munkki serafimin mietteitä
Lapset & nuoret
Espoolaisia, Kuopiolaisia ja Hatsinalaisia lapsia yhteiskuorossa Uspenskin konsertissa.
PYHÄÄ LAULUA
L Matja Lasarenko 10v, Espoosta.
asten ja nuorten kirkkolaulupäivät kokosi tänäkin kesänä ortodoksista kirkkolaulua harrastavia lapsia ja nuoria Espooseen. Konserteissa esiintyivät muun muassa Tessalonikin melodokset Kreikasta, Hatsinan lapsikuoro Venäjältä, Kuopion, Espoon ja Helsingin lapsi- ja nuorisokuorot sekä kvartetti Hermanin laulu. Pyhä Laulu -tapahtuma järjestettiin nyt kymmenennen kerran Pyhittäjä Herman Alaskalaisen praasniekan yhteydessä.
Ka svat us toimi Kaarina Lyhykäinen, kasvatustoimen päällikkö 0207 220 621 Isä Teemu Toivonen, nuorisopappi 0207 220 632 Stiina Hakonen, nuorisokanttori 0207 220 635 Kristiina Klubb, perhetyöntekijä 0207 220 636 Liisa Saarinen, lapsityöntekijä 0207 220 638 Simo Haavisto, nuorisotyöntekijä 0207 220 637 Milja Sarlin, kerho-ohjaaja 0207 220 631 Pöytäpuhelin, päivystys tiistaisin klo 15–18, 0207 220 631 Sähköpostit etunimi.sukunimi@ort.fi nuorisotoimisto.helsinki@ort.fi
TAPAH T UU K AUN I SN I E MESSÄ SY KSY L L Ä Lasten syysleiri pe–su 9.–11.9. leirin hinta 30 € (vuosina 1997–2004 syntyneille Varhaisnuorten leiri pe–su 4.– 6.11. leirin hinta 30 € (vuosina 1997–1999 syntyneille) Perheleiri pe–su 7.–9.10.
Kesän 2011 kristinoppileirien jatkikset 1. jatkis pe–su 2.–4.9. kripat 1, 3 ja 5 2. jatkis pe–su 16.–18.9. kripat 2 ja 6 3. jatkis pe–su 30.9.–2.10. kripat 4 ja 7 Qtis pe–su 21.–23.10. kristinoppileirin käyneille
Kaun is n iem e n leir ikeskus : Emännät Lindvall Eila ja Rannetmaa Heidi sekä talonmies Jeskanen Petri 0207 620 503 kaunisniemi.helsinki@ort.fi
24
Ilmoittautumiset: ilmoittautuminen.helsinki@ort.fi KERHOJEN SYYSKAUSI ALKAA VIIKOLLA 36.
K u n S u om i r e p e s i k ah t i a
J
uuri kun kaikki olivat yksimielisiä siitä, että Suomessa ei koskaan tapahdu mitään, tapahtui jotain yllättävää. Kävi ilmi, että Suomi on revennyt kahtia. Suomalaisia jaetaan koko ajan kahteen leiriin. Jakautumisprosesseihin kuuluu aina taistelu kielestä, ja niinpä mekin elämme nyt kolumnistien kulta-aikaa. Sellaiset käsitteet kuin ”isänmaallisuus” ja ”kansainvälistyminen” saavat uusia merkityksiä, jotka käyvät koko ajan likaisemmiksi. Ihmisoikeuksien puolustaminen voidaan leimata ”islamilaistamiseksi” ja maalaisjärjen käyttö ”vihapuheeksi”. Kaikkialla käydään sekavaa verbaalista mittelöä siitä, miten näitä kahta puolta pitäisi nimittää. Yhtäällä on epämääräinen joukko ”kansallismielisiä” ”maahanmuuttokriittisiä” suomalaisia, joita syytetään ”suvaitsemattomiksi”, ”rasisteiksi”, ”fasisteiksi” ja niin edelleen. Toisaalla on yhtä epämääräinen joukko ”viherpiipertäjiä”, ”suvaitsevaisuusfasisteja”, joita syytetään sananvapauden rajoittamisesta, Suomen islamilaistamisesta ja niin edelleen. Kumpi on vaarallisempaa? Kristukselle tultiin usein esittämään hieman samantapaisia joko-tai-kysymyksiä. Hänen aikanaan Palestiinan asukkaat eli juutalaiset olivat jakautuneet useaan ryhmään, jotka olivat radikaalisti erimielisiä niistä keinoista, joilla pieni kansa voisi selviytyä suurten kansojen puristuksissa. Tuttu ongelma siis. Mitä tehdä? Olisiko parempi korostaa ja suojella omaa kansallis-uskonnollista erillisluonnetta vai integroitua Rooman valtakunnan ja sen kulttuurin kanssa? Kristus tapasi sivuttaa yksipuoliset äärikannat ja vastata siihen, mitä ihmisten olisi pitänyt kysyä. Hän nousi ajallisten vastakkainasettelujen yläpuolelle ja yritti auttaa eri osapuolia näkemään, mikä on oleellisempaa kuin ne osatotuudet, joiden puolesta ihmiset kiivailivat. Hän yritti saada ihmiset näkemään Jumalan. Silloin kaikki näyttäisi erilaiselta.
Tekee mieleni reagoida samalla tavalla. En usko, että meidän aikamme suurin ongelma on ”suvaitsevaisuusfasisimi” tai ”suvaitsemattomuusfasisimi”. Huolestuttavinta on se epäluottamus, ylimielisyys ja suoranainen vihamielisyys, joka kasvaa maahamme ilmestyneen rajalinjan kummallakin puolella. Kaikkialla törmää propagandan logiikkaan, jossa omaa kantaa perustellaan yksipuolisilla faktoilla, iskulauseilla ja leimaamisella ilman halua ymmärtää toista. Asenneilmapiirimme on myrkyttymässä. Radiohaastattelussa Johnny Liebkind sanoi kaipaavansa sitä hyväntahtoisuutta, joka Suomessa vallitsi 1960-luvulla. Silloin ihmiset eivät piruilleet toistensa kustannuksella pahansuopaisesti, vaan tahtoivat toisilleen hyvää. Toisen menestyksestä tunnettiin iloa. Todellisuudessa me emme ole punaisia, sinisiä emmekä vihreitä. Olemme ihmisiä, Jumalan lapsia. Miksi siis kiukutella ja luoda pahantahtoisia vastakkainasetteluja? Kristuksen aikana jokaisella juutalaisella oli oma reseptinsä maan ja kansan pelastamiseksi: tartu miekkaan ja aja Rooman armeija tiehensä! Ei, vaan liity heihin ja omaksu heidän kulttuurinsa! Ei, vaan tee parannus ja vetäydy erämaahan! Riideltiin myös siitä, mitä valuuttaa pitäisi käyttää. Jankkausta, kovin tuttua jankkausta. Sitten Kristus esitti oman ohjelmansa. ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan…” Jumalan näkeminen? Toisin kuin voisi luulla, Kristuksen resepti ei ole eskapismia, vaan paras pohja ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Miten niin? Kun Jumalan näkijä katsoo lähimmäistään, hän ei näe enää punaista, sinistä tai vihreää. Hänen edessään välkkyy jotain valoisaa. Jotain Jumalan kaltaista.
Munkki Serafim
25