Issuu on Google+

Kemihaara Johannes Enroth K체lli-t채ti


3/2013 48. vuosikerta

Toimitussihteeri Mikko Aulio mikko.aulio@helsinki.fi Tämän numeron muut tekijät Margus Ellermaa, Leena Helenius, Jani Järvi, Ramon Küntzler-Norros, Valter Maasalo, Anni Nousiainen, Joni Ollonen, Veera Partanen, Marja Penttinen, Miia Pietiläinen, Lauri Pulkkinen, Susu Rytteri, Lydia Sagath, Mari Sahlstén, Aapo Salmela, Kati Skonbäck, Minnamari Talvitie, Mari Liisa Teinilä, Annu Tertsonen, Mikko Tiusanen, Ulkoasu ja taitto Mats Ittonen, Mikko Aulio, ja Annu Tertsonen Kannen kuva Mikko Tiusanen Logo Veera Partanen Paino Unigrafia, Helsinki Painos 350 kpl

Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden ainejärjestön, Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisinaan edusta Symbioosin virallista kantaa. Symbiontti saa HYYn järjestölehtitukea. Symbioosi ry Viikinkaari 1 PL 65 00014 Helsingin yliopisto

Mats Ittonen

ISSN-L 1458-4115

S

yksyä haukutaan usein ankeaksi, pimeäksi ja haikeaksi. Mutta oikeasti kyse on siitä, miten asiaan asennoituu. Miksi vaipua ankeuteen ja vain muistella haikeana mennyttä kesää, kun voi antaa mielen lentää ja unelmoida kaikesta siitä, mitä voi tehdä talvella ja seuraavana vuonna? Kaikkein tärkeintä on kuitenkin nauttia itse syksystä. Syksyn värit ja raikas ilma ovat omiaan virkistämään kesän kuumuuden jälkeen. Eikä vain ole parempaa ruokaa kuin itse poimitut sienet. Jos sienten mausta kuitenkaan ei jostain syystä pidä, voi ihastella niiden kauneutta, syventyä niiden jännittävään biologiaan tai käyttää niitä lankojen värjäykseen! ”Ankeuttaja” puhuu syksyn kuihtuvista ja putoilevista lehdistä jonkinlaisina kuoleman symboleina. Keväällä taas elämä alkaa uudestaan. Oikeasti syksy on uudistumisen aikaa! Kevään kukkaloiston siemenet levitetään syksyllä, ja Symbioosin puutarhapalstakin (sivu 8) käännettiin jo syksyllä, jotta viljelyn aloittaminen olisi keväällä helpompaa. Porkkanoita ja kukkasipuleitakin sinne jo kylvettiin! Myös yliopistolle ja ainejärjestölle syksy tuo mukanaan uutta intoa ja toivoa fuksien ja kesän ajan levänneiden vanhempien opiskelijoiden muodossa. Marraskuun jännittävässä syyskokouksessa valitaan seuraavan vuoden toimijat sekä laaditaan yleiset linjat tulevalle toiminnalle. Syksyn valinnat muokkaavat monen ihmisen seuraavaa vuotta ratkaisevasti. Enpä tätäkään kirjoittaisi, ellen olisi viime syksynä tehnyt erästä päätöstä, johon olen hyvin tyytyväinen. Syksyllä on hyvä uudistaa omaa itseä sekä henkisesti että fyysisesti. Pimeät syysillat ovat parasta aikaa syvällisille pohdinnoille, sekä yksin että rakkaiden ihmisten seurassa, joko hiljaa luonnon ääniä kuunnellen, tai rentouttavan musiikin soidessa. Ja kai joku muukin kuin minä salaa vähän tykkää kirjoitella kurssitehtäviään valmiiksi yöllä, kun ei muka muulloin ole ehtinyt. Lenkilläkäyntikin helpottuu syksyllä, kun kuumuus ei piinaa, eikä ihmisiä tule liikaa vastaan. Ulkoilu on minulle loppujen lopuksi jonkinlaista meditointia, itseeni tutustumista, joka on helpointa ilman ylimääräistä valoa ja muita häiriötekijöitä. Onnistunut uudistuminen ottaa menneen huomioon, joten ei kesän muistelussakaan mitään vikaa ole. Uudistu, mutta ota toki parhaat puolet vanhasta mukaasi! Ja pohdi tarkkaan valintojasi, sillä ne voivat vaikuttaa elämääsi vielä pitempään kuin arvaatkaan. Mutta muista samalla, ettei toista tilaisuutta välttämättä tule!

Päätoimittajalta

Päätoimittaja Mats Ittonen mats.ittonen@helsinki.fi

Syksy on uudistumisen aikaa!


10 Tässä numerossa 2

Päätoimittajalta

4

Ajankohtaista meillä ja muualla

7

Rakas päiväkirja

8

Symbioosin palstan 2.vuosi

10

Kemihaaraa kartoittamassa

19

Minne kännykkäsi ryömii kuolemaan?

20

Nahkasiipien matkassa

23

SyyHy-palsta

24

Symbioosin kuoro täyttää 20!

26

Haastattelussa Johannes Enroth

31

Supernatantti

36

Rakas lajitoveri

37

Külli-täti

40

Repäisyjä

42

Opintovastaavain palsta

43

Puheenjohtajalta

37

26


Ajankohtaista

meillä ja muualla

Tekstit Mats Ittonen

Kampusviljely saapuu Viikkiin Monen bio- ja ympäristötieteilijän harras toive on toteutumassa, kun Viikin kampukselle saataneen ensi kesäksi viljelysäkkejä.

Viikin kampusviljely polkaistiin käyntiin 7.10. järjestetyssä tapahtumassa, jossa kerrottiin yliopiston ympäristötyöstä ja kampusviljelystä. Kampusviljelyn symbolisena aloituksena istutettiin ruusukvittenipensas dekaanien Jari Niemelä ja Marketta Sipi voimin. Samassa ryppäässä kasvaa myös karviaispensaita. Lisäksi Kumpulaan istutettiin myöhemmin kirsikkapuu. Istutukset ovat osa Yliopiston Ilmastokumppanit-verkoston jäsenenä tekemiä ympäristölupauksia. Viikissä aiotaan myös säästää sähköä ja WWF:n Green office – hanke jatkuu. On myös mahdollista, että Green office tulevaisuudessa laajenee muille kampuksille.

Yliopiston tila- ja kiinteistökeskuksen johtaja Anna-Maija Lukkarin mukaan ensi kesän kampusviljelyä suunnitellaan tulevan talven aikana. Viljelyalueen sijaintia tai viljelysäkkien määrää ei ole vielä mietitty. Lisäksi pohdittavaksi jää mm. välineiden talvisäilytys ja kasteluveden saanti. Niitty Biokeskus 3:n viereen Biokeskus 3:n päädystä alkava nurmikko liikenneympyrän vieressä on jätetty leikkaamatta tarkoituksellisesti, ja alueelle aiotaan opiskelijoiden toiveiden mukaisesti perustaa niitty. Ehkäpä tässä olisi Symbioosille uusi kumminiitty! Lukkari kertoo, että Biokes-

kus 1:n ja 2:n takaisista nurmialueista oli alun perin tarkoitus tulla niittyjä: ”Se niiden takaosahan tehtiin niityksi, mutta kärsivällisyys loppui. Ensimmäiset kesät ne oli niin epäsiistin näköiset, että siihen hermostuttiin ja ne ajettiin pois”. Toivottavasti tällä kerralla riittää pitkäjänteisyyttä. Lukkari toteaa myös, että hanketta aikanaan vastustettiin, koska siementen uskottiin leviävän koeviljelmiin. Nyt sitä ei kuitenkaan enää samalla tavalla pelätä. Kampusviljelyn suunnitteluun pääsee mukaan Facebookissa, HY Green Guide -sivun kautta. Lisäksi voi olla yhteydessä hankerahoituksella pyörivään Viikin Vihertoimistoon.

Mats Ittonen

Mats Ittonen

Dekaani Marketta Sipi istuttaa ruusukvitteniä. Taustalla ylipuutarhuri Daniel Richterich ja dekaani Jari Niemelä.

Tähän aiotaan perustaa niitty!


Ajankohtaista

meillä ja muualla

Kemihaaran suot rauhoitettiin Lapin ELY-keskus ja Kemijoki Oy sopivat kesällä Kemihaaran Natura 2000-alueen suojelemisesta. Alue tunnetaan etenkin vuosikymmeniä jatkuneesta, Vuotoksen tekoallasta koskevasta, kiistasta.

Pitkä taistelu tekoaltaasta Tekoaltaan suunnittelu alkoi jo 1950-luvulla ja 1970-luvulla se siirtyi valtionyhtiö Kemijoki Oy:lle. Suunnitelmat aiheuttivat kansanliikkeen. Alueen arvokkaiden biotooppien lisäksi hanke olisi hukuttanut paikallisten porolaitumia ja metsästysmaita. Alueen kunnissa hankkeen vastustajat pääsivätkin voitolle. Kemijoki Oy:n tuotua asian valtioneuvostoon, päätti hallitus vuonna 1982 hylätä hankkeen. Kemijoki Oy ja Lapin liitto eivät kuitenkaan luovuttaneet. Vuonna 1991 Esko Ahon hallitus päätyi kannattamaan allasta. Luontoarvot osoittautuivat seuranneissa tutkimuksissa poikkeuksellisin suuriksi, mutta Pelkosenniemen kunta ja Kemijärven kaupunki lobattiin hankkeen kannalle. Näihin aikoihin vastustajat organisoituivat Vapaa Vuotos -liikkeeksi. Vuonna 2000 Rovaniemen vesioikeus myönsi altaalle ja voimalaitokselle rakennusluvan. Päätöksestä kuitenkin valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen, joka kumosi luvat. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi tästä tehdyt valitukset vuonna 2002. Tähän hommaa ei kuitenkaan jätetty,

Margus Ellermaa

” Saamme turvattua palan upeaa suomalaista suoluontoa, kun Kemihaaran soiden Natura 2000 -alue voidaan nyt toteuttaa myös yhtiön omistamien maiden osalta”, toteaa ympäristöministeri Ville Niinistö. Kemijoki Oy:n omistama alue on kooltaan 7 737 hehtaaria. YLE:n mukaan yhtiö sai noin kolme miljoonaa euroa suojelukorvauksia. Alueen suot ovat suurimmaksi osaksi luonnontilaisia, ja alueella elää paljon uhanalaisia lajeja. Se on yksi Suomen arvokkaimpia suolintujen pesimäalueita.

vaan altaan kannattajat ovat lobanneet vesilain muutosta niin, että Vuotoksen altaan kaltaisista hankkeista päätettäisiin valtioneuvostossa eikä oikeuslaitoksessa. Aika näyttää jääkö Vuotos sovun myötä lopullisesti historiaan yhtenä suomalaisen ympäristöliikkeen suurimmista voitoista. Kemijoki Oy:n näkökulmasta suot on suojeltu toistaiseksi ja ”altaan rakentaminen saattaa tulla ajankohtaiseksi”. Pala Symbioosin historiaa Symbioosi oli näkyvässä roolissa mukana 2000-luvun alun oikeuskäsittelyissä. Järjestö oli hankkinut maata alueelta, joka altaan toteutuessa olisi jäänyt veden alle (kts. tämän

lehden sivu 15). Näin päästiin asianomistajiksi oikeusjutussa. Symbioosi on myös ollut isossa roolissa järjestämässä ja rahoittamassa alueen linnuston kartoituksia vuosina 2007 ja 2013. Jälkimmäisestä kerrotaan perusteellisesti tämän lehden sivuilla 10–19. Muuta luettavaa Vuotoksen historiasta kertoo mm. Suomen luonnonsuojeluliiton kirja Laulujoutsenen perintö – Suomalaisen ympäristöliikkeen taival. Ylioppilaslehti kertoi vuonna 2001 Symbioosin roolista oikeuskäsittelyssä: http:// ylioppilaslehti.fi/2001/02/vedenpaisumustavastaan/. Viitattu 13.10.2013.


meillä ja muualla

Symbioosin syyskokous pidetään 12.11. Symbioosin syyskokous pidetään Viikissä 12.11.2013 kl. 18:00 Biokeskus 3:n ”Telkänpöntössä”. Syyskokouksessa valitaan tulevan vuoden hallitus ja muut toimihenkilöt, sekä päätetäään mm. budjetista ja talousarviosta. Tarjolla on jumalaisia herkkuja, eli legendaarinen wine &snack.

Fuksi! Liity Symbioosin jäseneksi!

Biodiversiteettipelissä sekoiltiin tuttuun malliin Veera Partanen

Ajankohtaista

Olethan jo liittynyt Symbioosin jseneksi? Liittyminen onnistuu Symbioosin sivuilta, www. symbioosi.org, löytyvän e-lomakelinkin kautta. Symbioosin jäseneksi liittyminen on ilmaista. Symbioosin jäsenet ovat etusijalla joihinkin tapahtmiin ilmoittauduttaessa, ja voivat syyskokouksessa äänestää ja asettua ehdolle.

Symbioosi niitti mainetta Lammilla

Mats Ittonen

Veera Partanen

Elokuun alussa joukko symbiontteja kerääntyi viimevuotiseen tapaan Lammin biologiselle asemalle Symbioosin kumminiittyä niittämään. Tempaus sai mainetta aseman Facebook-sivua myöten. Niitto sujui mallikkaasti hyvässä säässä, vaikka työn tuoksinassa todettiinkin tarve hankkia ensi vuodeksi uusia viikatteita. Ahkeroinnin jälkeen niittäjät pääsivät aseman sponsoroimina saunomaan. Kaiken kaikkiaan reissu oli erittäin onnistunut. Edellisenä vuotena mukana olleet olivat jopa havaitsevinaan niiton tuloksia yhden vuoden jälkeen!

Biodiversiteettipelissä, eli fuksiaisissa, oli tuttuun tapaan tehtävärasteja sekä Viikissä että keskustassa. Huima päivä huipentui palkintojenjakoon loppubileissä, Alina-salissa. Pelin voitti Fötökät, tuutoreinaan Johanna ja Johanna. Toiseksi sijoittui Tynkätelomeerit ja kolmanneksi Star Wars: Molejen vastaisku. Parhaasta teemasta ja asusta palkittiin Ghiblin munat. Vuoden siittiö -kilpailun voitti Frederico ja Vuoden munasoluksi valittiin Tara. Lisäksi tänä vuonna palkittiin paras rasti, Gotta catch ’em all! Siinä fuksit havainnoivat viinapulloja kiikareiden avulla. Ehkä jotakin juotiinkin. Kaiken kaikkiaan fuksien asuloisto oli taas päätähuimaava. Überdoomarit kiittävät kaikkia 13:a joukkuetta, 16:a rastin pitäjiä ja lukuisia muita tapahtumaa seuraamaan tulleita! Symbiontin saamien tietojen mukaan kukaan ei tänä vuonna vakavammin pahoittanut mieltään sähköpostitulvasta, eikä kaloja tungettu sopimattomiin paikkoihin.

Hepe, Marja, Timo, Julia ja Mikko ansaitun virvokkeen äärellä.

6

Tänä vuonna voiton vei Fötökät.

Symbiontti 3/ 2013


Tekijä Miia Pietiläinen

Lokakuu  2013

7


Teksti Marja Penttinen / Kuvat Mats Ittonen ja Marja Penttinen

Symbioosin palstan 2. vuosi


O

n se vain pakko todeta: hieno puutarhakesä takanapäin! Keväällä, auringonvalon lisääntyessä, meidän palstalaisten sormet alkoivat taas hamuta multaan. Mitäs tänä vuonna viljeltäisiin? Maahan ilmestyi koukeroisia perunarivistöjä ja härkä- ja vahapavut saivat omat penkkinsä, samoin kuin retiisit, punajuuret, lantut, porkkanat, pinaatti, mangoldi ja erilaiset salaatit. Eräästä penkistä pilkistäneet versot paljastuivat valkosipuleiksi ja vankasti kesäkurpitsoina pitämäni pötkylät herkullisiksi kurkuiksi. Herneet kohosivat kohti taivasta tukikeppeihinsä tukeutuen. Heinäkuusta lähtien jokaiselta vierailulta tarttui satoa matkaan. Tänä kasvukautena saatiin perheenlisäystä, kun Herttoniemen palsta sai seurakseen valtiotieteellisen pihalta, Helsingin keskustasta, kaksi HYY:n kampusviljelyprojektin viljelysäkkiä. Vajaat pari kuutiota multaa, lukuisat kannulliset vettä ja kosolti keskikesän aurinkoa tuottivat muun muassa tomaatteja, isoja

meheviä kurpitsoja, mansikoita, yrttejä, paprikoita, salaattia ja munakoisoja. Syksyn tullen mansikat saivat uuden kodin palstalta, joten ensi kesänä suun saa makeaksi myös Viikissä. Munakoiso pinnistelee vielä viimeisiä hedelmiään rappukäytäväni ikkunalaudalla, jonne se siirtyi yöpakkasia pakoon. Hieno urakka huipentui jälleen syyskuussa vietettyihin riehakkaisiin sadonkorjuusitseihin. Siellä maan antimet pääsivät juhlapöytään ja sahtihaarikka kiersi kädestä toiseen. Nyt kun luonto alkaa siirtyä talvilevolle, on kiva miettiä mennyttä kesää ja ehkä jopa pikkuhiljaa alkaa suunnitella seuraavaa. Palstaelo herännee henkiin jälleen ensi huhtikuussa, ja kaikki innostuneet ovat tervetulleita mukaan oppimaan, ideoimaan, jakamaan tietouttaan ja rentoutumaan hyvässä seurassa! Uutta on taas luvassa, kun Viikinkin kampus saanee alueelleen viljelysäkkejä. Ensi kesän aurinko, palstamojitot ja sadonsaamisen ilo mielessä pitämällä jaksaa taas talven yli.


Kemihaaraa k

Kesällä 2013 Symbioosin ja BirdLife Suomen yhteinen iskuryhmä vietti viikon Kemihaaran IBA-alueen linnustoa kartoittaen. Reissun tavoitteena oli kartoittaa laajan alueen linnusto mahdollisimman kattavasti.

Teksti Aapo Salmela

T

avoitteeseen pääsy vaati pitkiä maastopäiviä, suouintia ja kovaa työmoraalia, kaljanjuontia ja nuotiolla istuskelua unohtamatta. Kokemus oli aloitteleville lintuharrastajille rankka, mutta opettavainen. Vaikeuksista huolimatta tavoitteeseen päästiin: laskentojen perusteella saadaan laadittua suojelutoimenpiteiden edellyttämä kattavahko kannanarvio alueen linnustosta. Kansainvälisesti tärkeät lintualueet (IBA, Important Bird Areas) on BirdLife Internationalin, lintujen suojelun ja tutkimuksen kansainvälisen kattojärjestön, hanke tärkeiden lintukohteiden tunnistamiseksi ja suojelemiseksi.


Margus Ellermaa

artoittamassa

Alueet on määritelty maittain arvokkaan linnuston perusteella. Runsaslajisten pesimäalueiden lisäksi mukana on paljon muuttoreittien varrella sijaitsevia levähdyspaikkoja ja kokoontumisalueita sekä esimerkiksi talvehtimisalueita. Hankkeen tavoitteena on suojella tärkeiden alueiden lintuja, ja samalla muita luontoarvoja, mahdollisimman kattavasti. Osana suojelua alueet myös pyritään kartoittamaan säännöllisesti. Laajojen alueiden kartoittaminen on suuritöistä ja edellyttää paljon vapaaehtoisia laskijoita. Se on kuitenkin välttämätöntä alueiden kehityksen seuraamiseksi ja suojelutyön edistämiseksi.

Kemihaaran IBA-alue sijaitsee Itä-Lapissa, pääasiassa Pelkosenniemen kunnan alueella Kemijoen ja Vuotosjoen yhtymäkohdassa. Lähes 40 000 hehtaarin aluetta luonnehtivat laajat ja vetiset suot runsaine lampineen ja jokineen sekä toisaalta laajat, osittain rankasti käsitellyt, havumetsät. Linnustollisesti alue on tärkeä kahlaajien, kurkien ja erilaisten vesilintujen pesimäpaikkana ja levähdysalueena. Alueen ”tyyppilaji” on kosteita elinympäristöjä suosiva pikkusirkku. Alueella tavataan myös runsaasti erilaisia, levinneisyydeltään Pohjois-Suomeen painottuvia lajeja, kuten petolintuja (esimerkiksi muuttohaukkoja ja maakotkia), pohjansirkkuja ja metsäkanalintuja.


Lauantai 8.6.

Mikko Tiusanen

Yöunet jäävät kaukaiseksi haaveeksi, kun matkaan lähdetään kahdelta yöllä. Tilannetta ei varsinaisesti helpota kertynyt univelka ja takana oleva työpäivä. Kati kaartaa muun porukan kanssa pihaan joskus kahden maissa. Sulloudun autoon, jossa ei ole yhtään ylimääräistä tilaa. Tai ylipäätään tilaa. Matkalla selviää, että ainoastaan Mari on nukkunut yöllä. Jopa useamman tunnin. Matkaa päätetään silti venyttää bongaamalla. Ensimmäisessä kohteessa paukkuvat elikset koko autokunnalla pikkukultarinnan julistaessa uuden päivän alkua. Käsittämättömän pitkän ja väsyneen automatkan jälkeen olemme perillä ensimmäisessä tukikohdassamme, Vapaa Vuotos -yhdistyksen mökillä. Viimeisellä etapilla autosta irtoaa toinen pohjalevy. Hyttysiä on ihan helvetisti. Koomainen uni armahtaa väliaikaisesti heti laskentapalaverin jälkeen.

Kemihaaran alueen tulevaisuutta on jo pitkään varjostanut ns. Vuotoksen allas, jo vuosikymmeniä erilaisissa suunnitelmissa kummitellut tekoallas. Asiaan toivottiin lopullista ratkaisua korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 2002 tekemän kieltävän päätöksen jälkeen, mutta alkuperäisestä suunnitelmasta on tämän jälkeen esitetty eri tahoilla erilaisia supistettuja versioita. Tämä toiminta on lisännyt painetta alueen luontoarvojen selvittämiseksi. Symbioosi on seurannut alueen tilannetta jo pitkään (ks. seuraavan aukeaman juttu ”maatilasta” ja uutinen Kemihaaran suojelusta sivulla 5), ja edellinen linnustokartoitus vuonna 2007 toteutettiin pitkälti symbionttivoimin ja Symbioosin rahoituksen turvin. Tässäkin kartoituksessa Symbioosin osuus oli merkittävä: suurin osa laskentaryhmästä koostui symbionteista, minkä lisäksi Symbioosi avusti kartoituksia rahallisesti. Mitä siellä tehtiin ? Laajoja alueita kartoitettaessa, on rajallisten resurssien puitteissa mahdotonta käydä läpi koko aluetta. Siksi

Teiden kunto vaihteli.

Sunnuntai 9.6. Aamulla liikkeet ovat yllättävän ripeitä. Laskennat on aloitettu onnistuneesti. Kirjasin havikseen mm. pikkusirkun ja pohjantikkapariskunnan. Illalla saunotaan ja juodaan oluet.

Maanantai 10.6. Ohjelmassa on Hanhiaavan komppaus. Maria odotellaan autolle pitkään. Lopulta nainen ilmestyy ja kertoo myöhästymisensä syyksi karhun. Melko pätevä syy vaihtaa reittiä. Pidämme palaverin Pelkosenniemen Seolla. Ruoka maistuu osalle seurueesta, kasvissyöjät eivät vaikuta tyytyväisiltä. Siirrymme seuraavaan tukikohtaan, jossa suoritamme vielä kevyen tornistaijin ja suon komppausta Symbioosin maatilkun ympärillä. Havikseen mm. kahdeksan lapintiiraa. Yö teltassa.


kartoituslaskennassa keskitytään ns. hotspot-alueiden läpikäyntiin, eli komppaamiseen. Kannanarvioita varten tarvitaan maan mittakaavassa vertailukelpoista aineistoa, jota kerätään laskemalla ns. kartoituslinjoja. Linjalaskenta on standardisoitu menetelmä, jossa lasketaan kaikki linnut kuuden kilometrin mittaiselta, vaihtelevassa maastossa kulkevalta linjalta. Linjalaskentoja toteutetaan säännöllisesti koko maassa. Laajan laskenta-aineiston perusteella on yleisille lajeille kehitetty laskennallisia kuuluvuuskertoimia, joiden perusteella tehdään lajien kannanarviot. Kemihaaran alueella laskettiin kartoitusten aikana yli kaksikymmentä laskentalinjaa ja pari alueella sijaitsevaa vakiolinjaa. Lisäksi kartoitettiin kaikki suurehkot suoalueet. Erilaisia jokia ja lampia kartoitettiin yhteensä 89 – vain muutama pieni lampi jäi tarkistamatta. Myös joenvarsia kompattiin ahkerasti, yhteensä liki 60 kilometriä, osin veneen avulla. Lisäksi muistiin kirjattiin runsaasti hajahavaintoja esimerkiksi kartoittajien leiripaikoilta ja alueen lintutorneista. Linjalaskennat ja komppaukset suoritettiin pääsääntöisesti heti auringonnousun jälkeen (n. klo 03-10),

Tiistai 11.6. Tänään osui sitten kohdalle se lintupäivä. Keli on paljon kylmempi kuin alussa, joten hyttysten ininäkään ei enää haittaa laskentaa kohtuuttomasti. Vuorossa on Kokonaavan laajan suon kartoitus. Suolta kaivetaan mm. jänkäsirriäinen ja jouhisorsa. Mikko ilmoittelee muuttavasta merikihusta, harmi että puhelin oli kiinni. Näen paluumatkalla kirjosiipikäpylintuja ja sinisuohaukan. Ensimmäinen tarkoittaa eliskaljan avaamista tukikohdassa. Iltapäivällä vietämme ansaittua vapaa-aikaa – bongaten. Kohteena oleva koiraspuolinen muuttohaukka poseeraa pienen odottelun jälkeen komeasti puun latvassa. Otamme vielä muutamat ryhmäkuvat Symbioosin tilalla ja kahvittelemme paikallisten kanssa ennen siirtymistä seuraavaan leiripaikkaan.

Leiritunnelmaa. Kuvassa vasemmalta Aapo, Andrea, Margus ja Johannes

Mikko Tiusanen


vesilintujen laskennat ja tornistaijit iltapäivisin.

Kiitos Kemihaaran IBAalueen laskentaryhmälle! Kartoittajat jakautuivat yhteensä kolmeen autokuntaan. Kokeneiden laskijoiden muodostama autokunta (Margus, Andrea, Johannes ja Martti) urakoi pääosan linjoista, kokemattomampien autokunnan (Kati, Mikko, Mari ja Aapo) keskittyessä soiden ja joenvarsien komppaukseen. Lisäksi kolmas autokunta (Niko, Otso ja Netta) avusti kartoituksissa yhden päivän ajan. Kiitos myös Symbioosille ja BirdLife Suomelle hankkeen taloudellisesta mahdollistamisesta!

Margus Ellermaa

Mitä jäi käteen? Laskentoja johtanut Margus Ellermaa on laatinut alueen linnuston uudet kannanarviot tämänvuotisten tulosten perusteella. Tulosten vertailu vuoden 2007 aineistoon (ja tätä vanhempiin havaintoihin) paljastaa muutamia lyhyen aikavälin muutoksia, joista jotkin ovat melko silmiinpistäviä. Metsäkanalintujen osalta todettiin teeren vähentyneen selvästi viime laskentoihin verrattuna. Petolintuja, kuten sinisuohaukkoja, havaittiin, huono myyrävuosi huomioon ottaen, runsaasti. Hyvälaatuisella alueella useat myyräspesialistit ilmeisesti tulevat toimeen huononakin myyrävuonna. Kahlaajien osalta tulokset erosivat huomattavasti alueen vanhoista havainnoista. Räikein esimerkki on suokukko, joka vielä vuonna 1994 oli alueen runsaimpia kahlaajia satojen pesivien parien voimin. Vuosina 2007 ja 2013 alueella ei havaittu yhtään suokukkoa. Lajin pesimäpaikkojen on tosin todettu siirtyneen reilusti pohjoisemmaksi koko maassa. Myös monien muiden kahlaajalajien osalta havaintoja tehtiin vähemmän kuin aikaisempina vuosina.

Esimerkiksi valkoviklot, jänkäsirriäiset ja jänkäkurpat olivat vähissä. Pikkukuoveja ja metsävikloja sen sijaan havaittiin runsaasti. Laululintujen osalta todetut muutokset olivat lievempiä, tosin sinirintoja havaittiin Lapin mittakaavassa tunnettuun levinneisyysalueeseen nähden ”liikaa”. Peipon voi todeta hieman runsastuneen alueella, lapintiaisen puolestaan vähentyneen. Kirjosiipikäpylinnulla oli ilmeisesti hyvä vuosi, sillä niitä tavattiin laskennassa suhteellisen paljon. Muita ns. kovia havaintoja olivat muuttohaukat, ruskosuohaukka ja punakuiri.

Keskiviikko 12.6 Ohjelmassa on Vuotosjoen komppausta. Haastavaa maastoa. Olen sopinut Katin kanssa paluukyydistä, mutta naista ei ala kuulua. Kävelen takaisin autolle. Näkymä perillä on lievästi sanottuna huolestuttava: auton sisällä ovat hyvässä tallessa kännykkä, kartat ja kompassi. Kati on siis ilmeisesti maastossa pelkän gps-laitteen kanssa, jossa on kaiken lisäksi väärät koordinaatit linjalle. Soitan leiristä paikalle lisävoimia ja lähdemme kahden parin voimin etsintöihin. Kuin ihmeen kaupalla Kati löytyykin melkein heti – napaan asti märkänä, mutta muuten hyvävointisena. Gepsistäkin oli yllättäen patterit loppu. Päivän seikkailut eivät lopu tähän. Kati lähtee heittämään Maria Pelkosenniemen joukkoliikenneyhteyksien äärelle. Tien penkka pettää kuitenkin alta ja pelastusretkikunta lähtee liikkeelle jo toisen kerran tänään. Margus hinaa autollaan, naiset työntävät ja Mikko kuvaa vieressä. Mari ehtii bussiin lopulta helposti. Kiikarinsa hän jättää kuitenkin Martille, jonka omat ovat suouinnin jälkeen niin huurussa, ettei niillä näe mitään ennen seuraavaa reissua.

14

Symbiontti 3/ 2013


Torstai 13.6. Kolmen tunnin teltassa palelun (”yöunet”) jälkeen on hyvä aloittaa ensimmäinen lintulinjani koskaan. Homma sujuu kuitenkin hämmästyttävän hyvin. Pajulintujen ja järripeippojen massaa piristävät mm. pikku- ja pohjansirkut sekä lapintiaiset. Kahvi maistuu suorituksen jälkeen hyvältä. Linjojen jälkeen päivystämme hetken Sokanaavan lintutornissa. Vuodariksi maakotka. Urakka jatkuu ruokatauon jälkeen muutaman pienen lammen tarkistamisella.

Perjantai 14.6 Viimeinen laskentapäivä. Ohjelmassa laajahkon Raateaavan komppaus. Jo suolle pääsy edellyttää melkoista hyppelyä. Itse suo osoittautuu paikalisen mittakaavan mukaan helppokulkuiseksi – se tarkoitta sitä, että jossain kohtaa suota on myös kiinteitä mättäitä. Havikseen mm. parit valkoviklot ja jänkäkurppa. Rämpimisen päätteeksi pääsemme ihailemaan ruskosuohaukkaa melkein vierestä. Hieno päätös laskennoille. Loppumatka on mennä uinniksi. Puimme urakkaa Pelkosenniemen Seolla Marguksen kanssa. Toteamme olevamme tyytyväisiä viikkoon. Suuntaamme juhlimaan urakan päätöstä Rovaniemelle. Matkalla autosta irtoaa se toinenkin pohjalevy. Saunominen tuntuu melkoisen mukavalta suihkuttoman viikon päätteeksi.

Punainen tupa ja perunamaa?

S

Mikko Tiusanen

ymbioosi omistaa aarin kokoisen maatilan Pelkosenniemellä, Andy McCoyn kotikonnuilla. Maatila on hankittu silloin, kun Vuotoksen tekoallasta suunniteltiin energiantuotantoon. Omistamalla maata veden alle jäämässä olevalta alueelta saattoi rakas ainejärjestömme toimia asianomistajana oikeusjutussa Vuotoksen tekoallashanketta vastaan. Tekoallashanke ei toteutunut, ja nyt meillä on hallussamme luonnonsuojelualueeksi muutettu ”maatila”.

Teksti Kati Skonbäck

Kartoitustiimi kävi tarkastamassa Symbioosi-nimisen maatilamme Kokonaavalla, haulikolla rei’itetyn ”Vapaa Vuotos” -kyltin välittömässä läheisyydessä. Punaista tupaa, perunamaasta nyt puhumattakaan, ei luonnonsuojelullisista syistä hankitulta maatilalta löytynyt. Sen sijaan omistamme palasen kauneinta Lapin suomaisemaa, jonka rahkasammalikkoon tekee mieli upottaa saappaat uudelleen.

Mikko, Aapo, Kati ja Mari Symbioosin ”tilalla”.

Lokakuu  2013

15


Tekijä Mari Sahlstén

16

Symbiontti 3/ 2013


Lokakuu  2013

17


Margus Ellermaa

Kaikille lienee selvää, ettei tuntemattomaan maastoon pidä lähteä ilman asianmukaisia varusteita ja navigointivälineitä. Kaikenlaisista alkusuunnitteluista ja varotoimenpiteistä huolimatta voi kuitenkin olla, ettei kaikki sujukaan suunnitelmien mukaan. Nämä asiat huomioon ottamalla saatat selviytyä maastosta eksymättä. * * * * * *

Vaikka olisit saanut reittisi suoraan gps-laitteeseesi, tarkista silti että koordinaatit vastaavat kartassa olevia. Ota mukaan varaparistoja vesitiiviissä pussissa. Tarkista ennen lähtöä, että pussi on pakattu reppuusi. Älä anna matkatoverisi käyttää kännykkäsi akkua kaikenlaiseen netissä surffailuun. Saatat tarvita sitä. Ota mukaan vähän laajempi kartta kuin luulet tarvitsevasi. Siitä saattaa olla apua kiperässä tilanteessa. Kompassi on myös hyvä olla matkassa, vaikka kännykässäsi ja/tai gps:ssäsi olisikin sellainen. Elektroniset laitteet voivat yht’äkkiä lakata toimimasta. Ota varmuuden vuoksi auton avaimet mukaasi. Jos satut eksymään, kaverisi tulevat nopeammin etsimään sinua, kun nälkäisinä eivät pääse käsiksi autoosi unohtamiinsa makkaroihin.

Jos kuitenkin käy huonosti: * * * * *

Kiroile kovaan ääneen. Joku saattaa kuulla sinut. Älä lähde päättömästi kulkemaan. Saatat kulkea ympyrää. Seuraa jotakin kiintopistettä, kuten jokea. Tie tulee todennäköisesti joskus vastaan. Älä vaivu epätoivoon, vaan ajattele eksymistäsi eräänlaisena selviytymiskokeena. Kun olet tarpeeksi kauan selviytynyt luonnon armoilla, voit jopa saada pärstäsi iltapäivälehtien lööppeihin. Jos autonavaimet löytyvät taskustasi ja ystäviesi eväät ovat autossasi, voit luottaa siihen, että sinut lopulta löydetään. Teksti Kati Skonbäck


Minne kännykkäsi ryömii kuolemaan? Moni meistä päivittää elektroniikkakokoelmaansa aina välillä. Mutta minne käytetty elektroniikka päätyy?

M

inun ja uuden, koreassa valmistetun, kännykkäni yhteiselämä alkoi hieman hankalasti. Podin ahdistusta siitä, millaisissa oloissa uusi ystäväni on valmistettu. Epäröintiä tuottivat myös suuri valikoima ja legendat sukulaisten uudehkoina rikkoutuneista kännyköistä. Viimeinen, vielä ratkaisematon, ongelma on edellisen kännykän kohtalo. Koko maailman elektroniikkajätteestä (e-jättestä) kierrätetään virallisissa järjestelmissä vain kymmenen prosenttia. Loput e-jätteet päätyvät kaatopaikoille, kuluttajien pöytälaatikoihin tai kehitysmaihin kierrätettäviksi. Kehitysmaihin e-jäte päätyy, koska sen kierrättäminen on siellä huomattavasti halvempaa kuin teollisuusmaissa. Kehitysmaissa jätettä saatetaan myös himoita sen sisältämien arvokkaiden komponenttien ja metallien vuoksi. Suomen e-jätteestä epäviralliselle sektorille päätyy noin 40 – 50 %. EU haluaa kontrolloida e-jätteen kohtaloa tuottajavastuun kautta. Tämä tarkoittaa, että laitteen tuottajalla on velvollisuus edistää käytöstä poistettujen laitteiden uusiokäyttöä sekä huolehtia kierrätyksestä. Suomessa on tuottajayhteisöjä, jotka huolehtivat elektroniikkatuottajien ja –jälleenmyyjien keräysvelvollisuudesta. Lisäksi on kunnallisia kerääjiä ja kierrättäjiä. Viralliseen kierrätysjärjestelmään päätyvä e-jäte käsitellään asianmukaisesti. Lopusta e-jätteestä 80 % päätyy epävirallisille tahoille ja loput pöytälaatikoihin tai kaatopaikalle. Epävirallinen toimija voi esimerkiksi tarjota korvausta käytetyistä laitteista ja lähettää ne kehitysmaihin. Kehitysmaihin päätyy elektroniikkajätettä naamioituna käytetyksi, uudelleenkäytettäväksi elektroniikaksi. Toimivien laitteiden vienti on sallittua ja maasta lähtevän elektroniikan toimivuutta on vaikea valvoa. Myös Suomesta päätyy e-jätettä kehitysmaihin. Uudelleenkäyttötekosyyn lisäksi e-jätettä jemmataan esimerkiksi käytettyihin autoi-

Lokakuu  2013

Teksti ja kuva mari Liisa teinilä

hin. Jäte voi päätyä kohdemaahansa sekä suoraan että epäsuorasti, muiden EU-maiden kautta. Korkean metallipitoisuuden e-jäte päätyy muuta ejätettä epätodennäköisemmin viralliseen kierrätysjärjestelmään, sillä se on metalliensa takia arvokasta. Jätteestä voi saada kivasti tuloja, joten sitä hamstrataan jälleenmyytäväksi. Siksi esimerkiksi käytetyt kännykät usein päätyvät kehitysmaihin. Kehitysmaissa suurin osa e-jätteestä käsitellään epävirallisissa paikoissa, ja sen kierrätystä koskeva lainsäädäntö on usein puutteellista. Kierrätys saattaa olla kehitysmaaasukin ainoa mahdollisuus toimeentuloon, eikä hän ehkä tunne sen terveydellisiä haittavaikutuksia. Roina kierrätetään käsin ilman suojavarusteita, ja metalleja eristetään jätteestä haitallisin tavoin, esimerkiksi polttamalla tai hapossa uittamalla. Lapsityövoimaakin saatetaan käyttää. E-jätteen terveyshaitat johtuvat esimerkiksi lyijystä ja brominoiduista tulenestoaineista. Lyijy vahingoittaa mm. keskushermostoa ja lisääntymiselimiä, ja on toki vaarallista myös muulle luonnolle. Tulenestoaineet saattavat aiheuttaa oppimis- ja muistivaikeuksia. Ei kuitenkaan pidä pelästyä e-jätteen kohtaloa kehitysmaissa ja siksi jättää käyttämättömät laitteet kotiin lojumaan. Tokihan luonnonvaroja säästettäisiin kierrättämällä laitteet asianmukaisesti. Minunkin pitäisi vielä päättää, uskallanko luottaa uuteen kännykkääni niin paljon, että voisin kierrättää vanhan. Lisää lukemista Eettisen kaupan puolesta ry 2013. Kaukainen kaatopaikka – E-jätteen matka Suomesta kehitysmaihin. http://www.eetti.fi/sites/default/files/E_jate03FINAL_ net_0.pdf . Viitattu 13.10.2013.

19


Nahkasii K

uu heijastui tyynestä metsälammen pinnasta tuoden hieman valoa heinäkuiseen keskiyöhön. Aurinko oli laskenut hetkeä aiemmin ja ilma väreili vielä lämpimänä helteisen päivän jäljiltä. Suopursujen tuoksu tunkeutui neniimme istuessamme järven rannalla vesisiipan (Myotis daubentonii) lentonäytöstä hiirenhiljaa ihaillen. Minä ja ”maastoapulaiseni” Susu olimme laskemassa lepakoita Salossa, isovanhempieni mökkimaisemissa. Laskimme lepakoita pistelaskentamenetelmällä. Noin kolmen kilometrin pituisen, kolmion mallisen reitin jokaisella sivulla on neljä pistettä, joihin kuhunkin pysähdytään viiden minuutin ajaksi havainnoimaan lepakoita. Apuvälineenä meillä oli lepakkodetektori, joka muuntaa lepakoiden suunnistaessaan ja saalistaessaan käyttämät ultraäänet ihmiskorvin kuultaviksi. Jokaisella lepakkolajilla on hieman erilainen kaikuluotausääni ja äänten taajuusalueet vaihtelevat. Lepakot ovat tunnistettavissa, jos eivät aina lajilleen, niin yleensä ainakin suvulleen kaikuluotausäänien perusteella. Viiden minuutin havainnoinnin jälkeen keräsimme välineemme ja jätimme kuutamoisen järvimaiseman. Suuntasimme metsään pienelle, keskeltä ruohikoituneelle metsätielle, jonka vasemmalla puolella kasvoi tiheää nuorta puustoa. Oikealla puolella taas avautui muutaman vuoden vanha hakkuuaukea, jolla oli muutama kelopuu vielä pystyssä. Yöllä metsä tuntui niin erilaiselta kuin päivällä. Näköaistiin ei ollut pelkän otsalampun valossa luottamista,

20

Symbiontti 3/ 2013


pien matkassa Teksti Kati SKonbäck / valokuva Mats Ittonen / Piirros Susu Rytteri

vaan kuulo-, haju ja tuntoaisti loivat meille kuvan ympäröivästä maailmasta. Detektorista kuului pohjanlepakon (Eptesicus nilssonii) plussapallojen plopsahdusta muistuttava ääni. Vaistomaisesti katseemme kääntyivät haravoimaan taivasta ja pian näkökentässämme vilahtikin puunlatvoja viistävä, nahkasiipinen otus. Pohjanlepakko on Suomessa hyvin yleinen laji, jonka voi tavata niin maaseudulla, metsämaisemassa kuin urbaanissa kaupunkimiljöössäkin. Se lentää puiden latvojen tasalla ja suosii aukeita paikkoja. Sen kaikuluotausäänen havaitsee detektorilla noin 30 kHz:n taajuudella. Poikkesimme tieltä seuraamaan pusikoituneen hakkuuaukean laitaa kiertävää, vain vaivoin kuljettavissa olevaa, metsäkoneen jättämää uraa. Vadelmapensaiden piikit raapivat paljaita käsivarsiamme edetessämme himmeän lampun kapeassa valokeilassa metsän laitaa eteenpäin. Vasemmalla, hakkuiden ulottumattomissa, kasvoi valtavia kuusia. Ylös katsoessani otsalamppuni valokeila herätti yöpuulle käyneet linnut, joiden siipien kahina aiheutti vilunväristyksiä selkäpiihin. Mitähän muuta pimeys kätkee? Suuret kuuset vaihtuivat nopeasti pienempiin, ja pian edessämme oli ylitiheä joulukuusikko. Kuusikon läpi tunkeutuminen tuntui pimeässä mahdottoman lisäksi turhalta ajatukselta; emme tienneet kuinka pitkälle sitä jatkuisi, emmekä tulisi yhtään lepakkoa siellä havaitsemaan. Häntä koipien välissä palasimme vanhoja jälkiämme pitkin takaisin tielle ja suunnittelimme loppureitin uudelleen.

Lokakuu  2013

Jatkoimme kulkua tietä myöten eteenpäin. Jostakin kaukaa kuului mökkinaapureiden ilmeisen kostean illanvieton ääniä, jotka sekoittuivat detektorista kuuluvaan huminaan. Harvakseltaan ohitsemme lenteli niin pohjanlepakoita kuin siippojakin (Myotis sp.). Tie kaarsi loivasti vasemmalle, ja näin saimme sopivasti melkein kolmion mallisen reittimme toisenkin sivun mahdollisimman helppokulkuiseksi. Kun kaksi kolmion sivua olivat mielestämme sopivan pitkiä, poikkesimme tieltä pienelle, vastahakatulle aukiolle, jonka poikki meidän oli tarkoitus kulkea takaisin järven rantaan. Kulkeminen hakkuujätteen seassa metsäkoneen jättämissä, osin veden peitossa olleissa, urissa oli pimeällä sopivan haastavaa puuhaa. Aukealla ei nahkasiipiä lennellyt, mutta rantaan päästessämme näimme taas vesisiipan liihottavan pinnan tuntumassa. Vesisiippakin on yleinen laji maamme eteläosissa. Sen tapaa usein saalistamassa veden pintaa pitkin kaarrellen. Siippojen ääntely kuuluu parhaiten noin 45 kHz:n taajuudella. Ranta oli soistunutta, vetelää rahkasammalikkoa, jossa suopursut tuoksuivat ja pohja tuntui hyllyvältä. Kerran arvioin mättään kantavuuden väärin ja kävin puolen reiden syvyydeltä yöuinnilla. Olin kesän aikana kuitenkin päässyt treenaamaan lajia siinä määrin, että osasin refleksinomaisesti nostaa käteni mahdollisimman korkealle, kun maa petti alta. Näin laitteet ja lomakkeet säilyivät kuivina.

21


Saatuani jalkani takaisin tukevalle maalle, jatkoimme pienen metsän poikki vanhalle, hyvin heinikkoiselle aukealle. Tuntui jännittävältä astua meitä korkeamman, tiheän heinän sekaan. Etenimme hiljaa, lyhyin askelin, kuin odottaen vähintään leijonalauman hyökkäävän piilostaan. Hyönteisten surinaa lukuun ottamatta mitään ei kuitenkaan kuulunut, ja pääsimme kuin pääsimmekin aukean poikki metsänreunaan. Pohjanlepakko lensi aukean laidalla saalistamassa. Päivän kuumuus oli antautunut yön viileydelle, ja kylmyys alkoi hiljalleen hiipiä jäseniimme. Sormet eivät taipuneet kunnolla kynän ympärille ja detektorin käyttö tuotti hankaluuksia. Metsässä kasvoi korkeita puita, joiden latvat juuri ja juuri näkyivät taivasta vasten. Turvallisuuden tunne valtasi meidät; täällä ei tarvinnut pelätä leijonia. Rinta rinnan astelimme hirvieläinten tallomaa metsäpolkua pitkin eteenpäin. Päästäiset tappelivat metsän pohjalla; detektori voimisti niiden vikinää saaden sen kuulostamaan yliluonnolliselta. Mielikuvitus piirsi varjoissa olevien puiden hahmoista pöllöjä ja hirviä.

Öinen seikkailumme läheni loppuaan, viimeinen piste häämötti edessämme pienen puuttoman aukion keskellä. Siipat kaartelivat päidemme yläpuolella muutaman kerran ennen kuin ne katosivat pimeyteen. Seisoimme hiljaisuudessa ja hengitimme kesäyön raikasta ilmaa pikimustalla taivaalla tuikkivien tähtikuvioiden kirkkautta ihaillen. Palasimme hiljaisuuden vallitessa takaisin lähtöpisteeseemme. Vesisiippa oli saanut mahansa täyteen ja kadonnut mökkirannasta yölevolle.

kiinnostavatko lepakot? Symbioosille on vastikään perustettu oma lepakkokerho: Lepakoiden äimistelyyn perehtyneet symbiontit, eli tuttavallisemmin LÄPS. Löydät meidät Facebookista. Symbioosilla on lepakkodetektori, jota jäsenet saavat lainata. Lainauskalenteri ja -ohjeet saataneen valmiiksi ennen seuraavaa maastokautta.

VV


VVVV V

— SyyHy-Mikko & SyyHy-Mikko sekä hovikuvittajansa RapSusu

23

SyyHy-palsta

aikka Biodiversiteettipelin aiheuttama lämpöjakso toikin Viikin hyönteislajistoon yllättävän, kesäisen ja voitokkaan, tuulahduksen, ei käy kiistäminen, etteikö taas olisi koittanut se aika vuodesta, kun kesän hyönteisloisto hiipuu harmauteen ja niveljalkainen maailma valmistautuu talveen. Monilla lajeilla vuoden kylmin aika kuluu horroksessa syvällä maan, lumen tai jään alla, tai erilaisina lepomuotoina. Hyvin kätkeytyneet munat ja kotelot jäävät odottamaan kevään ensimmäistä päivää, jolloin Nuuskamuikkunen jälleen palaa etelästä. Toiset lajit taas pyrkivät kaikin keinoin löytämään lämpimän sopukan itselleen, jotta talven koettelemukset eivät ottaisi aivan niin koville. Näin syksyn tullen aktiivisesti ihmisten ilmoille, pahaa ulkomaailmaa pakoon, pyrkiviä hyönteisiä, ovat lokoisaa talvehtimiskoloa hakevat pihtihännät. Pihtihäntäisten Dermapteralahkon edustajia on Manner-Suomessa vain kaksi lajia: iso- ja pikkupihtihäntä (Forficularia auricularia ja Labia minor). Lisäksi Ahvenanmaalla on vielä kolmaskin laji, pensaspihtihäntä (Apterygida media), mutta siitäkin huolimatta tämän hyönteislahkon edustajien tunnistaminen lajitasolle on meillä helppoa. Kaikkinensa pihtihännät ovat harmittomia kulttuuriseuralaisia, jotka luonnosta löytää helpoiten puutarhojen nurkilta, kiviä tai kompostia kääntelemällä. Ilta- ja yöaikaan yksilöitä tosin tavoittaa myös sopivia pusikoita haavimalla. Niillä on vaillinainen muodonmuutos, ja aikuiset tunnistaa nahkamaisista ja lyhyistä peitinsiivistään, jotka kätkevät alleen hyvin viikatun parin toimivia lenninsiipiä, mutta jättävät pitkän ja kapean takaruumiin näkyville. Eniten huomiota herättävä ornamentti lahkon edustajilla on takaruumiin kärjestä sojottavat pihtimäiset ulokkeet. Naarailla nämä kynnet ovat melko suorat, koirailla isommat ja selvästi kaarevat. Hurjan oloisia pihtejä liikuttelevat lihakset ovat kuitenkin melko heppoista tekoa, ja pihtejä käytetään lähinnä itsepuolustukseen tai lenninsiipien piiloon taittelemiseen. Pihtihäntäisnaarailla on hyönteismaailmassa harvinainen, joskaan ei ainutlaatuinen, tapa huolehtia jälkikasvustaan. Ne jäävät vartioimaan muniaan sekä suojelevat ja huolehtivat kuoriutuneesta jälkikasvusta kunnes kuolevat ja tulevat itse osaksi poikasten ruokavaliota. Kevätaikaan voikin kivien alta löytyä eri-ikäisten toukkien ja emon muodostamia perhekuntia. Pihtihäntien lahko on maailmanlaajuisestikin varsin pieni vain noin 2 000 edustajallaan. Lajien koko vaihtelee noin 5  ja  70  millimetrin välillä. Suurin osa lahkon lajeista on kaikkiruokaisia metsien pohjakerroksen eläjiä, mutta löytyypä joukosta nisäkkäiden ulkoloisiakin. Tällä elämäntavalla tosin ei ole mitään tekemistä englanninkielisen earwignimen etymologian kanssa. Vaikka lahko on Suomessa edustettuna käytännössä vain kahden lajin voimin, joutuu kokenutkin marja-asiantuntija vuosittain palauttamaan mieleensä, kumpi laji nyt olikaan löytynyt asiakkaan herukoiden seasta. Lisäksi eräskin suuri ruokatalo otti SyyHyMikkoikkoon hiljattain yhteyttä asiakaspalautuksesta löytyneestä pihtihännästä. On se lajintuntemus vain niin mahdotonta! Nyt kannustammekin jokaista lukijaa ryhtymään Suomen pihtihäntäisasiantuntijaksi kuvagooglen avulla. Mene siis, ja katso erotatko lajit (ja hallitsetko siis ainakin yhden Suomen hyönteislahkoista). Parhaat kuvat löytyvät luonnollisesti lajien tieteellisillä nimillä etsittäessä.


.

. . t s s Ps

Symbioosin kuoro täyttää ensi vuonna 20! Teksti Minnamari Talvitie ja Leena Helenius

Mitä? Ai mikä Symbioosin kuoro? Symbioosin neliääninen, poikkitieteellinen sekakuoro, joka viettää 20-vuotisjuhlavuottaan ensi vuonna! Usein meiltä kysytään, mitä biisejä laulamme. Perinteisesti ohjelmistossa on ollut luontoaiheisia kappaleita ja juomalauluja. Olemme laulaneet myös paljon vanhaa musiikkia ja vastapainoksi kevyttä poppista. Juhlakonserttiin on tulossa isompi kokonaisuus renessanssimusaa sekä kevyemmän musiikin setti. -Kun aloimme treenata Einojuhani Rautavaaran Praktisch Deutsch -puhekuoroteosta, olivat tunnelmat alkuun hieman kauhistuneet: Tämäkö meinataan saada esityskuntoon? Mikä voittajafiilis, kun puolen vuoden päästä vedettiin biisit onnistuneesti Berliinin filharmonian kamarimusiikkisalissa! –Sonja, sopraano

24

Missä ja milloin? Treenaamme maanantaisin Kaisaniemen kasvitieteellisellä puutarhalla klo 18.30-20.30. Treenien jälkeen käydään yksillä Kaislassa. Välillä pidetään myös kuoroleirejä. Konserttimatkat ovat vieneet meitä kuorofestareille Vaasaan ja viimeksi Berliiniin. Kolme levyäkin on saatu vuosien varrella aikaan! Yksi kohokohta oli kyllä se, kun esiinnyttiin Vaasan fesValter Maasalo

Ketkä? Alun perin porukka koostui laulamisesta innostuneista biologian opiskelijoista, mutta vuosien varrella mukaan on tarttunut geologeja, lääkis- ja eläinlääkisläisiä, maa- ja metsisläisiä (mm.puutarhatieteilijä ja riistaeläintieteilijä) ja ympäristötieteilijöitä. Ja on jokunen humanistikin joukkossamme ollut. Moni jatkaa kuorossa valmistumisenkin jälkeen ja mukana onkin laulajia fuksista tohtoriin. Kuorolaisten musiikkitausta vaihtelee sekin aika paljon, toiset ovat harrastaneet musiikkia aina, toiset ovat tulleet kokeilemaan kuorolaulua ensimmäistä kertaa elämässään. -En ollut koskaan laulanut kuorossa ja ekoissa treeneissä harjoiteltiin jotain tosi vaikeaa ranskalaista lintubiisiä. Olin ihan ulalla, kun nuottiviivastoistakaan ei saanut oikein selvää, että mitä riviä laulaa ja toiset kuorolaiset kuulosti tosi

ammattimaisilta. Kun tulin toisiin treeneihin, olin jo kävelemässä portin ohi, koska ajattelin, että mitä mä siellä teen. Kuitenkin ääni päässä sanoi, että olet jo tullut tänne asti, ja uskaltauduin uudestaan. Sillä kerralla laulettiin vähän helpompia biisejä ja yllättävän moni asia oli ekoista treeneistä jäänyt päähän. Itseluottamus kasvoi. – Anonyymi basso, nyt jo viidettä vuotta kuorossa

Symbioosin kuoro Berliinissä

Symbiontti 3/ 2013


tareilla iltamissa huippuesiintyjien joukossa ja huomattiin keikan jälkeen, että King’s Singers istui katsomossa. – Veera, altto Monta kertaa kuorotreenit ovat olleet se päivän pelastava juttu. Paikalle on raahautunut naama norsunveellä ja kallella kypärin, pois on lähtenyt iloisella ja virkistyneellä fiiliksellä! –Tuomas, tenori Entä minä? Mukaan ehtii vielä nyt alkusyksystä. Ota yhteyttä johtajaamme Sakari Ylivuoreen: sakari.ylivuori@siba.fi. Mitä pikemmin toimit, sen parempi. keväällä on tiedossa hieno juhlakonsertti, jonka ohjelmiston harjoittelu on juuri alkanut! Symbioosin kuoron sivun löytää facebookista hakemalla ”Symbioosin kuoro”.

Paikalle olen raahautunut naama norsunveellä ja kallella kypärin, pois lähtenyt iloisena ja virkistyneenä.

” Ramon Küntzler-Norros

Lokakuu  2013

25


Ne vaan kiinnostaa

enemmän kuin muut kasvit!

Teksti Lauri Pulkkinen ja Joni Ollonen

Symbiontin opettajahaastattelujen sarja jatkuu yliopistonlehtori, sammaltutkija Johannes Enrothin tyĂśhuoneessa.


Mats Ittonen

S

ymbioosin Kostajat Joni ”Beard Man” Ollonen ja Lauri ”The Incredible Pulk” Pulkkinen kuulivat Johannes Enrothin hyvistä luuppivalinnoista Kilpisjärvellä. Kuulemma tämä kaikkien tuntema luennoitsija oli todennut: ”Ota tästä luuppi, niin näet paremmin”, ja samalla iskenyt Jouko Rikkisen käteen oluen. Messina-limonadi aseenaan duo lähti ottamaan selvää lehtoristamme, universumista ja kaikesta. Puhutaanpa hetki lapsuudestasi. Onko biologia kiinnostanut aina? – Ei ole kiinnostanut aina. Ei vielä lukiossakaan. Jätin sen kesken 16-vuotiaana ja menin hanttihommiin siivoamaan ja rakennuksille. 22-vuotiaana ajattelin, että täytyy tehdä jotain, jossa on enemmän näköaloja. Hain iltalukioon ja suoritin ylioppilastutkinnon. Sitten mietin yliopistoon suuntautumista, mutta en mä tiennyt mitä opiskelisin. Katselin aluksi kirjallisuustieteitä ja muita humanistisia aloja. En muista, miten biologia rupesi kiinnostamaan. Oliko sinulla unelma-ammattia? – Ei ollut. Kirjailijaksi olisin halunnut. Mutta ei mitään järkevää. Milloin keräsit ensimmäisen kasviosi? – Silloin kun oli pakko, varmaan 12-vuotiaana koulussa, vuonna 1968. Silloin piti muistaakseni kerätä 50 kasvia. Se oli ihan sietämätöntä piinaa. Koko kesä oli käytännössä katsoen pilalla. Siinä oli 50 huonosti prässättyä kasvia. En tiedä missä ne ovat tai ovatko ne enää edes olemassa. [Todennäköisesti opintokokoelmissa, toim. huom.] Milloin aloitit opintosi? – Vuonna 1980. Kirjoitin silloin ylioppilaaksi ja pääsin yliopistoon. Mikä oli pääaineesi? – Kasvitiede. En muista minä vuonna valitsin sen. Varmaan 1983. Kuinka kauan valmistumisesi kesti? – Maisteriksi? Seitsemän ja puoli vuotta. Vähän liikaa nykystandardeilla. Mistä teit gradun? – Gradua mä rupesin tekemään ensin jonkun porolaidunnuksen vaikutuksesta tunturikasvillisuuteen Muotkatuntureilla Karigasniemen lähellä. Kävin siellä ja keräsin aineiston, ja siitä ei vain jotenkin tuntunut tulevan mitään. Sitten menin Timo Koposen vetämälle sammalkurssille yhtenä keväänä ja huomasin, että näitä mä ymmärrän. Se, mitä näen mikroskoopissa jotenkin puhuu mulle. Sitten mä menin Koposelta kysymään graduaihetta ja se

Lokakuu  2013

Menin sammalkurssille yhtenä keväänä ja huomasin, että näitä mä ymmärrän.

sanoi: ”Miten olisi tämmöinen Uuden-Guinean Neckeraceae -sammalheimo?” Se kuulosti täysin käsittämättömältä, mutta otin aiheen kuitenkin. Koponen oli kerännyt aineiston jenkkikollegansa kanssa. Graduaineistoon kuului muutamia satoja näytteitä. Gradu oli akatemian projekti, Siinä meni aika kauan, koska sen tekemisestä maksettiin palkkaa. Palkka oli aika vaatimaton, mutta en hosunut sen kanssa, koska palkantulo jatkui niin kauan, kuin gradu ei valmistunut. Entä väitöskirjan? – Gradussa oli suku, jonka mä käsittelin. Väikkäri oli sen suvun monografia. Vähensin suvun lajimäärän jostain 75:stä viiteentoista ja kuvasin jokusen uuden lajin. Se oli perinteistä taksonomiaa. Sammaltaksonomiaa. Mikä sammalissa on se juttu? – Mä en oikeen tiedä. Silloin alussa oli kyllä ihan pragmaattiset syyt: kun otat tämän aiheen, saat palkkaa. Kyllä mä sillon sammalkurssilla hiffasin jotain itsestäni ja sammalista. En vain osaa sanoa mitä. Ne vaan kiinnostaa enemmän kuin muut kasvit. Entä fylogenioissa? – Fylogeniat on luonnollinen seuraus siitä, kun tekee taksonomiaa ja joutuu perehtymään siihen, miltä lajit näyttävät. Sitten sukulaisuussuhteet alkavat kiinnostaa. Molekyyli- ja tietokonemenetelmien avulla päästiin fylogenisiin suhteisiin ja polveutumisiin käsiksi ihan uudella tavalla. Se oli sellanen luonnollinen kehityskulku.

Millaista opiskelijaelämä oli nuoruudessasi? – Luulen, että se oli aika samanlaista, kuin nykyäänkin. Ehkä vähän liikaakin illanviettoa ja ryyppäämistä ja semmoista. Se on tietenkin tärkeää ja mukavaa, mutta saattoi venyttää opiskeluaikaa. Luulen, että sitä on kuitenkin nykyään vähemmän kuin 80-luvulla. Ehkä opiskelijat ottavat homman vähän vakavammin. Tai tavallaanhan on pakko, kun teitä valvotaan paremmin kuin ennen.

27


Mats Ittonen

Kenttäkurssit on parhaita sekä opettajalle että opiskelijoille. Se on juttu, joka pitää ihmisiä täällä.

sin sängyssä ja sitten tuli todella hyvä fiilis. Nousin pilviin ja rupesin näkemään... Vaivuin kai uneen. Ilmeisesti siinä oli aika rankasti oopiumia. Se kyllä paransi myöskin, mutta välitön vaikutus oli se, että tuli hyvä olo. En ole kertonut tuota juttua enää moneen vuoteen, yritän pysyä asialinjalla.

Olitko mukana Symbioosin toiminnassa? – Mä kävin tapahtumissa. En mä tehny varmaan mitään. Jotain vappushokkelojärjestelyjä. Mikä on paras kenttämuistosi? – Tykkään kenttätyöstä ihan älyttömästi. Teimme kaksi pidempää reissua Kiinaan 2000-luvun alussa. Kävimme keräämässä matskua ja se oli tietenkin kasvitieteellisesti mahtavaa. Menimme Kiinaan semmoisille todella köyhille alueille, joissa ihmisillä ei ole yhtään mitään, vain joku hökkeli, pari sikaa ja joku maissipellon tilkku talon takana. Siinä näki millaista köyhyyttä voi oikeasti olla. Viime kesänä mä olin ensimmäistä kertaa vetämässä tunturikasvikurssia Kilpisjärvellä Rikkisen Joukon kanssa. Se oli tosi nasta juttu, ensi kesänä mennään uudestaan. Kenttäkurssit ylipäänsä on parhaita sekä opettajalle että opiskelijoille. Se on juttu, joka pitää ihmisiä täällä. Kerroit joskus olleesi Kiinassa kipeänä ja syöneesi kiinalaisen noitatohtorin troppeja. Mitä tapahtui? – Se tapahtui Badagongshanin luonnonsuojelualueella. Siellä tuli kuumetta ja yskää. Valitin siitä sitten meidän kiinalaiselle ryhmänvetäjälle tai mikä olikaan, joku opas. Se haki sitten paikalle kaverin, joka mittaili vähän kuumetta ja antoi kolme isoa, epäilyttävän näköistä ”tablettia”. Piti niellä saman tien kaksi ja aamulla yksi. Nielin ne ja maka-

28

Muodostatte Jouko Rikkisen kanssa kasvitieteen dynaamisen duon. Sanoisin, että Jouko on meistä se päädynamo, mutta mä yritän olla mahdollisimman hyvä vasen käsi. Tai oikea jalka. Tai miten vaan. Kyllä musta tuntuu, että olemme saaneet jotain aikaan. Jouko on erittäin dynaaminen, niin on pakko olla itsekin, muuten pelkää jäävänsä statistiksi. Tuntuu, että puhumme Joukon kanssa samaa kieltä ja henkilökemiatkin toimii. Kilpisjärvellähän me asumme samassa huoneessa, joten pakkohan siinä on tulla juttuun kaverin kanssa. Työympäristö täällä yliopistolla ei ole aina parhain mahdollinen, mutta on niitä piirejä, joissa homma toimii. Tuntuu vain, ettei niitten piirien välillä ole tarpeeksi kommunikaatiota. Kasvibilsallakin on ollut sellaista bellybutton gazing -meininkiä, mutta nyt tilanne on parantunut ja yhteistyö pelaa paremmin. Mikä on paras Lammimuistosi? – Lammin kenttäkurssi oli tietenkin unohtumaton. Ensimmäinen iso kenttäkurssi ekan vuoden kesällä. Sieltä on jonkin verran muistoja. Joku keitti siellä sahtia ja siitä tuli aika vahvaa. Ja sitä sekoitettiin denaturoituun spriihin. Me saatiin jotenkin [aseman johtaja, luonnonsuojelulegenda] Rauno Ruuhijärvi juomaan sitä, vaikka se oli silloin tietääkseni absolutisti. Siitä tuli aika hauska mies. En tiedä, miksi se polkupyörä hinattiin sinne lipputankoon. Se oli kuulemma joku perinne siihen aikaan. Lammi oli hieno juttu. Ja kyllä siellä opiskeltiinkin oikeasti! Miten yliopisto on muuttunut sinun aikanasi? – Opiskelijan näkökulmasta toivottavasti parempaan suuntaan. Silloin 80-luvulla meidän etenemistä ei seurattu

Symbiontti 3/ 2013


juttu. Ainakin on tullut tehtyä jotain oikein. Fuksivuotemme evoluutio ja systematiikka -kurssilla joku kysyi, miksi luontoa pitää suojella. Vastasit hyvinkin tunteellisesti. Luonnonsuojelu ilmeisesti kiinnostaa? – Tietenkin se kiinnostaa. Nykyään luonnonsuojelu liittyy biologiaan väkisinkin. Mun tutkimus keskittyy tropiikkiin. Siellä eliöryhmät on helkkarin huonosti tunnettuja ja tutkimukseen liittyy harvinaisten lajien löytäminen ja niiden elinympäristöihin perehtyminen. Kenttätöitä Kiinassa.

ollenkaan. Ei ollut HOPSeja eikä Etappeja. Ehkä kaikki opiskelijat eivät tykkää niistä, mutta kyllä ne mun mielestä antaa jäntevyyttä ja selkeyttä opintoihin. Silloin vain ajelehdittiin ja otettiin niitä kursseja, jotka tuli vastaan. Joku varmaan tekee vieläkin niin. Se on kuitenkin vähentynyt ja valmistumisajat ovat lyhentyneet, mikä on tietenkin laitoksen etu. Se ei välttämättä ole kuitenkaan opiskelijan etu. Tutkijan ja yliopistonlehtorin kannalta en oikein osaa sanoa. Saatiin uusi palkkausjärjestelmä, jonka pitäisi periaateessa olla palkitseva. Jos on hyvä suoritusarviointi, palkan pitäisi nousta. Mutta ei se kenelläkään nouse, kun ei ole rahaa. Hyvä kun on varaa maksaa nykyisetkään palkat. Meitä myös seurataan tarkemmin kuin ennen. 80-luvulla tutkija saatoi tehdä mitä vain. Tai olla tekemättä. Se meni huoneeseensa ja teki mitä teki, eikä kukaan sanonut siitä mitään. Nykyään tulosta pitää tulla, lähinnä julkaisujen muodossa. Täällä on menty enemmän bisnesmaailman suuntaan. Mikä on tutkimuksessa hauskinta? Entä ikävintä? – Tutkimuksessa parasta on tietynlainen vapaus. Saa keskittyä niihin asioihin, joista on kiinnostunut. Ikävintä puolestaan on rahoituksen saamisen vaikeus. Suuret rahoittajat keskittyvät lähinnä huippuyksiköihin ja voimakkaisiin tutkimusryhmiin. Pienemmiltä ryhmiltä ja aloilta imetään koko ajan rahaa pois. Entä opettamisessa? – Ikävintä on opetuksen valmistelu. Esimerkiksi nyt kun on johdatus kasvitieteeseen -kurssi, jota me pannaan Rikkisen Joukon kanssa uusiksi, kun edellinen vastuuhenkilö jäi eläkkeelle. Siinä on todellinen savotta. Sitten kun pääsee opetustilanteisiin, niin se on kyllä palkitsevaa. Nykyään opiskelijatkin ovat paljon aktiivisempia kysymään ja osallistumaan. Sinut valittiin vuoden opettajaksi vuonna 2008. Miltä tuntui? – 2008 ja 2003. Se tuntui helkkarin hyvältä. Tosi nasta

Lokakuu  2013

Vielä fuksivuodestani. Silloin hesarissa ilmeistyi kirjoitus eräältä kasvitieteen lehtorilta otsikolla ”Jättäkää Darwin rauhaan”. Kirjoittelet näköjään aika paljon mielipidekirjoituksia. – Aina jos on jotain tollaista syytä. Tämä tapaus liittyy siihen, kun Alexander Stubb oli puhunut darwinimista aivan väärin. Se oli puhunut kuntadarwinismista ja siitä, että heikompia sorretaan. Se ärsytti: ei darwinismia voi soveltaa yhteiskuntaan millään lailla. On niitä muutamia muitankin tullut kirjoitettua tässä vuosien varrella. Mikä on tyhmin mielipide, jonka olet kohdannut? – (Pitkä hiljaisuus) Kyllä se varmasti liittyy luonnonsuojeluun. Joku kapakkakeskustelu, jossa joku on sanonut asioita tyyliin ”minkä takia pitää” tai ”mitä välii”. ”Onks ötökkä muka tärkeämpi kuin ihminen?” Tätä kuulee tietenkin joka puolelta. Ollaan niin idioottimaisia, ettei edes viitsitä ottaa selvää. Tai ei edes kiinnosta, mutta täytyy vain möläyttää jotain. Semmoinen on tosi raivostuttavaa. Siinä vaiheessa tulee itsekkin sanottua jotain yhtä tyhmää ja sen jälkeen ollaan tietenkin täydessä pattitilanteessa. Juttusi on Campbellissa ja mukaasi on nimetty sammallaji. Koetko saavuttaneesi jotain? – Heh. No ilmeisesti. Se Campbellin juttu on tässä uusimmassa Global edition -painoksessa. Tarkistin ne sam-

En tiedä, miksi se polkupyörä hinattiin lipputankoon. Se oli kuulemma joku perinne siihen aikaan.

” 29


Joku keitti siellä sahtia ja siitä tuli aika vahvaa. Ja sitä sekoitettiin denaturoituun spriihin.

maltekstit ja siellä on myöskin joku case study -aukeama, joka liittyy trooppisiin sammalmetsiin. Mä sitten kirjotin sen. Ne otti yhteyttä sieltä Campbellilta, en mä itse sitä juttua tyrkyttänyt. Se mun mukaan nimetty sammal on puolisentoista senttiä korkea ja kasvaa Sichuanin maakunnassa jonkun vesiputouksen vierellä parilla kivellä. Mulla oli väikkärityöntekijänä yksi kiinalainen kaveri, joka hiffas, että se on ennestään tuntematon laji. Satuin olemaan viereisessä huoneessa, niin se antoi sille mun nimen. Neckera enrothiana kuulostaa ihan kivalta, ei siinä mitään. Kuolemattomuutta pukkaa. Viidenkymmennen vuoden päästä kukaan ei tiedä, kenen mukaan se on nimetty. Eikä ketään kiinnostakaan.

Kumpi on parempi juoma, Gato Negro vai El Tiempo? – Gato Negro on hyvä bulkkiviini, jos ei halua mitään todella hyvää. Semmoinen ihan jees seurusteluviini. Oliko ennen kunnollista? – Siltähän se nyt tuntuu. Oikeasti tiedän, ettei se ollut kunnollista. Syvästi rakastamani kuusikymmenlukukin oli monessakin mielessä huono. Nuorison kannalta se oli tietenkin hyvää aikaa. Silloin tapahtui paljon asioita, jotka vaikuttavat vieläkin. Voiko kukaan rakastaa heiniä? – On ihmisiä, jotka rakastavat kaikkia kasveja. En sitten tiedä onko joitain, jotka rakastavat pelkkiä heiniä. Heinät on vaikeita tuntea ja niitä pidetään rikkakasveina. Kyllä mä uskon, että heiniä voi rakastaa. Mihin tahansa asiaan voi rakastua, jos siihen perehtyy syvemmin. Mitä aiot tehdä isona? – Kirjoitan sen kirjan kasvien evoluutiosta, mutta se voi mennä eläkevuosille. Jos mä olen sitten iso. Muita suunnitelmia ei oikeastaan ole. Miltä juoma maistui? – Tää on hyvää. Joo. Symbiontti kiittää haastattelusta ja toivottaa onnea kirjan kirjoittamiseen ja muihin tuleviin koitoksiin! Mats Ittonen

Pystyykö kirjoilla elättämään itsensä? – En ole kirjoittanut itse yhtään kirjaa, olen vain suomentanut. Olisi haaveena kirjoittaa kasvien evoluutiosta ja itse asiassa Otavalta otettiin yhteyttä tossa puolitoista vuotta sitten. Sieltä kysyttiin, voisinko mä kirjoittaa jotain. Mutta se jäi, kun ei vaan ollut aikaa. Suomensin Kasvitieteen historian ja Elämää auringosta - mitä kasvit tekevät, ja olen kirjoittanut Kasvit-sarjaan. Onhan noista maksettu jotain. Ne on semmoisia hyviä lisätuloja, mutta ei niillä selviäisi. Kyllähän sitä tekee mielellään ihan halusta ja mielenkiinnosta, mutta on aina vaan parempi, jos niistä vähän maksetaankin. Palkkioihin liittyy tietenkin aina deadlinet ja joskus tulee helvetinmoinen kiire.

soitto aina kun mahdollista ja shakki. Ihan viimeisin harrastus on hot jooga. Siitä tulee aivan helkkarin hyvä olo. Sitten on tietysti näitä luontoon liittyviä harrastuksia, jotka tulevat ammatin mukana.

Kerro jokin paheesi. – Tykkään punaviineistä vähän liikaakin. Niitä on kiva maistella, siis ihan oikeesti maistella. Tätä tulee tehtyä vähän turhan usein. Punaviinit ovat semmonen asia, jota en turhaan viitsi vastustaa. Siihen maailmaan on kiva perehtyä. Onko sinulla muita harrastuksia? – Vaimon mukaan olen addiktoituva luonne, mulla on semmoisia vähän pakkomielteisiä harrastuksia. Näitä ovat 60-luvun populaarikulttuuri (erityisesti Beatles), kitaran-

30

Johannes esittelee poikansa Petterin maalaamaa taulua.

Symbiontti 3/ 2013


Lokakuu  2013

31

Tekijä Veera Partanen


32

Symbiontti 3/ 2013


Lokakuu  2013

33


34

Symbiontti 3/ 2013


Lokakuu  2013

35


Oletko löytänyt lajitoverisi? Tekisikö sinunkin mieli kirjoittaa härö rakkauskirje? Vai oletko vain hyvin ahdistunut oudon olennon lähenteltistä? Vastaa salaiselle ihailijallesi jättämällä vastauskirje Symbiontin lokeroon Kertsille. Parhaat julkaistaan ja palkintoja on luvassa.

36

Symbiontti 3/ 2013


Küll tät

Tervetuloa Külli-tädin ensimmäiselle valistustunnille! Tämä on aivan uusi palsta, joka luotiin Symbiontin lukijoiden seksuaalitietämyksen edistämiseksi ja ylläpitämiseksi

A

ikaisemmin paikan on täyttänyt monen vanhan lukijan rakkaudella muistelema Setä Samulin seksipalsta. Korvaamatonta ei voi korvata – eikä se olekaan tarkoitus. Tulen tulevissa numeroissa lähestymään erilaisia aiheita turvautuen omaan seksuaalialan, niin teoreettiseen kuin käytännölliseenkin, tietämykseeni. Toivon sydämeni pohjasta, voivani avata teille uusia ovia ja valaista tuntemattomia aiheita kokemukseni pohjalta. Vaikka Viikissä on tarjolla halukasta seuraa joka lähtöön, on joskus helpompi hoitaa homma kotiin itse omassa rauhassa. Eikä siinä tietenkään ole mitään väärää. Itsetyydytys on, päin vastoin, erittäin tärkeä osa jokaisen ihmisen seksuaalisuutta. Se auttaa jokaista tutustumaan omaan kehoon ja siitä nauttimiseen. Jos oma käsi rupeaa tuntumaan liian tutulta kaverilta, on monia tapoja, joilla omasta hauskasta voi tehdä useita asteita kiinnostavampaa. Markkinat ovat pullollaan erilaisia yksinkäyttöön sopivia seksileluja niin miehille kuin naisillekin, mutta opiskelijabudjetilla muutama kymppikin saattaa tuntua liialta.

Lokakuu  2013

Mutta älä huoli! Nollabudjetilla tai muutamallakin eurolla voi itse varsin helposti ja nopeasti tehdä täysin kelpoja, tuntumaltaan kaupan versioita vastaavia, seksileluja. Pitää vain käyttää mielikuvitusta materiaalien ja metodien suhteen. Annan tässä muutaman vinkin, jaottelematta lelujen käyttömahdollisuuksia heteronormatiivisesti sukupuolen mukaan. Seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta ainoa sääntö on: mikä ikinä tuntuu hyvältä, on oikein! Älkää kuitenkaan antako ohjeideni tappaa omaa luovuuttanne, vaan soveltakaa, soveltakaa ja soveltakaa! Fallosimitaatiot ja penetraattorit Jokaisessa kotitaloudessa on rutkasti esineitä, joilla voi stimuloida omia ruumiinreikiä. Mikä tahansa pitkänomainen tavara, jossa ei ole teräviä kulmia, jotka saattaisivat vahingoittaa sisäisiä kudoksia, on potentiaalinen penetraattori. Monet hedelmät ja vihannekset täyttävät edellämainitut kriteerit. Omien mieltymystesi mukaisia koko-, muoto- ja koostumusvaihtoehtoja on kutakuinkin rajattomas-

37


Suihku on aina siinä, mihin sen jätitkin. Eikä sitä tarvitse piilotella.

ti. Jollet tiedä, mikä sinulle sopii, kokeile eri vaihtoehtoja mieluiten pienemmästä päästä aloittaen. Porkkana, palsternakka, banaani (potentiaaliinen G-piste-stimulaatio), kurkku (myös avomaakurkku), kesäkurpitsa, munakoiso, bataatti. Nämä vain muutamia mainitakseni! Muista aina pestä ja peittää valitsemasi HeVi-artikkeli jollain suojalla ennen kuin aloitat oman kivan. Pienet esineet sujahtavat helposti tavalliseen kondomiin, suuremmille saatat tarvita jotakin muuta, kuten elmukelmua. Älä kuitenkaan edes harkitse chilipaprikoita, vaikka kahden pakkauksessa saatavat pitkulaiset sellaiset saattavat näyttää sopivankokoisilta esimerkiksi aloittelijan anaalileikkeihin. Chilipaprikoiden sisältämä rasvaliukoinen kapsaisiini aiheuttaa lämmöstä ja hankauksesta stimuloituviin ionikanavareseptoreihimme (VR1) sitoutuessaan kipua. Vahingon käydessä tulos voi siis olla kiusallinen. Toisaalta, jos nautit tällaisesta kivusta, sekin on ihan fine. Kotitalouksista on myös paljon epäorgaanisia esineitä, joita voi käyttää penetraatioon. Varsinkin hiuksiansa laittavien ihmisten kylppärikaapeissa lojuu yleensä jos jonkinlaisia hiusharjoja ja kihartimia. Puhdistettuina (ennen ja jälkeen) ja asiallisesti suojattuina nämä ovat yleensä kelpoja penetraattoreita. Myös keittiövälineistöstä löytyy mitä luultavimmin kohtalainen arsenaali kaikennäköisiä käypiä tavaroita, mutta en sen koommin ota kantaa niiden käyttöön itsetyydytystarkoituksessa. Välineiden soveltuvuus riippuu paljon muotoilusta – käytä omaa arviointikykyäsi! Keittiövälineisiinkin pätee puhdistus (varsinkin jälkeen) ja asiallinen suojaus. Teko-onkalot Ruumiinreikiä muistuttavia esineitä ei tavallisesta kotitaloudesta löydy yhtä paljon kuin fallosimitaatioita. Vaikka teko-onkalon valmistaminen saattaa vaatia hieman askartelua, ei se kuitenkaan ole vaikeaa. Perustarvikkeita ovat jokin pehmuste (sieniä, sukkia, huivi, pyyhe, täytettyjä vesi-ilmapalloja, vaahtomuovi, kuplamuovi...), jokin kääre (Pringles-tuubi, sukkahousun lahje, villasukka...) ja jokin hygieninen sisus (kondomi, labrasta pöllitty sopivankokoinen hanska, elmukelmu...). Perusperiaate on kääriä pehmuste konsentrisesti sisuksen ympärille ja täyttää kääre siten, että teko-onkalon kireys sopii henkilökohtaiseen makuusi. Käyttämistäsi välineis-

38

tä riippuu, onko rakentaminen mahdollisesti helpompi aloittaa ulkoa sisäänpäin vai päinvastoin. Autenttisen tunne-elämyksen saavuttamiseksi ja kitkan vähentämiseksi kannattaa onkaloon tai siihen insertoitavaan ruumiinosaan lisätä hieman liukastetta (katso Hippie glide jutun lopusta!). Vibroivat Jokaisesta kotitaloudesta löytyy näin 2010-luvulla ainakin yksi toisinaan vibroiva esine – kännykkä. Jos vieläpä omistat älypuhelimen, johon voi ladata erinäisiä sovelluksia, on homma vielä helpompaa. Applen iPhonelle on olemassa MyVibe-sovellus ja Androidille vastaava SexyVibes. Molemmat ovat ilmaisia! Sähköhammasharja on klassikko. Hankaushaavoilta säästyäksesi, vältä harjapään käyttämistä suoraan herkkiin kohtiin (unless that’s what you’re into). Harjapään harjatonta puolta voi toki käyttää täsmästimulointiin. Hygieniasyistä tulee harkita erillisen harjapään käyttöä tähän tarkoitukseen. Vartta itsetyydytystarkoituksiin käytettäessä on taas pidettävä huolta siitä, että se puhdistetaan sekä ennen käyttöä että käytön jälkeen. Tähän riittää tavallinen vesi ja hajustamaton saippua, mutta ota selvää kestääkö laite vesipesua. Voit toki myös käyttää jotakin suojaa, johon käärit tai ujutat laitteen (katso teko-onkaloiden valmistusohjeet). Jossakin vaiheessa muodissa olleista selkähierojista saattaa jostakin kodin nurkasta löytyä paristollinen versio, joka päälle napsautettaessa tärisee. Itse asiassa jotkut uskovat, että nämä ”selkähierojat” oikeasti ovat joko flopanneita seksileluja, tai (todennäköisemmin) keino myydä vibraattoreita sellaisille, jotka eivät niitä kehtaa ostaa, jos paketissa lukee oikea käyttötarkoitus. Älä ehkä kuitenkaan pölli vanhempiesi tärisevää hierojaa. Eikä tarvitse tuntea kummoksuntaa, vaikka hieroja olisi iloiseksi eläimeksi muotoiltu. Hymyilee se kaalimatokin! Toistan vielä kerran: puhdista ja suojaa! Muut Vaikka on luonnollista lähteä hakemaan välineitä, jotka muistuttavat jollakin tapaa joko penistä, vaginaa tai anusta, on hyvä pitää mielessä ettei se ole millekään itsetyydytysesineelle pakollista. Mikä tahansa, mikä tuntuu hyvältä, on oikein. Kokeile erilaisia juttuja! Käsisuihku tai suihkun pää on etenkin monelle naiselle tuttu kaveri. Lämpötilan ja paineen säätely on helppoa ja intuitiivista. Käyttö ei vaadi mitään ylimääräisiä toimenpiteitä, sillä suihku on aina siinä, mihin sen jätitkin. Eikä sitä tarvitse piilotella. Jokainen lienee joskus labrassa (tai BD-pelissä) puhaltanut kumihanskan ilmapallon tapaan täyteen. Mutta oletko miettinyt, miltä hanska tuntuisi lämpimähköllä vedellä täytettynä ja liukasteella siveltynä oikeissa paikoissa? Tähän hupiin voi käyttää myös vesi-ilmapalloa tai tavallista kondomia. Kumihanskoja saa labrasta taskuun laittamalla, tai

Symbiontti 3/ 2013


päivittäistavarakaupan siivousosastolta.

Susu Rytteri

Liukuvoiteet Yksinkertainenkin akti saa lisävauhtia pienestä määrästä liukastetta, vaikka luonnolliset fluidit riittäisivätkin hyvin. Vaikkeivät liukasteet kaupassa maksakaan montaa euroa per puteli, voi tässäkin asiassa säästää hieman. Kookosöljy on monikäyttöistä, ja peruspurnukan hinta on tavalisessa päivittäistavarakaupassa viiden euron kieppeillä. Öljy on todella riittoisaa, ja kelpaa paitsi kaikenlaisiin leikkeihin, myös ruoanlaittoon ja kauneudenhoitoon, esimerkiksi hiuksille ja iholle. Hygieniasyistä öljy kannattaa jakaa purkkeihin eri käyttöaikeita varten. Bonuksena purnukka ei yllätysvieraiden paikalle pamahtaessa herätä kysymyksiä tai potentiaalisesti kiusallisia tilanteita! Huomioi kuitenkin, ettei öljyä voi käyttää lateksipohjaisten kortsujen kanssa. Se vahingoittaa kondomia, jonka rikkoutumisen todennäköisyys moninkertaistuu! Tähänkin on ratkaisu. Vesipohjaisen, hajuttoman, mauttoman,

lisäaineettoman, potentiaalisesti luomun ja opiskelijan kukkarolle kevyen Hippie glide -liukuvoiteen voi helposti tehdä kotona. Tarvitset liukuvoiteen valmistukseen puolisen litraa vettä ja pari ruokalusikallista kokonaisia pellavansiemeniä. Keitä siemeniä noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat turvonneet ja imeneet itseensä noin puolet nesteestä. Tämän jälkeen ei tarvitse kuin siivilöidä siemenet pois ja antaa liukkarin jäähtyä. Hippie glide säilyy jääkaapissa useita päiviä, ja ohjeen annos on melko riittoisa. Jottei vaivalla vääntämäsi soosi menisi hukkaan, voit aina jakaa sen sopiviin osiin nätteihin purkkeihin ja antaa opiskelukavereillesi lahjaksi! Heräsikö kysymyksiä tai onko sinulla ehdotuksia seuraavien numeroiden palstojen aiheiksi? Ota yhteyttä: kullitati69@gmail.com.

Lokakuu  2013

39


Repäisyjä "Minun kropalleni hiilareita haitallisempia ovat sokeri ja rasva, ja siksi koitan vältellä niitä." - Sini Sabotage Cosmon numerossa 9/2013

Tuulikki V. tekee tuttavuutta Otso H:n kanssa: -Ootko vetäny jotain kurssia kun näytät niin tutulta? -Hmm, enpä ihan vähään aikaan ole, että nyt en osaa sanoa. -No sä kuitenkin näytät siltä, että jotain sä ainakin oot vetäny!

”Jos joku mut tyrmää tai raiskaa, ni ei se mitään – te ootte ihan kivoja kaikki.” -Mika S. läksiäisissään ”Ja muna! Kuinka kiehtova on muna!!” - Sara N. innostuu lintujen fysiologiasta

Koonnut Annu Tertsonen

Ahviksella kuultua: Joni U: Mä näin kuumehouruissani unta et Joel Esteban Lasikari halus laittaa Bebanthenia mun peräaukkoon. Jani J: Tää kertoi sun jostain salasista intohimoista! Joni U: Ei mul oo mitään salattuja intohomoja.. siis himoja!!

Biologin ja matkaoppaan välinen sananvaihto Pallasjärvessä: - Täältä vedestä tulee kuplia!!? - Se voi olla jotai metaania. - Mut ei mun pylly ees oo vielä veden alla.

"Mihin sä haluut mut ja kuinka paljon mä otan vaatteita pois?" -Salla L. valmiina Noora N:n hierottavaksi

Kuin rautiainen. Pieni, harmaa, seksuaalisesti vapautunut ja hihittää mennessään. - Zorbas kuvailee Lydden pähkinänkuoressa

Annu Tertsonen

”Eiks juomapelien tarkotus oo tulla jumalaan?” - Katarina M. Suballa

Anna H. ja Jani J. katsoo pinkinvioletiksi auringonlaskun värittämää taivasta: -Jos mä olisin pilvi, mä olisin ton värinen! -Me tuol just puhuttiinki, et kattokaa mikä homotaivas.


"OOOH! Penikset!" - Jani J. Ihailee BD-pelissä pesukarhu-Juliuksen kiveksiä

”Minne ne lens ne siemennesteet? Jonnekki ruikkas.” - Anneli A. tomaattia syödessään

Äiti soittaa biologityttärelleen luontohavainnosta: Äiti: Piti soittaa, kun tien yli meni iso hirvi. Tytär: Oliko se uros vai naaras? Äiti: No en kuule ehtiny kattomaa oliko sillä pippeli vai ei! Tytär: Eiku.. niitä sarvia ajattelin.

”Oisit nähny, jengi oli iha innoissaan niist sun kertsille tuomista kasveista! Kaikki vaan haisteli niitä.. mitä ne oli, ..tuoksuvalmuskoita!” - Annu T:n lajintuntemus huipussaan

”Mä en tunnistanu sitä. Vasta ku se loi muhun sen katseen ja alko hiplaa sen palleja, sit mä tajusin et Juliushan se on.” - Lydde kommentoi Juliuksen naamioitumista fuksiaisissa

"Mistä näitä voi katsella?” -Krista R. kiinnostui kertsille saapuneista fukseista

Kevätkokousjatkoilla pohditaan populaatiodynamiikan käsittämättömyyttä: - En ymmärrä miten ruotsalaisten populaatiokoko voi pysyä samana. Homoja ne on selvästi kaikki.

”Suklaa on keksin korvike!” - Joni U. on ymmärtänyt jotain väärin

"Kyseenalaisinta tässä tutkimuksessa on se, että se on tehty Oulussa." - Segge Ihmisen fysiologian luennolla korvavalotutkimuksesta

"Me voitais ruveta sellasiks luontotietelijöiks. Se vois olla aika mukavaa olla sellanen luontotieteilijä, kun vois vaan olla." - 7-vuotias pikkupoika keskustelee noin 3-vuotiaan veljensä kanssa tulevaisuudesta junassa

PJ:tä jännitti teistirastin vetäminen englanniksi, mutta hyvinhän se meni: ”..And you can drink it through.. Vittu! ”

”Hei, haluutteks te kokeilla pilvee?” - Heurekan työntekijä lapsille Bodyworldsin jonossa, tarkoittaen hiilidioksidijäätä

Elina N: Hei, täällä on kuollu lintu! Aki A: Onks sillä rengas?

Satu S: Ai voiks kuolleenki linnun rengastaa?! Kiitos kaikille repäisyjä lähettäneille! Muistakaahan kerätä parhaat sananvaihdot ylös vastaisuudessakin ja lähettää ne repäisyvastaavalle osoitteeseen annu.tertsonen@helsinki.fi.


日 本 語

俳 -palsta 句 Yö on pitkällä, luominen vaikeaa, tuskin enää onnistuu.

日 本

Ei haikuja, opinnoista asiaa, palstalla huono suunta.

— Mikko &  Lydde (joka on tähän tuotokseen syytön)

42

Symbiontti 3/ 2013


?

Onko elämää

ilman ainejärjestöä

seoon lentoliskojen katveeseen. Huh, enpä olisi niinkään kreisiin sitsipaikkaan uskonut pääseväni! Nyt kolmen ainejärjestöaktiivivuoden jälkeen olo on onnellinen. Olen löytänyt aivan mahtavan symbionttiporukan, jonka avulla biologian opiskelusta on saanut mielettömän paljon enemmän irti verrattuna siihen, että olisin istunut vain yksin kotona lukemassa tenttikirjoja. Olen mitä moninaisimmissa Symbioosin tapahtumissa bailannut itseni tainnuksiin, ystävystynyt kurssitovereideni kanssa sitseillä, oppinut mielettömästi linnuista ja muista eliöistä sekä ennen kaikkea elämästä. Ja pitänyt hemmetin hauskaa! Yksi tärkeimmistä ainejärjestöurani aikana oppimistani asioista on se, että ilman aktiiveja toiminta ei pyöri. Ilman innokasta isännistöä tai erinomaista emännistöä bileitä ei olisi tai tarjoiluja ei tarjoiltaisi. Ilman retkivastaavia lintujen näkeminen jäisi ainakin itselläni vähemmälle, ja ilman toimittajia tämäkin lehti jäisi tekemättä. Nämä vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Saammekin kiittää aktiiveja siitä, että he antavat meille mahdollisuuden tehdä muutakin kuin istua nenä kiinni kirjassa. Eihän nuoruuttaan kannata pelkästään sellaiseen tuhlata. Toivon, että kirjoitukseni rohkaisee Sinua, fuksi (tai miksei myöhemmänkin vaiheen opiskelija), tarttumaan kiinni Symbioosin solakkaan käteen ja ampaisemaan itsesi ainejärjestöelämän ilon pyörteisiin! Tässä touhussa ei nimittäin menetä mitään (muuta kuin ehkä sydämensä), vaan saa aivan mielettömästi. Mitä otsikon kysymykseen tulee, niin luulen että, biologi kyllä aina elämää löytää, mutta itse opiskelijaelämä voisi ilman ainejärjestöjä olla paljon nihkeämpää.

Nähdään syyskokouksessa!

Jani Lokakuu  2013

43

Puheenjohtajalta

F

uksivuonna ajattelin, että olisihan se hauskaa päästä mukaan toimintaan. Tehdä vähän jotain, osallistua. Ajattelin, että ottaisin hoitaakseni vain jotakin pientä. Jotakin sellaista, joka ei veisi paljon aikaa. Tuutorini kertomukset meiningeistä kuulostivat rennoilta ja sellaisilta, että halusin itsekin mukaan. Kirjoitan ainejärjestötoiminnasta. Asiasta, josta huomasin innostuneeni heti ensimmäisestä hallituksen kokouksesta lähtien. Fuksivuotenani en Symbioosin syyskokouksessa todellakaan ajatellut, että minusta tulisi seuraavan vuoden hallituksen sihteeri. Olinhan ajatellut ottaa vain jotakin helppoa hoitaakseni. Kun tuutorini ehdotti minua virkaan, en oikein osannut sanoa ei (joku on saattanut huomata, että olen melko huono siinä). Mietin että ehkä tässä on nyt se paikka lähteä mukaan, joten sanoin okei. Tuudittauduin siihen, että virkaan oli ehdotettu kahta muuta lisäkseni: todennäköisesti minua ei edes valittaisi. No, kummatkin kuitenkin jättäytyvät ehdokkuudesta ja yhtäkkiä minusta oli tullut sihteeri. Ja isäntä. Mietin, että miten minusta oikein on tähän? Enhän tiennyt mistään mitään! Jännitti. Olin aiemmin esimerkiksi lukiossa jättäytynyt kaverin suostuttelusta huolimatta pois oppilaskunnasta, sillä ajattelin, että mitä minä siellä osaisin tehdä. Jälkikäteen kuitenkin mietin, miksen rohjennut mukaan. Vuoden vaihtuessa ja toiminnan lähtiessä käyntiin huomasin, että olin jännittänyt aivan turhaan! Alkuun kaikki oli tietenkin uutta ja outoa, mutta äkkiä pääsin jyvälle asioista ja olin itsekin kommentoimassa niitä. Oli ihanaa päästä suunnittelemaan tapahtumia yhdessä hallituksen kanssa ja oli jännittävää nähdä, kuinka hommat oikein toimivat. Ja ne tyypit! Pääsin tutustumaan ihan mahtaviin, vanhempiin opiskelijoihin, joihin en varmasti fuksikursseilla olisi törmännyt. Lisäksi isännän roolissa pääsin esimerkiksi sitsaamaan Luonnontieteelliseen mu-

Teksti Jani Järvi / Kuva Anni Nousiainen



Symbiontti 3/2013