Symbiontti 4/2022

Lintulukemista leppoisiin iltoihin

Teksti ja kuvat: Roope Nykänen

Linnut ovat kutkunneet mieltämme alkujen ajoista asti. Ei siis ihme, että linnut loistavat läsnäolollaan myös kulttuurissa ja kirjallisuudessa. Tipupalsta esittelee kolme kirjaa, jotka ovat nimeään myöten intoutuneet siivekkäistä.

Kultarinta

Anni Kytömäki, Gummerus 644 s.

Kultarinta on luontokartoittajakoulutuksen käyneen Anni Kytömäen esikoisromaani. Suosioon noussut teos oli ehdolla vuoden 2014 Finlandiapalkinnon saajaksi, mutta voiton pokasi Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Kultarinnan ei kuitenkaan tarvinnut kävellä tyhjin käsin kotiin, sillä teos voitti myöhemmin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, Gummeruksen myöntämän Kaarlen palkinnon sekä Tulenkantaja-palkinnon.

Teos kertoo Erikin ja hänen tyttärensä Mallan tarinan. Kirja on jaettu kahteen kokonaisuuteen, jossa aluksi maailmaa seurataan Erikin vinkkelistä ja seuraavassa osassa Mallan. Perspektiivin vaihdos avaa Joharin ikkunoita ja tarjoaa mielenkiintoisia kulmia hahmojen ymmärtämiseen. Monta asiaa Erikistä ihmisenä paljastuukin vasta Mallan osiossa.

Erikin isä työskentelee metsäteollisuuden parissa ja haluaa hakata suvun valtavat siimekset. Hän ottaa nuoren Erikin mukaan metsään hakkuusuunnitelma tekemään, mutta Erik hullaantuu metsän moninaisesta luonnosta. Erikistä kuoriutuukin vimmattu luonnonsuojelija. Into luontoon periytyy myös tyttärelle Mallalle.

Vaikka luonto ja eritoten metsä ovat merkittävässä osassa Kultarinnassa, eivät ne kuitenkaan hallitse juonta. Isommassa osassa mielestäni ovat henkilöiden väliset ihmissuhteet ja niiden kytkeytyminen myllertävään

1900-lukuun. Teos onkin erityisen ansioitunut Suomen historian kuvauksessa tarjoten esimerkiksi kutkuttavia oivalluksia 1900-luvun alkupuolen helsinkiläisten elämästä. Vaikka luonnon rooli tarinassa oli odottamaani pienempi, näkyy Kytömäen luontokartoittajatausta teoksessa: luontokuvaus on ykkösluokkaa ollen samanaikaisesti runsasta, maalailevaa sekä oivaltavan yksityiskohtaista.

Kirja on ehta järkäle, mutta tarina pitää silti otteessaan lähes koko 644 sivunsa verran. Teoksen juoni on kuin joki, joka haarautuu moneksi sivu-uomaksi. Tämän vuoksi kirjan koko juonta on vaikeaa tiivistää kaikessa moninaisuudessaan, kun kirjan on saanut päätökseen. Tätä ei kannata kuitenkaan säikähtää, sillä juonellinen runsaus tekee pikemminkin tarinasta täyteläisen ja monia ajatuksia herättävän. Kannattaa siis hypätä virran vietäväksi!

Tikli

Donna Tartt Little, Brown and Company 771 s.

Tikli on yhdysvaltalaisen Donna Tarttin kolmas romaani, joka toi hänelle arvostetun Pulitzer-palkinnon. Vuonna 2019 kirjasta tehtiin myös elokuva, joka ei ole kuitenkaan yltänyt samanlaiseen suosioon kuin itse kirja.

Kirja kertoo newyorkilaisen Theon tarinan lapsuudesta aina varhaiseen aikuisuuteen. Tarina alkaa traagisesti, kun Theon äiti kuolee taidemuseossa tapahtuneessa terrori-iskussa. Theo onnistui selviytymään onnettomuudesta, ja taistellessaan tietään ulos sortuvasta rakennukesta hän vie mukanansa Carel Fabritiuksen maalauksen Tikli. Nimestään huolimatta kirja ei siis käsittele juuri lainkaan lintuja, saati muita luontokappaleita. Päinvastoin pääosa tarinasta tapahtuu savuisassa ja meluisassa New Yorkissa sekä mahtipontisessa Las Vegasissa.

Onnettomuuden jälkeen Theon elämä poukkoilee ihmissuhteesta toiseen samalla, kun hän piilottelee anastamaansa teosta. Tarina pureutuu moniin teemoihin, kuten ihmissuhteisiin, päihteiden käyttöön, riippuvuuteen sekä taiteeseen sen monissa muodoissa. Koko kirjan kantavana teemana voisi pitää kuitenkin pysyvyyttä ja asioiden muuttumattomuutta. Tätä symboloi Tikli-maalauksen lisäksi myös Theon ystävän Hobien puusepän ammatti, jossa hän entisöi antiikkisia huonekaluja. Siinä missä huonekalut säilyttävät itsessään käytön synnyttämät kolhut, naarmut ja kulumiset, heijastelee Theokin kaikessa toiminnassaan menneisyyden ihmissuhteita ja arpia.

Kirjan yksi vahvuuksista on kerronta, joka on samaan aikaan rikasta, kekseliästä ja lennokasta. Etenkin kohdat, joissa kuvattiin entisöijän työtä puuverstaalla, olivat kaikessa aistikkuudessaan erinomaisia. Tarina sisältää useita jännityksen kliimakseja, jolloin kirjaa ei millään malttanut laskea käsistään. Toisaalta tarina oli välillä myös junnaava ja itseään toistava.

Toisena kritiikinkohteena on tarinan sivujuonet, jotka jätettiin mielestäni turhan usein roikkumaan löysään hirteen. Ei siis kannata lukiessa odottaa, että kirja tarjoaisi lopussa vastaukset kaikkiin mysteereihin. Tällaisten aukkojen jättäminen voisi tehdä tarinasta kutkuttavan, mutta vain jos lukijalle annetaan tarvittavat tiedot aukkojen täyttämiseksi, mikä ei Tiklissä valitettavasti tapahtunut.

Vioistaan huolimatta Tikliä ei kannata jättää hyllyyn pölyttymään. Mainio kielellinen ilmaisu, ajatuksia herättävä symboliikka sekä kiihkeät juonenkäänteet kertovat siitä, ettei Pulitzeria jaeta mille tahansa painotuotteelle.

Lehtokurppa

Tarjei Vesaas Schildts 241 s.

Lehtokurppa on norjalaisen Tarjei Vesaasin vuonna 1957 kirjoittama teos. Vesaasia pidetään yhtenä Norjan merkittävimmistä kirjailijoista ja modernisteista 1900-luvulla. Lehtokurppa kuuluu Vesaasin merkkiteoksiin, mistä kertoo se, että Norwegian Festival of Literature valitsi sen 25 kaikkien aikojen parhaan norjalaisen kirjan listalle.

Lehtokurppa kertoo aikuisesta Mattisista, joka on jäänyt mieleltään lapsen tasolle. Mattisia hoitaa hänen siskonsa Hege, joka yrittää passittaa Mattisia työn tekoon. Mattis haluaisi myös työskennellä eikä elää siskonsa elättämänä, mutta hänen haahuileva mielensä estää häntä suoriutumasta työtehtävistään ansioikkaasti.

Tarina kerrotaan Mattisin näkökulmasta, mikä alkuhämmennyksen jälkeen vie mukanaan. Kehityshäiriöisestä henkilöstä on usein varsin vaikeaa tehdä uskottavaa hahmoa, mutta Mattis on uskottavan lisäksi myös samaistuttava. Vaikka Mattiksin ajattelun haasteet näkyvät tekstissä koko kirjan halki, paistaa Mattiksen ajattelusta myös tarkkaavaisuus ja omaperäinen loogisuus. Mattis lukee hyvin muita ihmisiä ja huomaa heidän halventavan suhtautumisensa ”Hölmö-Mattisiin”. Lohduttomimpia hetkiä kirjassa ovat kohdat, jossa Mattis yrittää epätoivoisesti esittää olevansa kuin muut, jotta hänet kerrankin nähtäisiin vertaisena.

Ihmisten lukemisen lisäksi Mattis seuraa tarkkaavaisesti ja tulkitsee, mitä ympäröivässä luonnossa tapahtuu. Mattis muun muassa luo kiinteän yhteyden hänen ja Hegen talon päällä soidintavaan lehtokurppaan, minkä vuoksi hän ei hetkeen pysty keskittymään mihinkään muuhun elämässään. Mattisin ja luonnon välinen suhde on kaikessa intiimiydessään valloittava. Lisäksi luontokappaleet, etenkin lehtokurppa, toimivat keskeisinä symboleina tarinassa.

Mattisin lisäksi myös muut henkilöhahmot ovat mahtavasti kirjoitettuja. Etenkin ristiriitainen Hege, jonka elämä on sidottu veljeensä. Hegen toiminnasta paistaa väsymys ja tyytymättömyys omaan elämäänsä, vaikka kokeekin suurta vastuuta Mattisin huolehtimisesta. Tyytymättömyys näkyy suuttumuksen purkauksina hupsuja puhuvaan Mattisiin, mitä Hege kuitenkin myöhemmin häpeää.

Lehtokurppa on hieno kuvaus ihmisluonnosta sen monissa ilmenemismuodoissaan. Vesaas ei kuitenkaan ylianalysoi, väännä rautalankasta tai spekuloi, mikä on erittäin raikas piirre tarinalle, joka samanaikaisesti käsittelee suuria teemoja. Suosittelen tarttumaan tähän teokseen, Mattis on totisesti tutustumisen arvoinen kaveri!