Synkooppi opus 129

Page 13

KIMI KÄRKI EYE FOR AN EYE SVART RECORDS

Kulttuurihistorioitsija ja laulaja-lauluntekijä Kimi Kärki julkaisi elokuussa toisen soololevynsä Eye for an Eye. Kärki on aiemmin vaikuttanut muun muassa Reverend Bizzarre, Lord Vicar sekä Uhrijuhla -yhtyeissä. Hänen soittotyyliään on hyödynnetty monipuolisesti eri musiikinlajeissa, joista esimerkkeinä mainittakoon doom metal ja elektroninen ambientmusiikki. Metallimusiikkiympyröissä hän on varmasti monelle tuttu nimi, mutta uusin soololevy lähestyy tyylillisesti ennemminkin progressiivista folkia. Kärjen levyä kuunnellessa ei voi olla pistämättä merkille Leonard Cohenilta ammennettuja musiikillisia vaikutteita. Pääosin levy koostuukin minimalistisesta äänimatosta Kär-

24

//  S Y N K O O P P I

jen laulun ja kitaransoiton ympärillä. Taustoja levyllä laulavat Anna-Elena Pääkkölä, Pirita Känkänen, John Richardson ja Patrick Walker, jonka käsialaa on myös levyn Beyond Distance -kappale. Kärjen soittama nylonkielinen kitara luo kaiken muun ohella soundiin pehmeyttä ja pureviin lyriikoihin vastapainoa. The Load We Carry -kappaleessa Kärki osoittaa monipuolisuutensa myös muiden soittimien saroilla, kuten rummun iskuilla ja syntetisaattorin soinnuilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hän toisi mitään virtuoottista soittotaitoa kyseisten soittimien kohdalla esiin. Toisaalta, sellainen rikkoisi totaalisesti levyn tunnelman. Riittäköön siis tämän levyn osalta, että Kärki osoittaa hallitsevansa akustisen kita-

ran sointujen näppäilyn suvereenisti. River of Shadows -biisin loppu tosin todistaa, että Kärki taitaa myös kitaran heavymmän soiton. Eye for an Eye on hyvin henkilökohtainen albumi, ja synkkyyttä tihkuvat lyriikat puhuttelevat nyky-yhteiskunnan ongelmien kanssa kamppailtaessa. Poikkeuksena täytyy kuitenkin mainita kappale Good Things in Life, jonka mies itse väittää olevan kenties iloisin kappale hänen tuotannossaan. Se on melodialtaankin paljon raikkaampi kuin muut levyn kappaleet, vaikka kitaran näppäilysäestys pitää sen rauhallisena. Muilta osin melankolisuus on vahvasti pääosassa läpi koko levyn, kuten heti avausraita Entangled in Pleasure antaa jo osviittaa. Inspiraatiota sanoituksiin Kärki on saanut historiallisista teksteistä ja paikoista. Valkoisella painettuja lyriikoita lukuun ottamatta kansilehtinen on täysin musta. Laulujen tekstejä lukiessa sen mustuus jollakin tavoin

vielä korostuu. Levy ei ensimmäisellä kuuntelukerralla tuntunut ainakaan omasta kokemuksestani järin vakuuttavalta. Laulu ei selvästikään ole Kärjen vahvin musiikillinen puoli, kun taas kitaralla luotu äänimaisema laulun taustalla on kuuloaistille kiehtovin anti. Kuitenkin, kuuntelukertojen määrän lisääntyessä myös korva tottuu ja Kärjen laulun omintakeisuudelle antaa anteeksi ja itse ääni alkaa nousta tärkeämpään asemaan kuin melodian puhtaus. Taustalaulajia käytetään levyllä harkitusti ja sillä luodaan tasapaksun soitannan sekaan tarttumapintaa. Ilman näitä pieniä vivahteita ja Kärjen onnistunutta sähkösoittimien käyttöä siellä täällä levyn sisältö saattaisi valua hukkaan, niin kuin aika monesti käy.

LAURA KORHONEN

DIMI SALO LAULUJA USKALTAMISESTA (DIMI SALO 2017) Luontokuvia ja turkoosia värimaailmaa kansitaiteessaan yhdistävä albumi ei ensisilmäyksellä kerro kovin paljoa sisältönsä luonteesta, mutta oululaisen laulaja-lauluntekijä Dimitra ”Dimi” Salon soololevy onkin ensikuuntelun perusteella melko lupaava kokonaisuus. Yhdeksän kappaleen albumilla kuullaan

pelkästään Salon omia sanoituksia ja sävellyksiä, joihin hän on hyvin pitkälti tehnyt myös sovitukset itse – osa sovituksista on merkitty myös koko viisihenkisen yhtyeen nimiin, jonka hyvin hioutunut yhteissoitto onkin yksi levyn parhaita puolia. Dimi Salo on suomalaisen popu-

S Y N K O O P P I   //

25


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.