirillä kokeillaan, keksitään ja riemuitaan yhdessä tekemisen meiningissä. Leirimaksu käsityöleiri 35 € + materiaalit alk. 30 €.
Taitobussi lisää Pohjois-Karjalan maaseudun elinvoimaa ja asukkaiden hyvinvointia käsityökulttuurin muodossa. Yhteisöllinen tekeminen ja kädentaitojen ohjaus on kauttamme saavutettavissa näin myös suurempien keskusten ulkopuolella asuville.
Kurssia varten tarvitaan vain seitsemän osallistujaa ja Taitobussin käsityöneuvoja tulee luoksenne ohjaamaan sen. Käsityöneuvojamme voivat opastaa niin neulomista, virkkausta, ompelua, matkakangaspuilla kudontaa kuin auttaa asiakkaan omien kangaspuiden laitossa kudontavalmiuteen. Lisäksi tarjoamme myös paljon muuta. Kurssipaikaksi sopii kylä- ja seurojentalo tai vaikka oma kotisi.
Ota yhteyttä puh. 050 315 6957 taitobussi.joensuu@taitopohjoiskarjala.fi ja suunnitellaan yhdessä teille sopiva kurssi.
TAITOBUSSI JOENSUUN SEUTU
Taitopajoissa opitaan iloisessa seurassa uusia käsityötekniikoita. Taitopajojen käsityöteemat ovat vaihtuvia. Pajamaksu 14 € / kerta + materiaalit käytön mukaan. Taitopajaan voi osallistua yhdistyksen käsityöpassilla (105 €/vuosi) 8 kertaa maksutta.
KULHO, SÄRKIVAARAN
TAITOPAJA
Kerran kuussa, kuukauden viimeinen torstai 29.8. alkaen klo 18–21 Särkivaaran kylätalo, Kissapurontie 10, Kulho.
LIPERI, SALOKYLÄN
TAITOPAJA, PÄIVÄRYHMÄ
Kuukauden 2. tiistai 10.9. alkaen klo 10–13
Salokylän kylätalo, Liperintie 51, Salokylä.
LIPERI, ROUKALAHDEN
TAITOPAJA
Kuukauden viimeinen lauantai 31.8. alkaen klo 12–15
Kivekkäiden kylätalo, Tutjuntie 88, Roukalahti.
KONTIOLAHTI, JAKOKOSKEN TAITOPAJA
Kuukauden ensimmäinen torstai 5.9. alkaen klo 18–21
Jakokosken vanha koulu, Jakokoskentie 6 b, Jakokoski.
ILMOITTAUTUMISET
Ilmoittautuminen kursseille viimeistään viikkoa ennen kurssipäivää Taitokeskus Joensuuhun, ilmoittautuminen on sitova. Yhteystiedot ovat esitteen takakannessa. Kurssimaksu maksetaan verkkoilmoittautumisen yhteydessä tai viimeistään kurssilla ja se sisältää ohjauksen ja työvälineiden käytön. Taito Pohjois-Karjala ry:n jäsenet saavat yhdistyksen omilla kursseilla kurssimaksuista -10 %. Mikäli ilmoittautumista ei ole peruttu viikkoa ennen kurssin alkua, laskutamme kurssin osallistumismaksun. Maksuvälineenä käyvät myös Edenred-virike, Epassi, Tyky+ ja Smartum. Kurssit ja kerhot toteutuvat, kun ilmoittautuneita on vähintään seitsemän henkilöä.
Osa kursseistamme järjestetään yhteistyössä Opintokeskus Siviksen kanssa. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
taitoa • uuden oppimista • yhdessäoloa Tuo työyhteisösi vierailemaan upeaan Taitokortteliin ja nauti kädentaidoista ja Kauppaneuvoksen kahvilan herkuista hyvässä seurassa! Taitokeskus Joensuu tarjoaa monipuolisia kädentaidon tilauskursseja kaveriporukoille ja työyhteisöille virkistykseksi ja työhyvinvoinnin tukemiseksi. Tilauskurssit sisältävät hauskaa yhdessäoloa, irtautumista kiireistä ja luovaa tekemistä. Aiheen voi valita kurssivalikoimastamme tai se suunnitellaan ryhmän toivomusten mukaisesti. Kauppaneuvoksen kahvilan palvelut ovat helposti
Taitokeskuksen sekä Taitobussin palveluihin kuuluvat myös loimien luonnit ja kangaspuiden valmistelu sekä loimien laitto ja rakentaminen kangaspuihin asiakkaan omassa kodissa. Neuvomme ja autamme sidosten suunnittelussa ja lankavalinnoissa. Ota yhteyttä Taitokeskus Joensuuhun puh. 050 315 6946 tai joensuu@taitopohjoiskarjalala.fi
KÄSTYÖPASSI
Käsityöneuvojan avulla käsitöiden harrastaminen on helppo aloittaa, ota yhteyttä taitokeskukseen ja kerro toiveesi. Kästyöpassi on edullinen ja tuo käyttöösi useita etuja.
Passin hinta on 105 €. Passi on henkilökohtainen.
• Saat kutoa ilman päivämaksua.
• Loimet -10 %.
• -10 % alennusta normaalihintaisista materiaaleista, työvälineistä, materiaalipaketeista ja tuoteostoista Taitokeskuksista, Taito Shopista ja Taitobussista.
• Voit osallistua kerhoihin 8 kertaa maksutta.
• Edulliset ja mielenkiintoiset jäsenretket.
• Onni elää käsityössä Taitojärjestön lehti 2 kertaa vuodessa kotiin
TILAUS- JA HYVINVOINTIKURSSIT
postitettuna, jäsenkirje 2 kertaa vuodessa.
• Sähköinen uutiskirje muutamia kertoja vuodessa.
• Jäsenyys, kortin hintaan sisältyy yhdistyksen jäsenyys maksupäivästä vuodeksi eteenpäin (25 €). Passi on henkilökohtainen ja voimassa ostopäivästä vuoden eteenpäin Taito Pohjois-Karjala ry:n taitokeskuksessa.
TAITOKESKUS JOENSUU
Tervetuloa tutustumaan Taito PohjoisKarjalan Taitokeskus Joensuun palveluihin. Palveluihin kuuluvat päivittäin käsityöneuvonta taitokeskuksessa, erilaiset kurssit, kudonnan palvelut ja käsityökoulut. Kudonta ja kudonnan aloittaminen on helppoa. Taitokeskuksista löytyy erilaisia loimia, joihin voi kutoa muun muassa mattoja, poppanoita ja erilaisia sisustustuotteita.
Ammattitaitoiset käsityöneuvojamme ohjaavat ja auttavat kaikissa kudontaan liittyvissä asioissa. Kutominen onnistuu oman aikataulun mukaisesti myös iltaisin ja viikonloppuisin.
TAITOKORTTELI
Taitokortteli on Joensuun keskustassa toimiva matkailu-, käsityö- ja kulttuurikortteli. Vanhat puutalot ja niiden pihapiiri ovat täynnä ihania käsityöputiikkeja, tasokkaita näyttelyjä ja tunnelmallisia tapahtumia ympäri vuoden. Viehättävä Kauppaneuvoksen kahvila tarjoaa toinen toistaan herkullisempia paikan päällä leivottuja leivonnaisia, salaatteja ja virkistäviä juomia. Kokonaisuus henkii luomisen iloa ja karjalaista vieraanvaraisuutta.
OPASTUKSET
Taitokorttelin palveluihin kuuluvat myös ryhmille räätälöidyt kahvila
ja ruokailupalvelut, kädentaitopajat sekä opastetut kierrokset. Opastetut kierrokset (30 min) Taitokorttelissa ennakkovarauksesta ma–pe 70 € ja lauantaisin 90 €. info@taitokortteli.fi
KOKOUS- JA JUHLATILAT
Taitokortteli on täynnä Joensuun tarinoita menneiltä ajoilta. Kauppaneuvos Antti Juhana Mustonen rakennutti kotitalon perheelleen paraatipaikalle Joensuun keskustaan, Koskikatu 1:een vuonna 1870. Kauppaneuvoksen nuorin tytär
Anna kirjoitti muistiin lapsuus- ja nuoruusaikojensa tapahtumia, joista
Sirpa Sulopuisto on koonnut kirjan ANNAN ALBUMI – Kauppaneuvoksen tyttären tarina.
Historiakierroksella Sirpa Sulopuisto muuntuu Annaksi ja johdattelee syvälle porvarisperheen elämään 1800-luvulla.
Kierrosten aikataulut
Ti 24.9. klo 15
Ti 29.10. klo 15
Ti 26.11. klo 15
Tutuksi tulevat porvarisperheen niin arkielämä, upeat juhlat kuin lukuisat matkatkin 1800-luvun Joensuussa.
Kierroksen lopuksi nautitaan ajan henkeen kaffit Annan leivoksen kera Kauppaneuvoksen kahvilassa. Kesto: 1 ½ tuntia. Ilmoittautuminen viikkoa ennen kierrosta osoitteeseen joensuu@taitopohjoiskarjala.fi
Historiakierroksen hinta on 27 € /hlö. Minimiosallistujamäärä seitsemän henkilöä. Tilauksesta myös ryhmille puh. Taitokeskus Joensuu 050 315 6942 tai joensuu@taitopohjoiskarjala.fi
Taito Shop Joensuu on korkealuokkaisten suomalaisten kädentaitotuotteiden myymälä, joka sijaitsee Taitokorttelin sisäpihan punaisessa tiilitalossa. Uudistettu myymälä on kaunis ja tunnelmallinen, täynnä hurmaavia tuoksuja. Meiltä löydät laadukkaita kodinsisustustuotteita sekä lahjatavaroita – herkkuja unohtamatta. Hyvään yhteistyöhön kuuluvat laadukkaat liikelahjat ja Karjalamallistomme on luotu tähänkin tarkoitukseen. Tuotteet ovat käyttötuotteita, joiden välityksellä karjalaisuus kulkee luonnollisena osana arkea ja juhlaa. Tuotteet valmistetaan käsityönä tai pienteollisina sarjoina Suomessa. Meiltä Taito Shop Joensuusta saatkin paikallisia, ajattomia ja ainutlaatuisia tuotteita, jotka sopivat loistavasti yrityksesi asiakaslahjoiksi. Taito Shop Joensuu on osa maanlaajuista Taito Shop -ketjua, joka on merkittävä yhteistyökumppani suomalaisille käsityöläisille ja pienyrittäjille.
Tule tutustumaan uudistuneeseen tuotevalikoimaan ja tekemään ihastuttavia löytöjä. Me paketoimme lahjat sinulle valmiiksi.
Vietä ikimuistoiset tilaisuutesi historiallisessa ja romanttisessa miljöössä, Taitokorttelissa. Taito Gallerian juhla- ja kokoustilamme Tiilitalon II-kerroksessa, tarjoavat porrashissillä varustetut, tyylikkäät puitteet myös kodin juhliasi varten. Taito Gallerian tilat taipuvat niin valmistujaisiin, kastejuhliin kuin muistotilaisuuksiinkin. Tila on varustettu astiastolla, langattomalla verkolla ja moderneilla videoneuvottelulaitteilla.
Varaa tila käyttöösi toimisto@taitopohjoiskarjala.fi
TAPAHTUMAT
TAITOKORTTELISSA:
Pe 16.8. Joen yö
La 24.8. Karjalankurmee
La 31.8. Maakuntapäivä
7.–14.9. Nordic Craft Week
La 14.9. Kehrätään korttelissa -päivä
Pe 27.9. Käsityö-yökerho
La 28.9. Jäsenretki Kuopion kädentaitomessuille
Pe ja la 25.–26.10. Langan Virtaa
TAITO SHOP JOENSUU
ANNAN ASKELEISSA –PORVARISPERHEEN HISTORIAA TUTUKSI
LMERIMIEHESTÄ KÖYSITYÖN TAITAJAKSI
teki työuransa kauppalaivoilla ja jäätyään meriltä eläkkeelle hän opetteli perinteisten köysitöiden kiehtovan taidon.
taidonnäytteitä. Nyt Juha tekee köysitöitä ja opettaa myös kursseilla, pääsimmekin vierailemaan Helsingin taitokeskukseen ja kurkistamaan, miten köysi punoutuu matoksi. Köysityöt ovat syntyneet tarpeesta. Solmuja on käytetty sitomaan ja suojaamaan, mutta koristeellisuus on taitavissa käsissä tullut oleelliseksi osaksi köysitöitä. Köysitöiden teko yleistyi purjehduksen myötä ja taitavat köysitöiden tekijät ovatkin usein olleet juuri merimiehiä. Taito on siirtynyt mestarilta oppipojalle -periaatteella. Vapaa-aikana me-
rimiehet ovat innostuneet kokeilemaan erilaisia solmuja ja keksimään monimutkaisiakin muotoon punottuja tarve-esineitä. Vielä tänäänkin hienot käsin punotut purjeveneen lepuuttajat ovat arvossaan ja varsinkin puulaivoilla niitä ainoita oikeita suojaajia laivan ja laiturin välissä.
Perinteisiin köysitöihin käytetään aina luonnonkuituköysiä. Työvälineitä ei tarvita paljon, pujottelussa apuna voidaan käyttää piikkiä ja leikkaamiseen tarvitaan sakset sekä terävä veitsi. Matoissa solminnan ja koon määrittelyn apuna käytetään aluslevyä, johon on laitettu muodon mukaiset tapit. Juha kui-
tenkin opettaa aloittamaan pujottelut ilman alustaa ja levyä, muottia käytetään vasta kun ensimmäiset köysikierrokset on pujoteltu ja tarkistetaan, että mitat ovat suunnitelman mukaiset. Sen jälkeen työtä jatketaan taas vapaasti ilman muottia. Taito pujottelun oikeaan tiiviyteen syntyy näin käsituntumalla. Köysitöihin pääset tutustumaan matalalla kynnyksellä seuraavan sivun pannunalusen ohjeen avulla. Ja jos yksin aloittaminen tuntuu hankalalta, kannattaa katsella kurssitarjontaa, köysityökursseja järjestetään myös taitoyhdistyksissä.
– Onni elää käsityössä
taito
TARVIKKEET
• 8 mm paksuista juutti- tai hamppuköyttä noin 5 m, esim charlotta.fi tai rautakaupat (tästä määrästä jää noin puoli metriä ylimääräiseksi)
• Pujottelualustaan puulevy (20 x 20 cm)
• Nauloja 16 kpl (esim. Pintos-lankanaula 45 x 1,7 mm)
• Pätkä Veera-pellavalankaa, köyden pään viimeistelyyn
• Tekstiililiimaa
• Sakset
• Vasara
KÖYSITYÖT PANNUNALUNEN
Mestaripunoja punoo köysityön ilman pujotusalustaa, mutta aloittelijalle tai ensikertalaiselle alusta antaa sopivasti tukea ja helpottaa hahmottamaan köyden kulkua. Pannunalunen on sopiva ensimmäinen köysipunontatyö ja kaunis sekä käytännöllinen alunen ilahduttaa arjessa.
PUNONTA-ALUSTA:
Valmista punonta-alusta naulaamalla naulat liimapuulevyyn harmaan kaavion mukaan. Aseta kaavio puulevyn keskelle ja naulaa naulat levyyn kaavion läpi. Poista kaavilevyn päältä.
PANNUNALUSEN PUNONTA:
Solmi Veera-pellavalangalla se köyden pää, jolla lähdet pujottelemaan, jotta se ei lähde purkaantumaan.
2 cm
5,5 cm
Voit kiinnittää ylimääräisen naulan laudan kapeaan sivuun x-merkin kohdalle ja kiinnittää köyden alkupään naulaan, jotta köyden pää pysyy paikallaan. Vaihtoehtoisesti köyden pää jätetään x-merkin kohdalle punonnan aloituksessa. Köyden päät päätellään lopuksi. Punominen aloitetaan X:llä merkitystä kohdasta: aseta köyden pää siihen kohtaan. Köyttä kuljetetaan kolmen naulan 1–3 edestä (sisäpuolelta) ja kolmen naulan takaa 4–6 (ulkopuolelta) kaksi kierrosta kuvion mukaisesti. Toisella kierroksella köysi kulkee ensimmäisen kierroksen köysien päältä. Kolmas kierros on kuvioon merkitty tummalla. Köysi kulkee edelleen kolmen naulan edestä ja kolmen naulan takaa. Köysi kulkee vuorotellen edellisten kierrosten köysien päältä ja alta.
Jatka punomista niin, että köysi seuraa kolmea ensimmäisenä punottua kierrosta. Uusi kierros köyttä tulee ”ulkokaarelle”. Työhön tulee yhteensä kolme vierekkäin kulkevaa köyttä. Huomioi, että köydet kulkevat vierekkäin eivätkä mene ristiin, vaan kulkevat aina tasossa.
Kun kaikki kierrokset on pujoteltu, punontaa voi tasoittaa kiristämällä tai löysäämällä köyttä.
Lopuksi köyden päät päätellään Veera-pellavalangalla rihmaamalla (ohje: katso partiowiki/rihmaus) tai pyörittämällä lankaa tiiviisti, useamman kerran köyden ympäri ja solmimalla langat merimiessolmulla. Langan päät leikataan 1 cm:n etäisyydeltä.
Liimaa langanpäät tekstiililiimalla. Liimaa myös köyden päät kiinni punottuun alustaan; voit käyttää apuna pyykkipoikaa tai paperipuristinta
TULE MUKAAN
LIITY TAITO POHJOIS-KARJALA RY:N JÄSENEKSI
Jäsenmaksu 25 €/vuosi. Liity jäseneksi toimipisteissämme tai osoitteessa www.taitopohjoiskarjala.fi. Liittymällä jäseneksi tuet pohjoiskarjalaisia käsityön harrastajia ja yrittäjiä sekä saat henkilökohtaisia etuja. Jäsenyys on voimassa vuoden ostopäivästä eteenpäin.
Jäsenenä saat seuraavat edut:
• Kudonnan päivämaksu -50 % (norm. 25 €/pv).
• Loimet -10 %.
• -10 % alennusta normaalihintaisista materiaaleista, työvälineistä, materiaalipaketeista ja tuoteostoista Taitokeskuksissa, Taito Shopista ja Taitobussista.
• Edulliset ja mielenkiintoiset jäsenretket.
• Onni elää käsityössä Taitojärjestön lehti 2 kertaa vuodessa kotiin postitettuna, jäsenkirje sähköpostitse 2 kertaa vuodessa.
Tykkää meistä facebookissa ja seuraa myös instagramissa
TULE KUTOMAAN MATTO TAI SHAALI ITSELLESI TAI LAHJAKSI
A. Mitä haluat kutoa, valitse mieleisesi loimi ja malli.
B. Varaa sopiva kudonta-aika taitokeskuksesta.
C. Käsityöneuvoja auttaa sinua mallin, materiaalien ja värien valinnassa.
D. Aloita kutominen, käsityöneuvoja opastaa sinua.
E. Voit kutoa myös aukioloaikojen ulkopuolella.
F. Käsityöneuvoja auttaa sinua aina tarvittaessa.
G. Nauti kutomisesta.
H. Iloitse valmiista työstäsi!
TAITOKORTTELI ON KÄSITYÖ- JA KULTTUURIKORTTELI JOENSUUN SYDÄMESSÄ
• Tunnelmallinen Kauppaneuvoksen kahvila
• Ihania lahjatavara-, sisutus- ja vaateputiikkeja
• Käsityömateriaalimyymälöitä
• Taito Shop, laadukkaita käsityötuotteita
• Näyttelyitä
• Tapahtumia
• Avoinna ympäri vuoden
TAITOKORTTELI KUTSUU VIIHTYMÄÄN.
KÄYTTÄMÄLLÄ TAITO POHJOIS-KARJALA RY:N PALVELUJA TUET POHJOISKARJALAISTA KÄSITYÖTÄ JA PAIKALLISEN KÄSITYÖOSAAMISEN ELINVOIMAISUUTTA MYÖS TULEVAISUUDESSA. KIITOS!
JA SUUNNITTELUPALVELUT JA TAITOLIITTO / PAINOPAIKKA PUNAMUSTA, 2024 / KANNEN KUVA LAURA KARLIN / YHTEISTYÖSSÄ TAITO ETELÄ-SUOMI, TAITO KESKI-POHJANMAA, TAITO POHJOIS-KARJALA, TAITO POHJOIS-POHJANMAA, TAITO SATAKUNTA JA TAITOLIITTO